Varoitus, älkää ikinä ryhtykö henkilökohtaisen avustajan työhön
Siinä työssä saa todella olla sylkykuppina ja kaikkien haukuttavana. Kun avustettavalla menee elämä vituilleen, sinä olet siinä hyvin hollilla ja sinua voi syyttää kaikesta. Kiitosta on turha odottaa mistään.
Kommentit (690)
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Mun yksi tuttu on avustaja ja käy tuon avustettavan kanssa noin kerran viikossa baarissa. Siis se avustettava ottaa kuppia ja tuo avustaja selvinpäin. Toisaalta ymmärrän mutta toisaalta en ymmärrä et yhteiskunnan varoja haaskataan siihen et joku pääsee baariin. Toki se on sitten jostain muusta jutusta pois mutta ei siltä tunnu et on avustajalle välttämätön tarve jos tunnut käytetään baarissa olemiseen. Ei kai se mikään ihmisarvo ole?

Sitä varten se avustaja on olemassa, että avustettava voi elää sellaista elämää, jota eläisi ei-vammaisena. Ei se, että liikkuu pyörätuolilla tarkoita sitä, etteikö haluaisi käydä keikoilla tai baarissa.
Joskus olen kuullut, että vammaisen pitäisi avustajan sijasta ottaa vaikka äitinsä mukaan. Kuka 18-vuotias haluaa baariin äitinsä kanssa?
Vierailija kirjoitti:

Eli vammaisen pitäisi kärvistellä kotona? Kun se avustaja on sitä varten, että ihminen voi tehdä just niitä juttuja mitä tekisi, jos ei ole vammainen. Jos ihmisellä on käytössä tietyt avustajatunnit ja tykkää vaikka käydä festareilla, niin sitten menee festareille.
Aika fasistinen ja julma olisi yhteiskunta, joka sallisi vammaiselle vaan minimihuolenpidon neljän seinän sisällä.
Se, että joutuu itse avustettavaksi voi tapahtua milloin tahansa. Riittää, kun liukastut pahasti pihalla.
Vierailija kirjoitti:
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Mun yksi tuttu on avustaja ja käy tuon avustettavan kanssa noin kerran viikossa baarissa. Siis se avustettava ottaa kuppia ja tuo avustaja selvinpäin. Toisaalta ymmärrän mutta toisaalta en ymmärrä et yhteiskunnan varoja haaskataan siihen et joku pääsee baariin. Toki se on sitten jostain muusta jutusta pois mutta ei siltä tunnu et on avustajalle välttämätön tarve jos tunnut käytetään baarissa olemiseen. Ei kai se mikään ihmisarvo ole?
kerran viikossa? eikai sitä vammatonkaan nuin usein pääse baariin? elämän velvollisuuksia hoidettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Mun yksi tuttu on avustaja ja käy tuon avustettavan kanssa noin kerran viikossa baarissa. Siis se avustettava ottaa kuppia ja tuo avustaja selvinpäin. Toisaalta ymmärrän mutta toisaalta en ymmärrä et yhteiskunnan varoja haaskataan siihen et joku pääsee baariin. Toki se on sitten jostain muusta jutusta pois mutta ei siltä tunnu et on avustajalle välttämätön tarve jos tunnut käytetään baarissa olemiseen. Ei kai se mikään ihmisarvo ole?
Eli vammaisen pitäisi kärvistellä kotona? Kun se avustaja on sitä varten, että ihminen voi tehdä just niitä juttuja mitä tekisi, jos ei ole vammainen. Jos ihmisellä on käytössä tietyt avustajatunnit ja tykkää vaikka käydä festareilla, niin sitten menee festareille.
Aika fasistinen ja julma olisi yhteiskunta, joka sallisi vammaiselle vaan minimihuolenpidon neljän seinän sisällä.Se, että joutuu itse avustettavaksi voi tapahtua milloin tahansa. Riittää, kun liukastut pahasti pihalla.
Minä ymmärän hyvin festareilla käynnin ja myös baareissa käynnin, mutta sitä en, että sinne pitää joka viikko päästä humaltumaan, ja vielä yhteiskunnan rahoilla. Niitäkin on.
Minulle tulee usein mollin kautta avoimia työpaikkoja, koska olen miettinyt lisäansioita.
Olen kiinnittänyt huomiota henkilökohtaisen avustajan paikkaan, joka on usein auki. Siinä on muiden vaatimusten lisäksi vaatimus osata tehdä näyttäviä (ranskalais)lettikampauksia, koska avustettava haluaa käyttäää ko. kampauksia.
Eikö tällainen vaatimus ole aivan kohtuuton? Jokainenhan voi mennä kampaajalle teetättämään kampauksia. Minä olen vammaton, mutten osaa tehdä ko. kampauksia. Joutuisin menemään kampaajalle, jos haluaisin käyttää niitä. On varmaan vaikeaa löytää avustajaa, jos vaatimustaso on pilvissä. Yhdessä ilmoituksessä piti pystyä juoksemaan myös maratoni sokean avustettavan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Sitä varten se avustaja on olemassa, että avustettava voi elää sellaista elämää, jota eläisi ei-vammaisena. Ei se, että liikkuu pyörätuolilla tarkoita sitä, etteikö haluaisi käydä keikoilla tai baarissa.
Joskus olen kuullut, että vammaisen pitäisi avustajan sijasta ottaa vaikka äitinsä mukaan. Kuka 18-vuotias haluaa baariin äitinsä kanssa?
Vammaisen ihmisarvoinen elämä sisältää myös vaikka baarissa käymistä, mutta huonokuntoisen vanhuksen ihmisarvoiseen elämään riittää, että joku käy jakamassa lääkkeet jne. En voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Mun yksi tuttu on avustaja ja käy tuon avustettavan kanssa noin kerran viikossa baarissa. Siis se avustettava ottaa kuppia ja tuo avustaja selvinpäin. Toisaalta ymmärrän mutta toisaalta en ymmärrä et yhteiskunnan varoja haaskataan siihen et joku pääsee baariin. Toki se on sitten jostain muusta jutusta pois mutta ei siltä tunnu et on avustajalle välttämätön tarve jos tunnut käytetään baarissa olemiseen. Ei kai se mikään ihmisarvo ole?
Eli vammaisen pitäisi kärvistellä kotona? Kun se avustaja on sitä varten, että ihminen voi tehdä just niitä juttuja mitä tekisi, jos ei ole vammainen. Jos ihmisellä on käytössä tietyt avustajatunnit ja tykkää vaikka käydä festareilla, niin sitten menee festareille.
Aika fasistinen ja julma olisi yhteiskunta, joka sallisi vammaiselle vaan minimihuolenpidon neljän seinän sisällä.Se, että joutuu itse avustettavaksi voi tapahtua milloin tahansa. Riittää, kun liukastut pahasti pihalla.
Minä ymmärän hyvin festareilla käynnin ja myös baareissa käynnin, mutta sitä en, että sinne pitää joka viikko päästä humaltumaan, ja vielä yhteiskunnan rahoilla. Niitäkin on.
Saako kotona sitten juoda? Vai onko sekin kiellettyä?

