Lue keskustelun säännöt.
Mies tuntuu hyvältä ystävältä ja veljeltä, miten sellaisesta osaa erota?
26.01.2017 |
Ollaan oltu pitkään naimisissa, mutta mies on tuntunut lähes koko liiton ajan vain hyvältä ystävältä ja veljeltä. Ennen se ei haitannut. Ajattelin, että niin kai se pitkässä suhteessa meneekin.
Nyt on kuitenkin alkanut haitata. Kaipaisin rakkautta ja läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muutenkin kuin ystävänä. Haluaisin voida katsoa kumppania silmiin ja ajatella, että ihanaa, kun saan olla juuri sen kanssa.
Ja haluaisin nauttia seksistäkin. Meillä on mieheni kanssa ollut seksiä viimeisen 10v aikana varmastikin alle 10 kertaa. Nyt on ollut taas vuoden tauko ja ihan täysin minun syystä, koska en osaa harrastaa seksiä ystävän/veljen kanssa.
Olen alkanut haluta eroa, mutta se tuntuu siltä kuin eroaisi hyvästä ystävästä tai siitä veljestä. Tuntuu todella vaikealta, mutta haluaisin elämältä jo muutakin kuin rakkaudetonta liittoa.
Miten kummassa hyvästä ystävästä osaa erota?
Riitoja ei ole kuin ajoittain tuosta seksistä, mutta muuten tullaan hyvin toimeen. Siksi tuntuu vieläkin vaikeammalta erota.
Kamala pattitilanne!
Kommentit (105)
Älä ihmeessä eroa. Olet lupautunut hänelle sanomalla "Tahdon" Ero ei ole ratkaisu.
Usein me ihmiset syyttelemme asioista toista osapuolta, mutta sinä kyllä sanoitki suoraan, että seksittömyys johtuu sinusta.
On hyvä tarkastellakin kriittisesti omaa käytöstä ja elämää. Olet miehellesi varmasti tärkeä ja te molemmat tunnette toistenne hyvin,eikö se ole jo arvokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[
Minusta lapsien ikä ei liity siihen mitenkään milloin on hyvä erota. Oli lapsi sitten 3,7 tai 12 vuotias, on se ero aina vaikea asia lapselle varsinkin kun lähtökohta on se, että eron syy ei ole väkivalta yms vaan tavallaan vanhemman oma napa. Kun lapet hankitaan ja perustetaan perhe, kyllä lähtökohta on se että lapset edellä mennään kunnes ovat täysi-ikäisiä. On itsekästä rikkoa perhe ja samalla vahingoittaa lapsia. Huomioikaa myös siis tilanne, lapset edellä eli jos äiti tai isä on alkoholisti hullu pedo juoppo väkivaltainen tms niin lapset edellä --> säästä itsesi lapsia varten ja lapset siltä vahingolta jonka saa toinen vanhemmista aikaan.
Nykyään erotaan liian helposti ja parisuhteesta odotetaan liikoja --> iänikuinen romanttisuus. Ei se ole aina ja ikuisesti sellasta. Ymmärrän pointtisi, mutta miksi olet tehnyt lapsia, kun et ole valmis siihen että suhde ei tule olemaan ikuisesti sitä tulista intohimoa kuin suhteen alussa. Lapsiparat.
Ja höpön löpön. Se, miten lapset kokevat eron riippuu paljon siitä, miten vanhemmat sen eron hoitavat. Ja elämässä tapahtuu monasti paljon muutakin traumatisoivaa, kuten lapsille esim. kylmässä kulissiliitossa eläminen. Isä, joka ei ole koskaan kotona tai jonka naisseikkailut paljastuvat jälkikasvulle jossain vaiheessa.
Onneton vanhempi ei ole hyvä vanhempi, koska vanhenmilta lapset oppivat tunteiden käsittelyä ja malleja. Toki kannattaa harkita, eroaako vai ei ja miten sen tekee, mitä elämältään oikeasti haluaa. Mutta kun on tehnyt päätöksen niin parempi sitten toimia kuin jahkata vuosikausia. Se, jos mikä kuluttaa.
Kaikki eivät elä intohimoisessa tai romanttisessa suhteessa ja voivat olla tyytyväisiä kämpiselämään. Itse en arvosta ihmisiä, jotka "uhrautuvat", koska marttyriys ei ole kaunista katseltavaa. Eikä katkeruus. Aito valinta ja onnellisuus sitten eri asia.
