Kontrollifriikki ja parisuhde

Onnea! Nyt tiedät millaiselta suomalaismiehen elämä tuntuu suomalaisnaisen kanssa.

Kovin moni nainen ei tätä ole päässyt kokemaan, olet ainutlaatuinen yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Nyt tiedät millaiselta suomalaismiehen elämä tuntuu suomalaisnaisen kanssa.

Kovin moni nainen ei tätä ole päässyt kokemaan, olet ainutlaatuinen yksilö.

Tuollainen yleistäminen ei varmaan useinkaan auta parisuhdeasioissa. Kontrollifriikkeys on yksittäisen ihmisen ominaisuus, ei ole mitään hyötyä alkaa huutelemaan että kaikki naiset tai kaikki miehet sitä tai tätä. Mielestäni kannattaa yrittää ymmärtää sitä tiettyä yksilöä riippumatta muista. Ap.

Alkoholistivanhemmat tms.?

Raskasta, tosi raskasta on olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jolla on kaikki elämässä ohjelmoitua! Itse olen rauhallinen ja luotan siihen että asiat sujuvat omalla painollaan. Toinen osapuoli kirjaa ja suunnittelee kaiken jo etukäteen, ottaa joka paperista kopion ja varakopion, jotka sitten mapittaa täsmällisesti lukuisiin mappeihinsa. Hän saa pienimmästäkin asiasta ja tapahtumasta aikaan näyttävän draaman, johon joudun pakosta osallistumaan. Tulee mieleen Shakespearen näytelmä "Paljon melua tyhjästä". Kaikki hänellä tapahtuu salamana, esim. hän huomaa että sängyn alla on pölyä, sieppaa imurin ja samassa jo ravaa imurin kanssa huoneesta toiseen välittämättä siitä, että minulla tekeillä oleva asia jää kesken. Minun pitää vain odottaa pari minuuttia, hän ei voi odottaa sekuntiakaan. En tiedä kuinka kauan jaksan! Joka toinen päivä olen lähdössä omille teilleni,kun olen niin UUPUNUT.

Kontrollifriikin käytöksen takana on usein tiedostamaton turvallisuudenkaipuu. Koska tätä kaipuuta ei ole tiedostettu, hän ei myöskään osaa säädellä sitä, vrt. ihminen joka ymmärtää tämän asian. Usein myös tunnollisuus liittyy tähän asiaan.

Mun ex oli kontrollifriikki. Kaikki langat piti olla hänen käsissä. En osannut edes pakata eväitä retkelle "oikein". Kerran otti ruokaa pois mun KÄDESTÄ, että "nyt riittää". Oli mustasukkainen, kyttäsi ketä tapaan ja milloin, asensiopa joka vakoiluohjelman tietokoneeseen ja sai selville salasanat ym.. Lisäksi KAIKKI oli mun vika, hänessä ei koskaan. Ja jos ei ollut mitään ongelmia, niin niitä piti keksiä. 

Jos joku nyt ajattelee, että olinpas minä tossu kun annoin noin kohdella.. niin kyllä me riideltiin hyvinkin tulisesti, eli en ottanut kaikkea todellakaan vastaan hiljaa myöntyen. Olin todella raivona noista asioista. Taisin olla myös aika masentunut niihin aikoihin, joten ihan täysin en ollut oma itseni eli siedin enemmän tuollaista kohtelua kuin olisin normaalisti sietänyt. 

Jossain vaiheessa tajusin, ettei kaikki suhteessa "pieleen mennyt" voi olla täysin mun vika. Palaset vain loksahteli paikoilleen kun tajusin että miehellä on isoja ongelmia itsensä kanssa. Hän ei tietenkään myöntänyt mitään, suuttui vain lisää. Lopulta laittoi suhteemme poikki SÄHKÖPOSTILLA (välillä jouduimme olosuhteiden pakosta asumaan eri maissa). Kun luin tämän sähköpostin, tajusin että se oli juuri oikea ratkaisu, sillä olin äärimmäisen helpottunut. Vastasin sähköpostiin "hyvä idea, mahtavaa elämänjatkoa sulle". Tästähän mies pelästyi, sillä tämä sähköposti oli ollut jälleen yksi niistä monista joilla hän uhkaili minua.

