Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että lapsen hankkiminen katkaisee urani
04.02.2017 |
Olen pian 30, ja haluaisin lähivuosina hankkia lapsen. Mieheni olisi tähän valmis jo nyt heti. Olen kuitenkin vahvasti siinä uskossa, että lapsen hankkiminen pahimmillaan tuhoaa urakehitykseni. Vähintään häiritsee sitä pahasti. Minulla on ollut loistavaa tuuria työnhaussa tähän mennessä, sillä alallani on korkea työttömyysaste.
Mikäli olisin keskeytyksettä töissä, uskon, että mahdollisuuteni hyvään tulotasoon ja muutenkin hienoon uraan ovat hyvät. Mutta lapsen hankkiminen ja vähintään vuoden töistä poissaoleminen eivät sovi tähän kuvioon mitenkään. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, vaan luulisin että määräaikaisuuksia ketjutetaan ainakin muutaman vuoden ajan vielä. Jos tämän jälkeen saan vakipaikan, tuntuisi "väärältä" jäädä heti äitiyslomalle. Muutenkin tiedän, että tilalleni tähän työhön olisi luultavasti useita tuhansia halukkaita. Vaisto siis sanoo, että tästä on kynsin hampain pidettävä kiinni.
Vaikka suhtaudun uraani kunnianhimoisesti ja ymmärrän myös työnantajaa, jolle äitiyslomista tulee tietenkin harmia, uskon silti myös siihen ettei työura ole tarpeeksi hyvä syy jättää lasta hankkimatta, jos lapsia kerran haluaa. Miten te muut olette toimineet? Pahin pelkoni on, että äitiysloman jälkeen minulla ei olisi enää nykyistä paikkaa mihin palata, ja olisin samalla viivalla niiden tuhansien työttömien kanssa.
Kommentit (204)
Ei kannata lähteä vielä yrittämään lasta. Et ehkä osaisi arvostaa perhettä nyt vielä riittävästi, kun ajattelet että juuri sinun elämässä kaiken pitäisi mennä täydellisesti.
Teet uraa rauhassa 35-vuotiaaksi asti. Miehesi lähtee toisen matkaan ja saa lapsen. Pääset tutustumaan tinderin ihmeelliseen maailmaan. Ura alkaa mennä vähän miten sattuu kun mieltäsi jäytää pelko lapsettoman sinkun elämästä. Löydät ehkä uuden miehen, mutta et ehkä tulekaan raskaaksi niin kuin olit kuvitelut. Käytät kaikki säästösi lapsettomuushoitoihin. Saat potkut kun ramppaat niissä jatkuvasti. 43 vuotiaana vihdoin tärppää, ja olet maailman onnellisin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy jo nyt sääliksi tulevaa lastanne, onko lapsi siis aina ja pienestä saakka hoidossa kun "vanhemmilla nyt on tärkeämpää tekemistä" kannattaako sitä hankkia ollenkaan jos ura on sinulle noin tärkeä?
Aahahahahhaahaa eli tässä meillä on juuri yksi vanhempi, joka kasvattaa lapsensa maailman navaksi, keskipisteeksi, täydellisiksi, muita ylempänä oleviksi, mutta kuitenkin myös helvetin uusavuttomiksi. :D "olet parempi muita lapsia, koska olin kanssassi koko lapsuusikäsi. En antanut sinun kokea minkään laisia tunteita edes, koska olin saman tien lässyttämässä vieressä! Jolloin itsenäistymisesi ei tullut kuuloonkaan! (Mut hei, just ylempänä olevan jutun takia käy sun lapsia sääliksi ja muiden saman kaltaisten "elämäni lapsille" äideille. Teidän mukulat tulee olemaan sohvaperunoita, pleikkari riippuvaisia tai muuten vaan työttömiä. Koska eivät ole saaneet muuta kuin äidin rakkautta, yli rajojen,(tarkottaen just sitä, että mikään ei ole väärin, koska äitihän kuitenkin tykkää meisyä" kaiken minkä haluavat ym., eivätkä tule koskaan kokemaan maailman menoa.