Toki elämässä voi tapahtua muutakin traumatisoivaa, mutta kyllä vanhempien ero on lapselle AINA perusteellinen elämänmullistus, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia huolimatta siitä, miten vanhemmat eron hoitavat. Aikuinen, joka eroaa, koska on kyllästynyt tai koska kumppani ei juuri nyt aiheuta sen kummempia intohimoja ei suojele lapsiaan huonon parisuhteen esimerkiltä vaan näyttää esimerkkiä, että vaikeuksien ja arjen kohdatessa on parempi luovuttaa kuin tehdä suhteen eteen töitä. Hyvä parisuhde perustuu kumppanuuteen, ei pelkkään intohimoon. Mutta tätä on toki turha toitottaa ihmisille, jotka hakevat aina uutta aallonharjaa, uusia intohimoja, uutta rakastumisen tunnetta. Siinä oman onnen etsinnässä unohdetaan lapset ja parisuhteen eteen tehtävä työ. Vanhemman oma onni menee lasten hyvinvoinnin ohi, eikä vanhempi ole edes valmis tekemään töitä säilyttääkseen lasten ympärillä ehjää perhettä.
Te, jotka erositte, koska kumppani ei enää sytyttänyt, vaikka olikin muuten ihan mukava, olette itsekkäitä, halusitte sitä myöntää tai ette. On jotenkin naurettavaa lukea näitä puolusteluja ihmisiltä, jotka ovat laittaneet oman onnensa lasten hyvinvoinnin edelle.
Ja ne, jotka vielä jotenkin uskottelevat itselleen, etteivät lapset kärsineet heidän erossaan, lukaiskaapa tämä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-er…
Haluan vielä lisätä, etten vastusta avioeroa jos syyt ovat todelliset ja painavat, mutta näitä itsekkäitä "haluan elämältä enemmän" eroja halveksun, sillä usein nämä ihmiset seuraavassakin suhteessa jossain vaiheessa huomaavat elävänsä ihan samanlaista tasapaksua arkea, mutta silloinhan tätä ei enää voi myöntää tai ainakin halutaan uskotella itselleen, että nyt on kuitenkin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Nuo jutut intohimon loytymisesta kunhan tarpeeksi yrittaa saa vielakin veren kiehumaan, samanlainen liitto itsellakin takana. Sama kuin yrittaisitte vaittaa jollekkin umpihomolle etta kun yritat tarpeeksi niin eheydyt ja alkaa naiset kiinnostaa.
Kuka haluaa olla runkkauspatja partnerille jonka kanssa kemia puuttuu? Oletteko te uudelleenrakastujat ja intohimon herattelijat koskaan olleet vastaavassa tilanteessa, kasitatteko ettei se lempi pakottamalla leimahda?
Miksi olet alunperin mennyt naimisiin kumppanisi kanssa? Onko hän jo silloin ollut mielestäsi vastenmielinen? Ihmetyttää vain nämä, joiden suhteista intohimo on täysin kuollut ja omassa toiminnassa ei tietenkään mitään vikaa koko parisuhteen aikana. Lempi ei ehkä leimahda pakottamalla, mutta hoitamalla parisuhdetta lempi ei pääse koskaan täysin kuolemaankaan. Ellei sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa muista syistä kuin intohimosta ja rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo jutut intohimon loytymisesta kunhan tarpeeksi yrittaa saa vielakin veren kiehumaan, samanlainen liitto itsellakin takana. Sama kuin yrittaisitte vaittaa jollekkin umpihomolle etta kun yritat tarpeeksi niin eheydyt ja alkaa naiset kiinnostaa.
Kuka haluaa olla runkkauspatja partnerille jonka kanssa kemia puuttuu? Oletteko te uudelleenrakastujat ja intohimon herattelijat koskaan olleet vastaavassa tilanteessa, kasitatteko ettei se lempi pakottamalla leimahda?Miksi olet alunperin mennyt naimisiin kumppanisi kanssa? Onko hän jo silloin ollut mielestäsi vastenmielinen? Ihmetyttää vain nämä, joiden suhteista intohimo on täysin kuollut ja omassa toiminnassa ei tietenkään mitään vikaa koko parisuhteen aikana. Lempi ei ehkä leimahda pakottamalla, mutta hoitamalla parisuhdetta lempi ei pääse koskaan täysin kuolemaankaan. Ellei sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa muista syistä kuin intohimosta ja rakkaudesta.
