Kaveri on raskaana.. ex-miehelleni!
Kaveri kertoi jokin aika sitten olevansa raskaana. Lapsen isästä kertominen oli jotenkin kummallisen vaikeaa, ja lopulta mutisi siihen jotain epämääräistä vastaukseksi. Eli sanonut suoraan oikein mitään.
Ex-mies (ollaan siis saatu avioero voimaan neljä vuotta sitten, yhteisten lasten vuoksi ollaan tekemisissä) oli tuon tiedon kertomisen aikaan jotenkin omituinen ja alkoi vaatia, että esim. lasten tapaamissopimukset tehdään virallisina, aiemmin oltiin sovittu tapaamisista ihan suusanallisesti mikä musta toimi ihan ok. Jotenkin noiden vaatimusten (siis että pitää lastenvalvojalle mennä kirjoittamaan paperit) aloin miettimään, että jotain on tulossa, aiemmin kun exällekin on nuo sanalliset sopimiset riittäneet ja nyt ei yhtäkkiä enää. Kyselin, mutta mies lähinnä suuttui kyselyistäni.
Tavallaan mulla on ollut asiasta omat epäilykseni, kai mä en ole halunnut vain päästää niitä mieleeni sen kummemmin...
Joka tapauksessa ex ja kaverini (joka taitaa nyt lukeutua entisiin kavereihin) kertoivat, että lapsi on exän ja kertominen on ollut vaikeaa koska mun reaktiota on pelätty. Molemmat kehtas vielä sanoa, että välirikko ei tilannetta muuta ja että siksi kumpikin toivoo että välit pysyisi ennallaan kaikesta huolimatta. Mitä helvettiä, miten voi pysyä ennallaan tuon petoksen jälkeen?!
Kaveri ei ole tuon tapaamisen jälkeen ottanut yhteyttä.
Mä olen koettanut sulatella ja miettiä, mutta en vain VOI hyväksyä asiaa! Mitä te tekisitte?
Kommentit (129)
Oma näkökantani tähän on että mun muut exät saa pistellä vaikka koko kaveriporukan paksuksi mut mun lasten isä on eri asia! Siihen jos kaveri menee kajoamaan niin varmasti on entinen kaveri!
En ole millään tavalla mustasukkainen jos lasten isä lisääntyy vieraiden ihmisten kanssa. Mutta oksettavaa että joutuisi lapselle selitellä että joo isi se kävi pistämässä äidin kaverinkin paksuksi!
Vierailija kirjoitti:
ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi eikä exäsi panemiset eivät kuulu sulle, ei edes silloin kun panevat keskenään.
Ei kai ne oikeasti kuulukaan. Mutta ajatus siitä on sietämätön! Miksi mun pitäisi pysyä tyynenä tai hyväksyä tämä asia?
No mitä ajattelit mielenosoituksellasi saavuttaa?
Mene panemaan kaverin exää ja exän kavereita niin saat kostosi.
En mä niinkään ajatellut. Mutta tulee tunne, että kuinka moni tästä tietää jo tai on tiennyt? Mähän tässä joudun aivan naurunalaiseksi, kuinkas muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä nyt se provo mihin kaikki mammat lankeaa? :D
Näihin uppoo provo kun provo. Typeriä kun ovat!
Mutta minusta ei kannata välittää, jatkakaa!
Vierailija kirjoitti:
Kuule ottaisit kypsemmin tän asian... Exät ovat exii saavat panna ketä haluavat kuten kaikki muutkin, vaikka sun exä pani sun kaverin paksuksi onko se väärin? Ap... Sä et oo maailman napa ja toiseks... Mitä itse tekisit jos olisit nyt sun kaverin tilanteessa?
Niin kai se periaatteessa on. En mä tiedä, kyllä mäkin varmaan koettaisin saada keskusteltua asiasta kaverin kanssa ja kertoa tilanteen mahdollisimman suoraan ja rehellisesti. Ja koska abortti sotii mun ajatusmaailmaa vastaan, luultavasti pitäisin lapsen.
Kaveri myönsi olleensa itsekäs, koska ei ole kertonut aiemmin. Sanoi, että on ollut pakko ajatella omaa ja vauvan hyvinvointia. Mitä se kertominen olis sitä muuttanut?!
Me vaan asutaan suht pienessä paikassa, joten jollain tavalla mua häiritsee hirveästi myös se, ettei tää mitenkään voi pysyä piilossa muilta ihmisiltä! Tuntuu, että mut on tehty naurunalaiseksi. Mä en osaa selittää, ymmörtääkö joku?
Mua surettaa, että tämä nyt meni näin. Kaveri on ollut mulle todella tärkeä ja rakas. Mutta mä en ehkä kykene menemään tästä yli. En, vaikka toivoisinkin voivani.
