Lue keskustelun säännöt.
Yliopisto-opinnot -masennuksen parantaja vai pahentaja? (kiitos jos joku tulee kommentoimaan, olen ihan hajalla)
16.01.2017 |
Tilanne on nyt siis sellainen että olen ollut pian vuoden sairaslomalla. Oireilu alkoi jo lukiossa, mutta hain apua tilanteeseen vasta kun olin pitänyt kaksi "välivuotta" lukion jälkeen.
Olen nyt löytänyt yliopistosta alan, jota tahtoisin lähteä opiskelemaan. Sinne on vaikeahko päästä ja pääsykokeisiin on paljon luettavaa. Lisäksi opinnot ovat kuulemani mukaan vaativia.
En oikeastaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen hankkinut pääsykoekirjat, mutta en ole nyt pahemmin kyennyt niitä lukemaan. Tänään aloittelin lukemista ja luin noin tunnin. Sen jälkeen iski valtava ahdistus ja itkin varmaan pari tuntia. Tuntuu ettei minusta ole tähän tällä hetkellä... Tahtoisin kuitenkin tehdä jotain elämälläni ja kotona nyhjääminenkin alkaa hiljalleen puuduttaa.
Olen miettinyt sitä että jos tämä tila on osittain tämän jämähtämisen aiheuttamaa ja tästä tokenen kunhan pääsen taas ns. normaaliin elämään kiinni. Toisaalta mietin, että olenko vielä siinä kunnossa että jaksaisin yliopisto-opintoja ja pitäisikö nyt suosiolla siirtää hakua ja katsoa mikä on tilanne vuoden päästä. Pelkään vähän sitä etten sitten jaksaisikaan yliopistossa ja opinnot jäisivät kesken, mutta mistäpä sitä voi tietää miten siinä käy näin etukäteen! Olen siis aivan hukassa ja jatkuva sisäinen ristiriita tuntuu kauhealta kun en tiedä mitä tehdä. Heti kun olen päättänyt että teen näin niin muutan mieltäni ja alan epäröidä.
Toinen vaihtoehto olisi hakea kuntoutustukea ja opiskella esim. avoimessa tai mennä kuntouttavaan työtoimintaan että pääsisi välillä ihmisten ilmoille.
Olisiko kellään mitään sanottavaa tällaiseen tilanteeseen? Miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin?
Terapeutilleni olen asiaa purkanut mutta hän ei osaa antaa mitään konkreettisia neuvoja. (Anteeksi jos teksti on sekavaa, en kauheasti jaksanut suunnitella etukäteen mitä kirjoitan.)
Kommentit (26)
Kerro mille alalle haet, niin on helpompi kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneena voin sanoa, että yritä nyt vain, jos et vielä pääse, niin voit aina yrittää ensivuonna. Paremi aloittaa nyt, kun aina vaan siirtää seuraavalla ja seuraavalle vuodelle. Itsellä kävi noin lukion kanssa ja siinä sitten hurahti 5 vuotta ennen kuin aloitin.
Sinuna alkaisin lueskella pääsykoekirjoja omaan tahtiin. Olet hyvissä ajoin liikkeellä, joten mitään paniikkia ei tarvitse ottaa. Käy siellä pääsykokeissa vaikka ihan katsomassa ja kokeilemassa. Vaikka hakisitkin "tosissasi" vasta ensi vuonna niin jo se, että on kerran käynyt siinä koetilanteessa poistaa jännitystä. Koita olla stressaamatta ja ajattele, että valmistaudut tänä vuonna sen minkä jaksat ja jos hyvin käy, pääset yliopistoon. Muussa tapauksessa kannattaa ottaa niitä avoimen yliopiston kursseja ensi vuonna ja hakea sitten uudelleen. Tarpeeksi monta avoimen kurssia kun on käytynä voi hakeakin sitten jo ilman pääsykokeita erillisvalinnassa eli kyllä sinne yliopistoon pääsee jos vain haluaa.
Mitä ikinä teetkin, koita olla ottamatta stressiä siitä, kyllä kaikki järjestyy :) Itse ajattelisin pienen säännöllisen opiskelun jopa antavan lisäpuhtia mutta tämä on toki yksilöllistä.
Ja jos pelkäät yliopisto-opintojen olevan liian iso pala, voin itse opiskelijana sanoa että yliopisto on loppupeleissä tosi vapaa paikka. Aika hyvin voi opiskella omaan tahtiin ja oman jaksamisen mukaan ainakin niillä kahdella alalla joissa minä olen ollut. Ja jos ei oma ala miellytä niin ei maailma siihen kaadu, sitten vain kokeilet jotain muuta.
Tsemppiä sulle! :)
Ilmoittaudu opiskelemaan avoimessa yliopistossa sitä ainetta. Jos ei ole mahdollista, niin sitten jotain muuta sellaista, jonka voit hyödyntää sitten sivuaineena.
