Minkä vuoksi jotkut ihmiset mököttävät eivätkä sano suoraan mikä heitä vaivaa?

On eri asia ottaa riitatilanteessa tunnin aikalisä kuin aloittaa useamman päivän mykkäkoulu/mököttäminen. Tunnin aikalisän jälkeen, kun on vähän rauhoittunut ja jäsentänyt itselleen omia ajatuksia, palaa takaisin aiheeseen ja se keskustellaan kuntoon. Mykkäkoululaisen kanssa taas joutuu kyselemään että mikä on ja mistä olet suuttunut ja olenko loukannut jotenkin. Ja mykkäkoululainen ei vastaa siihen koskaan mitään. Jättää toisen asian ulkopuolelle yksin ihmettelemään. Julmaa vallankäyttöä ja tilanteen ratkaisemisen tahallista estämistä. Koska kaipaa huomiota. Ja kun on valmis vihdoin tulemaan pois sieltä mykkäkoulusta niin asiaan kuuluu, että aiheesta ei voi edelleenkään keskustella, ei suostu sanomaan edes mykkäkoulun jälkeen että mikä oikein mahtoi olla vikana.

Vierailija kirjoitti:

Mökötän koska mieli on paha, en ole välttämättä edes loukkaantunut, mutta joku asia harmittaa (vaikka epäreilu elämäntilanne), enkä koe kuitenkaan saavani sen takia huomiota. Toisekseen pelkään sanoa sitä ääneen (seuraukset peloittaa, en halua mitään showta) ja tila jää kiertämään päähän, sitä on sitten vaikea enää laukaista, asia kun paisuu ajan myötä. Ajan kuluessa sitä jo suuttuu siihenkin että toinen ei edes huomioi koko asiaa eli ei välitä. Oisko sitten eräänlaistä masennusta +sisäänpäinkääntyneisyyttä?

Eihän se sinun paha olo epäreilusta elämäntilanteesta ole sen toisen ihmisen vika. Eikä se epäreilu elämäntilannekaan ole sen toisen  ihmisen vika. Miksi ihmeessä kaadat oman pahan olosi toisen niskaan? Mikä saa sinut kuvittelemaan, että sinulla olisi oikeus kiusata toista jos sinulla on paha olo? Ja miksi kuvittelet, että se toinen osaisi lukea ajatuksia että kaipaat huomiota??? Ja jos se ei osaa lukea ajatuksia niin olet kyllä lapsellinen itsekäs kusipää jos kostat sen että ei osaa lukea ajatuksia.

Ei ole minkään laista masennusta tuo. Se on vain epäkypsyyttä, lapsellisuutta, kyvyttömyyttä, itsekkyyttä, kuvitelmaa siitä että sinulla on isompi oikeus kuin muilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän mököttäminen on joka tapauksessa epäkypsä tapa osoittaa mieltään ja on vallankäyttöä eikä missään tapauksessa mikään rakentava tapa. Loukkaatuessaan tai vihaisena voi olla vaikeaa olla heti valmis rakentavaan keskusteluun mutta senkin voi opetella sanomaan että tarvitsee hetken tunnekuohun tasoittumiseen ja tulee sitten keskustelemaan tilanteesta.

Tottakai on epäkypsä tapa, ei kukaan ole muuta väittänytkään. Mutta toisen mökötys ei ole kuitenkaan syy olla itsekin epäkypsä ja syyttelevä. Se on vain tunne, joita ihmisillä nyt tuppaa olemaan. Ei ole fiksua ja rakentavaa esim kiroilukaan, mutta kyllä sitä vaan joskus tekee mieli kajauttaa ilmoille kunnon perkeleet.

Jotkut vaan on luonteeltaan sellaisia mököttäjiä. Eivät halua tai osaa sanoa suoraan asioita silloin, kun tilanne on päällä (esim. kun toinen vaikka sanoo jotain, mikä loukkaa). Tällaisen ihmisen saa kyllä suututettua ihan vahingossakin eli helposti käy niin, että ei edes tarkoitus ole loukata, toinen ymmärtää väärin. Ja voi olla, että mökötys alkaa vasta pitkän ajan päästä.

