Kouluavustajat pois ja tarkkailuluokat takaisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omani (aistivamma) ei taatusti olisi millään tarkkailuluokalla.

Mitä jos hän olisi aistivammaisten luokalla, saaden kohdennettua opetusta aistivammaisille?

Sen sijaan että on rauhattomassa, luokkakokoa jatkuvasti suurentavassa opetusryhmässä.

Elämme maailmassa,jossa raha ratkaisee. Myös vamman harvinaisuus (alueella ehkä ainoa ikäryhmässään) tekisivät asiasta mahdottoman. Hän myös tukee elämään ihan normiyhteiskunnassa,joka,ikävä kyllä,pyörii ns. tavisten ehdoilla. Lisäksi luokkakoko on laissa rajattu 20,joten siitä ei isommaksi kasva.

Valitettavasti kyllä kasvaa, käytännössä.

Luetko koko viestiketjun kaikessa rauhassa  ja erityisesti tuossa edellä opettajan kommentin ja oman kokemuksen luokkakoosta.

Elämme monikultuurisessa absurdistanissa

Vierailija kirjoitti:

Kannatan myös pienryhmiä. Olen luokanopettaja pääkaupunkiseudulla. Luokallani on oppilaita lähempänä 30 kuin 20 kappaletta..sanotaan nyt vaikka näin. Haasteita ja ongelmia oppilailla on joka lähtöön. Ei avustajaa luokassa. Koko ajan tulossa lisää oppilaita, joko muuton kautta tai sitten erityis- tai valmistavalta luokalta. Vähemmän on poismuuttavia, joten ryhmäkoko kasvaa koko ajan. Suurella osalla oppilaista äidinkieli on joku muu kuin suomi. 

Oma jaksaminen on siinä ja siinä. Ei ole kaukana työpaikan vaihto, joka ei tietenkään luokkaa auta kun opettajat vaihtuu ja ei ole jatkuvuutta toiminnassa. Surullista minun mielestäni että tähän on menty. 

Kuinka tuollaisessa kombinaatiossa voi opettaja pysyä motivoituneena ja jaksaa uupumatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omani (aistivamma) ei taatusti olisi millään tarkkailuluokalla.

Mitä jos hän olisi aistivammaisten luokalla, saaden kohdennettua opetusta aistivammaisille?

Sen sijaan että on rauhattomassa, luokkakokoa jatkuvasti suurentavassa opetusryhmässä.

Elämme maailmassa,jossa raha ratkaisee. Myös vamman harvinaisuus (alueella ehkä ainoa ikäryhmässään) tekisivät asiasta mahdottoman. Hän myös tukee elämään ihan normiyhteiskunnassa,joka,ikävä kyllä,pyörii ns. tavisten ehdoilla. Lisäksi luokkakoko on laissa rajattu 20,joten siitä ei isommaksi kasva.

Valitettavasti kyllä kasvaa, käytännössä.

Luetko koko viestiketjun kaikessa rauhassa  ja erityisesti tuossa edellä opettajan kommentin ja oman kokemuksen luokkakoosta.

Rajatusta luokkakoosta ei ole lupa poiketa edes tilapäisesti. Tiedän,mitä käytäntö ja arki voi olla,sitä on kysytty ikävä kyllä myös vanhemmilta,että voisiko luokkaan ottaa lisää oppilaita (!) Jos oppitunnilla on kaksi opettajaa,homma on eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön vaatimus.

Kouluavustajat mahdollistavat tuen myös niille normaalisti oppiville lapsille, koska heillekin saattaa jokin asia olla haasteellinen. Opettaja ei ehdi kaikkeen puuttua, lisäaikuinen luokassa helpottaa tilannetya, ja PARANTAA opiskelurauhaa selvästi, ei heikennä sitä!

Ns. tarkkikset eivät olleet kuin lasten säilytyspaikkoja. Kuitenkin kaikki pienryhmäopetuksesta hyötyvät EIVÄT tarvitse pienryhmäpaikkaa oppimisvaikeuksien takia, vaan esim. aistiyliherkkyyden tai omantoiminnan ohjauksen puutteiden takia.

Tunnut lähtevän siitä oletuksesta, että erityisoppilaiden opettaminen on turhaa, koska "ei heistä mitään kumminkaan tule". Oletus on aivan väärä. Oppilalla voi olla vaikkapa lukihäiriö, ja hän hyötyy avustajan tuesta, mutta on täysin normaaliälyinen ja jopa lahjakaskin - ja kykenee mainiosti opiskelemaan ja toimimaan ammatissa. Esim. minulla veljentytär on lukihäiriöinen, mutta toimii kirjanpitäjänä isossa kv-tilintarkastustoimistossa. Oma lapseni on asperger, ja pienryhmässä, mutta opiskelee yleisellä oppimäärällä ja on matematiikassa lahjakas.

Jotkut lapset hyötyvät pienryhmästä - muttei siis sellaisesta, jonne vain kaadettaisiin kaikki sosiaalisesti/psyykkisesri haastavat lapset, eli ei entisenlaisista tarkkiksista. Toiset taas pärjäävät normaaliluokissa avustajan kanssa ja se on heille paras ratkaisu.

Mitään joko-tai -systeemiä ei kannata luoda, koska jokainen erityislapsikin on omanlaisensa, ja se, mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.

Nykyinen systeemi ei oikeasti palvele ketään, eikä minkäänlaista oppilasta.

Suurissa ryhmissä tarkkaavaisuushäiriöisten oireet kulminoituvat, joten kaikki resurssit käytetään heihin, ilman, että kukaan hyötyy. Muiden oppilaiden eteneminen hidastuu, puhumattakaan siitä, että lahjakkaiden oppilaiden tarpeita ei huomioida mitenkään, seurauksena lahjakkaiden taantuminen.

Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tulisi kaikki oppilaat saada jatkossa tuottavaan työhän, nykymallilla se ei onnistu.

Kouluavustajia lainkaan vähättelemättä, olen sitä mieltä, että eritysopettajien koulutus takaa paremmat mahdollisuus heikommin pärjääville.

Oman lapseni luokalla 90-luvulla oli muutama oppilas, joilla oli mm. tarkkaavaisuushäiriö ja oppimisvaikeuksia melko yleisesti. Erään lapsen vanhemmat vastustivat kovin lapsensa siirtämistä erityiskouluun, mutta sopuun päästiin ja siirto tehtiin. Se oli lapsen kannalta erinomainen ratkaisu. Hän on nyt aikuinen ja osaamistaan vastaavissa töissä, vastaten itse elatuksestaan ja osaamisestaan. Pidetty ihminen työpaikallaan ja itse hyvin tyytyväinen elämäänsä.

Mikäli hän olisi jäänyt normaaliluokalle, olisivat hänen kokemuksesna olleet enimmäkseen sellaisia, että hän olisi kokemut itsensä muita huonommaksi jatkuvasti ja ollut negatiivisen huomion kohteena. Tämä vain yhtenä tosielämän esimerkkinä.

Lahjakkaiden oppilaiden alisuoriutuminenkin on tosiasia silloin, kun opetus ei stimuloi heitä mitenkään.

Tästä on kokemusta omasta perheestä, joka ei kuitenkaan johtanut syrjäytymiseen, mutta johti alisuoriutumiseen koko peruskoulun ajan. Onneksi numerot kuitenkin pysyivät sellaisina, että lapsi pääsi lukioon, jolloin tilanne muuttui, puhumattakaan korkeakoulusta.  Tosin hänen piti opetella opiskeleminen, koska peruskoulun läpisaamiseen riitti läsnäolo ja kuunteleminen, mitään haasteita ei ollut.

Meidän tulee hyväksyä, että molemmanlaisia ihmisiä on olemassa ja molempia tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseen. Eikö silloin järkevintä olisi tarjota heille juuri heidän tarvitsemaansa opetusta?

Rahakysymyshän tämä on ja politiikka ratkaisee.

Väitän kuitenkin, että suurin osa normaaleista oppilaista myös alisuoriutuu peruskoulussa, koska resurssit kohdentuvat heikommin pärjääviin, jotka eivät kuitenkaan saa sitä, mitä he tarvitsisivat.

Opettajien arvostusta tulisi kasvattaa, jotta parhaat hakeutuisivat koulutukseen. Ei siellä tarvita niitä kilttejä ysin tyttöjä, jotka ovat enneet systeemin läpi kyseenalaistamatta mitään - ja jatkavat omassa työssään opitulla linjalla. Miehiä myös enemmän opettajakoulutukseen, vaikka sitten kiintiöiden avulla, vaikka kiintiöitä yleensä vastustankin.

Olen vankasti eri mieltä siitä, ettäkö resurssit kohdistuisivat vain heikompiin oppilaihin. Resursseja on ylipäätään liian vähän, eikä erityisopetus todellakaan ole ollut säästöjen ulkopuolella, päinvastoin juuri siitä on säästetty.

Kuten kerroin, oma lapseni on pienryhmässä, joten en ole sitä paheksunut. Toin vain esille sen faktan, että se toimii osalle erityisoppilaista, mutta ei todellakaan kaikille.

Ihan kuten ei se integrointikaan ole avain onneen. Lapsikohtaisesti pitäisi päättää, eikä katsoa, että TARKKIKSET - siis todellakin nyt puhuttiin kaatoluokasta, jotka ennen nimettiin tarkkiksiksi - olisi joku hyvä vakioluokka.

Sitä paitsi, osa erityisoppilaistakin on niitä lahjakkaita. Esim. oma lapseni päätteli jo ekalla luokalla kertotaulun ja laski päässään moninumeroisten lukujen kertolaskuja. Hän oppi luvut ja kirjaimet 1,5-vuotiaana. Ei ole mitään järkeä siinäkään, että hiljainen ja älykäs poika pantaisiin tarkkikselle. Pienryhmä joo, tarkkis ei.

5

Minä en puhunutkaan tarkkiksista, vaan erityiskouluista, joissa olisi riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa.

En epäile hetkeäkään, etteikö osa eritysioppilaista olisi lahjakkaita. Lahjakkaat lapset saattavat tylsistyessään, eli opetuksen mielenkiinnottomuuden takia, päätyä luokan häiriköiksikin.

Nyt on tilanne se, että erityisohjausta tarvitsevat lapset on tavallaan niputettu yhdeksi joukoksi, riippumatta siitä, millaisia  he ovat, millaisia ovat heidän ongelmansa.