Ap:n tilanteessa mies olisi valmis lapseen vaikka heti, mutta ei olisi valmis jäämään hoitamaan lasta. Mikä tässä kuviossa mättää? Mies ei halua riskeerata omaa uraansa ja haluaa silti kaiken, vaimon kustannuksella. Harkitsisin vakaasti, kannattaako tuollaisen miehen kanssa yrittää lasta. Lapsi tarvitsee huomiota ja läsnäoloa myös ensimmäisen vuoden jälkeen. Kuka lähtee kesken päivän töistä, kun päiväkodista soitetaan lapsen olevan kuumeessa? Kuka hoitaa neuvolat, päiväkotien loma-ajat? Kuka pitää huolta lapsen tarpeista sen päiväkotipäivän jälkeen? Tuskin työnantajakaan tykkää sen enempää siitä pienen lapsen vanhemmasta, joka joutuu lähtemään kotiin hoitamaan sairasta lasta, työnantajaa on siis turha miettiä. Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, aina on olemassa myös se riski, että tulee ero. Entä jos ap jääkin 35-vuotiaana yksin, kahden pienen lapsen kanssa? Mikään ei estä miestä lähtemästä kävelemään, kun lapsiperheenarki osoittautuukin hänestä vaikeaksi (haastava vauva, kotityöt, vapaus mennä ja rentoutua kotona työpäivän jälkeen puuttuu) tai hän ihastuu toiseen naiseen. Tämä näkökulma voi tuntua nyt kaukaiselta, mutta on arkea aika monessa perheessä.
Lyhyesti. Ajattele itseäsi ja omaa parastasi - myös pitkällä tähtäimellä. Miehesi ei selvästi sitä tee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheeseen ei mahdu kahden vanhemman ura samanaikaisesti. Eli toisen pitää ainakin joustaa.
Tiedän kyllä muutamia esimerkkejä, että mahtuu. Vaatii joustoa molemmilta, työnantajalta, mielellään tukiverkkoja ja tietty rahaa, jolla voi ulkoistaa kaiken ei-välttämättömän, kuten siivouksen.
Unohtakaa lapsi, jos ette edes sitä ekaa yhdeksää kuukautta pysty jakamaan ja omistamaan lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kannattaa hankkia nyt, kun tiedossa kuitenkin on määräaikaisia töitä. Ja jos sattuukin saamaan vakipaikan, sijaisen palkkaaminen on työnantajan murhe, ei sinun. Kun sitten olet sen 35+ ja lapsen saamisen vuoksi työhistoriassa on vuoden mittainen aukko, olet kuitenkin vahvemmilla työnantajan silmissä, kuin nämä samanikäiset, jotka ovat sitä lastenhankintaa lykänneet ja mahdollisesti vasta suunnittelevat perhevapaille jäämistä.
Ap,
En lukenut koko ketjua, kerron vain omat kokemukseni uran ja perheen yhdistämisestä.
Lapset kannattaa hankkia tilanteessa, jossa äidillä on vakituinen työpaikka jos vain suinkin mahdollista. Jos ei, niin viimeistään 35 v pitää tehdä päätös, että ntt tai ei koskaan.
Perhe on yhteinen puolison kanssa, muuten työn saati uran yhdistäminen vaikeutuu merkittävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että perhevapaita kannattaa ja pitää jakaa puolison kanssa. Jos puolison työpaikka on aidosti nihkeä, niin sitten kannattaa ajoissa hakea toista suuntaa. On kuitenkin paljon aloja, joissa isien perhevapaat on arkipäivää. Yleensä miesten nihkeys perhevapaisiin on pelkoa, ei aitoa faktaa. Edelleenkin on niin, että perhe on miehen uralle yleensä gloriaa, mies osoittaa sitoutumista kun tulee perheelliselle ja jos jää perhevapaille, niin hän on moderni mies, joka kykenee ottamaan himan factorin huomioon ja on kykenevä joukkojen johtajaksi. Naisten kohdalla samat argumentit eivät päde.
