Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset eivät koskaan kutsu ketään kylään?
20.01.2017 |
Olen väsynyt vapaamatkustajiin kyläilykulttuurissa.
Vuoroin vieraissa: jokainen kutsuu välillä tuttavan kotiinsa tunniksi juttelemaan tai pelaamaan, ja tarjoaa pari kuppia kahvia. Siis jokainen normaali ihminen.
Olen välillä törmännyt merkillisiin hyypiöihin, jotka käyvät tosi mielellään kylässä, mutta menevät vaikeaksi, kun on puhe heidän omasta kodistaan.
Esim. lapsuusystävä tuli facessa vastaan, kutsuin meille kaffelle ja oli rattoisaa.
Seuraavalla viikolla hän soitteli ja kyseli, koska voitaisiin taas nähdä: -Koska mä voin tulla teille kahville?
Vastasin: -Eiku mennään välillä teille kahville. Hän meni hämilleen, puhisi ja änkytti ja lopulta ehdotti, että menisimme "termarikahville" lähipuistoon. Tammikuussa!
Hän asuu lapsen ja kissan kanssa, kuten minäkin + minulla on mies välillä kotona. Molemmilla pätkätöitä ja käytetyt huonekalut, ei mitään kotiteattereita olkkarissa eikä posliinivitriiniä keittiössä. Miksei hänen luokseen voi mennä kylään?
Toinen esim. on naapurini, jonka kutsuin viime syksynä kahville keskusteltuamme ensi kertaa pidempään. Juttu luisti pari tuntia ja pidin hänestä koko ajan enemmän.
Parin päivän päästä hän tuli kotiovelleni ja pyysi päästä meille kaffelle ja juttelemaan. Meillä oli taas mukavaa & minulla on aina vierasvaraa pakastimessa.
Naapuri tokaisi vierailun aikana: -Mä en voi kyllä ikinä kutsuu sua meille, kun sun luona on niin siistiä... Täällä on kaikki laitettu.
Kysyin että Mitä!? Hän vain kiemurteli, eikä vastannut, ja jatkossa kun hän kävi ovellani, sanoin että minä tulen teille kahville. Tämä ei käynyt, joten kyläily loppui kokonaan.
Minulla on myös ystäviä, joiden kanssa vierailemme vastavuoroisesti, se toimii hyvin kun molemmat näkevät saman vaivan. Ei mitään kämpänkiillotusta ennen vieraita, mutta ystävällinen vastaanotto ja kahvitarjoilu. Ikävä kyllä nämä ystäväni asuvat turhan kaukana. Kyläilemme vain n.10 kertaa vuodessa.
Mikä ihme sellaisia ihmisiä vaivaa, jotka linnoittautuvat kotiinsa eivätkä päästä vieraita sisään, mutta itse kyllä kyläilevät mieluusti muiden luona?
Ovatko he hamstraajia joka ikinen?
Asuvat kaatopaikalla? Vai mikä on...
Kommentit (402)
Tai sitten johtuu siitä, ettei minulla ole mitään ystäväporukkaa/isoja kekkereitä. Muutamia ystäviä kenen luona käydään muutamia kertoja vuodessa ja ihan päivällä ja ilman muodollisuuksia. Puhelimella pysyy kuulumisissa perässä ja yhteistä tekemistä voi olla jos on sopiva keikka tms tiedossa.
Ahdistuisin jos olisi joku piiri missä olisi tietyt pakotteet/pakko toimia samoin kaikessa/tykätä samoista asioista jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyl mä tykkän käydä ystävien ja tuttavien luna ja ois kivaa kun joku tulis joskus omaankin kotiin piipahtamaan. Itsellä kyl menee yleensä niin et mä kyläilen enempi jamun luokse ei kukaan tule tai tosi harvoin. Ois kiva jos omaan kotiin tulis useemminkin " vieraita".
En mä puunaa kotiani, eikä mulla ole luksus tarjottaviakaan. Kahvia kyllä ja esim. Kaupan pipareita,
On se vaikeeta...sen takia en jaksa tällaisia sosiaalisia kuvioita, en kutsu ketään enkä mene kenekään luo kuin pakosta:)
Tässä on ehdotettu useampaan otteeseen treffailua kahvilassa. En tykkää. Ääniyliherkkänä en pysty rentoutumaan, kun kahvilassa on kaikenlaista hälinää taustalla. Vaikea keskittyä jutusteluun. Mieluummin tapaan ystäviä kotona ja kahvilassa piipahdan nopeasti itsekseni jos kaupungilla nälkä yllättää.
