Eilen yksi ujo joka siis ei niiku koskaa puhuu mitää ni oli kahvi pöydäs taas hiljaa ni töksäytin kovaan ääneen kaikkien kuullen et "miks et sä ikinä puhu mitään???" Ja se oli kuulemma mennyt pomolle lavertelemaan asiasta :D jaaha nyt en siis osaa enää...

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä tossa otsikossa lukee? Ja mistä te veditte sen pomon tähän mukaan?

Ahaa nyt näen koko otsikon :D Ap, yleensä otsikko laitetaan lyhyeksi ja kerrotaan koko asia aloitusviestissä.

Monesti ap:n kaltainen ei edes kuuntele, vaikka saisikin sen hiljaisen puhumaan. Ei ole mukavaa keskustella silloin. Jos olen kertomassa jotain:

- Kerran tapahtu niinkin oudosti, että...

- JOOOO SIIS MULLE KÄVI KERRAN SILLEIN HAUSKA JUTTU ETTÄ...

Sitten kaikki keskittyy kuuntelemaan sitä äänekkäämpää.

Töissä ollaan työntekoa varten, jos työt hoituvat, ei muiden luonteenpiirteillä pitäisi olla väliä. Kaverit voi sitten hankkia työpaikan ulkopuolelta

Jos seura on tuota luokkaa kuin ap niin en puhuisi minäkään. Mikä ääliö!

Itse olen kälättäjien seurassa se hissukka. Uusimmassa työpaikassani istun kyllä samassa kahvipöydässä, nauran mukana, kuuntelen, ilmehdin, siis eleillä olen mukana jutuissa kyllä. Naisten keskustelunaiheet pyörii kuitenkin pääsääntöisesti lapsissa, lasten koulussa, lasten opettajissa, lasten sairauksissa, omassa perhe-elämässä ja kun työkaverit ovat ennestään tuttuja monen vuoden takaa, siellä on insideläpät joista en ymmärrä mitään. Näin lapsettomana jotenkin olisi tmyös yperää lähteä puhumaan omia asioita kesken juttujen tai kommentoimaan muiden lasten sairauksia "harmi, voi ei, onneksi parani" -kommentteja enempää. Säännöllisesti sain kuulla, että miksi olet hiljaa, kerro sä mielipide. No kerroin syyksi tämän, että kun olen lapseton niin ei mulla ole oikein mielipidettä ja muutenkin jos mun mielipide on lähinnä tasoa en tiedä asiasta mitään, ei edes kiinnosta sen esille tuominen.. tarpeeksi kauan kun kuuntelin miksi en osallistu keskusteluun Liisa-Petterin saamasta epidemiaflunssasta koulussa, mulla paloi lopulta pinna. Huusin, että tässä oon just saatana saanut keskenmenon ennen töihin pääsyäni ja mun on hiton vaikea saada lapsia muutenkaan - tätäkin yritettiin yli viisi vuotta. Että anteeksi, etten ihan oo sinut lapsikeskustelujenne kanssa. Anteeksi, jos en ymmärrä teidän insidevitsejä. Anteeksi niin maan perkeleesti, että hiljaisuuteni vaivaa teidän elämää. 

No jatkossa multa ei kysytty enää mitään eikä mulle sanottukaa mitään. Sain paremman työn jossa huiput työkaverit..

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kälättäjien seurassa se hissukka. Uusimmassa työpaikassani istun kyllä samassa kahvipöydässä, nauran mukana, kuuntelen, ilmehdin, siis eleillä olen mukana jutuissa kyllä. Naisten keskustelunaiheet pyörii kuitenkin pääsääntöisesti lapsissa, lasten koulussa, lasten opettajissa, lasten sairauksissa, omassa perhe-elämässä ja kun työkaverit ovat ennestään tuttuja monen vuoden takaa, siellä on insideläpät joista en ymmärrä mitään. Näin lapsettomana jotenkin olisi tmyös yperää lähteä puhumaan omia asioita kesken juttujen tai kommentoimaan muiden lasten sairauksia "harmi, voi ei, onneksi parani" -kommentteja enempää. Säännöllisesti sain kuulla, että miksi olet hiljaa, kerro sä mielipide. No kerroin syyksi tämän, että kun olen lapseton niin ei mulla ole oikein mielipidettä ja muutenkin jos mun mielipide on lähinnä tasoa en tiedä asiasta mitään, ei edes kiinnosta sen esille tuominen.. tarpeeksi kauan kun kuuntelin miksi en osallistu keskusteluun Liisa-Petterin saamasta epidemiaflunssasta koulussa, mulla paloi lopulta pinna. Huusin, että tässä oon just saatana saanut keskenmenon ennen töihin pääsyäni ja mun on hiton vaikea saada lapsia muutenkaan - tätäkin yritettiin yli viisi vuotta. Että anteeksi, etten ihan oo sinut lapsikeskustelujenne kanssa. Anteeksi, jos en ymmärrä teidän insidevitsejä. Anteeksi niin maan perkeleesti, että hiljaisuuteni vaivaa teidän elämää. 

