Työilmoitus henkilökohtaiseksi avustajaksi "En mitenkään voi haastatella kaikkia hakijoita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Lisään vielä, että avustajatunteja on kaikilla avustajaa tarvitsevilla käytössä rajallinen määrä, joten siinä joutuu tekemään valintaa mistä on eniten apua. Jos se toisinaan on asunnon suursiivous, ei siinä pitäisi olla avustajalla nokan koputtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tuli mieleen, että monessa ilmoituksessa vaaditaan, että avustajalla tulisi olla oma auto, jolla kuljettaa avustettavaa. Voiko sellaista edes vaatia, ja jos voi, korvataanko siitä erikseen?

Avustettava maksaa omasta pussistaan normaalin laissa määrätyn kilometrikorvauksen. Olen tuo ylempi jolla ennen oli avustaja ja otin aina huomioon tuon että onko avustajalla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssä. Tosin valitsin kyllä taad sitten autottomiakin jos muutoin tuntuivat sopivammalle. On huomattavasti helpompas ja vaivattomampaa jos avustajall on auto käytössä. Vammaisten kyytipalvelun matkoja on aina rajallinen määrä per kk ja niitä varten on tiukat aikataulut oltava jo kyydistä sovittaessa. Ainakin niin oli täällä meillä. Ei voinut vain soittaa niin kuin taksia normaalisti että olidin just nyt lähdössä kaupungilta kotiin vaan lähtö ja paluu piti sopia jo viimeistään edellisenä päivänä. Aina ei omasta voinnistakaan tiedä etukäteen kuinka pitkään jaksaa olla.

Kunta korvaa avustajan matkakulut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tuli mieleen, että monessa ilmoituksessa vaaditaan, että avustajalla tulisi olla oma auto, jolla kuljettaa avustettavaa. Voiko sellaista edes vaatia, ja jos voi, korvataanko siitä erikseen?

Avustettava maksaa omasta pussistaan normaalin laissa määrätyn kilometrikorvauksen. Olen tuo ylempi jolla ennen oli avustaja ja otin aina huomioon tuon että onko avustajalla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssä. Tosin valitsin kyllä taad sitten autottomiakin jos muutoin tuntuivat sopivammalle. On huomattavasti helpompas ja vaivattomampaa jos avustajall on auto käytössä. Vammaisten kyytipalvelun matkoja on aina rajallinen määrä per kk ja niitä varten on tiukat aikataulut oltava jo kyydistä sovittaessa. Ainakin niin oli täällä meillä. Ei voinut vain soittaa niin kuin taksia normaalisti että olidin just nyt lähdössä kaupungilta kotiin vaan lähtö ja paluu piti sopia jo viimeistään edellisenä päivänä. Aina ei omasta voinnistakaan tiedä etukäteen kuinka pitkään jaksaa olla.

Kunta korvaa avustajan matkakulut.

Näinhän se pitäisi olla: 

"Kunnan tulee vammaispalvelulain mukaan korvata avustajasta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Näitä voivat olla esimerkiksi matkakulut: avustajan juna- tai lentolippu, hotellihuone, teatterilippu, narikkamaksu, mikä tahansa on sellainen kustannus, joka on välttämätön kulu siitä, että avustaja on mukana."

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät hae oikeasti avustajaa vaan piikaa joka tekee esim. kodin suursiivoukset (ei todellakaan kuulu avustajan työhön). 

Luuletko oikeasti, että oikeuden avustajaan saa noin helposti, että avustajan voi hankkia ihan vain piiaksi? Vammainen voi aivan hyvin pystyä huolehtimaan itse syömisestä, pesulla ja wc:ssä käynnistä, liikkumisestakin, mutta ne vamman/sairauden rajoittamat resurssit eivät riitä enää muuhun esimerkiksi siihen siivoamiseen. Ei kaikki vammaiset ole pyörätuoliin sidottuja neliraajahalvaantuneita. Joku voi olla oikeutettu avustajaan vaikkapa fatiikin (uupuminen, väsymys) tai kipujen vuoksi. Jos pitäisi valita kumman tekisit mielummin yksin, ilman ulkopuolisia silmäpareja, kävisit kakalla ja suihkussa vai siivoaisit, niin kumman valitsisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät hae oikeasti avustajaa vaan piikaa joka tekee esim. kodin suursiivoukset (ei todellakaan kuulu avustajan työhön). 

