Lue keskustelun säännöt.
Ero uudesta kumppanista - kuinka kertoa lapsille?
alkuperäinen nobody
25.01.2017 |
Mies ollut meidän elämässä ja asunut samassa taloudessa n.3v, ja nyt on muuttamassa pois. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Minun lapset on koululaisia jo kaikki.
En tiedä miten otan asian esille. Olen niin surullinen ja pettynyt, luulin että suhde tosiaan kestäisi. Ensin ero lasten isästä, ja nyt he joutuvat vielä tämän eteen. Kuinka huonoks sitä voikaan ittensä tuntea.
Kommentit (34)
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta voisin kertoa oman kokemukseni lapsen näkökulmasta. Olin teini-ikäinen kun vanhempani erosivat ja se oli kova paikka. Sen jälkeen äitini löysi uuden miehen, joka muutti meille. Pidin kyllä tästä miehestä, mutta ei hän koskaan minulle erityisen läheiseksi tullut. Kun äitini erosi tästä miehestä, toki tilanne oli taas outo ja vaati sopeutumista, mutta se ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kun vanhempieni ero. Ja toisaalta olin pikemminkin helpottunut, että olin jälleen kahdestaan äitini kanssa, koska jotenkin koin tämän miehen kuitenkin vieraaksi.
En tiedä, minkä ikäisiä lapsia sinulla on ja miten läheisiä he ovat tämän kumppanisi kanssa, mutta sanoisin, että se, että murehdit asiaa, kertoo nimenomaan sen, että et ole huono äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta voisin kertoa oman kokemukseni lapsen näkökulmasta. Olin teini-ikäinen kun vanhempani erosivat ja se oli kova paikka. Sen jälkeen äitini löysi uuden miehen, joka muutti meille. Pidin kyllä tästä miehestä, mutta ei hän koskaan minulle erityisen läheiseksi tullut. Kun äitini erosi tästä miehestä, toki tilanne oli taas outo ja vaati sopeutumista, mutta se ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kun vanhempieni ero. Ja toisaalta olin pikemminkin helpottunut, että olin jälleen kahdestaan äitini kanssa, koska jotenkin koin tämän miehen kuitenkin vieraaksi.
En tiedä, minkä ikäisiä lapsia sinulla on ja miten läheisiä he ovat tämän kumppanisi kanssa, mutta sanoisin, että se, että murehdit asiaa, kertoo nimenomaan sen, että et ole huono äiti.
Kiitos, lohduttihan tuo hieman.
Lapset on ala-asteella vielä. Vuosien aikaan tietysti myös miehen kanssa lähentyneet, mutta koen ettei mies kuitenkaan ole koskaan meidän elämään tullut ihan tasavertaiseksi aikuiseksi joka huolehtii myös esim.lasten harrastuksista jne.
Voihan se olla että asiasta kertominen sujuukin helpommin kuin kuvittelen, pelkään vain pahinta. Että lapset suuttuvat ja sulkeutuvat ja hajoavat. :(
Outoa ajatella, että lapsilla on isä ja äiti ja sitten tarvitaan vielä äidille mies, että saadaan perheeseen tasavertainen aikuinen.
Lapsille olisi parasta, jos vanhempi ei toisi kotiin uutta kumppania noin 5 vuoteen, koska siinä ajassa ehtii jo tapahtua kaikenlaista. Turha altistaa lapsia vanhempien vaihtuville ihmissuhteille.
Vierailija kirjoitti:
Outoa ajatella, että lapsilla on isä ja äiti ja sitten tarvitaan vielä äidille mies, että saadaan perheeseen tasavertainen aikuinen.
Lapsille olisi parasta, jos vanhempi ei toisi kotiin uutta kumppania noin 5 vuoteen, koska siinä ajassa ehtii jo tapahtua kaikenlaista. Turha altistaa lapsia vanhempien vaihtuville ihmissuhteille.
Mikäs se mahdollinen uusi kumppani on? Joku taustapiru?
Kiitos kommentista, mitään apua siitä ei kyllä nyt tähän tilanteeseen ollut.
Mitä enemmän lapsi joutuu katsomaan aikuisten eroja, sitä rikkinäisemmäksi hän tulee. Turha siis kaunistella asiaa, sillä varmaati lapset tulevat eroon reagoimaan. Olen työni puolesta nähnyt niin paljon henkisesti kärsiviä lapsia ja näitä lapsia on usein yhdistänyt se, että ovat usein joutuneet todistamaan erotilanteita/menettäneet itsellensä tärkeän aikuisen.
Lapsen kasvu ja kehitys on niin paljon sidoksissa omiin vanhempiin ja heidän luomaansa turvaan.