Eipa niita kaikkia puolia toisesta nae aina ennenkuin on liian myohaista. Kiva jos sulla on vaikka himot hyrranny mieheesi heti synnytyslaitokselta paastyas ettei miesraukan oo tarvinu pakottaa, tai vaikka oiskin niin kyllahan semmoset suhdetta hoitamalla sitten unohtuu ja intohimo syttyy uudelleen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo jutut intohimon loytymisesta kunhan tarpeeksi yrittaa saa vielakin veren kiehumaan, samanlainen liitto itsellakin takana. Sama kuin yrittaisitte vaittaa jollekkin umpihomolle etta kun yritat tarpeeksi niin eheydyt ja alkaa naiset kiinnostaa.
Kuka haluaa olla runkkauspatja partnerille jonka kanssa kemia puuttuu? Oletteko te uudelleenrakastujat ja intohimon herattelijat koskaan olleet vastaavassa tilanteessa, kasitatteko ettei se lempi pakottamalla leimahda?Miksi olet alunperin mennyt naimisiin kumppanisi kanssa? Onko hän jo silloin ollut mielestäsi vastenmielinen? Ihmetyttää vain nämä, joiden suhteista intohimo on täysin kuollut ja omassa toiminnassa ei tietenkään mitään vikaa koko parisuhteen aikana. Lempi ei ehkä leimahda pakottamalla, mutta hoitamalla parisuhdetta lempi ei pääse koskaan täysin kuolemaankaan. Ellei sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa muista syistä kuin intohimosta ja rakkaudesta.
Eipa niita kaikkia puolia toisesta nae aina ennenkuin on liian myohaista. Kiva jos sulla on vaikka himot hyrranny mieheesi heti synnytyslaitokselta paastyas ettei miesraukan oo tarvinu pakottaa, tai vaikka oiskin niin kyllahan semmoset suhdetta hoitamalla sitten unohtuu ja intohimo syttyy uudelleen...
En nyt ymmärrä! Ap kertoo ettei seksiä ole ja jo parissakin kommentissa nainen on lähinnä miehehen masturpoinnin alusta kuten edellisessä ja yhdessä aikaisemmassa.Käsittääkseni kaveri/ystävyyssuhteessa ei ollut tästä kyse vaan juuri siitä ettei tätäkään ole ? Voin olla väärässä ja käsittänyt väärin ? Itse olen ollut täysin kuollessa suhteessa siis ei kaveri,veljellisessä tms eli todella alustana kunnes tajusin ettei niin arvottomaksi ihmiseksi kuulu kenenkään jäädä,ei edes lasten tähden! En hakenut huuma,intohimoa tai muuta vain oman arvoni ihan vaan ihmisenä ja olen ollellinen ilman,mitään huumaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lempi ei ehkä leimahda pakottamalla, mutta hoitamalla parisuhdetta lempi ei pääse koskaan täysin kuolemaankaan. Ellei sitten mennyt yhteen ihmisen kanssa muista syistä kuin intohimosta ja rakkaudesta.
Intohimo ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Minä menin mieheni kanssa yhteen rakkaudesta, ainakin jonkinlaisesta, mutta minun puoleltani intohimoa ei koskaan ollut. Olin melko nuori ja ajattelin, ettei intohimo ole tärkeintä, että on hienoa että meillä on samanlaiset arvot, haluamme tehdä asioita yhdessä, tuemme ja arvostamme toisiamme, voimme keskustella kaikesta...
Koko pitkän liittomme olen pohtinut, teinkö virheen. Ja toistellut itselleni, ettei vakaa parisuhde synny mistään vatsanpohjaperhostuntemuksista vaan siitä, että suhteessa molemmilla on hyvä olla ja sen eteen halutaan tehdä töitä. Sellainen parisuhde tuntui myös parhaalta lasten onnellisuutta ajatellen. Alakouluikäisiä lapsia meillä on kaksi.
Sitten yhtäkkiä rakastuin toiseen. Vaikka miehiä minulla on ollut useita, mikään aikaisempi ei ollut verrattavissa siihen. Kaikki se, mitä olin ennen vähätellyt, "tuntui kuin olisin löytänyt kadonneen puoliskoni" -tunteet, olikin yhtäkkiä täyttä totta. Puolen vuoden toistemme välttelyn jälkeen rakastelimme yhden päivän, ja tunnetta yhteydestä ja kaiken oikeudesta on mahdotonta kuvailla.
