Heikkolahjainen vanhempi

Älä viitsi haukkua äitiäsi noin.

Samantapaiset ajatukset, olen aikuisena ihmetellyt miten ihmeessä minua ei otettu huostaan vaikka olin usein rikkinäisissä ja paskaisissa vaatteissa.

Ymmärrän! Minulla ollut sama tilanne oman äitini kanssa. Hänkään ei osaa käyttää tietokoneita eikä kännyköitä. Mielipiteet ovat vähintäänkin erikoisia ja päätöksiään ei pyörrä, vaikka miten olisi väärässä.

Kun olin pieni, minua ei viety harrastuksiin eikä kavereiden luokse. Minulle ei pidetty kaverisynttäreitä, koska äiti "ei jaksanut".

Käytös on kuin teini-ikäisellä tai nuoremmalla. Kuuntelee uutisia puolella korvalla ja keksii loput ja mesoaaa, kuinka kaikki on pielessä.

Tällainen on minun äitini. Mutta on hän muutakin. Rakastava, huolehtiva ja ihan hauskakin. Minulle rakas joka tapauksessa!

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

4 tapauksia tuttavapiirissä olikin 3

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

Et tiedä millaista kavereillasi on ollut lapsena. Tunnistin itseni kuvauksestasi, olen normaaliälyisten vanhempien älykäs lapsi, eikä se ole ollut helppoa. Vanhempani eivät pitäneet älykkyydestäni ja innokkuudestani oppia uutta. Luulin pitkään että olin jotenkin viallinen, mutta aikuisena olen ymmärtänyt että vanhempieni mielestä olin ärsyttävä ja näsäviisas ja heidän mielestään oli oikein pilkata ja kiusata minua että muuttuisin normaaliksi. 

Halveksin vanhempiani. En siksi että pidän itseäni älykkäänä vaan siksi että he pilasivat lapsuuteni.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelee uutisia puolella korvalla ja keksii loput ja mesoaaa, kuinka kaikki on pielessä.

Kun sinä kuuntelet/katselet uutiset loppuun asti, niin tuleeko tunne, että maailmassa on paljonkin kunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

Kaikkea se kateus teettää! Jos ja kun on älliä opiskella kielten opettajaksi niin on kyllä älyä ja ymmärrystä vaikka muille jakaa. Poikkeuksena esim täysin kaksikielinen syntyjään.

Vierailija kirjoitti:

Luulin aina että olen itse tyhmä koska en ollut samalla aaltopituudella äitini kanssa, mutta vika ei tainnutkaan olla minussa, vaan äidissäni.

Tällä ei ollut mitään ymmärrystä siitä mikä on terveellistä ja mikä ei. Luulin että olen vainoharhainen kun "no mut kun mainoksessa sanottiin että tää on terveellistä" ei riittänyt perusteluksi. Hampurilaisetkin oli terveellisiä, olihan niissä salaattia. Ja pullat, kun niissä oli viljaa.

Jos selitin jotain yksinkertaista tämä saattoi tuijottaa kuin kielillä puhuvaa. Luulin että selitin asiat huonosti tai olin itse tyhmä, kun en osannut kertoa asioita tarpeeksi selkeästi. Olen myöhemmin havahtunut siihen että tämä tyhjä tuijotus tapahtuu aina, ihan sama kuka hänelle selittää ja mitä.

Hän on mielestään todella fiksu, vaikka ihan ala-asteen matikka menee ja meni yli ymmärryksen ja ei ollut puhettakaan siitä, että tämä pystyisi auttamaan minua läksyissä. Politiikka on ihan hepreaa. Ihan sama mitä kysyin, vastaus oli "kyllä sinä opit sitten koulussa".

Tämä nainen on tietokoneiden ja kännykän kanssa ihan käsi. Mutta tämä ei ole tietenkään hänen vikansa vaan laitteiden, kännykkä on "rikki" kun hän painaa vahingossa selaimen auki.

Vituttaa katsoa aikuisen ihmisen perään kuin pienen lapsen. Koen, että olen jäänyt paitsi normaalin aikuisen ihmisen roolimallista. Vaikka asun yksin ja no, pärjään paremmin kuin äitini tulee ikinä pärjäämään tai pärjäsi elämässä, en vieläkään aina tiedä mitä pitäisi aina osata tai tietää itse.

Kai tiesit,

että älykkyys periytyy aina nimenomaan äidiltä lapsille?

Mun äiti oli ja on myös heikkolahjainen. Ihan diagnosoidustikin. Niin yksinkertainen, ettei mihinkään töihin ole koskaan pystynyt, jo kaupan kassan tai siivoojan hommat menee yli ymmärryksen. Kotiäitinä ja kotirouvana on sitten elämänsä viettänyt.

