Mikä ystävässä ärsyttää, ottaa aivoon, ketuttaa jne., mutta et sano sitä hänelle? - Sano se tässä!

Empatiakyvyttömyys, vaihtaa aina puheenaihetta vaikean asian edessä. Esim kerroin kävelyllä et äidilläni epäillään syöpää niin hän sanoi et käydäänkö tossa cittarissa. Näitä sattuu usein.

Taustatienona, että ollaan kumpikin opiskelijoita ja hän on muuttanut paikkakunnalle ja minä olen täältä kotoisin. Ystävälläni on todella ärsyttävä tapa valittaa asioista, jotka pienellä muutoksella asenteessa ja toimintatavassa muuttuis heti helpommiksi.

Oon koittanut, että no lähe mun kans ainejärjestön leffailtaan, bileisiin, milloin mihinkin. Vastaus on joka kerta, että ei siellä kuitenkaan ole mun kaltaisia ihmisiä ja oon liian outo sinne. Jaa no ei sit. Kutsuin hänet tupareihini, vastaus oli että "en mä jaksa kävellä sinne asti ja en mä kuitenkaan tunne ketään muuta". Muutin kirjaimellisesti parkkipaikan toiselle puolelle, ehkä 70 metriä. Yliopistolla hän roikkuu luennot facessa ja jättää kaikki esseet yms viimeiseen iltaan ja valittaa että saa huonoja arvosanoja ja miten yliopistossa on rankkaa. No shit Sherlock? Tänä keväänä pitäis vääntää kandi kasaan, ei oo ees hankkinut materiaaleja aiheellensa vielä. Mulla ja monella muulla joulu meni lukiessa matskuja ja kirjoitusprosessi on aloitettu, että saadaan toukokuun publiikkiin mennessä kandit sisään.

Hän on muuten todella mukava nainen ja tullaan tosi hyvin juttuun ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita vaikka kuinka, ottaa vaan välillä tosissaan aivoon nää muutama juttu jotka ois hyvin helppo muuttaa jos viitsisi. Ei oo kolmeen vuoteen kuin istunut kämpällään, kun "ei tunne ketään", mutta tutustuakaan ei voi kun se on niin erilainen kuin esimerkiksi kaikki muut 200 ihmistä ainejärjestössämme. Välillä ihmettelen miten me ollaan ystäviä jos kukaan ei kerran voi tulla sen kanssa toimeen.

Niin ja ei oo kyse siitä, etteikö hän bilettäis, kotipaikkakunnallaan käydessään kuulemma melkein väkisin raahaa vanhat lukiokaverinsa yökerhoon. Ei vaan pysty lähtemään kun ei tiedä oisko siellä ketään johon viitsis tutustua. Ja viikonloppuisin pyytelee mua luokseen et katotaan leffaa ja juodaan täällä.

-42

Yksi kaveri tulee kylään AINA poikansa kanssa (poika on 13 v). Mua suorastaan v*tuttaa kun ei voi ikinä kyläillä ilman sitä poikaa! En ole kehdannut sanoa asiasta...

 

Älä tee toista lasta, vaikka kuinka haluaisit. Etkö näe mitä välinpitömättömyytesi on ainoalle lapsellesi tehnyt. Seitsemän-vuotiaana suussa enemmän paikkoja kuin hammasta, pituuskasvu pysähtynyt, henkinen kasvu vuosia jäljessä, käytöshäiriöitä jne. Mulla on niin paha mieli että ajattelen susta näin. Mutta lasta ei jätetä yöllä yksin kotiin ja lähdetään itse vähän käymään jossain. Oon niin monesti meinannut tehdä susta lasun, ja välillä kaduttaa kun en ole tehnyt. Olet mulle älyttömän rakas, mutta et ole hyvä äiti.

Sun lapsesi ansaitsisi äidin joka laittaisi sille rajat ja rakastaisi, joka syöttäis sille ruokaa eikä karkkia, joka opettais miten puetaan ja käyttäydytään ja joka tukis sitä koulunkäynnissä. Ekaluokkailanen joka on henkiseltä puolelta alle neljävuotias ei voi olla vastuussa itestään, vaikka meidän lapsuudessakin oltiin täysin oman onnemme varassa. Mikset halua lapsellesi parempaa kun mitä meillä oli?