En eronnut miehestäni, vaan kerroin hänelle syrjähypystäni. Pysyimme yhdessä. Seksiä meillä on vaihtelevasti aina ollut jonkin verran ja läheisyyttä hyvin paljon, mutta nyt kokemukseni jälkeen minulle on entistäkin selvempää, että seksi tuntuu jollain lailla väärältä, juurikin kuin panisi vanhaa ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihdoinkin ketju, jossa keskustellaan realistisesti todellisesta ongelmasta/ilmiöstä, eikä vaan reippaasti kannusteta pitämään yhteistä pikku lomaviikonloppua Keski-Euroopassa tai kylpylässä tai seksiterapeutilla.
Jatketaanko keskustelua. Minullakin nurkissa pyörii "veli".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä veli ja sisar suhde myös täällä kotona. Ei seksiä vuosiin, läheisyyttä jonkin verran eli suurin osa sitä arjen jakamista. En edes kaipaisi mitään suurta intohimoa tai draamaa elämääni, mutta vuosien mittaan tuntuu mies taantuneen teini-ikäiseksi ja minä taas olen ihan vaan vanhentunut ja elämänarvot ei enää kohtaa eikä yhdessäolo tunnu samalta kuin ennen. Mies vaikuttaa elämäämme suht tyytyväiseltä, en tiedä kyllä miksi. Olen nyt 40 v. ja tuntuu että olen umpikujassa, en halua erota enkä olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä veli ja sisar suhde myös täällä kotona. Ei seksiä vuosiin, läheisyyttä jonkin verran eli suurin osa sitä arjen jakamista. En edes kaipaisi mitään suurta intohimoa tai draamaa elämääni, mutta vuosien mittaan tuntuu mies taantuneen teini-ikäiseksi ja minä taas olen ihan vaan vanhentunut ja elämänarvot ei enää kohtaa eikä yhdessäolo tunnu samalta kuin ennen. Mies vaikuttaa elämäämme suht tyytyväiseltä, en tiedä kyllä miksi. Olen nyt 40 v. ja tuntuu että olen umpikujassa, en halua erota enkä olla yhdessä.
Ihan sama, että en halua erota, mutta en olla yhdessäkään.
Olenkin miettinyt, mitenhän onnistuisi sellainen, että erottaisiin, mutta edelleen jatkettaisiin yhdessä asumista lasten vuoksi. Itselläni ei ole mitään suurta halua löytää uutta kumppania, joten minun puolesta tuollainen järjestely kävisi hyvin niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Ja jos mies löytäisi uuden, niin sitten saisi itse valita muuttaako pois.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta ratkaisusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä veli ja sisar suhde myös täällä kotona. Ei seksiä vuosiin, läheisyyttä jonkin verran eli suurin osa sitä arjen jakamista. En edes kaipaisi mitään suurta intohimoa tai draamaa elämääni, mutta vuosien mittaan tuntuu mies taantuneen teini-ikäiseksi ja minä taas olen ihan vaan vanhentunut ja elämänarvot ei enää kohtaa eikä yhdessäolo tunnu samalta kuin ennen. Mies vaikuttaa elämäämme suht tyytyväiseltä, en tiedä kyllä miksi. Olen nyt 40 v. ja tuntuu että olen umpikujassa, en halua erota enkä olla yhdessä.
Ihan sama, että en halua erota, mutta en olla yhdessäkään.
Olenkin miettinyt, mitenhän onnistuisi sellainen, että erottaisiin, mutta edelleen jatkettaisiin yhdessä asumista lasten vuoksi. Itselläni ei ole mitään suurta halua löytää uutta kumppania, joten minun puolesta tuollainen järjestely kävisi hyvin niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Ja jos mies löytäisi uuden, niin sitten saisi itse valita muuttaako pois.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta ratkaisusta?
Miten tuo naimisissa olo (seksitön) ja yhdessä asuminen eronneena on erilaista? Vai taidat kuitenkin sitä "vierasta lihaa" hinkua? Sulle ehdotan pikaista eroamista, kun selvästikään et halua edes yrittää parantaa nykyistä suhdetta. Tai kerro nyt se miehellesi edes, voi hän tehdä päätökset eikä turhaan joudu panostamaan suhun.