Kotini ei ole sellaisessa kunnossa, että tänne voisi päästää ketään käymään. Ei ole edes istumapaikkoja vapaana, niin ahdasta ja paljon tavaraa että polut vaan kulkee eikä siivoaminen kunnolla onnistu. Minä olen tähän tottunut, mutta tajuan että muut vaan järkyttyisivät. Kukaan ulkopuolinen ei ole käynyt täällä kahdeksaan vuoteen.
Jos tilanteeni olisi toisenlainen, haluaisin kyllä kutsua kylään perhettä sekä ystävän, jonka luona vierailen itse säännöllisesti ja joka ei ole koskaan käynyt minun luonani. Leipoisin hyvää, tekisin ruokaa, tarjoaisin kahvia viihtyisässä normaalissa kodissa. Ei täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne saattaa vierailla liian kauan, niin et' alkaa olla oikeen hiostavan epämukavaa. Kodin pitää olla varma rauhallinen turvapaikka minne voi perääntyä paineilta, huolilta, ja murheilta. Vieraat (vaikka olisivatkin omat vanhemmat, tai Kummisetä ja Kummitäti) aiheuttavat painetta, huolia, ja murheita. Parempi käydä kylässä heillä, ja ymmärtää koska olisi aika ruveta lähteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ketään kenet kutsuisi jos ei lasketa isovanhempia.
Mulla on kaksi kaveria jotka asuvat monen sadan kilometrin päässä. Toinen on tälläinen että ei ikinä kutsu luokseen. Välillä ärsyttää kun olen matkannut pitkän matkan ja roikkunut kaupungilla jo tarpeeksi. Olisi kiva istua rauhassa hänen luonaan. Mutta en tuppaudu.
Tämä ei silti vaikuta siihen että hän on paras ystäväni ja huomioinut minua monin tavoin vuosien varrella. Ei se emännöinti tee kenestäkään sen parempaa ystävää, kaikille se ei ole luontevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä paitsi, minä juopottelen jatkuvasti ja *yskäisy* niin edelleen *yskäisy* kun en ole töissä, enkä halua tään tultua tietyksi kovinkaan laajasti. Vieraat toimivat kun jarru mun "laifstailin" tavallisessa kierroksessa, niin kun ne asfaltti kumpulat ennen joita täytyy hi'astaa ettei kyyti tärähtäisi, tai sitten ylittää ne sellasella vauhdilla että ajoneuvo on jonkun verran ilmassa kulkeva, niin että täräyksestä eikä asfalttikumpulasta ole tietoakaan.
On ihmisiä, jotka mielellään kutsuvat luokseen kylään. Jos kutsun vuorostaan, voivat olla vähätteleviä: ilmeestä ja käytöksestä päätellen on pettymys, että niin vähän vieraita kylässä tai heikkoa ohjelmaa. Joku on pyyhkäissyt sormellaan lipastonpäällistä ja muka löytänyt pölyä.
Ovat siis vain outoja. Yksi ystävä, joka ei myöskään kutsu juurikaan kylään, alkoi kertoa muille illanistujaisissa oleville kavereilleni uskoutumissävyyn, kuinka en ole pitkään aikaan kutsunut häntä kylään. Ikään kuin sympatiaa saadakseen ja kontaktin kuulijaan luodakseen. Esitti jotain kaltoinkohdeltua ohimenevästi, vaikka olen yrittänyt piristääkin häntä, kun on ollut turhautunut. Todella erikoisia.
Joitain kutsun kylään ja käyn välillä heilläkin. Ovat rentoja ja symppiksiä, eivät muiden tai statuksen perässä kylään haluavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin otsikon perusteella että tämä on mieheni tekemä aloitus. mutta ei sittenkään
Siis en tykkää kutsua vieraita mutta en myöskään tykkää mennä kylään, juhliin jne. Poikkeuksia on muutama pariskunta mutta suurimmaksi osaksi kylään kutsumisesta on aivan liikaa vaivaa siihen nähden että mulla on kuolettavan tylsää ja tekisin paljon mieluummin jotain muuta.
Yllätysvieraat ovat aivan pahimpia.
