Ensimmäinen yö vastasyntyneen vauvan kanssa on varmaan kamalaa!

Kyllä se on upea, ihana hetki. Niin ainutlaatuinen ja korvaamaton jokaisen oman vauvan kohdalla. Ne tunteet mitä pieni käärö vieressä nostaa ovat ihmeelliset. Aivan mahtavia öitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vauva kuolisi nimenomaan yöllä?

Yön hetkellä se voi tuntua siltä. Uusi pieni heiveröinen ihminen tuhisee siinä vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kun ihanaa. Maailman parhaita, elämäni hienoimpia öitä.

etkö pelännyt että vauva kuolla kupsahtaa?

Joo, kaikki äidit valvoo ekat yöt. Sen tekee hormonit, eli ihan luonnon suunnittelema juttu. Sit nukuinkin kotona 2 päivää vauvan kanssa putkeen, kun tiesin että mies vahtii meitä..

Mulla on varmaan hormoonit olleet sekaisin sillä olen kaikkien kolmen kohdalla nukkunut kuin tukki. Sen verran olen herännyt mitä vauvat ovat halunneet syödä.

Joo, mut moni äiti valvoo ne ekat yöt.. Eikä sekään ole mitenkään ihmeellistä, kuten ei se nukkuminenkaan.

Minulla pelko alkoi kotona ja jatkuu vieläkin... Vauva on viisi kuukautta. Herään öisin kokeilemaan hengittääkö se vielä. Pelottaa :'(

Mä olin kyllä synnytyksen jälkeen niin jossain hormonihöyryissä ettei tosikaan...todella, todella väsynyt, mutta uni ei tullut, samalla jotenkin niin euforisen onnellinen etten ole koskaan kokenut vastaavaa. Voi että se oma vauva oli niin ihmeellinen <3  Ylipäätään ekat viikot vauvan kanssa oli niin ihanaa pumpulia että . Tosin vauvakin oli aika helppo, söi ja nukkui eikä juurikaan itkenyt.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kyllä synnytyksen jälkeen niin jossain hormonihöyryissä ettei tosikaan...todella, todella väsynyt, mutta uni ei tullut, samalla jotenkin niin euforisen onnellinen etten ole koskaan kokenut vastaavaa. Voi että se oma vauva oli niin ihmeellinen <3  Ylipäätään ekat viikot vauvan kanssa oli niin ihanaa pumpulia että . Tosin vauvakin oli aika helppo, söi ja nukkui eikä juurikaan itkenyt.

Sama, ja hormoneja kätilö ainakin syytti. Jotenkin alkukantainen reaktio.

Kyllä vituttaa tämäkin keskustelu taas. Mitkä vaistot? Mitkä euforiset onnet?

Oi, kivan muiston nostit esiin. Ensimmäinen yö oli todella ihana. Nukuttiin vauvan kanssa vierekkäin ja kun heräsin niin hoitaja oli tuonut pienen lämpöpussin vauvan jaloille ja peitellyt meidät molemmat :D

Nimenomaan. Joten älä levittele pilluasi, niin ei tartte pelätä rääkyvää rääpälettä!!

Eka yö elämäni paras yö x2. 2 lasta, molemmat syntyneet yöllä. Sit kärrätty osastolle nukkumaan vauva yöpuvun alla. Siinä on ollut melkoinen voittajafiilis ja niin suuret onnentunteet. Mutta se eka aamu on ehkä parasta... kun heräät ja ekan kerran sitten synnytyksen kurkkaat sinne paidan alle... vähän niinkuin avaisi parhaimman lahjapaketin IKINÄ! <3

Äh, pitäiskö vielö kolmas laittaa tilaukseen...

Tyttö ja isänsä nukkuivat onnellisina ja minä valvoin heitä katsellen kun en saanut unta kun kävin niin ylikierroksilla.

Poika taas valvoi 1. yönsä eikä suostunut nukkumaan millään. Katseli vain ympärilleen ja tuijotti minua ja valoja. Valoja ei saanut sammuttaa tai alkoi itku...valot oli niiiiin mielenkiintoiset.

Onneksi olin niin kuolemanväsynyt kaksi yötä ja yhden päivän kestäneen synnytyksen jälkeen, että nukuin kuin tukki vauvan ollessa teholla. En edes ehtinyt nähdä pientä kuin myöhemmin miehen ottamasta valokuvasta. :( Onneksi vauva tokeni nopeasti ja sain hänet jo kolmantena yönä vierelle.

Eihän siinä mitään kummaa ollut. Nukuttiin pienen kanssa vierekkäin :)

En pelännyt ensimmäistä yötä,liian pieni lapsi oli letkujen ja johtojen seassa koneiden ja hoitajien valvoessa haurasta elämää.

ensimmäinen yö kotona oli pelottavin ilman valvovia laitteita ym. Vaikka oli vakuutettu ettei mitään vaaraa ole.

hyvä etten ebaysta tilannut saturaatiota ja sykettä valvovaa laitetta,kätkythälyttimen kyllä ostin,vieläkin herään välillä katsomaan hengittääkö lapsi varmasti vaikka on jo aika iso.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vauva kuolisi nimenomaan yöllä?