Vanhuskortti! Kiitos!

Tuskinpa se kiellettyä on. Itse olen lähihoitajana ollut liikuntavammaisten kotihoidossa ja todella useasti sai humalaisia vammaisia käydä huusaamassa, oli pudottu tuolista lattialle/ pissattu alle kun kova känni päällä. Tätä sattui useasti. Ja humalaisia on raskaampi hoitaa kun eivät itse tiettyyn pisteeseen asti päässeenä avita esim siirtymisissä.
elämä on kirjoitti:

Mutta elämä on kahehtimista ja epäreiluakin! Mielummin varmasti olisivat terveitä ja huolehtisivat itse itsestään.
Minua kiinnostaa missä menee raja, kuka saa henkilökohtaista avustusta ja kuka ei ?
Tiesittehän, että myös henk koht avustajan työssä työnantajan eli sen avustettavan on lain mukaan pakko järjestää avustajalleen työterveyshuolto?
Ja jos avustaja kokee työssään jotain, mikä haittaa hänen fyysistä tai psyykkistä terveyttään (veritartuntariski puremisen takia, esimiehen harjoittaman työpaikkakiusaamisen takia tuleva työuupumus), niin avustajalla on oikeus saada näihin apua sieltä työterveyshuollosta. Avustettava on velvollinen maksamaan kustannukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut avustajana lähihoitajia, sairaanhoitaja, luokanopettaja, tradenomi ja ties mitä.
.... jaa.. ja 9,80e/h palkalla? Hienoo hei. Kaikilla ei pää kestä tehdä oman alan vaativia töitä. Avustajaksi pääsee kuka vain. Ei haittaa mielenterveysongelmat.
Meinaat sitte että mainitsemiltasi aloilta noita mielariongelmia löytyypi kun eivät kestä oman alan vaativia töitä? Hah hah voi jukra.
Vierailija kirjoitti:
työtä olisi noin 30 tuntia viikossa,
mutta työajat säännöllisesti joka arkipäivä klo 9-10, 13-16 ja 19-21.
Kuka kuvittelee että joku suostuisi olemaan matkoineen töissä aamusta iltamyöhään???
Kaikki arkipäivät koko päivän käytössä tuossa avustajahommassa. Joo, olisihan siinä taukoja mutta mitä ehdit tehdä noiden parin tunnin taukojen aikana omassa elämässäsi? Ja bruttopalkka siis ilmeisesti noin tonnin kuussa. Ihan käsittämätöntä.
Piti oikein kaksi kertaa kans lukea ajatuksen kanssa läpi että mitä helkkaria.
Siis tuo on niin kohtuutonta ja tyhmää vaatia keneltäkään tuollaista.
Suututtaa kun joillakin näköjään maailma kutistuu sen oman peffan ympärille eikä yhtään osata ajatella sen toisen asemaa joka joutuu juoksemaan jonkun itsekkään ääliön pillin mukaan.
Paskapalkalla!
kuka kirjoitti:
Minua kiinnostaa missä menee raja, kuka saa henkilökohtaista avustusta ja kuka ei ?
https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/itsenaisen-elaman…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oui kirjoitti:
Keikoilla/ baareissa humalaisten vammaisten avustaminen on varmasti oikein antoisaa.
Saakohan siihenkin käyttää henkilökohtaista avustajaa, usein ainakin vammaisia nähnyt baareissa ja miettinyt miten siellä pärjäävät.
Mun yksi tuttu on avustaja ja käy tuon avustettavan kanssa noin kerran viikossa baarissa. Siis se avustettava ottaa kuppia ja tuo avustaja selvinpäin. Toisaalta ymmärrän mutta toisaalta en ymmärrä et yhteiskunnan varoja haaskataan siihen et joku pääsee baariin. Toki se on sitten jostain muusta jutusta pois mutta ei siltä tunnu et on avustajalle välttämätön tarve jos tunnut käytetään baarissa olemiseen. Ei kai se mikään ihmisarvo ole?