Äitini ja veljeni on tällaisia, jotka loukkaantuu ja mököttää. Itse ole taas sellainen, että minusta kyllä heti näkee, kun suutun eli pamautan heti ääneen ja annan vastineen. En edes osaa mököttää, joskus olen yrittänyt, mutta kymmenen minuutin päästä piti jo alkaa hieroa sovintoa.

Ongelmiahan näistä luonteenpiirteen eroista tulee. Jännintä on se, että minä olen kyllä aina se, joka alkaa sitten sovittelemaan asiaa. Ja väittäisin kyllä, että äiti mököttää välillä ihan 'aiheettakin' mökötyksen riemusta. Ihan kuin minä joskus raivoan aiheetta.

Onneksi oma puolisino ei mökötä, sillä en voi sietää mököttämistä. Puolisin valinnassa olikin tärkeä, että toinen puhuu ja tarvittaessa ihan kirjakielellä, että saadaan asiat käsiteltyä ja sovittua. Raivostuttavaa minusta kirjaimellisesti kulkea mököttäjön perässä ja yrittää saada puhumaan, kun joskus ihan oikeasti en ole edes tiennyt, mistä toinen on suuttunut.

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

Hämmentäviä on nämä mököttäjät, jotka aloittavat sen mökötyksen vasta parin päivän päästä. On ollut vaikka joku erimielisyys, joka on periaatteessa sovittu, ja oltu ihan iloisia yhdessä kaksi päivää. Sitten alkaa yhtäkkiä mökötys. Joka ilmeisesti jotenkin liittyy siihen riitaan kuitenkin? Mutta millä tämä toinen voi sen arvata? Ja miksi ihmeessä alkaa mököttämään jostain asiasta, jonka suhteen on jo ollut ihan ok ja iloinen?

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No on ihan saa*anan raskasta kyllä, terveisin tuollaisen kohteeksi joutunut. Meidän parisuhteessa nimittäin mökötystä ilmenee vain, jos se mököttäjä on itse tehnyt väärin ja itse loukannut. Jos minä olen ollut se väärintekijä, niin asia saadaan sovittua ja puhuttua ja kumppani kyllä sanoo suoraan mikä mättää. Mutta jos hän on ollut se joka toimi väärin niin auta armias mikä painajainen minulle siitä seuraa. Joudun viikon mykkäkoulun kohteeksi. Etäisyyttä, puhumattomuutta, kylmyyttä, vähättelyä, kuin en olisi edes olemassa. Erouhkailuja jopa! Ja kun monta kertaa kysyn mikä on, niin ei koskaan vastausta. Anelemaan en tosin ala. Sitäkö pitäisi? Ja siksikö siis uhataan erolla (kun on itse toiminut väärin) että ei tulisi jätetyksi sen oman mokan takia??? Selitä, koska en vain ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mökötän koska mieli on paha, en ole välttämättä edes loukkaantunut, mutta joku asia harmittaa (vaikka epäreilu elämäntilanne), enkä koe kuitenkaan saavani sen takia huomiota. Toisekseen pelkään sanoa sitä ääneen (seuraukset peloittaa, en halua mitään showta) ja tila jää kiertämään päähän, sitä on sitten vaikea enää laukaista, asia kun paisuu ajan myötä. Ajan kuluessa sitä jo suuttuu siihenkin että toinen ei edes huomioi koko asiaa eli ei välitä. Oisko sitten eräänlaistä masennusta +sisäänpäinkääntyneisyyttä?