Vierailija kirjoitti:
Oma näkökantani tähän on että mun muut exät saa pistellä vaikka koko kaveriporukan paksuksi mut mun lasten isä on eri asia! Siihen jos kaveri menee kajoamaan niin varmasti on entinen kaveri!
En ole millään tavalla mustasukkainen jos lasten isä lisääntyy vieraiden ihmisten kanssa. Mutta oksettavaa että joutuisi lapselle selitellä että joo isi se kävi pistämässä äidin kaverinkin paksuksi!
Vaikka toisaalta mäkin mietin, että äidin suhtautuminen kai vaikuttaa lapsiinkin. Sitä ex mulle laittoi viestillä, ja jäin miettimään että niinhän se varmaan on. Ex toivoo, että sisarukset sais olla tekemisissä. Milläs mä sitä estänkään, mutta.. Mä en vain näe itseäni suhtautumassa asiaan tarpeeksi rauhallisesti että osaisin välittää lapsillekin sellaisen kuvan että tää on ihan okei. Koska ei todellakaan ole!
ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi eikä exäsi panemiset eivät kuulu sulle, ei edes silloin kun panevat keskenään.
Ei kai ne oikeasti kuulukaan. Mutta ajatus siitä on sietämätön! Miksi mun pitäisi pysyä tyynenä tai hyväksyä tämä asia?
Ei sinun tarvitsekaan pysyä tyynenä, mutta muista, että ne ovat sinun tunteesi ja asennoitumisesi. Ja toki sinulla on oikeus niihin ja sattuuhan tuo asia hirveästi. Miksei sattuisi? Ja saat kertoa rehellisesti vaikka ääneen itsellesi, että ärsyttää, itkettää ja raivostuttaa. Ihmisyyttähän se vaan on. Mutta muuten älä sotkeudu heidän asioihinsa. Jos ajatukset vaan tuntuvat kiertävän asiassa, pyri hankkimaan joitain uusia haasteita, lähde matkalle, lue oikein karmea kirja, hanki uusi harrastus, kiroa yksin ääneen ja tunteiden pohjasta. Ja ennen kaikkea pyri tapaamaan tai edes katsomaan miehiä (salilla, golfista, moottoripyörämessuilta, it-näyttelyistä jne. ), vaikka et haluaisikaan seurustella. Mukavat miehet vievät ajatukset pilviin ja se taas tuo rakoa nykyisiin ajatuksiin.

Mutta voiko tästä päästä yli? Noillakaan konsteilla. Tekisi mieli huutaa ja raivota ja kirota kaverille ja exällekin!
Voiko tästä päästä yli niin, että välit kaveriin säilyisi? Ja kuinka? Ajatustyöhän mun on tehtävä itse, mutta vinkkejä?
Luuletko, että eron jälkeen voisit pitää exän itselläsi. Ei elämä mene niin.
Koeta sopeutua tilanteeseen, eihän sille muutakaan voi.
Vastaat omasta elämästäsi, et muiden.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että eron jälkeen voisit pitää exän itselläsi. Ei elämä mene niin.
Koeta sopeutua tilanteeseen, eihän sille muutakaan voi.
Vastaat omasta elämästäsi, et muiden.
Jotenkin mulle vain on kauhean hankala hyväksyä, että exällä on muita. On ollut alusta asti, vaikka tietääkseni ex ei olekaan pamautellut muita paksuksi. Mulla ei itsellä ole eron jälkeen ollut ketään, joten ehkä mä olen ajatellut että jospa sittenkin..
Kyllä mä oikeasti tiedän, etten tälle mitään voi. Silti tekisi mieli puhua exälle järkeä.
Entäs, kun toi tieto julkaistaan jossain lapsen saaneiden palstalla? Hävettää ihan saatanasti
..
Mutta voiko tästä päästä yli? Noillakaan konsteilla. Tekisi mieli huutaa ja raivota ja kirota kaverille ja exällekin!
Voiko tästä päästä yli niin, että välit kaveriin säilyisi? Ja kuinka? Ajatustyöhän mun on tehtävä itse, mutta vinkkejä?[/quote]
Hanki tietoa mielen toiminnasta. Tunnemyrskyssäkin on hyvä tietää, miten aivot toimivat. Järki ja tunteet eivät ikävä kyllä kulje tasatahtia, vaikka se olisikin usein parempi ratkaisu ja säästäisi kivulta. Mutta tunteet kuluvat ajan kanssa, on siis oltava ajalle armollinen. Voit kuitenkin hieman jouduttaa tätä asiaa. Lähdetään siitä, että aivoihin mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus.Mieti, miten nyt ruokit tätä tapahtumaa mielessäsi. Mitä enemmän ruokit sitä, sitä enemmän se valtaa ajatuksiasi. Olet kehässä. Tiedätkö tarinan intiaanipäälliköstä ja kahdesta koirasta? Se koiraa haukkuu, kumpaa koiraa ruokit.