Mitä sinun hiljainen lapsesi hyötyy pienryhmästä, jos siinä on vaikka kaksi häiriköivää lasta?

En myöskään ole valmis allekirjoittamaan tuota leimaamista.  Vastuuon meidän aikuisten. Lapsemme toistavat niitä arvoja ja asenteista, joita he kotoaan saavat, eli vanhempien tulisi muuttua. Realistisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista, idiootteja on ja tulee olemaan meissä vanhemmissakin. Lapset leimaavat ja kiusaavat toisiaan mitä erilaisin perustein, ulkonäön, vaatetuksen, luonteenlaadun jne. perusteella, siitä tuskin koskaan päsemme eroon. Miksi siis yhden ryhmän leimaaminen vain on mörkö?

Sullapa on vinkeä ajattelumaailma. Että kun kiusaamista on, siihen ei kannata tai tarvitse puuttua lainkaan millään osa-alueella.

Minusta taas pitää AINA, kun mietitään pienten lasten hoitoa ja kasvatusta, miettiä sitä, luodaanko järjestelmä, joka kannustaa ja tukee mahdollisimman yksilöllisesti ja kunkin lapsen erityiset tarpeet huomioiden - VAI luodaanko järjestelmä, joka leimaa tarpeettomasti lapsia ja johtaa siihen, että yhden erityisen tuen tarpeen takia lapselta jo pienenä suljetaan ovet esimerkiksi jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään.

Sinä edelleen puhut koko akan erityisoppilaista = muiden oppilaiden oppimista häiritsevinä tekijöinä, häirikköinä.

Tarkkaavaisuushäiriöisiä heistä on vain pieni osa.

Jos lapsi pärjää normaaliluokalla, ja avustaja riittää - ja avustaja siis tosiaan auttaa myös muita luokan oppilaita, henkilökohtaisista avustajista nyt ei ollut puhe, heitä saa hyvin harvoin - mikä olisi se peruste siirtää hänet erityisluokkaan?

Kuten olen jo maininnut, oma lapseni on erityisluokalla ja se on hänelle oiva ratkaisu, MUTTA se ei toimi kaikille, ja juuri tuollaista jäykkää toisen ääripään ratkaisua pidän idioottimaisena, että lopetettaisiin tyystin integrointi.

Kunnat maksavat nykyisin kokonaan erityisopetuksen. Jos lähdettäisiin siitä, että tosiaan kaikki erityisoppilaat siivottaisiin pienryhmiin (saati tarkkiksiin), aika piankin oltaisiin tilanteessa, että opetusbudjetti räjähtää käsiin ja kunnat alkaisivat leikata erityisopetuksesta. "Poissa silmistä, pois mielestä".

Sitä paitsi tosiaan se mallioppiminen, jossa lapsien rinnalla on monenlaisia ihmisiä, on tärkeää sekin. Mitä vaikkapa juuri autismikirjolainen oppii muilta lapsilta, jos on luokassa pelkkien autistilapsien kanssa? Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

Heistä iso osa jatkaa nykyisin jatko-opintoihin, jossa heidän pitää joka tapauksessa pärjätä normaaliluokassa.

5

Mitä ihmeen olkiukkoja sinä rakentelet?

Missä kohtaa sanoin, että kiusaamiseen ei pitäisi puuttua?  Taidat lukea tekstiä asenteellisesti.  Kiusaamisen suurin syy löytyy lasten kodeista, kuten kommentissani mainitsinkin.  Kiusaamisest aon nyt puhuttu ties kuinka kauan, mutta se kasvaa vain ja uutena todella pahana asiana on somekiusaaminen.

Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten en edes tiedä, mitä kaikkia häiriöitä lapsille on diagnosoitu. Tiedän sen, että koulut ovat kuin taistelutantereita nykyään, jossa sekä oppilaat että opettajat ja kouluavustajat  ja kouluisännät jne. ovat kovilla, työrauhaa ei ole kenelläkään.

Tilanteen ollessa näin heikko, asialle tulisi tehdä jotain. En näe järkevänä perustaa taas uusia tutkimusryhmiä ja komiteoita pohtimaan asiaa vuosikausia, vaan ensimmäinen tehtävä on erottaa häiriköt erityisopettajien ja muiden asiaan koulutettujen ohjaukseen, jotta jäljelle jääville lapsille ja aikuisille taattaisiin edes jonkinlainen mahdollisuus työrauhaan ja häiriköiden elämään saataisiin tilanne, jossa heidän koulunkäynnillään  ja opiskelullaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus toimia.

Meillä on jo nyt yli 70 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Asiantuntijoiden mukaan jokaisesta lasten ikäryhmästä syntyy 10 000 uutta syrjäytymisvaarassa olevaa. Kehitys on äärimmäisen huolestuttava ja selkeä osoitus siitä, että nykysysteemi ei toimi.

SINä itse ihan suoraan sanot, että jos kerran lapsia kiusataan eri asioista, niin miksi ainoastaan erityislasten kiusaamista pidetään mörkönä eli miksi siihen pitäisi puuttua.

. MINUSTA KAIKkeen kiusaamiseen pitää puuttua, eikä luoda ainakaan sellaisia järjestelmiä varta vasiten, joissa erituisen tuen tarpeessa olevat leimataan kaikki häiriköiksi ja siivotaan "jonnekin muualle".

Toistuvasti nyt väität, että koulujen levottomuus johtuu "häiriköistä", samoin nuorten syrjäytyminen. Aika helvetin kova kärjistys sinulla, ihan kuin nuorten ja lasten elämässä ei olisikaan muita ongelmia kuin naapurin dysfaatikon saama erityisopetus ja koulunkäyntiavustajan läsnäolo luokassa! Ei jeesus, luetko sä ollenkaan noita kommenttejasi ajatuksella???

Todellisuudessa - koetetaanpa nyt pysyä asiassa siellä! - erityisoppilaista vain pieni osa häiriköi. Pienryhmiä EI ole lopetettu kokonaan, mutta jos sellaista ei löydy lähikoulussa ja lapsen tarvitsema tuki voidaan järjestää normaaliin luokaan, se voi hyvin olla lapselle paras ratkaisu.

Kannattaa muistaa sekin, että pienryhmä jossakin kauempana katkaisee pieneltä lapselta kontaktit naapuruston lapsiin. Ja jos ja kun siellä pienryhmässä on kirjava joukko lapsia kukin eri diagnoosilla, mahdollisesri kolmelta eri luokka-asteelta, se voi senkin takia huono ratkaisu lapselle.

Molempia siis tarvitaan. Sekä integrointia että pienryhmiä. Mikä tässä on niin helvetin vaikea ymmärtää?

5

.[/quote]

Rajatusta luokkakoosta ei ole lupa poiketa edes tilapäisesti. Tiedän,mitä käytäntö ja arki voi olla,sitä on kysytty ikävä kyllä myös vanhemmilta,että voisiko luokkaan ottaa lisää oppilaita (!) Jos oppitunnilla on kaksi opettajaa,homma on eri.[/quote]

Ai toi ope sitten valehteli. Tai laski väärin oppilaansa.  

Kerron vain oman kokemukseni, joka ei liity integraatioon sinänsä, vaan erityisopetukseen.

Oma poikani sai erityisopetusta, vaikka hänellä ei ollut oikeastaan varsinaisia oppimisvaikeuksia vaan ainoastaan motivaatio-ongelma. Eihän siitä mitään tullut, hän oppi vähemmän kuin omassa luokassaan. Erityisopettaja on varmastikin oman alansa ammattilainen, mutta kun kaikille oppilaille ei pidä oppisisältöä mukauttaa. Tarvittaisiin vain karski, kalju ja karvainen karpaasi, joka löisi nyrkkiä pöytään ja vaatisi nulkilta enemmän yrittämistä - kaikkien niiden ymmärtäväisten tätien sijaan. Poika kaipasi miestä ja miehen haasteita, ei ymmärtämistä ja tukea.

Ja vielä: minä juurikin katson kokonaiskuvaa. Jos ajattelisin asiaa vain oman lapseni kautta, tukisin lämpimästi erityisopetuksen järjestämistä pelkästään pienryhmissä. Taisit unohtaa nyt, että oma lapseni siis on pienryhmässä?

Mutta fakta on, että erityisoppilaita on todella monenlaisia ja monenlaisilla tarpeilla varustettuja. Se, mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella.

Ja toinen fakta on, että erityisopetus on kallista, ja kuntien maksettavana. Kunnat säästävät. Milloinkaan ikinä ei tulla pääsemään tilanteeseen, jossa jokaisella diagnoosilla varustetulle lapselle on joka kunnassa oma erityisluokkansa. Lapsien kuskaaminen kauas vie rahaa ja aikaa ja katkoo lapselta siteet ympäristönsä muihin lapsiin.

Meillä ON OLLUT IHAN TOIMIVA erityisopetusjärjestelmä kymmenisen vuotta sitten, ennen kuin tehtiin poliittinen päätös romuttaa se. Psyykkisesti pahasti oireilevat lapset saatiin sairaalakouluun, nyt siitäkin on karsittu.

Korjataan se. Ei tarvita mietintöjä, ei hirveitä rahasummia, eikä eroteta lapsia ympäristöstään pelkästään siksi, että heillä on jokin erityisen tuen tarve. Ja saadaan apua ongelmallisille tapauksille, leimaamatta kaikkia.

5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön vaatimus.

Kouluavustajat mahdollistavat tuen myös niille normaalisti oppiville lapsille, koska heillekin saattaa jokin asia olla haasteellinen. Opettaja ei ehdi kaikkeen puuttua, lisäaikuinen luokassa helpottaa tilannetya, ja PARANTAA opiskelurauhaa selvästi, ei heikennä sitä!

Ns. tarkkikset eivät olleet kuin lasten säilytyspaikkoja. Kuitenkin kaikki pienryhmäopetuksesta hyötyvät EIVÄT tarvitse pienryhmäpaikkaa oppimisvaikeuksien takia, vaan esim. aistiyliherkkyyden tai omantoiminnan ohjauksen puutteiden takia.

Tunnut lähtevän siitä oletuksesta, että erityisoppilaiden opettaminen on turhaa, koska "ei heistä mitään kumminkaan tule". Oletus on aivan väärä. Oppilalla voi olla vaikkapa lukihäiriö, ja hän hyötyy avustajan tuesta, mutta on täysin normaaliälyinen ja jopa lahjakaskin - ja kykenee mainiosti opiskelemaan ja toimimaan ammatissa. Esim. minulla veljentytär on lukihäiriöinen, mutta toimii kirjanpitäjänä isossa kv-tilintarkastustoimistossa. Oma lapseni on asperger, ja pienryhmässä, mutta opiskelee yleisellä oppimäärällä ja on matematiikassa lahjakas.

