Mies tuntuu hyvältä ystävältä ja veljeltä, miten sellaisesta osaa erota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu pitkään naimisissa, mutta mies on tuntunut lähes koko liiton ajan vain hyvältä ystävältä ja veljeltä. Ennen se ei haitannut. Ajattelin, että niin kai se pitkässä suhteessa meneekin.

Nyt on kuitenkin alkanut haitata. Kaipaisin rakkautta ja läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muutenkin kuin ystävänä. Haluaisin voida katsoa kumppania silmiin ja ajatella, että ihanaa, kun saan olla juuri sen kanssa.

Ja haluaisin nauttia seksistäkin. Meillä on mieheni kanssa ollut seksiä viimeisen 10v aikana varmastikin alle 10 kertaa. Nyt on ollut taas vuoden tauko ja ihan täysin minun syystä, koska en osaa harrastaa seksiä ystävän/veljen kanssa.

Olen alkanut haluta eroa, mutta se tuntuu siltä kuin eroaisi hyvästä ystävästä tai siitä veljestä. Tuntuu todella vaikealta, mutta haluaisin elämältä jo muutakin kuin rakkaudetonta liittoa.

Miten kummassa hyvästä ystävästä osaa erota?

Riitoja ei ole kuin ajoittain tuosta seksistä, mutta muuten tullaan hyvin toimeen. Siksi tuntuu vieläkin vaikeammalta erota.

Kamala pattitilanne!

Uskomatonta! Ihan kylmät väreet meni, kun tätä luin. Olen aivan täsmälleen samassa elämäntilanteessa ja yritän pähkäillä, mitä ihmettä tekisin. Tällä viikolla tuli sellainen (tyhmä?) idea mieleen, että voisikohan homma toimia, jos hakisi seksiä ja läheisyyttä sovitusti muualta. En tiedä.

Minä olen jopa ehdottanut tätä miehelle, mutta hän ei halua.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu pitkään naimisissa, mutta mies on tuntunut lähes koko liiton ajan vain hyvältä ystävältä ja veljeltä. Ennen se ei haitannut. Ajattelin, että niin kai se pitkässä suhteessa meneekin.

Nyt on kuitenkin alkanut haitata. Kaipaisin rakkautta ja läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muutenkin kuin ystävänä. Haluaisin voida katsoa kumppania silmiin ja ajatella, että ihanaa, kun saan olla juuri sen kanssa.

Ja haluaisin nauttia seksistäkin. Meillä on mieheni kanssa ollut seksiä viimeisen 10v aikana varmastikin alle 10 kertaa. Nyt on ollut taas vuoden tauko ja ihan täysin minun syystä, koska en osaa harrastaa seksiä ystävän/veljen kanssa.

Olen alkanut haluta eroa, mutta se tuntuu siltä kuin eroaisi hyvästä ystävästä tai siitä veljestä. Tuntuu todella vaikealta, mutta haluaisin elämältä jo muutakin kuin rakkaudetonta liittoa.

Miten kummassa hyvästä ystävästä osaa erota?

Riitoja ei ole kuin ajoittain tuosta seksistä, mutta muuten tullaan hyvin toimeen. Siksi tuntuu vieläkin vaikeammalta erota.

Kamala pattitilanne!

Ette tämän perusteella ole enää ihan nuoria? Mietin asiaa vähän pidemmälle, jos ajatellaan että elät kurjuudessasi (veljesi onnellinen??) muiden takia vaikka siihen asti että lapset isoja. Sen jälkeen päätät että nyt lähdet etsimään sen oikean (vanhemmalla iällä valikoima vähenee) ja löydät upean parisuhteen. Samaan aikaan miehesi ( joka luuli kaiken olevan hyvin kun et eronnut aiemmin tai et yrittänyt parantaa suhdetta) onkin epäonnekkaampi eikä kelpaa enää kenellekään kun ikää jo on. Ok tässä joudut taas ajattelemaan muita, mutta pointtina se että ei se yhdessä kituminen pitkään ole automaattisesti oikein ja hyvä teko. Tuskin haluat pilata hyvän ystävän/veljen elämää? Tee suhteen parantamiseen kaikkesi tai eroa nopsaan että teillä molemmilla mahdollisuus löytää onni.

