Haavemaailmaan eksyneet

Mulla ei ole mitään tuollaista, että keksisin henkilöitä tms., vaan haaveilen yhdestä ja samasta oikeasta ihmisestä. Ajattelen mitä jutellaan, missä tavataan ja mitä tehdään. Saatan uppoutua niihin ajatuksiin niin vahvasti, etten huomaa ympärillä tapahtuvia asioita.

Yleensä tätä kestää vuosi-pari. Sitten voi olla hetken vähän rauhallisempaa.

Kirjoitan myös paljon runoja/novelleja tästä aiheesta. En tiedä sitten, että onko mulla ihan samaa kuin teillä, kun ei mitään keksittyjä henkilöitä tai fantasiamaailmaa tms. ole.

Täällä ilmottautuu yksi lisää. Muiden kommentit kuulostavat tutuilta. Olen aina ollut tällainen. Pystyn opiskelemaan, työskentelemään ja pitämään yllä sosiaalisia suhteita, mutta pidän eniten haavemaailmaani eksymisestä.

Toisinaan haaveeni ovat kaukana todellisuudesta, yleensä kuitenkin suhteellisen realistisia. Minua vaivaa ehkä jonkinlainen laiskuus... Haaveilen realistisistakin asioista, mutta en aina jaksa toteuttaa niitä. Vaikka toteuttaisin, saattaisin pettyä, sillä asiat tuntuvat paremmilta haavemaailmassani. Se on täydellinen, mitä reaalimaailma ei ole.

Minullekin tämä on varmasti keino paeta pahaa maailmaa. Olen mielikuvituksellinen ja luova. Äärimmäisen introvertti. Joskus nuorena mietin onkohan tämä "normaalia", ja yritin keskustella tästä ystävieni kanssa, että tekeekö muutkin tätä salaa? :D He eivät kuitenkaan myöntäneet, mutta en ole sen koommin asiaa ajatellut. Minulle tästä ei ole ainakaan vielä muotoutunut häiritsevää tekijää. Mutta hauska tietää, että muutkin harrastavat haaveilua!

Minä saatoin kommentoida siihen aiempaan keskusteluun ja teen siis tätä samaa varmaan koko elämäni, en tiennyt että se on epänormaalia. Saatan katsoa jonkin elokuvan, törmätä uuteen tv-sarjaan tai lukea jonkun kirjan ja sen jälkeen siirtää itseni ja valikoivasti tuttujani ja sukulaisiani tähän maailmaan. Minulla on myös joitakin kokonaan itse rakennettuja maailmoja. Olen itse aina ns. Mary Sue -hahmo, kuten ylhäällä joku mainitsikin. En itse näe tässä mitään pahaa, osaan erottaa faktan ja fiktion ja haaveilla vain tiettyinä aikoina, esim. illalla ennen nukkumaanmenoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon eläny melkein koko ikäni pään sisällä, kehitellen ihmissuhteita mistä mulla ei ole oikeita kokemuksia. Hävettää, en kehtais edes ammattilaiselle kertoa tästä (tai miten?!). Pelkään että en koskaan herää tästä/pysty hankkimaan oikeita ihmissuhteita yms. :/

Onko se sitten jotenkin tuskallista tai ikävää sinulle? Itse olen valinnut olla hankkimatta ihmissuhteita ja nautin tilastani kovasti. 

- 4

Se kertoo että olet onnistuneesti yksilöitynyt ihminen joka pärjää jopa omillaan!!! Useimpien ongelma on se etteivät pärjää roikutaan huonoissakin ihmissuhteissa vaikka se olisi tuhoavaa. Ihminen joka osaaolla yksin pitkiäkin aikoja kärsimättä on kaikkein vahvin koko yhteiskunnassa. Hän usein osaa olla myös kaksin jos tarvitaan.

Mietr kirjoitti:

Eikös sitä sanota, että elämä on näytös ja olemme kaikki näyttelijöitä. Minusta kuulostatte kiehtovilta ihmisiltä. Oikeasti kaikkien ei tarvitse elää tässä yhteiskunnassa kiltisti kahdeksasta neljään tavallisessa duunissa. Jos olisin haaveileva tyyppi, hankkisin työn josta saisi jonkinlaisen elannon ja pyrkisin muuttamaan tuon.haavemaailman muidenkin iloksi. Muut kattoo telkkua, teidän ei tarvitse.