Vierailija kirjoitti:
Nuo jutut intohimon loytymisesta kunhan tarpeeksi yrittaa saa vielakin veren kiehumaan, samanlainen liitto itsellakin takana. Sama kuin yrittaisitte vaittaa jollekkin umpihomolle etta kun yritat tarpeeksi niin eheydyt ja alkaa naiset kiinnostaa.
Kuka haluaa olla runkkauspatja partnerille jonka kanssa kemia puuttuu? Oletteko te uudelleenrakastujat ja intohimon herattelijat koskaan olleet vastaavassa tilanteessa, kasitatteko ettei se lempi pakottamalla leimahda?
Ei lempi tai intohimo pakottamalla leimahda, vaan pikkuhiljaa ihan itsekseen kun sille antaa tilaisuuden ja sitä ruokkii. Toki jos asenne on tuollainen että tässä sitä vaan runkkauspatjana maataan niin toivoa tuskin on, koska selvästi on jo luovuttanut tai ainakaan ei kiinnosta asialle mitään tehdä.
Ikävää tuollaisessa asenteessa on se, että helposti päätyy "väljähtäneisiin" suhteisiin uudestaan ja uudestaan kun luotetaan että se alkuhuuma, "kemia", kantaa eikä edes yritetä itse vaikuttaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eri mieltä.. itse JÄIN 24 vuodeksi väärään paikkaan juurikin uhraten itseni lasten vuoksi. Kun viimein erosin 18 ja 21 vuotiaat lapseni kertoivat, että ovat aina tienneet että tulemme eroamaan ja viimeiset 6 vuotta sitä odottaneet..
Tällä 'uhrautumisella' sallin koko perheen kärsimyksen jatkua, mieheni ja itseni tuhlata elämäämme onnettomassa liitossa, mutta mikä pahinta; annoin lapsillemme väärän kuvan parisuhteesta ja perheestä.
Lapset ovat hyvin tarkkoja aistimaan kodissa vallitsevan tilanteen! Nyt jos voisin, tekisin toisin. Hakisin onnea ja olisin onnellinen äiti lapsilleni.
Minusta taas hyvän ystävän kanssa naimisissa oleminen kuulostaa ihanteelliselta tilanteelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa juuri mitään koska olen itse TÄSMÄLLEEN samassa tilanteessa. Rakastan miestä yli kaiken, mutta en enää romanttisessa mielessä. Lopulta uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen ja nyt puuhaan muuttoa pois yhteisestä kämpästä. Päätimme pysyä ystävinä. Meillä on kuitenkin yhteinen kummilapsi ja koira.
Meillä on kaksi lasta... Se tekee osansa, että on erityisen vaikeaa. Lapset ei kuitenkaan onneksi enää ole ihan pieniä, koululaisia. Heidän takia kai sitä kuitenkin on näin pitkään jaksanut.
ap.
Seuraavaksi olet kitisemässä ikävää, kun lapset ovat isällään.
Jos ei miehessä ole vikaa, olet vastuuton hullu jos eroat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin. Tuntui, kun olisi veljeään pannut. Sinällään miehessä ei mitään vikaa ollut, mahtava isä ja hyvä mies mutta mun tunteet vaan oli niin kaverilliset, että kosketus ja lähelläolokin alkoivat tuntua jotenkin "vääriltä".
Siis hetkinen? Rikoitko oikeasti perheesi tämmöisen takia? En kestä
Kyllä. Näin tein. Eikö olekin kamalaa, että toisilla on uskallusta hakea elämäänsä onnea.
Ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.Lapsiensa kustannuksella. Jep, kieltämättä on kamalaa. Aikuisuuteen kuuluu hieman muutakin kuin "mä ja mun onni"
Älähän nyt. Kyllä nykyään naisen elämänvaiheisiin kuuluu ero. Täytyy erota, muuten ei voi kasvaa ja kehittyä naisena.
Nuo jutut intohimon loytymisesta kunhan tarpeeksi yrittaa saa vielakin veren kiehumaan, samanlainen liitto itsellakin takana. Sama kuin yrittaisitte vaittaa jollekkin umpihomolle etta kun yritat tarpeeksi niin eheydyt ja alkaa naiset kiinnostaa.
Kuka haluaa olla runkkauspatja partnerille jonka kanssa kemia puuttuu? Oletteko te uudelleenrakastujat ja intohimon herattelijat koskaan olleet vastaavassa tilanteessa, kasitatteko ettei se lempi pakottamalla leimahda?