Jotkut lapset hyötyvät pienryhmästä - muttei siis sellaisesta, jonne vain kaadettaisiin kaikki sosiaalisesti/psyykkisesri haastavat lapset, eli ei entisenlaisista tarkkiksista. Toiset taas pärjäävät normaaliluokissa avustajan kanssa ja se on heille paras ratkaisu.

Mitään joko-tai -systeemiä ei kannata luoda, koska jokainen erityislapsikin on omanlaisensa, ja se, mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.

Nykyinen systeemi ei oikeasti palvele ketään, eikä minkäänlaista oppilasta.

Suurissa ryhmissä tarkkaavaisuushäiriöisten oireet kulminoituvat, joten kaikki resurssit käytetään heihin, ilman, että kukaan hyötyy. Muiden oppilaiden eteneminen hidastuu, puhumattakaan siitä, että lahjakkaiden oppilaiden tarpeita ei huomioida mitenkään, seurauksena lahjakkaiden taantuminen.

Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tulisi kaikki oppilaat saada jatkossa tuottavaan työhän, nykymallilla se ei onnistu.

Kouluavustajia lainkaan vähättelemättä, olen sitä mieltä, että eritysopettajien koulutus takaa paremmat mahdollisuus heikommin pärjääville.

Oman lapseni luokalla 90-luvulla oli muutama oppilas, joilla oli mm. tarkkaavaisuushäiriö ja oppimisvaikeuksia melko yleisesti. Erään lapsen vanhemmat vastustivat kovin lapsensa siirtämistä erityiskouluun, mutta sopuun päästiin ja siirto tehtiin. Se oli lapsen kannalta erinomainen ratkaisu. Hän on nyt aikuinen ja osaamistaan vastaavissa töissä, vastaten itse elatuksestaan ja osaamisestaan. Pidetty ihminen työpaikallaan ja itse hyvin tyytyväinen elämäänsä.

Mikäli hän olisi jäänyt normaaliluokalle, olisivat hänen kokemuksesna olleet enimmäkseen sellaisia, että hän olisi kokemut itsensä muita huonommaksi jatkuvasti ja ollut negatiivisen huomion kohteena. Tämä vain yhtenä tosielämän esimerkkinä.

Lahjakkaiden oppilaiden alisuoriutuminenkin on tosiasia silloin, kun opetus ei stimuloi heitä mitenkään.

Tästä on kokemusta omasta perheestä, joka ei kuitenkaan johtanut syrjäytymiseen, mutta johti alisuoriutumiseen koko peruskoulun ajan. Onneksi numerot kuitenkin pysyivät sellaisina, että lapsi pääsi lukioon, jolloin tilanne muuttui, puhumattakaan korkeakoulusta.  Tosin hänen piti opetella opiskeleminen, koska peruskoulun läpisaamiseen riitti läsnäolo ja kuunteleminen, mitään haasteita ei ollut.

Meidän tulee hyväksyä, että molemmanlaisia ihmisiä on olemassa ja molempia tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseen. Eikö silloin järkevintä olisi tarjota heille juuri heidän tarvitsemaansa opetusta?

Rahakysymyshän tämä on ja politiikka ratkaisee.

Väitän kuitenkin, että suurin osa normaaleista oppilaista myös alisuoriutuu peruskoulussa, koska resurssit kohdentuvat heikommin pärjääviin, jotka eivät kuitenkaan saa sitä, mitä he tarvitsisivat.

Opettajien arvostusta tulisi kasvattaa, jotta parhaat hakeutuisivat koulutukseen. Ei siellä tarvita niitä kilttejä ysin tyttöjä, jotka ovat enneet systeemin läpi kyseenalaistamatta mitään - ja jatkavat omassa työssään opitulla linjalla. Miehiä myös enemmän opettajakoulutukseen, vaikka sitten kiintiöiden avulla, vaikka kiintiöitä yleensä vastustankin.

Olen vankasti eri mieltä siitä, ettäkö resurssit kohdistuisivat vain heikompiin oppilaihin. Resursseja on ylipäätään liian vähän, eikä erityisopetus todellakaan ole ollut säästöjen ulkopuolella, päinvastoin juuri siitä on säästetty.

Kuten kerroin, oma lapseni on pienryhmässä, joten en ole sitä paheksunut. Toin vain esille sen faktan, että se toimii osalle erityisoppilaista, mutta ei todellakaan kaikille.

Ihan kuten ei se integrointikaan ole avain onneen. Lapsikohtaisesti pitäisi päättää, eikä katsoa, että TARKKIKSET - siis todellakin nyt puhuttiin kaatoluokasta, jotka ennen nimettiin tarkkiksiksi - olisi joku hyvä vakioluokka.

Sitä paitsi, osa erityisoppilaistakin on niitä lahjakkaita. Esim. oma lapseni päätteli jo ekalla luokalla kertotaulun ja laski päässään moninumeroisten lukujen kertolaskuja. Hän oppi luvut ja kirjaimet 1,5-vuotiaana. Ei ole mitään järkeä siinäkään, että hiljainen ja älykäs poika pantaisiin tarkkikselle. Pienryhmä joo, tarkkis ei.

5

Minä en puhunutkaan tarkkiksista, vaan erityiskouluista, joissa olisi riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa.

En epäile hetkeäkään, etteikö osa eritysioppilaista olisi lahjakkaita. Lahjakkaat lapset saattavat tylsistyessään, eli opetuksen mielenkiinnottomuuden takia, päätyä luokan häiriköiksikin.

Nyt on tilanne se, että erityisohjausta tarvitsevat lapset on tavallaan niputettu yhdeksi joukoksi, riippumatta siitä, millaisia  he ovat, millaisia ovat heidän ongelmansa.

Mitä sinun hiljainen lapsesi hyötyy pienryhmästä, jos siinä on vaikka kaksi häiriköivää lasta?

En myöskään ole valmis allekirjoittamaan tuota leimaamista.  Vastuuon meidän aikuisten. Lapsemme toistavat niitä arvoja ja asenteista, joita he kotoaan saavat, eli vanhempien tulisi muuttua. Realistisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista, idiootteja on ja tulee olemaan meissä vanhemmissakin. Lapset leimaavat ja kiusaavat toisiaan mitä erilaisin perustein, ulkonäön, vaatetuksen, luonteenlaadun jne. perusteella, siitä tuskin koskaan päsemme eroon. Miksi siis yhden ryhmän leimaaminen vain on mörkö?

Sullapa on vinkeä ajattelumaailma. Että kun kiusaamista on, siihen ei kannata tai tarvitse puuttua lainkaan millään osa-alueella.

Minusta taas pitää AINA, kun mietitään pienten lasten hoitoa ja kasvatusta, miettiä sitä, luodaanko järjestelmä, joka kannustaa ja tukee mahdollisimman yksilöllisesti ja kunkin lapsen erityiset tarpeet huomioiden - VAI luodaanko järjestelmä, joka leimaa tarpeettomasti lapsia ja johtaa siihen, että yhden erityisen tuen tarpeen takia lapselta jo pienenä suljetaan ovet esimerkiksi jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään.

Sinä edelleen puhut koko akan erityisoppilaista = muiden oppilaiden oppimista häiritsevinä tekijöinä, häirikköinä.

Tarkkaavaisuushäiriöisiä heistä on vain pieni osa.

Jos lapsi pärjää normaaliluokalla, ja avustaja riittää - ja avustaja siis tosiaan auttaa myös muita luokan oppilaita, henkilökohtaisista avustajista nyt ei ollut puhe, heitä saa hyvin harvoin - mikä olisi se peruste siirtää hänet erityisluokkaan?

Kuten olen jo maininnut, oma lapseni on erityisluokalla ja se on hänelle oiva ratkaisu, MUTTA se ei toimi kaikille, ja juuri tuollaista jäykkää toisen ääripään ratkaisua pidän idioottimaisena, että lopetettaisiin tyystin integrointi.

Kunnat maksavat nykyisin kokonaan erityisopetuksen. Jos lähdettäisiin siitä, että tosiaan kaikki erityisoppilaat siivottaisiin pienryhmiin (saati tarkkiksiin), aika piankin oltaisiin tilanteessa, että opetusbudjetti räjähtää käsiin ja kunnat alkaisivat leikata erityisopetuksesta. "Poissa silmistä, pois mielestä".

Sitä paitsi tosiaan se mallioppiminen, jossa lapsien rinnalla on monenlaisia ihmisiä, on tärkeää sekin. Mitä vaikkapa juuri autismikirjolainen oppii muilta lapsilta, jos on luokassa pelkkien autistilapsien kanssa? Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

Heistä iso osa jatkaa nykyisin jatko-opintoihin, jossa heidän pitää joka tapauksessa pärjätä normaaliluokassa.

5

Mitä ihmeen olkiukkoja sinä rakentelet?

Missä kohtaa sanoin, että kiusaamiseen ei pitäisi puuttua?  Taidat lukea tekstiä asenteellisesti.  Kiusaamisen suurin syy löytyy lasten kodeista, kuten kommentissani mainitsinkin.  Kiusaamisest aon nyt puhuttu ties kuinka kauan, mutta se kasvaa vain ja uutena todella pahana asiana on somekiusaaminen.

Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten en edes tiedä, mitä kaikkia häiriöitä lapsille on diagnosoitu. Tiedän sen, että koulut ovat kuin taistelutantereita nykyään, jossa sekä oppilaat että opettajat ja kouluavustajat  ja kouluisännät jne. ovat kovilla, työrauhaa ei ole kenelläkään.

Tilanteen ollessa näin heikko, asialle tulisi tehdä jotain. En näe järkevänä perustaa taas uusia tutkimusryhmiä ja komiteoita pohtimaan asiaa vuosikausia, vaan ensimmäinen tehtävä on erottaa häiriköt erityisopettajien ja muiden asiaan koulutettujen ohjaukseen, jotta jäljelle jääville lapsille ja aikuisille taattaisiin edes jonkinlainen mahdollisuus työrauhaan ja häiriköiden elämään saataisiin tilanne, jossa heidän koulunkäynnillään  ja opiskelullaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus toimia.