Mä sinuna miettisin myös alanvaihtoa aloille, jossa on vakituiset työpaikat. Suuntana esimerkiksi teollisuus, finanssi tai isot palveluyritykset tai selkeät kasvualusta. Ensinnäkin isoilla yrityksillä on näkyvät HR-strategiat, ne eivät kaikkein tolloimpia laittomuuksia tee. Jos mahdollista väittäisin amerikkalaisomisteista tytäryhtiöitä, niillä on usein tosi konservatiivinen perhemalli kun HR-johto on jenkeistä.
Vastuu perheen hoidosta pitää jakaa molempien vanhempien kesken, toi en hakee ja toi en vie . Sairaudet hoidetaan tasapuolisesti. Jos tekee paljon töitä ja uraa, niin kannattaa miettiä koti mahdollisimman helppohoitoiseksi. Mulle yksi mentori sanoi, että uraäidin ainoa vaihtoehto on kerrostaloasunto keskustasta. Mä en ihan noin suoraan sano, mutta työmatka kannattaa olla mahdollisimman lyhyt. Joku kehyskunnan omakotitalo sopii usein uraa tekevälle isälle, mutta huonosti uraa tekevälle äidille. Ennen viittä pitää ehtiä sinne päiväkotiin ja sillä on aika iso ero käyttääkö työmatkoihin päivässä 2 tuntia vai esim 30-40 minuuttia.
Lasten kasvaessa isommiksi koulujen ja harrastuspaikkojen läheisyys on kriittistä. Kouluun olisi hyvä päästä lapsen kävellen ja harrastuspaikkoja viljalti lähistöltä.
Keskusta-asujat voivat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksikään työnantaja ei tule sanomaan, et "Nyt sulla Sirpa olis tässä kohtaa hyvä tsäänssi tehdä ne sun lapses." Oikea hetki täytyy miettiä omalta kannalta ja luottaa siihen, että elämä kantaa.
Itse olen kaksi ensimmäistäni tehnyt määräaikaisista työsuhteista. Työtä on aina löytynyt ja toisen jälkeen pystyin jopa vaihtamaan uran suuntaa pikkuisen. Kolmannen tein vakinaisessa työsuhteessa, mutta vaihdoin silti työpaikkaa lapsen ollessa 2v. Tällä hetkellä olen esimiesasemassa, kuopus on 10v ja isommat teinejä.
Vielä toisenlainen esimerkki ex-esimiehestä, joka laittoi uran lasten edelle. Eteni hienosti ja oli tyytyväinen työhönsä. Kun hän koki, että olisi lasten aika, mies otti ja lähti. Uusi mies löytyi vähän reilu nelikymppisenä, mutta ei tuoreeseen suhteeseen uskaltanut lapsia tehdä. Kävi niin, ettei hän koskaan lapsia saanut. Suru oli niin suuri, että hän kävi pitkään ammattiauttajan luona asiaa puimassa.
Toki ystäväpiiriin kuuluu muutama vapaaehtoisesti lapseton. He elävät tyytyväisinä, tekevät töitä ja harrastavat monenmoista. Jotkut ovat vähän turhan piikikkäitä lapsiperheitä kohtaan, mutta kaikenkaikkiaan ovat tyytyväisiä ja onnellisia.
Jos työ tuntuu vaan supertärkeältä, ei lapsia ole pakko hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanteessa mies olisi valmis lapseen vaikka heti, mutta ei olisi valmis jäämään hoitamaan lasta. Mikä tässä kuviossa mättää? Mies ei halua riskeerata omaa uraansa ja haluaa silti kaiken, vaimon kustannuksella. Harkitsisin vakaasti, kannattaako tuollaisen miehen kanssa yrittää lasta. Lapsi tarvitsee huomiota ja läsnäoloa myös ensimmäisen vuoden jälkeen. Kuka lähtee kesken päivän töistä, kun päiväkodista soitetaan lapsen olevan kuumeessa? Kuka hoitaa neuvolat, päiväkotien loma-ajat? Kuka pitää huolta lapsen tarpeista sen päiväkotipäivän jälkeen? Tuskin työnantajakaan tykkää sen enempää siitä pienen lapsen vanhemmasta, joka joutuu lähtemään kotiin hoitamaan sairasta lasta, työnantajaa on siis turha miettiä. Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, aina on olemassa myös se riski, että tulee ero. Entä jos ap jääkin 35-vuotiaana yksin, kahden pienen lapsen kanssa? Mikään ei estä miestä lähtemästä kävelemään, kun lapsiperheenarki osoittautuukin hänestä vaikeaksi (haastava vauva, kotityöt, vapaus mennä ja rentoutua kotona työpäivän jälkeen puuttuu) tai hän ihastuu toiseen naiseen. Tämä näkökulma voi tuntua nyt kaukaiselta, mutta on arkea aika monessa perheessä.