Harmiksemme myös isä oli sitten semmoinen perinteinen mies, joka ei puuttunut esim. ruokavalioon tai lasten koulunkäyntiin vaan katsoi äidin asiaksi huolehtia niistä. Isä toi rahan taloon, se oli hänen tehtävänsä. Äidistä vaan ei ollut kummoisesti huolehtimaan meistä lapsista tai ruoasta. Ruoka meillä oli koko lapsuuden makkaraa, pakasteperunoita eri muodossa, pullaa, jäätelöä, mehua, karkkia. Hampaat oli rikki jo ala-asteella minullakin, mutta äidin mielestä se johtui siitä että suvussa vaan on huonot hampaat, hänkin sai tekarit 15-vuotiaana. 

Koulunkäynnissä äiti ei tietysti osannut eikä edes tajunnut auttaa mitenkään. Jos meni huonosti, äiti vaan voivottteli, että ei  ole meidän suvussa lukupäätä, ei. Hän siis opetti meille asenteen, että jos ei onnistu, kyse on älyn ja lahjojen puutteesta, jolle ei voi mitään, kun parempi olisi opettaa että jos ei osaa, niin pitää tehdä töitä ja opetella. 

En silti mitenkään vihaa äitiä tai kanna hänelle kaunaa, koska eihän hän voi sille mitään millaiseksi on syntynyt. Meillä on nykyään hyvät välit, mutta kyllähän hänen kanssaan kommunikointi on vähän samanlaista kuin pikkulapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli ja on myös heikkolahjainen. Ihan diagnosoidustikin. Niin yksinkertainen, ettei mihinkään töihin ole koskaan pystynyt, jo kaupan kassan tai siivoojan hommat menee yli ymmärryksen. Kotiäitinä ja kotirouvana on sitten elämänsä viettänyt.

Harmiksemme myös isä oli sitten semmoinen perinteinen mies, joka ei puuttunut esim. ruokavalioon tai lasten koulunkäyntiin vaan katsoi äidin asiaksi huolehtia niistä. Isä toi rahan taloon, se oli hänen tehtävänsä. Äidistä vaan ei ollut kummoisesti huolehtimaan meistä lapsista tai ruoasta. Ruoka meillä oli koko lapsuuden makkaraa, pakasteperunoita eri muodossa, pullaa, jäätelöä, mehua, karkkia. Hampaat oli rikki jo ala-asteella minullakin, mutta äidin mielestä se johtui siitä että suvussa vaan on huonot hampaat, hänkin sai tekarit 15-vuotiaana. 

Koulunkäynnissä äiti ei tietysti osannut eikä edes tajunnut auttaa mitenkään. Jos meni huonosti, äiti vaan voivottteli, että ei  ole meidän suvussa lukupäätä, ei. Hän siis opetti meille asenteen, että jos ei onnistu, kyse on älyn ja lahjojen puutteesta, jolle ei voi mitään, kun parempi olisi opettaa että jos ei osaa, niin pitää tehdä töitä ja opetella. 

En silti mitenkään vihaa äitiä tai kanna hänelle kaunaa, koska eihän hän voi sille mitään millaiseksi on syntynyt. Meillä on nykyään hyvät välit, mutta kyllähän hänen kanssaan kommunikointi on vähän samanlaista kuin pikkulapsen kanssa.

Mikä sinä olet ammatiltasi?

Mun äitini tyhmyys tuli eniten esille jatkuvana raivoamisena. Semmoinen heikoilla elämänhallinnantaidoilla kiukkuaa mistä vain. Ei yhtään vihanhallintaa paitsi miesten läsnäollessa. Saamaton ja vetelä, josta vitutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

Et tiedä millaista kavereillasi on ollut lapsena. Tunnistin itseni kuvauksestasi, olen normaaliälyisten vanhempien älykäs lapsi, eikä se ole ollut helppoa. Vanhempani eivät pitäneet älykkyydestäni ja innokkuudestani oppia uutta. Luulin pitkään että olin jotenkin viallinen, mutta aikuisena olen ymmärtänyt että vanhempieni mielestä olin ärsyttävä ja näsäviisas ja heidän mielestään oli oikein pilkata ja kiusata minua että muuttuisin normaaliksi. 

Halveksin vanhempiani. En siksi että pidän itseäni älykkäänä vaan siksi että he pilasivat lapsuuteni.

Niin, monet ovat näköjään tavat, joilla ihmisen lapsuuden voi pilata.Oman lapsuuteni pilasi alkoholisti-hakkaaja, jota en koskaan halveksinut vaan tunsin suurta sääliä reppanaa kohtaan...tai kenties halveksinkin, mutta säälihän on hyvä defenssi omia muita epämiellyttäviä tunteita kohtaan.Sääli on ikäänkuin sallittu tunne:DD

Itse olen lahjakkaan lapsen heikkolahjainen vanhempi.Kenties hän halveksii minua, syitä on vaikka kuinka, mutta sellaistahan elämä on.Joku halveksii ja häpeää  esim. 150 kg vanhempaansa, toinen taas missi look alike äitiään.Se kenelle synnymme on sattuman satoa, joten nuorille sanon, että omasta elämästään kannattaa tarttua kiinni kaksin käsin heti kun kykenee ja unohtaa ikävät menneet.