No jatkossa multa ei kysytty enää mitään eikä mulle sanottukaa mitään. Sain paremman työn jossa huiput työkaverit..

:( Otan osaa menetykseesi, ja halauksia! T: toinen samanmoinen

Kun moittii toista ujoudesta, se on varma tapa saada hänet sulkeutumaan vielä enemmän.

Ujolle ihmiselle voi puhua kahden kesken, kun kaikki eivät jaksa puhua koko pöytäseurueelle, huomiota herättäen. Vähitellen tällainen puhumatonkin saattaa rohkaistua, kun huomaa että hänet vedetään keskusteluun mukaan ystävällisesti ja hyväksyvästi.

APsta tulee mieleen yksi hiton vajaa ex-kolleega.

Olen itsekin introvertti, mutta se ei tarkoita että täytyy olla mykkä. Kyllä myös ärsyttää nämä kuivat tyypit, jotka istuvat kahvipöydässä kuunnellen, mutta ikinä kommentoimatta mitään. Joo työpaikalla on vaan kestettävä kaikkia, mutta ei siti tarvi tykätä. Mietin ovatko nämä tapaukset jotenkin yksinkertaisia.. heillä pitäisi kuitenkin omasta mielestään olla oikeus olla vain hiljaa ja eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää. Meidän muiden vaan pitää yrittää jaksaa mykkiä toljottelijoita.

Otsikko kokonaisuudessaan: Eilen yksi ujo joka siis ei niiku koskaa puhuu mitää ni oli kahvi pöydäs taas hiljaa ni töksäytin kovaan ääneen kaikkien kuullen et "miks et sä ikinä puhu mitään???" Ja se oli kuulemma mennyt pomolle lavertelemaan asiasta :D jaaha nyt en siis osaa enää...

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin introvertti, mutta se ei tarkoita että täytyy olla mykkä. Kyllä myös ärsyttää nämä kuivat tyypit, jotka istuvat kahvipöydässä kuunnellen, mutta ikinä kommentoimatta mitään. Joo työpaikalla on vaan kestettävä kaikkia, mutta ei siti tarvi tykätä. Mietin ovatko nämä tapaukset jotenkin yksinkertaisia.. heillä pitäisi kuitenkin omasta mielestään olla oikeus olla vain hiljaa ja eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää. Meidän muiden vaan pitää yrittää jaksaa mykkiä toljottelijoita.

Introverttiys ei liity tähän mitenkään. Ujous liittyy. Ehkä jopa sosiaalisten tilanteiden pelko, joka esim. itselläni on ihan diagnosoitu sairaus. En ole yksinkertainen enkä ajattele, että mulla olis joku erityinen oikeus olla hiljaa. Tai itse asiassa nyt kun sanoit niin kyllähän mulla on oikeus olla hiljaa. Mutta se ei nyt ollut pointti vaan tuohon "eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää" kohtaan halusin vastata.

Minä yritän. Minä yritän joka v*tun kerta. Ongelma vain on katsos siinä, että sinä et siitä minun yrittämisestäni tiedä mitään, kun useimmiten epäonnistun. Kuuntelen aktiivisesti ja koko ajan päässäni yritän keksiä, mitä sanoisin ja voinko sanoa näin ja miten sanon tämän ja uskallanko sanoa. Siinä vaiheessa, kun olisin viimein rohkaistunut tarpeeksi ja valmis sen kommenttini sanomaan ollaankin jo seuraavassa aiheessa.

Minä oikeasti pelkään näissä tilanteissa. Pelkään niin helvetisti. Ei se ole rationaalista pelkoa. Joku toinen pelkää hämähäkkejä tai pimeää. Pelot ei ole rationaalisia. Ärsyttää tuo kuvitelma, että kaikki hiljaiset olisi vapaaehtoisesti hiljaa.

Otsikko muistuttaa HYVIN vahvasti tyyliltään minun päiväkirjaani vuonna -99, jolloin olin 13-vuotias ilkeä pissis.

Minä pidän kyllä puheliaista ihmisistä, varsinkin kun olen itse hieman ujo uusien ihmisten seurassa, mutta sellaiset ihmiset, jotka dominoivat keskustelua isolla äänellä (yleensä omista asioistaan taukoamatta puhuen) ovat oikeasti todella rasittavaa seuraa.

Heidän seurassa ei saa suunvuoroa kuin huutamalla päälle, ja sekin on ihan turhaa, koska kälättäjäshow vain silti jatkuu tauotta. Ei sellainen "minä-minä-minä-ja-mun-asiat" - pälätys ole normaalia. Kertoo jonkinasteisesta persoonallisuushäiriöstä.

