Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti suuttuu jos en käy joka viikko :(
11.01.2017 |
Olen 23-vuotias ja äitini on viisikymppinen. Kyllä, _vähintään_ kerran viikossa pitäisi käydä kylässä. Ja viipyä mielellään pari yötä. Äidille ei riitä mikään. Me kolme lasta oltiin sille kaikki kaikessa ja se ei kestä asua kahdestaan miehensä kanssa. Haikeana jatkuvasti muistelee meidän lapsuutta, kun silloin oli niin paljon hälinää, iloa ja naurua. Olin tässä taannoin melkein pari viikkoa käymättä äidillä, ja se tunnelma sitten kun menin sinne - äiti näytti loukkaantuneelta ja huokaili, välillä vilkuili minua kuin saastaa! :O no ei ehkä huvitakkaan käydä kun vastaanotto on tuo. Äiti vaan on syyllistämisellään vähän kuin aivopessyt minut. En uskalla elää omaa elämää. Suunnittelen asioitani siten, että ehdin aina sopivin välein käymään. Minusta tuntuu, että olen jotenkin vastuussa äidistäni. Jos en käy, hän on yksinäinen ja surullinen. Näin ajattelen, vaikka tiedän että minun ei todellakaan tarvitsisi murehtia terveen aikuisen pärjäämisestä. Pää hajoaa kohta.
Kommentit (30)
Kaukana asuminen on hankalaa, kun vanhemmat ovat kovin vanhoja.
Suunnittelen lähelle muuttamista, vaikken tykkää kaupungistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätte asian toisen puolen sitten, kun omat lapsenne muuttavat pois ja olette raihnaita ja yksinäisiä. Elämässä ei ole enää muuta ihanaa kuin omat lapset ja lapsenlapset
No en ymmärrä. Ei viisikymppinen tavallisesti ole vielä kovinkaan raihnainen ja lasten lähdettyä luulisi olevan paljon aikaa keksiä itselleen mieluista tekemistä. Varmasti ne lapset ovat suuri ilo ja useimmat toivovat säilyttävänsä hyvät välit lapsiin. Se ei oikein onnistu roikkumalla ja tukahduttamalla. Ei juuri aikuistuneella ihmisellä ole mitään velvollisuutta tuhlata ainoaa elämäänsä marttyyrivanhemman paapomiseen. Aivan eri asia sitten kun vanhempi on ihan oikeasti vanha ja tarvitsee apua, silloin monet lapset uhraavat paljonkin aikaa auttamiseen. Tämäkin on toki kaikkien oma asia.
Äitisi on näitä naisia, jotka ovat tehneet lapsia jotta sitten vanhana on joku joka käy katsomassa ja huolehtii... Äitisi pitää hankkia sisältöä elämäänsä muuten hänellä on kurjat ajat edessä. Sinä saat elää omaa elämääsi. Pidä yhteyttä äitiin, mutta joka viikko ei todellakaan tarvitse käydä.
Sinun ap pitäisi saada oman pääsi sisällä tuo asia selväksi, niin että osaat olla syyllistymättä ja pahoittamatta mieltäsi toisen tunteista. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Yritä vähentää käymisiä, äläkä nyt ainakaan ole yötä, jos kerran samalla paikkakunnalla asutte. Yritä totuttaa äitiäsi pikkuhiljaa väheneviin käynteihin. Ja jos on pahalla tuulella, kun menet, totea iloisesti, ettet nyt viitsi viipyä, kun tunnelma on tämä, ja lähde pois. Tiedän tuollaisen tyypin, oma äitini oli samanlainen, niiden kanssa on mahdotonta keskustella, mutta älä silti uhraa omaa elämääsi ja aikaasi tuohon kokonaan. Juuri tuossa iässä on niin paljon kaikkea, etsi oma tapasi elää ja olla. J
Olen itse 56-vuotias, opiskelevat lapseni 24 ja 22. Välillä on pidempiä taukoja kun viestitellään/tavataan, välillä tiheämmin, ihan tilanteesta riippuen. Ja vaikka nuoret ovat paljon ajatuksissani, ymmärrän hyvin että he juuri nyt tarvitsevat paljon omaa tilaa ja etäisyyttäkin. Sitten kuitenkin kun tavataan, ollaan läheisiä. Jotenkin tuntuu, että kun antaa nuirten mennä, niin kyllä ne sieltä aina palaakin:)
Eli tosiaan, nyt omassa päässä asiat järjestykseen. Äitisi tunteille et mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullinen tilanne. Sinänsä käyminen kerran viikossa ei kuulosta paljolta, jos asutte lähekkäin. Vähän ihmettelen tätä suomalaista tapaa, missä sukulaisten kommunikoiminen keskenään on aina lähtökohtaisesti outoa, joku haluaa hyötyä toisesta jne. En kaipaa mitään yhteisasumista, mutta minusta on vaan merkillistä, että esim. kaverit ovat tärkeämpiä kuin lähisuku. Toki sukuaan ei voi valita eli siellä voi olla juuri narsisteja tms., mutta ei kai nyt lähes kaikki sentään?!