Ihmettelen miksi ette kosketa toisianne? Siis ei seksuaalisesti? Jos kerran hyvä ystävä? Seksin ymmärrän jos ei tee mieli. Läheisyydessä se liekkikin voi leimahtaa.

Ollaan alle 40v ja mies kyllä varmasti saisi uuden vaikka heti.

Ja kyllä olen varmaan jo pilannut hänen elämän... Mutta hänen oma valintansa on ollut jäädä tähän. Nyt sitten on tullut itselleni sitäkin, että olen kuin velkaa hänelle, kun on niin monta vuotta jaksanut olla tällaisessa liitossa.

Ei tässä ole kuitenkaan kummallekaan mitään järkeä. On vain niin vaikea lähteäkään.

Olen mä paljon yrittänyt vuosien aikana, että se rakkaus syttyisi, mutta nyt alkaa tuntua, ettei enää jaksaisi. Pitääkö koko elämän ja suhteen olla väkisin yrittämistä?

Ap.

Kerroppa ne keinot miten olet yrittänyt pitää suhdetta yllä?

Vaikea niitä on eritellä, kun toisinaan tuntuu, ettei muuta teekään kuin yrittää pitää suhdetta yllä.

Kyllä mä olen näitä asioita pitkään ja kunnolla miettinyt. Ei kyse ole mistään hetken mielijohteesta tai että ensimmäisestä vastoinkäymisestä olisin eroa miettimässä. Tosi korkea kynnys on ollut edes itselle myöntää, etten miestäni oikeasti rakastakaan. Että se on aina tuntunut enemmän siltä hyvältä ystävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu pitkään naimisissa, mutta mies on tuntunut lähes koko liiton ajan vain hyvältä ystävältä ja veljeltä. Ennen se ei haitannut. Ajattelin, että niin kai se pitkässä suhteessa meneekin.

Nyt on kuitenkin alkanut haitata. Kaipaisin rakkautta ja läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muutenkin kuin ystävänä. Haluaisin voida katsoa kumppania silmiin ja ajatella, että ihanaa, kun saan olla juuri sen kanssa.

Ja haluaisin nauttia seksistäkin. Meillä on mieheni kanssa ollut seksiä viimeisen 10v aikana varmastikin alle 10 kertaa. Nyt on ollut taas vuoden tauko ja ihan täysin minun syystä, koska en osaa harrastaa seksiä ystävän/veljen kanssa.

Olen alkanut haluta eroa, mutta se tuntuu siltä kuin eroaisi hyvästä ystävästä tai siitä veljestä. Tuntuu todella vaikealta, mutta haluaisin elämältä jo muutakin kuin rakkaudetonta liittoa.

Miten kummassa hyvästä ystävästä osaa erota?

Riitoja ei ole kuin ajoittain tuosta seksistä, mutta muuten tullaan hyvin toimeen. Siksi tuntuu vieläkin vaikeammalta erota.

Kamala pattitilanne!

Uskomatonta! Ihan kylmät väreet meni, kun tätä luin. Olen aivan täsmälleen samassa elämäntilanteessa ja yritän pähkäillä, mitä ihmettä tekisin. Tällä viikolla tuli sellainen (tyhmä?) idea mieleen, että voisikohan homma toimia, jos hakisi seksiä ja läheisyyttä sovitusti muualta. En tiedä.

Minä olen jopa ehdottanut tätä miehelle, mutta hän ei halua.

Ap.

Jos aluksi ehdotat, että miehesi voi käydä? Olettaen että haluttomampi osapuoki olet sinä.

No voihan sitä panna ilman tunteitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin. Tuntui, kun olisi veljeään pannut. Sinällään miehessä ei mitään vikaa ollut, mahtava isä ja hyvä mies mutta mun tunteet vaan oli niin kaverilliset, että kosketus ja lähelläolokin alkoivat tuntua jotenkin "vääriltä".