Mulla ainakin yön tunteina kaikki ajatukset ja pelot moninkertaistuvat. Jos en saa unta, niin kärpäsestäkin tulee härkänen. Muistan joskus aikanaan, kun tyttömme olivat pieniä, niin valvoin kerran tyyliin puoli yötä miettien että onko heille puhtaita sukkahousuja aamuksi päiväkotiin kun oli se päiväkotikuvaus. Tämä kuulostaa aivan absurdilta ja naurettavalta ja onkin. Mutta yö tuo ainakin itselläni kaikki peikot esiin ja juuri tuo vauvan kuoleminen tuntui ajankohtaiselta juuri öisin, ei ikinä päivisin. Ja kyllä tuosta nyt aika nopsaan yli pääsi, mutta siinä hormonimyrskyssä ja uuden tilanteen edessä sitä käyttäytyi aivan hupsustikin. Jos vauva nukkui, piti käydä ihmettelemässä että hegittääkö hän. Suunnilleen pikkuisen tuupata, että onko se tajuissaankaan. Jos taas vauva ei nukkunut, niin ihmetteli että miksi hyvä luoja se ei nuku, mikä on vialla.

Oma vauva nukkui ensimmäisinä öinä, jouduin kerran herättämäänkin, kun hoitajan mielestä liian pitkä tauko syömisessä. Mutta ne muut vauvat, ne ei nukkunut. Kaikki yöt joku huusi ja itse ei tietenkään voinut laittaa korvatulppia, kun ei olisi kuullut omaa lasta. Lisäksi olin niin kipeä, että jokainen pienikin liike sattui. Hoitajilta ei saanut apua kuin ensimmäisenä yönä. Sen jälkeen tehtiin selväksi, että piti pärjätä omillaan. Oli helpotus päästä viiden päivän jälkeen kotiin, kun siellä oli mies auttamassa ja vain yksi vastasyntynyt.

Minä olin isänä juuri tuolla tavalla kauhuissani, etenkin ensimmäiset tunnit syntymän jälkeen piti koko ajan vahdata, että hengittäähän se. Sitten olin huolissani kätkytkuolemasta, lueskelin netistä ja mietin että voiko sitä ehkäistä jollain konsteilla. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa tasaantui, mutta kyllä ymmärsi heti että mikä se vanhemman huoli tulee olemaan loppuelämän :) Siihen ei oikein kukaan valmistele etukäteen.

Mulla ainakin alapää oli niin revennyt, etten esikoisen kohdalla pystynyt kivuiltani nukkumaan (panadolia vahvempaa ei suostuttu kipuun antamaan). Toinen taas ei suostunut nukkumaan 15 sekuntia pidempään muualla kuin vatsani päällä, joten sairaalasängyssä en sitten uskaltanut nukkua.

Viiden huonosti nukutun vuoden jälkeen olen jo parin vuoden ajan saanut jo nukkua hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Oma vauva nukkui ensimmäisinä öinä, jouduin kerran herättämäänkin, kun hoitajan mielestä liian pitkä tauko syömisessä. Mutta ne muut vauvat, ne ei nukkunut. Kaikki yöt joku huusi ja itse ei tietenkään voinut laittaa korvatulppia, kun ei olisi kuullut omaa lasta. Lisäksi olin niin kipeä, että jokainen pienikin liike sattui. Hoitajilta ei saanut apua kuin ensimmäisenä yönä. Sen jälkeen tehtiin selväksi, että piti pärjätä omillaan. Oli helpotus päästä viiden päivän jälkeen kotiin, kun siellä oli mies auttamassa ja vain yksi vastasyntynyt.

Et sitten osannut olla kiitollinen, ettei oma vauvasi huutanut? Muilla se huuto ja valvominen jatkui kotonakin.

Mun ensimmäinen yö vastasyntyneen kanssa oli suhteellisen kamala. Imetin ja imetin, maito ei ollut noussut vielä kunnolla, vauva rääkyi kuin viimeistä päivää. Mulla oli helvetillisiä vaikeuksia kääntyä edes kyljelleni epparihaavan takia, sain kyllä Tramalia siihen (ja jälkisupistuksiin), mutta ei sekään loputtomiin tehonnut.

Lopulta vauva mielestäni hengitti oudosti, soitin hoitajan paikalle kun itkukaan ei loppunut, hoitaja vei vauvan kansliaan saamaan lisämaitoa ja sitten ilmoitti, että lapsi menee keuhkokuvien kautta tarkkailuun lastenosastolle. Keuhkokuvissa näkyi lapsivettä keuhkoissa ja epäiltiin pallean epämuodostumaa (joka onneksi osoittautui vain heilahtaneeksi kuvaksi).

Olin järkyttävässä hormonimyrskyssä ja pitkään valvoneena ihan sekaisin. Itkin tosi paljon.

Lapsi tosin pääsi lastenosastolta n. 7 tunnin kuluttua ja onneksi sain nukuttua vähän tuossa välissä. Ja imetyskin lähti rullaamaan kunnolla tokana päivänä kun maito viimein nousi kunnolla.

Mutta joo, oli aika kamala eka yö vauvan kanssa. Tosin sitä seurasikin kolmen kuukauden koliikki... :D