Minua ei haittaa ettei kaikki mene tasan.
Minä mieluummin itse vierailen lapsiperheen luona kuin kutsun heidät meille kylään. En vihaa lapsia, se ei ole syynä. Olen vain huomannut, että koska meillä ei ole sopivaa viihdykettä isommille lapsille, he pitkästyvät nopeasti ja alkavat marista että on tylsää ja haluavat kotiin. Kun minä käyn heillä, lapsilla on omat tavaransa ja monesti kavereita kylässä, ja ovat paljon omissa huoneissaan, ja kaikki sujuu paljon mukavammin.
Minulla itselläni on pieni lapsi, ja lapsettomat kaverit käy yleensä meillä samasta syystä. Lapsi on meillä kotonaan ja viihtyy hyvin, ja meillä on tietysti lapsiturvallista. Jos menen lapsen kanssa kylään, pitää koko ajan vahtia ettei riko mitään eikä joudu itse vaaraan, ja pitää viedä jotain leluja mukana että viihtyy hetken. Kaverit kuitenkin haluaa nähdä myös lasta, joten kaikille on kätevämpi että käyvät meillä.
Eli siis valitaan kyläilyille se koti jossa lapset parhaiten viihtyvät. Lapsettomat vierailut menee enemmän tasan, tai käydään kaupungilla syömässä ja kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiäitivuosina kutsuin usein kavereita kylään. Meillä oli ihan kiva uusi koti, aina siistiä, mutta en ollut mikään sisustelija. Lähes joka kerta sain kuulla jotain "aiotteko te tolle tehdä jotain", "sä oot näköjään todella tykästynyt noihin verhoihin" (aina samat, edelleenkin), "toi on vissiin sitten sun väris..." (ilme, etten ikinä tykkäis itse), "täällä ei ole tainnut muuttua mikään" (vuosi välissä, ettei ollut käynyt meillä), "tohon kävis niin hyvin/ mää tekisin tolle..." (kun meillä ei ollut mitään aikomusta tai tarvetta hankkia asiaa x tai tehdä asiaa x), "mää tykkään aina kattaa kauniisti, kun tulee vieraita" ym vastaavaa. Paskin oli ehkä se, kun oltiin tekemässä isoa hankintaa, ja näytin siitä kuvaa, ja tämän henkilön reaktio oli: "tuohan on ihan kauhee!"
Kun palasin muutama vuosi sitten töihin, ja aika on ollut kortilla, ensimmäisenä listalta karsiutui kylään kutsumiset. Olen kyllä itse käynyt kutsuttaessa, jos on saatu sovittua yhteinen aika, mutta itse en ole enää kutsunut ja nythän koronan vuoksi kyläilyt ovat olleet reilun vuoden tauolla muutenkin.
Olen töihin palattua tutustunut uusiin ihmisiin, mutta heidänkin kanssa on ollut korkea kynnys lähteä kutsumaan kylään. Sen verran ikävät fiilikset on jäänyt. Tosin en ole käynyt heistäkään kuin yhden kotona.
Kylässä meillä käy vanhemmat, sisarukset, muut läheiset sukulaiset ja lasten kaverit.
En kutsu ketään kotiini. Kahvikst ja ravintolat on ok. Mielelläni tarjoan, mut kotivieraita inhoan.
Minä kutsun läheisiäni meille kylään, mutta eivät tule. Syitä pystyn vain arvailemaan. No enpä jaksa kyläillä yksipuolisesti; en mene heille vaikka oletus on se, että minun pitäisi aina kyläillä heillä. Sitä saa mitä tilaa.
Mua hävettää, kun mies masentunut ja istuu aina sohvalla tai nukkuu. Olen saanut piilotettua tämän ystäviltäni. Ei myöskään yleensä puhu kavereilleni mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kotiäitivuosina kutsuin usein kavereita kylään. Meillä oli ihan kiva uusi koti, aina siistiä, mutta en ollut mikään sisustelija. Lähes joka kerta sain kuulla jotain "aiotteko te tolle tehdä jotain", "sä oot näköjään todella tykästynyt noihin verhoihin" (aina samat, edelleenkin), "toi on vissiin sitten sun väris..." (ilme, etten ikinä tykkäis itse), "täällä ei ole tainnut muuttua mikään" (vuosi välissä, ettei ollut käynyt meillä), "tohon kävis niin hyvin/ mää tekisin tolle..." (kun meillä ei ollut mitään aikomusta tai tarvetta hankkia asiaa x tai tehdä asiaa x), "mää tykkään aina kattaa kauniisti, kun tulee vieraita" ym vastaavaa. Paskin oli ehkä se, kun oltiin tekemässä isoa hankintaa, ja näytin siitä kuvaa, ja tämän henkilön reaktio oli: "tuohan on ihan kauhee!"