Siis hetkinen? Rikoitko oikeasti perheesi tämmöisen takia? En kestä

Kyllä. Näin tein. Eikö olekin kamalaa, että toisilla on uskallusta hakea elämäänsä onnea.

Ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.

Lapsiensa kustannuksella. Jep, kieltämättä on kamalaa. Aikuisuuteen kuuluu hieman muutakin kuin "mä ja mun onni"

Elä ihan rauhassa rakkaudettomassa parisuhteessasi ja eroa, kun lapset lähteneet kotoa. Meillä voi kaikki osapuolet oikein hyvin ja keinutuolissa ei tarvitse jossitella elämätöntä elämää ja miettiä, että olisipa kokenut joskus Sen Suuren Rakkauden.

Et pääse sun lasten pään sisään etkä tiedä miten ne asiaan suhtautuvat. Ei tienny munkaan vanhemmat eikä nähneet miten rikki me oltiin. Kaiken muun eropaskan lisäksi oli vielä kiva näytellä miten kaikki oli hyvin. Toivottavasti äitikin löysi Sen Suuren Rakkauden, koska se maksoi hänelle välit lapsiinsa

Mä en oo koskaan ymmärtäny lapsia jotka haluaa, että vanhemmat on onnettomia ja kärsii hirveästi siitä että vanhemmat pääsee pois huonosta suhteesta. Nää lapset haluaa ennemmin riitelevät vanhemmat, vanhemmat jotka ei kommunkikoi estääkseenn riitelyn, katkeroituneet vanhemmat tai onnettomat vanhemmat. Kun onnelliset erillään elävät vanhemmat.

Toki jos toinen vanhemmista tai molemmat haluaa tehdä kaiken hankalaksi toisilleen ja riitelee lapsista ja kaikesta ja erosta tulee sotkunen niin ymmärrän, että se on inhotttavaa lapsille, mutta se on sen hankaluuksia aiheuttavan vanhemman syy ei eroa haluavan. Ilman sitä draamaa kaikki vois olla hyvin. Ja se vanhempi on luultavasti koko ajan ollut tällänen, nyt se vaan näkyy myös lapsille. Miks nämä lapset ei halua antaa vanhemmilleen mahdollisuutta onneen? Vaan haluaa, että vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta? Jos ero onnistuu hyvin ilman riitoja ja lapset näkee molenpia vanhempia mitä pahaa siinä erossa on?

Miksi katkaisit välit äitiisi? Mitä se eropaska mistä kärsitte oli?

Ei se liekki leimahda väkipakolla. Eikä "puhumalla". Itse erosin kaverisuhteesta ja mikä helpotus ettei tarvinnut enää olla seksittömässä ja muutenkin kiusallisessa suhteessa.

Olemme hyviä ystäviä vieläkin, tiedän että voin luottaa exääni aina. erosta 10 vuotta. Hän löysi uuden naisen pian eron jälkeen ja minusta he sopivat tosi hyvin yhteen.

Eli ystävyys voi säilyä eron jälkeenkin. Kaverit kavereina ja parisuhteeseen vain sen oikean kanssa. Toki jos on lapsia niin sitten voisi tosiaan harkita odottaa siihen asti kun lapset lähtevä kotoa, en tiedä. Meillä ei ollut lapsia. Yhteen mentiin nuorena kun mies piiritti niin hanakasti. En oppinut miestä rakastamaan 16 vuodessa vaikka yritin.

Itse en ole uutta miestä löytänyt mutta olen edelleen onnellinen siitä että ei tarvitse olla enää tuossa liitossa, minustakin se tuntui vankilalle. Jos otan uuden miehen, hänen pitää todella tuntua muulta kuin kaverilta, ja läheisyyden pitää tuntua miellyttävältä. En enää ikinä anna miehen tulla lähelleni jos en sitä itse oikeasti halua. En enää halua olla miehen masturboimisalusta, ei ikinä, sellainen jättää vaikeat henkiset arvet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaiset prinssit löytyi veljien tilalle? Onko nyt kaikki täydellistä? Anteeksi, mutta kuulostaa niin kornilta, että joku eroaa lasten hyvästä isästä tuollaisten syiden takia. Siinä ei taideta yhtään miettiä tulevaisuutta, lapsia, lasten juhlia, lastenlapsia, kuka hoitaa sinua kun sairastut ym.