Tuen puute. Itse tuen häntä parhaani mukaan vaikeina aikoina, mutta hän ei minua. Jos yritän puhua asioista joihin haluaisin ystävän tukea, muuttuu keskustelu yksinpuheluksi. Ehkä hän ei vain osaa tukea ja tukisi jos osaisi. En tiedä.

Miksi ruoan pitää olla aina show?

Tiedän kyllä että olet diagnosoinut itsesi gluteeniyliherkäksi, kun mittavissa tutkimuksissa ei mitään vikaa löytynyt mistään,  ja ei siinä mitään. Jos gluteenittomana on olo parempi, niin siitä vaan. MUTTA tarviiko siitä aina tehdä show?? Voitaisiko edes joskus syödä ateria ilman että koko pöytäseurueen kanssa käydään läpi gluteenittomuutesi? Käydä ravintolassa ilman että tuijotamme listaa puoli tuntia ja marinaa siitä kuinka haluaisit pastaa ja vaaleaa leipää, mutta ei niitä tietenkään taaskaan ole gluteenittomana, kuinka rankkaa tämä onkaan kun aina syrjitään... Tai voitaisko syödä buffassa, kuuntelematta kuinka sinulle on kyllä 5 vaihtoehtoa, mutta toki olisit halunnut sen kuudennen jota ei saa ilman gluteenia. 

Varmasti on hankalaa välillä ruokailu, kun vaihtoehdot on rajalliset, mutta oikeesti, jos joka ikiseen ruokailuun saa vähintään 5-7 kertaa mahtumaan lauseen "siis kun mähän en syö gluteenia", niin alkaa jo tuntumaan että on jääny levy toistamaan itseään...

Ystävä A. Sun ei tarvitse liioitella tai keksiä juttuja. Me kyllä tiedetään, miten asiat on. Esim. Et sä ollut sillon bilettämässä sen suositun bändin kanssa ja ei, ne ei oo sun kavereita. Ja lopeta rahan vähyydestä nariseminen. Jos sulla on varaa käydä ulkomailla kolmesti vuodessa, niin et sä mikään köyhä ole.

Ystävä B. Miehet. Aina kun tulee uusi mies kuvioihin, yhteydenpito vähenee. Kerran olit jo perumassa ulkomaanreissua, kun olit niiin rakastunut. No, se rakkaus tais kestää pari viikkoa. Tään uusimman kanssa ilmeisesti sit katkaisit välit muhun kokonaan. Tekis mieli ottaa yhteyttä ja sanoa, miten pelottavan omituinen se mies on. Mut annanpa olla. Älä ota yhteyttä sit, kun rakkaus katoaa. Ja ne jatkuvat facessa hanittelut ja muruttelut. Yäk!

Kyynisyys/negatiivisuus. Tekisi joskus täräyttää päin naamaa, että ei kenenkään elämä ole aina herkkua. Mutta eteenpäin on jatkettava eikä jäädä märehtimään.

Se pohdinta mitä muut ihmiset hänestä ajattelee. Siiiis mitä väliä sillä edes on mutta esimerkiksi silmäleikkauksen suurin ongelma oli sieltä poistulo aurinkolasit päässä pilvisellä säällä. Mitähän muut aattelee, kun pidän aurinkolaseja vaikkei ees paista? Niin, tuskin juuri mitään...

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä parhaimmista ystävistäni tapana sanoa kaikkii muiden kokemuksiin "joo, mäkin oon kokenut tuon" ja kertoo ns. astetta pahemman jutun. Toki osa on empaattisuutta, mutta näin 10 vuoden aikana välillä ärsyttää kun toinen on olevinaan kokenut kaikki kokemukset jo aiemmin..

