Lue keskustelun säännöt.
Ero uudesta kumppanista - kuinka kertoa lapsille?
alkuperäinen nobody
25.01.2017 |
Mies ollut meidän elämässä ja asunut samassa taloudessa n.3v, ja nyt on muuttamassa pois. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Minun lapset on koululaisia jo kaikki.
En tiedä miten otan asian esille. Olen niin surullinen ja pettynyt, luulin että suhde tosiaan kestäisi. Ensin ero lasten isästä, ja nyt he joutuvat vielä tämän eteen. Kuinka huonoks sitä voikaan ittensä tuntea.
Kommentit (34)
En usko, että lapset kamalasti välittävät erosta, ellei isäpuoli ole poikkeuksellisen läheinen. Lasten kannalta uusperheen ero on paljon merkityksellisempi kuin ydinperheen ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
18 tiivisti asian loistavasti. Kun asia pidetään mahdollisimman yksinkertaisena, se on kaikkein helpoin käsitellä. Varsinkin kun lapsesi ovat vielä suhteellisen pieniä. Mitä pienempi lapsi sitä yksinkertaisempi kertomus. Omat tuntemukset mahdollisimman minimiin keskustelussa ja huomio lasten tuntemuksiin ja ajatuksiin. Jos mahdollista, voisi olla hyvä, että lapset saisivat halutessaan puhua asiasta myös tuon kumppanisi kanssa. Tämä etenkin, jos ovat läheisissä väleissä. Mahdollisuuksien mukaan voisi myös yrittää järjestää niin, että lapset voivat silloin tällöin tavata miestä eron jälkeenkin. Jos sitä itse haluavat. Näin mahdollisesti läheiseksi muodostunut ihminen ei kokonaan poistuisi heidän elämästään. Toki tuo ei aina ole käytännössä mahdollista tai edes hyväksi kenellekään. Sinä vastuullisena äitinä osaat arvioida, olisiko tuollainen sopivaa. Voimia sinulle eron käsittelyyn <3 Kaikki varmasti järjestyy, vaikka nyt ei ehkä siltä tunnukaan. Ja muista, että ero ei tee sinusta huonoa äitiä. Olet aina lapsillesi paras äiti maailmassa ja heille tärkeä. Kun heillä on sinut tukena ja turvana, he selviävät vaikeistakin asioista.
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse olet tilanteen aiheuttanut. Silloin sinulla ei ole varaa kimmahtaa kenellekään neuvosta, jota sinunkin kannattaisi noudattaa. Pura epäonnistumisen ja huonommuuden tunteesi johonkin muuhun, vaikkapa liikuntaan, tai ruoski itseäsi miten paljon haluat, mutta älä "sylje" pahaa oloasi muihin ihmisiin. Ota vastuu äläkä pura ulkopuolisiin henkilöihin, niin et vaikuta typerältä ja tyhmältä. Itsehän halusit täältä neuvoja. Jos et neuvoja kestä, älä kysele.
Mikä oli neuvo jota en ole ottanut vastaan?
alkuperäinen nobody kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse olet tilanteen aiheuttanut. Silloin sinulla ei ole varaa kimmahtaa kenellekään neuvosta, jota sinunkin kannattaisi noudattaa. Pura epäonnistumisen ja huonommuuden tunteesi johonkin muuhun, vaikkapa liikuntaan, tai ruoski itseäsi miten paljon haluat, mutta älä "sylje" pahaa oloasi muihin ihmisiin. Ota vastuu äläkä pura ulkopuolisiin henkilöihin, niin et vaikuta typerältä ja tyhmältä. Itsehän halusit täältä neuvoja. Jos et neuvoja kestä, älä kysele.
Mikä oli neuvo jota en ole ottanut vastaan?
Älä lähde tuohon vipuun, kunhan koittaa ärsyttää. Hyvin olet ottanut neuvoja vastaan ja pohtinut asiaa eri näkökulmista.
