Miksi jotkut ihmiset eivät koskaan kutsu ketään kylään?

Vierailija kirjoitti:

Koen että yleensä syynä on häpeä omasta asunnostaan jos kokee sen sotkuiseksi/ahtaaksi/rumaksi. Toisena syynä se että tuntee olonsa epämukavaksi jos päästää jonkun "turvalliselle alueelleen". Kolmas on ihan vaan viitsimättömyys ja piheys, ei haluta tuhlata aikaa muiden kestittämiseen tai siivota vieraita varten saati pistää rahaa tarjoiluihin.  Mielummin käydään aterioimassa ja herkuttelemassa muiden luona siivotussa kämpässä. 

Monella taas työelämä ja lasten/omat harrastukset vievät kaikki mehut. Kun tulee klo 17 töistä kotiin, ei ensimmäisenä oli kahvikutsut mielessä. Viikonloppuna levätään viikon menoista.

Olemme muuttaneet opiskelun ja töiden perässä usean eri paikkakunnan kautta nykyiselle, innostus etsiä aina uusia ystäviä on iän myötä vähentynyt.

Vierailija kirjoitti:

No henkilökohtaisesti mä en tykkää käydä kylässä, enkä myöskään tykkää kutsua ketään kotiini. Toki kaverit nyt joskus käy, mutta mieluummin käymme leffassa. tapahtumissa, ulkona syömässä tai drinkeillä yms. Siinä on oma vaivansa kutsua vieraita, kun pitää siivoilla ja hankkia jotain tarjottavaa. Helpompi vaan lähtä ulos. Sitä paitsi viihdyn myös erinomaisen hyvin kotona yksin ja asun yksin.

Tilanne on tietysti aivan toisenlainen, kun ei ole lapsia. Itsekin tapailin ystäviäni ennen perheen perustamista aina ulkona tai harrastuksen parissa. Nyt kun on lapsia, ne vierailut tapahtuvat omassa tai ystävien kodeissa.

Tiedän tuon ap:n ongelman, kaikki eivät halua kutsua omiin koteihinsa vieraita vaikka mieluusti käyvätkin vierailuilla toisten kodeissa myös lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tätä aihetta olen itsekin usein pohtinut. Peukutukset kertoo samaa kieltä kun mun kokemuksetkin. Meille tullaan tosi mielellän juhliin ja illanistujaisiin. Sekä suku että kaverit. Vastakutsuja ei samassa suhteessa tule.

Varmasti ainakin miehen sukulaiset ajattelevat tekevänsä minulle/meille suorastaan palveluksen tullessaan meille syömään ja juomaan, minä se kun niin tykkään emännöidä ja huushollata. Vastavierailukutsuja ei juuri tule kun tämä on niin mukavaa ja kätevää näin ja tällätavalla ei tule vaivaa kenellekään 😁.

Minäkin järjestän juhlia ja illanistujaisia, koska pidän niiden järjestämisestä. Ymmärrän kuitenkin, että kaikki ihmiset eivät pidä. On ihmisiä, joilla ei ole kokemusta kutsujen järjestämisestä eikä kiinnostusta hankkiakaan kokemusta. He pitävät kutsujen järjestämistä vaivalloisena ja käyttävät aikansa mieluummin johonkin muuhun. Mulla menee kutsujen järjestäminen jo rutiinilla, vaikka kutsutuissa on hyvin erilaisia ruokavalioita noudattavia. Keittiöni on melko pieni, mutta parin vuosikymmenen kokemuksella osaan ajoittaa jokaisen tarvittavan valmistelun ja viimeistelyn siten, että kaikki sujuu kuin rasvattuna. Osaan myös lennossa vaihtaa suunnittelemani menun, jos kaupasta ei löydykään juuri sitä elintarviketta, jota jonkun erikoisruokavaliota noudattavan ruokaan olisin tarvinnut. Monelle tuottaa päänvaivaa jo niinkin tavallinen asia, että tarjottavan pitäisi olla laktoositon ja gluteeniton. Tähän kun lisää vielä kaikki muut variaatiot allergioista ja muista erikoisruokavalioista, joita vierailla saattaa ollan, niin minä ainakaan en yhtään ihmettele, jos mieluummin on järjestämättä  kutsuja. Ruuan kun pitäisi maistuakin vieraille eikä olla mitään jänänkääpää, jonka vieras hädin tuskin saa kurkustaan alas. Emännän pitää myös olla tarkkana, ettei vahingossakaan tarjottavissa ole mitään sellaista, mille vieras olisi allerginen. Mun juhlissani ja kutsuillani käydään mielellään, koska jokainen vieraani tietää, että heidän lautaselleen ei yksinkertaisesti päädy mitään sellaista, mitä he eivät voi tai halua syödä. Lähipiirissäni on ihmisiä, joilla on niin vakavia allergioita, että jo pelkästään ruuanlaitossa käyttämäni veitsen kosketus allergiaa aiheuttavaan raaka-aineeseen riittäisi aiheuttamaan anafylaktisen shokin ja vieras lähtisi meiltä ambulanssilla päivystykseen. 

Kutsuista kieltäytyminenkin on vähän kakspiippuinen juttu. Palstalta saa aina välillä lukea, kun ihmisiä harmittaa, etteivät vieraat kutsusta huolimatta tulekaan. Tällöin palstalaisetkin pitävät kutsuista kieltäytyjiä epäkohteliaina. On siis epäkohteliasta mennä kutsuille, mutta yhtä epäkohteliasta on olla menemättäkään. Jos kutsuttu ei tiedä, kummasta kutsuja enemmän loukkaantuu, tilanne on kutsutulle vaikea. 