Jos pitäisi valita kumman tekisit mielummin yksin, ilman ulkopuolisia silmäpareja, kävisit kakalla ja suihkussa vai siivoaisit, niin kumman valitsisit?

Mitä helvettiä? Ootko sä korkannut pullon jo?

Ei esim. sokeutunut tarvitse nosteluja, syöttämistä tai pesemistä. Mutta tarvitsee asiointiapua kodin ulkopuolella, siivousapua, apua opetellessa tietokoneen käyttöä jne.

Mutta on tosiaan kaikille onni, ettet hakenut ko. paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Kyllä avustajan voi saada, vaikka olisi kuinka puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Kyllä avustajan voi saada, vaikka olisi kuinka puoliso.

Sanoinko, että ei voisi saada? Tottakai voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät hae oikeasti avustajaa vaan piikaa joka tekee esim. kodin suursiivoukset (ei todellakaan kuulu avustajan työhön). 

Jos pitäisi valita kumman tekisit mielummin yksin, ilman ulkopuolisia silmäpareja, kävisit kakalla ja suihkussa vai siivoaisit, niin kumman valitsisit?

Mitä helvettiä? Ootko sä korkannut pullon jo?

En käytä alkoholia ollenkaan, kiitos kysymästä. Limsapullon saatan illalla saunassa korkata.

Ihan normaali esimerkki oli tuo minkä kirjoitin. Ihmisillä tuntuu olevan varsin rajallinen kyky ymmärtää vammoja ja sairauksia.

Otetaan vaikka vammainen henkilö A. Hänen arkensa on toistuvia valintoja omatoimisuuden suhteen. Hänellä voi voimavarat, oman kehon hallinta, kiputilanne, mikä tahansa muu, riittää siihen että saa käytyä wc:ssä ja suihkussa, mutta keittiön siivoamiseen se ei enää riitä. Vaihtoehtoisesti hän tietysti voi siivoilla keittiötä niin pitkälle kuin jaksaa mutta joutuu sitten ottamaan apua mukaan kylppäriin.

Vierailija kirjoitti:

Ei esim. sokeutunut tarvitse nosteluja, syöttämistä tai pesemistä. Mutta tarvitsee asiointiapua kodin ulkopuolella, siivousapua, apua opetellessa tietokoneen käyttöä jne.

Mutta on tosiaan kaikille onni, ettet hakenut ko. paikkaa.

Ilmoituksessa olisi kyllä kerrottu jos kyse olisi sokeasta. Sen verran tarkka kuvaus oli kaikesta mahdollisesta.

Ei tarvi alkaa keljuilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Minusta taas on/oli ihan yks lysti, mitä ne työtunnit tein. Oikeastaan oli kiva, että tavallisen rutiinin katkaisi välillä joku erikoisempi homma. Esim. avustettava huomasi, että olen hyvä koirien kanssa, niin "sain" leikata kynnet ja putsata korvat. Tykkään tehdä ulkotöitä, joten mielelläni leikkasin ruohon ja trimmasin pensaat, sen sijaan, että olisin kuurannut vessaa...

Kurjaa ollut taas lukea millainen asenne joillakin on vammaisiin. Itseä pitäisi kuitenkin kohdella silkkihansikkain eikä työssäkään saisi joutua tehdä epämiellyttävää. Jos teillä on huonoja kokemuksia avustajan työstä, älkää siitä kuitenkaan yleistyksiä tehkö. Aina ei ole vika myöskään pelkässä vammaisessa vaan avustajakin voisi katsoa peiliin. Hankalia ihmisiä löytyy kaikista ihmisryhmistä. Ei punaisen auton omistajia voi luokitella kaahareiksi siksi että naapurin Pena punaisella autollaan kaahaileekin.

Jokainen voi valita itselleen työpaikan jossa on vain mieluisia tehtäviä jos kokee että on varaa valita. Itseään saa syyttää silloin jos ei ennen sopimuksen allekirjoitusta ole käynyt työtehtäviä läpi ja kirjannut niitä sopimukseen.

Jos ihminen joka on tottunut tekemään suursiivouksen kerran vuoteen vammautuu, saa hän odottaa siihen apua jatkossakin jotta se toteutuu. Suursiivous ei ole sama asia kuin pompottelu miten sattuu. Entä sitten jos avustaja rakastaa siivoamista ja tekisi mieluusti suursiivouksen vaikka kerran kuussa, mutta ei pidä leipomisesta. Tatkoittaako tämä että kyseisnen avustaja saa todeta ettei avustajan tehtäviin kuulu leipominen?