Vierailija kirjoitti:
18 tiivisti asian loistavasti. Kun asia pidetään mahdollisimman yksinkertaisena, se on kaikkein helpoin käsitellä. Varsinkin kun lapsesi ovat vielä suhteellisen pieniä. Mitä pienempi lapsi sitä yksinkertaisempi kertomus. Omat tuntemukset mahdollisimman minimiin keskustelussa ja huomio lasten tuntemuksiin ja ajatuksiin. Jos mahdollista, voisi olla hyvä, että lapset saisivat halutessaan puhua asiasta myös tuon kumppanisi kanssa. Tämä etenkin, jos ovat läheisissä väleissä. Mahdollisuuksien mukaan voisi myös yrittää järjestää niin, että lapset voivat silloin tällöin tavata miestä eron jälkeenkin. Jos sitä itse haluavat. Näin mahdollisesti läheiseksi muodostunut ihminen ei kokonaan poistuisi heidän elämästään. Toki tuo ei aina ole käytännössä mahdollista tai edes hyväksi kenellekään. Sinä vastuullisena äitinä osaat arvioida, olisiko tuollainen sopivaa. Voimia sinulle eron käsittelyyn <3 Kaikki varmasti järjestyy, vaikka nyt ei ehkä siltä tunnukaan. Ja muista, että ero ei tee sinusta huonoa äitiä. Olet aina lapsillesi paras äiti maailmassa ja heille tärkeä. Kun heillä on sinut tukena ja turvana, he selviävät vaikeistakin asioista.
Kiitos.
Tiedän sen jossain takaraivossa että tästäkin selvitään, ja elämä asettuu omiin uomiinsa.
Vaikeita hetkiä on ensin elettävä jonkin aikaa ja saatava uudet rutiinit pyörimään arjessa. Sitten varmasti helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkuperäinen nobody kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18 tiivisti asian loistavasti. Kun asia pidetään mahdollisimman yksinkertaisena, se on kaikkein helpoin käsitellä. Varsinkin kun lapsesi ovat vielä suhteellisen pieniä. Mitä pienempi lapsi sitä yksinkertaisempi kertomus. Omat tuntemukset mahdollisimman minimiin keskustelussa ja huomio lasten tuntemuksiin ja ajatuksiin. Jos mahdollista, voisi olla hyvä, että lapset saisivat halutessaan puhua asiasta myös tuon kumppanisi kanssa. Tämä etenkin, jos ovat läheisissä väleissä. Mahdollisuuksien mukaan voisi myös yrittää järjestää niin, että lapset voivat silloin tällöin tavata miestä eron jälkeenkin. Jos sitä itse haluavat. Näin mahdollisesti läheiseksi muodostunut ihminen ei kokonaan poistuisi heidän elämästään. Toki tuo ei aina ole käytännössä mahdollista tai edes hyväksi kenellekään. Sinä vastuullisena äitinä osaat arvioida, olisiko tuollainen sopivaa. Voimia sinulle eron käsittelyyn <3 Kaikki varmasti järjestyy, vaikka nyt ei ehkä siltä tunnukaan. Ja muista, että ero ei tee sinusta huonoa äitiä. Olet aina lapsillesi paras äiti maailmassa ja heille tärkeä. Kun heillä on sinut tukena ja turvana, he selviävät vaikeistakin asioista.
Kiitos. <3
Tiedän sen jossain takaraivossa että tästäkin selvitään, ja elämä asettuu omiin uomiinsa.
Vaikeita hetkiä on ensin elettävä jonkin aikaa ja saatava uudet rutiinit pyörimään arjessa. Sitten varmasti helpottaa.
Juurikin näin. Vaikeuksien keskellä arkirutiinit ovat sitä parasta lääkettä, joka auttaa eteenpäin. Onneksi sinulla on lapset, jotka "pakottavat" toimimaan, vaikka ei huvittaisikaan. Jos jaksaminen alkaa tuntua ylivoimaiselta, on haettava apua. Se on sekä sinun että lastesi etu. Surulle pitää aina antaa aikansa ja on tärkeää päästä purkamaan tuntemuksiaan toiselle aikuiselle. Toivottavasti elämässäsi on yksi tai useampi aikuinen, jotka voivat toimia olkapäänä ja tukea muutenkin. On myös olemassa erilaisia eroryhmiä, joissa saa vertaistukea.
Täällä palstalla on valitettavasti kaikenlaisia ihmisiä, joista osa ei ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. Osalla taasen on pakottava tarve haukkua ja tuomita kaikkia, vaikka eivät tiedä kokonaistilannetta tai tunne ihmistä. Tuollaisten juttujen kannattaa antaa mennä toisesta korvasta (tai tässä tapauksessa silmästä) sisään ja toisesta ulos. Kyllä ne (toivottavasti) viimeistään sitten heräävät todellisuuteen, kun pilkka sattuu omaan nilkkaan. Vielä uudestaan toivotan tsemppiä ja voimia sinulle <3 Vaikka en tunne sinua, olen pahoillani puolestasi. Auttaisin mielelläni jos jotenkin voisin. Kliseisesti voin vain todeta, että elämä kantaa ja aika parantaa haavat.
t.kirjoittaja 23
Vierailija kirjoitti:
En usko, että lapset kamalasti välittävät erosta, ellei isäpuoli ole poikkeuksellisen läheinen. Lasten kannalta uusperheen ero on paljon merkityksellisempi kuin ydinperheen ero.