Nimenomaan siinä mietittiin tulevaisuutta. Lasten juhlat sujuvat hyvin, osallistumme kaikki sulassa sovussa kiitos vain. Lastenlapsien osuutta tähän en ymmärtänyt. Jos sairastun, mieheni varmasti pitää minusta huolta. Olin eron jälkeen kaksi vuotta sinkku, kunnes eräs mies vei jalat altani. Ja aiheuttaa edelleen viiden vuoden jälkeen hirvittävät perhoset vatsaani. Ei tartte veljeään panna ;)

Ai, että oikein vielä viiden vuoden jälkeen on perhosia vatsassa :D Onko se sinusta pitkäkin aika?

En ole tuo jolta kysyit, mutta jos ensinmäisen kanssa tunsi vaan kaveruutta ja että mies oli kuin veli niin se että joku voikin viiden vuoden jälkeen edelleen aiheuttaa hirvittävät perhoset vatsaan, tuntuu varmasti yllätävältä ja ihanalta. Minäkin luulin ennen aikasemman suhteen perusteella, että se kipinä ja se että toinen saa perhosia vatsaan ja sukat pyörimään jaloissa loppuu vaan nopeasti ja että se on normaalia. Kunnes tapasin nykyisen mieheni ja huomasin, ettei sen tarvi loppua vaan toinen voi saada perhosia sun vatsaan vielä vuosienkin päästä. Onneksi en tyytynyt ekaan suhteeseen vaan erosin ja löysin nykyisen miehen.

Minä petin ja petän. Lapsia ei ole. Pettäminen tuo tietyn kipinän myös parisuhteeseen. Joo pitäis erota mut ei pysty..

Aika vastaavassa avioliitossa elävän miehen mielipide asiaan. Minä haluaisin enemmän tunteita liittoon, mutta epäilen että olen se "veli" hänelle. Haluaisin että olisin hänelle se tärkein ja unelmien mies, ja näin pitkään ajattelinkin. Hän halusi naimisiin, lapsia jne. Ei riitoja, paitsi seksistä ( hän ei halua).

Mutta siis jos et kykene rakastamaan ja haluamaan miestäsi, iloitsemaan hänen seurastaan, teoistaan jne. niin eroa, tämä siis oma mielipiteeni. Itse toivon vielä että vaimoni joku päivä alkaisi pitämään minusta, itse en kykene eroamaan koska pidän hänestä.

Toki jos tulee ero niin omassa tapauksessani katkeroituisin ja en olisi enää edes se ystävä hänelle. Jatkaisin elämääni enkä olisi missään tekemisissä vaimoni kanssa... lasten kautta toki pakosta.

Nämä on niitä juttuja, joissa alaluokka paljastuu. Ei osata kohota välittömien mieltymysten yläpuolelle tai kehittyä ihmisenä. Eikä siinä mitään, kaikilla ei ole samanlaisia ottimia elämän mysteereihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin. Tuntui, kun olisi veljeään pannut. Sinällään miehessä ei mitään vikaa ollut, mahtava isä ja hyvä mies mutta mun tunteet vaan oli niin kaverilliset, että kosketus ja lähelläolokin alkoivat tuntua jotenkin "vääriltä".

Siis hetkinen? Rikoitko oikeasti perheesi tämmöisen takia? En kestä

Kyllä. Näin tein. Eikö olekin kamalaa, että toisilla on uskallusta hakea elämäänsä onnea.

Ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.

Lapsiensa kustannuksella. Jep, kieltämättä on kamalaa. Aikuisuuteen kuuluu hieman muutakin kuin "mä ja mun onni"

Elä ihan rauhassa rakkaudettomassa parisuhteessasi ja eroa, kun lapset lähteneet kotoa. Meillä voi kaikki osapuolet oikein hyvin ja keinutuolissa ei tarvitse jossitella elämätöntä elämää ja miettiä, että olisipa kokenut joskus Sen Suuren Rakkauden.

