Alkoholistin tai alkoholin suurkuluttajan lapsi: millainen on suhteesi alkoholiin näin aikuisena?

Juon toisinaan rasitukseen, helpottaa ja jaksan taas. Meidän perheessä kuoli alkoholiin jäsen, joka alkoi käyttämään jotain pillereitä viinan kanssa, oli liikaa kestämistä, ymmärrän. Tajuan mielestäni normaalia enemmän alkoholisteja. Ainoa syy juomiseen on ollut epätasa-arvoiset suhtautumiset lapsiin ja sen yhden vähättely sekä syyttely, lapsesta pitäen. Aihe, josta toivon avautumista. Alkoholistit näyttävät ulospäin ja kaveripiireillekin kovanaamaa, koska ovat kovettuneet, eivätkä uskalla luottaa keneenkään, sillä pysyvät hengissä. Moni ei tätä ymmärrä. Meillä vanhemmat joivat ja juhlivat, seinien sisällä. Siellä tapahtui paljon muutakin, mikä piti pitää visusti salassa. Lapset kun varttuivat aikuisiksi, alkoivat puhumaan keskenään kotioloista ja myös vanhemmille. Narsistivanhemmat reagoivat tukeutuen tiiviimmin toisiinsa ja ilmaisten ei-kiitos-emme-halua-kuulla lastemme traumoista. Joita aiheuttivat.

Absolutisti täälläkin. Päätin jo teininä, etten ikinä ala "ratkoa" ongelmiani juomalla. Siskoni käyttää alkoholia hyvin maltillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Join 24-vuotiaaksi saakka melko paljon. Isäni on rappioalkoholisti, ja mua kuvottaa tosi kännissä olevat ja aggressiiviset ihmiset. Nykyään juon alkoholia harvoin, lähinnä siksi, että pelkään alkoholismin periytymistä niin pahasti.

Alkoholin juominen ei periydy. Kuten ei perunankaan syöminen. Alkoholismi on usein joko opittu tai opeteltu tapa käsitellä ongelmia, kun ei ole kotona opetettu puhumaan avoimesti ja turvallisesti tunteista tai vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Absolutisti täälläkin. Päätin jo teininä, etten ikinä ala "ratkoa" ongelmiani juomalla. Siskoni käyttää alkoholia hyvin maltillisesti.

Oletko miettinyt, miksi te lapset käsittelette ongelmianne eri tavalla? Millaiset perhesuhteet teillä on vanhempiinne?

Onkohan alkoholismi yhteydessä muihin riippuvuuksiin tai pakkomielteisiin?

Vältän alkoholia (juon harvoin, siten että se on erityisempi hetki eikä mikään arkinen asia) ja tupakkaa (isäni poltti sisällä ja autossa, ja se oli niin ärsyttävää, etten ole edes maistanut tupakkaa). Mutta silti tuntuu, että olen altis riippuvuuksille...

Minulla oli lähes koko peruskoulun ajan ja vielä lukion alussakin pakkomielle repiä naamasta finnejä ja muita epätasaisuuksia. Vaikka tiesin näyttäväni sen jälkeen hirveältä, piti saada sileä tunne naamaan. Revin siis muitakin pikku "kohoumia" kuin finnejä. En meinannut päästä siitä tavasta millään eroon.

Sitten tuli nenän kaivaminen. Se on ehkä vähän lieventynyt, mutta nykyään jonkinasteisena pakkomielteenä mulla on säästäminen/pihistely. Tuntuu että siitä alkaa tulla koko ajan tärkeämpää ja alan unohtaa asioiden tärkeysjärjestyksen. Yritän aina muistuttaa itseäni, että tärkeintä ei ole säästetty raha vaan se, että saa rahalla mahdollisimman suuren hyödyn, mutta tekee mieli unohtaa kaikki hyöty ja vain säästää lisää ja lisää. En edes tiedä mitä varten säästän. Teen jotain kivaa "sitten joskus"?

Näiden lisäksi mulla on ollut "sokeririippuvuus" pienestä pitäen. Onnekseni nyt viime aikoina tuo pihistely on päässyt uusiin ulottuvuuksiin ja pakottanut miettimään ostoksiani ja sitä kautta syömisiäni enkä ole syönyt sen takia viime aikoina paljon makeaa, vaikka mieli onkin tehnyt.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä, etten ole riippuvainen mistään päihteistä. Olen niin huojentunut aina välillä siitä, koska rahaa menisi aivan hirveästi silloin ja elämäänsä olisi vaikeampi hallita.