Miten te tätä alapeukutatte? Kaikki lapsena samassa asemassa olleet vastaajat tässä ketjussa todistavat samaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkuperäinen nobody kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsi joutuu katsomaan aikuisten eroja, sitä rikkinäisemmäksi hän tulee. Turha siis kaunistella asiaa, sillä varmaati lapset tulevat eroon reagoimaan. Olen työni puolesta nähnyt niin paljon henkisesti kärsiviä lapsia ja näitä lapsia on usein yhdistänyt se, että ovat usein joutuneet todistamaan erotilanteita/menettäneet itsellensä tärkeän aikuisen.
Lapsen kasvu ja kehitys on niin paljon sidoksissa omiin vanhempiin ja heidän luomaansa turvaan.
Koen silti, että teet aivan oikean ratkaisun. Yhtä paljon lapset kärsisivät, jos väkisin yrittäisitte saada suhdetta toimimaan. Vanhemmat ja vanhempien parisuhde on kuitenkin se malliesimerkki lapselle, joten sen tulisi olla tietenkin mahdollisimman hyvä.
Tiedän kyllä, kehityspsykologia on erittäin tuttua. Ikävä kyllä elämä ei aina mene kuten suunnittelee.
Meidän tilanteessa vanhempien välit on todella hyvät, ja uskonkin että se on se merkittävin asia.
Vaikka tämä tuleva ero varmasti jollain tavoin vaikuttaa lapsiin, toivon etteivät he menetä täysin uskoaan rakkauteen ja parisuhteeseen. Tulen tekemään töitä ja puhumaan lasteni kanssa paljon asiasta - mikäli he vielä haluavat puhua minulle eron jälkeen.
Eli ota opiksesi.
Ja mieti lastesi parasta. Ukkoja kerkeet sitten myöhemmin paneskella.
Mä en rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä nykyajan aikuisten elämää. Kertakaikkiaan ei osata elää enää yhdessä . Aina haaveillaan jostain paremmasta.
Vierailija kirjoitti:
alkuperäinen nobody kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsi joutuu katsomaan aikuisten eroja, sitä rikkinäisemmäksi hän tulee. Turha siis kaunistella asiaa, sillä varmaati lapset tulevat eroon reagoimaan. Olen työni puolesta nähnyt niin paljon henkisesti kärsiviä lapsia ja näitä lapsia on usein yhdistänyt se, että ovat usein joutuneet todistamaan erotilanteita/menettäneet itsellensä tärkeän aikuisen.
Lapsen kasvu ja kehitys on niin paljon sidoksissa omiin vanhempiin ja heidän luomaansa turvaan.
Koen silti, että teet aivan oikean ratkaisun. Yhtä paljon lapset kärsisivät, jos väkisin yrittäisitte saada suhdetta toimimaan. Vanhemmat ja vanhempien parisuhde on kuitenkin se malliesimerkki lapselle, joten sen tulisi olla tietenkin mahdollisimman hyvä.
Tiedän kyllä, kehityspsykologia on erittäin tuttua. Ikävä kyllä elämä ei aina mene kuten suunnittelee.
Meidän tilanteessa vanhempien välit on todella hyvät, ja uskonkin että se on se merkittävin asia.
Vaikka tämä tuleva ero varmasti jollain tavoin vaikuttaa lapsiin, toivon etteivät he menetä täysin uskoaan rakkauteen ja parisuhteeseen. Tulen tekemään töitä ja puhumaan lasteni kanssa paljon asiasta - mikäli he vielä haluavat puhua minulle eron jälkeen.Eli ota opiksesi.
Ja mieti lastesi parasta. Ukkoja kerkeet sitten myöhemmin paneskella.Mä en rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä nykyajan aikuisten elämää. Kertakaikkiaan ei osata elää enää yhdessä . Aina haaveillaan jostain paremmasta.
Mitään muuta en mietikään kuin lasteni parasta.
Lasketko aikuiseen elämään kaikki väliltä 18-60v.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä kommentteja tullutkin paljon, en ala siis kovin syvästi niitä toistamaan. Tahtoisin kuitenkin sanoa, ettei sinun tarvitse yrittää peitellä suruasi. Lapset kyllä vaistoavat vanhempien tunnetiloja ja normaaliin elämään kuuluu myös vanhemman surut. Toki isoimmat itkut hyvä purkaa aikuisille, mutta lapsilla ei ole hätää, kunhan tietävät että alakulosta huolimatta elämä jatkuu eikä äiti loputtomasti ole alamaissa :) Heille tilanteen käsittelyn kannalta on merkittävää, että tilanteelle on konkreettinen syy eikä niin että äiti vain itkeskelee eikä tiedä mistä se johtuu.
