Mikä ystävässä ärsyttää, ottaa aivoon, ketuttaa jne., mutta et sano sitä hänelle? - Sano se tässä!

Vierailija kirjoitti:

Älä tee toista lasta, vaikka kuinka haluaisit. Etkö näe mitä välinpitömättömyytesi on ainoalle lapsellesi tehnyt. Seitsemän-vuotiaana suussa enemmän paikkoja kuin hammasta, pituuskasvu pysähtynyt, henkinen kasvu vuosia jäljessä, käytöshäiriöitä jne. Mulla on niin paha mieli että ajattelen susta näin. Mutta lasta ei jätetä yöllä yksin kotiin ja lähdetään itse vähän käymään jossain. Oon niin monesti meinannut tehdä susta lasun, ja välillä kaduttaa kun en ole tehnyt. Olet mulle älyttömän rakas, mutta et ole hyvä äiti.

Sun lapsesi ansaitsisi äidin joka laittaisi sille rajat ja rakastaisi, joka syöttäis sille ruokaa eikä karkkia, joka opettais miten puetaan ja käyttäydytään ja joka tukis sitä koulunkäynnissä. Ekaluokkailanen joka on henkiseltä puolelta alle neljävuotias ei voi olla vastuussa itestään, vaikka meidän lapsuudessakin oltiin täysin oman onnemme varassa. Mikset halua lapsellesi parempaa kun mitä meillä oli?

Häpeäisit kun et ole tehnyt lasua. Saatat olla pienen lapsen ainut turvallinen aikuinen ja sinäki käännät selän.

Itsekästämun mielestä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumme ystäväni kanssa eri kaupungeissa. Minä olen aina se, joka menee heillä käymään. Kun olen hänen kotikaupungissaan, kysyn aina että ehtiikö nähdä ja käyn kylässä. Hän käy kyllä monesti minun kotikaupungissani, mutta ei kysy että voitaisiinko nähdä samalla. Ei ole käynyt luonani moneen vuoteen, en jaksa enää pyytää. Jos tulee joskus tänne esim. viikonlopuksi, menee aina hotelliin (vaikka meilläkin olisi tilaa) ja näemme jopa joskus siellä hänen hotellihuoneessa. Eli jos hän kerrankin viitsii nähdä minua täällä, joudun siltikin raahautumaan hotelliin tai kaupungille. (Ennen kuin joku alkaa kyselemään niin meillä on ylimääräinen vierashuone, siistiä ja olemme muutenkin vieraanvaraisia eli tarjoamme kyllä ruuat vieraille jne. Kun menen käymään, voin olla vaikka viikonlopun hänen luonaan eli viihdymme yhdessä, joten ei johdu siitäkään.)

Minä käyttäydyn vähän niin kuin ystäväsi eli en halua asua hänen luonaan, kun olen entisessä kotikaupungissani vierailulla. En myöskään kyläillyt hänen luonaan silloin kun vielä asuttiin samassa kaupungissa. Syy tähän on yksinkertainen; vaikka rakastan ystävääni yli kaiken, en voi sietää hänen miestään ja lastaan. Voisiko sinun ystävälläsi olla sama tilanne? En voisi kuvitellakaan, että sanoisin ystävälleni inhon hänen rakkaitaan kohtaan, joten tapaamme muualla kuin hänen kotonaan.

En pidä myöskään ystäväni lapsesta ja miehestä....siksi en tahdo kyläilläkään heillä. Mutta mene nyt sanomaan tämmöistä.....

Kutsutko itseäsi ystäväksi?

Kyllä, ystäväni ystäväksi. En vain pidä hänen rasavillistä ja kurittomasta lapsestaan ja miehestään joka mököttää koko ajan. Tykkään kyllä nähdä ystävääni kahden kesken ja tehdä niitä kivoja juttuja joita teimme ennen miestä ja lasta.

Parhaassa ystävässäni ei oikeastaan ota aivoon muu kuin jatkuva vali-vali-valittaminen, kun hän on seurassani. Kaikki on p.....stä, rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ja ulkomaanmatkojakaan ei voi tehdä kuin 3-4 kertaa vuodessa.