Olipas perseestä koko suhde nyt kun tätä luen, onneksi tuosta on jo kauan aikaa :D

Vierailija kirjoitti:

Raskasta, tosi raskasta on olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jolla on kaikki elämässä ohjelmoitua! Itse olen rauhallinen ja luotan siihen että asiat sujuvat omalla painollaan. Toinen osapuoli kirjaa ja suunnittelee kaiken jo etukäteen, ottaa joka paperista kopion ja varakopion, jotka sitten mapittaa täsmällisesti lukuisiin mappeihinsa. Hän saa pienimmästäkin asiasta ja tapahtumasta aikaan näyttävän draaman, johon joudun pakosta osallistumaan. Tulee mieleen Shakespearen näytelmä "Paljon melua tyhjästä". Kaikki hänellä tapahtuu salamana, esim. hän huomaa että sängyn alla on pölyä, sieppaa imurin ja samassa jo ravaa imurin kanssa huoneesta toiseen välittämättä siitä, että minulla tekeillä oleva asia jää kesken. Minun pitää vain odottaa pari minuuttia, hän ei voi odottaa sekuntiakaan. En tiedä kuinka kauan jaksan! Joka toinen päivä olen lähdössä omille teilleni,kun olen niin UUPUNUT.

Osa asioista on väistämättä yhteisiä kuten asuntolainan hoitamiset, kotivakuutukset, lasten koulujutut jne. Jos toista ahdistaa kun asiat ei ole tarkistettu miljoonaan kertaan ja aakkostettu ja arkistoitu huolella,  niin se heijastuu parisuhteeseen noissa yhteisissä asioissa. Jostain laina-asiasta voi tosiaan saada aikaan mielettömän draaman, jos alkaa vaatimaan että yhdessä nyt tarkistetaan se sata kertaa ja yhdessä nyt mapitetaan kolme kopiota jokaisesta paperista. Olisi hyvä, jos voisi sopia työnjaon eli hoida sinä lainajutut niin minä hoidan vakuutusjutut, mutta se kontrollifriikki ei pysty luottamaan että toinen on hoitanut vaan draamailee sillä tarkistamispakollaan.

Vierailija kirjoitti:

Kontrollifriikin käytöksen takana on usein tiedostamaton turvallisuudenkaipuu. Koska tätä kaipuuta ei ole tiedostettu, hän ei myöskään osaa säädellä sitä, vrt. ihminen joka ymmärtää tämän asian. Usein myös tunnollisuus liittyy tähän asiaan.

Mun ex oli kontrollifriikki. Kaikki langat piti olla hänen käsissä. En osannut edes pakata eväitä retkelle "oikein". Kerran otti ruokaa pois mun KÄDESTÄ, että "nyt riittää". Oli mustasukkainen, kyttäsi ketä tapaan ja milloin, asensiopa joka vakoiluohjelman tietokoneeseen ja sai selville salasanat ym.. Lisäksi KAIKKI oli mun vika, hänessä ei koskaan. Ja jos ei ollut mitään ongelmia, niin niitä piti keksiä. 

Jos joku nyt ajattelee, että olinpas minä tossu kun annoin noin kohdella.. niin kyllä me riideltiin hyvinkin tulisesti, eli en ottanut kaikkea todellakaan vastaan hiljaa myöntyen. Olin todella raivona noista asioista. Taisin olla myös aika masentunut niihin aikoihin, joten ihan täysin en ollut oma itseni eli siedin enemmän tuollaista kohtelua kuin olisin normaalisti sietänyt. 

