Minkä vuoksi jotkut ihmiset mököttävät eivätkä sano suoraan mikä heitä vaivaa?

Mököttäjä ei kerro edes kysyttäessä että mikä on pielessä koska joutuisi silloin sanomaan että hänen omat tekosensa. Mököttäminen on yritys voittaa riita ettei tarvitsisi myöntää omia virheitään.

Vierailija kirjoitti:

Mököttäjä ei kerro edes kysyttäessä että mikä on pielessä koska joutuisi silloin sanomaan että hänen omat tekosensa. Mököttäminen on yritys voittaa riita ettei tarvitsisi myöntää omia virheitään.

En minä nyt oikein tajua tätäkään selitystä. Se mököttäjähän kaivaa vain kuoppaansa syvemmäksi, mitä pidemmälle asia etenee, jos paisuttaa asian viikkokausien mykkäkouluksi eikä aiokaan asiaa selvittää. Miten mökötys johtaisi riidan voittamiseen? Virheen tekijähän pikemminkin yrittäisi ohittaa koko jutun.

Meillä on töissä sellainen jännä sosiaalinen leikki.

Siellä on yksi äänekäs porukka joka ihan omaksi viihdykkeekseen alkaa kiusaamaan aina jotain. Sitten kun kohde väsyy ja lähtee muualle niin ottavat uuden kohteen.

Kiusaaminen on irvailua, vähättelyä, ilmeilyä kiusatun puhuessa, ulkopuolelle jättämistä. Semmoista yläastemeininkiä.

Yleensä tilanne etenee niin että kiusattu lopettaa puhumisen ja poistuu paikalta kun kiusaajat saapuvat paikalle.

Sitten leivotaan kiusatusta outo mököttäjä. Ainahan se on vähän kummallinen ollut.

Itse olen puolustanut kiusattuja, ja ihanasti päässyt nyt itse kohteeksi. En usko että enää pystyn kauaa olemaan tuolla töissä.

Mutta sen aikaa kun olen niin mökötän omissa oloissani. En tiedä miten tuon pystyisi edes reilusti selvittämään. Jos yritän sanoa jotain niin heti alkaa ilveily.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Jokainen voi halutessaan opetella uusia rakentavampia tapoja olla vuorovaikutuksessa ja kuinka toimia ihmisuhteissa. Ja mihin jotkut vetoavat, että mököttävät omaa pahaa oloaan ja eivät kaipaakaan huomiota eivät tunnu oivaltavan, että juuri tällä käytöksellä he pitävät toista/toisia epätietoisuudessa ja odotuttavat jos ja kun asiaa voitaisiin selvitellä. Ja tämmöinen käytös aikuisten kesken esim . Parisuhteessa tuntuu lähinnä keskenkasvuiselta oikuttelulta ja vallankäytöltä jossa toisen oma tunnekokemus on niin tärkeä, että sen varjolla muut voivat odottaa siinä epätietoisuuden tilassa ja jännittyneessä ilmapiirissä kunnes joku saa tunnetilansa järjestylseen. Ja usein ei sittenkään ole itse valmis olemaan aloitteellinen tilanteen selvittämiseksi.

Joo, tuollaiselta se varmasti tuntuu, syntyy epätietoisuutta ja jännittyneisyyttä. Mököttäjä ei osaa käsitellä tunteitaan/ottaa vastuuta/on niin voimakkaasti tunteisiinsa keskittynyt, että empatiakyky muita kohtaan häviää/vähenee. Tulos: kaikilla on paha olo. Juuri mököttämisellä ihminen ajaa toiset pois, vaikka kipeästi hamuaisi rakkautta, huomiota jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Exäni kanssa se johtui siitä, ettei minulla ollut enää tilaa kommentoida mitään.

Kaikki sanomani torjuttiin heti sen sanomisen jälkeen.

En sitten enää puhunut mitään.

Minun vikani kuulemma.

Mulla oli appivanhempien kanssa samanlaista.

Aina kun sanoin jotain, tuli vähättelyä tai vittuilua tai toteamus "ei se nyt noin oo". Vaikka olisin sanonut että onpa kaunis päivä, niin siitäkin keksivät jotain ilkeää.

