Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että lapsen hankkiminen katkaisee urani
04.02.2017 |
Olen pian 30, ja haluaisin lähivuosina hankkia lapsen. Mieheni olisi tähän valmis jo nyt heti. Olen kuitenkin vahvasti siinä uskossa, että lapsen hankkiminen pahimmillaan tuhoaa urakehitykseni. Vähintään häiritsee sitä pahasti. Minulla on ollut loistavaa tuuria työnhaussa tähän mennessä, sillä alallani on korkea työttömyysaste.
Mikäli olisin keskeytyksettä töissä, uskon, että mahdollisuuteni hyvään tulotasoon ja muutenkin hienoon uraan ovat hyvät. Mutta lapsen hankkiminen ja vähintään vuoden töistä poissaoleminen eivät sovi tähän kuvioon mitenkään. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, vaan luulisin että määräaikaisuuksia ketjutetaan ainakin muutaman vuoden ajan vielä. Jos tämän jälkeen saan vakipaikan, tuntuisi "väärältä" jäädä heti äitiyslomalle. Muutenkin tiedän, että tilalleni tähän työhön olisi luultavasti useita tuhansia halukkaita. Vaisto siis sanoo, että tästä on kynsin hampain pidettävä kiinni.
Vaikka suhtaudun uraani kunnianhimoisesti ja ymmärrän myös työnantajaa, jolle äitiyslomista tulee tietenkin harmia, uskon silti myös siihen ettei työura ole tarpeeksi hyvä syy jättää lasta hankkimatta, jos lapsia kerran haluaa. Miten te muut olette toimineet? Pahin pelkoni on, että äitiysloman jälkeen minulla ei olisi enää nykyistä paikkaa mihin palata, ja olisin samalla viivalla niiden tuhansien työttömien kanssa.
Kommentit (204)
Sinun pitää valita, mitä haluat ja mistä olet valmis tinkimään? Kaikelle on hintansa. Ja harvoin kukaan voi saada kaiken. Omia ajatuksiaan ja vaatimuksiaan voi tarkistaa ja miettiä,voiko jotain nostaa ja jotain laskea ts. priorisoida. Asiat voivat mennä myös ihan toisin,kuin suunnittelee, ottaen huomioon elämän arvaamattoman luonteen. Siksi ei kannata laskelmoida liikaa, pieleen menee kuitenkin. Elämä saattaa jäädä elämättä, jos yrittää liian tiukasti pitäytyä suunnitelmissa. Joskus pitää vaan heittäytyä virran vietäväksi. Et voi tietää,paljon elinpäiviä on vielä edessä. Pitää tehdä omannäköinen elämä ja sellainen, että itsellä on hyvä ja elämä on riittävän hyvää. Ei siis täydellistä, mutta hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pohtinut ihan samaa kun ap. Pääsin aloittamaan urani 25-vuotiaana suoraan koulun penkiltä ihan tosi hyvässä hommassa mutta määräaikaisena. 3 vuoden määris lähenee loppuaan, jatkoa tai vakinaistamista ei ole luvassa ja olen nyt 28. Joten hakeako uutta työtä jossa pitäisi ehkä kuitenkin vuosi pari olla ennen äitiyslomalle jäämistä jonka jälkeen ei kuitenkaan ole mitään takuuta että paikka sellaisenaan minua sieltä odottelee jos jään äitiysvapaille. Koen sen itse niin että jos käyn jossain kääntymässä ja jään heti vanhempainvapaalle niin joutuisin joka tapauksessa ikään kuin aloittamaan ihan alusta töihin palattuani sillä eihän minua kukaan kunnolla tuntisi eikä olisi oikein mitään meriittejä ehtinyt kertyä kyseisessä paikassa.