Vastavuoroisuus kyläilyssä on todennäköisesti perua ajalta, jolloin ihmisillä ei oikein ollut muita vaihtoehtoja tavata ystäviään, naapureitaan  ja sukulaisiaan kuin kahvittelu jonkun kotona. Monessa muussa maassa on jo kauan ollut tapana tavata muita ihmisiä kahviloissa, baareissa, ravintoloissa ja pubeissa. Suomeen kahvila- ja ravintolakulttuuri on rantautunut vasta aika vähän aikaa sitten, mutta  kyläilykulttuurin väheneminen on jo alkanut alueilla, joissa on muitakin vaihtoehtoja kuin kodit. 

Vierailija kirjoitti:

Yhyyvoivoi kirjoitti:

Kyllä te naiset osaatte tehdä kaikesta niin vaikeaa.. Jos toinen ei halua kutsua kahville luoksensa niin eikö asian vaan voi antaa olla syitä pohtimatta?

Mutta eikö tuo tilanne ole sinusta vähän epäreilu jos toinen on jatkuvasti tulossa ja kutsumassa itseään toisen luokse käymään mutta ei koskaan esitä vastavuoroista kutsua? Kyllä tuo ainakin minua korpeaa pidemmän päälle koska ei se nyt ihan ilmaista ja vaivatonta ole järjestellä toisille kahvituksia.

Samallahan se kahvi siinä keittimessä tippuu kaverillekkin?

Vierailija kirjoitti:

Tätä aihetta olen itsekin usein pohtinut. Peukutukset kertoo samaa kieltä kun mun kokemuksetkin. Meille tullaan tosi mielellän juhliin ja illanistujaisiin. Sekä suku että kaverit. Vastakutsuja ei samassa suhteessa tule.

Varmasti ainakin miehen sukulaiset ajattelevat tekevänsä minulle/meille suorastaan palveluksen tullessaan meille syömään ja juomaan, minä se kun niin tykkään emännöidä ja huushollata. Vastavierailukutsuja ei juuri tule kun tämä on niin mukavaa ja kätevää näin ja tällätavalla ei tule vaivaa kenellekään 😁.

Kiitos 😍

Tätä niin kaipasin:

joka ikiselle on raskasta kutsua vieraita,

jokainen hermoilee emännöimistä (tai isännöimistä), jokainen haluaisi olla rauhassa.

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

ja kapitaalia pitää olla sitten vähän reilummin,

kun ottaa huomioon vuokrattavan tilan, tarjoilut, lapsenvahdit yms.

Vierailija kirjoitti:

Sinä ap tunnut olevan sellainen ihminen jolla pitää olla jatkuvasti ihmisiä ympärilläsi ja karsastat yksinoloa.

Onko sinun ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, vaan että meitä on paljon myös sellaisia, jotka emme halua sen kummemmin käydä kylässä, kuin myöskään kutsua ketään kylään, vaan pidämme kovasti yksinolosta?

Sinä näköjään järjestäin alapeukutat ihan jokaisen viestin, jossa kerrotaan, että ei välitetä kyläilystä kumpaankaan suuntaan, vaikka aloitusviestissä ongelmaksi mainitsit ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka harrastavat vain yhdensuuntaista kyläilyä. Siis mikä ihmeen ongelma sinulle on meidän omasta rauhasta nauttivien ihmisten elämä, kun mehän emme ole kenellekään kylään tuppautumassa?

Ihmeen ongelma on nyt sinulla.

En ole edes varmaan yleensä tietoinen sinun kaltaisistasi "rauhassa yksin kotona nauttivien"

erakoiden olemassaolosta,

enkä ole kiinnostunut mitä mieltä juuri sinä mahdat olla sosiaalisten ihmisten asioista.

Halusit kertoa että viihdyt yksin?

Mitä se kenellekään kuuluu?

Onko joku täällä väittänyt,

että yksin kotona viihtyvä ihminen häiritsee?

Et häiritse varmaankaan ketään,

ellet sitten käy soittelemassa muiden ovikelloja ja pyydä päästä heille kylään.

Se oli se toiminta,

joka häiritsee ap:ta.

Kaikki ei halua nähdä vaivaa siivota ja laittaa tarjottavaa. Helpompi mennä kahvilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bartholomew kirjoitti:

Mä en itse kutsu kotiini koskaan muita, kuin läheisimpiä kavereitani. Syynä tähän on se, että kavereille on ihan ok sanoa, että hei haluisin olla nyt yksin ja vaikka kattoa telkkaria, niin voisitko poistua. Puolitutulle onkin sitten hankalampi sanoa, että lähtisitkö pois, vaikka ei mulla mitään tekemistä edes olisikaan. Mä en myöskään käy puolituttujen kotona, koska se nyt lähtökohtaisesti on mun mielestä outoa. Osa johtuu ehkä siitä, että oon sosiaalisesti vähän vammanen, enkä ymmärrä ite, milloin mun pitää lähteä, jos mulla itsellä ei oo menoa. Esim lapsiperheiden kotona; ei mulla oo aavistustakaan, mihin aikaan ne mukulat menee iltatoimille ja mun pitäis poistua. Käyn sellasten kavereiden luona kylässä, jotka uskaltaa sanoa, että nyt olis aika hipsiä omaan kotiin, eikä kukaan loukkaannu tästä. 

