Yliopisto-opinnot -masennuksen parantaja vai pahentaja? (kiitos jos joku tulee kommentoimaan, olen ihan hajalla)

 Odotukset tulevaisuudesta ja omat kyvyt eivät selvästikään ole balanssissa.

Ehkä olisi nyt fiksua kokeilla sitä avointa ja katsoa, miltä opiskelu alkaa tuntua. Jos on kovin uuvuttavaa, kannattaa sitten keksiä jotakin muuta. Jos olet vielä perfektionisti, ei opiskelu tuossa tilassa kannata. 

Se hyvä puoli yliopisto-opinnoissa on, että niitä voi vapaasti suorittaa omaan tahtiin ja sinun tilanteessasi kannattaisikin ehkä opiskella ensimmäisenä vuonna ihan rauhassa. Toki suoritustahti vaikuttaa opintotukeen. Kallistuisin melkein avoimessa aloittamisen kannalle. Saisit siitä tuntumaa, millaista opiskelu käytännössä on ja millaiseksi sen koet, tutustuisit alaan ja itseluottamusta nousisi kohisten kun huomaat, että pystyt opintoihin. Se voisi myös helpottaa sisäänpääsyä, kun sinulla on tietopohjaa pääsykoekirjojen lisäksi myös kursseilta ja saisit käymäsi kurssit hyväksiluetuksi tutkintoon.

Opiskele etäkursseja kotona avoimessa?

Vierailija kirjoitti:

 Odotukset tulevaisuudesta ja omat kyvyt eivät selvästikään ole balanssissa.

Varmasti tällä hetkellä näin onkin. Normaalitilassa uskoisin kuitenkin selviytyväni korkeakouluopinnoista sillä koko aiemman kouluhistoriani (peruskoulu + lukio) suoritin loistavin arvosanoin. 

Psykiatriltani joskus kysyin voiko masennus tuhota ihmisen aivot ja oppimiskyvyn lopullisesti niin hän sanoi, että todella vaikeissa ja pitkäkestoisissa masennustiloissa aivomuutokset ovat usein pysyviä, mutta muuten kognitiiviset kyvyt palautuvat toipumisen jälkeen lähes tai täysin ennalleen.

Sitä lähinnä mietin, että auttaisikohan opiskelu tässä toipumisessa vai veisikö se vain voimat entisestään. Tällä hetkellä olo on täysin loppuunpalanut vaikka en ole tehnyt mitään melkein vuoteen. En vain tiedä johtuuko tämä lamaannus siitä etten ole tehnyt mitään vai masennuksesta. Eli mikä on syy, mikä seuraus...

Kerrotko hieman mitä alaa ajattelit opiskella?

Kannattaisin sitä avoimen vaihtoehtoa kuntoutustukeen liitettynä. Saat tuntumaa opintojen vaativuuteen ja samalla preppaat itseäsi seuraavan vuoden pääsykokeisiin. Samalla otat tavoitteeksi "normaaliin elämään" kiinni pääsemisen. Kuulostaa nimittäin siltä, että olet kovin ahdistunut. Pääsykokeisiin valmistautuminen ja opintojen aloittaminen on työlästä, jos voimavaroja valuu koko ajan murehtimiseen ja tuskailuun. Tottahan me kaikki tällaista koemme, mutta jos esimerkiksi keskittymiskyky ei ole parhaimmillaan, niin yksinäinen kirjojen tankkaaminen voi olla aika tehotonta. Puhun omasta kokemuksesta. Pääsin haluamaani tiedekuntaan, mutta opinnoista ei tullut vauhdikkaan alun jälkeen yhtikäs mitään masennuksen ja jännitysoireiden vuoksi. Siitä sitten tietysti seurasi masennuksen pahentuminen ja täydellinen stoppi. Myöhemmin vaihdoin tiedekuntaa ja samalla kävin terapiassa. Suoritin tutkinnon 26-vuotiaana, joten eipä tuo tauko välissä suuria merkinnyt.

7/7 lisää: itselleni vakava masennus ei aiheuttanut kognitiivisia muutoksia. Kun ahdistus ja jännittäminen vähenivät, tilanne oli tässä suhteessa aiempaa parempi.

Miltä tuntuisi ajatus, että hakisit nyt yliopistoon ja suorittaisit tutkinnon kuntoutustuella?