Et pääse sun lasten pään sisään etkä tiedä miten ne asiaan suhtautuvat. Ei tienny munkaan vanhemmat eikä nähneet miten rikki me oltiin. Kaiken muun eropaskan lisäksi oli vielä kiva näytellä miten kaikki oli hyvin. Toivottavasti äitikin löysi Sen Suuren Rakkauden, koska se maksoi hänelle välit lapsiinsa

Mä en oo koskaan ymmärtäny lapsia jotka haluaa, että vanhemmat on onnettomia ja kärsii hirveästi siitä että vanhemmat pääsee pois huonosta suhteesta. Nää lapset haluaa ennemmin riitelevät vanhemmat, vanhemmat jotka ei kommunkikoi estääkseenn riitelyn, katkeroituneet vanhemmat tai onnettomat vanhemmat. Kun onnelliset erillään elävät vanhemmat.

Toki jos toinen vanhemmista tai molemmat haluaa tehdä kaiken hankalaksi toisilleen ja riitelee lapsista ja kaikesta ja erosta tulee sotkunen niin ymmärrän, että se on inhotttavaa lapsille, mutta se on sen hankaluuksia aiheuttavan vanhemman syy ei eroa haluavan. Ilman sitä draamaa kaikki vois olla hyvin. Ja se vanhempi on luultavasti koko ajan ollut tällänen, nyt se vaan näkyy myös lapsille. Miks nämä lapset ei halua antaa vanhemmilleen mahdollisuutta onneen? Vaan haluaa, että vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta? Jos ero onnistuu hyvin ilman riitoja ja lapset näkee molenpia vanhempia mitä pahaa siinä erossa on?

Miksi katkaisit välit äitiisi? Mitä se eropaska mistä kärsitte oli?

Jaa taidat olla perheenrikkoja jos et ymmärrä eron vahingollisuutta lapsille? Yrität vääntää mustan valkoiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin. Tuntui, kun olisi veljeään pannut. Sinällään miehessä ei mitään vikaa ollut, mahtava isä ja hyvä mies mutta mun tunteet vaan oli niin kaverilliset, että kosketus ja lähelläolokin alkoivat tuntua jotenkin "vääriltä".

Siis hetkinen? Rikoitko oikeasti perheesi tämmöisen takia? En kestä

Kyllä. Näin tein. Eikö olekin kamalaa, että toisilla on uskallusta hakea elämäänsä onnea.

Ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.

Lapsiensa kustannuksella. Jep, kieltämättä on kamalaa. Aikuisuuteen kuuluu hieman muutakin kuin "mä ja mun onni"

Elä ihan rauhassa rakkaudettomassa parisuhteessasi ja eroa, kun lapset lähteneet kotoa. Meillä voi kaikki osapuolet oikein hyvin ja keinutuolissa ei tarvitse jossitella elämätöntä elämää ja miettiä, että olisipa kokenut joskus Sen Suuren Rakkauden.

Et pääse sun lasten pään sisään etkä tiedä miten ne asiaan suhtautuvat. Ei tienny munkaan vanhemmat eikä nähneet miten rikki me oltiin. Kaiken muun eropaskan lisäksi oli vielä kiva näytellä miten kaikki oli hyvin. Toivottavasti äitikin löysi Sen Suuren Rakkauden, koska se maksoi hänelle välit lapsiinsa

Mä en oo koskaan ymmärtäny lapsia jotka haluaa, että vanhemmat on onnettomia ja kärsii hirveästi siitä että vanhemmat pääsee pois huonosta suhteesta. Nää lapset haluaa ennemmin riitelevät vanhemmat, vanhemmat jotka ei kommunkikoi estääkseenn riitelyn, katkeroituneet vanhemmat tai onnettomat vanhemmat. Kun onnelliset erillään elävät vanhemmat.