Ja entä jos en heti saisikaan uutta työtä tai saisin vain lisää määräaikaisuuksia? En haluaisi olla se 36-vuotias lapseton nainen joka ei sitten koskaan saanutkaan vakipaikkaa. Ja entä jos lapsen "teko" osoittautuukin vaikeaksi? Mieluummin huomaisin mahdolliset ongelmat nyt asialle ehtisi enemmän vielä tehdä jotain kun vasta vaikka 34-vuotiaana...
Vai yrittäääkö lasta nyt niin että määriksen päättyessä oisin 6-12kk pois työelämästä ja hakisin sitten puhtaalta pöydältä työpaikkaa? Olisin silloin edelleen alle 30-vuotias ja olen miettinyt että jos kaikki menisi hyvin ja jaksaminen riittäisi niin voisin sen kotonaolon aikana hieman täydennysopiskella esim. avoimessa tms. Pelkään silti sitä että miten selittäisin aukon CV:ssäni ja miten työnantajat suhtautuisivat minuun...
Mieheni voisi kyllä jäädä kotiin silloin kun lapsi tosiaan olisi sen 6 - 12kk, sehän on ihan ehdoton juttu sillä jos tietäisin joutuvani kantamaan yksin vastuun lapsesta niin ei tässä viitsisi lapsentekoa edes harkita. Ura ja lapsi ei vaan sovi samaan yhtälöön jos mies ei ole tasapuolisesti jakamassa hommia, näin se vaan on. Vai kuinka monta miesjohtajaa tiedätte joka olisi sekä hoitanut yksin lapset ja edennyt loistavasti urallaan? Näinpä. Turha kuvitella että naisena (jolloin työelämässä muutenkin joutuu todistelemaan kaikkea enemmän) voisi muka yksin hoitaa perheen sekä tehdä huippu-uran. Jos teillä ei ole osallistuvaa miestä niin uran voi oikeasti vetää alas vessanpöntöstä.
Mutta joo paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. :D pitänee luottaa siihen että elämä ja oma osaaminen kantaa, teki miten teki. Èi kyllä ihmetytä yhtään että syntyvyys laskee jo kuudetta vuotta peräkkäin. :)
Sorry, mutta mistään urasta ei ole kysymys silloin, kun käy pätkäduuneissa.
Muutama juttu:
-Jos alan työllisyys on niin surkea, että yksi äitiyloma riittää urakehityksen tyssäämiseen, niin kannattaa kysyä itseltään, että mitä helkkaria kyseisellä alalla tekee ensinkään! Mahtavaa olla työyhteisön ilmapiirikin melkoisen myrkyllinen jos se koostuu joukosta määräaikaisia, jotka kilpailevat verissä päin jatkoista...
- Ei ne työnantajatkaan täysiä idiootteja ole: Kun Mirjan biologinen kello tikittää eikä lapsia ole, niin onhan se nyt selvää, että jos sille antaa vakipaikan, niin äitiyslomallahan se on välittömästi.
Ihanaa kun jaksat puolustaa meitä synnytysikäisiä pätkätyöläisiä ap! Jos 30v mies harmittelisi joutuessaan samalla tavalla valitsemaan työnteon ja perheen perustamisen välillä, ei kukaan syyttäisi häntä itsekkääksi lastenvihaajaksi. Näköjään palstan arvomaailma on vielä tiukasti 1900-luvulla.
Eniten harmittaa se, että hakeuduin alalle jossa oli käytännössä katsoen täystyöllisyys alussa. Olen mielestäni täyttänyt veronmaksajan velvollisuudet, kun olen kouluttautunut mahdollisimman varmalle alalle ja tehnyt opinnot ajallaan niistä hyvin suoriutuen. Töitä riitti pariksi vuodeksi valmistumisen jälkeen, mutta nyt jokainen pätkä on juhlan aihe. Vakipaikkoihin on satoja hakijoita. Raskaus pitäisi ajoittaa niin, ettei vatsa näy työnhakuvaiheessa. Jos ajoitus ei onnistu, niin työuralle voi heittää hyvästit. Miehen osallistuminen lapsenhoitoon ei auta mitään, jos ei ole enää mitään työtä johon palata.