Mulla on kanssa tällainen ystävä. Hän on oikeasti tosi kiva, ja hänelle kieltämättä ON tapahtunut paljon kaikenlaista kun on niin ehtiväistä sorttia. Silti välillä väsyttää kun kellään ei tunnu voivan olla mitään niin omaa kokemusta etteikö hänellä olisi joko samanlainen tai hurjempi, tai jopa ihan tasan SAMA kokemus: esim. vaikka keksisin omasta päästäni jonkun tyypin joka on uskomattoman kummallinen tavoilla X Y ja Z, tämä kaverini toteaisi sen jutun jälkeen että taitaa tuntea saman ihmisen.

On käynyt vähän vanhaksi kun yksi kaverini kerjää kehuja aivan jatkuvalla itsensä mollaamisella.

Esim. hänellä oli uusi takki, todella hyvännäköinen, trendikäs ja aika kalliskin. Seuraavina viikkoina hän sanoi jo minunkin kuulteni ainakin viisi tai kuusi kertaa (emmekä ole mitenkään paita ja peppu, ties kuinka monta kertaa hän sanoi sen kun minä en ollut paikalla) että "kaikki pitää mua ihan hulluna kun ostan näin kirkkaan värisen takin, mutta mä en välitä vaikka tämä on kaikkien mielestä ihan kauhea", mihin läsnäolijat aina vastasivat että takki on aivan upea, kertakaikkiaan kaunis jne. Ja sitten kuluu tunti, ja tämä sama keskustelu käydään taas uudestaan. Ja taas uudestaan. Hohhoijaa.

Pahimmillaan hän suuttuu jos niitä kehuja ei tulekaan, ja kääntää mollaamisen siihen keskustelukumppaniin. 

Jaarittelee ja jaarittelee omista asioistaan. Kysyy loppuvierailusta jotain mun asioista, mutta ei edes kuuntele kunnolla lyhyttäkään vastausta (kysyy kohta samaa asiaa tai jotain mitä just sanoin uudelleen).

Vierailija kirjoitti:

Numero 1: Loputonta puhetta ja kälätystä! Niin kovasti tekisi mieli sanoa, että olisit edes joskus hiljaa, mutta eihän sitä voi.

Numero 2: Mies, jota en siedä. Ja liikkuvat aina yhdessä. Eli ei tavata. Samalle ystävälle tekisi mieli sanoa, että älä hyvä ihminen ostele minulle lahjoja (jotka saan välikäden kautta)! 

Numero 3: Totaalinen lokkeilija, tosin jo entinen ystävä. Aivan uskomattoman vaativa ja itsekäs, välit loppuivat viimeiseen lokkeiluun.

Nro 3!!! Aaaaarghhh!!!! Niin raivostuttavia nää tyypit! Ja meni 20 v ennenkuin tajusin jättää tän tyypin taakseni

Se ärsyttää kun eräs ystävä naputtaa WhatsAppissa koko ajan uutta viestiä kun vasta vastaan hänen edellisiinsä. Sitten en ehdi edes lukea kunnolla kaikkia niitä viestejä joita hän on jo ehtinyt siinä vastaillessani naputella....

Sanoo "kustantaa" kun tarkoittaa "maksaa". Esim. "matka Brysseliin, mitä se niinku kustantaa?"

Käyttää sanaa noheva ihan koko ajan.

Ystävässäni ärsyttää hänen roikkumisensa miesystäväänsä. Mies on viinaan menevä ja pettänyt ystävääni. "Erottu" on ja ystävällä on asunto eri paikkakunnalla (useamman sadan km päässä). Silti nyhvätään miehen luona ja kainalossa jatkuvasti edelleen. Sitten hirmu itku ja valitus, miten on sydän taas särkynyt. En vaan jaksa enää kiinnostua, miksi pitää aikuisen ihmisen kerjätä kuvainnollisesti verta nenästään..jättäisi miehen ja aloittaisi uuden elämän. Tai sitten palaisi oikeasti yhteen ja lopettaisi ruikuttamisen pettämisestä ym. On-off säädöt yli kolmekymppiseltä ihmiseltä on enemmän kuin säälittäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Taustatienona, että ollaan kumpikin opiskelijoita ja hän on muuttanut paikkakunnalle ja minä olen täältä kotoisin. Ystävälläni on todella ärsyttävä tapa valittaa asioista, jotka pienellä muutoksella asenteessa ja toimintatavassa muuttuis heti helpommiksi.