SHakespeare sanoin juuri noin:)! Hän oli ihmisten erityistuntija! Lukekaapa haaveilijat esim Goethen elämänkerta ja Shakespearen teokset:)! Auttaa ihan hirveästi hahmottamaan asioita lisääkin.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja vielä yksi asia jota olen viime aikoina miettinyt... Kun minulla nyt selvästi on tämä haaveilutaipumus, josta tuskin koskaan pääsen täysin eroon, niin olisiko jokin tapa jolla voisin kääntää sen hyödyksi haitan sijaan? Suurin osa haaveistani tosiaan sijoittuu niihin fantasiamaailmoihin, ja on aika selvää, ettei minusta koskaan tule mitään kaikkivoipaa velhotarta, jolla on miekkasankari rakastajana... Mutta voisinko jotenkin siirtää näitä haaveitani vähän lähemmäs todellista maailmaa? 

 Eihän suurissa unelmissa ole mitään vikaa, ongelma on se tyytymättömyys joka syntyy vertailussa oman elämän pienuuteen. 

Anteeksi sekava sepustus, tätä on vaikea ilmaista sanoin. 

- 17

Itselleni tällainen tyytymättömyys on täysin vieras, koska tosiaan, fantasioin täysin todellisesta maailmasta poikkeavia juttuja jotka ei kaikki edes ole mahdollisia tässä maailmankaikkeudessa - ja juuri se on suurin nautinto haaveilussa. 

Minulle siksi on ihan käsittämätöntä miksi pitäisi siirtää haaveita lähemmäs todellista maailmaa. Todellisessa maailmassa mulla on jo kaikki mitä haluan, eli hyvä asiantuntijatyö jolla elätän itseni jopa leveästi. Ihmissuhteita en halua, enkä mitään ihmeellistä, sillä minulle kaiken tarvittavan täyttymyksen ja ilon tuo se fantasiointi, se että saan luoda maailmoja. 

Jotkut velhotar ja ritari -jutut olisi mulle kesyjä juttuja - haaveilen esim. maailmoista joissa ei ole kiinteää materiaa, tai joissa ei ole aikaa sellaisena kuin ihmiset sen kokevat vaan jotain aivan muunlaisia tapoja järjestää kokemus.

- 4

Mietr kirjoitti:

Eikös sitä sanota, että elämä on näytös ja olemme kaikki näyttelijöitä. Minusta kuulostatte kiehtovilta ihmisiltä. Oikeasti kaikkien ei tarvitse elää tässä yhteiskunnassa kiltisti kahdeksasta neljään tavallisessa duunissa. Jos olisin haaveileva tyyppi, hankkisin työn josta saisi jonkinlaisen elannon ja pyrkisin muuttamaan tuon.haavemaailman muidenkin iloksi. Muut kattoo telkkua, teidän ei tarvitse.

Ei se haaveilu tavallista työntekoakaan estä. Itselläni on teknisen alan akateeminen koulutus ja päivätyökseni teen konsulttina it-kehitystä, suunnittelua ja koodausta. Kyllä sitä haaveiluun jää silti paljon aikaa.

- 4

Mitä te haaveilijat olette horoskoopilta?

Onpa surullista että jopa noin hienoa, luovaa taipumusta pidetään ONGELMANA jolla on jopa halveksuva nimitys "maladaptive", sopeutumaton. Suurin osa haaveilijoista kun käyvät töissä ja elävät ihan normaalisti. Ainoa sopeutumattomuus on se etteivät he halua täyttää kaikkien hulluja normeja siitä miten pitäisi näköjään ajatella ja elää. Ketää se kaivelee ja kenelle se on ongelma, jos joku ihminen omasta tahdostaan vapaa-ajallaan mieluummin elää fantasiamaailmassa kuin hoitaa lapsia tai käy harrastuksissa? 

Kiva jos pidätte tuon unelmoinnin omassa minässä, mutta miettikää viisi kertaa ennenkuin sotkette muita ihmisiä fantasioihinne. Ne muut elää omaa arkielämäänsä tietämättä, että joku "runkkari" tarkkailee heitä. Mies oppi kantapään kautta, ettei pettäminen kannata kun kävi panemassa tällaista fantasioijaa. Välillä tulee rakkauskirjeitä, rakkaustekstiviestejä, seuraavassa hetkessä mieli muuttuu ja viestintä on uhkaavaa. Jos tulee yksikin viesti missä mainitsee meidän lapset, vien koko sotkun poliisille. Siihen asti mies kantakoon vastuun teoistaan. 