Vierailija kirjoitti:

Miten sillä ujolla riittää rohkeutta jutella vain ja ainoastaan pomon kanssa?  ;)

Helposti. Itse olen ujo ja rohkea, riippuu tilanteesta. Just tuollainen kahvitaukorupattelu ei luonnistu aina hyvin, mutta minulla ei ole mitään vaikeutta jutella pomon kanssa kahden kesken. Olen myös hyvin reilu.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin introvertti, mutta se ei tarkoita että täytyy olla mykkä. Kyllä myös ärsyttää nämä kuivat tyypit, jotka istuvat kahvipöydässä kuunnellen, mutta ikinä kommentoimatta mitään. Joo työpaikalla on vaan kestettävä kaikkia, mutta ei siti tarvi tykätä. Mietin ovatko nämä tapaukset jotenkin yksinkertaisia.. heillä pitäisi kuitenkin omasta mielestään olla oikeus olla vain hiljaa ja eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää. Meidän muiden vaan pitää yrittää jaksaa mykkiä toljottelijoita.

"Rupattelu kahvipöydässä" ei taida kuulua kenenkään työsopparin tehtäväkuvaukseen.. mitä jos vain keskittyisit omaan sosialisointiisi. Ymmärrän kyllä, että introverttinä sinun on vaikea ryhtyä vetämään ketään leikkiin, mutta asenteesi on aika kohtuuton. Eivät he ole velkaa sinulle. Vai paljonko yksi vitsi sun suusta maksaa? Onko hyväksikäyttäjä, jos ei kerro omaa vitsiä vastapalveluna? Ei tarvitse tykätä, muttei myöskään kytätä.

Siis tiäksä niiku et ehk se vaan aattelee et se yks muija vaan kälättää niiku ihakokoaja et ei v***u niiku jaksais ees kuunnella et ehkei se siks puhu ku sä oot nii vajaat seuraa et se on vaan et voi vee tiäksä ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täähän on klassinen provo, mutta noin käy oikeassakin elämässä. Mitä nää töksäyttäjät oikein kuvittelee, että se toinen vastaisi? Tuo on - tai ainakin kuulostaa - vain ja ainoastaan nolaamiselta. Jos olisit oikeasti kiinnostunut, rohkaisisit häntä puhumaan ihan tavallisilla kysymyksillä ja aiheilla. Et töksäyttämällä, että hänessä olisi jotakin vikaa.

Töksäyttelijät töksäyttelevät luonnostaan ihan kuin ne ujot pysyy mykkinä luonnostaan. Ei se ole tahallista. Kaikki eivät ole samalla tavalla sosiaalisesti lahjattomia.

Terkuin: Töksäyttelijä myös

Erona se, että sen hiljaisen luontoon ei kuulu toisen nolaaminen, mutta töksäyttelijän luontoon kuuluu.

Molemmat ääripäät on rasittavia ja puuttuu jokin.. sosiaalisia tilanteita kannattaa ihan vaikka harjoitella ottamalla muista mallia.

Minkälaisessa paikassa olet töissä, jos siellä on töissä ihmisiä, jotka eivät osaa edes puhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin introvertti, mutta se ei tarkoita että täytyy olla mykkä. Kyllä myös ärsyttää nämä kuivat tyypit, jotka istuvat kahvipöydässä kuunnellen, mutta ikinä kommentoimatta mitään. Joo työpaikalla on vaan kestettävä kaikkia, mutta ei siti tarvi tykätä. Mietin ovatko nämä tapaukset jotenkin yksinkertaisia.. heillä pitäisi kuitenkin omasta mielestään olla oikeus olla vain hiljaa ja eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää. Meidän muiden vaan pitää yrittää jaksaa mykkiä toljottelijoita.

Introverttiys ei liity tähän mitenkään. Ujous liittyy. Ehkä jopa sosiaalisten tilanteiden pelko, joka esim. itselläni on ihan diagnosoitu sairaus. En ole yksinkertainen enkä ajattele, että mulla olis joku erityinen oikeus olla hiljaa. Tai itse asiassa nyt kun sanoit niin kyllähän mulla on oikeus olla hiljaa. Mutta se ei nyt ollut pointti vaan tuohon "eivät viitsi nähdä vaivaa ja silloin tällöin yrittää" kohtaan halusin vastata.

Minä yritän. Minä yritän joka v*tun kerta. Ongelma vain on katsos siinä, että sinä et siitä minun yrittämisestäni tiedä mitään, kun useimmiten epäonnistun. Kuuntelen aktiivisesti ja koko ajan päässäni yritän keksiä, mitä sanoisin ja voinko sanoa näin ja miten sanon tämän ja uskallanko sanoa. Siinä vaiheessa, kun olisin viimein rohkaistunut tarpeeksi ja valmis sen kommenttini sanomaan ollaankin jo seuraavassa aiheessa.

Minä oikeasti pelkään näissä tilanteissa. Pelkään niin helvetisti. Ei se ole rationaalista pelkoa. Joku toinen pelkää hämähäkkejä tai pimeää. Pelot ei ole rationaalisia. Ärsyttää tuo kuvitelma, että kaikki hiljaiset olisi vapaaehtoisesti hiljaa.

Epäilen että tällainen sairaus on tuskin kovin yleistä. Ja aikuinen normaali ihminen varmaan pyrkii epänormaalista ujoudesta opettelemaan pois.