Lopetin sitten puhumisen heidän seurassaan mutta eihän sekään kelvannut. Kamala miniä olin.

Ihan vaan mielenkiinnosta: miksi jätit seuraavan repliikin sanomatta?

Sinä totest jotain, toinen töksäyttää "ei se nyt noin oo", seuraava repliikki: Kuinka niin? Onko sinulla parempaa tietoa tästä?

Sitten keskustellaan mihin appivanhempi perustaa väitteensä, mihin sinä perustat omasi, muodostetaan synteesi näistätai sovitaan että ollaan yksinkertaisesti eri mieltä.

Kyllä, maailmassa on ärsyttäviä paskiaisia jotka tahallaan väittävät ärsyyntyessään vastaan (esimerkiksi veljeni :D). Tällaisen ärsyttämiseen riittää oman näkemyksen ääneen lausuminen.

Tuohtumalla ja mököttämällä yksinkertaisesti häviät, mutta asiallisesti keskustelemalla pääset paljon pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Exäni kanssa se johtui siitä, ettei minulla ollut enää tilaa kommentoida mitään.

Kaikki sanomani torjuttiin heti sen sanomisen jälkeen.

En sitten enää puhunut mitään.

Minun vikani kuulemma.

Mulla oli appivanhempien kanssa samanlaista.

Aina kun sanoin jotain, tuli vähättelyä tai vittuilua tai toteamus "ei se nyt noin oo". Vaikka olisin sanonut että onpa kaunis päivä, niin siitäkin keksivät jotain ilkeää.

Lopetin sitten puhumisen heidän seurassaan mutta eihän sekään kelvannut. Kamala miniä olin.

Ihan vaan mielenkiinnosta: miksi jätit seuraavan repliikin sanomatta?

Sinä totest jotain, toinen töksäyttää "ei se nyt noin oo", seuraava repliikki: Kuinka niin? Onko sinulla parempaa tietoa tästä?

Sitten keskustellaan mihin appivanhempi perustaa väitteensä, mihin sinä perustat omasi, muodostetaan synteesi näistätai sovitaan että ollaan yksinkertaisesti eri mieltä.

Kyllä, maailmassa on ärsyttäviä paskiaisia jotka tahallaan väittävät ärsyyntyessään vastaan (esimerkiksi veljeni :D). Tällaisen ärsyttämiseen riittää oman näkemyksen ääneen lausuminen.

Tuohtumalla ja mököttämällä yksinkertaisesti häviät, mutta asiallisesti keskustelemalla pääset paljon pidemmälle.

En jaksa sellaista että joka asiasta pitää vääntää ja kinata. Helpommalla pääsen kun jätän vittuilijat omiin oloihinsa ja keskityn omiin asioihini. Ei minun tarvitse energiaani heille luovuttaa. Oma elämä on kivempaa kun kaikki energia ei mene kinaamiseen.

Ei minulla ole mitään velvollisuutta viihdyttää ikäviä kusipäisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Mökötys, joka kestää tuntikausia ja sinä kävelet perässä kyselemässä, mikä on? Eikö tuossa kannattaisi antaa toiselle juurikin se aikalisä ja antaa miettiä hetken itsekseen asioita. Vaikka sitten kokonaisen päivän, jos toisella on tunteet pinnassa, eikä tiedä miten olla ja mitä sanoa. Jos hiljaisuus jatkuu seuraavaan päivään, niin sitten ottaa asia puheeksi, että voitko kertoa suoraan mikä on, kun en selvästi nyt omin päin tajua ja haluaisin kuitenkin ymmärtää... Ja anteeksi kannattaa pyytää vasta sitten, kun ymmärtää, mitä pyytää anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Mökötys, joka kestää tuntikausia ja sinä kävelet perässä kyselemässä, mikä on? Eikö tuossa kannattaisi antaa toiselle juurikin se aikalisä ja antaa miettiä hetken itsekseen asioita. Vaikka sitten kokonaisen päivän, jos toisella on tunteet pinnassa, eikä tiedä miten olla ja mitä sanoa. Jos hiljaisuus jatkuu seuraavaan päivään, niin sitten ottaa asia puheeksi, että voitko kertoa suoraan mikä on, kun en selvästi nyt omin päin tajua ja haluaisin kuitenkin ymmärtää... Ja anteeksi kannattaa pyytää vasta sitten, kun ymmärtää, mitä pyytää anteeksi.