Meillä on jo nyt yli 70 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Asiantuntijoiden mukaan jokaisesta lasten ikäryhmästä syntyy 10 000 uutta syrjäytymisvaarassa olevaa. Kehitys on äärimmäisen huolestuttava ja selkeä osoitus siitä, että nykysysteemi ei toimi.

SINä itse ihan suoraan sanot, että jos kerran lapsia kiusataan eri asioista, niin miksi ainoastaan erityislasten kiusaamista pidetään mörkönä eli miksi siihen pitäisi puuttua.

. MINUSTA KAIKkeen kiusaamiseen pitää puuttua, eikä luoda ainakaan sellaisia järjestelmiä varta vasiten, joissa erituisen tuen tarpeessa olevat leimataan kaikki häiriköiksi ja siivotaan "jonnekin muualle".

Toistuvasti nyt väität, että koulujen levottomuus johtuu "häiriköistä", samoin nuorten syrjäytyminen. Aika helvetin kova kärjistys sinulla, ihan kuin nuorten ja lasten elämässä ei olisikaan muita ongelmia kuin naapurin dysfaatikon saama erityisopetus ja koulunkäyntiavustajan läsnäolo luokassa! Ei jeesus, luetko sä ollenkaan noita kommenttejasi ajatuksella???

Todellisuudessa - koetetaanpa nyt pysyä asiassa siellä! - erityisoppilaista vain pieni osa häiriköi. Pienryhmiä EI ole lopetettu kokonaan, mutta jos sellaista ei löydy lähikoulussa ja lapsen tarvitsema tuki voidaan järjestää normaaliin luokaan, se voi hyvin olla lapselle paras ratkaisu.

Kannattaa muistaa sekin, että pienryhmä jossakin kauempana katkaisee pieneltä lapselta kontaktit naapuruston lapsiin. Ja jos ja kun siellä pienryhmässä on kirjava joukko lapsia kukin eri diagnoosilla, mahdollisesri kolmelta eri luokka-asteelta, se voi senkin takia huono ratkaisu lapselle.

Molempia siis tarvitaan. Sekä integrointia että pienryhmiä. Mikä tässä on niin helvetin vaikea ymmärtää?

5

Jompikumpi meistä ei ymmärrä, ilmeisesti.

Minä perustan käsitykseni lähipiirini opettajien kokemuksiin, sekä opettajien avautumiseen mediassa. He ovat kovasti yrittäneet tuoda julkisuuteen niitä ongelmia, joiden kanssa sekä he että oppilaat joutuvat painimaan päivittäin.

Olen itsekin saanut tutustua tämän päivän kouluun oman työni puitteissa, eli olen vieraillut usemmassakin koulussa ja luokassa seuraamassa opetusta - tai opettajan yrityksiä opettaa.  Häiriköinti estää kaikkien työskentelyn, kuten jo empiiristen kokemusteni perusteella kerroin.

Jos olisit lukenut kaikki kommentit, olisit huomannut, että ehdotan tässä ensivaiheessa näiden häiriköiden siirtämistä toisenlaisen opetuksen piiriin, jolloin resursseja vapautuisi muiden eritystarpeita omaavienkin käyttöön, itse asiassa paremmin koko luokan käyttöön, myös niiden lasten, joiden ongelmat ovat luonteeltaan toisenlaisia.

Jokin aika sitten eräs psykologi asetti uransa vaakalaudalle kertoessaan julkisesti käsityksensä ADHD-diagnooseista; vanhemmat hakevat lapselleen ko. diagnoosin, koska pääsevät siten irti omasta vastuustaan. Tämä psykologi ei asettanut koko diagnoosia kyseenalaiseksi, mutta johan älähdettiin.

Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä, lasten häiriökäyttäytyminen ja ns. ylivilkkaus johtuu todennäköisesti monen lapsen kohdalla heikosta kotikasvatuksesta. Tätä käsitystäni puoltaa tuo syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten määrä. Se on räjähtänyt käsiin. Tällaista tilannetta ei ole koskaan Suomen historiassa aiemmin ollut.

Minkä selityksen sinä haluaisit ilmiölle antaa?

Vierailija kirjoitti:

Minä ja minun ERITYISlapsi. Eihän ERITYISlasta saa laittaa ERITYISluokalle, se olis syrjimistä. Mitä väliä niillä normaaleilla kakaroilla ja niiden oppimisrauhalla? Eihän ne ole ERITYISIÄ, ne oppii siinä sivussa kun niille on kaikki niin helppoo elämässä muutenkin.

Epäilen tuollaisella ulosannilla kirjoittavan kasvattajan lasten olevan luokan pahimpia häiriköitä.

Oma erityislapseni ei pärjännyt normaalimenossa mukana ollenkaan, vaikka älyllisesti oli ehkä jopa osaa fiksumpi (oppi hyvin nuorena itse lukemaan, nyt 8-vuotiaana keskustelee sujuvasti englanniksi ulkomaalaisten kanssa jne). Pääsi sitten sairaalakouluun ja kappas; koulu alkoi sujumaan ja ihan normaalilla opintosuunnitelmalla! Mutta niitä sairaalakoulupaikkoja on TODELLA rajoitetusti- ne saisi vähintään tuplata nykyisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön vaatimus.

Kouluavustajat mahdollistavat tuen myös niille normaalisti oppiville lapsille, koska heillekin saattaa jokin asia olla haasteellinen. Opettaja ei ehdi kaikkeen puuttua, lisäaikuinen luokassa helpottaa tilannetya, ja PARANTAA opiskelurauhaa selvästi, ei heikennä sitä!

Ns. tarkkikset eivät olleet kuin lasten säilytyspaikkoja. Kuitenkin kaikki pienryhmäopetuksesta hyötyvät EIVÄT tarvitse pienryhmäpaikkaa oppimisvaikeuksien takia, vaan esim. aistiyliherkkyyden tai omantoiminnan ohjauksen puutteiden takia.

Tunnut lähtevän siitä oletuksesta, että erityisoppilaiden opettaminen on turhaa, koska "ei heistä mitään kumminkaan tule". Oletus on aivan väärä. Oppilalla voi olla vaikkapa lukihäiriö, ja hän hyötyy avustajan tuesta, mutta on täysin normaaliälyinen ja jopa lahjakaskin - ja kykenee mainiosti opiskelemaan ja toimimaan ammatissa. Esim. minulla veljentytär on lukihäiriöinen, mutta toimii kirjanpitäjänä isossa kv-tilintarkastustoimistossa. Oma lapseni on asperger, ja pienryhmässä, mutta opiskelee yleisellä oppimäärällä ja on matematiikassa lahjakas.

Jotkut lapset hyötyvät pienryhmästä - muttei siis sellaisesta, jonne vain kaadettaisiin kaikki sosiaalisesti/psyykkisesri haastavat lapset, eli ei entisenlaisista tarkkiksista. Toiset taas pärjäävät normaaliluokissa avustajan kanssa ja se on heille paras ratkaisu.

Mitään joko-tai -systeemiä ei kannata luoda, koska jokainen erityislapsikin on omanlaisensa, ja se, mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.

Nykyinen systeemi ei oikeasti palvele ketään, eikä minkäänlaista oppilasta.

Suurissa ryhmissä tarkkaavaisuushäiriöisten oireet kulminoituvat, joten kaikki resurssit käytetään heihin, ilman, että kukaan hyötyy. Muiden oppilaiden eteneminen hidastuu, puhumattakaan siitä, että lahjakkaiden oppilaiden tarpeita ei huomioida mitenkään, seurauksena lahjakkaiden taantuminen.

Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tulisi kaikki oppilaat saada jatkossa tuottavaan työhän, nykymallilla se ei onnistu.

Kouluavustajia lainkaan vähättelemättä, olen sitä mieltä, että eritysopettajien koulutus takaa paremmat mahdollisuus heikommin pärjääville.

Oman lapseni luokalla 90-luvulla oli muutama oppilas, joilla oli mm. tarkkaavaisuushäiriö ja oppimisvaikeuksia melko yleisesti. Erään lapsen vanhemmat vastustivat kovin lapsensa siirtämistä erityiskouluun, mutta sopuun päästiin ja siirto tehtiin. Se oli lapsen kannalta erinomainen ratkaisu. Hän on nyt aikuinen ja osaamistaan vastaavissa töissä, vastaten itse elatuksestaan ja osaamisestaan. Pidetty ihminen työpaikallaan ja itse hyvin tyytyväinen elämäänsä.

Mikäli hän olisi jäänyt normaaliluokalle, olisivat hänen kokemuksesna olleet enimmäkseen sellaisia, että hän olisi kokemut itsensä muita huonommaksi jatkuvasti ja ollut negatiivisen huomion kohteena. Tämä vain yhtenä tosielämän esimerkkinä.

Lahjakkaiden oppilaiden alisuoriutuminenkin on tosiasia silloin, kun opetus ei stimuloi heitä mitenkään.

Tästä on kokemusta omasta perheestä, joka ei kuitenkaan johtanut syrjäytymiseen, mutta johti alisuoriutumiseen koko peruskoulun ajan. Onneksi numerot kuitenkin pysyivät sellaisina, että lapsi pääsi lukioon, jolloin tilanne muuttui, puhumattakaan korkeakoulusta.  Tosin hänen piti opetella opiskeleminen, koska peruskoulun läpisaamiseen riitti läsnäolo ja kuunteleminen, mitään haasteita ei ollut.

Meidän tulee hyväksyä, että molemmanlaisia ihmisiä on olemassa ja molempia tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseen. Eikö silloin järkevintä olisi tarjota heille juuri heidän tarvitsemaansa opetusta?

Rahakysymyshän tämä on ja politiikka ratkaisee.

Väitän kuitenkin, että suurin osa normaaleista oppilaista myös alisuoriutuu peruskoulussa, koska resurssit kohdentuvat heikommin pärjääviin, jotka eivät kuitenkaan saa sitä, mitä he tarvitsisivat.

Opettajien arvostusta tulisi kasvattaa, jotta parhaat hakeutuisivat koulutukseen. Ei siellä tarvita niitä kilttejä ysin tyttöjä, jotka ovat enneet systeemin läpi kyseenalaistamatta mitään - ja jatkavat omassa työssään opitulla linjalla. Miehiä myös enemmän opettajakoulutukseen, vaikka sitten kiintiöiden avulla, vaikka kiintiöitä yleensä vastustankin.

