Jos saisit nyt jälkiviisaana päättää: lapsia vai ei?

Tavallaan voisin ajatella, että haluaisin kyllä lapsia, mutta vähän myöhemmin kuin mitä sain. <3 Kaikella rakkaudella kuitenkin. Esikoisen sain jo 21-vuotiaana opiskelijana ja osa-aikatyössäkäyvänä. Näin jälkikäteen olisin voinut odottaa noin 25-v. asti. Opiskella ensin rauhassa ja olla vielä vähän aikaa ilman sitä suurta vastuuta. Kaksi lasta on hyvä määrä, sen verran mulla onkin.

Mutta esikoinen on niin ihana tyyppi, siis aivan mahtava ihminen, että kuitenkin olen ikionnellinen hänestä ja hänhän teki musta sellaisen äidin ja muutenkin monessa suhteessa sellaisen kuin nyt olen. Eli ei valittamista kuitenkaan. En haluaisi muuttaa mitään kuitenkaan, loppujen lopuksi en. :)

N37 (lapset 15, 11) 

Enemmän lapsia. Kolme kahden sijaan.

Juu lapsia ehdottomasti. Mut ois yks saanut tulla enemmän :) ehkä jopa kaksi. Eli olis pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin. Nyt muksut 5 ja 3v. Hyvin tähän menisi vaikka 15 ja 10 vuotiaatkin.

Mun lapset on jo isoja, 14- 28-v., ja parasta he ovat mun elämässäni. Vaikka miten päin asioita pyörittelisin, niin en koe mitään menettäneeni lasten myötä  vaan saamapuolella olen. Ja nyt puhun henkisestä puolesta, taloudellisestihan lapset eivät kannata.

Vierailija kirjoitti:

Siis... Kuinka tyhjiä elämiä ja intohimottomia parisuhteita vastaajilla oikein on, jos ilman lapsia elämä olisi "tyhjää"? Ja alkoi olla "tylsää jo kaksin"? En voi ymmärtää miksi ette tee mielenkiinnottomille elämillenne jotain, olette kuin eläviä kuolleita!

Mä tekisin itsarin välittömästi heti, jos kokisin elämäni niin tylsäksi että lapsi tai lapset sen "pelastaisi". Huh huh.

Toisaalta, tarvitaanhan niitä arkisia, intohimottomia ja tylsiäkin ihmisiä maailmaan, olette hyviä nöyriä työmyyriä rattaisiin. Onneksi itse on syntynyt tulisieluksi, mutta tosiaan ja tarkemmin ajatellen: hyvä että teitä on. Mut ihana ettei tarvi olla teikäläinen. 😜

Ihanaa elämää sinne Hop Lopin jonoon. 😜

Monta lasta itselläsi on? Vai oletko kenties lapseton joka LUULEE elämänsä olevan täyteläistä ilman? Voi kuule, noin mäkin LUULIN. Mutta aijai, olin ihan väärässä. Elämä tuntui vasta alkavan lapsen myötä. Olen kokenut sellaista, mitään mikään, koskaan ei voi korvata eikä sitä vain voi selittää. Puuttuvat palat loksahti kohdilleen. Eli ihan mielelläni jonotan vaikka hoplop jonossa kun baarijonossa.

Jos vauvavuotena olisi kysytty niin olisin rehellisesti sanottuna kertonut toisin, mutta onneks nyt on syn. jälkeiset masennukset ja väsymys poissa ja omaa aikaa enemmän ja iloa arjessa. Välillä oikein särkee sydäntä, kun meinaa pakahtua rakkaudesta. Tytöstäni on kuoriutunut aivan totaalisen ihana pieni neito ja vauvakuume on vähän koputellut. Toista ei kyllä tule, lupasin sen monesti itselleni vauva-aikana, kun olisi halunnut vain nukkua ja ekat 8h nukuin putkeen vasta vuoden päästä. Lapsella myös aivan järkyttävän kova ääni itkiessä, jota monet muutkin ovat huomauttaneet humorisesti. En kadu tuota ihanaa pakkausta missään nimessä. Tyhjältä varmasti muuten tuntuisi. Kaikkeen tottuu luopumisen suhteen varsin hyvin ja nopeasti.