Itselleni valinta on selvä. Valitsen työn. Lapsia voin haalia hoidettavakseen muillakin tavoilla kuin ottamalla elämän suurimman ja täysin peruuttamattoman riskin. Palkkaa sen sijaan saa vain työstä, eikä mitään kiertoteitä ole. Ja työtä saa vain antamalla sille kaikkensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäkin voi jäädä lasta hoitamaan. Vai eikö se taas herralle sovi?
Miksi miehen pitäisi uhrata oma uransa, jotta nainen voi panostaa omaan uraansa? Ei naisen ura ole tärkeämpi kuin miehen. Jos kumpikaan ei ole halukas hoitamaan ja kasvattamaan lasta, jättäkää lapsi tekemättä ja panostakaa uriinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sovi miehelle lapsen kanssa kotiin jääminen. Siksikin tämä tuntuu epäreilulta. Hänellä menee omalla urallaan loistavasti, mutta minunkin urani on tärkeä. Mutta ei, en vaatisi häntä tekemään samaa uhrausta mitä en itse olisi kovin halukas tekemään.
Varmaan odotammekin vielä muutaman vuoden, mutta sitten se päätös on kyllä pakko jo tehdä. Aikaa ei ole loputtomiin.
Ap
Älä myöskään uhraa omaa uraasi helpolla. Elämästä ei ikinä tiedä. Mitä jos uhraat urasi ja jossain vaiheessa mies lähteekin lätkimään? Jäisit yksin lasten kanssa ja ura jäisi haaveeksi.
Mistä tulee tämä oletus, että lapsi automaattisesti jäisi äidille erossa? Isällä on ihan yhtä suuri oikeus lapseen kuin äidillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelläs silti jo vakityö? Miksei hän siis vois jäädä kotiin? Onpa itsekäs.
Oletettavasti niiden samojen syiden takia, miksi ap ei halua jäädä kotiin. Lisäksi, kuten on käynyt ilmi, mies tienaa aloittajaa enemmän, joten taloudellisesti järkevintä olisi että aloittaja jää kotiin hoitamaan lasta ja mies käy töissä.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein lapset aikaisin opintojen ohessa juuri sen vuoksi, että halusin 30v. eteenpäin keskittyä urakehitykseen. Vakipaikkakin tulee helpommin, kun lapset on tehty. Toki tein töitä myös opiskelujen aikana ja lapseni menivät 1.5 -vuotiaina päiväkotiin. Nyt 32v. ja vakitöissä akateemista koulutustani vastaavassa paikassa.
En voi suositella lasten teon lykkäämistä. Mitä jos et saakaan vakipaikkaa?
Mistä kukaan voi tietää, että "lapset on jo tehty"? Saa niitä lisääkin vielä kolmekymppisenä, jos eka(t) on saatu alle kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuoden äitiysloma ei vielä kovinkaan paljon monienkaan uraa haittaa (eikä ole uran kannlata se pahin ongelma), mutta jos olet korkeakoulutettu ja työssä jossa odotetaan jostavuutta ja työpäivien pitenemistä ajoittain työkuorman kasaantuessa, työmatkoja jopa ulkomaille, iltatilaisuuksia pienellä varoitusajalla jne.. niin et pysty työtäsi lasten kanssa enää yhtä hyvin hoitamaan kuin lapsettomana. Työelämä alkaa tuntua raskaalta kun et saa ehkä nukuttua öisin, rentouduttua iltaisin ja ryntäät päiväkodille kello kädessä töiden jälkeen. Teet virheitä väsyneenä ja et pysty joustamaan kuten työnantaja toivoo, ja et ehkä haluakaan joustaa enää koska oma lapsi on toivottavasti aina työtäsi tärkeämpi.