Koti on koti ja mä ainakin pidän kotia paikkana, jossa pitää voida olla luontevasti. Jos siellä pyörii joku puolituttu, niin en välttämättä kehtaa hengailla niissä virttyneimmissä pieruverkkareissa, joissa muuten vietän kaiket päivät. Tästä syystä myös jätän puolitutut kutsumatta. 

Tähän loppuun ehkä kommentti tohon aloitukseen; ehkä kannattais sanoa tälle vierailijaihmiselle, että tuntuu oudolta, että hän vaan vierailee sun kodissa, eikä kahvittelut ikinä tapahdu hänen kodissaan. Kyseinen kaveri ei välttämättä ole edes tajunnut, että näin on päässyt käymään. Muutaman kerran, kun sanoo, että joo sori nyt ei kyllä voi tulla mun kotiin (siivous jäänyt vähemmälle, koti täynnä pyykkejä kuivumassa, koira hoidossa, etc. you name it.) jostain syystä, niin tälle vastakkaiselle osapuolelle saattaa tulla mielikuva, että häntä ei haluta sinne kotiin, vaikka kyse voikin olla ihan vaan sattumasta. Mä oon esimerkiks monta kertaa kieltänyt mun kavereita tulemasta mun kotiin, kun mulla oli remonttia ja mitä muuta siellä kesken, niin en halunnut niitä sinne kaiken keskelle. Pidin sitä ite ihan normaalina, mutta kaverit huomautti, että ei se sun remonttis oo siitä valmistunu puolessa vuodessa, että josko me voitais jo tulla kylään. Siinä vaiheessa tajusin, että kappas, onpas aika menny nopeesti, eikä ne tosiaan oo käyny vielä mun luona, vaikka mä niiden luona juoksenkin joka toinen viikko. 

Voi myös olla niin, että ehkä hänellä ei oo vaikka rahaa tarjota mitään ja kokee alemmuutta siitä, että sulla on aina jotain herkkua tarjolla, eikä siitä syystä halua kutsua omaan kotiin. Tällasessa tilanteessa vois kokeilla sanoa esim, että hei kävin tossa leipomossa hakee meille pullaa, niin laitatko kahvit tippumaan, niin päästään juoruumaan. 

Mahdollisia syitä tollaseen voi olla vaikka kuinka monta ja uskon vakaasti, että täällä niitä ei ratkota. Suoraan vaan kysymään, että mikäs nyt tökkii.

Kahteen asiaan haluaisin tässä kommentoida.

Sanot että et uskalla kutsua ketään kylään, koska pelkäät että vieraat eivät ymmärrä lähteä ajoissa pois ja mieliohjelmasi jää näkemättä.

Toiseksi kerrot ettet voi mennä kylään lapsiperheeseen, koska epäilet, ettet tiedä lähteä pois tarpeeksi ajoissa ennen lasten nukkumaanmenoaikaa.

Kyllä on pieniä ongelmia, sinä ratkaiset ne ihan helposti ja voit tulla mukaan kehittämään suomalaista kyläilykulttuuria.

Minä olen opetellut - kyllä, kyläilyä voi opetella - kertomaan vieraille jo kutsumisvaiheessa, miten kauan meillä voi olla. Korosta aikaa:

"Tule meille tunniksi kahville." tai

"Tuletko maanantaina viiden ja kuuden välillä meille? Kuudelta mulla on vähän kiireitä,

mutta tunti ehdittäis siinä olla." tai

"Ollaan tässä rauhassa puoleen asti, sitten mulla on yksi juttu kun pitää tehdä vielä ennen nukkumaanmenoa." "Otatko vielä yhden? Meidän pitää lopettaa tasalta, kun mulla on tässä muuta. Siihen asti voidaan vielä olla rauhassa."

Ja kun olet itse kylässä, jossa ei tohdita sanoa kutsujen loppumisaikaa, ole 1 tunti. Se riittää.

Etenkin lapsiperheessä vieraat voivat helposti olla väsyttäviä, etenkin jos eivät hoida samalla lapsia, pelaa tms. lasten kanssa.

Olet toivottu vieras ja sinut kutsutaan mielellään uudelleenkin, kun itse osoitat että olet turvallinen ja helppo ihminen. Sano jo tullessasi, että tulit käymään kuuteen saakka, sitten pitää lähteä.

Tarjoajasi nauttii vierailustasi paljon enemmän, kun tietää heti, että sinulla käytöstapoja, lähdet kuudelta pois, etkä istu siellä iltayhteentoista.

-ap

Minusta tuo kommenttisi on hieman ristiriidassa aloituksesi kanssa. Annat ihan hyviä neuvoja toiselle, mutta olet kuitenkin itse kykenemätön sanomaan itse itsensä kutsujille, että ei käy. Miksi et sano lapsuudenystävällesi ja naapurillesi, että seuraavan kerran tavataan heillä tai kahvilassa? Ymmärrän alkuperäisen ongelmasi, mutta vaikuttaa siltä, että sinä ihan itse mahdollistat ongelmasi jatkumisen. Lakkaa mahdollistamasta. Tilannehan on vähän sama kuin jos jollekin toistuvasti lainaa rahaa ja sen jälkeen harmittelee, kun rahaa pyydetään lainaksi jatkuvasti. Pitää laittaa stoppi touhulle, muuten se jatkuu niin pitkään kuin sen antaa jatkua. 

Et tainnut lukea edes koko aloitusta?