Olen vankasti eri mieltä siitä, ettäkö resurssit kohdistuisivat vain heikompiin oppilaihin. Resursseja on ylipäätään liian vähän, eikä erityisopetus todellakaan ole ollut säästöjen ulkopuolella, päinvastoin juuri siitä on säästetty.

Kuten kerroin, oma lapseni on pienryhmässä, joten en ole sitä paheksunut. Toin vain esille sen faktan, että se toimii osalle erityisoppilaista, mutta ei todellakaan kaikille.

Ihan kuten ei se integrointikaan ole avain onneen. Lapsikohtaisesti pitäisi päättää, eikä katsoa, että TARKKIKSET - siis todellakin nyt puhuttiin kaatoluokasta, jotka ennen nimettiin tarkkiksiksi - olisi joku hyvä vakioluokka.

Sitä paitsi, osa erityisoppilaistakin on niitä lahjakkaita. Esim. oma lapseni päätteli jo ekalla luokalla kertotaulun ja laski päässään moninumeroisten lukujen kertolaskuja. Hän oppi luvut ja kirjaimet 1,5-vuotiaana. Ei ole mitään järkeä siinäkään, että hiljainen ja älykäs poika pantaisiin tarkkikselle. Pienryhmä joo, tarkkis ei.

5

Minä en puhunutkaan tarkkiksista, vaan erityiskouluista, joissa olisi riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa.

En epäile hetkeäkään, etteikö osa eritysioppilaista olisi lahjakkaita. Lahjakkaat lapset saattavat tylsistyessään, eli opetuksen mielenkiinnottomuuden takia, päätyä luokan häiriköiksikin.

Nyt on tilanne se, että erityisohjausta tarvitsevat lapset on tavallaan niputettu yhdeksi joukoksi, riippumatta siitä, millaisia  he ovat, millaisia ovat heidän ongelmansa.

Mitä sinun hiljainen lapsesi hyötyy pienryhmästä, jos siinä on vaikka kaksi häiriköivää lasta?

En myöskään ole valmis allekirjoittamaan tuota leimaamista.  Vastuuon meidän aikuisten. Lapsemme toistavat niitä arvoja ja asenteista, joita he kotoaan saavat, eli vanhempien tulisi muuttua. Realistisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista, idiootteja on ja tulee olemaan meissä vanhemmissakin. Lapset leimaavat ja kiusaavat toisiaan mitä erilaisin perustein, ulkonäön, vaatetuksen, luonteenlaadun jne. perusteella, siitä tuskin koskaan päsemme eroon. Miksi siis yhden ryhmän leimaaminen vain on mörkö?

Sullapa on vinkeä ajattelumaailma. Että kun kiusaamista on, siihen ei kannata tai tarvitse puuttua lainkaan millään osa-alueella.

Minusta taas pitää AINA, kun mietitään pienten lasten hoitoa ja kasvatusta, miettiä sitä, luodaanko järjestelmä, joka kannustaa ja tukee mahdollisimman yksilöllisesti ja kunkin lapsen erityiset tarpeet huomioiden - VAI luodaanko järjestelmä, joka leimaa tarpeettomasti lapsia ja johtaa siihen, että yhden erityisen tuen tarpeen takia lapselta jo pienenä suljetaan ovet esimerkiksi jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään.

Sinä edelleen puhut koko akan erityisoppilaista = muiden oppilaiden oppimista häiritsevinä tekijöinä, häirikköinä.

Tarkkaavaisuushäiriöisiä heistä on vain pieni osa.

Jos lapsi pärjää normaaliluokalla, ja avustaja riittää - ja avustaja siis tosiaan auttaa myös muita luokan oppilaita, henkilökohtaisista avustajista nyt ei ollut puhe, heitä saa hyvin harvoin - mikä olisi se peruste siirtää hänet erityisluokkaan?

Kuten olen jo maininnut, oma lapseni on erityisluokalla ja se on hänelle oiva ratkaisu, MUTTA se ei toimi kaikille, ja juuri tuollaista jäykkää toisen ääripään ratkaisua pidän idioottimaisena, että lopetettaisiin tyystin integrointi.

Kunnat maksavat nykyisin kokonaan erityisopetuksen. Jos lähdettäisiin siitä, että tosiaan kaikki erityisoppilaat siivottaisiin pienryhmiin (saati tarkkiksiin), aika piankin oltaisiin tilanteessa, että opetusbudjetti räjähtää käsiin ja kunnat alkaisivat leikata erityisopetuksesta. "Poissa silmistä, pois mielestä".

Sitä paitsi tosiaan se mallioppiminen, jossa lapsien rinnalla on monenlaisia ihmisiä, on tärkeää sekin. Mitä vaikkapa juuri autismikirjolainen oppii muilta lapsilta, jos on luokassa pelkkien autistilapsien kanssa? Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

Heistä iso osa jatkaa nykyisin jatko-opintoihin, jossa heidän pitää joka tapauksessa pärjätä normaaliluokassa.

5

Mitä ihmeen olkiukkoja sinä rakentelet?

Missä kohtaa sanoin, että kiusaamiseen ei pitäisi puuttua?  Taidat lukea tekstiä asenteellisesti.  Kiusaamisen suurin syy löytyy lasten kodeista, kuten kommentissani mainitsinkin.  Kiusaamisest aon nyt puhuttu ties kuinka kauan, mutta se kasvaa vain ja uutena todella pahana asiana on somekiusaaminen.

Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten en edes tiedä, mitä kaikkia häiriöitä lapsille on diagnosoitu. Tiedän sen, että koulut ovat kuin taistelutantereita nykyään, jossa sekä oppilaat että opettajat ja kouluavustajat  ja kouluisännät jne. ovat kovilla, työrauhaa ei ole kenelläkään.

Tilanteen ollessa näin heikko, asialle tulisi tehdä jotain. En näe järkevänä perustaa taas uusia tutkimusryhmiä ja komiteoita pohtimaan asiaa vuosikausia, vaan ensimmäinen tehtävä on erottaa häiriköt erityisopettajien ja muiden asiaan koulutettujen ohjaukseen, jotta jäljelle jääville lapsille ja aikuisille taattaisiin edes jonkinlainen mahdollisuus työrauhaan ja häiriköiden elämään saataisiin tilanne, jossa heidän koulunkäynnillään  ja opiskelullaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus toimia.

Meillä on jo nyt yli 70 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Asiantuntijoiden mukaan jokaisesta lasten ikäryhmästä syntyy 10 000 uutta syrjäytymisvaarassa olevaa. Kehitys on äärimmäisen huolestuttava ja selkeä osoitus siitä, että nykysysteemi ei toimi.

SINä itse ihan suoraan sanot, että jos kerran lapsia kiusataan eri asioista, niin miksi ainoastaan erityislasten kiusaamista pidetään mörkönä eli miksi siihen pitäisi puuttua.

. MINUSTA KAIKkeen kiusaamiseen pitää puuttua, eikä luoda ainakaan sellaisia järjestelmiä varta vasiten, joissa erituisen tuen tarpeessa olevat leimataan kaikki häiriköiksi ja siivotaan "jonnekin muualle".

Toistuvasti nyt väität, että koulujen levottomuus johtuu "häiriköistä", samoin nuorten syrjäytyminen. Aika helvetin kova kärjistys sinulla, ihan kuin nuorten ja lasten elämässä ei olisikaan muita ongelmia kuin naapurin dysfaatikon saama erityisopetus ja koulunkäyntiavustajan läsnäolo luokassa! Ei jeesus, luetko sä ollenkaan noita kommenttejasi ajatuksella???

Todellisuudessa - koetetaanpa nyt pysyä asiassa siellä! - erityisoppilaista vain pieni osa häiriköi. Pienryhmiä EI ole lopetettu kokonaan, mutta jos sellaista ei löydy lähikoulussa ja lapsen tarvitsema tuki voidaan järjestää normaaliin luokaan, se voi hyvin olla lapselle paras ratkaisu.

Kannattaa muistaa sekin, että pienryhmä jossakin kauempana katkaisee pieneltä lapselta kontaktit naapuruston lapsiin. Ja jos ja kun siellä pienryhmässä on kirjava joukko lapsia kukin eri diagnoosilla, mahdollisesri kolmelta eri luokka-asteelta, se voi senkin takia huono ratkaisu lapselle.

Molempia siis tarvitaan. Sekä integrointia että pienryhmiä. Mikä tässä on niin helvetin vaikea ymmärtää?

5

Jompikumpi meistä ei ymmärrä, ilmeisesti.

Minä perustan käsitykseni lähipiirini opettajien kokemuksiin, sekä opettajien avautumiseen mediassa. He ovat kovasti yrittäneet tuoda julkisuuteen niitä ongelmia, joiden kanssa sekä he että oppilaat joutuvat painimaan päivittäin.

Olen itsekin saanut tutustua tämän päivän kouluun oman työni puitteissa, eli olen vieraillut usemmassakin koulussa ja luokassa seuraamassa opetusta - tai opettajan yrityksiä opettaa.  Häiriköinti estää kaikkien työskentelyn, kuten jo empiiristen kokemusteni perusteella kerroin.

Jos olisit lukenut kaikki kommentit, olisit huomannut, että ehdotan tässä ensivaiheessa näiden häiriköiden siirtämistä toisenlaisen opetuksen piiriin, jolloin resursseja vapautuisi muiden eritystarpeita omaavienkin käyttöön, itse asiassa paremmin koko luokan käyttöön, myös niiden lasten, joiden ongelmat ovat luonteeltaan toisenlaisia.

Jokin aika sitten eräs psykologi asetti uransa vaakalaudalle kertoessaan julkisesti käsityksensä ADHD-diagnooseista; vanhemmat hakevat lapselleen ko. diagnoosin, koska pääsevät siten irti omasta vastuustaan. Tämä psykologi ei asettanut koko diagnoosia kyseenalaiseksi, mutta johan älähdettiin.

Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä, lasten häiriökäyttäytyminen ja ns. ylivilkkaus johtuu todennäköisesti monen lapsen kohdalla heikosta kotikasvatuksesta. Tätä käsitystäni puoltaa tuo syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten määrä. Se on räjähtänyt käsiin. Tällaista tilannetta ei ole koskaan Suomen historiassa aiemmin ollut.

Minkä selityksen sinä haluaisit ilmiölle antaa?