Lapsen ollessa 4-5 alkaa hieman helpompi jakso kun lapsi iltaisin omatoimisempi ja päiväkoti hoitaa pääosin virikkeet. Lasten ollessa koulussa viet niitä harrastuksiin, järjestät synttäreitä, hoidat sairasta lasta, siivoat kotia, tenttaat läksyjä, tarkistat kotitehtäviä, ratkot kaveriongelmia ja teet iltaisin ehkä etänä omia rästitöitäsi, joita tulee lapsen sairastaessa, eikä kukaan muu pysty niitä omalla kohdalla ainakaan tekemään, siivoat välillä öisin, ja stressaat tekemättömiä töitäsi työssä ainaisen kiireen värittäessäsi työpäivääsi. Yrität itse harrastaa liikuntaa jossain välissä koska ilman hyvää fyysistä kuntoa et vaan jaksa (vaikea ehkä uskoa) olla lasten äiti ja hyvä työntekijä. Jokainen vaatii sinulta jotain, tai se voi tuntua siltä. Pienten lasten ja työn yhdistäminen toi minulle ensi kertaa kokemuksen mitä on olla niin väsynyt että voi fyysisesti pahoin. Olen itse välttynyt burn outeilla varmaan nimenomaan urheilutaustani ja liikunnan vuoksi. Ennen aina ihmettelin miten joku voi väsyä.
Tässä omaa ja ystävieni kokemuksia. Itsellä kaksi fiksua ja älykästä, ihanaa, empaattista lasta ja olen keikkunut valmistumisesta lähtien korkeakoulutettuna työelämässä ja välillä perhevapailla osaamistani vastaavissa töissä. Tein lapset verrattain nuorina kolmekymppisenä ja suosittelen sitä, vanhemapana lapset tehneet naiset ovat usein vielä kurjemmassa asemassa. Varauduthan että on raskasta ponnistella työn ja äitiyden välimaastossa, ja samalla pyrkiä olemaan työpaikalla edes jokseenkin samalla viivalla lapettomien tai perint. miesten kanssa. Taloudellisia ongelmia ei kyllä ole, ja meillä ainakin lapset aina olleet minulle ykkösiä. Ilman heitä valtaosa elämästä olisi tarkoituksettomampaa. Missään työolosuhteissa en olisi siirtänyt lasten tekoa myöhäisemmäksi. Minulle tämä oli selvä valinta. Helpolla en ole päässyt.
En voisi oikeastaan olla enempää samaa mieltä havannoistasi. Itse sain esikoisen 25-vuotiaana opiskelijana ja toinen syntyi määräaikaisuuksien välissä ollessani 28-vuotias. Pääsin työelämään ns. kunnolla lasteni ollessa 4 ja 1,5-vuotiaat. Tuo oli oikeastaan hyvä vaihe kiriä töissä koska a) vauvavaihe ohi b) päiväkotien aukioloajat mahdollistavat täydet työtunnit eikä lomia tarvitse miettiä c) olin ennen kaikkea vielä nuori. Sain onneksi vakityön juuri ennen kuin esikoiseni täytti 7v. Alakoululuokkien aikana harva (äiti) kirii enää työurallaan. Ensimmäiset kouluvuodet asettavat todellisen haasteen (lyhyet koulupäivät, pitkät lomat, lapset eivät vielä omatoimisia koulun tai harrastusten suhteen.) Koulu alkaa usein kello 9 tai 10, iltapäiväkerho päättyy kello 16. Harkat alkavat toisella puolella kaupunkia kello 17, jolloin töistä on lähdettävä 15.30. Yritä siinä sitten joustaa ja tehdä pitkää päivää töissä.
Se on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, jolloin naisena voit aidosti edetä urallasi tiettyyn asemaan. Ihan tosi tärkeää on se, että vanhempainvapaita mutta ERITYISESTI myös loma-aikoja, päiväkotiin ja harrastuksiin hakuja ja vientejä jaetaan.
