Kerro noloin "Miksi sanoin sen" hetkesi

Mun uusi työkaverini opiskelee työn ohella ja kertoi että opinnoissa heillä oli hauska esittelyleikki, missä piti heittää palloa ja riimitellä oma nimensä. Sen kummemmin ajattelematta sanoin, että kai te tönäisitte rappusista tuollaisen keksijän.

"Mä sen keksin, hengissä ollaan vielä".

Vierailija kirjoitti:

JOKA SAATANAN KERTA KUN AVAAN SUUNI!

Minun aivot rekisteröi kaiken häpeälliseksi mitä sanon. Voi jeesus että ottaa päähän.

Tämä. Parempi ois vaan olla hiljaa. Tosin sekin hävettää. Kaikki hävettää.

Teininä möläyteltyä: 

Menin ensimmäistä kertaa kaverin luokse kylään. Heidän pihallaan oli selkä meitä päin pitkähiuksinen lippispäinen lapsi. Kysyin että mikä sun siskon nimi on ja kuinka vanha hän on? "Se on kylläkin mun veli..." Kaverini oli superujo joten hän ei ottanut asiaa kevyesti.

Toisen kaverin luokse kylään: heidän eteisen lipaston päällä oli peruukki lyhyillä hiuksilla, joka oli sillä tavalla aseteltuna, että se näytti pitkäkarvaiselta marsulta. Tokaisin jotain että mikäs karvakasalemmikki se teille on tullut, heh heh. "Mun äidillä on rintasyöpä. " Nolotti sekä möläytykseni, että se ettei kaveri ollut kertonut minulle asiasta ennakkoon, kyllähän minä näin hänen äitinsä kaljun pään vierailulla myöhemmin...

Vierailija kirjoitti:

Olin tyhmä 16-vuotias kymppiluokkalainen. Eräällä opettajalla oli suurennettu kuva kansiossaan muovitaskussa pienestä vauvasta. Sanoin vaan, että onpa ruma vauva, kenen se on? Enkä edes tarkoittanut sitä. Ope sanoi, että se on mun..

Myötähäpeä vieläkin itseeni kohtaan :-(

Ei itseään kohtaan voi olla myötähäpeää.

Kuka tässä kateellinen on ollut?

Olen ollut eläkkeellä vuosia ja tapsin pihalla naapuritalon tutun. Jutellessä kysyi joko hän jää pian eläkkeelle, sanoi että 10 vuoden kuluttua😖😖😖

up

Lähes joka päivä sanon jotain typerää ja ajattelematonta. Paitsi niinä päivinä kun en puhu kellekään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mun uusi työkaverini opiskelee työn ohella ja kertoi että opinnoissa heillä oli hauska esittelyleikki, missä piti heittää palloa ja riimitellä oma nimensä. Sen kummemmin ajattelematta sanoin, että kai te tönäisitte rappusista tuollaisen keksijän.

"Mä sen keksin, hengissä ollaan vielä".

Tollaset leikit on kyllä ihan anaalista.

Kysyin lapsena kaverilta, että minkä ikäinen hänen isänsä oli. En muistanut, että kaverin isä oli kuollut.. Vastasi vain, että: "En mä tiedä, kun se on siellä taivaassa."

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kertoi tuttavan lapsen nimen ja omiin korviin se oli aika erikoinen. Kuvitteellisesti vaikka "Omna". Möläytin sitten että, " Omna? No onpas omituinen nimi! Tulee ihan mieleen joku lukihäiriöinen omena tai jotain heh heh." Kaveri oli sitten hetken hiljaa ja totesi, että lapsen isä oli nimennyt lapsen edesmenneen parhaan kaverinsa mukaan, kuka oli kuollut nuorena traagisesti auto-onnettomuudessa. Onneksi tämä kaverini ei ottanut tätä henkilökohtaisesti mutta omalta osaltani maan alle vajoaminen on aika osuva kielikuva.