Ilman muuta lapset ovat tuoneet lisämaustetta ja rakkautta elämään. Tietysti on ollut uuvuttavia hetkiä, mutta ne kuuluvat muutoinkin elämään. Mitään en tekisi toisin. ❤

Vierailija kirjoitti:

Siis... Kuinka tyhjiä elämiä ja intohimottomia parisuhteita vastaajilla oikein on, jos ilman lapsia elämä olisi "tyhjää"? Ja alkoi olla "tylsää jo kaksin"? En voi ymmärtää miksi ette tee mielenkiinnottomille elämillenne jotain, olette kuin eläviä kuolleita!

Mä tekisin itsarin välittömästi heti, jos kokisin elämäni niin tylsäksi että lapsi tai lapset sen "pelastaisi". Huh huh.

Toisaalta, tarvitaanhan niitä arkisia, intohimottomia ja tylsiäkin ihmisiä maailmaan, olette hyviä nöyriä työmyyriä rattaisiin. Onneksi itse on syntynyt tulisieluksi, mutta tosiaan ja tarkemmin ajatellen: hyvä että teitä on. Mut ihana ettei tarvi olla teikäläinen. 😜

Ihanaa elämää sinne Hop Lopin jonoon. 😜

Olen no 21, ja tsekkasin nuo vastausketjut uudestaan. En juurikaan nähnyt tuollaisia kommentteja. Hieman ihmettelen tällä palstalla kirjoittelevien voimakasta halua arvostella muiden valintoja. Lapset perheessä tekevät elämästä intohimotonta ja tylsää? Itse sekä ilman lapsia ja lasten kanssa useammassa maassa ja kolmella mantereella asuneena en oikein osta tuota ajatusta. Eiköhän se tylsyys ole ihan itsestä kiinni, tunnen lapsettomia jotka sukkuloivat elämässään työn kodin ja lähikapakan väliä, toiset taas harrastavat kalliokiipeilyä Alpeilla kouluikäisten lastensa kanssa. Jokainen tyylillään.

Ihmiset uskovat menettävänsä jotakin jos lapsia tekevät, tai vakiintuvat. Se on luonnollista. Todellisuus ei kitenkaan ole ihan niin. Arjesta tulee erilaista mutta myös paljon enemmän siitä saa itselleen. Kun olet yksin, kukaan ei tartu kaulaan tai möngi syliin ja anna haleja. Oman lapsen tuoksu on jotain ihmeellistä.

Lapsi kasvattaa ihmistä valtavasti. Entiset asiat jää vähempi arvoisiksi.   Osa ihmisistä jää jotenkin siihen kuplaan, kuvitellaan että lapset on kamalia. Kavahdetaan sitä että maailma ei pyörisikään omien juttujen ympärillä. 

Sanon näin, koska olin itse juuri tuollainen. Nyt kun lapsia on niin tajuaa ettei ne kuvitelmat menneet lainkaan niin kuin aina pelkäsin.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni raskaimmat 8kk takana mutta en vaihtaisi pois! Kyllä se oma lapsi on miljoona kertaa rakkaampi kuin mikään tai kukaan (paitsi ehkä mies ;) ) Ennen luulin etten lapsia halua, koska en tuntenut muiden lapsia kohtaan yhtään mitään. Olinpa tyhmä ja naiivi, myönnän ihan suoraan. Rakas on.

En tykkää tosta paitsi ehkä mies. :) Kukaan mies ei ole päässyt lähellekkään sitä rakkauden määrää,mitä tunnen omaa lastani kohtaan. Ei lähellekkään... Lasta rakastaa niin kovaa, että se sattuu.