Lyhyesti. Ajattele itseäsi ja omaa parastasi - myös pitkällä tähtäimellä. Miehesi ei selvästi sitä tee.
Meillä kävi juuri näin. Sain 35+ kaksi lasta, hoidin yksin 8-16 urani, kodin ja kaiken lapsiin liittyvän. Paitsi että en ollut sairastavien lasten takia poissa vaan palkkasin hoitajia ja palkkasin hoitajia myös työpaikan kiireaikoina iltaan. Mies loi uraa ja oli pitkiä aikoja poissa. Mies vieraantui perheestä, löysi toisen naisen, vieraantui lapsistaan eikä tapaa heitä enää. Minulla nyt kiva työ ja ihanat lapset. En kadu mitään. Lapsettomana olisin ikuisesti katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on varmaan kaikki näkökulmat jo sanottu, mutta osallistunpa minäkin: ei todellakaan pidä mennä siihen ajatusmaailmaan/lankaan, että naisen on otettava päävastuu lapsesta. Mutta realistisesti, jomman kumman vanhemman (tai molempien vuorotellen) on kyllä oltava kotona lapsen kanssa ainakin se eka vuosi, mielestäni mielellään hiukan pitempäänkin. Ja sitten kun lapsi, etenkin pieni, on päiväkodissa/pph:lla, niin ei voi tehdä pitkiä päiviä eikä iltaisin töitä (ennen kuin lapsi nukkuu), vaan ne illat menee tiiviisti lapsen kanssa joka tarvitsee vanhempiaan. No tästö taisitkin sanoa, että tekisit normaalia 8h päivää.
Henkilökohtaisesti: mulle ja miehelle ura ja työ ovat tärkeitä molemmille, mutta olemme hoitaneet lapset 3-vuotiaiksi kotona (vuorotellen), eikä meidän urat ole ainakaan tässä vaiheessa (13 vuotta valmistumisesta) näyttävästi kärsineet. Varmaan minulla olisi enemmän näyttöjä olemassa jos olisin jäänyt lapsettomaksi. Mä tein kun tajusin lapsia haluavani, sen päätöksen, että pyrin yhdistämään äitiyden ja vaativan työn, mutta jos se ei (jossain tietyssä tilanteessa, tai yleisesti) onnistu, niin lapsi on etusijalla. Jos en olisi pystynyt tähän päätökseen, niin olisin jättänyt lapset hankkimatta.
Mä kehottaisin sua miettimään, ja tää ei ole v*ttuilua vaan rehellinen ehdotus, että miksi haluat lapsen ja olisiko lapsettomuus sinulle vaihtoehto? Monille on, ja he ovat onnellisia niin. Lapsen hankinta ei ole nykyään mikään pakko.
Tuo fraasi, että "kieltäydyn hyväksymästä, että äiti ei voisi tehdä töitä", josta sanoit jonkun version tässä ketjussa, on vähän epämääräinen. "Tehdä töitä" voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Suurin osa maailman äideistä tekee töitä, ja on todella hyvä, että naisia ei enää pakoteta kotiin. Mutta ei tuon lauseen toistelu muuta sitä, että lapsi tarvitsee ja ansaitsee vanhemman läsnäoloa, ja paljon, ja vauvana jopa keskeytyksetöntä sellaista. Nämä ovat kehityspsykologisia faktoja, eivät ideologiaa jonka voi heittää sivuun vastaideologialla. Isä voi yhtä hyvin toimia hoivaajana, mutta teidän tapauksessa näin ei ilmeisesti tule käymään.
