Lue keskustelun säännöt.
En osaa mitään.
04.02.2017 |
En osaa oikeasti yhtään mitään. En osaa keskustella, väitellä, perustella mielipiteitäni, argumenttini ovat lapsellisia, en osaa piirtää tai soittaa mitään, en osaa edes englantia, matikka on kamalan hankalaa, ruokaa en osaa tehdä ollenkaan, enkä osaa edes puhua selkeästi. Minä en ole lahjakas missään. Onko tällaisesta ihmisestä mitään hyötyä yhteiskunnalle? Pitäisikö minun vain lähteä täältä? En ole koskaan edes seurustellut.
Kommentit (82)
Lyödään vetoa 1000 eurosta, että sinulla on viimeistään viiden vuoden päästä kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin ekan kerran 20-vuotiaana, että siitä nyt sun ei kannata vielä stressata.
Kirjoittaminen sulta kyllä sujuu. Olisiko siitä sulle harrastusta, tai jopa ammattia?
Joka tapauksessa, olet vasta 15v. Kyllä sinä paikkasi löydät, ihan varmasti.
Ärrä on opittavissa, jos ei ole rakenteellista vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko olevani masentunut, olen muuten ihan tyytyväinen ja iloinen. En vain osaa mitään eikä ole ystäviä.
Ap
Sullahan on elämässä melkein kaikki, jos olet "ihan tyytyväinen ja iloinen".
Aika monet ihmiset, jotka tekee ja suorittaa ja taas tekee ja suorittaa ja monesti sen tekemisen ja suorittamisen pohjalla onkin tarkkaan ajateltuna ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset, eivät olekaan jostain syystä "ihan tyytyväisiä ja iloisia".
Parasta on, kun löytää oman tavan elää tätä elämää. Tyytyminen vallitseviin olosuhteisiin ja realiteetteihin omassa elämässä on joskus paljon vapauttavampaa kuin kokoajan miettiä ja riuhtoa itseään sinne tänne sen takia, koska pitäisi olla jotain muuta, tehdä jotain muuta ja olla jossain muualla.
Sä oot hyvä ja arvokas ihminen. Ihan ilman mitään suorituksia.
Tunnen tuon ajattelutavan. Minäkin ajattelin ennen noin.
Olen opetellut tuntemaan itseäni. Olen opetellut rakastamaan itseäni. Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan.
Minä olen ohjelmoinut "virheelliset" ajatukseni uudestaan. Esim. Ennen ajattelin ,olen mitätön hävettävä ruma jne. Nyt ajattelen , olen hyvä, kaunis, onnistun, saan tehdä virheitä jne... siitä en ole vielä ihan varma ,että uskonko nuo ajatukset, mutta ainakin yritän.
Helppoa tämä kehittyminen ei ole, mutta mielenkiintoisaa ja innostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittamisesta kyllä pidän ja haluaisin olla toimittaja isona. Saa nähdä, jospa pääsisin lukioon. En tiedä, mikä ÄOni on. Ei sillä seurustelulla niin kiirettä ole, tuntuu vaan kurjalta kun monilla muilla on ollut jo useampiakin tässä iässä.
Ap
Ärrää en ole oppinut puheterapiasts huolimatta. Sanon sen vähän kuin Dnä. :( Harjoittelen joka ilta sitä, mutta en kai opi koskaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama tilanne, tosin en edes halua kavereita. Hävettää olla muita tyhmempi koulussa. En sen ja jännityksen takia ikinä osallistu oppitunnin keskusteluihin, ryhmätöihin ja esitelmien pitoon.
Mitään hyödyllisiä vahvuuksia minulla ei ole. Eli en kelpaa töihin. Mitä kukaan tekee työntekijällä jolla on vaikeuksia toimia ilman tarkkoja ohjeita, ei pysty tekemään töitä tiimin tai parin kanssa, on älyttömän hidas, ei osaa ratkaista ongelmia itsenäisesti, haluaa työtehtävän olevan aina sama, ei uskalla pyytää apua, ei pysty työskentelemään tarkkailun alaisuudessa jne?
En "edes" siivoojaksi kelpaisi, ihanasta tehdastyöstä puhumattakaan. Miksei voi vaan sopia sähköpostilla että pääsee töihin ja työpaikalla minulle annetaan ohjeet ja saan yksin tehdä hommia? Kukaan ei myöskään esittelisi itseään vaan minun nimeäni vaan kysyttäisiin. En kestä tuollaista "mukavaa jutustelua". Riittäisi että työnantaja varmistaa kuka olen ja sanoo mitä pitää tehdä.
n19
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittamisesta kyllä pidän ja haluaisin olla toimittaja isona. Saa nähdä, jospa pääsisin lukioon. En tiedä, mikä ÄOni on. Ei sillä seurustelulla niin kiirettä ole, tuntuu vaan kurjalta kun monilla muilla on ollut jo useampiakin tässä iässä.
Ap
Ei se määrä vaan laatu. Monenkaan seurustelu ei ollut kovin vakavaa teininä, enemmän jonkinlaista harjoittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärrää en ole oppinut puheterapiasts huolimatta. Sanon sen vähän kuin Dnä. :( Harjoittelen joka ilta sitä, mutta en kai opi koskaan.
Ap
Oletko kokeillut laittaa d:n perään t:n? Siitä tulee vähitellen ärrä, kun toistaa nopeasti. Itsekään en puheterapissa oppinut vaan itse.
Joo, olen kokeillut tuotakin. Mutta onhan Halosellakin ärrävika ja pärjännyt silti hienosti. Harmittaa silti kun usein koulussa matkitaan tätä. :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla taitaa olla aika huono itsetunto.
En mäkään ole koskaan ärrää oppinut, vaikka oon jo 26. :)
Et sä ainakaan heikkolahjanen oo, et kirjottas noin hyvin muuten.
Sä oot ap vielä aika nuori. Ei kaikkea tarvi osata heti ja usein siinä oppimisessa kestääkin aikaa. Ja oppimisen suhteen joutuu trkemään töitö. Mä oon ainakin sellainen ihminen, että uusien asioiden oppimisessa vähän kestää, mutta sitten kun opin osaan kunnolla.
Ehkä sulle tekis hyvää käydä vaikka kirjoituskursseilla vähän tutustumassa saman henkisiin ihmisiin. Ties vaikka sieltä löytyis ystäviäkin. Tai kirjoittaa runoja/muita kirjoituksia lehtiin. Se vois myös nostaa itsetuntoa.
Ainakaan et ole ainoa. Tällä matemaattisesti, musikaalisesti, taiteellisesti, liikunnallisesti, kielellisesti ja sosiaalisesti kömpelö nuori nainen. Vähän on hakusessa mitä tän elämän kanssa nyt tekisi. Kyllä varmaan joskus löytyy jokin asia jossa olisin hyvä ja jonka parista voisin opiskella ammatin itselleni. Näin ainakin haluan uskoa.
Ei naisen tarvi osata mitään. Riittää kun kunnioittaa miestään ;) minulle ainakin kelpaisit (vähän vanhempana tietenkin) m28
Trumpistakin tuli usan pressa, joten aina on toivoa.