Ongelmani ei ole meillä roikkuvat vieraat,

jotka eivät kutsu omaan kotiinsa.

Lue uudelleen, ajatuksella.

Aina kun käy niin, että ystävä yrittää (huom! yrittää) tulla luokseni kylään yksipuolisesti

- soittelee ja kutsuu itseään tai tulee kotioveni taakse pyytämään kylään -

en suostu.

En siis päästä meille toista kertaa henkilöä,

jolla ei ole tapoja kutsua vastavuoroisesti omaan kotiinsa,

vaikka viihtyy hyvin muiden kodeissa.

Ongelma ei ole meillä roikkuvat vieraat.

Uskallan sanoa, jos joku on liian pitkään kylässä. Sanon sen heti, saatan hänet ovelle ja kysyn ehkä koska tavataan taas. Ystävällisesti.

Jos viitsit lukea aloutuksen, huomaat,

että ongelma on se, etten voi olma tiettyjen ystävieni kanssa missään tekemisissä.

En suostuisi koskaan yksipuoliseen kyläilyyn,

siksi katkaisen välit käytännössä kokonaan.

Välillä nämä kyläänpyrkijät valittavat, ettei me nähdä enää, on ikävä.

Harmi tosiaan, ettei voi viettää peli-iltaa vanhan ystävän kanssa, kiska hän vaatii että me tapaisimme aina minun luonani,

hänen kotinsa jätetään rauhaan.

Pidän kovasti monesta kortti- ja lautapelistäkin, joita olisi mukavaa pelata useammin.

Avauduin täällä siis siksi, että on niin kurjaa kun jotkut eivät tajua mikseivät pääse toisen luo koko ajan kylään,

mikseivät kaverit halua tavata heitä...

Halusin muistuttaa ihmisiä vastavuoroisuudesta.

Minulla ei ole vaikeuksia puhua ihmisille suoraan, eikä kertoa miltä tuntuu.

Halusin, että ihmiset alkavat miettiä,

miten kohteliaita ja vieraanvaraisia he itse ovat.

Ja mitä on kohteliaisuus? Mitä vieraanvaraisuus?

Milloin saan niitä itse osakseni?

-ap

(Olen saanut turhan paljon absurdeja solvauksia,

miksi siedän kotonani muka koko ajan loisivat vieraat, kun sellaista ongelmaa ei ole.

On vain tympääntyminen tuttaviin,

jotka linnoittautuvat kotiinsa, mutta kärkkyvät samaan aikaan hanakasti pääsyä muiden kotiin,

meille ei sellaisilla käytöstavoilla pääse)

"ongelma on se, etten voi olma tiettyjen ystävieni kanssa missään tekemisissä" Tähän on hyvin yksinkertainen ratkaisu: älä ole. Ole tekemisissä niiden kanssa, joiden kanssa voit olla tekemisissä ilman ongelmia. Jos muut ihmiset valittavat, kun ette koskaan näe, ehdota kahvilaa. Jos ei kelpaa, niin ongelma ei ole silloin sinun vaan heidän. Ei sinun tarvitse tehdä heidän ongelmastaan omaa ongelmaasi. Jos olet tympääntynyt tuttaviisi, niin anna heidän kärkkymistensä mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai sano suoraan, että lopettavat kärkkymisen. 

Ja vielä aloituksesi epäilyyn hamstrauksesta ja kaatopaikalla asumisesta....mulla on yksi kaveri, joka on siivousfriikki. Hän pitää kotinsa tiptop kunnossa ja sen vuoksi ei kutsu koskaan vieraita. Vieraat kun sotkevat. Voi siis olla niinkin, että toinen on ylisiisti ja siksi ei tule vastavuoroisia kutsuja. 

Minun kotoni on MINUN kotini, minun reviirini, jossa haluan olla mieluiten yksin. En halua oikeasti tänne ketään muita. Jos haluan tavata muita, niin tapaan heitä mieluiten vaikka kahvilassa tms. paikassa. En myöskään yritä tuppautua muiden kotiin kylään, koska se taas on heidän kotinsa ja heidän reviiriään. Kotona haluan olla yksin, annan muiden olla yksin omassa kodissaan ja tapaan ihmisiä mieluiten jossain julkisella paikalla, ei kenenkään reviirillä.

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

ja kapitaalia pitää olla sitten vähän reilummin,

kun ottaa huomioon vuokrattavan tilan, tarjoilut, lapsenvahdit yms.[/quote]

Sääli lapsia jotka elävät eristäytyneessä perheessä, tähän liittyy usein ylemmyydentunne jota kylvetään myös lapsiin, toimii suojauksena sille ettei kyetä olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

ja kapitaalia pitää olla sitten vähän reilummin,

kun ottaa huomioon vuokrattavan tilan, tarjoilut, lapsenvahdit yms.

Sääli lapsia jotka elävät eristäytyneessä perheessä, tähän liittyy usein ylemmyydentunne jota kylvetään myös lapsiin, toimii suojauksena sille ettei kyetä olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Lopeta jo.

Tykkään ihmisistä ja kyläilystä, ja kotiäitivuosina kutsuinkin paljon vieraita, kun oli aikaa siivoilla ja leivoskella sekä halu saada itselle ja lapsille seuraa.