Muuten kaverini on ihana, mutta ihan liian kiinni kännykkässään. Yhdessä lounastaessa puhelin on pöydällä ja vähän väliä pitää näpyttää, leffaa katsoessa kännykän valo paistaa, jopa lenkillä pitää lähetellä snäppejä.. Muuten olisi vielä ok, mutta välillä hän ei edes vastaa kun puhun hänelle, koska ei puhelimeen uppoutuessaan ole kuullut puhettani.

En jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta persepäämiesystävästä. Itsepä olet valinnut olla sen kanssa. Oon ihan oikeasti kyllästynyt yöllisiin itkupuhelinsoittoihin. Jätä se sika, ansaitset parempaa. Ja jos et jätä, turha odottaa sympatiaa minulta.

Ja on sulla v*ttu pokkaa arvostella mun deittejäni. 

Sä puhut aina "mun tuurista". Sellaisella marttyyriäänellä kuin sinun tuurisi olisi silkkaa elämän potkimista päähän.

Olet valmistunut haaveilemaasi ammattiin, sait heti työpaikan ja olet ollut sillä samalla työnantajalla päälle parikymppisestä nyt lähes eläkeiän kynnykselle.

Olet heti ruvennut odottamaan lasta, kun olet sitä halunnut. Nyt sinulla on neljä täysi-ikäistä, tervettä lasta.

Sinulla on aina ollut parikin mökkipaikkaa lapsuudesta lähtien, joissa olet halunnut olla.

On auto, matkailuauto, vene, moottoripyörä.

Olet ollut perusterve koko ikäsi.

Missä on se sinun (huono) tuurisi. Et ole koskaan kokenut työttömyyttä; et pelkoa lapsettomaksi jäämisestä; et pelkoa, mahdatko parantua sairaudesta x; et pelkoa, paraneeko lapsesi vakavasta sairaudesta. Jne.

Tajua jo, että sinun tuurisi on ollut ihan helkkarin hyvä!

Vierailija kirjoitti:

Itsekästämun mielestä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumme ystäväni kanssa eri kaupungeissa. Minä olen aina se, joka menee heillä käymään. Kun olen hänen kotikaupungissaan, kysyn aina että ehtiikö nähdä ja käyn kylässä. Hän käy kyllä monesti minun kotikaupungissani, mutta ei kysy että voitaisiinko nähdä samalla. Ei ole käynyt luonani moneen vuoteen, en jaksa enää pyytää. Jos tulee joskus tänne esim. viikonlopuksi, menee aina hotelliin (vaikka meilläkin olisi tilaa) ja näemme jopa joskus siellä hänen hotellihuoneessa. Eli jos hän kerrankin viitsii nähdä minua täällä, joudun siltikin raahautumaan hotelliin tai kaupungille. (Ennen kuin joku alkaa kyselemään niin meillä on ylimääräinen vierashuone, siistiä ja olemme muutenkin vieraanvaraisia eli tarjoamme kyllä ruuat vieraille jne. Kun menen käymään, voin olla vaikka viikonlopun hänen luonaan eli viihdymme yhdessä, joten ei johdu siitäkään.)

Minä käyttäydyn vähän niin kuin ystäväsi eli en halua asua hänen luonaan, kun olen entisessä kotikaupungissani vierailulla. En myöskään kyläillyt hänen luonaan silloin kun vielä asuttiin samassa kaupungissa. Syy tähän on yksinkertainen; vaikka rakastan ystävääni yli kaiken, en voi sietää hänen miestään ja lastaan. Voisiko sinun ystävälläsi olla sama tilanne? En voisi kuvitellakaan, että sanoisin ystävälleni inhon hänen rakkaitaan kohtaan, joten tapaamme muualla kuin hänen kotonaan.

En pidä myöskään ystäväni lapsesta ja miehestä....siksi en tahdo kyläilläkään heillä. Mutta mene nyt sanomaan tämmöistä.....

Kutsutko itseäsi ystäväksi?

Kyllä, ystäväni ystäväksi. En vain pidä hänen rasavillistä ja kurittomasta lapsestaan ja miehestään joka mököttää koko ajan. Tykkään kyllä nähdä ystävääni kahden kesken ja tehdä niitä kivoja juttuja joita teimme ennen miestä ja lasta.

Niin. Lapsi ja mies ovat kuitenkin ystävällesi rakkaita. Näen itsekkäänä vaatia ystävää aina liikkua ja tulla tapaamaan sinua sinne missä sinä haluat. Mutta eihän se minulle kuulu.