Nuorena haaveilin, että minut oli adoptoitu ja pääsisin oikean perheeni luokse takaisin. Kuvittelin jo millaisessa talossa asuisimme ja millaisia nämä oikeat vanhempani olisivat. Henkisesti minulla oli todella pahaolo kotona, joten siitä lähti tämä haaveilu toiseen perheeseen. Koin aina etten ole mitään veljeeni verrattuna, minua syrjittiin joka asiassa ja jos yritin tästä puhua, niin vähäteltiin tyylillä:"No voi hellanlettas sentään taas." Tämän vuoksi aloin elää omissa kuvitelmissani aivan toisesta perheestä, joka halusi minut ja sain olla ainut lapsi. Kokea millaista olisi olla se rakastettu lapsi. Vieläkin muistan elävästi millaisessa talossa elin haavemaailmassani, sellaisen haluaisin oikeasti rakennuttaa.

Tällä hetkellä haaveisiini kuuluu aivan ihana mies, joka on ymmärtäväinen, ihana ja huolehtiva. Meillä menee hyvin ja menemme naimisiin. Kaikki asiat on hyvin, vaikka välillä olisi riitoja, saamme ne selvitettyä. Haaveilen siis ihan normaalista perhe-elämästä. Omat haaveeni ovat olleet aina sitä normaalia arkea. Meillä on siisti ja kaunis koti, molemmat olemme onnellisia toisen kanssa.

Nyt kyllä leuat loksahti auki kun luin tuon Wikipediasivun! :O Tunnistin välittömästi itseni, ja olen koko ikäni luullut, että minulla on vain harvinaisen vilkas mielikuvitus :D Mutta siis, olen pienestä asti hukkunut tällaisiin haavemaailmoihin, juurikin tämän takia esimerkiksi pitkät lentomatkat tai lenkit ovat aina olleet mieleisiä. Lukutoukka olen ollut aina, ja myöhemmin tulivat mukaan erilaiset elokuvat ja televisiosarjat, koska jään aina "jumiin" niihin maailmoihin.

Omassa haavemaailmassa olen oma itseni, mutta osittain paranneltu (en kuitenkaan kaikilta ominaisuuksiltani). Haavemaailmassani olen joko normaalimaailmassa, jonka menneitä/tulevia tapahtumia kuvittelen uudelleen/etukäteen, tai vaihtoehtoisesti seikkailen jonkun hahmon "tilalla" fiktiivisessä maailmassa. Haavemaailmaan heijastuu hyvin paljon oman maailmani pettymykset, ilot yms. Kun oikeassa elämässä on vaikeaa, löytää itsensä yhä useammin ja useammin haavemaailmasta. Toisaalta en katso tätä mitenkään huonoksi vaihtoehdoksi, koska haavemaailmassa on turvallista käsitellä esimerkiksi ihmissuhteissa koettuja negatiivisia tunteita. Vaikea selittää, mutta eiköhän melko moni tätä kokenut ymmärrä!

Kirjoitan kyllä erilaisia tekstejä, ja niissä voi toisinaan olla haavemaailmojeni juonenkäänteitä, mutta varsinaisesti haavemaailmastani en ole koskaan kirjoittanut.

Täytyy vielä sanoa että joitain kommentteja oli outo lukea, kun niistä tunnisti omaa, päänsisäistä maailmaa. :D

Vierailija kirjoitti:

Kiva jos pidätte tuon unelmoinnin omassa minässä, mutta miettikää viisi kertaa ennenkuin sotkette muita ihmisiä fantasioihinne. Ne muut elää omaa arkielämäänsä tietämättä, että joku "runkkari" tarkkailee heitä. Mies oppi kantapään kautta, ettei pettäminen kannata kun kävi panemassa tällaista fantasioijaa. Välillä tulee rakkauskirjeitä, rakkaustekstiviestejä, seuraavassa hetkessä mieli muuttuu ja viestintä on uhkaavaa. Jos tulee yksikin viesti missä mainitsee meidän lapset, vien koko sotkun poliisille. Siihen asti mies kantakoon vastuun teoistaan. 

Nyt taitaa olla ihan erilaisesta haaveilusta kyse kuin mitä tässä ketjussa. Nämä aidot fantasioijat on yleensä introverttejä eivätkä tosiaan häiriköi ketään, eivät yleensä edes kerro fantasioitaan kellekään. 

Minulla on myös hyvä asiantuntijatyö, mies ja kaksi lasta, jotka pitävät kiinni todellisuudessa. : D Mutta niinä harvoina hetkinä kun saan olla rauhassa, uppoudun kyllä helposti haavemaailmaan. Nuorempana harrastin tätä paljon enemmän, joskus tuntui jopa olevan vähän ongelma tämän takia saada asioita tehtyä. Joskus myös muut ihmiset ihmetteli, miksi hymyilen / nauran itsekseni. :D Mutta nyt tää on enemmän kuin harrastus.