Käyttäjä4198 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy jo nyt sääliksi tulevaa lastanne, onko lapsi siis aina ja pienestä saakka hoidossa kun "vanhemmilla nyt on tärkeämpää tekemistä" kannattaako sitä hankkia ollenkaan jos ura on sinulle noin tärkeä?
Aahahahahhaahaa eli tässä meillä on juuri yksi vanhempi, joka kasvattaa lapsensa maailman navaksi, keskipisteeksi, täydellisiksi, muita ylempänä oleviksi, mutta kuitenkin myös helvetin uusavuttomiksi. :D "olet parempi muita lapsia, koska olin kanssassi koko lapsuusikäsi. En antanut sinun kokea minkään laisia tunteita edes, koska olin saman tien lässyttämässä vieressä! Jolloin itsenäistymisesi ei tullut kuuloonkaan! (Mut hei, just ylempänä olevan jutun takia käy sun lapsia sääliksi ja muiden saman kaltaisten "elämäni lapsille" äideille. Teidän mukulat tulee olemaan sohvaperunoita, pleikkari riippuvaisia tai muuten vaan työttömiä. Koska eivät ole saaneet muuta kuin äidin rakkautta, yli rajojen,(tarkottaen just sitä, että mikään ei ole väärin, koska äitihän kuitenkin tykkää meisyä" kaiken minkä haluavat ym., eivätkä tule koskaan kokemaan maailman menoa. <24/7
En ole edellinen, mutta siis ainoa tapa estää lastaan tulemasta pleikkaria pelaavaksi avuttomaksi sohvaperunaksi on pitää lasta mahdollisimman paljon hoidossa pienestä pitäen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määräaikaisuudet - etenkään kulttuurialalla, jolta tämä ap:n juttu vaikuttaa - ei ole 'ura'. Vaan reality. Siinä toki oikeassa, että työt loppuu, kun lapsen hommaa. Nimim. samalla alalla, ei lapsia, mutta paljon on entisiä työkavereita, joiden sopimuksia ei ole uusittu raskauden jälkeen. Ja hyvä niin,
Pakko sanoa tähän väliin, että en ole kulttuurialalla, vaan luonnontieteellisellä. Ala on haastava ja on työllistänyt aiemmin paremmin. Tietenkään juuri mikään ala ei ole säästynyt taantuman vaikutuksilta.
Pyydän, ettei miestäni liikaa soimattaisi. Onhan hän vähän vanhanaikainen, mutta hän elättäisi kyllä minut, mikäli kotiäidiksi haluaisin. Mutta se ei ole minua. Suhtaudun intohimoisesti työhöni, ja olen valmis kestämään mm. näitä määräaikaisuuksia, sillä vaikka työnantaja voisi olla reilumpi työntekijöitä kohtaan, saan tässä paikassa juuri sellaista kokemusta mitä tarvitsenkin. Ja olen vieläpä korkeammassa asemassa kuin olisin osannut tässä vaiheessa toivoa.
Ap
Minä taas pyydän, että soimaat miestäsi. Et tee sitä läheskään tarpeeksi. Jos elämässä haluaa jotain, silloin joutuu pitämään puolensa. Eikä se, jota vastaan pidät puolesi, ole ikinä siitä iloinen.
Mielestäni ei ole hyvä juttu alkaa ajatella, että on puolisoaan vastaan. Se on kuitenkin se läheisin henkilö, jonka on tarkoitus olla rinnalla siitä huolimatta, tuleeko lapsia vai ei. Puolison kanssa keskusteleminen ja asioista yhdessä päättäminen on paljon rakentavampaa. Kuulostaakin siltä, että ap:lla ja miehellänsä on terve ja toista kunnioittava suhde. Ja mielestäni perinteinen mies = itsekäs mies ei pidä paikkansa (toki on itsekkäitä miehiä, mutta ei noin suoraviivaisesti).