Molemmat vanhemmat on alkoholisteja. Minä itse käytän kohtuudella. Ikävuodet 23-29 olin kutakuinkin ilman, max. saunasiideri silloin tällöin. Mutta ei enempää. Nyt 37v ja juon muutaman kerran vuodessa humalaan, muutoin saunasiideri-viiniä aterialla linja. Tipaton tammikuu kolmatta kertaa, tosin venynyt joka kerta pidemmäksi. Nytkin varmasti helmikuukin menee ihan nollalinjalla.

Alholistien syrjityillä alkoholistilapsilla ei ole nettiä käytössä. Sisaruksilla on.

Tämä ketju vahvistaa epäilykseni, ettei kohtuukäyttäjän kannata koskaan yrittää suhdetta alkoholivaurioisen absolutistin kanssa.

Melkein 0 toleranssi. Otan saunaoluen pari kertaa vuodessa. Äitini kuoli viinaan , mutta se ei ole yksin se syy, että miksi en tykkää juoda. Ei vaan maistu.

Saunakalja kirjoitti:

Tämä ketju vahvistaa epäilykseni, ettei kohtuukäyttäjän kannata koskaan yrittää suhdetta alkoholivaurioisen absolutistin kanssa.

Absolutismi voi olla epäilyttävää, varsinkin jos on alkoholistiperheestä. Kertoo ennemminkin tunnepuolen vammoista, joista ei ole selvinnyt, edes ymmärtääkseen tai hyväksymään muiden tunnevammoja. Yhtälailla on tunnetraumoja alkoholistililla, syystä että tunteista puhumisesta lähes tapetaan, kuten kotonakin tapahtui.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaali kai, isäni oli alkoholisti ja kärsin kyllä paljon. En tykkää juoda hirveästi, en oikein osaa yhdistää alkoholia mielessäni "kivaan iltaan" aina, mutta tämä on ehkä enemmän persoonallisuuskysymys kuin alkoholismista johtuvaa, koska kuitenkin välillä pidän hauskaa myös juoden.

Sen huomaan, että olen tosi joko/tai. Usein juhlissa olen selvinpäin, mutta silloin kun menen juomaan, niin juon yleensä liikaa - siis en ihan änkyräkänniin, mutta sellaiseen kuntoon että hoiperran ihan kunnolla, ja se on minusta jo vähän liiallista ja noloa.

Isän alkoholismi on vaikuttanut enemmän muihin asioihin elämässäni kuin suhteeseeni alkoholiin. Esim. huono itsetunto ja tietty surumielisyys, joka jäi päälle kun lapsena ja teininä oli niin kurjaa. Nykyisin elämässä kaikki ok ja silti surettaa :D tästä syytän menneisyyttäni.

Aa, ja varmaan isoin asia jonka huomaan on se, että olen todella taipuvainen kaikkiin "riippuvuuksiin", tästä todisteena syömishäiriö, sairaalloinen siivoamisvimma aina välillä ja iso ahdistus asioista... eli siis jään kiinni johonkin juttuihin tosi voimakkaasti, syömishäiriössä oli paljon samaa kuin alkoholiriippuvuudessa, siis pohjimmiltaan. Yrittää ruoalla/ruoan syömättömyydellä täyttää tyhjää tilaa.

Toi joko-tai alkoholin suhteen ja riippuvuuden syntyminen muihin asioihin kuulostaa todella tutulle. Samoin sellainen surumielinen/pessimistinen perusvire persoonassani. Alkoholistin lapsi minäkin. Suvussani myös kyllä muitakin riippuvuuksia.

Lisäksi ahdistun jos itseäni vanhemmat ihmiset juovat. Appivanhemmat ovat ns. normaalikäyttäjiä, mutta silti kylästellessä ahdistaa se heidän viinilasi ruuan kanssa tai jälkkärikonjakki.

Ihan normaali. En onneksi joutunut isäni kanssa elämään kuin pari ensimmäistä vuottani. En juo alkoholia koska en saa siitä mitään positiivista, se on paha ja alkaa väsyttää. Pärjään vallan mainiosti ilmankin, olen hauska ja sosiaalinen selvinpäin.

Olen absolutisti eikä tee tiukkaa.Alkoholi ei vaikuta mielialaani ja näin säästyy isot rahat.

Isä on suurkuluttaja, eli alkoholisti. Äitini joi joskus itsensä känniin, muttei alkkis. Äiti kuollut, muttei viinaan. Nuorena, eli 15-23 v. join todella paljon ja oli paljon riskikäyttäytymistä, sitten aloin ajatella. Vähensin juomista reippaasti, nykyään osaan juoda kohtuudella ja olla selvinpäin, mutta joskus ikävä kyllä, lähtee lapasesta. Voisin olla juomatta kokonaan, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa mahdotonta :(

Vierailija kirjoitti:

Onkohan alkoholismi yhteydessä muihin riippuvuuksiin tai pakkomielteisiin?

