Lue keskustelun säännöt.
En osaa "kasvaa aikuiseksi". Ikää pian 26v. Miten pystyisin aikuistumaan?
14.01.2017 |
Jotenkin... olen henkisesti yhä edelleen sellainen hukassa oleva teini. En oikein osaa ottaa vastuuta, en ole suunnitellut tulevaisuuttani yhtään, tuntuu että olen ihan kakara mutta iän puolesta kuitenkin ihan aikuinen. Tuntuu että teini-ikähän oli ihan just vasta, mutta onhan siitä jo vuosikausia. Viimeisten vuosien aikana ei ole tapahtunut oikeastaan mitään, en ole kehittynyt missään suhteessa, elämä junnaa paikallaan.
Yliopiston aloitin suoraan lukion jälkeen ja edelleen jatkuu vaan, koska gradu ja muutama erinäinen opintojakso roikkuu. Ala on humanistisella enkä ole pitkään aikaan oikeastaan ollut opiskelukuvioissa mukana, niin olen pudonnut kelkasta, en osaa eikä kiinnosta etsiä ns. oman alan töitä. Pelkään että minulle käy niin että lopulta luovutan valmistumisen suhteen kokonaan. Elämäni rahoitan opintolainalla ja kaupan kassalla työskentelyllä. Joka toinen päivä ajattelen, että haluan irtautua kaikesta ja lähteä vaikka Australiaan, ja sitten joka toinen päivä haaveilen että olisipa pysyvä asunto ja kunnon työpaikka.
Aika menee kauhean nopeasti vaikka päiväni kulutan enimmäkseen omissa oloissani, en varsinaisesti harrasta mitään. Ystäviä on mutta parisuhdetta ei. Lapsuudenperhe asuu kaukana.
Mikä sinulla on ollut se sysäys aikuisuuteen vai kasvoitko siihen ihan ilman mitään käännekohtia? Tai onko täällä muita "ikiteinejä" paikalla vertaistueksi?
Kommentit (42)
Mene sinne Australiaan! Saat perspektiiviä ja uutta potkua elämääsi. Jos jotakin kadun, niin sitä, että en lähtenyt nuorena hengailemaan maailmalle vuodeksi, pariksi.
N47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene sinne Australiaan! Saat perspektiiviä ja uutta potkua elämääsi. Jos jotakin kadun, niin sitä, että en lähtenyt nuorena hengailemaan maailmalle vuodeksi, pariksi.
N47
Olen ollut vaihdossa sentään ja vaikka pidinkin niin jäi osittain myös sellainen fiilis, että ei sitä tyhjyyden tunnetta karkuun pääse... Toisaalta houkuttelee että uudestaan vaan, nyt kun on vielä "nuori". (Mielestäni en siis ole nuori, vaikka henkisesti olenkin "jämähtänyt".)
Ap
Täällä on yksi aikuistumaton 25 vuotias... vastuu ja tulevaisuus pelottavat, ja tuntuu että olisin ollut 15 vasta eilen. En ole vieläkään päättänyt "mikä haluan olla isona".
Mä oon ikiteini ja täytän kohta 30. Mun mielestä tuntuu tylsältä yhä "aikuisten elämä" - koti-illat, sisustuksen tärkeys, elämän tasaisuus. Tunnen itseni samantasoiseksi kuin parikymppiset, mua oikeasti kiinnostaa uudet jutut - seuraan esimerkiksi uutta musiikkia koko ajan enkä ole jämähtänyt oman aikani suosikkeihin. Olen ajatellut, että mä nyt vaan olen tällainen, ja se on ok. En siis yritä olla nuorekas enkä mene nolosti kaikkiin muoteihin mukaan, olen vain oma itseni. Kohta elämä kumminkin kaikilta loppuu, miksi en olisi tehnyt sitä, mikä hyvältä tuntuu. En usko, että kasvamista voi paljon opetella tai pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ikiteini ja täytän kohta 30. Mun mielestä tuntuu tylsältä yhä "aikuisten elämä" - koti-illat, sisustuksen tärkeys, elämän tasaisuus. Tunnen itseni samantasoiseksi kuin parikymppiset, mua oikeasti kiinnostaa uudet jutut - seuraan esimerkiksi uutta musiikkia koko ajan enkä ole jämähtänyt oman aikani suosikkeihin. Olen ajatellut, että mä nyt vaan olen tällainen, ja se on ok. En siis yritä olla nuorekas enkä mene nolosti kaikkiin muoteihin mukaan, olen vain oma itseni. Kohta elämä kumminkin kaikilta loppuu, miksi en olisi tehnyt sitä, mikä hyvältä tuntuu. En usko, että kasvamista voi paljon opetella tai pakottaa.