En ole se jolta kysyit, mutta vastaanpa kuitenkin. Kun ei se aikalisän antaminen auta. Ei auta, jos jättää vuorokaudeksi kokonaan rauhaan. Sama jatkuu seuraavana päivänä, eikä vieläkään kerro mikä on vikana. Ja seuraavana, ja seuraavana.. Kunnes loppuu yhtä yhtäkkiä kuin alkoikin. Mutta ei silti vieläkään suostu kertomaan mikä oli vikana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä sellainen jännä sosiaalinen leikki.

Siellä on yksi äänekäs porukka joka ihan omaksi viihdykkeekseen alkaa kiusaamaan aina jotain. Sitten kun kohde väsyy ja lähtee muualle niin ottavat uuden kohteen.

Kiusaaminen on irvailua, vähättelyä, ilmeilyä kiusatun puhuessa, ulkopuolelle jättämistä. Semmoista yläastemeininkiä.

Yleensä tilanne etenee niin että kiusattu lopettaa puhumisen ja poistuu paikalta kun kiusaajat saapuvat paikalle.

Sitten leivotaan kiusatusta outo mököttäjä. Ainahan se on vähän kummallinen ollut.

Itse olen puolustanut kiusattuja, ja ihanasti päässyt nyt itse kohteeksi. En usko että enää pystyn kauaa olemaan tuolla töissä.

Mutta sen aikaa kun olen niin mökötän omissa oloissani. En tiedä miten tuon pystyisi edes reilusti selvittämään. Jos yritän sanoa jotain niin heti alkaa ilveily.

Meillä oli tällaista koulussa. Seitsemän vuotta tällaisessa porukassa johti siihen, että itsekin koin paremmaksi vain vaieta ja vaikeneminen on jäänyt minuun niin pahasti, etten osaa enää tunteistani puhua. Aina jos aukaisi suunsa, niin siitä saatiin joku aihe, jolla nöyryyttää ja hauskuutta muita luokkatovereita sinun kustannuksellasi. Kun tarpeeksi kauan on tuon kaltaisessa tilanteessa, niin kyllähän se käyttäytyminen jää päälle. Silloin olisi tosi tärkeää, että vastapuoli aidosti osoittaa, että on kiinnostunut kuulemaan sun ajatuksia ja tunteita ja ei haittaa, vaikka ne vähän kömpelösti muotoilisitkin. Kunhan vaan kerrot ja avaat ajatusmaailmaasi, niin minä kuuntelen. Eli siinä päällimmäisenä pitäisi olla aito kiinnostus toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia kohtaan, ei vain se paniikki, että saa itse helpotusta siihen, että enhän mä ole tehnyt väärin, ollaanhan me vielä okei, pidäthän sä vielä mua hyvänä tyyppinä...

Vierailija kirjoitti:

Jos on kyse läheisestä ihmisestä, niin silloin mököttäjä olettaa, että tämä ihminen itse tietää loukanneensa. Jos ei tiedä, haluaa, että tämä ihminen miettii, mitä on tehnyt väärin. Ja jos ei miettimälläkään keski, mikä ongelma on, tämä henkilö on vain sitten niin tyhmä tai piittaamaton, joten on ansainnut mökötyksen.

Yksinkertaista.

Jotkut ihmiset vetää herneet nenään ihan kaikesta. Siitä, että lähetit joulukortin väärälle henkilölle, katsoit sekunnin jotain muuta, (koska silmät liikkuvat ja johonkin on pakko katsoa ja vaikea on kävellä silmät kiinni), teit väärää ruokaa, et muistanut lempiväriä, ostit vääränlaisen lahjan tai et ostanut ollenkaan, et kiittänyt kun piti kiittää, et soittanut tai soitit, sanoit vääriä sanoja väärässä järjestyksessä, tulit liian aikaisin, liian myöhään ja lopulta et ollenkaan.