Vierailija kirjoitti:
Nykymaailma on epäluonnollinen, kun jälkeläiset muuttavat omiin oloihinsa. Ennen vanhaan oli luonnollinen olotila, että vanhukset olivat edelleen osa suurta perhettä.
Vanhukset asuivat joko naimattomien aikuisten lastensa kanssa tai sitten jonkun lapsensa perheessä. Maalla tehtiin paperi siitä, että tilan saanut hoivaa ja elättää.
Suomessa oli lain mukaan lapsilla vanhempiensa elatusvelvollisuus 1960-luvulle asti.
Höpöhöpö. Äitini on syntynyt 40-luvulla eli on just noita 'ennen vanhaan ihmisiä'. Muutti toiseen kaupunkiin, kun meni naimisiin, eikä todellakaan huolehtinut vanhemmistaan. Hyvin harvoin kävi ns. kotitilallaan edes kylässä (tyyliin joskus jouluna).
Äitini on ihan samanlainen. Asun parin sadan kilometrin päässä, minulla on oma elämä, perhe ja työt (ikää minulla yli 40). Äidin luona pitäisi yhä käydä kerran kuussa ja kun en käy, niin tulee aina enemmän tai vähemmän kätkettyjä kommentteja tyyliin 'naapurin rouva kysyi, että eikö se tyttäresi käynyt ollenkaan kylässä viime kuussa/ole tulossa nyt viikonloppuna'. Ajomatka meiltä hänelle ei ole mitään, nuoret ihmiset mielellään ajaa autoa. Ja miksi ei haluttaisi vapaapäiviä käyttää siihen, kun on aina niin kivaa (=ajelen äidin kanssa hoitamassa asioita ympäri kyliä, kun 'ei ole ketään muuta', mikä,ei pidä paikkaansa). Meille ei voi tulla junalla, koska matka pitkä/junassa hankalaa/ei halua matkustaa yksin/voi sattua jotain/koskee vähän vasempaan etusormeen jne.
Parasta on, kun oikeasti kysyy, että koska tulet kotiin. Eikä edes asu enää siinä asunnossa, missä minä joskus asuin, vaan ihan eri paikassa. Nyt alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että kotini on täällä missä asun. Välillä raivostuttaa, välillä naurattaa ja välillä 'säälittää'. Äidillä on ihan oma elämä ja ystäviä. Itse asiassa sosiaalinen elämä on paljon vilkkaampaa kuin minulla, mutta jotenkin vaan tuo side omaan tyttäreen on tiukka. Eikä olla edes mitenkään läheisiä eli ei juuri jutella mistään tärkeästä. Veljeni asuu ihan lähellä, arvatkaapa huvikseen miten usein hän käy kylässä tai edes soittelee äidilleni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna suuttua. Ei ole normaalia juosta äidin luona joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätte asian toisen puolen sitten, kun omat lapsenne muuttavat pois ja olette raihnaita ja yksinäisiä. Elämässä ei ole enää muuta ihanaa kuin omat lapset ja lapsenlapset
No en ymmärrä, ajattelen asiaa miten päin tahansa. Omat lapset ovat nuoria aikuisia, yksi on jopa ap:n ikäinen, ja he ovat muuttaneet opiskeluiden perässä muualle. Lapset ovat minulle hyvin läheisiä ja rakkaita, mutta heillä on oma elämä ja minulla mieheni kanssa omat. Lapset eivät ole meille mikään viihdytysjoukko.
Lapset pitää kasvattaa niin, että voi olla varma heidän pärjäämisestään. Emme soittele lasten kanssa edes viikottain. Jos lapsista ei kuulu mitään, niin olen varma, että heillä menee silloin hyvin. Lapsille on toitotettu varmaan kyllästymiseen asti, että jos on ongelmia, niin kotiin saa aina tulla ja me ollaan aina heidän tukena ja turvana.
Olen iältäni 50+ ja olen jo työkyvyttömyyseläkkeellä. En siitä huolimatta pidä itseäni niin raihnaisena, että sen turvin voisin syyllistää lapsiani.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrätte asian toisen puolen sitten, kun omat lapsenne muuttavat pois ja olette raihnaita ja yksinäisiä. Elämässä ei ole enää muuta ihanaa kuin omat lapset ja lapsenlapset