Opintoalan olisi hyvä olla sellainen, että se saa sinut innostumaan, muttei aiheuta lisää huolta mielenpäälle...

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on nyt siis sellainen että olen ollut pian vuoden sairaslomalla. Oireilu alkoi jo lukiossa, mutta hain apua tilanteeseen vasta kun olin pitänyt kaksi "välivuotta" lukion jälkeen.

Olen nyt löytänyt yliopistosta alan, jota tahtoisin lähteä opiskelemaan. Sinne on vaikeahko päästä ja pääsykokeisiin on paljon luettavaa. Lisäksi opinnot ovat kuulemani mukaan vaativia.

En oikeastaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen hankkinut pääsykoekirjat, mutta en ole nyt pahemmin kyennyt niitä lukemaan. Tänään aloittelin lukemista ja luin noin tunnin. Sen jälkeen iski valtava ahdistus ja itkin varmaan pari tuntia. Tuntuu ettei minusta ole tähän tällä hetkellä... Tahtoisin kuitenkin tehdä jotain elämälläni ja kotona nyhjääminenkin alkaa hiljalleen puuduttaa.

Olen miettinyt sitä että jos tämä tila on osittain tämän jämähtämisen aiheuttamaa ja tästä tokenen kunhan pääsen taas ns. normaaliin elämään kiinni. Toisaalta mietin, että olenko vielä siinä kunnossa että jaksaisin yliopisto-opintoja ja pitäisikö nyt suosiolla siirtää hakua ja katsoa mikä on tilanne vuoden päästä. Pelkään vähän sitä etten sitten jaksaisikaan yliopistossa ja opinnot jäisivät kesken, mutta mistäpä sitä voi tietää miten siinä käy näin etukäteen! Olen siis aivan hukassa ja jatkuva sisäinen ristiriita tuntuu kauhealta kun en tiedä mitä tehdä. Heti kun olen päättänyt että teen näin niin muutan mieltäni ja alan epäröidä.

Toinen vaihtoehto olisi hakea kuntoutustukea ja opiskella esim. avoimessa tai mennä kuntouttavaan työtoimintaan että pääsisi välillä ihmisten ilmoille.

Olisiko kellään mitään sanottavaa tällaiseen tilanteeseen? Miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin?

Terapeutilleni olen asiaa purkanut mutta hän ei osaa antaa mitään konkreettisia neuvoja. (Anteeksi jos teksti on sekavaa, en kauheasti jaksanut suunnitella etukäteen mitä kirjoitan.)

Sinun ei ole pakko päästä sinne sisään.

Lue ja hae huviksesi.

Jos ei tärppää, niin ensi vuonna voi tärpätä.

Eikä opintojen kesken jääminen ole mikään iso juttu.

Monille käy niin.

Itse olen ollut sellaisessa pääaineessa, ettei sieltä valmistunut kuin puolet.

Silti kaikki ovat hyvissä töissä.

Ja on yliopisto-opinnoista hyötyä aina, vaikkei maisteriksi päätyisikään.

Opintojaksamisestasi en osaa sanoa, mutta laumassa mukana kulkien se ei välttämättä ole kovin raskasta.

Jos on hyvä muisti, niin voi olla helppoa.

Lue ja hae, mutta älä stressaa, äläkä aseta itsellesi rimoja.

Itse hain 5 kertaa ja pääsin kun pääsykokeisiin otettiin alue jossa olen hyvä.

Gradu puuttuu ja voi jäädäkin puuttumaan, sillä en tarvitse maisterin papereita.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisin sitä avoimen vaihtoehtoa kuntoutustukeen liitettynä. Saat tuntumaa opintojen vaativuuteen ja samalla preppaat itseäsi seuraavan vuoden pääsykokeisiin. Samalla otat tavoitteeksi "normaaliin elämään" kiinni pääsemisen. Kuulostaa nimittäin siltä, että olet kovin ahdistunut. Pääsykokeisiin valmistautuminen ja opintojen aloittaminen on työlästä, jos voimavaroja valuu koko ajan murehtimiseen ja tuskailuun. Tottahan me kaikki tällaista koemme, mutta jos esimerkiksi keskittymiskyky ei ole parhaimmillaan, niin yksinäinen kirjojen tankkaaminen voi olla aika tehotonta. Puhun omasta kokemuksesta. Pääsin haluamaani tiedekuntaan, mutta opinnoista ei tullut vauhdikkaan alun jälkeen yhtikäs mitään masennuksen ja jännitysoireiden vuoksi. Siitä sitten tietysti seurasi masennuksen pahentuminen ja täydellinen stoppi. Myöhemmin vaihdoin tiedekuntaa ja samalla kävin terapiassa. Suoritin tutkinnon 26-vuotiaana, joten eipä tuo tauko välissä suuria merkinnyt.