Olen minäkin vieraillut luokissa, mm. etsiessäni lapselle ennen koulunalkua sopivaa luokkaa. Koska olen aktiivinen vertaistoiminnassa, tunnen erityisoppilaita kymmeniä. Sinä et ilmeisesti tunne yhtäkään.

Lisäksi sekä mieheni että kälyni ovat opettajia, käly jopa laaja-alainen erityisopettaja.

Joten edelleen: kannatan erityisluokkien säilyttämistä, mutta en luopumista kokonaan integroinnista, koska toisin kuin sinä väität, se myös TOIMII aika usein hyvin.

Olen lukenut kaikki kommenttisi. Oletko sinä lukenut minun? Meinaan kun minustakin vaikeasti psyykkisesti oirehtivat lapset pitää saada hoitoon.

Tässä kuitenkin puhuttiin kaikkien erityislasten integrointien lopettamisesta. Luepa aloitus uudelleen!

Adhd-diagnoosia ei "hankita" kuin enolle illallista. Se edellyttää perusteellisia tutkimuksia, ymmärtääkseni aspergerin tavoin keskussairaalan ao. osastolla. Joka väittää, että diagnoosi hankitaan selitykseksi laiskuudelle, on pihalla asiasta kuin lumiukko! Siksi sitä mielipidettä on kritisoitu.

Sinänsä tietysti kasvatuksella voidaan vahvistaa tai lievittää eri diagnoosien oireita. On parempia ja on huonompia keinoja käsitellä vaikkapa nyt adhd-lasta. Mutta kokonaisen diagnoosiryhmän leimaaminen on vastuutonta ja asiantuntematonta.

Sinä väitit ensin, että lasten ja nuorten syrjäytyminen johtuu koulujen integrointi-käytännöistä. Nyt vetoat puuttuvaan kotikasvatukseen. Koetapa päättää, kumpi se nyt oli?

Todellisuudessa yhteiskunnassa menee moni asia mönkään ja monella tavalla mönkään. Lapsiperheiden tulotaso on jäänyt jälkeen, ja moni perhe elää köyhyydessä. Siitä seuraa mielenterveysongelmia ja vaikeuksia hankkia apua ja terapioita.

Yksi tekijä on säästöpolitiikka. Koulunkäyntiavustajia on vähennetty samalla, kun integrointeja on lisätty, ja se on tietysti väärä ratkaisu - mutta välttämättä siinä ei pidä silloin tehdä tuollaista johtopäätöstä, että integroinnit pitää lopettaa, vaan lisätä niitä avustajia!

Toisaalta pienryhmäopetuksen tasoonkin pitää panostaa. Oman lapseni alakoulussa vähennettiin avustajaresurssi juurikin sieltä pienluokasta. Jokainen voi itse miettiä, miten hyvätasoista opetus on, kun yhden opettajan pitää ilman avustajaa opettaa kymmentä eri diagnooseilla varustettua lasta, kolmelta luokka-asteelta, kullakin hiukan erilainen tuen tarve.

Yleinen asenneilmasto on myös tärkeä tekijä. Niin kauan kuin ns. normaalien lasten vanhemmilla on asenne, että "ei se meidän Niko-Bertta mitään tee, ne on ne MUUT lapset ja varsinkin ne ERITYISET, jotka aiheuttaa häiriötä", niin normaalilapsoset saavat melskata tunnilla, eivätkä vanhemmat pidä lapsilleen kuria tai tartu toimeen, jos opettajalta tulee kielteistä palautetta. Tämä on nähty monta kertaa!

Toisin sanoen ilman diagnoosia olo ei tee lapsesta pyhimystä.

Meidän roolissamme vanhempina on vain ja ainoastaan vastata omasta lapsestamme. Katsoa, että hän oppii käytöstavat, ei kiusaa ja tottelee opettajaa.

5

Vierailija kirjoitti:

Oma erityislapseni ei pärjännyt normaalimenossa mukana ollenkaan, vaikka älyllisesti oli ehkä jopa osaa fiksumpi (oppi hyvin nuorena itse lukemaan, nyt 8-vuotiaana keskustelee sujuvasti englanniksi ulkomaalaisten kanssa jne). Pääsi sitten sairaalakouluun ja kappas; koulu alkoi sujumaan ja ihan normaalilla opintosuunnitelmalla! Mutta niitä sairaalakoulupaikkoja on TODELLA rajoitetusti- ne saisi vähintään tuplata nykyisestä. 

Samaa mieltä!

5

Vierailija kirjoitti:

Kerron vain oman kokemukseni, joka ei liity integraatioon sinänsä, vaan erityisopetukseen.

Oma poikani sai erityisopetusta, vaikka hänellä ei ollut oikeastaan varsinaisia oppimisvaikeuksia vaan ainoastaan motivaatio-ongelma. Eihän siitä mitään tullut, hän oppi vähemmän kuin omassa luokassaan. Erityisopettaja on varmastikin oman alansa ammattilainen, mutta kun kaikille oppilaille ei pidä oppisisältöä mukauttaa. Tarvittaisiin vain karski, kalju ja karvainen karpaasi, joka löisi nyrkkiä pöytään ja vaatisi nulkilta enemmän yrittämistä - kaikkien niiden ymmärtäväisten tätien sijaan. Poika kaipasi miestä ja miehen haasteita, ei ymmärtämistä ja tukea.

Ihana. Olet todennäköisesti aivan oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

.

Rajatusta luokkakoosta ei ole lupa poiketa edes tilapäisesti. Tiedän,mitä käytäntö ja arki voi olla,sitä on kysytty ikävä kyllä myös vanhemmilta,että voisiko luokkaan ottaa lisää oppilaita (!) Jos oppitunnilla on kaksi opettajaa,homma on eri.

Ai toi ope sitten valehteli. Tai laski väärin oppilaansa.  

Mahdollista. Todennäköisempää kuitenkin on,että hänen luokallaan ei ole pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevaa oppilasta.

Mielestäni luokkakoot tulisi pienentää. Joku 10-15 oppilasta per opettaja. Näin jokaisen oppilaan tekemisiä valvotaan tarkemmin ja oppimista. Näin lapset saisivat apua erilaisiin haasteisiin, mitä heillä on. Levottomat rauhoittuisivat. 

Ujompien olisi helpompi viitata, kun ei olla kuin auditoriossa. Ryhmä muodostuisi tiiviimmäksi. Retkiä olisi helpompi järjestää.

Lisäksi koulun pitäisi jatkua juhannukseen saakka. Sen avulla kahdeksan aamut marras-joulukuussa voisi unohtaa. Lapset jaksaisivat paremmin. Liikuntaa voisi olla viikossa kaksikin kertaa, näin siitä tulisi enemmän elämäntapa, mutta tietysti ei sitä polttopalloa, vaan pitäisi olla resursseja järjestää tutustumista mahdollisimman moneen lajiin.

Mistä rahat? Mielestäni veroparatiisiyhtiöt voisivat maksaa tämän veroina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätön vaatimus.

Kouluavustajat mahdollistavat tuen myös niille normaalisti oppiville lapsille, koska heillekin saattaa jokin asia olla haasteellinen. Opettaja ei ehdi kaikkeen puuttua, lisäaikuinen luokassa helpottaa tilannetya, ja PARANTAA opiskelurauhaa selvästi, ei heikennä sitä!

Ns. tarkkikset eivät olleet kuin lasten säilytyspaikkoja. Kuitenkin kaikki pienryhmäopetuksesta hyötyvät EIVÄT tarvitse pienryhmäpaikkaa oppimisvaikeuksien takia, vaan esim. aistiyliherkkyyden tai omantoiminnan ohjauksen puutteiden takia.

Tunnut lähtevän siitä oletuksesta, että erityisoppilaiden opettaminen on turhaa, koska "ei heistä mitään kumminkaan tule". Oletus on aivan väärä. Oppilalla voi olla vaikkapa lukihäiriö, ja hän hyötyy avustajan tuesta, mutta on täysin normaaliälyinen ja jopa lahjakaskin - ja kykenee mainiosti opiskelemaan ja toimimaan ammatissa. Esim. minulla veljentytär on lukihäiriöinen, mutta toimii kirjanpitäjänä isossa kv-tilintarkastustoimistossa. Oma lapseni on asperger, ja pienryhmässä, mutta opiskelee yleisellä oppimäärällä ja on matematiikassa lahjakas.

Jotkut lapset hyötyvät pienryhmästä - muttei siis sellaisesta, jonne vain kaadettaisiin kaikki sosiaalisesti/psyykkisesri haastavat lapset, eli ei entisenlaisista tarkkiksista. Toiset taas pärjäävät normaaliluokissa avustajan kanssa ja se on heille paras ratkaisu.

Mitään joko-tai -systeemiä ei kannata luoda, koska jokainen erityislapsikin on omanlaisensa, ja se, mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.

Nykyinen systeemi ei oikeasti palvele ketään, eikä minkäänlaista oppilasta.

Suurissa ryhmissä tarkkaavaisuushäiriöisten oireet kulminoituvat, joten kaikki resurssit käytetään heihin, ilman, että kukaan hyötyy. Muiden oppilaiden eteneminen hidastuu, puhumattakaan siitä, että lahjakkaiden oppilaiden tarpeita ei huomioida mitenkään, seurauksena lahjakkaiden taantuminen.

Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tulisi kaikki oppilaat saada jatkossa tuottavaan työhän, nykymallilla se ei onnistu.

Kouluavustajia lainkaan vähättelemättä, olen sitä mieltä, että eritysopettajien koulutus takaa paremmat mahdollisuus heikommin pärjääville.

Oman lapseni luokalla 90-luvulla oli muutama oppilas, joilla oli mm. tarkkaavaisuushäiriö ja oppimisvaikeuksia melko yleisesti. Erään lapsen vanhemmat vastustivat kovin lapsensa siirtämistä erityiskouluun, mutta sopuun päästiin ja siirto tehtiin. Se oli lapsen kannalta erinomainen ratkaisu. Hän on nyt aikuinen ja osaamistaan vastaavissa töissä, vastaten itse elatuksestaan ja osaamisestaan. Pidetty ihminen työpaikallaan ja itse hyvin tyytyväinen elämäänsä.

Mikäli hän olisi jäänyt normaaliluokalle, olisivat hänen kokemuksesna olleet enimmäkseen sellaisia, että hän olisi kokemut itsensä muita huonommaksi jatkuvasti ja ollut negatiivisen huomion kohteena. Tämä vain yhtenä tosielämän esimerkkinä.