Voit toki järkiperäisesti hankkia uutta ajateltavaa menemällä (pakottamallakin) uusiin haasteisiin, tapaamalla muita ihmisiä, kuluttamalla vaikka kirjoittaen nykyisiä ajatuksiasi. Oletetaan, että joudut keskelle pankkivankidraamaa. Ajatuksesi aivan varmasti ovat silloin muualla kuin nykyisessä tilanteessa. Tai jos voitat matkan etelään, joudun ajattelemaan uusia asioita ja tulee uusia haasteita. Samalla kun annat itsesi nyt pohtia, surra ja tuntea vihaa tätä asiaa kohtaan, hankittava uusia haasteita. Näin saat henkistä välimatkaa ja uutta ajateltavaa, pureksittavaa, ja ehkä kyllä myös uusia murheitakin, mutta sittenpähän jää nykyisyys entistä enemmän unholaan. Pysy siis aktiivisena, älä jää tuleen makaamaan.
Mä tekisin valinnan, että lasten kannalta asialliset välit isään, välit poikki kaveriin eikä tarvetta tutustuttaa lapsia kaverin lapseen elleivät jostain syystä itse halua tutustua vaikka isällään. Lapsille kertoisin, että isälle ja kaverille tulee uusi lapsi ja se on teidän puolisisarus, ja mitä se tarkoittaa. Voisin sanoa, että se oli niin yllätys sinulle että joudut miettimään asiaa ihan itseksesi ja ettet nyt halua olla lähemmin tekemisissä kaverisi kanssa. Lapsi on toki tervetullut maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin nykyisiin eikä exiin kosketa. Se on sääntö jota ei tarvitse edes ääneen sanoa. Välit menisi poikki molempien kanssa jos omalle kohdalle sattuisi noin.
Tämä.
Pienellä paikkakunnalla nyt ei ole muita pantavia kuin tyttökaverin exät...
tai ex-vaimon tyttökaverit...
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin valinnan, että lasten kannalta asialliset välit isään, välit poikki kaveriin eikä tarvetta tutustuttaa lapsia kaverin lapseen elleivät jostain syystä itse halua tutustua vaikka isällään. Lapsille kertoisin, että isälle ja kaverille tulee uusi lapsi ja se on teidän puolisisarus, ja mitä se tarkoittaa. Voisin sanoa, että se oli niin yllätys sinulle että joudut miettimään asiaa ihan itseksesi ja ettet nyt halua olla lähemmin tekemisissä kaverisi kanssa. Lapsi on toki tervetullut maailmaan.
Juuri näin, kuuntele tätä neuvoa ap. Viis ex-miehestä ja ex-kaverista, nyt tärkeintä on, että toimit omien lastesi parhaaksi tässä tilanteessa.
Mä kyllä ihan tosissaan laittaisin välit poikki, molempiin. Mun mielestä törkeää.
Mulle kävi noin, paitsi ettei mulla eikä exälläni ollut ollut yhteisiä lapsia. Oltiin kuitenkin oltu vuosia ihan vakavassa suhteessa exän kanssa. Eromme jälkeen alle vuodessa exäni ja hyvä ystäväni alkoivat seurustella. Ystäväni puolusteli, että "tehän olette eronneet". No, niinpä oltiinkin, mutta kyllä se sääntö "ystävän exiin ei kosketa" on vaan voimasa ja se oli sen ystävyyden loppu. Ex ja tämä ystävä saivat lapsensa, olivat pari vuotta naimisissa ja sitten erosivat. Ystävä yritti lämmittää ystävyyttä uudelleen eronsa jälkeen, mutta ei mua enää kiinnostanut. Jokainen kantakoon vastuunsa tekemisistään ja niiden seurauksista.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin nykyisiin eikä exiin kosketa. Se on sääntö jota ei tarvitse edes ääneen sanoa. Välit menisi poikki molempien kanssa jos omalle kohdalle sattuisi noin.
Tuo "sääntö" on vaan sun päässäs.
Eli siis. Koska et ole löytänyt uutta, ei exäsikään saisi seurustella. Tsidat olla vielä exässäsi kiinni. Et ole päässyt erosta yli.
Mutta täytyy myöntää, jos mun kaveri kertoiq että hänen lapsellaan on sama isä kuin minunkin lapsellani, niin... no itseasiassa se olisi aika hienoa. Erosta kuitenkin 4 vuotta, eit ole exän kanssa yhdessä eli olisimme ystävämme kanssa "yksinhuoltajia" ja lapsemme olisivat sisaruksia. Olisi aika hauskaa :D
En tietenkäön toivo, että ystäväni panisivat exääni, mutta kaikki olemme aikuisia ihmisiä. En olisi noin tuohtunut .
Siinähän pidätte joskus perhejuhlia esim.rippijuhlia on kiva katsella kuinka exä on pannu sun kavereita 😂 voi olla pian yllättäviäkin tapauksia!