Eihän se sinun paha olo epäreilusta elämäntilanteesta ole sen toisen ihmisen vika. Eikä se epäreilu elämäntilannekaan ole sen toisen  ihmisen vika. Miksi ihmeessä kaadat oman pahan olosi toisen niskaan? Mikä saa sinut kuvittelemaan, että sinulla olisi oikeus kiusata toista jos sinulla on paha olo? Ja miksi kuvittelet, että se toinen osaisi lukea ajatuksia että kaipaat huomiota??? Ja jos se ei osaa lukea ajatuksia niin olet kyllä lapsellinen itsekäs kusipää jos kostat sen että ei osaa lukea ajatuksia.

Ei ole minkään laista masennusta tuo. Se on vain epäkypsyyttä, lapsellisuutta, kyvyttömyyttä, itsekkyyttä, kuvitelmaa siitä että sinulla on isompi oikeus kuin muilla.

Itse en ainakaan ikinä ole pyrkinyt käytökselläni mitenkään kalastelemaan huomiota tai kostamaan epäreilusta elämäntilanteesta. Itse olen elämäni aikana vaan joskus ollut niin lukossa henkisesti, että  käytökseni on voinut vaikuttaa lapselliselta, itsekkäältä mökötykseltä. Noissa tilanteissa en ikinä ole olettanut, että toisten pitäisi jotenkin lukea ajatuksiani tai huomioida minut. Olen pahoillani, jos olen käytökselläni loukannut ihmisiä, mutta kommunikoimattomuus oli siinä tilanteessa ainoa mahdollinen keino jotenkin jaksaa selvitä elämästä.  "Mököttävä ihminen" ei siten aina ole huomionkipeä kusipää. Hänet voi jättää omaan rauhaansa  ja keskittää voimavaransa tärkeämpiin asioihin.

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No en kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Kyllä aika paljon on kiinni ihan luonteenpiirteistä, eikä kasvatuksesta. Sisaruksista toinen voi olla mököttäjä introvertti ja toinen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, vaikka ovat saaneet ihan samanlaisen kasvatuksen.

Tunteitaankiin oppii näyttämään, jos opettelee ja aikuisiässä saa siihen mahdollisuuden. Minua ei esim. koskaan lapsena halailtu, mutta parisuhteessa opin sen ja nykyään halaan vanhempienikin kanssa. Otin asian esille niin, että kysyin miksi emme halaa ja kerroin, että haluaisin halata. Nyt äiti ensimmäisenä syöksyy halaamaan omasta tahdostaa, kun tapaamme ja eroamme. Samoin voi opetella ilmaisemaan tunteitaan eli puhumaan tai vastaavasti hillitsemään kiukkuaan.

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No en kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Kyllä aika paljon on kiinni ihan luonteenpiirteistä, eikä kasvatuksesta. Sisaruksista toinen voi olla mököttäjä introvertti ja toinen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, vaikka ovat saaneet ihan samanlaisen kasvatuksen.

Tunteitaankiin oppii näyttämään, jos opettelee ja aikuisiässä saa siihen mahdollisuuden. Minua ei esim. koskaan lapsena halailtu, mutta parisuhteessa opin sen ja nykyään halaan vanhempienikin kanssa. Otin asian esille niin, että kysyin miksi emme halaa ja kerroin, että haluaisin halata. Nyt äiti ensimmäisenä syöksyy halaamaan omasta tahdostaa, kun tapaamme ja eroamme. Samoin voi opetella ilmaisemaan tunteitaan eli puhumaan tai vastaavasti hillitsemään kiukkuaan.

Olet osittain oikeassa, varsinkin tuo viestisi toinen kappale on erittäin fiksu! Mutta on väärin olettaa, että sisarukset saisi samanlaisen kasvatuksen vaikka heillä on sama perhe ja samat vanhemmat. Kyse ei varsinaisesti ole "kasvatuksesta" nimittäin vaan perhedynamiikasta ja kiintymyssuhteesta lapsen ja vanhemman välillä (turvallinen kiintymyssuhde vai ehkä etäännyttävä kiintymyssuhde). Saman perheen sisarukset joutuvat usein vähän erilaiseen "kohtaan" sitä perhedynamiikka-asetelmaa ja saman perheen lapsiin saatetaan muodostaa erilainen kiintymyssuhde, siis sen lapsen ja vanhemman välille. Ja tällöin näennäisesti kasvatus (käskyt, kiellot, arvot jne) voi olla samanlaisia, mutta psyykkiset kasvuolosuhteet ihan erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No en kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Kyllä aika paljon on kiinni ihan luonteenpiirteistä, eikä kasvatuksesta. Sisaruksista toinen voi olla mököttäjä introvertti ja toinen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, vaikka ovat saaneet ihan samanlaisen kasvatuksen.