Hyvin todennäköisesti se ura vanhempainvapaisiin katkeaakin, varsinkin, jos et ole vakituisessa työssä. Helpompaa olisi, jos olisi vakityö, mihin palata. Mutta vakityössäkin urakehitys voi vanhempainvapaisiin notkahtaa ja palkkakehitys saatta tyssätä. Onhan noita nähty. Varmaan enemmän on just näitä, joiden ura jumahtaa kuin niitä, joiden urakehitys jatkuis entisellään lastensaannin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä4198 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy jo nyt sääliksi tulevaa lastanne, onko lapsi siis aina ja pienestä saakka hoidossa kun "vanhemmilla nyt on tärkeämpää tekemistä" kannattaako sitä hankkia ollenkaan jos ura on sinulle noin tärkeä?
Aahahahahhaahaa eli tässä meillä on juuri yksi vanhempi, joka kasvattaa lapsensa maailman navaksi, keskipisteeksi, täydellisiksi, muita ylempänä oleviksi, mutta kuitenkin myös helvetin uusavuttomiksi. :D "olet parempi muita lapsia, koska olin kanssassi koko lapsuusikäsi. En antanut sinun kokea minkään laisia tunteita edes, koska olin saman tien lässyttämässä vieressä! Jolloin itsenäistymisesi ei tullut kuuloonkaan! (Mut hei, just ylempänä olevan jutun takia käy sun lapsia sääliksi ja muiden saman kaltaisten "elämäni lapsille" äideille. Teidän mukulat tulee olemaan sohvaperunoita, pleikkari riippuvaisia tai muuten vaan työttömiä. Koska eivät ole saaneet muuta kuin äidin rakkautta, yli rajojen,(tarkottaen just sitä, että mikään ei ole väärin, koska äitihän kuitenkin tykkää meisyä" kaiken minkä haluavat ym., eivätkä tule koskaan kokemaan maailman menoa. <24/7
Ahaa.. Eli ne lapset joiden äiti on pari ekaa vuotta kotona, heidän lapsista tulee epäonnistujia? Jännä kun noi kaikki tutkimukset näyttää, että se olisi lapselle hyväksi. Mutta sinä toki tiedät paremmin ;) kasvatustyyliin se ei toki vaikuta millään tavalla, eli jotkut lellii jotkut ei. Ja ainiin, tiedoksi, se on todella hyvä asia jos lapsella on niin hyvä luotto ja turva vanhempiinsa että osaa ajatella "minä tein nyt väärin, mutta äiti silti tykkää minusta." :)
Täh?! Jos se on sitä sinulle, niin ei todellakaan kaikille muille. Pientä yleistämisen makua..
Ja on vieläpä melkoisen lyhyt ura, ellet sitten lisänny tolkuttomasti tai kutsu itseäsi vieläkin kotiäidiksi, kun lapset ovat muuttamassa kotoa😃
Vierailija kirjoitti:
Täh?! Jos se on sitä sinulle, niin ei todellakaan kaikille muille. Pientä yleistämisen makua..
Ja on vieläpä melkoisen lyhyt ura, ellet sitten lisänny tolkuttomasti tai kutsu itseäsi vieläkin kotiäidiksi, kun lapset ovat muuttamassa kotoa😃
Hups, lainaus unohtui matkasta.. Tämä sille, jonka mielestä äitiys on paras mahdollinen ura.
Vuoden äitiysloma ei vielä kovinkaan paljon monienkaan uraa haittaa (eikä ole uran kannlata se pahin ongelma), mutta jos olet korkeakoulutettu ja työssä jossa odotetaan jostavuutta ja työpäivien pitenemistä ajoittain työkuorman kasaantuessa, työmatkoja jopa ulkomaille, iltatilaisuuksia pienellä varoitusajalla jne.. niin et pysty työtäsi lasten kanssa enää yhtä hyvin hoitamaan kuin lapsettomana. Työelämä alkaa tuntua raskaalta kun et saa ehkä nukuttua öisin, rentouduttua iltaisin ja ryntäät päiväkodille kello kädessä töiden jälkeen. Teet virheitä väsyneenä ja et pysty joustamaan kuten työnantaja toivoo, ja et ehkä haluakaan joustaa enää koska oma lapsi on toivottavasti aina työtäsi tärkeämpi.