Toki jos toinen vanhemmista tai molemmat haluaa tehdä kaiken hankalaksi toisilleen ja riitelee lapsista ja kaikesta ja erosta tulee sotkunen niin ymmärrän, että se on inhotttavaa lapsille, mutta se on sen hankaluuksia aiheuttavan vanhemman syy ei eroa haluavan. Ilman sitä draamaa kaikki vois olla hyvin. Ja se vanhempi on luultavasti koko ajan ollut tällänen, nyt se vaan näkyy myös lapsille. Miks nämä lapset ei halua antaa vanhemmilleen mahdollisuutta onneen? Vaan haluaa, että vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta? Jos ero onnistuu hyvin ilman riitoja ja lapset näkee molenpia vanhempia mitä pahaa siinä erossa on?

Miksi katkaisit välit äitiisi? Mitä se eropaska mistä kärsitte oli?

Lol. Mistä näitä lapsipaskiaisia tuleekin jotka ovat itsekkäästi vanhempiensa onnen tiellä.

Kaikki parisuhteet ovat käytännössä fwb-suhteita, mutta seksiä on tietty yleensä enemmän kuin teillä. Jotkut naiset ovat vaan sellaisia, että vain ensihuumassa voi kiihottua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa juuri mitään koska olen itse TÄSMÄLLEEN samassa tilanteessa. Rakastan miestä yli kaiken, mutta en enää romanttisessa mielessä. Lopulta uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen ja nyt puuhaan muuttoa pois yhteisestä kämpästä. Päätimme pysyä ystävinä. Meillä on kuitenkin yhteinen kummilapsi ja koira.

Meillä on kaksi lasta... Se tekee osansa, että on erityisen vaikeaa. Lapset ei kuitenkaan onneksi enää ole ihan pieniä, koululaisia. Heidän takia kai sitä kuitenkin on näin pitkään jaksanut.

ap.

Minusta lapsien ikä ei liity siihen mitenkään milloin on hyvä erota. Oli lapsi sitten 3,7 tai 12 vuotias, on se ero aina vaikea asia lapselle varsinkin kun lähtökohta on se, että eron syy ei ole väkivalta yms vaan tavallaan vanhemman oma napa. Kun lapet hankitaan ja perustetaan perhe, kyllä lähtökohta on se että lapset edellä mennään kunnes ovat täysi-ikäisiä. On itsekästä rikkoa perhe ja samalla vahingoittaa lapsia. Huomioikaa myös siis tilanne, lapset edellä eli jos äiti tai isä on alkoholisti hullu pedo juoppo väkivaltainen tms niin lapset edellä --> säästä itsesi lapsia varten ja lapset siltä vahingolta jonka saa toinen vanhemmista aikaan.

Nykyään erotaan liian helposti ja parisuhteesta odotetaan liikoja --> iänikuinen romanttisuus. Ei se ole aina ja ikuisesti sellasta. Ymmärrän pointtisi, mutta miksi olet tehnyt lapsia, kun et ole valmis siihen että suhde ei tule olemaan ikuisesti sitä tulista intohimoa kuin suhteen alussa. Lapsiparat.

Veikkaampa että aika moni näistä kaverillisiksi tai veljellisiksi väljähtäneistä parisuhteista olisi pelastettavissa jos tietoisesti päätettäisiin tuoda suhteeseen takaisin sitä kaivattua romantiikkaa. Rakastaminen on kuitenkin pitkälti tahdon asia. Sääli rikkoa perhe siinä toivossa että muualta löytyisi joku "valmis paketti", varsinkin kun siinä helposti käy niin että sen uuden kanssa ollaan myöhemmin taas samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaampa että aika moni näistä kaverillisiksi tai veljellisiksi väljähtäneistä parisuhteista olisi pelastettavissa jos tietoisesti päätettäisiin tuoda suhteeseen takaisin sitä kaivattua romantiikkaa. Rakastaminen on kuitenkin pitkälti tahdon asia. Sääli rikkoa perhe siinä toivossa että muualta löytyisi joku "valmis paketti", varsinkin kun siinä helposti käy niin että sen uuden kanssa ollaan myöhemmin taas samassa tilanteessa.