Kiitos tästä. Olen kyllä todella ahdistunut ja jotekin tuo pääsykoestressi saa minut ihan pois tolaltaan. Oikeastaan menen jonkinlaiseen paniikkiin kun yritän lukea noita kirjoja... Ahdistaa vaan kaikki tulevat muutokset pääsykokeiden poistumisesta jne. Tuntuu että jos nyt siirrän hakua ensi vuoteen niin en ehkä sitten pääsekään jos hakusysteemit muuttuu.

Täytyisi jotenkin saada tämä pää kasaan. En vain tiedä miten sen teen. itse ehkä olen enemmän kallistunut sille puolelle, että jättäisin nyt haun väliin, mutta koko ajan takaraivossa jyskyttää pelko siitä että se on väärä päätös  ja pitäisi nyt vaan yrittää :/

Vierailija kirjoitti:

Miltä tuntuisi ajatus, että hakisit nyt yliopistoon ja suorittaisit tutkinnon kuntoutustuella?

Kaverini teki noin ja hänelle se oli ainut toimiva ratkaisu.

Eli minäkin suosittelen.

Varmasti hankala päätös. Koetko suorituspaineita pääsykokeeseen lukemisen takia? Avoimessa yliopistossa opiskelu on todella hyvä varasuunnitelma. Siellä opiskelu ei varmasti aiheuta samanlaisia suorituspaineita ja jännittämistä tai ahdistusta. Ainakin opiskelutahdin voi siellä sovittaa paremmin elämäntilanteeseen sopivaksi, ilman että menettää opintotuen tms., kun "rahoitus" on kunnossa riippumatta opiskelun etenemisestä. 

Ilmeisesti pääsykokeeseen osallistuminen ei haittaisi kuntoutustukesi saamista? Itse tekisin tilanteessasi niin, että lukisin mahdollisimman rennosti pääsykokeeseen, mutta siirtyisin varasuunnitelmaan ja Avoimessa yliopistossa opiskeluun, jos en saisi opiskelupaikkaa. Pääsykokeeseen lukeminen on todella hankalaa, jos ei pysty keskittymään ja ajattelemaan myönteisesti omista mahdollisuuksista. Mutta entä jos ajattelisit vain kokeilevasi ensin yhden kerran, miten pääsykoe sujuu, ja keskittyisit tekemään vain parhaasi jaksamisesi rajoissa. Jos päätät hakea myöhemmin uudestaan (mikäli et pääse ensimmäisellä kerralla), tiedät jo mitkä asiat korjata pääsykokeeseen valmistautumisessa ja lukemisessa.

Yliopistossa opiskelussa omat hankaluutensa tuo opintotuen varassa selviäminen, jos ei syystä tai toisesta voi käydä työssä samalla kun opiskelee. Opintotuen kanssa voi olla todella uuvuttavaa, kun joutuu koko ajan laskemaan rahojen riittämistä siinä opiskelemisen ohessa. Opiskelutahdin joutuu myös pitämään aika reippaana, ettei opintotuki lakkaa. Toisaalta olisit nyt suunnilleen saman ikäinen kuin muutkin opiskelijat, ja voisit löytää uusia samanhenkisiä ystäviä. Tutkinnon saatuasi sillä ei toisaalta pitäisi enää olla väliä, opiskelitko Avoimessa yliopistossa vai yliopistossa, joten Avoin yliopisto on ihan hyvä vaihtoehto.

Millä tavalla pääsykokeet on poistumassa? :o

Suosittelen haun lykkäämistä, jos et saa luettua ja uuvut. Mutta kannattaa aloittaa lukeminen viimeistään ensi syksynä, jos haet vuoden päästä keväällä. Toki sitä ennenkin satunnaisesti. Silloin stressi ei pääse pahaksi, kun on tarpeeksi aikaa.