Vältän alkoholia (juon harvoin, siten että se on erityisempi hetki eikä mikään arkinen asia) ja tupakkaa (isäni poltti sisällä ja autossa, ja se oli niin ärsyttävää, etten ole edes maistanut tupakkaa). Mutta silti tuntuu, että olen altis riippuvuuksille...

Minulla oli lähes koko peruskoulun ajan ja vielä lukion alussakin pakkomielle repiä naamasta finnejä ja muita epätasaisuuksia. Vaikka tiesin näyttäväni sen jälkeen hirveältä, piti saada sileä tunne naamaan. Revin siis muitakin pikku "kohoumia" kuin finnejä. En meinannut päästä siitä tavasta millään eroon.

Sitten tuli nenän kaivaminen. Se on ehkä vähän lieventynyt, mutta nykyään jonkinasteisena pakkomielteenä mulla on säästäminen/pihistely. Tuntuu että siitä alkaa tulla koko ajan tärkeämpää ja alan unohtaa asioiden tärkeysjärjestyksen. Yritän aina muistuttaa itseäni, että tärkeintä ei ole säästetty raha vaan se, että saa rahalla mahdollisimman suuren hyödyn, mutta tekee mieli unohtaa kaikki hyöty ja vain säästää lisää ja lisää. En edes tiedä mitä varten säästän. Teen jotain kivaa "sitten joskus"?

Näiden lisäksi mulla on ollut "sokeririippuvuus" pienestä pitäen. Onnekseni nyt viime aikoina tuo pihistely on päässyt uusiin ulottuvuuksiin ja pakottanut miettimään ostoksiani ja sitä kautta syömisiäni enkä ole syönyt sen takia viime aikoina paljon makeaa, vaikka mieli onkin tehnyt.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä, etten ole riippuvainen mistään päihteistä. Olen niin huojentunut aina välillä siitä, koska rahaa menisi aivan hirveästi silloin ja elämäänsä olisi vaikeampi hallita.

Toi naaman nyppiminen voi kieli ahdistuksesta. On ihan sellainen ahdistusiriökin, jossa pakkomielteenä on nyppiä ihoa/ihokarvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absolutisti täälläkin. Päätin jo teininä, etten ikinä ala "ratkoa" ongelmiani juomalla. Siskoni käyttää alkoholia hyvin maltillisesti.

Oletko miettinyt, miksi te lapset käsittelette ongelmianne eri tavalla? Millaiset perhesuhteet teillä on vanhempiinne?

Suhde äitiin on lämmin, nyt jo raitistuneeseen isään taas aavistuksen väkinäinen ja etäinen. Minut ja siskoni "pelasti" juomiselta varmaan turvallinen äitisuhde, jollaista esimerkiksi isälläni ei koskaan ollut.

En juo ollenkaan. "Hauska" sattuma, että minulla on maksa paskana sairauden takia, ei siis alkoholin, ja alkkis vanhemmallani ainakin toistaiseksi ihan kunnossa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absolutisti täälläkin. Päätin jo teininä, etten ikinä ala "ratkoa" ongelmiani juomalla. Siskoni käyttää alkoholia hyvin maltillisesti.

Oletko miettinyt, miksi te lapset käsittelette ongelmianne eri tavalla? Millaiset perhesuhteet teillä on vanhempiinne?

Ei se perhesuhteesta riipu,alkoholi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla.

Normaali. En jaksa kanniskella lapsuuttani kokoajan mukanani jossain negatiivisessa mielessä. Tekisi hyvää monelle...

Vierailija kirjoitti:

Saunakalja kirjoitti:

Tämä ketju vahvistaa epäilykseni, ettei kohtuukäyttäjän kannata koskaan yrittää suhdetta alkoholivaurioisen absolutistin kanssa.

Absolutismi voi olla epäilyttävää, varsinkin jos on alkoholistiperheestä. Kertoo ennemminkin tunnepuolen vammoista, joista ei ole selvinnyt, edes ymmärtääkseen tai hyväksymään muiden tunnevammoja. Yhtälailla on tunnetraumoja alkoholistililla, syystä että tunteista puhumisesta lähes tapetaan, kuten kotonakin tapahtui.

Yritin joskus seurustella alkoholistin tyttären kanssa. Ei minua haitannut, ettei hän juonut. Mutta saunakalja sai hänet pelkäämään, että porttiteorian mukaan olen kohta katuojassa. Tai että "jos ei voi olla kuukautta ilman yhtään drinkkiä, on alkoholisti." Ja minun olisi tietysti pitänyt jatkuvasti todistaa hänelle, etten ole alkoholisti. No ero ja kännithän siitä tuli.