Kun palasin muutama vuosi sitten töihin, ja aika on ollut kortilla, ensimmäisenä listalta karsiutui kylään kutsumiset. Olen kyllä itse käynyt kutsuttaessa, jos on saatu sovittua yhteinen aika, mutta itse en ole enää kutsunut ja nythän koronan vuoksi kyläilyt ovat olleet reilun vuoden tauolla muutenkin.
Olen töihin palattua tutustunut uusiin ihmisiin, mutta heidänkin kanssa on ollut korkea kynnys lähteä kutsumaan kylään. Sen verran ikävät fiilikset on jäänyt. Tosin en ole käynyt heistäkään kuin yhden kotona.
Kylässä meillä käy vanhemmat, sisarukset, muut läheiset sukulaiset ja lasten kaverit.
Ei voi kuin ihmetellä tuota tuttavapiiriäsi. Meillä ei koskaan kukaan vieras ole arvostellut meidän kotia millään lailla, vaikka ihan tavallinen ja keskiverto talo on kyseessä. Meillä on siistiä ja ihan kivan näköistä, mutta ei mitenkään erityisesti olla sisustettu. Samat verhotkin on ollut varmaan ainakin viisi vuotta.
Tuollaisiin käytöstavattomiin moukkiin kannattaa ottaa etäisyyttä.
Kun olin parisuhteessa mun miehen jutut olivat sen verran noloja, että en halunnut ystävien saada tietää millaisen idiootin kanssa olin! Se riitti kun sukulaiset sen saivat todeta vierailuillaan. En juo kahvia ja se teen keittäminen on jotenkin niin hirvittävä ongelma! Aletaan kaivamaan jotain pölyisiä 10 vuotta vanhoja teepusseja, jotain ihmeellistä kurkku/ginseng/hibiskus, joita tullut jonkun joulukorin mukana! En siis erityisemmin halua näille kahvikekkereille kun pitkän painostuksen jälkeen. Todellisten ystävien tapaaminen on nykyisin mahdollista kodissani tai heidän luonaan, ei juoda kahvia välttämättä ollenkaan! Syödään pizzaa, otetaan sidukkaa tai kuoharia! Meillä on hauskaa! Eikä oo mitään vuorolistaa, että kenen luo seuraavaksi! Tavataan myös usein ravintolassa, kahvilassa, elokuvissa, risteilyllä, piknikillä puistossa jne. Lapsuudessani naapurit kävivät meillä kahvilla, me ei koskaan heillä. En tiedä miksi se niin meni?!? No, koska äiti oli niin kiltti ihminen! Kova leipomaan joka viikko, meillä oli aina tarjottavaa! Äiti oli välillä kyllä asiasta aika rasittunut ja joskus me esitettiin, että ei oltu kotona...tosin auto oli pihassa, niin kuka uskoi?!?
Kyläilytapoja on monenlaisia, mutta jonkinlainen vastavuoroisuus kuuluu niihinkin - kuten kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. Jostain syystä tässä keskustelussa jotkut ovat voimakkaasti hyökänneet vastavuoroisuutta ja sitä peräänkuuluttavia vastaan, jopa hyvin lapsellisilla ja asiattomilla viesteillä. Mutta he ovat varmaan niitä, joiden takia ap aloitti tämän ketjun. Onhan se laiskalle kiva, jos pääsee aina toisten luokse eikä itse tarvitse koskaan tarjota toisille mitään - aina voi keksiä perusteluja omalle laiskuudelleen. Jos joku haluaa vuodesta toiseen osoittaa vieraanvaraisuutta sellaisellekin, niin se on tietysti jokaisen oma valinta, millaisia ihmisiä kotiinsa laskee ja pitää ystävinään. Mutta turha ihmetellä, jos se ovi joskus pysyykin suljettuna. Minä ainakin olen sulkenut oveni yksipuolisilta kyläilijöiltä.