Nyt kun olen töissä, kyläily on vähentynyt tosi paljon kaveriperheiden kanssa. Työ ja lasten asioiden hoitaminen vie mehut, vaikkei meillä valtavasti iltamenoja olekaan. Koti on usein sotkuinen ja koska asumme omakotitalossa, siivoaminen vie oikeasti aikaa. Toisaalta kyläilykulttuuri on muuttunut. Kotiäitinä oli luontevaa kutsua äitikaveri kahville ja pullalle ja se riitti. Nyt tuntuu että pitää järkätä monen ruokalajin ateria viineineen, siivotussa kodissa tietenkin. Lapset ovat kaikilla jo kouluikäisiä, joten ruokaa pitää tehdä hirveä määrä että riittää. Sitten saa kökkiä koko kyläilyajan keittiössä ja lopuksi on ihan puhki.  Ei vaan jaksa, vaikka ihana olisikin nähdä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

ja kapitaalia pitää olla sitten vähän reilummin,

kun ottaa huomioon vuokrattavan tilan, tarjoilut, lapsenvahdit yms.

Sääli lapsia jotka elävät eristäytyneessä perheessä, tähän liittyy usein ylemmyydentunne jota kylvetään myös lapsiin, toimii suojauksena sille ettei kyetä olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Tuo on totta, lapset siitä kärsivät! Itse elin lapsuuteni sellaisessa kodissa, missä ei kukaan käynyt eikä me käyty missään.  Eikä kysy ollut mitenkään ylemmyydentunnosta, vaan isän huonoista sosiaalisista taidoista.

Aikamoistahan se vieraiden haaliminen oli sitten rippijuhliin ja yo-juhliin, kun vanhemmat eivät olleet pitäneet kehenkään yhteyttä. Pienet olivatkin  juhlat :(, sukulaisia pyydettiin  pitkistä matkoista. Syynä meidän eristäytymiseen oli se, että vanhemmat olivat niin erilaisia. Isä on eristäytynyt yrmy, vartioi kotia tyyliin "kotini on linnani", äitini on seurallinen ja uskon, että hän kärsi kotimme ilmapiiristä. Vanhempani erosivat meidän lasten lähdettyä kotoa ja isä jatkaa omalla tyylillään. Olen itse seurallinen ja kutsun vieraita kotiini ja saamme myös kutsuja.

Olen tosi neuroottinen ja ahdistaa jos joku on kodissani. Käyttää vessaani, istuu tuolillani, juo lasistani... kyttään että mihin vieras koskee tai sotkeeko hän, niin voin sitten hänen lähdettyään putsata ne paikat. Menee liian vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bartholomew kirjoitti:

Mä en itse kutsu kotiini koskaan muita, kuin läheisimpiä kavereitani. Syynä tähän on se, että kavereille on ihan ok sanoa, että hei haluisin olla nyt yksin ja vaikka kattoa telkkaria, niin voisitko poistua. Puolitutulle onkin sitten hankalampi sanoa, että lähtisitkö pois, vaikka ei mulla mitään tekemistä edes olisikaan. Mä en myöskään käy puolituttujen kotona, koska se nyt lähtökohtaisesti on mun mielestä outoa. Osa johtuu ehkä siitä, että oon sosiaalisesti vähän vammanen, enkä ymmärrä ite, milloin mun pitää lähteä, jos mulla itsellä ei oo menoa. Esim lapsiperheiden kotona; ei mulla oo aavistustakaan, mihin aikaan ne mukulat menee iltatoimille ja mun pitäis poistua. Käyn sellasten kavereiden luona kylässä, jotka uskaltaa sanoa, että nyt olis aika hipsiä omaan kotiin, eikä kukaan loukkaannu tästä. 

Koti on koti ja mä ainakin pidän kotia paikkana, jossa pitää voida olla luontevasti. Jos siellä pyörii joku puolituttu, niin en välttämättä kehtaa hengailla niissä virttyneimmissä pieruverkkareissa, joissa muuten vietän kaiket päivät. Tästä syystä myös jätän puolitutut kutsumatta. 

Tähän loppuun ehkä kommentti tohon aloitukseen; ehkä kannattais sanoa tälle vierailijaihmiselle, että tuntuu oudolta, että hän vaan vierailee sun kodissa, eikä kahvittelut ikinä tapahdu hänen kodissaan. Kyseinen kaveri ei välttämättä ole edes tajunnut, että näin on päässyt käymään. Muutaman kerran, kun sanoo, että joo sori nyt ei kyllä voi tulla mun kotiin (siivous jäänyt vähemmälle, koti täynnä pyykkejä kuivumassa, koira hoidossa, etc. you name it.) jostain syystä, niin tälle vastakkaiselle osapuolelle saattaa tulla mielikuva, että häntä ei haluta sinne kotiin, vaikka kyse voikin olla ihan vaan sattumasta. Mä oon esimerkiks monta kertaa kieltänyt mun kavereita tulemasta mun kotiin, kun mulla oli remonttia ja mitä muuta siellä kesken, niin en halunnut niitä sinne kaiken keskelle. Pidin sitä ite ihan normaalina, mutta kaverit huomautti, että ei se sun remonttis oo siitä valmistunu puolessa vuodessa, että josko me voitais jo tulla kylään. Siinä vaiheessa tajusin, että kappas, onpas aika menny nopeesti, eikä ne tosiaan oo käyny vielä mun luona, vaikka mä niiden luona juoksenkin joka toinen viikko. 

Voi myös olla niin, että ehkä hänellä ei oo vaikka rahaa tarjota mitään ja kokee alemmuutta siitä, että sulla on aina jotain herkkua tarjolla, eikä siitä syystä halua kutsua omaan kotiin. Tällasessa tilanteessa vois kokeilla sanoa esim, että hei kävin tossa leipomossa hakee meille pullaa, niin laitatko kahvit tippumaan, niin päästään juoruumaan. 

