Paljonko miehesi auttaisi, jos vaikka murtaisit jalkasi ja olisit liikuntakyvytön?

Mulla oli ranne murtunut ja kaiken muun mahdollisen teki minun puolesta mitä en ite pystynyt tekemään mutta varpaan kynsiä ei suostunut leikkaamaan..

Olin aikoinaan lonkkaleikkauksessa..Mies vei autolla sairaalaan, siinä se. Pesukone hajosi ,kun kotiuduin. Itkin ja pesin käsin pyykkiä pari viikkoa. Koiran käytin keppien kanssa hiipien jo viikon päästä leikkaksesta lyhyellä kävelyllä.Koira onneksi ei vetänyt, kun tajusi tilanteen. Lapset omatoimisia, koska mies ei tee mitään. Ero tulee, se on varma. Mies nauttii, kun muut kärsii.

Olen samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, ap. Silmäni ovat auenneet vuosien saatossa mieheni suhteen. Miehelläni on ollut pari leikkausta ja näiden jälkeen olen pitänyt luonnollisena, että hoidan miestäni ja kotia. Itse sairastin ja tarvitsin apua ja huomasin, että mieheni on täysin kyvytön hoitamaan minua. Onneksi tyttäreni oli silloin kotona ja sain apua. Olen menossa isoon leikkaukseen ja pelottaa aivan hirveästi. Ei itse leikkaus, vaan se, miten pärjään.

Mistä hitosta te nää ritarinne oikein löydätte!?

Tekisi varmasti kaiken. Ei tartteisi edes itse syödä, pureskelis varmaan myös valmiiksi. Entinen mieheni lähti kaljalle, kun tulin sairaalasta,koska oli joutunut hoitaa 4pvää yksin kaiken. ja olin oikeesti todella huonossa kunnossa yli puolivuotta. Jouduin palkkaamaan lastenhoito apua ja siivous apua. Onneksi omat vanhemmat pystyivät olemaan jonkun verran apuna. Kamala suhde oli kaiken puolin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Onko iso muna?

Ei varmaankaan tekisi mitään. Tekee aamusta iltaan töitä, joten eipä siitä mitään apua olisi.

Jos minulla olisi tyttöystävä, olisin kiltti ja hyvä mies hänelle. Tekisin pyytämättä asioita. Minun kanssani naiselle ei tulisi mieleenkään ajatella suhteen tasa-arvokysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Kylläpä taas heittäydytään marttyyriksi! Itse olen viisi kaavintaa saman syyn tähden läpikäynyt. Ihan hyvässä kunnossa ollut. Hiukka lepäillyt pari päivää, mutta muuten ihan ok. Nykyisin on kännykät jokaisella, että voi soittaa apua heti, jos rupeaa vuotamaan. Eikä se mies sitä vuotoa saisi tukittua, ambulanssin paikka se silloin olisi ja se voisit itsekin soittaa.

No ei kai pelkkä koiven murtuminen liikuntakyvyttömäksi tee??

Multa leikattiin selkä vuosi sitten. Lapset oli tuolloin 5v ja 1v9kk. Mies ei voinut olla töistä pois (tekee vuorotöitä, joten illat jne pois ja lapsilla ei silloin mahdollisuutta päivähoitoon tmv.) Tukiverkkoja ei ollut lähellä ja leikkauksen jälkeen en ollut siinä kunnossa, että olisin voinut autossa tai junassa mihinkään matkustaa, kun kaikenlainen liike sattui ensin kamalasti.

Mies järjesti työvuoronsa sairaslomani ajan niin, että ei mennyt iltavuoroon. Teki vain aamuja ja öitä. Aamuisin minulle tuli perhetyöntekijä auttamaan lapset hoitoon. Yövuoron jälkeen tässä auttoi mies. Mies myös haki lapset kun pääsi aamuvuorosta tai oli nukkunut yövuoron jälkeen tarpeeksi.

Onneksi tämä 1v9kk osasi jo kävellä kunnolla portaissa jne. Nostella en saanut ja voinut lasta, joka aiheutti omat haasteet mm. pyllyn pesuun, kun olin yksin lapsen kanssa. Kumartuakaan kun ei voinut.

Äkkiä sitä oppi polvilla kävellen tekemään selkää kumartamatta asioita. Leikkaus oli tosiaan akuutti, niin ei ehtinyt etukäteen stressata ja asennoiduttiin niin, että vuoden päästä koko juttu olisi vain naurattava muisto.

Mutta tosiaan; voin luottaa mieheen. Hän kyllä tarvittaessa hoitaa myös minut. Selkäleikkauksen jälkeen auttoi vaatteet päälle (sukat etenkin oli hankala  alkuun pukea), teki enemmän kotihommia, asioi apteekit, vaihtoi haavasiteet ja otti isomman vastuun lapsista.