Kuulostaa, että olet löytänyt oman tapasi elää, se on hienoa. Minulle puolestaan tämä lapsellisuuteni aiheuttaa ahdistusta... Jatkuva epävarmuus, mutta sitten taas toisaalta tunne siitä, että nuoruus on jo ohi, että enhän minä tosiaan ole enää mikään huoleton teini. Ulkonäkökään ei varmaan enää kovin monta vuotta pysy hyvänä, nyt vielä ihan ok mutta iän merkkejä alkaa olla. Ei siis niin että näyttäisin mielestäni vanhalta tai että siinä olisi edes mitään pahaa että näyttäisi, mutta aikuisen naisen ulkomuoto ei vaan vastaa sitä sisäistä kakaraani..!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on yksi aikuistumaton 25 vuotias... vastuu ja tulevaisuus pelottavat, ja tuntuu että olisin ollut 15 vasta eilen. En ole vieläkään päättänyt "mikä haluan olla isona".
En minäkään ole tosiaan päättänyt ja kohta pitäisi jo valmistua ... niin miksikä? Serkkuni on juurikin tuon 15v ja tuntuu että olen henkisesti lähempänä hänen "tasoaan" kuin omanikäisteni...
Ap
Sama ongelma... koen jopa samanikäiset itseäni vanhemmiksi. En uskalla seurustella, koska pelkään että se toinen osapuoli huomaa miten kypsymätön olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. En halua hyväksyä aikuisuutta ja vastuunottoa.
N23
Mun mielestä sua ap vaivaa lähestyvä kolmenkympin kriisi, eli olet hyvinkin aikataulussa etkä jälkeenjäänyt. Mietit mitä haluat elämältäsi ja miten muutut, kun nuoruudesta on luovuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama, ehkä osittain myös siksi että jäi siinä vähän nuorempana muutamanakin vuonna ns. elämättä, johtuen mm. taloudellisista ongelmista. Myös heikon itsetunnon aiheuttamasta uskalluksen puutteesta. Nyt oikeastaan vasta on varaa (näennäisesti tosin tämä koska samaten itsekin opintolainaa uskaltauduin ottamaan ja kohentamaan tilannettani, mutta väliaikaistahan tämä on!) ja uskallusta enemmän elää sellaista elämää kuin haluankin, mutta fyysinen ikä alkaa jo näkyä ja tuntua. Kavereita kiinnostaa jo ihan muut jutut ja ne 5-10 vuotta nuoremmat joiden kanssa olen henkisesti samalla tasolla pitävät minua friikkinä ikäloppuna.
N25
Odota muutama vuosi. Itse aikuistuin 28-vuotiaana. Olin 25-vuotiaana vielä kuin teini, dokasin parikymppisten opiskelukavereiden kanssa, asuin opiskelijasolussa, elin täysin vastuutonta elämää. Kyllä siinä muutama vuosi meni vielä eläessä villiä nuoruutta, kunnes ei vaan enää jaksanut ja alkoi priorisoimaan ihan eri juttuja, lenkkeilyä, rauhallisia iltoja omassa kodissa ja perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Että kyllä se aikuisuus sieltä vielä tulee, vaikka tällä hetkellä tuntuisikin ihan joltain muulta. Ei ehkä vielä ensi vuonna tai sitä seuraavanakaan, mutta voisin olla aika varma, että vielä joku päivä olo tuntuu aikuistuneelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sua ap vaivaa lähestyvä kolmenkympin kriisi, eli olet hyvinkin aikataulussa etkä jälkeenjäänyt. Mietit mitä haluat elämältäsi ja miten muutut, kun nuoruudesta on luovuttava.