Jossain vaiheessa tajusin, ettei kaikki suhteessa "pieleen mennyt" voi olla täysin mun vika. Palaset vain loksahteli paikoilleen kun tajusin että miehellä on isoja ongelmia itsensä kanssa. Hän ei tietenkään myöntänyt mitään, suuttui vain lisää. Lopulta laittoi suhteemme poikki SÄHKÖPOSTILLA (välillä jouduimme olosuhteiden pakosta asumaan eri maissa). Kun luin tämän sähköpostin, tajusin että se oli juuri oikea ratkaisu, sillä olin äärimmäisen helpottunut. Vastasin sähköpostiin "hyvä idea, mahtavaa elämänjatkoa sulle". Tästähän mies pelästyi, sillä tämä sähköposti oli ollut jälleen yksi niistä monista joilla hän uhkaili minua.

Olipas perseestä koko suhde nyt kun tätä luen, onneksi tuosta on jo kauan aikaa :D

Täällä oli joskus keskustelu, jossa joku nainen kertoi että hänen miehen mielestä hän kävelee väärin. Että mies yritti kontrolloida jopa kävelytyyliä ja seisomisasentoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano nuo miehellesi ja sanot missä menee sun rajat! Jos et halua olla pompotuksen, alistuksen tai otteen alla sano itsesi puolesta missä menee raja ja mihin kohtaan raja päättyy... Nyt itsekkyytä peliin.

Parisuhde pitää olla tasa-arvoa...

Olen siis ihan itsekäs aina ollut sillä tavalla, että en suostu miehen pompoteltavaksi, en ole koskaan suostunut. Siksi sitä kinaa tulee. Teen aina selväksi rajani ja pidän niistä kiinni eli en toimi miehen kaavan mukaan, siksihän hän hermostuu. Ja kun hermostuu niin annan hermostua ja teen edelleen omien rajojeni mukaan. En ole mitenkään alistettu kumppani tässä, päin vastoin varmaan. Jonkun kiltin alistuvaisen naisen kanssa miehellä olisi varmaan vähemmän kinaa. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Luulen että mies hermostumisistaan huolimatta arvostaa sitä että olen jämäkkä, hän ei varmaan arvostaisi kynnysmattoa. Ap.

Joo, kyllä tyhmempikin tajuaa ettei tuossa ole kyse mistään sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Noi piirteet voi olla suhteessa kumminpäin vaan

Miehelle lääkitystä ja/tai terapiaa. Tuo kuulostaa jonkinasteiselta pakko-oireiselta häiriöltä.

Kai toi on pitkälti luonnekysymys.. Meillä on toinen lapsista tuollanen vaikka kukaan muu perheenjäsenistä ei ole. Yritän parhaani mukaan tehdä nyt kasvatustyön niin hyvin, että hän oppisi saamaan kaiken hyvän irti tuosta puolestaan, mutta oppisi myös antamaan periksi ilman ongelmia. Ei persoona kuitenkaan siitä täysin muuksi muutu, vaan tuollaisten piirteiden kanssa on opittava tulemaan toimeen.

Mun mies on ihan samalainen. Olen tehnyt sen virheen, että olen alistunut ja nyt yli 10v jälkeen alkaa katkeruus nousta pintaan. Huomaan olevani todella kypsä elämään miehen mieltymysten mukaan.

Mies kontroloi myös lapsia ja se inhottaa vielä enemmän. Siihen olen alkanut puuttua ihan kunnolla.  Tuntuu, että lapsille on tullut jo huono itsetunto sen vuoksi, kun mitään ei saisi tehdä kuten itse haluaisi. Tähän olen siis alkanut puuttua ja huomaan kuinka miehellä tekee välillä oikei pahaa katsella, kun lapset tekevät jonkun asian "väärin". 