Koen silti, että teet aivan oikean ratkaisun. Yhtä paljon lapset kärsisivät, jos väkisin yrittäisitte saada suhdetta toimimaan. Vanhemmat ja vanhempien parisuhde on kuitenkin se malliesimerkki lapselle, joten sen tulisi olla tietenkin mahdollisimman hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin aina tyytyväinen jos äitini erosi. En ollut sillä lailla läheinen näiden miesten kanssa. En usko että lapsesi välittävät paskaakaan. Se on vain elämää. Sua varmasti sattuu mutta se onkin jo eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsi joutuu katsomaan aikuisten eroja, sitä rikkinäisemmäksi hän tulee. Turha siis kaunistella asiaa, sillä varmaati lapset tulevat eroon reagoimaan. Olen työni puolesta nähnyt niin paljon henkisesti kärsiviä lapsia ja näitä lapsia on usein yhdistänyt se, että ovat usein joutuneet todistamaan erotilanteita/menettäneet itsellensä tärkeän aikuisen.
Lapsen kasvu ja kehitys on niin paljon sidoksissa omiin vanhempiin ja heidän luomaansa turvaan.
Koen silti, että teet aivan oikean ratkaisun. Yhtä paljon lapset kärsisivät, jos väkisin yrittäisitte saada suhdetta toimimaan. Vanhemmat ja vanhempien parisuhde on kuitenkin se malliesimerkki lapselle, joten sen tulisi olla tietenkin mahdollisimman hyvä.
Tiedän kyllä, kehityspsykologia on erittäin tuttua. Ikävä kyllä elämä ei aina mene kuten suunnittelee.
Meidän tilanteessa vanhempien välit on todella hyvät, ja uskonkin että se on se merkittävin asia.
Vaikka tämä tuleva ero varmasti jollain tavoin vaikuttaa lapsiin, toivon etteivät he menetä täysin uskoaan rakkauteen ja parisuhteeseen. Tulen tekemään töitä ja puhumaan lasteni kanssa paljon asiasta - mikäli he vielä haluavat puhua minulle eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yh ja minulla mukava miesystävä. Hän olisi halunnut jo muuttaa yhteen, mutta minua pidättelee se minkä edelliset on jo huomanneet. Teinini kyllä tulee hänen kanssa toimeen, mutta aika etäiset heidän välit on. Mies on sanonutkin ettei halua isäpuoleksi vaan enemmän kaveriksi. Teini on aina helpottunut ja avoimempi kun olemme kahden.
Totuus lienee, että jos ero tulisi tästä miehestä, niin teini voisi olla minun puolesta pahoillaan, mutta ei itse suruissaan, ja todennäköisesti jopa helpottunut. Vaikka osan mukava mies ja häntäkin autellut. Mutta ei heillä mitään erityistä suhdetta ole.
Olet nyt varmaan enemmänkin häpeissäsi siitä että "taas" eroat. Eka ero oli lapsille kauhea, seuraavat ei enää niin järkytä kun heidän perhe on nyt sinä etkä sinä ole mihinkään menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yh ja minulla mukava miesystävä. Hän olisi halunnut jo muuttaa yhteen, mutta minua pidättelee se minkä edelliset on jo huomanneet. Teinini kyllä tulee hänen kanssa toimeen, mutta aika etäiset heidän välit on. Mies on sanonutkin ettei halua isäpuoleksi vaan enemmän kaveriksi. Teini on aina helpottunut ja avoimempi kun olemme kahden.
Totuus lienee, että jos ero tulisi tästä miehestä, niin teini voisi olla minun puolesta pahoillaan, mutta ei itse suruissaan, ja todennäköisesti jopa helpottunut. Vaikka osan mukava mies ja häntäkin autellut. Mutta ei heillä mitään erityistä suhdetta ole.
Olet nyt varmaan enemmänkin häpeissäsi siitä että "taas" eroat. Eka ero oli lapsille kauhea, seuraavat ei enää niin järkytä kun heidän perhe on nyt sinä etkä sinä ole mihinkään menossa.
Itse asiassa en häpeä eroa vaikka niin moni voisi luulla. Tiedän sen olevan oikea ratkaisu ja ainoa vaihtoehto. Tietenkin oma pärjääminen mietityttää mutta ensisijaisesti pelko kohdistuu täysin lapsiin ja heidän reaktioihin.
Voihan se olla että asia sujuu paremmin kuin omat skenaarioni. Ainakin toivon niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisikö keksiä joku leikki tai loru? Tai pitääkö lapsesi räpistä?
Tai mitä jos puhuisit ihan vaan suoraan ja avoimesti?
Aloittaja, mulle tulee kuva susta vastuullisena ihmisenä ja hyvänä äitinä. Älä koe epäonnistuneesi. Joskus ihmissuhteet menevät näin hyvästä yrityksestä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt voit tästä lähtien olla viisas. Älä tee heille kolmatta eroa. Jos haluat tapailla jotakuta, tapaile omalla ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin aina tyytyväinen jos äitini erosi. En ollut sillä lailla läheinen näiden miesten kanssa. En usko että lapsesi välittävät paskaakaan. Se on vain elämää. Sua varmasti sattuu mutta se onkin jo eri asia.