Mököttäjät on perseestä. He ovat tyhmiä ja vajaita kyvyiltään, kun eivät osaa sanoilla puhua ja kertoa, että on paha mieli, että "nyt minä olen loukkaantunut syystä, koska..."

Kukaan ei voi täysin tietää mitä toinen ajattelee, mitä kokee ja mistä loukkaantuu. Me ollaan jokainen oma erillinen yksilö ja jos minä kuvittelen tietäväni mitä sinä tai kaukana asuva tätini ajattelee omassa päässään, niin minun täytyisi olla vainoharhainen hullu tai meedio.

Speechless kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Jokainen voi halutessaan opetella uusia rakentavampia tapoja olla vuorovaikutuksessa ja kuinka toimia ihmisuhteissa. Ja mihin jotkut vetoavat, että mököttävät omaa pahaa oloaan ja eivät kaipaakaan huomiota eivät tunnu oivaltavan, että juuri tällä käytöksellä he pitävät toista/toisia epätietoisuudessa ja odotuttavat jos ja kun asiaa voitaisiin selvitellä. Ja tämmöinen käytös aikuisten kesken esim . Parisuhteessa tuntuu lähinnä keskenkasvuiselta oikuttelulta ja vallankäytöltä jossa toisen oma tunnekokemus on niin tärkeä, että sen varjolla muut voivat odottaa siinä epätietoisuuden tilassa ja jännittyneessä ilmapiirissä kunnes joku saa tunnetilansa järjestylseen. Ja usein ei sittenkään ole itse valmis olemaan aloitteellinen tilanteen selvittämiseksi.

Joo, tuollaiselta se varmasti tuntuu, syntyy epätietoisuutta ja jännittyneisyyttä. Mököttäjä ei osaa käsitellä tunteitaan/ottaa vastuuta/on niin voimakkaasti tunteisiinsa keskittynyt, että empatiakyky muita kohtaan häviää/vähenee. Tulos: kaikilla on paha olo. Juuri mököttämisellä ihminen ajaa toiset pois, vaikka kipeästi hamuaisi rakkautta, huomiota jne.

Mököttäjän kumppani alkaa suunnittelemaan mököttäjän jättämistä ja eroa. Ihan vain sen mököttämisen vuoksi. Koska mököttäminen on henkistä väkivaltaa ja todella ahdistavaa. Jos mököttäjä mököttää saadakseen huomiota ja rakkautta (tai koska pelkää hylätyksi tulemista, niin kuin joku täällä sanoi) niin juuri sillä mökötyksellään kyllä aiheuttaa ettei varmasti saa mitä haluaa. Jos olisi valmis keskustelemaan aikuismaisesti ja suoraan, niin saisi rakkautta eikä tulisi jätetyksi. Jos mököttää, aiheuttaa itselleen hylätyksi tulemisen ennen pitkää. Minulla on mököttävä mies, ja joka mykkäkoulun aikana suunnittelen jättäväni hänet. Kerta kerralta valmistelen eroa tarkemmin, mietin asunnon hankkimista ja teen käytännön asioita sen eteen. Ainoa syy on se karmiva mykkäkoulu. Muuten olisi ihan mies ja hyvä suhde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Mökötys, joka kestää tuntikausia ja sinä kävelet perässä kyselemässä, mikä on? Eikö tuossa kannattaisi antaa toiselle juurikin se aikalisä ja antaa miettiä hetken itsekseen asioita. Vaikka sitten kokonaisen päivän, jos toisella on tunteet pinnassa, eikä tiedä miten olla ja mitä sanoa. Jos hiljaisuus jatkuu seuraavaan päivään, niin sitten ottaa asia puheeksi, että voitko kertoa suoraan mikä on, kun en selvästi nyt omin päin tajua ja haluaisin kuitenkin ymmärtää... Ja anteeksi kannattaa pyytää vasta sitten, kun ymmärtää, mitä pyytää anteeksi.