Ja jos sinulla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, älä downshiftaa silloin. Tulet tekemään sen luultavasti pakon edestä lasten ollessa koulussa. Ja silloin on oikeasti ihan tosi tärkeää lapsen tulevaisuuden kannalta, että onko siinä joku vieressä ohjaamassa koulunkäyntiä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kunnioitan työtä tekeviä äitejä. Se on rankkaa ja väsyttävää elämää, mutta palkitsevaa. Saa kasvattaa lapsensa, mutta myös toteuttaa itseään. Kokemukseni mukaan ne jotka täälläkin rääkyvät, että lapsia ei pitäisi hankkia, ovat usein niitä joilta se koulutus ja ura puuttuvat kokonaan. Happamia, sanoi kettu jne. Mitä nämä naiset tekevät siinä vaiheessa, kun lapset lentävät pesästä? Eivät töitä ainakaan.
Et tietysti ymmärrä että uraäidin ja kotiäidin välilläkin voi olla jotain? Vaikka ihminen joka tekee kyllä töitä, kun lapset eivät ole enää ihan pieniä, mutta se ura ei ole tärkeämpi kuin ne lapset? Minusta ihmisen, joka tosissaan miettii on harmissaan siitä että "lapsi pilaa" hänen uransa, ei kannata lapsia hankkia. Pahimmillaan sitä lasta syyllistetään siitä kun äiti ei saanut toteuttaa unelmiaan, tai vanhemmat tappelevat kumpi joutuu joustamaan töistään, esim jäämään sairaan lapsen kanssa kotiin. Lapsi varmasti tuntee olonsa rakastetuksi.
Ymmärsitkö aloitustani ollenkaan? Ongelma on nimenomaan se, että nykymaailmassa ei usein ole olemassa sitä vaihtoehtoa, että ollaan kotona lasten kanssa ja palataan sitten jatkamaan sitä uraa kun lapset eivät ole enää pieniä. Kun se ura voi olla todellakin ohi siinä vaiheessa, eikä uusia mahdollisuuksia saa! Naiselle tämä voi aikuisten oikeasti olla joko/tai -valinta.
Ap
Jos se on naiselle joko/tai-valinta niin miehelle se on sitä vielä suuremmassa määrin. Naisen äitiysloma on sentään sosiaalisesti hyväksyttyä, mutta jos mies jää kotiin lasten kanssa niin ura on varmasti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhottaa, kun täällä kirjoitetaan lasten hankkimisesta ja tekemisestä, aivan kuin olisivat jotain sisustusjuttuja.
Lapsia saadaan - jos saadaan. Monelle tekisi kyllä hyvää jäädä saamatta.
Kaiken lisäksi mieli saattaa muuttua nopeastikin. Muistan, kun aikoinaan koulussa kaikki halusivat Lontooseen tekemään satatuntista viikkoa. Osa meni hetkeksi, itsekin menin. Muutaman vuoden jälkeen tilanne oli se, että näitä 100 % työlle uhrautuvia uraohjuksia oli jäljellä murto-osa. Loput halusivat sittenkin aikaa harrastuksille, perheelle jne, eikä se näyttävä ura ollutkaan niin kova juttu. Kunhan kivasti toimeen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama juttu:
...
...
- Ei ne työnantajatkaan täysiä idiootteja ole: Kun Mirjan biologinen kello tikittää eikä lapsia ole, niin onhan se nyt selvää, että jos sille antaa vakipaikan, niin äitiyslomallahan se on välittömästi.
Varsinkin, kun naisvaltaisilla aloilla ne palkkaamisesta päättävät pomot on monesti itse niitä vanhoja lapsettomiksi jääneitä katkeroituneita känttyjä, jotka laittoivat aikanaan uran lapsen hankkimisen edelle..
JOS ajattelee nuorena esim 21 v niin silloin eletään nuoruutta ja vauva on tiellä vaan myös opiskellaan. Sitten kun on valmis ammatti ja on työtä niin sitten tehdään työtä. Sitten on asuntovelkaa sun muuta velkaa ja ei olis varaa. Urakin alkaa olemaan jo vauhdissa niin milloin sitten?