Lapsen ollessa 4-5 alkaa hieman helpompi jakso kun lapsi iltaisin omatoimisempi ja päiväkoti hoitaa pääosin virikkeet. Lasten ollessa koulussa viet niitä harrastuksiin, järjestät synttäreitä, hoidat sairasta lasta, siivoat kotia, tenttaat läksyjä, tarkistat kotitehtäviä, ratkot kaveriongelmia ja teet iltaisin ehkä etänä omia rästitöitäsi, joita tulee lapsen sairastaessa, eikä kukaan muu pysty niitä omalla kohdalla ainakaan tekemään, siivoat välillä öisin, ja stressaat tekemättömiä töitäsi työssä ainaisen kiireen värittäessäsi työpäivääsi. Yrität itse harrastaa liikuntaa jossain välissä koska ilman hyvää fyysistä kuntoa et vaan jaksa (vaikea ehkä uskoa) olla lasten äiti ja hyvä työntekijä. Jokainen vaatii sinulta jotain, tai se voi tuntua siltä. Pienten lasten ja työn yhdistäminen toi minulle ensi kertaa kokemuksen mitä on olla niin väsynyt että voi fyysisesti pahoin. Olen itse välttynyt burn outeilla varmaan nimenomaan urheilutaustani ja liikunnan vuoksi. Ennen aina ihmettelin miten joku voi väsyä.
Tässä omaa ja ystävieni kokemuksia. Itsellä kaksi fiksua ja älykästä, ihanaa, empaattista lasta ja olen keikkunut valmistumisesta lähtien korkeakoulutettuna työelämässä ja välillä perhevapailla osaamistani vastaavissa töissä. Tein lapset verrattain nuorina kolmekymppisenä ja suosittelen sitä, vanhemapana lapset tehneet naiset ovat usein vielä kurjemmassa asemassa. Varauduthan että on raskasta ponnistella työn ja äitiyden välimaastossa, ja samalla pyrkiä olemaan työpaikalla edes jokseenkin samalla viivalla lapettomien tai perint. miesten kanssa. Taloudellisia ongelmia ei kyllä ole, ja meillä ainakin lapset aina olleet minulle ykkösiä. Ilman heitä valtaosa elämästä olisi tarkoituksettomampaa. Missään työolosuhteissa en olisi siirtänyt lasten tekoa myöhäisemmäksi. Minulle tämä oli selvä valinta. Helpolla en ole päässyt.
Mäkin komppaan tätä. Lapsi, ura, ja mies jonka mielestä lastenhoito on "akkojen hommaa" ei sovi samaan kuvioon. Jostain näistä pitää joustaa. Itsellänikin hyväpalkkainen haastava työ, ja pidän kyllä 9 kk vapaata imetyksen takia, mutta sen jälkeen on miehen vuoro kunnes laitetaan pieni perhepäivähoitoon. Ja erityisesti niihen perhevapaiden jälkeen lastenhoidon joustava ja tasapainoinen jakaminen on kyllä uran ja äitiyden yhdistämisen ehdoton edellytys. Ihan turha edes kuvitella muuta.
Tosin täytyy kyllä huomauttaa, että aina ei ole kyse pelkästään lapsen isän vanhanaikaisuudesta. Osa työnantajista suhtautuu paljon nuivemmin miehen kuin naisen vapaisiin. Sama jos joutuu olemaan pois töistä lapsen sairastuessa, voi tulla rivien välistä tai jopa suoraankin palautetta että mitä v*ittua SÄ sinne kotiin jäät. Toivottavasti tästä huolimatta miesten kotiin jääminen yleistyy, koska uskon sen parantavan nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla, kun mies ei olekaan enää automaattisesti se turvallinen vaihtoehto ja nainen hirveä riski.