Ja mies on juuri samalainen, että aina sanoo kaikkeen uuteen ensin 'ei'. Vähän kuin automaattisesti ja tavan vuoksi. Se on kuluttavaa ja luo tympeää negatiivista ilmapiiriä, vaikka sitten hetken päästä hän sanoisikin sille asialle kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä (N) olen se, joka haluaa lisää suunnitelmallisuutta elämään. En osaa itsekään sanoa, mistä se juontaa juurensa, mutta turvallisuuden tunteesta siinä varmaan eniten on kysymys. Omalla kohdallani se ei kuitenkaan ylety kotitöihin, koska meillä eletään sen säännöillä, kumman luona ollaan, ja mies on tarkempi kotitöistä kuin minä. Mutta minä olen se, joka haluaisi tietää etukäteen tulevat menot, jos ne vaikuttavat yhdessä vietettävään aikaan, ja joka tarvitsen aikaa "orientoitua", jos tulee jotain odottamattomia menoja tai suunnitelmia. Toisaalta olen joissakin asioissa tosi spontaani ja jos innostun vaikkapa jostain näyttelystä, josta luen sunnuntaina aamukahvilla Hesarista, niin haluaisin lähteä sinne välittömästi - aika ristiriitaista.

Keskustelu, keskustelu, keskustelu, siinä kai tärkein ja oikeastaan ainoa ohje tilanteeseenne.

Se näyttelyidea on sinun hallinnassa, sinä luit sen hesarista ja sinä innostuit ja sinä päätit. Se ei ollut kenenkään muun idea tai päätös, jonka mukaan sinun pitäisi mennä. Siinä se ero. Et sinä tarvitse aikaa orientoitua omiin ideoihisi, sinä tarvitset aikaa oritentoitua asioihin, jotka riippuvat jotenkin muista ihmisistä.

Jep. Aika kuspäistä apeelta vaatia kontrollifriikkiä muuttumaan spontaaniksi. Kukaan ei lähde minuutissa Australiaan. Ap on jokin adhd-friikki

Miksei kukaan lähtisi minuutissa puolisonsa kanssa Australiaan? Siis jos työt tms ei estä? Ja oletetaan että matkavakuutukset ym on jo kunnossa eli hoidettavia asioita ei ole. Molemmat on lomalla eikä mitään sovittua ohjelmaa. 

Enkä minä häntä vaadi muuttumaan spontaaniksi. Olen tässä ketjussa kirjoittanut ihan selvästi, että hän saa puolestani kontrollifriikkeillä omia tekemisiään niin paljon kuin haluaa mutta en jaksa että hän kontrollifriikkeilee minun tekemisiä. Tyypillinen esimerkki arjestamme on, että teen ruokaa keittiössä, hän tulee keittiöön hakemaan juotavaa, ja huomaa että kastikepannu on hellalla ja levy päällä numerolla kolme. Hän heti vääntää levyn neloselle ja jatkaa matkaansa. Ei siis kestä, että teen kastiketta omalla tavallani vähän miedommalla lämmöllä vaikka minulla on perusteeni siihen (tykkään että kastike saa hautua rauhassa). Hänen on pakko puuttua tekemiseeni ja käydä vääntämässä sitä levyä kovemmalle, ei jotenkin pysty olemaan kontrolloimatta tilannetta. Ap.

No musta tuo oletus ,et kaikki haluais lähtee matkalle tuosta noin vaan, on vähän lapsellinen. On ihmisiä, jotka ei tykkää matkustella ollenkaan. Sä toivot ettei miehen friikkeys kohdistu suhun, mut itse et ymmärrä miten joku voi ajatella eri tavalla kuin sinä.

Monet avauksessa kirjoittamistasi asioista sopivat minuun. Olen meidän perheessä se kontrollifriikki. Jotenkin vielä olen onnistunut saamaan miehekseni sellaisen henkilön, jolle sattuu jatkuvasti unohduksia ja vahinkoja. Että mun on vaikea sulattaa niitä ja välillä oikein kihisen kiukusta. Teen asiat yleensä heti, kun mies taas tekee sitten joskus, jos muistaa. Jätän tavarat niin, että ne on helppo ja mukava ottaa käyttöön seuraavalla kerralla ja koitan ennakoida mahdollisimman pitkälle. En ole mustasukkainen kavereista tai menemisistä, mutta hermostun, jos menoista ilmoitetaan liian lyhyellä varoitusajalla. Tykkään puhua suunnitelmista etukäteen ja varautua siihen, jos olenkin vaikka lasten kanssa keskenäni osan viikonlopusta.