Vierailija kirjoitti:
Sorry, mutta mistään urasta ei ole kysymys silloin, kun käy pätkäduuneissa.
Katsopa muuten tilastoja siitä, kuinka moni kolmekymppinen juristi on nykyään määräaikaisena?
Hanki koira kirjoitti:
Inhottaa, kun täällä kirjoitetaan lasten hankkimisesta ja tekemisestä, aivan kuin olisivat jotain sisustusjuttuja.
Lapsia saadaan - jos saadaan. Monelle tekisi kyllä hyvää jäädä saamatta.
jotkut saa tahtomattaan ja jotkut ei saa ja jotkut suunnittelee joko tärppää tai ei. n. 30 000 kärsii lapsettomuudesta Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kunnioitan työtä tekeviä äitejä. Se on rankkaa ja väsyttävää elämää, mutta palkitsevaa. Saa kasvattaa lapsensa, mutta myös toteuttaa itseään. Kokemukseni mukaan ne jotka täälläkin rääkyvät, että lapsia ei pitäisi hankkia, ovat usein niitä joilta se koulutus ja ura puuttuvat kokonaan. Happamia, sanoi kettu jne. Mitä nämä naiset tekevät siinä vaiheessa, kun lapset lentävät pesästä? Eivät töitä ainakaan.
Et tietysti ymmärrä että uraäidin ja kotiäidin välilläkin voi olla jotain? Vaikka ihminen joka tekee kyllä töitä, kun lapset eivät ole enää ihan pieniä, mutta se ura ei ole tärkeämpi kuin ne lapset? Minusta ihmisen, joka tosissaan miettii on harmissaan siitä että "lapsi pilaa" hänen uransa, ei kannata lapsia hankkia. Pahimmillaan sitä lasta syyllistetään siitä kun äiti ei saanut toteuttaa unelmiaan, tai vanhemmat tappelevat kumpi joutuu joustamaan töistään, esim jäämään sairaan lapsen kanssa kotiin. Lapsi varmasti tuntee olonsa rakastetuksi.
Ymmärsitkö aloitustani ollenkaan? Ongelma on nimenomaan se, että nykymaailmassa ei usein ole olemassa sitä vaihtoehtoa, että ollaan kotona lasten kanssa ja palataan sitten jatkamaan sitä uraa kun lapset eivät ole enää pieniä. Kun se ura voi olla todellakin ohi siinä vaiheessa, eikä uusia mahdollisuuksia saa! Naiselle tämä voi aikuisten oikeasti olla joko/tai -valinta.
Ap
Jos se on naiselle joko/tai-valinta niin miehelle se on sitä vielä suuremmassa määrin. Naisen äitiysloma on sentään sosiaalisesti hyväksyttyä, mutta jos mies jää kotiin lasten kanssa niin ura on varmasti ohi.
Riippuu alasta ja työnantajasta. Itselle ei tuottanut mitään ongelmaa jäädä osa-aikaiseksi hoitamaan lasta kotiin. Vaimo oli myös osa-aikaisena ja hoiti toisen puolen viikkoa. Hetkeäkään en kyllä ole tuota ratkaisua katunut. :)
Tietysti, jos ala on väärä ja työpaikka paska, niin urahan voi tyssätä tuoaiseen silkasta työkavereiden vittuilusta johtuen.
Työttömyystilastoista sen verran, että niitä kaunistellaan ja siivoillaan. Olen DI ja tältä opintosuuntaukselta valmistuneista puolet ovat töissä ja puolet työttöminä. Joillakin pääaineilla tilanne on huomattavasti pahempi. Suurimmalla osalla tosin parempi.
Onko täällä äitejä, jotka tehneet lapsen 30+ ilman vakituista työtä ja sen jälkeen ovat päässeet taas hyvään asemaan työssä? Haluaisin tietää, sillä itse teen pätevänä opettajan sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia, haluaisin kovasti lapsen mutta kun ei ole vakinaista paikkaa en tiedä kannattaako.