Minä en tekisi enää lapsia. En jaksa olla kovin hyvä äiti ja lapsista lähtevä ääni tuntuu usein tukahduttavan minut hengiltä. Lapset ottavat enemmän kuin antavat, vaikka rakastankin heitä kovasti. Allekirjoitan sen, että lapset tietyllä tavalla tuovat onnen, mutta en kaipaa elämääni onnea ja rakkautta vaan tasaisuutta. Lasten kanssa käyn välillä tosi pohjalla ja sitten taas korkealla, kun haaveilen tasaisemmasta elämästä. Väsyn helposti, joten kaikki energiani menee tällä hetkellä lapsiin, tuntuu ettei itselleni jää enää mitään. 

Meillä on 3kk ikäinen vauveli ja uskallan jo kaiken tähän saakka kokeneena sanoa että ehdottomasti kannatti! On tämä elämän rikkaus :)

Vierailija kirjoitti:

Minä en tekisi enää lapsia. En jaksa olla kovin hyvä äiti ja lapsista lähtevä ääni tuntuu usein tukahduttavan minut hengiltä. Lapset ottavat enemmän kuin antavat, vaikka rakastankin heitä kovasti. Allekirjoitan sen, että lapset tietyllä tavalla tuovat onnen, mutta en kaipaa elämääni onnea ja rakkautta vaan tasaisuutta. Lasten kanssa käyn välillä tosi pohjalla ja sitten taas korkealla, kun haaveilen tasaisemmasta elämästä. Väsyn helposti, joten kaikki energiani menee tällä hetkellä lapsiin, tuntuu ettei itselleni jää enää mitään. 

Olet selvästi väsynyt tai jopa masentunut. Ota yhteyttä neuvolaan. Sieltä saat apua!  Onko paikkakunnalla fb mammakahvirinkiä? Pyydä seuraa tai apua sitä kautta? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni raskaimmat 8kk takana mutta en vaihtaisi pois! Kyllä se oma lapsi on miljoona kertaa rakkaampi kuin mikään tai kukaan (paitsi ehkä mies ;) ) Ennen luulin etten lapsia halua, koska en tuntenut muiden lapsia kohtaan yhtään mitään. Olinpa tyhmä ja naiivi, myönnän ihan suoraan. Rakas on.

En tykkää tosta paitsi ehkä mies. :) Kukaan mies ei ole päässyt lähellekkään sitä rakkauden määrää,mitä tunnen omaa lastani kohtaan. Ei lähellekkään... Lasta rakastaa niin kovaa, että se sattuu.

No tarkoitin lähinnä sitä että rakastan omaa miestäkin tosi paljon. Lapsi on toki äärettömän rakas!

Jos kysyttäisiin siinä kohtaa kun on rankin aika pienten lasten kanssa moni voi miettiä onko sen arvoista. Mutta ehdottomasti näin "jälkiviisaana" kannatti. Nyt on ihanaa elää perheenä kun lapset koululaisia. Jos ikä ei olisi tullut vastaan olisi voinut tehdä kolmannenkin.

Vierailija kirjoitti:

Siis... Kuinka tyhjiä elämiä ja intohimottomia parisuhteita vastaajilla oikein on, jos ilman lapsia elämä olisi "tyhjää"? Ja alkoi olla "tylsää jo kaksin"? En voi ymmärtää miksi ette tee mielenkiinnottomille elämillenne jotain, olette kuin eläviä kuolleita!

Mä tekisin itsarin välittömästi heti, jos kokisin elämäni niin tylsäksi että lapsi tai lapset sen "pelastaisi". Huh huh.