Osittain tämä johtuu varmasti saamastani kasvatuksesta. Omista asioista piti pitää huolta jo pienestä pitäen ja itse piti pärjätä, hoitaa koulu ym. Muistan esim. sellaisen asian, kun ekalla luokalla oli valokuvaus enkä muistanut sitä aamulla kouluun lähtiessä. Olin ainoa valokuvassa rupusissa vaatteissa ja hiukset sekaisin, kun muilla tytöillä oli nätit mekot ja hiukset letillä. Vanhemmat eivät koskaan huolehtineet tälläisistä asioista, vaan itse piti muistaa ja hoitaa valokuvaus-, retki-, tai mikä tahansa erikoispäivä koulussa. 

Koitan välillä hillitä itseäni ja lähden tekemään muuta, jos mies esimerkiksi laittaa ruokaa. En pysty katsomaan, kun hän sekoittaa väärällä kauhalla tai paistaa väärän kokoisella paistinpannulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä (N) olen se, joka haluaa lisää suunnitelmallisuutta elämään. En osaa itsekään sanoa, mistä se juontaa juurensa, mutta turvallisuuden tunteesta siinä varmaan eniten on kysymys. Omalla kohdallani se ei kuitenkaan ylety kotitöihin, koska meillä eletään sen säännöillä, kumman luona ollaan, ja mies on tarkempi kotitöistä kuin minä. Mutta minä olen se, joka haluaisi tietää etukäteen tulevat menot, jos ne vaikuttavat yhdessä vietettävään aikaan, ja joka tarvitsen aikaa "orientoitua", jos tulee jotain odottamattomia menoja tai suunnitelmia. Toisaalta olen joissakin asioissa tosi spontaani ja jos innostun vaikkapa jostain näyttelystä, josta luen sunnuntaina aamukahvilla Hesarista, niin haluaisin lähteä sinne välittömästi - aika ristiriitaista.

Keskustelu, keskustelu, keskustelu, siinä kai tärkein ja oikeastaan ainoa ohje tilanteeseenne.

Se näyttelyidea on sinun hallinnassa, sinä luit sen hesarista ja sinä innostuit ja sinä päätit. Se ei ollut kenenkään muun idea tai päätös, jonka mukaan sinun pitäisi mennä. Siinä se ero. Et sinä tarvitse aikaa orientoitua omiin ideoihisi, sinä tarvitset aikaa oritentoitua asioihin, jotka riippuvat jotenkin muista ihmisistä.

Jep. Aika kuspäistä apeelta vaatia kontrollifriikkiä muuttumaan spontaaniksi. Kukaan ei lähde minuutissa Australiaan. Ap on jokin adhd-friikki

Miksei kukaan lähtisi minuutissa puolisonsa kanssa Australiaan? Siis jos työt tms ei estä? Ja oletetaan että matkavakuutukset ym on jo kunnossa eli hoidettavia asioita ei ole. Molemmat on lomalla eikä mitään sovittua ohjelmaa. 

Enkä minä häntä vaadi muuttumaan spontaaniksi. Olen tässä ketjussa kirjoittanut ihan selvästi, että hän saa puolestani kontrollifriikkeillä omia tekemisiään niin paljon kuin haluaa mutta en jaksa että hän kontrollifriikkeilee minun tekemisiä. Tyypillinen esimerkki arjestamme on, että teen ruokaa keittiössä, hän tulee keittiöön hakemaan juotavaa, ja huomaa että kastikepannu on hellalla ja levy päällä numerolla kolme. Hän heti vääntää levyn neloselle ja jatkaa matkaansa. Ei siis kestä, että teen kastiketta omalla tavallani vähän miedommalla lämmöllä vaikka minulla on perusteeni siihen (tykkään että kastike saa hautua rauhassa). Hänen on pakko puuttua tekemiseeni ja käydä vääntämässä sitä levyä kovemmalle, ei jotenkin pysty olemaan kontrolloimatta tilannetta. Ap.