Lahjakkaiden oppilaiden alisuoriutuminenkin on tosiasia silloin, kun opetus ei stimuloi heitä mitenkään.

Tästä on kokemusta omasta perheestä, joka ei kuitenkaan johtanut syrjäytymiseen, mutta johti alisuoriutumiseen koko peruskoulun ajan. Onneksi numerot kuitenkin pysyivät sellaisina, että lapsi pääsi lukioon, jolloin tilanne muuttui, puhumattakaan korkeakoulusta.  Tosin hänen piti opetella opiskeleminen, koska peruskoulun läpisaamiseen riitti läsnäolo ja kuunteleminen, mitään haasteita ei ollut.

Meidän tulee hyväksyä, että molemmanlaisia ihmisiä on olemassa ja molempia tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseen. Eikö silloin järkevintä olisi tarjota heille juuri heidän tarvitsemaansa opetusta?

Rahakysymyshän tämä on ja politiikka ratkaisee.

Väitän kuitenkin, että suurin osa normaaleista oppilaista myös alisuoriutuu peruskoulussa, koska resurssit kohdentuvat heikommin pärjääviin, jotka eivät kuitenkaan saa sitä, mitä he tarvitsisivat.

Opettajien arvostusta tulisi kasvattaa, jotta parhaat hakeutuisivat koulutukseen. Ei siellä tarvita niitä kilttejä ysin tyttöjä, jotka ovat enneet systeemin läpi kyseenalaistamatta mitään - ja jatkavat omassa työssään opitulla linjalla. Miehiä myös enemmän opettajakoulutukseen, vaikka sitten kiintiöiden avulla, vaikka kiintiöitä yleensä vastustankin.

Olen vankasti eri mieltä siitä, ettäkö resurssit kohdistuisivat vain heikompiin oppilaihin. Resursseja on ylipäätään liian vähän, eikä erityisopetus todellakaan ole ollut säästöjen ulkopuolella, päinvastoin juuri siitä on säästetty.

Kuten kerroin, oma lapseni on pienryhmässä, joten en ole sitä paheksunut. Toin vain esille sen faktan, että se toimii osalle erityisoppilaista, mutta ei todellakaan kaikille.

Ihan kuten ei se integrointikaan ole avain onneen. Lapsikohtaisesti pitäisi päättää, eikä katsoa, että TARKKIKSET - siis todellakin nyt puhuttiin kaatoluokasta, jotka ennen nimettiin tarkkiksiksi - olisi joku hyvä vakioluokka.

Sitä paitsi, osa erityisoppilaistakin on niitä lahjakkaita. Esim. oma lapseni päätteli jo ekalla luokalla kertotaulun ja laski päässään moninumeroisten lukujen kertolaskuja. Hän oppi luvut ja kirjaimet 1,5-vuotiaana. Ei ole mitään järkeä siinäkään, että hiljainen ja älykäs poika pantaisiin tarkkikselle. Pienryhmä joo, tarkkis ei.

5

Minä en puhunutkaan tarkkiksista, vaan erityiskouluista, joissa olisi riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa.

En epäile hetkeäkään, etteikö osa eritysioppilaista olisi lahjakkaita. Lahjakkaat lapset saattavat tylsistyessään, eli opetuksen mielenkiinnottomuuden takia, päätyä luokan häiriköiksikin.

Nyt on tilanne se, että erityisohjausta tarvitsevat lapset on tavallaan niputettu yhdeksi joukoksi, riippumatta siitä, millaisia  he ovat, millaisia ovat heidän ongelmansa.

Mitä sinun hiljainen lapsesi hyötyy pienryhmästä, jos siinä on vaikka kaksi häiriköivää lasta?

En myöskään ole valmis allekirjoittamaan tuota leimaamista.  Vastuuon meidän aikuisten. Lapsemme toistavat niitä arvoja ja asenteista, joita he kotoaan saavat, eli vanhempien tulisi muuttua. Realistisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista, idiootteja on ja tulee olemaan meissä vanhemmissakin. Lapset leimaavat ja kiusaavat toisiaan mitä erilaisin perustein, ulkonäön, vaatetuksen, luonteenlaadun jne. perusteella, siitä tuskin koskaan päsemme eroon. Miksi siis yhden ryhmän leimaaminen vain on mörkö?

Sullapa on vinkeä ajattelumaailma. Että kun kiusaamista on, siihen ei kannata tai tarvitse puuttua lainkaan millään osa-alueella.

Minusta taas pitää AINA, kun mietitään pienten lasten hoitoa ja kasvatusta, miettiä sitä, luodaanko järjestelmä, joka kannustaa ja tukee mahdollisimman yksilöllisesti ja kunkin lapsen erityiset tarpeet huomioiden - VAI luodaanko järjestelmä, joka leimaa tarpeettomasti lapsia ja johtaa siihen, että yhden erityisen tuen tarpeen takia lapselta jo pienenä suljetaan ovet esimerkiksi jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään.

Sinä edelleen puhut koko akan erityisoppilaista = muiden oppilaiden oppimista häiritsevinä tekijöinä, häirikköinä.

Tarkkaavaisuushäiriöisiä heistä on vain pieni osa.

Jos lapsi pärjää normaaliluokalla, ja avustaja riittää - ja avustaja siis tosiaan auttaa myös muita luokan oppilaita, henkilökohtaisista avustajista nyt ei ollut puhe, heitä saa hyvin harvoin - mikä olisi se peruste siirtää hänet erityisluokkaan?

Kuten olen jo maininnut, oma lapseni on erityisluokalla ja se on hänelle oiva ratkaisu, MUTTA se ei toimi kaikille, ja juuri tuollaista jäykkää toisen ääripään ratkaisua pidän idioottimaisena, että lopetettaisiin tyystin integrointi.

Kunnat maksavat nykyisin kokonaan erityisopetuksen. Jos lähdettäisiin siitä, että tosiaan kaikki erityisoppilaat siivottaisiin pienryhmiin (saati tarkkiksiin), aika piankin oltaisiin tilanteessa, että opetusbudjetti räjähtää käsiin ja kunnat alkaisivat leikata erityisopetuksesta. "Poissa silmistä, pois mielestä".

Sitä paitsi tosiaan se mallioppiminen, jossa lapsien rinnalla on monenlaisia ihmisiä, on tärkeää sekin. Mitä vaikkapa juuri autismikirjolainen oppii muilta lapsilta, jos on luokassa pelkkien autistilapsien kanssa? Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

Heistä iso osa jatkaa nykyisin jatko-opintoihin, jossa heidän pitää joka tapauksessa pärjätä normaaliluokassa.

5

Mitä ihmeen olkiukkoja sinä rakentelet?

Missä kohtaa sanoin, että kiusaamiseen ei pitäisi puuttua?  Taidat lukea tekstiä asenteellisesti.  Kiusaamisen suurin syy löytyy lasten kodeista, kuten kommentissani mainitsinkin.  Kiusaamisest aon nyt puhuttu ties kuinka kauan, mutta se kasvaa vain ja uutena todella pahana asiana on somekiusaaminen.

Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten en edes tiedä, mitä kaikkia häiriöitä lapsille on diagnosoitu. Tiedän sen, että koulut ovat kuin taistelutantereita nykyään, jossa sekä oppilaat että opettajat ja kouluavustajat  ja kouluisännät jne. ovat kovilla, työrauhaa ei ole kenelläkään.

Tilanteen ollessa näin heikko, asialle tulisi tehdä jotain. En näe järkevänä perustaa taas uusia tutkimusryhmiä ja komiteoita pohtimaan asiaa vuosikausia, vaan ensimmäinen tehtävä on erottaa häiriköt erityisopettajien ja muiden asiaan koulutettujen ohjaukseen, jotta jäljelle jääville lapsille ja aikuisille taattaisiin edes jonkinlainen mahdollisuus työrauhaan ja häiriköiden elämään saataisiin tilanne, jossa heidän koulunkäynnillään  ja opiskelullaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus toimia.

Meillä on jo nyt yli 70 000 syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Asiantuntijoiden mukaan jokaisesta lasten ikäryhmästä syntyy 10 000 uutta syrjäytymisvaarassa olevaa. Kehitys on äärimmäisen huolestuttava ja selkeä osoitus siitä, että nykysysteemi ei toimi.

SINä itse ihan suoraan sanot, että jos kerran lapsia kiusataan eri asioista, niin miksi ainoastaan erityislasten kiusaamista pidetään mörkönä eli miksi siihen pitäisi puuttua.

. MINUSTA KAIKkeen kiusaamiseen pitää puuttua, eikä luoda ainakaan sellaisia järjestelmiä varta vasiten, joissa erituisen tuen tarpeessa olevat leimataan kaikki häiriköiksi ja siivotaan "jonnekin muualle".

Toistuvasti nyt väität, että koulujen levottomuus johtuu "häiriköistä", samoin nuorten syrjäytyminen. Aika helvetin kova kärjistys sinulla, ihan kuin nuorten ja lasten elämässä ei olisikaan muita ongelmia kuin naapurin dysfaatikon saama erityisopetus ja koulunkäyntiavustajan läsnäolo luokassa! Ei jeesus, luetko sä ollenkaan noita kommenttejasi ajatuksella???

Todellisuudessa - koetetaanpa nyt pysyä asiassa siellä! - erityisoppilaista vain pieni osa häiriköi. Pienryhmiä EI ole lopetettu kokonaan, mutta jos sellaista ei löydy lähikoulussa ja lapsen tarvitsema tuki voidaan järjestää normaaliin luokaan, se voi hyvin olla lapselle paras ratkaisu.

Kannattaa muistaa sekin, että pienryhmä jossakin kauempana katkaisee pieneltä lapselta kontaktit naapuruston lapsiin. Ja jos ja kun siellä pienryhmässä on kirjava joukko lapsia kukin eri diagnoosilla, mahdollisesri kolmelta eri luokka-asteelta, se voi senkin takia huono ratkaisu lapselle.

Molempia siis tarvitaan. Sekä integrointia että pienryhmiä. Mikä tässä on niin helvetin vaikea ymmärtää?

5

Jompikumpi meistä ei ymmärrä, ilmeisesti.

Minä perustan käsitykseni lähipiirini opettajien kokemuksiin, sekä opettajien avautumiseen mediassa. He ovat kovasti yrittäneet tuoda julkisuuteen niitä ongelmia, joiden kanssa sekä he että oppilaat joutuvat painimaan päivittäin.