Haaveilun jälkeen on mukava ja rauhallinen olo, kun on saanut olla hetken ihan muissa maailmoissa ja "täydellisempi" versio itsestään. Minulla myös sama, että sarjat / elokuvat laukaisevat helposti haaveilun, välillä olen ollut Nälkäpelin maailmoissa, välillä Game of Thronesissa, välillä haaveissa on julkkiksia tai jopa tuttuja ihmisiä.

Uskon että introverttiys, koulukiusaus ja vaikea äitisuhde on osaltaan vaikuttanut tähän, ja ehkä kun olen päässyt niistä asioista "eteenpäin", on myös haaveilu vähän vähentynyt.

Minulla oli lapsena ja teininä paljon tuollaista md-käyttäytymistä. Minua kiusattiin koulussa ja kavereita oli vähän, joten pakenin arkielämäni yksinäisyyttä ja yksitoikkoisuutta kiihkeisiin haavemaailmoihin. Aikuisikään päästessäni se on hieman vähentynyt, mutta edelleen ollessani esim. ihastunut, rakastunut tai jonkin tv-sarjan tai kirjan lumoissa, taipumus nostaa päätään. Ajattelen joko itseni johonkin unelmaskenaarioon, tai luon hahmoja joilla on samankaltaisia piirteitä kuin minulla, tai jotka joutuvat esim. samanlaisiin ongelmatilanteisiin jollaisiin olen itse joutunut. Nykyään astun kuitenkin huomattavasti mieluummin sisään jonkun toisen luomaan haavemaailmaan, vaikkapa juuri nyt kirjan muodossa. 

Paras ketju täällä aikoihin, tunnistan itseni täysin. Minäkin olen introvertti, joka ei kaipaa elämäänsä kummempia. Mielikuvitukseni on niin rikas, että saan siitä monesti enemmän kuin tosielämän kontakteista. Mikään erakko en kuitenkaan ole: opiskelen unelma-alaani ja minulla on hyviä ystäviä. 

Joku kysyi haaveilutavoista. Minun mielikuvitukseni alkaa yleensä laukata bussissa samalla, kun kuuntelen musiikkia. Joskus vain käsikirjoitan tarinoita ja tapahtumia päässäni ("voisi tapahtua niin, että..."), mutta usein näen kohtaukset edessäni elokuvallisina. Lenkillä ajatukset taas jumittavat enemmän - ehkä en osaa kävellä ja kuvitella yhtä aikaa? :D

Mä kirjoitan kirjaa. Tunnustaudun haaveilijaksi. Kirja ei ole "täydellinen" vaan kuvaa ristiriitoja. Päähenkilö on silti sankari 😉

Minä olen iltaisin unta odotellessani omissa "iltasaduissani". Yleensä käytössä on yksi tai kaksi iltasatua, ikään kuin näytelmää, joita elän yhä uudestaan läpi täydentäen ja jatkaen, ehkä puolen vuoden ajan. Sitten vaihtuu jos on vaihtuakseen.

Jos minulla on nukahtamisvaikeuksia, iltasatuni on usein hyvin maanläheinen: yhdessä pitkäkestoisessa esimerkiksi löysin työkaverini (jota ei ole oikeasti) vakavasti sairaana kotoaan ja päädyin paitsi auttamaan hänet sairaalaan myös siivoamaan ja sisustamaan hänen kotinsa - hyvin yksityiskohtaisesti! : ) Tämä auttoi nukahtamaan aikana, jolloin oli oikeita valvottavia murheita. 

Nukahtamishetkien lisäksi vaivun maailmoihini esimerkiksi pitkillä hiihtolenkeillä ja marjoja poimiessani ja muussa vastaavassa monotonisessa tilanteessa.

(Minulla on ollut rakastava ja tasapainoinen lapsuudenperhe. Oman lapseni mielikuvitus on rajaton ja pienenä hänellä oli ihan hillittömän monipolvinen,  laaja mielikuvitusmaailma, jossa oli monenlaisia pysyviä, todella omintakeisia hahmoja.)