Oikeastiko väität se mikä miehessä on rasittavaa on kun kääntää hellan levyn neloselle? Mutta sinä haluat kontrolloida että se on kolmosella. Mitä hemmetin väliä?

Ja kirjoitit tuohon Australian matkaan aika monta syytä miksei onnistu minuutissa. Meinaan juuri ne vakuutukset, loma ja sitten on vielä rokotukset ja pakkaaminen, entä passit ja viisumit! Tallinnan risteilylle voi lähtee minuutissa, ei Australiaan.

Oikeasti, eikö se ole kontrolloimista jos yrität kontrolloida toisen kontrollifriikkiyttä ja 'parantaa' hänet omaksi mukavuudeksesi? Miehesikin vain yrittää saada sinusta järjestelmällisen ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis tottakai haluan ottaa huomioon miehen turvallisuustarpeen ja pelon, jos niistä kerran on kyse hänen kontrollifriikkeydessään. Mutta koska itse olen niin spontaani, niin en osaa ajatella aina että miten ja missä kaikessa se pitäisi ottaa huomioon. En vain kertakaikkiaan ymmärrä mitä väliä sillä on, että hoidanko jonkun asian nyt vai minuuttia myöhemmin (eli miehen haluamalla sekunnilla), jos se jokatapauksessa ilman pahempaa viivyttelyä hoituu. En kykene ymmärtämään että miksi pikkuasioissa ei voi ottaa rennosti elämässä. Ap.

Palaan tähän kommenttiin koska nillitit että hän kääntää hellan neloselle kun sinä olet laittanut sen kolmoselle. Mikset ottanut pikkuasiaa rennosti?

Tämän ketjun tuloksena totean, että kontrollifriikki yrittää vääntää keskustelun sivuraiteelle.... viittaan australiaan matkustamiseen... ap itse heitti australian luovana esimerkkinä, niin kontrollifriikki roikkuu yksittäisessä heitossa loppuun asti...

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Miehelle lääkitystä ja/tai terapiaa. Tuo kuulostaa jonkinasteiselta pakko-oireiselta häiriöltä.

Myös apeelle terapiaa kun on pakkomielteisen spontaaniuudesta. Itse olet miehesi valinnut nyt eläpä sen päätöksen kanssa.

Tunnistaako miehesi itse omaa käyttäytymistään tai ymmärtääkö hän, että hänen oma käyttäytymisensä häiritsee teidän yhteistä elämää? Jos haluatte jotain muutosta, niin minun mielestä ensimmäinen askel tapahtuu siinä, että tulee tietoiseksi omasta käyttäytymisestään. Esim.  Miksi pelkää sitä kontrollin menettämistä? Missä tilanteissa se eniten tulee esiin? Toistuuko teidän elämässä jokin kaava tämän kontrollin takia, jota pitäisi rikkoa? Ymmärtääkö mies, että hänen kontrollintarve vaikuttaa myös sinun elämään? Ja miten mahdollisesti voisitte molemmat niitä kompromisseja tehdä?

Sanoit, että kontrollin tarve miehellä tulee esiin erityisesti stressatessa. Tiedostaako mies tämän? Silloin kun miehellä on mahdollisesti vaikeampi jakson ja se kontrollin tarve lisääntyy, niin silloin mun mielestä häntä voisi ihan hyvin vain tukea ja itse tulla vastaan esim. kertomalla omista aikatauluista paremmin tai vaikka asettelee ne sukat paremmin, jos se hänelle on kovin tärkeää.