Minulla on nilkka murtunut. Olen ehdottomassa levossa olut jo viikon ja kaksi kuukautta samaa edessä. Murtuma vaati leikkauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Kylläpä taas heittäydytään marttyyriksi! Itse olen viisi kaavintaa saman syyn tähden läpikäynyt. Ihan hyvässä kunnossa ollut. Hiukka lepäillyt pari päivää, mutta muuten ihan ok. Nykyisin on kännykät jokaisella, että voi soittaa apua heti, jos rupeaa vuotamaan. Eikä se mies sitä vuotoa saisi tukittua, ambulanssin paikka se silloin olisi ja se voisit itsekin soittaa.

Jos olisit lukenut tekstin ennen kuin tulit pätemään, olisit havainnut, että kirjoittaja on ollut miehensä kanssa 28 vuotta, eli puhutaan noin viisi-kuusikymppisestä naisesta. Kännyköista taas tuli joka naisen tarvekaluja vasta viitisentoista vuotta sitten. On täysin mahdollista, jollei jopa todennäköistä, että tämä on tapahtunut ennen kännykkäaikaa.

Lisäksi: onko sulle kotiuttaessa sanottu, että et saa olla yksin? Jos on, miksi ihmeessä olit yksin? Ettei kukaan pääse syyttämään uhriutumisesta vai? Jos taas näin ei ole sanottu, voi musta päätellä, että kirjoittajan tila oli jotenkin heikompi kuin omasi, koska hänellä taas oli sairaalasta kotiuttaessa näin määrätty.

En tekisi yhtään mitään,akka hoitakoot hommat niin kuin haluaa.

Itse podin selkää toissavuonna muutaman kuukauden eikä kysynyt edes tarvitsenko apua tai sattuuko,viime vuonna oli käsi paketissa enkä saanut itse vaihdettua sidettä siihen niin akka kiukkusi ihan vitusti kun joutuu joka ilta vaihtamaan siteen.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä miten olet kohdellut miestäsi, jos huonosti niin sitten makaat kuten petaat. Ihan selvä homma oliko muuta?

Meillä ainakin kohdellaan toista puolisoa(sukupuolista riippumatta) kunnioitavasti joten ei tarvitse pelätä että suhde olisi huono kuten täällä nähtävästi monilla on. Kaikki eivät ole epäonnistuneet elämässä, mutta nähtävästi todella moni on.

Minä ainakin löysin "ritarini" jo 29vuotta sitten. Meillä on ollut siis pitkä ja hyvä avioliitto. Tämä ns.hoitamisasia, jos toinen on vakavasti sairas, on tullut ajankohtaiseksi vasta nyt vanhemmalla iällä, kun on tullut sairauksia.Enpä minäkään olisi miehestäni nuorempana uskonut, että hän on näin epäempaattinen, kun häntä todella tarvitaan. Toivottavasti teidän nuorempien miehet vuosien jälkeen ihan oikeasti jatkavat teitä hoitaa.

siis jaksavat

Mieheni tekisi tarvittaessa kaiken. Kokkaisi, pyykkäisi ja siivoaisi välttämättömimmät. Veisi lapset aamulla päiväkotiin ja toisi töiden jälkeen tullessaan kotiin. Auttaisi minua pukeutumaan ja peseytymään. Toisi särkylääkkeet ja syötävää sohvalle. Peittelisi ja antaisi kaukosäätimen käteen lähtiessään. 

Häneen voin luottaa. Muunlaisen miehen kanssa en yhdessä olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaankaan tekisi mitään. Tekee aamusta iltaan töitä, joten eipä siitä mitään apua olisi.

Ehkä joku maksaa laskut?

Olen joutunut kolmeen isoon leikkaukseen viimeisen neljän vuoden aikana. Itsestään selvää oli, että mies hoitaa kotityöt, käy kaupassa ja auttaa minua esimerkiksi peseytymisessä ja leikkaushaavojen suihkuttelussa pahimman vaiheen ajan. Eihän sitä saanut edes nostella mitään ja kipujen kanssa oli sinnittelmistä (tai sitten oli taju kankaalla lääkkeiden vuoksi). Vessakäynnit pystyin hoitamaan itse, mutta tiedän, että siihenkin olisin apua tarvittaessa häneltä saanut.

Jos mies olisi vastaavassa tilanteessa, niin tietysti huolehtisin asioista samalla tavalla. Tarvittaessa sitten apuja haetaan muilta ja ensimmäisenä lapsilta. Viimekädessä kai sitten on turvauduttava kotiapupalveluun, jos sellaista on enää olemassakaan.