Tunteitaankiin oppii näyttämään, jos opettelee ja aikuisiässä saa siihen mahdollisuuden. Minua ei esim. koskaan lapsena halailtu, mutta parisuhteessa opin sen ja nykyään halaan vanhempienikin kanssa. Otin asian esille niin, että kysyin miksi emme halaa ja kerroin, että haluaisin halata. Nyt äiti ensimmäisenä syöksyy halaamaan omasta tahdostaa, kun tapaamme ja eroamme. Samoin voi opetella ilmaisemaan tunteitaan eli puhumaan tai vastaavasti hillitsemään kiukkuaan.

Ei ollutkaan kyse siitä, että kaikista tulee mököttäjiä. Tottakai ihminen voi oppia, mutta kaikki eivät opi/nää käyttäytymisensä ongelmallisuutta. :)

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Itse en tiennyt miksi mökötnökötti. Eron jälkeen syy selvisi.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

No jos on kasvanut perheessä, missä ei ole saanut tuoda esille tunteitaan (varsinkaan negatiivisia), niin ei niistä opi silloin puhumaan, eikä myöskään ottamaan vastuuta. Siinä iskee sellainen vahva hylkäämisen pelko, että kun tiesi toimivansa väärin, ja pelkää sen tarkoittavan että on arvoton ja ei-rakastettava (koska kotona vanhemmat rankaissu fyysisin ja psyykkisin keinoin (esim vähättely,haukkum.), jokaisesta virheestä.

Henkilö ottaa etäisyyttä, kun on jo valmistautunut pelkäämäänsä hylkäämiseen. Samalla henkilö tuntee vihaa ja katkerutta toista kohtaan, koska muistaa hänelle kotona kohtuuttomasti asetetut vaatimukset ja kuinka häntä on kohdeltu kuin paskaa.

Joten, please, älkää ottako henkilökohtaisesti. Ei liity teihin, mutta raskasta se toki on.

No on ihan saa*anan raskasta kyllä, terveisin tuollaisen kohteeksi joutunut. Meidän parisuhteessa nimittäin mökötystä ilmenee vain, jos se mököttäjä on itse tehnyt väärin ja itse loukannut. Jos minä olen ollut se väärintekijä, niin asia saadaan sovittua ja puhuttua ja kumppani kyllä sanoo suoraan mikä mättää. Mutta jos hän on ollut se joka toimi väärin niin auta armias mikä painajainen minulle siitä seuraa. Joudun viikon mykkäkoulun kohteeksi. Etäisyyttä, puhumattomuutta, kylmyyttä, vähättelyä, kuin en olisi edes olemassa. Erouhkailuja jopa! Ja kun monta kertaa kysyn mikä on, niin ei koskaan vastausta. Anelemaan en tosin ala. Sitäkö pitäisi? Ja siksikö siis uhataan erolla (kun on itse toiminut väärin) että ei tulisi jätetyksi sen oman mokan takia??? Selitä, koska en vain ymmärrä.

Ei sinun kuulu kestää henkistä väkivaltaa, selitin vain mahdollisia syitä miksi joku mököttää. En missään vaiheessa sanonut sen olevan oikein. Olet arvokas ihminen ja ansaitset kunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Exäni kanssa se johtui siitä, ettei minulla ollut enää tilaa kommentoida mitään.

Kaikki sanomani torjuttiin heti sen sanomisen jälkeen.

En sitten enää puhunut mitään.

Minun vikani kuulemma.