Monilla on se kuva että vammaiset saa ilmaiseksi mitä vain. Tämä ei pidä paikkaansa todellakaan. Ei se mene niin että tuosta vain kunta maksaa avustajan lomamatkalle, teatteriin tai edes ne kauppamatkan matkakulut. Aivan välttämätön kustannetaan, muu menee yleensä omista rahoista. Tavallisempaa on myös se ettei avustajatunteja ole riittävästi tarpeisiin nähden kuin että niitä olisi liikaa, joten pompottelu huvin vuoksi ei oikein käy päinsä.

Kukaan ei myöskään pakota avustajaa käyttämään omaa autoa. Aina voi sanoa että siihen ei ole mahdollisuutta mutta sitten pitää hyväksyä se ettei tule välttämättä valituksi työhön. Oman auton käytöstä saa aina kuitenkin korvauksen. Auto voi olla tarvittava työvaatimus siinä missä vaikka mahdollisuus iltavuoroihin tai työskentely kodissa jossa on kissa. Vammaiset eivät voi suhailla takseilla niin kuin huvittaa. Kyydit eivät ole ilmaisia, niistä maksetaan kulloinkin voimassa oleva julkisen liikenteen taksa. Jos tarvitsee käydä kahdessakin paikassa, joiden välimatkaa ei voi kulkea ilman autoa, joko matkan pituuden tai vaikka kantamusten takia, kuluu tuolle reissulle 4 kyytimatkaa. Tavallinen kyytimäärä taitaa olla nykyään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa eli 9 käyntiä. Tämä siis henkilölle joka ei voi lähteä jalan, pyörällä, bussilla tai edes tavallisella taksilla minnekään. Kyllä avustajakin hyötyy siitä että auto on käytössä. Silloin pääsee vammaisen mukana paikkoihin, työ on monipuolisempaa eikä vain kykkimistä vammaisen kotona vaikka sitten siivoten.

Kyllä voi olla tekijässäkin vikaa. Nuo työt on tavallaan vähän kuin aupairin työt: läheskään kaikki ei vain kerta kaikkiaan sovellu niihin.

Mun sukulaisen tuttu, jonka oon vain pari kertaa nähnyt, oli joskus aikoja sitten yhden liikuntavammaisen avustajana.

Tekivät pitkiä ulkomaan matkojakin. Ja vaikka enää ei ole vakituisena avustajana, niin näitä lomamatkoja tekevät yhä yhdessä.

En tiedä millainen diili heillä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Kuka ne ikkunat pesee? Avustettava itse vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen avustaja useamman vuoden. Olen siis nyt kuntoutunut niin että pärjäilen omatoimisesti. Asun keskikokoisessa kaupungissa ja täälläkin hakemuksia tuli kymmeniä per hakukerta. Poimin niistä yleensä noin kuusi jotka haastattelin tiettynö päivänä. Itse hain avustajaa aina erään järjestön kautta eli he laittoivat ilmoitukseni molliin ja toimittivat minulle hakemukset. Turvallisuussyistä heidän edustaja oli haastatteluissa aina mukana. Tämä jo rajoitti haastateltavien määrää. Oli toivottavaa että haastattelut saataisiin tehtyä yhden päivän aikana. En minäkään sairauden takia kovin montaa tuntia putkeen jaksanut.

Minä en tarvinnut sairaanhoidollista apua, en nostoa, peseytymistä jne. Avuntarpeeni oli arjenaskareet: siivous, ruoanlaitto, isompien tavaroiden kantaminen/ojentaminen sekä avustaminen kodin ulkopuolella (liikuin ulkona pyörätuolilla vaikka kotona selvisin kävellen). Voin sanoa että kyllä se suursiivouskin kuuluu avustajan tehtäviin. Itse en nyt niin sellaisista perusta, ei koko kämppää tarvitse puunata lattiasta kattoon ainkaan joka vuosi. Mutta tekeehän terveetkin suursiivouksia ja avustajan työ on auttaa niisdä asioissa joita vammainen tekisi itse jos voisi. Haastattelussa viimeistään kannattaa mainita jos on jotain erityistä mitä ei halua tehdä ja pyytää tarkat kuvaukset työtehtävistä.