Olen itsekin saanut tutustua tämän päivän kouluun oman työni puitteissa, eli olen vieraillut usemmassakin koulussa ja luokassa seuraamassa opetusta - tai opettajan yrityksiä opettaa.  Häiriköinti estää kaikkien työskentelyn, kuten jo empiiristen kokemusteni perusteella kerroin.

Jos olisit lukenut kaikki kommentit, olisit huomannut, että ehdotan tässä ensivaiheessa näiden häiriköiden siirtämistä toisenlaisen opetuksen piiriin, jolloin resursseja vapautuisi muiden eritystarpeita omaavienkin käyttöön, itse asiassa paremmin koko luokan käyttöön, myös niiden lasten, joiden ongelmat ovat luonteeltaan toisenlaisia.

Jokin aika sitten eräs psykologi asetti uransa vaakalaudalle kertoessaan julkisesti käsityksensä ADHD-diagnooseista; vanhemmat hakevat lapselleen ko. diagnoosin, koska pääsevät siten irti omasta vastuustaan. Tämä psykologi ei asettanut koko diagnoosia kyseenalaiseksi, mutta johan älähdettiin.

Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä, lasten häiriökäyttäytyminen ja ns. ylivilkkaus johtuu todennäköisesti monen lapsen kohdalla heikosta kotikasvatuksesta. Tätä käsitystäni puoltaa tuo syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten määrä. Se on räjähtänyt käsiin. Tällaista tilannetta ei ole koskaan Suomen historiassa aiemmin ollut.

Minkä selityksen sinä haluaisit ilmiölle antaa?

Olen minäkin vieraillut luokissa, mm. etsiessäni lapselle ennen koulunalkua sopivaa luokkaa. Koska olen aktiivinen vertaistoiminnassa, tunnen erityisoppilaita kymmeniä. Sinä et ilmeisesti tunne yhtäkään.

Lisäksi sekä mieheni että kälyni ovat opettajia, käly jopa laaja-alainen erityisopettaja.

Joten edelleen: kannatan erityisluokkien säilyttämistä, mutta en luopumista kokonaan integroinnista, koska toisin kuin sinä väität, se myös TOIMII aika usein hyvin.

Olen lukenut kaikki kommenttisi. Oletko sinä lukenut minun? Meinaan kun minustakin vaikeasti psyykkisesti oirehtivat lapset pitää saada hoitoon.

Tässä kuitenkin puhuttiin kaikkien erityislasten integrointien lopettamisesta. Luepa aloitus uudelleen!

Adhd-diagnoosia ei "hankita" kuin enolle illallista. Se edellyttää perusteellisia tutkimuksia, ymmärtääkseni aspergerin tavoin keskussairaalan ao. osastolla. Joka väittää, että diagnoosi hankitaan selitykseksi laiskuudelle, on pihalla asiasta kuin lumiukko! Siksi sitä mielipidettä on kritisoitu.

Sinänsä tietysti kasvatuksella voidaan vahvistaa tai lievittää eri diagnoosien oireita. On parempia ja on huonompia keinoja käsitellä vaikkapa nyt adhd-lasta. Mutta kokonaisen diagnoosiryhmän leimaaminen on vastuutonta ja asiantuntematonta.

Sinä väitit ensin, että lasten ja nuorten syrjäytyminen johtuu koulujen integrointi-käytännöistä. Nyt vetoat puuttuvaan kotikasvatukseen. Koetapa päättää, kumpi se nyt oli?

Todellisuudessa yhteiskunnassa menee moni asia mönkään ja monella tavalla mönkään. Lapsiperheiden tulotaso on jäänyt jälkeen, ja moni perhe elää köyhyydessä. Siitä seuraa mielenterveysongelmia ja vaikeuksia hankkia apua ja terapioita.

Yksi tekijä on säästöpolitiikka. Koulunkäyntiavustajia on vähennetty samalla, kun integrointeja on lisätty, ja se on tietysti väärä ratkaisu - mutta välttämättä siinä ei pidä silloin tehdä tuollaista johtopäätöstä, että integroinnit pitää lopettaa, vaan lisätä niitä avustajia!

Toisaalta pienryhmäopetuksen tasoonkin pitää panostaa. Oman lapseni alakoulussa vähennettiin avustajaresurssi juurikin sieltä pienluokasta. Jokainen voi itse miettiä, miten hyvätasoista opetus on, kun yhden opettajan pitää ilman avustajaa opettaa kymmentä eri diagnooseilla varustettua lasta, kolmelta luokka-asteelta, kullakin hiukan erilainen tuen tarve.

Yleinen asenneilmasto on myös tärkeä tekijä. Niin kauan kuin ns. normaalien lasten vanhemmilla on asenne, että "ei se meidän Niko-Bertta mitään tee, ne on ne MUUT lapset ja varsinkin ne ERITYISET, jotka aiheuttaa häiriötä", niin normaalilapsoset saavat melskata tunnilla, eivätkä vanhemmat pidä lapsilleen kuria tai tartu toimeen, jos opettajalta tulee kielteistä palautetta. Tämä on nähty monta kertaa!

Toisin sanoen ilman diagnoosia olo ei tee lapsesta pyhimystä.

Meidän roolissamme vanhempina on vain ja ainoastaan vastata omasta lapsestamme. Katsoa, että hän oppii käytöstavat, ei kiusaa ja tottelee opettajaa.

5

Sisälukutaito kunniaan.  Esität minun väittämäkseni sellaista, jota ei tulisi mieleenikään sanoa.  Sekoitatko nyt useamman kommentoijan keskenään, vai olenko ilmaissut ilmaissut ajatukseni jotenkin huonosti, mikä ei kyllä yleensä tapoihini kuulu.

Osoita minulle kohdat, joissa väität minun haluavan poista integroinnin kokonaan, tai kohta, jossa väitän syrjäytymisen (!) johtuvan integraatiosta. Tai, jossa kukaan olisi kyseenalaistanut koko ADHD-diagnoosin olemassaolon, painotin nimenomaan, että ko. psykologikaan ei sitä suinkaan tehnyt, hänetkin ymmärrettiin väärin.

Valitettavasti minun on pakko todeta, että vaikka ilmaiset ajatuksesi hyvin, on sinulla puutteita toisten kommenttien ymmärtämisessä. 

Olen palstalla hyvinkin usein kirjoittanut lapsiperheiden toimeentuloahdingosta ja kertonut työttömyyden aiheuttamista psyykkisistä ja fyysisistä oireista. Olen jopa esittänyt mielipiteideni tueksi tilastoja ja asiantuntijanäkemyksiä.

Nämä seikat eivät silti poista sitä, että vanhemmilla on lisääntyvässä määrin ongelmia kasvatuksessaan. On laiminlyöntejä ja välinpitämättömyyttä, mutta myös lapsen jalustalle nostamista. Kaikissa tapauksissa lapsi on se, joka kärsii seurauksista ja se toki heijastuu ympäristöön.

 Ehdotin, että alkuvaiheessa nämä jatkuvasti häiriötä aiheuttavat oppilaat siirrettäisiin erityiskouluun, jossa heitä opettavat asiaan erikoistunut henkilökunta. Näin nämä lapset saisivat paremman avun ongelmiinsa.

Samalla luokan työrauha paranisi, jolloin resurssit kohdentuisivat paremmin myös niihin toisenlaisista ongelmista kärsiviin erityislapsiin. Työrauhan palautuessa opettajilla olisi mahdollisuus paremmin huomioida KAIKKi oppilaansa yksilöllisesti.

Näkemyksemme eivät oikeasti kovin paljoa eroa toisistaan.

Mistä tämä käsitys, ettei erityisluokassa voisi opiskella normaalia oppimäärää? Oma poikani on normaalin peruskoulun suorittanut, ihan normaalissa tahdissa, vaikka oli ala-asteen erityisluokassa. Yläasteella ei enää tarvinnut. Hänellä tosin oli enemmän ongelmia puheenkehityksessä ja oman toiminnan ohjauksessa, ei oppimisvaikeuksia. Sitten kun alkoi kyetä siihen, että ottaa kirjan esille ilman että avustaja ohjaa, siirrettiin normiluokkaan ja pärjäsi hyvin. Nykyään on opiskelija tavallisessa yliopistossa. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä käsitys, ettei erityisluokassa voisi opiskella normaalia oppimäärää? Oma poikani on normaalin peruskoulun suorittanut, ihan normaalissa tahdissa, vaikka oli ala-asteen erityisluokassa. Yläasteella ei enää tarvinnut. Hänellä tosin oli enemmän ongelmia puheenkehityksessä ja oman toiminnan ohjauksessa, ei oppimisvaikeuksia. Sitten kun alkoi kyetä siihen, että ottaa kirjan esille ilman että avustaja ohjaa, siirrettiin normiluokkaan ja pärjäsi hyvin. Nykyään on opiskelija tavallisessa yliopistossa. 

Erityisluokalla voi, omanikin on lukenut. Tarkkiksella ja jatko-opintojen mahdollisuudet olivat rajalliset. Ap puhui tarkkiksista.

5

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni luokkakoot tulisi pienentää. Joku 10-15 oppilasta per opettaja. Näin jokaisen oppilaan tekemisiä valvotaan tarkemmin ja oppimista. Näin lapset saisivat apua erilaisiin haasteisiin, mitä heillä on. Levottomat rauhoittuisivat. 

Ujompien olisi helpompi viitata, kun ei olla kuin auditoriossa. Ryhmä muodostuisi tiiviimmäksi. Retkiä olisi helpompi järjestää.

Lisäksi koulun pitäisi jatkua juhannukseen saakka. Sen avulla kahdeksan aamut marras-joulukuussa voisi unohtaa. Lapset jaksaisivat paremmin. Liikuntaa voisi olla viikossa kaksikin kertaa, näin siitä tulisi enemmän elämäntapa, mutta tietysti ei sitä polttopalloa, vaan pitäisi olla resursseja järjestää tutustumista mahdollisimman moneen lajiin.

Mistä rahat? Mielestäni veroparatiisiyhtiöt voisivat maksaa tämän veroina.

Kannatetaan kaikkea mitä kirjoitit. Olisipa juuri noin asiat.

Elämme hyvinvointivaltiossa, missä muka ihan ylivoimaista tarjota lapsille laadukas oppimisympäristö, syystä että päättäjät ovat (sensuroitu).