Mulla oli appivanhempien kanssa samanlaista.

Aina kun sanoin jotain, tuli vähättelyä tai vittuilua tai toteamus "ei se nyt noin oo". Vaikka olisin sanonut että onpa kaunis päivä, niin siitäkin keksivät jotain ilkeää.

Lopetin sitten puhumisen heidän seurassaan mutta eihän sekään kelvannut. Kamala miniä olin.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Joo tosi raskas tilanne :( Voimia sinne. :( Ei ole sinun syy, muista se, vaikka kuinka tuntuu, että toinen syyllistää

Juuri näin. Jokainen voi halutessaan opetella uusia rakentavampia tapoja olla vuorovaikutuksessa ja kuinka toimia ihmisuhteissa. Ja mihin jotkut vetoavat, että mököttävät omaa pahaa oloaan ja eivät kaipaakaan huomiota eivät tunnu oivaltavan, että juuri tällä käytöksellä he pitävät toista/toisia epätietoisuudessa ja odotuttavat jos ja kun asiaa voitaisiin selvitellä. Ja tämmöinen käytös aikuisten kesken esim . Parisuhteessa tuntuu lähinnä keskenkasvuiselta oikuttelulta ja vallankäytöltä jossa toisen oma tunnekokemus on niin tärkeä, että sen varjolla muut voivat odottaa siinä epätietoisuuden tilassa ja jännittyneessä ilmapiirissä kunnes joku saa tunnetilansa järjestylseen. Ja usein ei sittenkään ole itse valmis olemaan aloitteellinen tilanteen selvittämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Speechless kirjoitti:

Mököttäjälle voi koittaa puhua esim.minusta tuntuu pahalta, kun en tiedä olenko suututtanut sinut, en voi lukea ajatuksiasi tms. Huomaan, että sinulla on vaikeuksia pukea ajatuksiasi sanoiksi

ja jos tilanne ei muutu niin ainahan voi jättää kyseisen ihmisen pois elämästään.

Juu voi yrittää. Monta kertaa olen kävellyt perässä, kysynyt että mitä olen tehnyt. Vastaus on se, että 'pitäisihän sinun tietää' tai 'en kerro'. Olen yrittänyt sanoa, että tuntuu pahalta, kun toinen ei puhu, mutta minun tuntemukset ei näytä olevan yhtä tärkeitä. Olen pyytänyt anteeksi, ei yleensä auta, kun ei ole vilpitön. Ymmärrättekö, miten ahdistavaa on se, kun toinen ei puhu, vaan mököttää? Ja tätä voi jatkua tuntikausia. Epätietoisuutta siitä, mitä on tapahtunut ja mutä tapahtuu. Todella raskasta ihmisella, joka haluaisi puhua, selvittää asian ja jatkaa normaalia elämää.

Pahinta on se, ettei asiasta koskaan puhuta kunnolla eli sitten jossain vaiheessa, kun aikaa on kulunut riittävästi, mökötys loppuu. Yleensä minä olen se, joka aina anelee anteeksipyyntöä, vaikka vikaa olisi mököttäjässäkin. Elimkyllä hänkin on voinut tehdä tai sanoa jotain loukkaavaa. Minulta ei vaan pyydetä anteeksu. Sekin loukkaa todella paljon, kun minun rooli on saada mökötys loppumaan ja toinen hyvälle tuulelle.

Tuo on sitten jo sitä tässä ketjussa mainittua vallankäyttöä, jos ei kysyttäessäkään vastata, mikä vaivaa. Minä olen ajatellut ihan sitä perusmököttämistä, eli hiljaisuutta mielenosoitusmielessä, enkä mitään tiuskimista, arvuuttelua ja kiusaamista. Ihmeen monet vastaajat tässä ketjussa eivät edes suostu kysymään sitä syytä.

Itse ainakin ajauduin mököttämiseen, koska minua syytettiin jatkuvasta nalkuttamisesta. Että kumpiko nyt sitten on mukavampaa ja kypsempää?