Kaksi työsuhde kesti 2 vuotta kumpainenkin. Sitten pari muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Harva tekee tätä ihan päätyökseen, minulle ei ainakaan sellaista osunut. Yksi lähti opiskekemaan, loput oman alansa töihin. Yhden kanssa lopetettiin yhteisymmärryksessä kun hän ei tätä työtä jaksanutkaan koska työaika ei ollut hirveän säännöllinen. Siinä kävi hyvä tuuri ettei mitään isoja ongelmia tullut puolin tai toisin. Tosin jotain ongelmas oli kun avustaja ei esim kyennyt huomioimaan salassapitovelvollisuuttaan ja puhui asioitani eteenpäin.

Joskus hyväkin hakemus, sellainen josta jo heti lukiessa tuli vahva olo että tämä voi olla se oikea, paljastikin takaansa hakijan jota ei voinut harkitakaan. Haadtattelussakin saattoi tulla ilmi ettei hakija oikeasti edes halunnut työtä tai kuvitteli sen olevan ihan jotain muuta. Tällöinkin voi joutua laittamaan ilmoituksen piankin uudelleen.

Minua aina inhottaa kun vammaisia täällä niin paljon haukutaan. Toki on olemassa ikiäviä työnantajia, hankalia ihmisiä myls vammaisissa, niinkuin on terveissäkin. Mutta myös meitä asiallisia ja kivoja tyyppejä jitka avustajiaan arvostaa. Kyllä haastattelutilanne ja viimeistään koeaika usein kertoo millaisesta työympäristöstä ja avustettavasta on kyse. Etukäteen kannattaa varmistaa kaikki mikä huolettaa ja kirjata sopimukseen ylös niin ei tule puolin ja toisin ongelmia odotusten suhteen.

Ja se kemia, se on tosi tärkeää tässä työssä. Siksi haastattelussa kannattaa olla ihan juuri oma itsensä, ei esittää mitään. Moni ei ehkä ymmärrä miten vaikea tilanne on avustettavalle kun toinen ensin ihan vieras ihminen täytyy päästää todella lähelle yksityisyyden rajan toiselle puolen. Ja aina uudestaan kun edellinen työsuhde päättyy.

Ja mä taas voin sanoa, että suursiivous ei todellakaan kuulu avustajan tehtäviin.

Millä perusteella ei kuulu? Millä asiantuntemuksella tuon sanot? Avustamisen on tarkoitus mahdollistaa normaali elämä, eikä todellakaan kyse ole vain syömisessä ja juomisessa avustamisesta.

Tottakai normaali siivoaminen, esim imurointi, kuuluu avustajalle (olettaen, että avustajalla ei ole puolisoa), mutta suursiivoukset ikkunanpesuineen ei kuulu avustajalle. Avustaja ei ole mikään kotitonttu, joka tekee kaikki työt, mitä avustettava keksii vaatia. Ja joo, olen ollut avustajana enkä ole suostunut kaikkeen, mitä avustettava on vaatinut.

Sulle ja niille parillekymmenelle yläpeukuttajalle vastaisen varalle tiedoksi, että jos teillä ei ole työsopimuksessa eritelty työtehtäviä ja alatte kieltäytymään avustettavan työksi antamista tehtävistä niin se on peruste ihan työsuhteen purkuun. Varoitus toki täytyy antaa ensin. Avustajana olet ihan samanlainen työntekijä kuin vaikka sihteerinä tai siivoojana ja velvollinen tekemään esimiehen/pomon (eli yleensä sen avustettavan) määräämiä työtehtäviä.

Toki silloin voi kieltäytyä vaikka ikkunanpesusta jos avustettava yrittää sellaista hommaa nakittaa jos työsopimuksessa on määritelty työtehtäviksi esim. avustaminen kodin ulkopuolisessa asioinnissa ja suihkuapuna toimiminen, työaika 6h/viikko. Mutta jos sopimuksessa ei työtehtäviä ole eritelty, niin silloin se työ on tehdä sitä, mitä avustettava käskee. Oli sillä puolisoa tai ei.

Sääliksi käy sitä ihmistä, joka tuollaisen "en tee tota, en tee tätä, totakaan en viitsi tehdä" -ihmisen saa avustajakseen. Meettekö te muuallekin töihin tyyliin, et päätätte itse mitä siellä viitsitte tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tuli mieleen, että monessa ilmoituksessa vaaditaan, että avustajalla tulisi olla oma auto, jolla kuljettaa avustettavaa. Voiko sellaista edes vaatia, ja jos voi, korvataanko siitä erikseen?