Aikalisiä on annettu ja toiselle aikaa. Vaikea vaan jatkaa normaalia elämää, kun pitäisi esim. sopia kuka vie lapset harrastuksiin tai katsoo läksyt, kun toinen vaan mököttää. Tai tehdä ruoka, kun mököttäjä päätti, ettei käykään kaupassa kotimatkalla, kun hän on loukkaantunut. Mutta ei sitten laittanut tästä viestiä, että minä olisi älynny käydä kaupassa. Mököttäjä sulkeutuu täysin omaan kuplaansa, onko reilua? Lapsetkin ihmettelee, että mikä nyt taas on ja mitä ollaan tehty. Todella epäreilua kaikkia kohtaan. Minun puolestani voisi mököttää vaikka vuoden, jos vaan normi arki sujuisi siitä huolimatta. Mutta kun koko hemmetin kommunikaatio katkeaa.

Miksi minun muuten pitää aina olla se, joka antaa tilaa ja sitten taas yrittää lähestyä? Miksi sitä mököttäjää pitää yrittää ymmärtää eli eikö mököttäjäkin voisi yrittää ymmärtää minua? Voisihan hän itse tulla ottamaan yhteyttä minuun sitten, kun on mököttänyt tarpeeksi, mutta kun ei koskaan mene niin. Mökötys jatkuu vaikka päiväkausia ja minä olen aina se, joka hieroo sovinnon. Ja tuosta anteeksi pyynnöstä: aina oletetaan, että mököttäjä mököttää aiheesta ja hänelta pitää pyytää anteeksi. Pyydättekö te mököttäjät koskaan anteeksi, vaikka olisitte itse aloittaneet riidan?

Myönnän, että olen joskus mököttänyt. Se oli exän kanssa, joka alituiseen loukkasi minua ja jonka kanssa keskusteluyhteys ei kertakaikkiaan toiminut. Mökötys oli suojakeino, ei tahallista. Halusin vain vetäytyä kuoreeni nuolemaan haavojani. Onneksi ei ole enää vuosikausiin tarvinnut mökötellä.

...yhdistäkääpä tähän mököttäjään vielä sellainen piirre, että hän suutuspäissään aina häipyy tuntikausiksi jonnekin tietämättömiin, esim. lenkille tai autoajelulle). Todella kiva odottaa kotona ja miettiä että mitä tapahtuu, kun ei vastaa puhelimeenkaan.

Ensimmäisinä kertoina oikeasti pelkäsin, että tekee jotain itselleen, kun saatesanat oli tyyliin 'parempi kun lähden, enkä tule enää takaisin'. Nyt tiedän, että se on vaan jotain uhoa, mutta kyllä se silti on aika typerää käytöstä aikuiselta!

Vierailija kirjoitti:

On eri asia ottaa riitatilanteessa tunnin aikalisä kuin aloittaa useamman päivän mykkäkoulu/mököttäminen. Tunnin aikalisän jälkeen, kun on vähän rauhoittunut ja jäsentänyt itselleen omia ajatuksia, palaa takaisin aiheeseen ja se keskustellaan kuntoon. Mykkäkoululaisen kanssa taas joutuu kyselemään että mikä on ja mistä olet suuttunut ja olenko loukannut jotenkin. Ja mykkäkoululainen ei vastaa siihen koskaan mitään. Jättää toisen asian ulkopuolelle yksin ihmettelemään. Julmaa vallankäyttöä ja tilanteen ratkaisemisen tahallista estämistä. Koska kaipaa huomiota. Ja kun on valmis vihdoin tulemaan pois sieltä mykkäkoulusta niin asiaan kuuluu, että aiheesta ei voi edelleenkään keskustella, ei suostu sanomaan edes mykkäkoulun jälkeen että mikä oikein mahtoi olla vikana.