Avoimessa pääset alkuun ja ne ovat yleensä aivan samoja kuin tutkinto-opiskelijoilla. Kun saat siinä onnistumisen kokemuksia ja jotain sisältöä elämääsi, masennuksesi voi helpottua.
Parhaassa tapauksessa voit saada opiskelupaikan yliopistoon avoimen väylän kautta, ilman pääsykoestressiä.
Mutta jos ei onnistu, et ole sitten turhaan lukenut pääsykokeisiin ja tärvännyt aikaa opintoihin vaan voit tehdä jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla valitettavasti on opinnot pahentaneet tosi paljon pitkään jatkunutta masennusta. Mä jaksoin lukea pääsykokeeseen hyvin ja olin etukäteen tosi innoissani, mutta sitten vaan jotenkin törmäsin pahasti seinään opinnot aloitettuani. Ehkä se johtui siitä, että olen sosiaalisesti tosi kyvytön ja jotenkin se, etten sitten kuitenkaan saanut yhtään kaveria yliopistolta, oli mulle liikaa. Toisaalta viihdyn tavallaan hyvin yksinkin ja olenkin tosi paljon miettinyt, että miksi ne opinnot itsessään eivät riitä tuomaan elämänsisältöä ja motivaatiota. Oma alani on ihan ok:sti työllistävä (oli mulle tärkeä kriteeri valintavaiheessa) ja vaativuudeltaan keskitasoa, eli normaaliälyisen opiskelijan pitäisi kyllä näistä asioista selviytyä. En tiedä, miksi opinnot ovat mun kohdallani muuttuneet tällaiseksi painajaseksi. Ehkä ala sitten ei ole mulle 100% sopiva ja epäilen kykyjäni - mutta toisaalta tämä ala on paras mahdollinen kompromissi työllistävyyden kannalta. Jos olisin valinnut alan täysin sydämen äänen perusteella, olisin mennyt alalle jossa työllistymismahdollisuudet ovat joka tapauksessa huonohkot.
Vau, kuulostaa niin tutulle... Aloitin opinnot tänä syksynä, ja olin varma että opiskelu tulisi menemään hyvin, sillä ala tuntui todella kiinnostavalle (vaikkakaan ei ollut se minne olisin kaikista eniten halunnut) ja odotin innolla uusien kavereiden saamista. Minulla on ollut aika paljon jonkinlaista ahdistusta/masennusta/sosiaalista vajautta, mutta parin viimeisen vuoden aikana itseluottamukseni oli kehittynyt ja samalla sosiaalinen varmuuteni, joten ajattelin että selviäisin yliopistossa ihan kohtuullisesti.
Kuitenkin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen aloin ajautua jonkinlaiseen kriisiin, jossa olen tälläkin hetkellä. Ahdistus ja masennus on palannut, ja siitä on seurannut todella paha sosiaalinen eristäytyminen. Itseluottamukseni on laskenut niin alas, että minun on todella vaikea olla ihmisten seurassa, sillä tunnen itseni jatkuvasti jälkeenjääneeksi ja vajaaksi. Opiskelusta ei myöskään tahdo tulla mitään, sillä tuntuu että aivoni ovat lähes toimintakyvyttömät. Motivaatio alaa kohtaan on lähes kadonnut. En ymmärrä asioita joita muut tuntuvat omaksuvan hetkessä, ja se vain pahentaa alemmuuden tunnetta. Elämäni on mennyt siihen, että istun väkisin kotona monta tuntia putkeen yrittäen päntätä opiskeltavia asioita, ilman että kuitenkaan juuri opin mitään. Tuntuu, etten enää suoriudu normaalista arjesta näiden opintojen takia, sillä energiaa ei riitä mihinkään muuhun. Välttelen ihmisiä ja eristäydyn koko ajan yhä enemmän kämppääni, sillä häpeän itseäni ja ongelmiani. Pelkään myös, että pohjimmiltaan kaikki ongelmani ovatkin vain sitä, että olen laiska ja tyhmä, ja että haluaisin vain päästä elämässäni helpolla.
Mielenterveysongelmat ovat siis niin sanotusti räjähtäneet käsiin sen jälkeen, kun aloitin opinnot.
Hallitus käsittelee esitystä, jonka mukaan korkeakoulujen pääsykokeista pyritään luopumaan vuoteen 2020 mennessä.
Hallitus tosin taitaa unohtaa, että kaikki eivät kykene osoittamaan todellista potentiaaliaan yo-kirjoituksissa (tulee sairastumisia, perheongelmia jne. joillakin motivaatio opiskeluun syntyy vasta vanhemmalla iällä) Eli tiedossa valtavasti väliinpuddoneita ja syrjäytyneitä kun viimeinenkin oljenkorsi (=pääsykokeet) poistetaan. Kiittää saamme niinkin fiksua henkilö kuin opetusministeri Sanni G-L:ää.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/esitys-korkeakoulujen-valinnoissa-alkav…