Mahdollisia syitä tollaseen voi olla vaikka kuinka monta ja uskon vakaasti, että täällä niitä ei ratkota. Suoraan vaan kysymään, että mikäs nyt tökkii.

Kahteen asiaan haluaisin tässä kommentoida.

Sanot että et uskalla kutsua ketään kylään, koska pelkäät että vieraat eivät ymmärrä lähteä ajoissa pois ja mieliohjelmasi jää näkemättä.

Toiseksi kerrot ettet voi mennä kylään lapsiperheeseen, koska epäilet, ettet tiedä lähteä pois tarpeeksi ajoissa ennen lasten nukkumaanmenoaikaa.

Kyllä on pieniä ongelmia, sinä ratkaiset ne ihan helposti ja voit tulla mukaan kehittämään suomalaista kyläilykulttuuria.

Minä olen opetellut - kyllä, kyläilyä voi opetella - kertomaan vieraille jo kutsumisvaiheessa, miten kauan meillä voi olla. Korosta aikaa:

"Tule meille tunniksi kahville." tai

"Tuletko maanantaina viiden ja kuuden välillä meille? Kuudelta mulla on vähän kiireitä,

mutta tunti ehdittäis siinä olla." tai

"Ollaan tässä rauhassa puoleen asti, sitten mulla on yksi juttu kun pitää tehdä vielä ennen nukkumaanmenoa." "Otatko vielä yhden? Meidän pitää lopettaa tasalta, kun mulla on tässä muuta. Siihen asti voidaan vielä olla rauhassa."

Ja kun olet itse kylässä, jossa ei tohdita sanoa kutsujen loppumisaikaa, ole 1 tunti. Se riittää.

Etenkin lapsiperheessä vieraat voivat helposti olla väsyttäviä, etenkin jos eivät hoida samalla lapsia, pelaa tms. lasten kanssa.

Olet toivottu vieras ja sinut kutsutaan mielellään uudelleenkin, kun itse osoitat että olet turvallinen ja helppo ihminen. Sano jo tullessasi, että tulit käymään kuuteen saakka, sitten pitää lähteä.

Tarjoajasi nauttii vierailustasi paljon enemmän, kun tietää heti, että sinulla käytöstapoja, lähdet kuudelta pois, etkä istu siellä iltayhteentoista.

-ap

Minusta tuo kommenttisi on hieman ristiriidassa aloituksesi kanssa. Annat ihan hyviä neuvoja toiselle, mutta olet kuitenkin itse kykenemätön sanomaan itse itsensä kutsujille, että ei käy. Miksi et sano lapsuudenystävällesi ja naapurillesi, että seuraavan kerran tavataan heillä tai kahvilassa? Ymmärrän alkuperäisen ongelmasi, mutta vaikuttaa siltä, että sinä ihan itse mahdollistat ongelmasi jatkumisen. Lakkaa mahdollistamasta. Tilannehan on vähän sama kuin jos jollekin toistuvasti lainaa rahaa ja sen jälkeen harmittelee, kun rahaa pyydetään lainaksi jatkuvasti. Pitää laittaa stoppi touhulle, muuten se jatkuu niin pitkään kuin sen antaa jatkua. 

Et tainnut lukea edes koko aloitusta?

Ongelmani ei ole meillä roikkuvat vieraat,

jotka eivät kutsu omaan kotiinsa.

Lue uudelleen, ajatuksella.

Aina kun käy niin, että ystävä yrittää (huom! yrittää) tulla luokseni kylään yksipuolisesti

- soittelee ja kutsuu itseään tai tulee kotioveni taakse pyytämään kylään -

en suostu.

En siis päästä meille toista kertaa henkilöä,

jolla ei ole tapoja kutsua vastavuoroisesti omaan kotiinsa,

vaikka viihtyy hyvin muiden kodeissa.

Ongelma ei ole meillä roikkuvat vieraat.

Uskallan sanoa, jos joku on liian pitkään kylässä. Sanon sen heti, saatan hänet ovelle ja kysyn ehkä koska tavataan taas. Ystävällisesti.

Jos viitsit lukea aloutuksen, huomaat,

että ongelma on se, etten voi olma tiettyjen ystävieni kanssa missään tekemisissä.

En suostuisi koskaan yksipuoliseen kyläilyyn,

siksi katkaisen välit käytännössä kokonaan.

Välillä nämä kyläänpyrkijät valittavat, ettei me nähdä enää, on ikävä.

Harmi tosiaan, ettei voi viettää peli-iltaa vanhan ystävän kanssa, kiska hän vaatii että me tapaisimme aina minun luonani,

hänen kotinsa jätetään rauhaan.

Pidän kovasti monesta kortti- ja lautapelistäkin, joita olisi mukavaa pelata useammin.

Avauduin täällä siis siksi, että on niin kurjaa kun jotkut eivät tajua mikseivät pääse toisen luo koko ajan kylään,

mikseivät kaverit halua tavata heitä...

Halusin muistuttaa ihmisiä vastavuoroisuudesta.

Minulla ei ole vaikeuksia puhua ihmisille suoraan, eikä kertoa miltä tuntuu.

Halusin, että ihmiset alkavat miettiä,

miten kohteliaita ja vieraanvaraisia he itse ovat.

Ja mitä on kohteliaisuus? Mitä vieraanvaraisuus?