Kun taas tulee parempi ajanjakso, niin mies voisi vuorostaan tulla vastaan sinua ja haastaa itseään sietämään paremmin asioita jotka eivät mene hänen suunnitelman mukaan. Niiden haasteiden kannattaa olla alussa vaikka ihan pieniä ja voitte sopia niistä etukäteen. Sovitte vaikka, että tänään ei tehdäkään kotitöitä normaaliin tapaan tai vaikka miehesi haastaan itsensä puristamaan hammastahnatuubia väärällä tavalla.

Kontrollin tarve tulee, kun ei osatakaan käsitellä mahdollisia negatiivisia tunteita ja se kontrollointi tuo silloin turvaa. Eli jos hän lähtisi haastamaan itseään pienillä jutuilla, niin silloin hän joutuisi kohtaamaan esille nousevia tunteitaan. Minun mielestä kuitenkin on erityisen tärkeää, että hän voi tietyllä tapaa valmistaa itseään niihin haasteisiin ja tiedostaa, että sen myötä voi tulla esiin erilaisia tunteita (kuten ahdistusta) ja hänen tehtävä on vain kohdata ne ja huomata ettei mitään pahaa tapahdu. Hiljalleen haastaa enemmän ja tulee niitä onnistumisia, jotka taas motivoivat eteenpäin. Rakentaa palikka kerrallaan prosessia eteenpäin.

Mut aluksi minun mielestä sinun kannattaa nostaa asia miehesi kanssa esille ja kysellä mitä tunteita hänellä nousee esiin, kun jokin asia ei mene suunnitelman mukaan ja onko hän itse tietoinen omasta käyttäytymisestään tai voit omia huomioitasi kertoa hänelle. Ehkä asia kannattaa alussa vain tuoda esiin ja jutella siitä ja kertoa omista tunteista. Jos se kontrollin tarve häiritsee teidän elämää, niin silloin se on ongelma. Sinä voit tulla häntä vastaan hänelle tärkeissä asioissa, mutta myös hänen pitää tulla vastaan sinulle tärkeissä asioissa.

Toivottavasti tämä viesti ei ollut kauhean epäselvä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap ei liioittele, mies terapiaan. Ongelma on tällöin jossain paljon syvemmällä ja täällä esitetyt ratkaisut ovat huonoja laastareita ampumahaavaan, niitä jotka eivät auta edes tavalliseen haavaan.

Mutta jos miehen tilanne ei oikeasti ole niin paha, niin kyllä keskustelulla ja kompromisseilla pitäisi saada ratkaisu aikaan. Itsekin olen spontaanin vastakohta arjessa ja inhoan sitä jos mies tekeekin jotain eri tavalla kuin kaikkina muina päivinä, saati että joku spontaani teko vaikuttaisi minuun.

Minä olen tullut vastaan: en valita pienistä yksityiskohdista kotona (mies saa tehdä kastikkeen kuten haluaa, puristaa hammastahnatuubia kuten tykkää ym). Kuitenkin ehdoton sopimus on se, että mies ei tuo kotiin ketään vieraita lyhyellä varoitusajalla vaan siitä sovitaan etukäteen. Myös yhteisiin kyläilyihin ei lupauduta kysymättä minulta. Mielelläni haluaisin tietää myös miehen kyläilyt etukäteen jotta voisin orientoitua siihen että olen yksin kotona (asia jota spontaanit ihmiset eivät jostain syystä usein edes halua ymmärtää mutta minulle oikeasti tärkeää), mutta kompromissi tässä asiassa on että mies laittaa minulle viestin tai soittaa että käy töiden jälkeen vielä äidillään tmv.

Kyse ei ole luottamuspulasta, mustasukkaisuudesta tai muustakaan mieheen liittyvästä asiasta. Kun asuimme erillämme, en näitä tietoja miehen menemisestä kaivannut. Nyt kaikki miehen tekemiset kuitenkin vaikuttaa omaan elämääni ja siksi haluan niistä tietää.