Kolmeenkymppiin on kuitenkin vielä aikaa... Niin no nopeastihan se tietenkin menee. Enpä tiedä, eivät esimerkiksi ystäväni koe ollenkaan samalla tavalla. He ovat jo aikuisempia kuin minä, osa naimisissa, suurin osa valmistuneita ja työelämässä, jne.
Ap
No mikä on mielestäsi aikuisten elämää? Eikö se ole tuota kuin sinulla? Mikä siitä puuttuu? Kannattaa hankkia enemmän itevarmuutta ja elää mimmoista elämää vain:) yritä hankkia vaikka poikaystävä niin saa tekemistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vasta 26, joten ei siitä teini-iästä sentään vuosikausia ole. En minäkään tuon ikäisenä tuntenut olevani aikuinen, vaikka olinkin. En tiedä, tuntuuko siltä vieläkään reilu kolmekymppisenä, mutta ehkä vähän enemmän kuitenkin.
Älä anna muiden tai yhteiskunnan normien määritellä sitä, mitä sun elämääs pitää kuulua tai miltä aikuisuuden pitää näyttää. Tuleeko se ahdistus jostain täyttämättömistä velvoitteista, "olisi pitänyt tähän ja tähän ikään mennessä tehdä jo sitä sitä" tyyppisistä jutuista?
Mä luulen että toi pitkään kestänyt opiskelu aiheuttaa sitä jumiutumisen tunnetta. Olen itsekin opiskellut kohta 6 vuotta (kahta eri alaa), ja ainakin viimeisen vuoden ollut jossain ihme välitilassa odottamassa valmistumista joka onneksi häämöttää tänä keväänä. Mitään ei oikein voi tehdä, kun rahaa ei ole, ja siksi elämäkin on aika junnaavaa ja elämyksetöntä. Harrastukset, matkustaminen, kaikki aika toivotonta kun rahaa ei ole kun välttämättömään elämiseen.
Suosittelisin sulle, että yrität puskea sen koulun loppuun ja sitten painut vaikka matkustamaan ja miettimään asioita hetkeksi. Valmistumisen jälkeen on uusi elämänvaihde päätöksessä, ja saatat voida vaikka aloittaa ns puhtaalta pöydältä tietyssä mielessä.
Vierailija kirjoitti:
No mikä on mielestäsi aikuisten elämää? Eikö se ole tuota kuin sinulla? Mikä siitä puuttuu? Kannattaa hankkia enemmän itevarmuutta ja elää mimmoista elämää vain:) yritä hankkia vaikka poikaystävä niin saa tekemistä
Että osaisi ja pystyisi ottamaan vastuuta, haluaisi ja jaksaisi etsiä töitä (muitakin kuin näitä perus aspahommia) ja tehdäkin niitä sitten jos saa, että ei asuisi opiskelija-asunnossa, ja voisi olla vaikkapa parisuhde. Tuollaisesta aikuisuudesta siis itse haaveilen ja olen läheltä seurannut ystävieni kohdalla tätä. No, ei sitä poikaystävää noin vain hankita (koska en halua ns. ketä tahansa, vaan sellaisen jonka kanssa oikeasti synkkaisi), silmät toki pidän auki.
Ap
Mulla sama koska varahaisaikuisuuden masennus vei elämästä pari vuotta ja aloitin opiskelun myöhemmin. Nyt 27 vuotiaana vasta tunnen aikuistuneeni. Lapsen saaminen pisti mut väkisin aikuistumaan. En usko että sinulla hätää on kunhan et rahallisesti ole taakkana kenellekään. Esim asu sisaren tai äidin kämpillä viikkokaupalla aina matkustellessa.
Aikuistuminen tulee elämänkokemusten myötä. Ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.
Mä en ole monen mukaan aikuinen, koska elän liian letkeästi, vaikka hoidan vastuut, enkä ole hukassa.
Ei kannata liikaa suunnitella, jos ei tiedä, mitä haluaa. Eikä ne suunnitelmat kuitenkaan toteudu.
ota LSD