Vanhempani harrastivat tuota toisilleen. Sain siitä mykkäkouluallergian ja vastenmielisyyden läheisiä ihmissuhteita kohtaan. Näytti nimittäin olevan sellaista touhua, että en itselleni halua. Jos ei toista kunnioita sen vertaa, että pyrkii ratkaisemaan ongelmat puhumalla, niin ei kannata olla yhdessä, ainakaan jos on lapsia. Jos koskaan huomaan tuollaista käytöstä kumppanissa en siedä sitä yhtään. Kaadan vaikka jäävettä päälle ja piilotan tosen keengän, että saan reaktion. On äärimmäisen vahingoittavaa lapsille elää mykkäkoulun ilmapiirissä. Muistan edelleen sen, vaikka olen yli 50v.

Mulle on äärimmäisen hankalaa ilmaista negatiivisia tunteita, koska lapsuudessani meille lapsille ei sallitu niitä ollenkaan. Jos erehtyi suuttumaan tai kiukustumaan, niin sai selkäänsä. Lapsena oma hiljainen mökötys oli siis ainoa keino käsitellä harmistumista, ja siitä on ollut yllättävänkin vaikea päästä eroon näin aikuisiällä. Työstän asiaa paljon.

En ole lukenut psykologiaa lukion kursseja enempää, eikä minulla ole omia lapsiakaan, mutta uskon että lapsen kiukuttelu on järkevissä määrin tärkeää oppimista. Ihanaa jos lapsi uskaltaa kiukutella vanhemmalleen. 

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No on ihan saa*anan raskasta kyllä, terveisin tuollaisen kohteeksi joutunut. Meidän parisuhteessa nimittäin mökötystä ilmenee vain, jos se mököttäjä on itse tehnyt väärin ja itse loukannut. Jos minä olen ollut se väärintekijä, niin asia saadaan sovittua ja puhuttua ja kumppani kyllä sanoo suoraan mikä mättää. Mutta jos hän on ollut se joka toimi väärin niin auta armias mikä painajainen minulle siitä seuraa. Joudun viikon mykkäkoulun kohteeksi. Etäisyyttä, puhumattomuutta, kylmyyttä, vähättelyä, kuin en olisi edes olemassa. Erouhkailuja jopa! Ja kun monta kertaa kysyn mikä on, niin ei koskaan vastausta. Anelemaan en tosin ala. Sitäkö pitäisi? Ja siksikö siis uhataan erolla (kun on itse toiminut väärin) että ei tulisi jätetyksi sen oman mokan takia??? Selitä, koska en vain ymmärrä.

Onpa tosi ahdistavan kuuloista. Miten pystyt olemaan tuollaisessa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Mulle on äärimmäisen hankalaa ilmaista negatiivisia tunteita, koska lapsuudessani meille lapsille ei sallitu niitä ollenkaan. Jos erehtyi suuttumaan tai kiukustumaan, niin sai selkäänsä. Lapsena oma hiljainen mökötys oli siis ainoa keino käsitellä harmistumista, ja siitä on ollut yllättävänkin vaikea päästä eroon näin aikuisiällä. Työstän asiaa paljon.

En ole lukenut psykologiaa lukion kursseja enempää, eikä minulla ole omia lapsiakaan, mutta uskon että lapsen kiukuttelu on järkevissä määrin tärkeää oppimista. Ihanaa jos lapsi uskaltaa kiukutella vanhemmalleen. 

Sitä ei tajuakaan kuinka lapsuudessa opitut tavat jäävät harmittavasti päälle aikuisena. Joskus sitä huomaa, että on tullut käyttäydyttyä kuin pahainen kakara. Kaikki ongelmat on paljon helpommin selvitettävissä avoimesti puhumalla eikä mököttämällä.

Vallan käyttöä se on tuokin.Tietää, että toista ärsyttää niin ärsyttää ja suututtaa lisää ja kicksejä siitä.

Itse en tajua koko mykkäkoulua . Onneksi ei ole tarvinnut olla tekemisissä mäköttäjien kanssa.Olisin pahimmassa tapauksessa   väkivaltainen sen verran jo pelkkä ajatuskin raivostuttaa.

Mielipahaa, loukkaantumista, vihaa jne. voi olla vaikea pukea sanoiksi. Joskus ihmiset pitävät mykkäkoulua, vaikka haluaisivat puhua. He eivät vain osaa sanoa asioita, koska ne kaikki myllertävät mielessä yhtenä sekamelskana.