Toisaalta, tarvitaanhan niitä arkisia, intohimottomia ja tylsiäkin ihmisiä maailmaan, olette hyviä nöyriä työmyyriä rattaisiin. Onneksi itse on syntynyt tulisieluksi, mutta tosiaan ja tarkemmin ajatellen: hyvä että teitä on. Mut ihana ettei tarvi olla teikäläinen. 😜

Ihanaa elämää sinne Hop Lopin jonoon. 😜

Mitä ehdotat että olisin tehnyt? Asiat jotka olen jo tehnyt enkä jaksa enää: biletys, matkustelu / ulkomailla asuminen, intohimoinen työnteko / ura. Asiat joita haluaisin vielä tehdä: lapsi. No, mitäs ehdotat että tekisin? :)

Mulla ei ole lapsia enkä ole hankkimassa, mutta aika usein mua kalvaa ajatus siitä, etä tulenko myöhemmin katumaan tätä päätöstä. Olen pitkässä ja vakaassa parisuhteessa ja jo suhteen alussa sovittiin , että lapsia ei tehdä. Jos mieheni muuttaisi mielensä, niin varmasti suostuisin hänen kanssaan lapsia tekemään, mutta en usko näin käyvän. Itse en ole siis asian suhteen yhtä ehdoton ja ehkä siksi mietinkin tulenko katumaan myöhemmin. Suurin osa ystävistä on perheellisiä ja vaikuttavat ihan onnellisilta. Itselläni ei ole mitään suurta uraa tai siihen liittyviä intohimoja eikä mitään kummallisia harrastuksia, jotka ei olisi lasten kanssa mahdollisia. Elämäni on hyvin simppeliä, helppoa. Nyt olen tyytyväinen, mutta olenko aina? Mietin myös kauhulla sitä, jos mieheni vaikka yht'äkkiä kuolisi. Mitä minulle silloin jäisi jäljelle?

Vierailija kirjoitti:

Totta kai jokainen vanhmpi sanoo, ettei voisi kuvitella elämää ilman lapsia! Ei se kerro vielä mitään siitä, olisiko sittenkin ollut onnellisempi ilman. Jos minulla olisi lapsia, ihan varmasti rakastaisin heitä ja tekisin kaikkeni heidän eteensä, ja nielisin pettymykseni kaikesta siitä, mistä joutuisin luopumaan. Ja kun jonkun kanssa elää vuosikausia, kyllähän siinä kehittyy sellainen suhde, josta ei enää haluaisi luopua.

Mutta kun voin tehdä valintani vapaasti, on ihan selvää, että lapsettomana tulen olemaan onnellisempi.

Mistä sinäkään tiedät varmasti, että olet lapsettomana onnellisempi? Justhan sä nimittäin väitit tai ainakin vihjailet, että lapselliset vaan luulee olevansa onnellisempia lastensa kanssa. Eivät siis vain tiedä lapsettoman elämän paremmuutta. Mutta mistä sinä tiedät ihan varmasti olevasi onnellisempi ilman lapsia? Ethän sä ole elänyt päivääkään lapsesi kanssa. Entä jos sittenkin olisit onnellisempi lapsellisena? Eli sinunkin onnellisuutesi voi olla ihan vaan luuloa, tietämättömyyttä.

Ja mitä tulee tuohon ajatukseen, että vanhemmat eivät tiedä lapsettoman elämän paremmuudesta mitään niin, aika moni lapsellinen on elänyt myös elämää ilman lapsia. Joten heillä on kokemusta molemmista. Sulla vaan toisesta ja silti olet sitä mieltä, että tiedät paremmin.

Olin lapsesta asti varma, että en halua lapsia. En oikein edes leikkinyt nukeillakaan. Ehdin asua miehen kanssa muutaman vuoden, kun rupesin ajattelemaan, että ehkä ne lapset ei sittenkään pilaa elämää. Esikoinen oli niin ihana, joten teimme toisenkin lapsen. Lapset on jo aikuisia ja todella upeita nuoria. Tuo oli elämäni paras mielenmuutos.

Oliko tämä vain lapsellisille? No kuitenkin, en kadu etten tehnyt lapsia, suurin osa elämäni parhaista asioista olisi jäänyt todennäköisesti kokematta, jos olisin saanut lapsen. Mutta kiva lukea, ettei monikaan ole katunut päätöstään, kumpi se sitten olikaan!

N38