Milloin saan niitä itse osakseni?

-ap

(Olen saanut turhan paljon absurdeja solvauksia,

miksi siedän kotonani muka koko ajan loisivat vieraat, kun sellaista ongelmaa ei ole.

On vain tympääntyminen tuttaviin,

jotka linnoittautuvat kotiinsa, mutta kärkkyvät samaan aikaan hanakasti pääsyä muiden kotiin,

meille ei sellaisilla käytöstavoilla pääse)

Minä en ole sinua solvannut, mutta oletko miettinyt, mistä tuo tuttaviesi kärkkyminen johtuu? Annatko lopulta periksi, jolloin he huomaavat, että kärkkyminen kannatti? Samaahan on myös toisinpäin eli jotkut pyytävät uudestaan ja uudestaan kavereitaan tulemaan kylään ja lopulta kaveri antaa periksi. Jos ei koskaan anna periksi, kärkkyminenkin yleensä loppuu ajan myötä. 

On ihan hyvä muistaa sellainenkin asia, että on paljon ihmisiä, jotka eivät ole lapsuudessaan tottuneet vanhempiensa ystävien vierailuihin. 60-70 -luvuilla maalta kaupunkeihin muutto tarkoitti monelle, että ei ollut enää ketään, ketä kutsua ja kenen luona kyläillä. Vastavuoroisuushan ei ole synnynnäinen asia vaan opittu tapa. Lapsena sai ehkä kyläillä puolin ja toisin omien kavereidensa kanssa, mutta aikuisten vierailut olivat harvinaisempia. On varmasti paljon ihmisiä, joiden lapsuudenkodissa ei ollut koskaan vanhempien järjestämiä illanistujaisia. Kaikki juhlapyhätkin vietetään mieluiten vain oman perheen kesken. 

Sinulla on ihan hyvä pointti tuossa, että jos ei ole valmis kutsumaan kotiinsa vieraita, ei pidä osallistua muidenkaan kutsuihin. Ja aika monihan nykyisin kieltäytyykin kutsusta. Joku järjestää illanistujaiset tusinalle ja vain kaksi tai kolme kutsuttua tulee paikalle. Tämä on sitten sen vastavuoroisuusvaatimuksen kääntöpuoli eli ei enää tulla, vaikka kutsutaan. Minä en edellytä vastavuoroisuutta, koska kutsun vieraita ainoastaan silloin, kun itse haluan. Ihan itsekkäistä syistäni haluan viettää aikaani mukavien ihmisten seurassa. Olipa kyse kodistani, kahvilasta, ravintolasta tai vaikka picnicistä aurinkoisena kesäpäivänä Suomenlinnassa. Valitsen paikan sen mukaan, miten juuri silloin jaksan ja haluan panostaa järjestelyihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä aihetta olen itsekin usein pohtinut. Peukutukset kertoo samaa kieltä kun mun kokemuksetkin. Meille tullaan tosi mielellän juhliin ja illanistujaisiin. Sekä suku että kaverit. Vastakutsuja ei samassa suhteessa tule.

Varmasti ainakin miehen sukulaiset ajattelevat tekevänsä minulle/meille suorastaan palveluksen tullessaan meille syömään ja juomaan, minä se kun niin tykkään emännöidä ja huushollata. Vastavierailukutsuja ei juuri tule kun tämä on niin mukavaa ja kätevää näin ja tällätavalla ei tule vaivaa kenellekään 😁.

Kiitos 😍

Tätä niin kaipasin:

joka ikiselle on raskasta kutsua vieraita,

jokainen hermoilee emännöimistä (tai isännöimistä), jokainen haluaisi olla rauhassa.

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

.

Ei, itseasiassa en ole koskaan kaivannut kavereilta lastenvahtiapua, enkä nostamaan minua sängystä.

Kastejuhliin on kutsuttu vain kummit ja aivan lähimmät sukulaiset, ei koskaan kavereita. Samoin rippijuhliin. Vain suku ja kummit.

En tiedä kamalampaa ajatusta kuin korttipeli-ilta tai tv-ilta. Juustofondue-ilta menee, mutta tuhat kertaa mielummin oman perheen tai korkeintaan sen läheisimmän tuttavaperheen kanssa kuin jonkun satunnaisen kaveriporukan kanssa. Olisi oikeasti ihan kamala ajatus mennä jonkun luokse ja ohjelmistossa olisi korttipeliä (tai ihan mitä tahansa peliä) tai jonkun vain Elämää -ohjelman tuijotusta kollektiivisesti kahvia tai likööriä hörppien. En voi kuvitella jäykempää tilaisuutta. Joku lautapeli, vaikka Trivial Pursuit tai Pictionary jossain pubissa isolla porukalla on ihan hauskaakin.

Olen varmaan tosi vanha ja erakko, mutta en ole ikinä elämässäni viettänyt peli-iltaa, paitsi lasten kanssa pelannut lautapelejä ja nykyisin jotain konsolipeliäkin.

Yksi kaveri aina kutsuu sinne kahville. Joskus menen ja istun väkisin sen vajaan tunnin. Itse ehdotan aina jotain muuta, kuten vaikka leffaa tai ulkona syömistä. Kahvikutsut sunnuntaina iltapäivällä on vastenmielistä, todella vastenmielistä.