En ole myöskään mitenkään siisti ihminen, minulle on ihan sama vaikka kotona olisi likaista. Tosin silti vaatteeni ovat järjestyksessä värin mukaan ja kirjani aakkosjärjestyksessä.

Oivalsin sinun viestistä jotain tärkeää. Olen luullut että mies haluaisi määrätä minua toimimaan halujensa mukaisesti, mutta kyse ei taidakaan olla siitä. Mies ilmeisesti vaan tarvitsisi hallinnantunteen ylläpitämiseksi, että toimin aina ennustettavasti, vaikka omalla tavallani tekisinkin. Että olisin joka päivä ennakoitava ja vakioitu "kopio" itsestäni. Että joka kerta tekisin sen kastikkeen nelosella enkä kolmosella. Ja joka päivä tulisin töistä tiettyyn aikaan, vaikka se aika voisi hyvin olla minun itse päättämä ja haluama, kunhan se aika olisi aina vakio. Sitten kun en jonain päivänä vastaakkaan hänen oletusta minusta, niin hän hermostuu. Ap.

Lainaamasi vastaa:

Kiva että pystyit tähän oivallukseen :)

Tosiaan kun meillä miehesi kaltaisilla on temperamentti sellainen että muutoksia on vaikea kestää. Se voi näyttäytyä niin että isoon elämänmuutokseen (työpaikan vaihto, muutto) on vaikea suhtautua mutta myös niin että on vaikea hyväksyä että jonain perjantaina syödään pakastepizzaa klo 19 kun kaikkina muina perjantaina on syöty tavallista kotiruokaa klo 18. Tämä luonteenpiirre ei kaikilla tarkoita yhtä orjallista elämää kuin tyypillisellä asperger-tapauksella, mutta ne tietyt päivän rutiinit ovat silti se mikä pitää arjen ja pään kasassa.

Halu ei todellakaan ole kontrolloida muita ihmisiä, vaan omaa elämää. Valitettavasti ne läheiset nyt vain kuuluu siihen.

Minä en koskaan lähde kaverin kanssa kahville samana päivänä ehdotuksesta, vaan sovin tapaavani kaveria vaikka ylihuomenna tai seuraavalla viikolla. Näitä tapaamisia kun ei ole joka päivä niin ei se kaveri välttämättä huomaa siinä mitään outoa. Jos mies taas ehdottaa että haetaan tänään sushia kun edellisen päivän olen viettänyt kaupassa etsien aineksia makkarakeittoon, todennäköisesti ärtyisin. En siksi että haluan kieltää mieheltäni sushin vaan siksi että olin itse suunnitellut syöväni makkarakeittoa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun tuloksena totean, että kontrollifriikki yrittää vääntää keskustelun sivuraiteelle.... viittaan australiaan matkustamiseen... ap itse heitti australian luovana esimerkkinä, niin kontrollifriikki roikkuu yksittäisessä heitossa loppuun asti...

Ohis

Niinpä. Se Australia oli todellakin vain esimerkki, en ole siellä koskaan käynyt enkä kellekään matkaa sinne ehdottanut enkä tarkoittanut sitä kovin konkreettisesti. Se oli vain esimerkki siitä että onko valmis tekemään asioita pienellä varoitusajalla ja "yllättäen" vai haluaako suunnitella ja valmistella ja orientoitua kaikkeen pitkälti ennakkoon. Joku kommentoi täällä että miksi hermostun siitä että mies vääntää hellan neloselle kun haudutan kastiketta kolmosella. En ole missään kertonut hermostuvani siitä, joku ylitulkitsee täällä nyt sanojani. Kerroin vain tuon esimerkin arjestamme. Mutta itse asiassa en noissa tilanteissa hermostu, yleensä en sano enkä tee niissä mitään muuta kuin jään hämmästyneenä tuijottamaan että mitä juuri tapahtui, eli hiljaa ihmettelemään mikä sai miehen taas sekaantumaan arkiseen tekemiseeni. Ap.