Ensimmäinen yö vastasyntyneen vauvan kanssa on varmaan kamalaa!

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

Niinhän se oli. Mikään ei pystynyt valmistamaan siihen hormonisyöksyyn, joka vasta synnyttäneelle iski. Oli varmaan isillä syystäkin pallo hukassa, kun oli vauva ja pirttihirmu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

etkö pelännyt että vauva kuolla kupsahtaa?

Eikä ole, se nukkuu. Ja kun sanoo "ymfhh", tungetaan tissi suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se oli. Mikään ei pystynyt valmistamaan siihen hormonisyöksyyn, joka vasta synnyttäneelle iski.

Kerro lisää? Miten hormonisyöksy ilmeni?

Miksi pelkäät, että se kuolisi? Kannattaa sanoa neuvolassa tuosta pelosta.

Oli kamalaa mutta ei tuosta syystä. Olin valvonut miljoona tuntia ja kuolemanväsynyt, mutta uni ei vain tule. Ja sitten kun vihdoin tuli, joku hoitaja herätti että imettää pitäisi. No sitä sitten yrittämään. Ja uni karkaa... Niin mukava alku. Arvatenkaan ei parantunut jatkossa. Olen rauhallinen henkilö, mutta teki mieli tappaa se herättänyt hoitsu.

Minä ainakin nukuin todella sikeästi ensimmäisen yön.  Sen yhden kerran heräsin mitä vauva halusi syödä.

No en minä kyllä mitään kuolemaa pelännyt. Synnäriltä asti nukuin vauva kainalossa, yöllä vaan tissi suuhun kun nälkä tulee. Ihania öitä olivat heti ensimmäisetkin yöt.

Ei siinä ehtinyt pelätä kuolemaa kun se söi läpi yön, nukkui putkeen max. 30 min... Siis eka kokonainen yö. Puolikkaan yön nukkui läpeensä synnytyksen jälkeen hyvin. Se on tavallista. Ja itse olin niin poikki synnytyksestä että en pelännyt mitään enää.

Ei mua sairaalassa pelottanut, mutta se eka yö kotona :) naurattaa ihan kun stressasi kaikesta, kuten siitä, että vauva kakkaa liian usein ja vauvalla on hikka. Jos vauva itki, niin pelotti. Jos vauva nukkui, niin pelotti.

Ei siis kokemusta vauvoista ennen omaa esikoista. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

Juuri näin, pyysin kummallakin kerralla, että saan pitää lapsen kainalossani. Oi sitä autuutta. Höpisin heihän korvansa kuinka paljon mamma rakastaa. Ihanaa!

Ei kyllä se oli ihaninta mitä voi olla, tokalla kerralla. Ekalla kerralla pelkäsin että itse kuolen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

etkö pelännyt että vauva kuolla kupsahtaa?

Joo, kaikki äidit valvoo ekat yöt. Sen tekee hormonit, eli ihan luonnon suunnittelema juttu. Sit nukuinkin kotona 2 päivää vauvan kanssa putkeen, kun tiesin että mies vahtii meitä..

Jos tuota pelkää, miksi pelko hälvenisi parissa kuukaudessa? Mitä isompi lapsi, sitä enemmän pelättävää.

No kuule, se ensimmäinen yö on helppoa vauvaa ihmetellessä.

Ne seuraavat kamalia ja sitten kun vauva on murrosiässä, saa pelätä mitä kaikkea se kakara saa päähänsä tehdä. Kauheampaa se on.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuota pelkää, miksi pelko hälvenisi parissa kuukaudessa? Mitä isompi lapsi, sitä enemmän pelättävää.

Kyllä se oli se uusi tilanne ja toisen täydellinen heiveröisyys. Kyllä mä olen ollut aika varma itsestäni ja pärjäämisestä, mutta se alku oli pelottava.

Sinänsä joo, isojen kanssa on isommat murheet.

Mutta kyllä se ekan lapsen syntymä oli jotenkin shokki. Että yhtäkkiä susta vaan putkahtaa tuollainen elävä olento josta pitäis osata huolehtia. Niin ihanaa ja samalla niin stressaavaa. Vaistot ohjaa onneksi.

12 kanssa samanlaisia kokemuksia. Kaikki oli niin vierasta.

Mutta se eka yö oli kamala. Synnytys oli pitkä ja minä kuolemanväsynyt, oli nälkä ja vauvan isä oli lähtenyt kotiin heti kun vauva oli maailmassa. Olisin halunnut nukkua, mutta vähän väliä hoitaja kävi herättämässä milloin mistäkin syystä. Jotain piti aina tarkistaa ja vauva piti syöttää vaikka oli juuri syönyt ja nukkui sikeästi. Lähdin seuraavana aamuna kotiin. Eka yö kotona oli myöskin kamala. Vauva ei nukkunut yksinään lainkaan vaan häntä piti pitää sylissä koko ajan, havahtui aina kun yritti laittaa alas. Vauvan isä nukkui sängyssä koko yön ja minä torkuin olohuoneen sohvalla vauva sitterissä vieressä niin että sain tavallaan halattua vauvaa. En uskaltanut ottaa vauvaa viereen sänkyyn ku pelkäsin että minä tai vauvan isä kieritään päälle, se vastasyntynyt tuntui niin pieneltä ja hennolta silloin.

Miksi vauva kuolisi nimenomaan yöllä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

etkö pelännyt että vauva kuolla kupsahtaa?

Joo, kaikki äidit valvoo ekat yöt. Sen tekee hormonit, eli ihan luonnon suunnittelema juttu. Sit nukuinkin kotona 2 päivää vauvan kanssa putkeen, kun tiesin että mies vahtii meitä..

Mulla on varmaan hormoonit olleet sekaisin sillä olen kaikkien kolmen kohdalla nukkunut kuin tukki. Sen verran olen herännyt mitä vauvat ovat halunneet syödä.