Oon koittanut, että no lähe mun kans ainejärjestön leffailtaan, bileisiin, milloin mihinkin. Vastaus on joka kerta, että ei siellä kuitenkaan ole mun kaltaisia ihmisiä ja oon liian outo sinne. Jaa no ei sit. Kutsuin hänet tupareihini, vastaus oli että "en mä jaksa kävellä sinne asti ja en mä kuitenkaan tunne ketään muuta". Muutin kirjaimellisesti parkkipaikan toiselle puolelle, ehkä 70 metriä. Yliopistolla hän roikkuu luennot facessa ja jättää kaikki esseet yms viimeiseen iltaan ja valittaa että saa huonoja arvosanoja ja miten yliopistossa on rankkaa. No shit Sherlock? Tänä keväänä pitäis vääntää kandi kasaan, ei oo ees hankkinut materiaaleja aiheellensa vielä. Mulla ja monella muulla joulu meni lukiessa matskuja ja kirjoitusprosessi on aloitettu, että saadaan toukokuun publiikkiin mennessä kandit sisään.

Hän on muuten todella mukava nainen ja tullaan tosi hyvin juttuun ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita vaikka kuinka, ottaa vaan välillä tosissaan aivoon nää muutama juttu jotka ois hyvin helppo muuttaa jos viitsisi. Ei oo kolmeen vuoteen kuin istunut kämpällään, kun "ei tunne ketään", mutta tutustuakaan ei voi kun se on niin erilainen kuin esimerkiksi kaikki muut 200 ihmistä ainejärjestössämme. Välillä ihmettelen miten me ollaan ystäviä jos kukaan ei kerran voi tulla sen kanssa toimeen.

Tuo on ehkä rasittavin ihmistyyppi. Mutta ärsyttää nekin, jotka valittaa jatkuvasti, vaikka hoitaisivat asiat. Oikeastaan mikä vain jatkuva ruikutus syö omaakin fiilistä.

Jokin minussa sinua ärsyttää, näen sen. 

Et koskaan kehu minua, vaan hymyilet maireasti. Et kommentoi elämääni mitenkään. Et tartu siihen että joskus kaipaan toisen ihmisen kommenttia johonkin niin kuin kuka tahansa muukin ihminen välillä kaipaa. Olet negatiivinen. Toisten onni tai menestys on sinulle selvästi vaikea sulattaa. Sinä valitat, sätit, vertailet ja haluat uskoa että jokaisen ison ja kalliin talon seinien sisäpuolella asuu onneton perhe. Sinä sanot asioita suoraan koska haluat "olla rehellinen". En ymmärrä, miten sinulla voi olla niin paljon kavereita, kun olet tuollainen millainen olet. Vai oletko vain minua kohtaan? 

Et vain itse näe, että oma elämäsi on ihan ok monella eri mittakaavalla mitattuna. Jos ottaisit pääsi pois pensaasta ja laskimen käteen, näkisit etä sinulla on yhtä paljon (ja enemmänkin) mahdollisuuksia kuin minulla. Sinulla on enemmän läheisiä, enemmän kaikkea. Mutta miksi sinä tunnut inhoavan minua? 

Miten sokea oletkaan itsellesi ja käytöksellesi. Haukut kaikki jotka eivät sinua miellytä tai suostu manipuloitavaksesi, tietolähteeksesi. Haukkuessasi muita, et näe lainkaan sitä, että itsessäsi on hyvin vahvana ne piirteet, joita muissa räävit. Olet järjettömän utelias, laiska ja omahyväinen. Kotona olet oikea natsi perheellesi ja ulkopuolisille mielistelevä. Koitat aivopestä lähipiiriäsi toimimaan haluamallasi tavalla, sinun joutumatta mistään vastuuseen. Ja ei, emme ole enää kavereita.