Lue keskustelun säännöt.
En osaa "kasvaa aikuiseksi". Ikää pian 26v. Miten pystyisin aikuistumaan?
14.01.2017 |
Jotenkin... olen henkisesti yhä edelleen sellainen hukassa oleva teini. En oikein osaa ottaa vastuuta, en ole suunnitellut tulevaisuuttani yhtään, tuntuu että olen ihan kakara mutta iän puolesta kuitenkin ihan aikuinen. Tuntuu että teini-ikähän oli ihan just vasta, mutta onhan siitä jo vuosikausia. Viimeisten vuosien aikana ei ole tapahtunut oikeastaan mitään, en ole kehittynyt missään suhteessa, elämä junnaa paikallaan.
Yliopiston aloitin suoraan lukion jälkeen ja edelleen jatkuu vaan, koska gradu ja muutama erinäinen opintojakso roikkuu. Ala on humanistisella enkä ole pitkään aikaan oikeastaan ollut opiskelukuvioissa mukana, niin olen pudonnut kelkasta, en osaa eikä kiinnosta etsiä ns. oman alan töitä. Pelkään että minulle käy niin että lopulta luovutan valmistumisen suhteen kokonaan. Elämäni rahoitan opintolainalla ja kaupan kassalla työskentelyllä. Joka toinen päivä ajattelen, että haluan irtautua kaikesta ja lähteä vaikka Australiaan, ja sitten joka toinen päivä haaveilen että olisipa pysyvä asunto ja kunnon työpaikka.
Aika menee kauhean nopeasti vaikka päiväni kulutan enimmäkseen omissa oloissani, en varsinaisesti harrasta mitään. Ystäviä on mutta parisuhdetta ei. Lapsuudenperhe asuu kaukana.
Mikä sinulla on ollut se sysäys aikuisuuteen vai kasvoitko siihen ihan ilman mitään käännekohtia? Tai onko täällä muita "ikiteinejä" paikalla vertaistueksi?
Kommentit (42)
Hei, täällä 26-vuotias myöskin suoraan lukiosta humanistiseen jatkanut kohtalotoveri. :) Ihanaa kuulla, ettei ole ainoa, jonka mielestä aikuistuminen vaikuttaa vaikealta ja ahdistavalta.
Itse jo 11 vuotta täyttäessäni ajattelin, että nyt meni yli eikä ikää tarvitsisi tulla enää lisää. Jouduin tänä keväänä täysin vasten tahtoani valmistumaan rakkaalta yliopistolta kun 7 vuotta tuli täyteen, ja vuosi on ollut aikamoista henkistä taistelua. Minäkuva on täysin ruvella kun on pitänyt siirtyä työelämään. Olen ollut aika masentunut ja tuntuu, ettei elämässäni ole enää tavoitteita tai unelmia.
Vaikeinta on se, kun tuntemani ikäluokkani edustajat ovat nyt alkaneet mennä naimisiin ja hankkia lapsia, ja minua suorastaan oksettaa ajatus, että joku luulisi minun olevan ikäni puolesta jotenkin valmis samanmoiseen.
En näe itselleni paikkaa 20-luvulla ja välillä tekisi mieli tappaa itsensä ihan protestiksi. Kaikki mitä haluan on menneisyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loistavaa! Juuri noin! Vaihdat vain ajatuksen siitä valmistumisesta. Kun olet valmistunut, olet vapaa etsimään itseäsi. Sitten voit lähteä reissuun, muuttaa kommuuniin, keskittyä runoihin tai mitä ikinä haluatkaan. Keskeneräinen opiskelu sitoo sinua ja resurssejasi, vasta sen jälkeen olet vapaa.
Nyt sinulla on liian monta tavoitetta ja kaikki isoja. Ota ne yksi kerrallaan: ensin valmistuminen. Pienennä sitä vielä pudottamalla tavoitetaso mahdollisimman alas. Näin se muuttuu muutaman kuukauden rypistykseksi. Se on jo realistinen tavoite.
Kukaan ei pakota sinua hyppäämään oravanpyörään heti valmistuttuasi. Voit mainiosti keskittyä kehittymään ihmisenä.
- M51 -