En ole itse tavannut ketään, joka haluaisi aina kyläillä minun luonani. Sen sijaan minulla on kaveri, joka aina tahtoi aikaisemmin, että nähdään hänen luonansa. Se rassasi, koska emme asu erityisen lähekkäin, samassa kaupungissa kuitenkin. Silloin kun asuimme lähempänä toisiamme, niin kävi luonani edes välillä. Viimeksi, kun hän sitä ehdotti, sanoin, että voin taas tulla kylään, kunhan hän ensin käy vuorostaan minun luonani. Ei ollakaan sitten vuosiin nähty muualla kuin kaupungilla. Onhan sekin tietty ratkaisu asiaan, mutta harmittaa siinä mielessä, että kaventaa tekemisvaihtoehtoja aika paljon.

Eli itseni mielestä on kyllä helpompaa se, että joku tulee minun luokseni. Ehkä se kuitenkin alkaisi jossain vaiheessa rassata, jos joku aina haluaisi nädä minun luonani? En tiedä. Itse olen aika rento emäntä, eivätkä vierailijat ole rasittaneet minua tähän mennessä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Kylmää on kyyti Suomenmaalla kun niin monelle kylävieraat ovat vastenmielinen asia, mörököllikansaa enin osa. Eristäydytään omiin oloihin ja eletään omassa itseriittoisuudessa, vanhoina kökitään sitten yksin kotona katkeroituneina kun kukaan ei käy katsomassa.

Mikä ihmeen logiikka tässä aivoripulissa oli?

Jos kerran ihminen on koko ikänsä nauttinut enemmän omasta, kuin muiden seurasta, niin miten ihmeessä se vanhoilla päivillä muuttuisi yhtäkkiä toisinpäin. Itselläni on kyllä ihan päinvastaista kokemusta. Nuorempana sitä vielä jonkun verran sieti vierailijoita, mutta näin vanhemmiten ei jaksaisi heitä enää ollenkaan. Mitä vanhemmaksi on tullut, sen vähemmän vieraat/vieraissakäynti kiinnostaa.

Minkäänlaista katkeruutta siihen ei sisälly, enkä ymmärrä, miten se näitä yksinäisyyttä pelkääviä niin hirveästi kaihertaa, miten minä ja kaltaiseni elämämme eletään. Jos kerran me emme puutu teidän elämään, niin mikä ihmeen tarve teillä on puuttua meidän elämään? Tuossa on vähän sellaista hihhulien ajatusmaailmaa, eli valtava tarve puuttua toisten tekemisiin.

Vai pelkäättekö te sitä yksinäisyyttä niin paljon, että yritätte epätoivoisesti turvata eläkepäivänne pakottamalla teitä tapaamaan sellaisetkin, jotka eivät tapailusta perusta?

Vierailija kirjoitti:

Nämä kylänkävijät ja kotiovensa tiukasti vierailta lukitsevat eivät koskaan halua,

että heidän merkkipäiviään muistetaan millään tavalla, heidät tullaan nostamaan ylös sängystä kun he ovat raihnaisia,

he eivät koskaan tarvitse lapsenvahtiapua,

heidän lastensa kaste- tm. valmistujaisjuhlia ei pidetä, he eivät halua koskaan viettää ystävien kanssa korttipeli-iltaa, ei tv-iltaa,

ei juustofondue-iltaa, ei mitään,

jokainen aina yksin omassa kodissaan.

Ja TIETENKIN voi mennä "jonnekin kahvilaan tai ravintolaan" tekemään kaikkea edellä mainittua.

Peli-illat ja muun voi kyllä ulkoistaa ja tarjoilijat palkata rahalla, mutta eipä ole tunnelma yhtä rento kuin yksityiskodissa,

ja kapitaalia pitää olla sitten vähän reilummin,

kun ottaa huomioon vuokrattavan tilan, tarjoilut, lapsenvahdit yms.

Sääli lapsia jotka elävät eristäytyneessä perheessä, tähän liittyy usein ylemmyydentunne jota kylvetään myös lapsiin, toimii suojauksena sille ettei kyetä olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Ja taas unohdetaan, että muita ihmisiä voi tavata muuallakin kuin kotona. Mitä nyt olen esimerkiksi pienten lastensa kanssa kotona olevia äitejä seurannut, niin eivät he kutsu toisiaan kylään vaan lähtevät tekemään jotain yhdessä. Viedään lapsia Hoplopiin tai lastentapahtumiin, käydään shoppailemassa tai jossain kahvilassa kahvilla. Moni kotiäiti saa kiintiönsä täyteen kotona olemista ja hengähdys siitä on pääsy jonnekin muualle kuin kotiin. Muillekin nk oma aika tarkoittaa usein, että pääsee jonnekin, missä mies ja lapset eivät ole mukana. Kaikilla ei ole mummoloita, joihin voisi miehen ja lapset viikonlopuksi lähettää, jotta voisi lauantai-iltana järjestää ystävilleen illanistujaiset. Omat lapseni ovat jo perheellisiä ja heidän ikäluokkansa tuntuu tapaavan ystäviään nimenomaan muualla kuin kenenkään kotona.

En kutsu juurikaan kavereita meille, koska pelkään, ettei kukaan tule vaikka kutsuisin kuinka. Asun n. 10 km lähimmän kaupungin keskustasta ja meille tulijan pitää nähdä vaivaa tullakseen kylään, hankala vain poiketa. Itsekin voisin autollani hakea kaverin kaffelle ja viedä takas kotiin, mutta semmosen ehdottaminen on jo vähän turhan epätoivoista.

Myöskin stressaan aivan helvetisti sitten, kun joku on lopulta tulossa kahville. Olen introvertti.