Samaa mieltä kanssasi. Mutta jotkut eivät näe enää sitä uskollista puolisoa vaivan arvoisena. Pitävät jopa itsestäänselvyytenä. Kaikki muut näyttää ja tuntuu jännemmiltä. Tai ihastus joka varmasti alkuhuumassa tuntuu upealta, mutta mitä sitten 10v päästä?

Ap mitäpä jos kerrot miehellesi ajatuksistasi rehellisesti ja avoimesti? Saisi hänkin tietää mihin olet menossa elämässä, voitte yhdessä päättää mitä tehdä. Vai pelkäätkö että varma nakki lähtee samantien kun huomaa mihin on elämänsä hukannut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa juuri mitään koska olen itse TÄSMÄLLEEN samassa tilanteessa. Rakastan miestä yli kaiken, mutta en enää romanttisessa mielessä. Lopulta uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen ja nyt puuhaan muuttoa pois yhteisestä kämpästä. Päätimme pysyä ystävinä. Meillä on kuitenkin yhteinen kummilapsi ja koira.

Meillä on kaksi lasta... Se tekee osansa, että on erityisen vaikeaa. Lapset ei kuitenkaan onneksi enää ole ihan pieniä, koululaisia. Heidän takia kai sitä kuitenkin on näin pitkään jaksanut.

ap.

Minusta lapsien ikä ei liity siihen mitenkään milloin on hyvä erota. Oli lapsi sitten 3,7 tai 12 vuotias, on se ero aina vaikea asia lapselle varsinkin kun lähtökohta on se, että eron syy ei ole väkivalta yms vaan tavallaan vanhemman oma napa. Kun lapet hankitaan ja perustetaan perhe, kyllä lähtökohta on se että lapset edellä mennään kunnes ovat täysi-ikäisiä. On itsekästä rikkoa perhe ja samalla vahingoittaa lapsia. Huomioikaa myös siis tilanne, lapset edellä eli jos äiti tai isä on alkoholisti hullu pedo juoppo väkivaltainen tms niin lapset edellä --> säästä itsesi lapsia varten ja lapset siltä vahingolta jonka saa toinen vanhemmista aikaan.

Nykyään erotaan liian helposti ja parisuhteesta odotetaan liikoja --> iänikuinen romanttisuus. Ei se ole aina ja ikuisesti sellasta. Ymmärrän pointtisi, mutta miksi olet tehnyt lapsia, kun et ole valmis siihen että suhde ei tule olemaan ikuisesti sitä tulista intohimoa kuin suhteen alussa. Lapsiparat.

Ja höpön löpön. Se, miten lapset kokevat eron riippuu paljon siitä, miten vanhemmat sen eron hoitavat. Ja elämässä tapahtuu monasti paljon muutakin traumatisoivaa, kuten lapsille esim. kylmässä kulissiliitossa eläminen. Isä, joka ei ole koskaan kotona tai jonka naisseikkailut paljastuvat jälkikasvulle jossain vaiheessa.

Onneton vanhempi ei ole hyvä vanhempi, koska vanhenmilta lapset oppivat tunteiden käsittelyä ja malleja. Toki kannattaa harkita, eroaako vai ei ja miten sen tekee, mitä elämältään oikeasti haluaa. Mutta kun on tehnyt päätöksen niin parempi sitten toimia kuin jahkata vuosikausia. Se, jos mikä kuluttaa.

Kaikki eivät elä intohimoisessa tai romanttisessa suhteessa ja voivat olla tyytyväisiä kämpiselämään. Itse en arvosta ihmisiä, jotka "uhrautuvat", koska marttyriys ei ole kaunista katseltavaa. Eikä katkeruus. Aito valinta ja onnellisuus sitten eri asia.

Niin ap eikö hyvää ystävää voi koskea? Seksikin ehkä voisi maistua jos alat pienin askelin lähestyä miestäsi? Jos vaan etäännytte ja kosketuskin vaivaannuttaa niin miten se toinen voi olla ystävä?

Vai oletko jo päättänyt olla taistelematta suhteestanne? Jos näin niin olisi molemmille parempi tehdä se heti. Tietenkin jos olet saamaton itsesäälissä rypevä ihminen niin...

Salasuhde saattais olla parempi vaihtoehto kuin ero