Töissä kahvitauko oli käynnissä ja mä tulin kahvin ja pullan kera tilaan. Puhuivat just kun lapsen nimeksi joku oli antanut tyyliin Omma. Luulin että puhuivat jonkun naapurin serkun kaiman lapsesta ja käsitin että porukka naureksi nimelle. Isoon ääneen röhötin että no jo on nimi, voi jösses...ja jotain tyhmää päälle vielä...Porukka hiljeni ja kohta tajusin että mies kollegani tuoreesta lapsesta siinä puhuttiin. En sanonut mitään koska se olisi pahentanut tilannetta. 

Mieskollegani oli siis samalla tauolla. 

Häpesin. 

On tapahtunut. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Silloin vielä suht uusi kaverini, jonka kanssa en osannut olla vielä ihan rennosti ja jouduin välillä keksimällä keksiä sanottavaa ettei tulisi hiljaista, oli raskaana. Kävin sitten ekaa kertaa kylässä uutisen paljastamisen jälkeen. Kaverin koira pyöri siinä jaloissa ja kaveri pohdiskeli että mitenkähän vauva ja koira tulevat toimeen. Minä siihen sitten laukaisin kysymyksen, että mitä meinaatte tehdä jos ne ei tule toimeen. Kaveri siihen mutisi jotain että kai koira on annettava pois. Luoja että häpesin kun tajusin mitä olin sanonut. Ei kai sitä vauvaa voi pois antaa joten vastaus kysymykseeni oli itsestäänselvä. Ja aivan turhaan stressiä aiheutin kaverilleni joka hormoonihuuruissaan oli selvästi asiaa jo stressannut, koira oli kuitenkin hyvin rakas. Olisinpa ennemmin vain tsempannut tai sitten ollut vain hiljaa.

Koira ja vauva tulivat hyvin toimeen ja ovat nykyään parhaita kamuja.

No, itse lauon juuri tuontyyppisiä kysymyksiä tuon tuostakin,. En tarkoita mitään pahaa vaan olen vain aidosti halukas juttelemaan ja  valitettavasti " sosiaaliset suodattimet " eivät ole sieltä parhaasta päästä. 

Aina en edes ymmärrä hävetä. Ennemminkin ihmettelen, että mitä nyt, kun huomaan kiusallisen tilanteen laskeutuvan. 

En tosin välttämättä myöskään tajua/ huomaa/ huomioi itseeni kohdistuvia piikkejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin vielä suht uusi kaverini, jonka kanssa en osannut olla vielä ihan rennosti ja jouduin välillä keksimällä keksiä sanottavaa ettei tulisi hiljaista, oli raskaana. Kävin sitten ekaa kertaa kylässä uutisen paljastamisen jälkeen. Kaverin koira pyöri siinä jaloissa ja kaveri pohdiskeli että mitenkähän vauva ja koira tulevat toimeen. Minä siihen sitten laukaisin kysymyksen, että mitä meinaatte tehdä jos ne ei tule toimeen. Kaveri siihen mutisi jotain että kai koira on annettava pois. Luoja että häpesin kun tajusin mitä olin sanonut. Ei kai sitä vauvaa voi pois antaa joten vastaus kysymykseeni oli itsestäänselvä. Ja aivan turhaan stressiä aiheutin kaverilleni joka hormoonihuuruissaan oli selvästi asiaa jo stressannut, koira oli kuitenkin hyvin rakas. Olisinpa ennemmin vain tsempannut tai sitten ollut vain hiljaa.

Koira ja vauva tulivat hyvin toimeen ja ovat nykyään parhaita kamuja.

 

mulle ei tule mitään edes mieleen, pahoin pelkään että olen vielä pahempi enkä edes huomaa mitä kiusallista sanon. Onneksi olen yleensä hiljainen enkä hirveästi höpötä.Jonkin asteen autismia olen epäillyt itselleni.