Vanha ketju, mutta vastaan silti. Vanhempani eivät ole heikkolahjaisia, mutta muita vikoja löytyy senkin edestä. Isälläni on joko autismin kirjon häiriö, tai sitten muita mielenterveysongelmia tai molemmat. Todella kapea elämänkatsomus ja olettaa myös muiden ihmisten elävän hänen oletuksiensa mukaan. Esim. nuorempana erosin väkivaltaisesta päihteidenkäyttäjästä ja isäni itki sitä, kun hän oli jo odottanut että perustan perheen tämän paskakasan kanssa. Ei siis mennyt jakeluun, miksi en hankkinut lasta täysin vanhemmaksi sopimattoman ihmisen kanssa. Sukulaisnaisen puoliso kuoli yllättäen ja muutaman vuoden päästä löysi uuden kumppanin. Isäni veti tästä herneen nenään ja katkoi välit naiseen, kun hänen mielestään tämän ko henkilön olisi pitänyt pysyä leskenä koko loppuelämänsä, onhan se nyt häpeällistä jatkaa elämäänsä ja mitä muutkin ajattelee!

Äitini taas kärsii mm. läheisriippuvuudesta. Ensin perusti perheen isäni kanssa vaikka varmasti näki, että toinen on vanhemmaksi täysin kykenemätön. Seuraavat miehet olleet alkoholisteja jne jne, joissa roikuttu oman ja lasten terveyden uhalla, kun yksin ei osata olla ja elää. Lapsena ja teininä olin käytännössä heitteillä, ei huolehdittu koulunkäynnistä ei kavereista ei koulutarvikkeista... En ymmärrä kuinka koulussakaan ei tähän puututtu, varmasti olisi työelämässä päässyt paremmille oksille, jos olisin saanut apua.

Eipä sillä, olen kyllä saanut opiskeltua parikin ammattia, on oma perhe, kunnollinen aviomies ja kaunis koti. Silti tuo oma tausta on melkoinen painolasti välillä.

Minkä ikäinen olet? Oletko itsenäistynyt lapsuuden perheestäsi? Eihän aikuisen ihmisen omaa osaamistasoa määrittele se mitä äiti/isä on opettanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

Et tiedä millaista kavereillasi on ollut lapsena. Tunnistin itseni kuvauksestasi, olen normaaliälyisten vanhempien älykäs lapsi, eikä se ole ollut helppoa. Vanhempani eivät pitäneet älykkyydestäni ja innokkuudestani oppia uutta. Luulin pitkään että olin jotenkin viallinen, mutta aikuisena olen ymmärtänyt että vanhempieni mielestä olin ärsyttävä ja näsäviisas ja heidän mielestään oli oikein pilkata ja kiusata minua että muuttuisin normaaliksi. 

Halveksin vanhempiani. En siksi että pidän itseäni älykkäänä vaan siksi että he pilasivat lapsuuteni.

Sun vanhemmatkin olisi olleet älykkäitä jos heitä ei olisi pakotettu tyhmemmiksi, vai mistä luulet älykkyytesi periytyneen? Sitä suhtautuu omiin lapsiinsa niin kuin itseen on suhtauduttu lapsena. Ellei ole tiedostanut lapsuutensa kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Oletko itsenäistynyt lapsuuden perheestäsi? Eihän aikuisen ihmisen omaa osaamistasoa määrittele se mitä äiti/isä on opettanut.

Kysyitkö minulta? Olen numero 14. Mutta siis, olen melkein nelikymppinen, itsenäistyin aikanaan heti kun täytin 18v. Totta tuo sanomasi, ja kirjoitinkin että olen sittemmin parikin ammattia opiskellut. Lähinnä tarkoitin sitä että henkisesti tälläiset omanlaatuiset vanhemmat ovat melkoinen taakka. Elämä olisi monessa kohtaa ollut helpompaa, jos vanhemmat olisivat olleet ns. normaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuttavapiirissäni, että pari nosmaaliälyistä kaverini vanhempaa on saanut itseään paljon älykkäämpiä lapsia ja nämä lapset sitten ikäänkuin halveksivat vanhempiaan. Heille on tullut sellainen ylimielinen ja röyhkeä ote vanhempiinsa.

Kaikki näistä tyhmistä vanhemmista ovat ylioppilaita. Yhdellä jopa yliopistotutkinto (kieltenopettaja), mutta huippulahjakkuus on mennyt heidän lapsillaan hattuun. En olisi jaksanut moista vanhempien parjaamista kuunnella.

Itse olen samaa tasoa kuin vanhempani. Yliopistotukinnon suoritimme, mutta se vaati työtä)

Eli sinulla ei ole minkään näköistä kokemusta, miltä tuntuu lapsesta jonka oma vanhempi on tyhmempi kuin itse.

Se ei ole herkkua. Se on raskasta, ja ahdistavaa.

Up

Luettuani tämän ketjun jokainen vanhemmaksi haluava pitäisi laittaa samanlaiseen syyniin kuin adoptiojonossa olevat ihmiset. Suomessa biologinen vanhemmuus on jokin pyhä lehmä, jota tulee vaalia vaikka vanhemmat olisivat millaisia sekopäitä tai heikkolahjaisia.