Avustettava maksaa omasta pussistaan normaalin laissa määrätyn kilometrikorvauksen. Olen tuo ylempi jolla ennen oli avustaja ja otin aina huomioon tuon että onko avustajalla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssä. Tosin valitsin kyllä taad sitten autottomiakin jos muutoin tuntuivat sopivammalle. On huomattavasti helpompas ja vaivattomampaa jos avustajall on auto käytössä. Vammaisten kyytipalvelun matkoja on aina rajallinen määrä per kk ja niitä varten on tiukat aikataulut oltava jo kyydistä sovittaessa. Ainakin niin oli täällä meillä. Ei voinut vain soittaa niin kuin taksia normaalisti että olidin just nyt lähdössä kaupungilta kotiin vaan lähtö ja paluu piti sopia jo viimeistään edellisenä päivänä. Aina ei omasta voinnistakaan tiedä etukäteen kuinka pitkään jaksaa olla.

Avustettava voi ostaa auton käyttöönsä. Hintakin olisi todennäköisesti edullinen kun on invalidivähennykset sun muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät hae oikeasti avustajaa vaan piikaa joka tekee esim. kodin suursiivoukset (ei todellakaan kuulu avustajan työhön). 

Luuletko oikeasti, että oikeuden avustajaan saa noin helposti, että avustajan voi hankkia ihan vain piiaksi? Vammainen voi aivan hyvin pystyä huolehtimaan itse syömisestä, pesulla ja wc:ssä käynnistä, liikkumisestakin, mutta ne vamman/sairauden rajoittamat resurssit eivät riitä enää muuhun esimerkiksi siihen siivoamiseen. Ei kaikki vammaiset ole pyörätuoliin sidottuja neliraajahalvaantuneita. Joku voi olla oikeutettu avustajaan vaikkapa fatiikin (uupuminen, väsymys) tai kipujen vuoksi. Jos pitäisi valita kumman tekisit mielummin yksin, ilman ulkopuolisia silmäpareja, kävisit kakalla ja suihkussa vai siivoaisit, niin kumman valitsisit?

Eikös sitä siivouspalvelua voi ostaa ihan rahalla lukuisilta tällaista toimintaa harrastavilta yrittäjiltä. Jos olisin henkilökohtainen avustaja niin en mistään hinnasta suostuisi suursiivouksen tekoon. Tuntuu siltä että moni avustettava haluaa käyttöönsä orjan jota nöyryyttää mielin määrin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tuli mieleen, että monessa ilmoituksessa vaaditaan, että avustajalla tulisi olla oma auto, jolla kuljettaa avustettavaa. Voiko sellaista edes vaatia, ja jos voi, korvataanko siitä erikseen?

Avustettava maksaa omasta pussistaan normaalin laissa määrätyn kilometrikorvauksen. Olen tuo ylempi jolla ennen oli avustaja ja otin aina huomioon tuon että onko avustajalla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssä. Tosin valitsin kyllä taad sitten autottomiakin jos muutoin tuntuivat sopivammalle. On huomattavasti helpompas ja vaivattomampaa jos avustajall on auto käytössä. Vammaisten kyytipalvelun matkoja on aina rajallinen määrä per kk ja niitä varten on tiukat aikataulut oltava jo kyydistä sovittaessa. Ainakin niin oli täällä meillä. Ei voinut vain soittaa niin kuin taksia normaalisti että olidin just nyt lähdössä kaupungilta kotiin vaan lähtö ja paluu piti sopia jo viimeistään edellisenä päivänä. Aina ei omasta voinnistakaan tiedä etukäteen kuinka pitkään jaksaa olla.

Avustettava voi ostaa auton käyttöönsä. Hintakin olisi todennäköisesti edullinen kun on invalidivähennykset sun muut.

Joo, vaikka takuueläkkeellä ollessa ei sitä kaaraa niin vaan hommata. :)

Mutta tilanteet vaihtelevat. Esim. jos on avustajana sokealle tai heikkonäköiselle henkilölle, reissata voi takseilla, busseilla, junilla, veneillä ja lentokoneilla tai vaikka tandemilla ilman sen suurempia ongelmia. Tarkoitan, ettei ole ylimääräistä nostamista tai miettimistä kuljettamiseen liittyen.

Ainakin joissakin kaupungeissa on niin, että jos näkövammainen matkustaa paikallisbussilla, avustaja pääsee ilmaiseksi, kunhan näkövammaiskorttia vilautetaan kuljettajalle. Kätevää esim. johonkin tapahtumaan osallistuttaessa tai kauppareissuilla.