Selvittäisin, mitä juuri kyseisen aineen opiskelu on ja onko opiskelutyyli sellainen joka sopii sinulle. Eri yliopistotutkintojen välillä on isoja eroja, millaisen työmäärän ne keskimäärin vaativat ja miten tiukkaa rutiinia. Luonnontieteellisellä puolella esim. on viikottaisia/päivittäisiä harjotuksia, jotka ovat monesti pakollisia jos kursseja haluaa saada läpi. Humanistisella on lähinnä luentoja ja kirjatenttejä, ja ensinmainitutkin voi hyvin skipata kunhan vain jaksaa lukea.

Vierailija kirjoitti:

Selvittäisin, mitä juuri kyseisen aineen opiskelu on ja onko opiskelutyyli sellainen joka sopii sinulle. Eri yliopistotutkintojen välillä on isoja eroja, millaisen työmäärän ne keskimäärin vaativat ja miten tiukkaa rutiinia. Luonnontieteellisellä puolella esim. on viikottaisia/päivittäisiä harjotuksia, jotka ovat monesti pakollisia jos kursseja haluaa saada läpi. Humanistisella on lähinnä luentoja ja kirjatenttejä, ja ensinmainitutkin voi hyvin skipata kunhan vain jaksaa lukea.

Sama kirjoittaja jatkaa. Sanoisin, että hum puolella on todella helppo saada opintoja kasaan, jos rimaa hipoen arvosanat riittävät. Matemaattisissa aineissa siihen ykköseenkin vaaditaan tentissä n. puolet oikein.

Mitä alaa haet opiskelemaan?

Mulla valitettavasti on opinnot pahentaneet tosi paljon pitkään jatkunutta masennusta. Mä jaksoin lukea pääsykokeeseen hyvin ja olin etukäteen tosi innoissani, mutta sitten vaan jotenkin törmäsin pahasti seinään opinnot aloitettuani. Ehkä se johtui siitä, että olen sosiaalisesti tosi kyvytön ja jotenkin se, etten sitten kuitenkaan saanut yhtään kaveria yliopistolta, oli mulle liikaa. Toisaalta viihdyn tavallaan hyvin yksinkin ja olenkin tosi paljon miettinyt, että miksi ne opinnot itsessään eivät riitä tuomaan elämänsisältöä ja motivaatiota. Oma alani on ihan ok:sti työllistävä (oli mulle tärkeä kriteeri valintavaiheessa) ja vaativuudeltaan keskitasoa, eli normaaliälyisen opiskelijan pitäisi kyllä näistä asioista selviytyä. En tiedä, miksi opinnot ovat mun kohdallani muuttuneet tällaiseksi painajaseksi. Ehkä ala sitten ei ole mulle 100% sopiva ja epäilen kykyjäni - mutta toisaalta tämä ala on paras mahdollinen kompromissi työllistävyyden kannalta. Jos olisin valinnut alan täysin sydämen äänen perusteella, olisin mennyt alalle jossa työllistymismahdollisuudet ovat joka tapauksessa huonohkot.

Mutta erilaiset ihmiset tietenkin reagoivat eri tavalla. Jollain toisella masentuneella voi ihan hyvin yliopisto ja sen tarjoama sosiaalinen elämä olla pelastus ja antaa kokonaan uuden alun. Ehkä kannattaa miettiä todennäköisyyksiä sillä perusteella, millainen on ennen masennusta ollut. Jos on laiskuuteen taipuvainen, ei ehkä kuitenkaan muutu paineen alla superpänttääjäksi joka selviytyy tosi vaativasta opiskelutaakasta, jos taas on aina ollut hiljainen ja sosiaalisesti kömpelö, niin ei ehkä ole todennäköistä että yhtäkkiä muuttuu ainejärjestöbilehirmuksi jolla on kavereita joka sormelle. Ja sekin, että onko paljon läsnäolopakkoa tai itsenäistä opiskelua... Voi olla hyvä tai huono juttu ihmisestä riippuen. Mutta toisaalta itsekään en ikinä olisi osannut ennustaa että romahdan näin pahasti. Joten yllätyksiä voi tulla.