Olin sairaana ja kävin päivystyksessä rähjäisissä kotivaatteissa ja olomuoto muutoinkin surkeana. Mieheni oii lähdössä polttareihin ja hänellä oli tehtävänä viedä sinne tietty iso viinapullo. Olin matkalla kotiin, kun hän pyysi poikkeamaan alkossa. No haahuilin alkoon ja etsin sitä pulloa hyllystä. Myyjä tuli siihen ja kysyi että voiko auttaa. Minä siihen niiskuttelin huivini sisältä, että ei tarvi, tuttu pullo  hakusessa ja samassa näin sen perinteisen kirkasviinapullon  hyllyssä. Tempaisin mukaani ja menin kassalle josaa huomasin puhelimen eli maksuvälineeni jääneen autoon. Hädissäni löysin laukunpohjalta kolikoita joita kädet täristen ladoin myyjälle kouraan. Lopulta häivyin ja oli vajota maan alle häpeästä koska vaikutin varmaan päihtyneeltä deekulta tutun pullon haussa viimeisillä pennosilla. En enää koskaan osta alkosta viinaa vaikka mikä olis. 

No ei ole oikeastaan sitä että mokasin itseni,eli olen 95 prossaa oikeassa ja varmuus tiedosta ennenkuin lässytän turhaa mutua.

Olin teini-ikäinen ja menin kaverini luo, joka seisoskeli isommassa porukassa. Mennessäni kuulin, että he juttelivat Melena nimestä jotain. Minä siihen tokaisin, että en voi käsittää miten joku voi antaa lapselleen nimen Melena, koska se tarkoittaa veriripulia. Tuli hiljaista ja kaverini sitten änkytellen esitteli ystävänsä että moi tässä on mun frendit Liisa ja Melina. Häpesin. Olivat siis jutelleet hänen nimestään eikä mistään Melenasta. Meistä ei tullut kovin läheisiä frendejä. 

Olin teini-ikäinen ja menin kaverini luo, joka seisoskeli isommassa porukassa. Mennessäni kuulin, että he juttelivat Melena nimestä jotain. Minä siihen tokaisin, että en voi käsittää miten joku voi antaa lapselleen nimen Melena, koska se tarkoittaa veriripulia. Tuli hiljaista ja kaverini sitten änkytellen esitteli ystävänsä että moi tässä on mun frendit Liisa ja Melina. Häpesin. Olivat siis jutelleet hänen nimestään eikä mistään Melenasta. Meistä ei tullut kovin läheisiä frendejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin eräällä  pihatyömaalla valvojana ja pihaurkoitsijan lapsi ( 10-11V) pyöri mukana innokkaasti. Lapsella oli pitkät hartioille yltävät hiukset. Kysäisin urakoitsijalta, että minkäs ikäinen toi sun tyttös on. Urakoitsija vastasi, et se on poika. 

Halusin välittömästi raaasti pahoinpidellä itseni. Pahinta oli se, että tämä lapsi ilmeisesti kuuli. No shit!!!

 

Mulle on käynyt sama :D Puhuttelin yhtä lasta hiekkalaatikolla monet kerrat tytöksi, kunnes äitinsä jossain vaiheessa kutsui lastaan Danieliksi. No, mitäs sukupuolineutraali kasvatus...

Mä taas olen äiti sille poikalapselle, jota on luultu tytöksi. Samalla seudulla asuu eräs maahanmuuttajaäiti, joka ei puhunut kunnolla suomea tai englantia. En enää edes muista miten, mutta joskus en ymmärtänyt korjata häntä, kun luuli lastani tytöksi ja muutaman väärin luullun tilanteen jälkeen korjaaminen oli jo myöhäistä. Lapseni nimi vielä on sellainen, joka Suomessa on pojan nimi, mutta ulkomailla sukupuolineutraali tyyliin Alex. Tilanne meni niin pitkälle, että ahdistuin jo tämän äidin näkemisestä, kun pelkäsin valheeni paljastuvan.