Mua ärsyttää kun yksi hyvä ystävä puhuu aina kuinka hän on "kypsä" ja ylpeä kun tulee toimeen itsekseen ja on niin itsenäinen ja hyvä elämäntilanne yms. Vanhemmat maksaa lähestulkoon tälle kaiken. Ei siinä mitään jos joku niin haluaa omille lapsilleen tehdä mutta kuitenkin kyseessä aikuinen ihminen joka vielä korostaa sitä miten tulee toimeen itsenäisesti joka kertoo sen että ei oikein ymmärrä todellisuutta :D en minä kateellinen ole, tulen toimeen itsekin hyvin mutta vanhemmat opetti tekemään töitä sen eteen.. Mietin vaan että sitten kun todellisuus iskee niin voi iskeä aika lujaa. Ellei sitten vanhemmat halua loppuelämää kustantaa kaikkea auton vakuutuksista sähkölaskuihin.

Olisi joskus kiva että ystävä tulisi käymään myös meillä kylässä. Viimeksi käynyt ehkä kolme vuotta sitten. Jos pyytää minua lenkille ja ehdotan että tulisi meille ja lähdettäisiin tästä, laittaa kohta viestiä että onkin jo lähtenyt lenkille/ei jaksakaan lähteä/on pää kipeä/ihan mitä vaan. Muilla kavereilla kyllä käy ja meillekin tulee jos hyötyy siitä jotenkin (esim. kun olin laittamassa vaatteita kierrätykseen, tulo penkomaan kassit ja otti haluamansa ja lähti samantien kotiinsa).

Eikä ongelma ole siinä että häiriintyisi mieheni läsnäolosta, mies on salilla/kavereillaan kun ehdotan että ystävä tulisi meille. Ärsyttää olla aina se, joka joutuu lähteä hänen luokseen jos haluaa häntä nähdä.

Ystävässäni ärsyttää pinnallisuus. Sen takia onkin jäänyt hyvänpäivän tutuksi. Tykkään itsekin pitää huolta itsestäni ja kiinnostunut ulkonäköön liittyvistä asioista mutta tässä tapauksessa menee ihan yli :D kun puhut, hän ei saata kuunnella, kuvailee itseään ja kyselee välillä hölmistyneenä mistä puhuinkaan.. Laittautuu tunteja, myös lähtiessä ihan vaan lenkille, itse olet ilman meikkiä ja urheiluvetimissä, toinen viimeisen päälle laitettuna, vahva meikki ja asustus sen mukaan, mikä nyt sinänsä ei haittaa mutta kummastuttaa miksei voi ottaa rennosti edes lenkkipoluilla :o myös puheen aiheet ovat hyvin niukkoja, keskittyy lähinnä ulkonäköön :D ei kysele paljon vuorostaan kuulumisia. Saattaa myös katsella ihmeissään miten voin lähteä tukka pystyssä kauppaan :DD olen minäkin tarkka, mutta aina ei tosiaankaan jaksa! :D

Ärsyttää se että jättää viesteihin vastaamatta. Kun olen vastannut johonkin häneltä tulleeseen viestiin ja mahdollisesti esittänyt kysymyksiäkin, vastaa hän vain: Luen ja vastaan ajan kanssa. Sitä aikaa ei vaan ikinä tunnu tulevan....ja taas vain aloittaa uuden viestittelyn, mutta jättää minun aiemman viestini huomiotta.

Läheisin ystäväni on "läheisin" ystäväni. Jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Toisinaan mukavaa toisinaan ei. Itse olen turha draamaa välttelevä ja liian kiltti hälle ystäväksi. Hän kohtelee toisinaan ihmisiä huonosti ja ei kestä itseään kohtaan pienintäkään kritiikkiä. Toisinaan käyttäytyy kuin pikkulapsi ja natisee jos ei asiat mene niinkuin hän haluaa. Mieheni ei pidä hänestä ollenkaan, sillä myös hänelle kettuillut "huumorilla" ja mies kun sanoo takaisin samalla mitalla niin ilme kertoo että häntä kohtaan on nyt tehty väärin ja hän on aina uhri :D luulen että juontaa juurensa perhe suhteisiin missä hällä lähinnä äidin pikku prinsessan rooli.