Valitettavasti taisit juuri sanomallasi tukea käsitystä siitä, että traumaattista on ollut.
Aloittajan tapauksessa ei ollutkaan kyse tiuhaan vaihtuvista, huonoista parisuhteista ja lapsen lähipiiriin tuoduista vastuuttomista aikuisista.
Uusi kumppani pitäisi valita niin, että hän on lapsellekin hyvä aikuinen, vaikkei vanhempi olekaan. Selkaisen lähteminen on jotain muuta kuin helpotus.
Jos lapsi voi oikeasti hyvin, ei tunne ole "ei välitä paskaakaan".
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsi joutuu katsomaan aikuisten eroja, sitä rikkinäisemmäksi hän tulee. Turha siis kaunistella asiaa, sillä varmaati lapset tulevat eroon reagoimaan. Olen työni puolesta nähnyt niin paljon henkisesti kärsiviä lapsia ja näitä lapsia on usein yhdistänyt se, että ovat usein joutuneet todistamaan erotilanteita/menettäneet itsellensä tärkeän aikuisen.
Lapsen kasvu ja kehitys on niin paljon sidoksissa omiin vanhempiin ja heidän luomaansa turvaan.
Koen silti, että teet aivan oikean ratkaisun. Yhtä paljon lapset kärsisivät, jos väkisin yrittäisitte saada suhdetta toimimaan. Vanhemmat ja vanhempien parisuhde on kuitenkin se malliesimerkki lapselle, joten sen tulisi olla tietenkin mahdollisimman hyvä.
Sen mitä omasta lapsuudestani muistan, niin kärsin hieman ainoastaan silloin kuin isäni erosi vaimostaan, joka oli minulle todella tärkeä.
Isän ja äidin erosta en kärsinyt ollenkaan, sillä vaikka olinkin hyvin pieni, niin kotona oli paljon mukavempaa, kun isä ja äiti eivät tapelleet.
Se mistä sitten eniten kärsin, oli se kun äidin oli niin kova tarve löytää uusi elämänsä rakkaus. Erotilanteet eivät aiheuttaneet kärsimystä, vaan ainoastaan helpottivat. Minä en pitänyt äidin uusista miesystävistä. Yks oli ihan mukava, mutta ei hänen poistumisensa meidän elämästä harmittanut ollenkaan.
Riitaisat välit ovat pahempi lapselle, kuin yksikään ero.
Ai niin. Olen muuten edelleen tekemisissä isäni exvaimon kanssa, vaikka olenkin jo yli 30 vuotias :)
Pidät asian yksinkertaisena. Kerrot, että eroatte ja haluat kuulla mitä ajatuksia asia heissä herättää. Luonnollisesti itsekin ymmärrät jättää kaikki itse syytökset pois. Etenet kertomisen jälkeen lasten tahtiin, kuuntelet ja olet läsnä, etkä tuputa asiaa lapsille. Jos erosta haluat puhua ja tarviteset tukea puhut tyttökavereille, etkä lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
No nyt voit tästä lähtien olla viisas. Älä tee heille kolmatta eroa. Jos haluat tapailla jotakuta, tapaile omalla ajalla.
Eli tähän mennessä olen ollut typerä ja tyhmä. Onpas arvostelevaa palautetta ihmiseltä joka ei elämästämme muutamaa tekstinpätkää enemmän tiedä.
Jos tästä erosta kertominen lapsille on näin kova paikka että sitä (jopa täällä) ääneen pohdin, niin luulisi olevan sanomattakin selvää etten tällaiseen tilanteeseen aio enää hakeutua.
Vierailija kirjoitti:
Pidät asian yksinkertaisena. Kerrot, että eroatte ja haluat kuulla mitä ajatuksia asia heissä herättää. Luonnollisesti itsekin ymmärrät jättää kaikki itse syytökset pois. Etenet kertomisen jälkeen lasten tahtiin, kuuntelet ja olet läsnä, etkä tuputa asiaa lapsille. Jos erosta haluat puhua ja tarviteset tukea puhut tyttökavereille, etkä lapsillesi.
Pelkään sitä että romahdan, ja sitten itkun seasta yritän saada soperrettua jotain. Ja lapset jää siinä sitten miettimään että minuako nyt pitää lohduttaa vaikka heille just tällaisen uutisen kerroin.
Yritän saada kertomisen toteutettua sellaisena hetkenä kun itselläni on vahva olo, luultavasti silloin onnistun pitämään tuon tilanteen rauhallisena ja hyvänä.
Olisiko kohtalotovereita? Neuvoja?