Sinulla oli oikeus uuteen suhteeseen. Juttu on vain noin että tärkeintä se oli juuri sinulle. Lapset lähinnä sopeutuvat. Ilmeisesti ero ei ole nyt sinun aloitteesta, ja koet ilmeisesti sen hylkäämisenä. Sekoitat nyt sen että sinut on hylätty, siihen että myös lapset kokisivat tulleensa hylätyksi. En usko näin ollenkaan, koska ei kyse ole heidän isästä joten heitä ei nyt vanhempi hylkää.
Sinun on paras nyt pitää itsesi tyynenä kun kerrot asiasta, ja itkeä niin etteivät lapset näe. Sinun itku on se joka aiheuttaa heille epävarmuutta ja turvattomuutta. Jos sinä näytät vahvalta, ja heidän koti on turvassa, heillä ei ole hätää. Jos olet heidän nähden ihan rikki niin he alkavat kantaa sinusta huolta kun heidän pitäisi voida tukeutua sinuun kaikessa.
Eli siis, tuo on sinun suru ja menetys, älä sotke siihen lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä ihmettä?? Sinun itkusi aiheuttaa lapsille epävarmuutta ja turvattomuutta. Ei kukaan VOI ajatella näin. Kyllä tunteet kuuluvat elämään. Se, että ero tulee on surullinen asia. Sillä, että sinä itket (jos itkettää) annat myös lapsille mahdollisuuden näyttää tunteita.
Herran jumala sentään millaisia neuvoja tältä palstalta saa.
Itse olen eronnut kaksi kertaa. Lasten isästä ja ex-miehestäni. Ex oli todella tärkeä lapsilleni ja kun kerroin erosta, itkin. Ja niin teki myös lapseni. Sen verran olen ottanut opikseni, että en todellakaan ala suhteeseen mihin sotkin lapseni. Sitten kun ovat aikuisia on minun vuoroni asua yhdessä toisen kanssa. Siis jos edes haluan sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla oli oikeus uuteen suhteeseen. Juttu on vain noin että tärkeintä se oli juuri sinulle. Lapset lähinnä sopeutuvat. Ilmeisesti ero ei ole nyt sinun aloitteesta, ja koet ilmeisesti sen hylkäämisenä. Sekoitat nyt sen että sinut on hylätty, siihen että myös lapset kokisivat tulleensa hylätyksi. En usko näin ollenkaan, koska ei kyse ole heidän isästä joten heitä ei nyt vanhempi hylkää.
Sinun on paras nyt pitää itsesi tyynenä kun kerrot asiasta, ja itkeä niin etteivät lapset näe. Sinun itku on se joka aiheuttaa heille epävarmuutta ja turvattomuutta. Jos sinä näytät vahvalta, ja heidän koti on turvassa, heillä ei ole hätää. Jos olet heidän nähden ihan rikki niin he alkavat kantaa sinusta huolta kun heidän pitäisi voida tukeutua sinuun kaikessa.
Eli siis, tuo on sinun suru ja menetys, älä sotke siihen lapsia.
Olipas analyysi. Ero on minun aloitteestani tapahtuva, mutta myöskin kumppanin mielestä ainoa vaihtoehto, joten en koe että minut hylätään.
Lapseni ei ole niin pieniä etteivätkö puhetta ymmärtäisi, ja että itkuni tuottaisi heille turvattomuutta kun eivät vielä tajuaisi sen syytä. Toki yritän pitää itseni kasassa tuon hetken. Siihen pyrin.
Tunne mitä koen on epäonnistuminen. Jälleen kerran. Itselläni on ikää jo 37v joten en tarvitse kuitenkaan mitään elämänoppeja kuinka pitäisi tästä eteenpäin elää. Pidän itsestäänselvyytenä sitä etten tällaiseen enää lapsiani johda. Joten on aivan turhaa sättiä siitä ettenkö lapsiani ajattelisi.
Ihan itse olet tilanteen aiheuttanut. Silloin sinulla ei ole varaa kimmahtaa kenellekään neuvosta, jota sinunkin kannattaisi noudattaa. Pura epäonnistumisen ja huonommuuden tunteesi johonkin muuhun, vaikkapa liikuntaan, tai ruoski itseäsi miten paljon haluat, mutta älä "sylje" pahaa oloasi muihin ihmisiin. Ota vastuu äläkä pura ulkopuolisiin henkilöihin, niin et vaikuta typerältä ja tyhmältä. Itsehän halusit täältä neuvoja. Jos et neuvoja kestä, älä kysele.