Vierailija kirjoitti:

Jospa minäkin liittyisin tähän keskusteluun. Minulla on taustalla perheväkivaltaa ja koulukiusaamista. Siitä seuranneet itsetunto-ongelmat saivat minut luomaan haavemailman, jossa minulla on 3 sydänystävää ja yhdessä nousemme vaikeuksien kautta kaikkien palvomiksi rikkaiksi julkkiksiksi. Tarina jota olen kehittänyt on paikoin myös traaginen: matkalle mahtuu päihdeongelmia ja kuolemia. En ole kirjoittanut näitä tarinoita ylös. Yksi tärkeä elementti haavemaailmassani on se, että minä ja muut henkilöt kuvaamme paljon videoita arkielämästämme. Olemme kaikki hyvännäköisiä, vahvoja ja sanavalmiita. Olen maininnut tästä haaveilusta terapiassa, mutta psykologi jätti jostain syystä tarttumatta asiaan. Tämänkin tapaamisen jälkeen harpoin nopeasti kotiin, jotta pääsen haaveilemaan ennen muita pakollisia tehtäviä.

Mutta miten te muut haaveilette? Oletteko paikallanne vai liikutte? Hiljaa vai saatatteko joskus esim. huokailla, puhua tai tuhahdella tapahtumien mukaan

Minä itse kuuntelen kuulokkeista musaa. Haavemaailmani on ikään kuin musikaali jossa kappaleen tempo ja tapahtumat kertovat paljon mitä tapahtuu. Otan välillä käsittelyyn täysin uuden kappaleen ja liitän sen tarinaan. Radiota kuunnellessa saatan kuulla kappaleen ja tajuta heti miten hyvin se sopisi haaveiluuni. Joskus hahmot puhuvat myös kappaleen sanoilla. Kotona yksinollssa myös saatan imitoida haavehahmoni eleitä ja pääsääntöisesti liikuskelen ympäri huushollia.

N21

Mulla sama tuo musiikki juttu, istun bussissa ym. tai makaan kotona sängyssä ja haaveilen. Sängyssä silmät kiinni, muualla aina silmät auki.

Minulla on myös sellainen ongelma että saatan tavallaan tiedottomasti luisua omiin maailmoihini vaikka kesken kauppa reissun, kadulla kävellessä, kahvilla kaverin kanssa tai oikeastaan missä vain. Ja olen myös huomannut että ilmeeni muuttuu sen mukaan mitä kuvitelmissani tapahtuu, joka on todella kiusallista jos joku vaikka junassa huomaa. Miettii varmaan että mikähän psykoosi potilas toikin on :D

Joten jollai tasolla tämä on ongelma. Kuten tuossa linkissäkin luki, ärsyynnyn jos minut keskeytetään tai en löydä tarpeeksi aikaa unelmoinnille.

Mulla on myös noita muita oireita, pistelyä raajoissa, pahoinvointia sekä olen hermostunut ja ahdistunut. Tosin kun on tuo kaksisuuntainen niin en tiedä enää mistä mikäkin oire johtuu. Terapeutille tai lääkärille tai kenellekkään muulle en ole ikinä tästä kertonut.

Ihanaa lukea miten jotkut on niin sinut tän asian kanssa ja että en tosiaan ole ainoa joka tätä tekee. Joskus olen haaveillessani miettinyt että tää on ihan mielipuolista hommaa, mun pitää lopettaa ja kukaan ei varmasti tee samaa! 😃

On nyt myös itsellä parempi olo kun tälle kaikelle on jokin lääketieteellinen termi eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa haaveilusta. Kiitos sille ensimmäiselle kirjoittajalle siinä toisessa ketjussa, kyllä putos yksi suuri ahdistuksen aihe pois. 🌹

Se 35 v. Kotiäiti

Vierailija kirjoitti:

N21 jatkaa...

Onko teidän hahmoillanne eri nimi vai oletteko vain omalla nimellänne? Itse olen omallani.

Millaisessa maailmassa elätte? Oma haaveiluni sijoittuu ihan tähän päivään ja tähän maailmaan. Nuorempana (10-13 v.) mukana oli myös fantasiaelementtejä, kuten lohikäärmeitä.

Jokaisella fantasia hahmolla oma nimi ja jokaisen luonne ja perhetausta vaihtelee. Omaa nimeä käytän vain omassa parannellussa hahmossa, tosin en sitä ikinä "sano", se on vaan siellä. Omat fantasiat liittyy niin nykypäivään kuin myös erillaisiin fantasiamaailmoihin kirjoista/elokuvista/tv-sarjoista ja jopa dokumenteistä.

En kirjoita mitään ylös, kaikki on omassa päässä. Olisi kyllä todella mielenkiintoista lukea muiden tarinoita.

35v. Kotiäiti