Eli vammaisen pitäisi kärvistellä kotona? Kun se avustaja on sitä varten, että ihminen voi tehdä just niitä juttuja mitä tekisi, jos ei ole vammainen. Jos ihmisellä on käytössä tietyt avustajatunnit ja tykkää vaikka käydä festareilla, niin sitten menee festareille.
Aika fasistinen ja julma olisi yhteiskunta, joka sallisi vammaiselle vaan minimihuolenpidon neljän seinän sisällä.Se, että joutuu itse avustettavaksi voi tapahtua milloin tahansa. Riittää, kun liukastut pahasti pihalla.
Mä en itse ainakaan kerran viikossa pääse baariin. Kyllä mä sen ymmärrän et vammaisenkin pitää elää mutta kerran viikossa vetämään kännit? Samaan aikaan kun mummot makaa yksin vaipoissaan ties kuinka kauan.
Käyttäjä2123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selailin aika paljon noita ilmoituksia, osa ihan ok. En millään muulla alalla oo nähny ilmoituksia joissa työntekijältä erikseen vaaditaan aika itsestäänselviä ominaisuuksia jo ilmoituksessa, nää vaatimukset oli yhdessä ilmoituksessa, ei siis useammassa:
-nopeasti oppivaa
-joustavaa
-reipasta
-tunnollista
-naishenkilöä
-luotettava
-tilannetajuinen
-rauhallinen
-keskittymiskykyinen
-käytännönläheinen
-näppärä henkilö
-hyvää fyysistä kuntoa
-hyvät käsivoimat
-Hyvä suomen kielen taito ehdoton edellytys
Saako muka sukupuoli olla kriteerinä?
Kyllä, koska avustaminen on niin intiimiä työtä.
Laiton ilmoitus. Ilmoituksessa ei saa periaatteessa mainita että haetaan naisavustajaa. Toki henkilö saa palkata kenet tahansa mutta ei kannata syyksi sanoe etten palkkaa mieshenkilöä koska voi joutua maksamaan korvausta syrjinnästä. Ilmoitukseen voi laittaa että naishenkilö hakee henkilökohtaista avustajaa tämä saattaa karsia joitakin miesavustajia pois heidän omasta valinnastaan.
Ei ole laiton ilmoitus. Juuri työn intiimin luonteen vuoksi on oikeus hakea samaa sukupuolta olevaa avustajaa. Tämä on Kynnys ry:n lakimieheltä aikoinaan saamani kanta.
Vierailija kirjoitti:
"Haetaan avustettavaa joka
- kuuluu hetaan
- ymmärtää työaikalain
- kunnioittaa avustajan yksityisyyttä ja oikeutta omaan vapaa-aikaan ja yksityiselämään työajan ulkopuolella
- ymmärtää työsuojelulain
- on sisäistänyt henkilökohtaisen avustajan perimmäisen tarkoituksen eikä koe tarvetta pomottaa, kyykyttää tai yrittää hyväksikäyttää täysin kohtuuttomilla tai täysin asiaankuulumattomilla töillä .
- on valmis yksilöimään työtehtävät työsopimuksessa mikäli avustettava näin vaatii
- käsittää että on etuoikeuttu saadessaan maksettua ja motivoitunutta henkilökohtaista apua paremman arjen puolesta, siinä selviytyäkseen .
Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
Keneen verrattuna pidät vaikeavammaisia etuoikeutettuina?
"paremman arjen puolesta" - Miten niin "arjen"? Yhdenvertaiseen elämään kuuluu paljon muutakin kuin arki.