Uskallan väittää, että nuoret ovat parempia asiakaspalvelijoita kuin 45+ immeiset
Eli kaupan kassat ja esim puhelinpalvelussa olen nykyään saanut todella hyvää palvelua nuorilta ihmisiltä. Käy jotenkin luontevasti ja miellyttävästi. Ja tulee vielä hyvä mieli.
Kun taas soitin varatakseni ajan hammaslääkärille (pojan hammas lohjennut) niin 55+ ajanvaraushenkilö sanoi suurinpiirtein näin "miksi soitat kun lapsellesi tulee 6 kk päästä kutsu hammaslääkäriin" ja lopuksi vielä sanoi "minäpä kerron miten tämä ajanvaraus toimii" ja että "nyt ei voi varata aikaa - soita huomenna uudestaan" - ja ajan olisi voinut varata.
Kommentit (12)
Niin samaa mieltä. Pari päivää sitten ajattelin juuri tätä samaa asiaa. Kaikkein parasta palvelua saa kyllä nuorilta ja oikein ihmettelen mistä he sen positiivisuuden ja hymyn jaksavatkaa kaivaa esiin niin luontevasti.
T. vanha hapannaama, 60 v.
Olen eri mieltä. Asiakaspalveluhaluisuus on kiinni ihmisestä, ei iästä.
Hienoa että pystyt yhden kokemuksen perusteella tekemään kattavia päätelmiä, ap. Monet ei pystyisi.
Ihan ihmisestä kiinni mun kokemuksen mukaan. Meidän sittarissa on useampikin nuori kassahenkilö, joilta ei kyllä hymy irtoa vahingossakaan. Sen sijaan kaupan vanhin kassa, 60+, on tunnettu ystävällisyydestään. En ole koskaan nähnyt häntä huonolla tuulella. Puhumattakaan paikallisen Prisman kassoista, siellä on suunnilleen kaikki kassat norsunveellä ja ihan aina. Ainoa kiva kassa jäi viime vuonna eläkkeelle.
Rautakaupassa vanhemmat myyjät taas ovat väsähtäneitä ja ärsyttäviä, eräs nuori myyjä todella asiantunteva ja mukava. Nuori hammaslääkärini on aivan mahtava tyyppi. Vanha appiukkoni kärttyinen ja ikävä. Anoppini iloinen ja positiivinen ja siis vanha hänkin. Oma äitini negatiivinen, kateellinen ja juoruileva ja ikää yli 80 v.
Eli ei iällä väliä, riippuu ihan henkilöstä.
Mun mielestä nuorilta saa pääasiassa perus-kohteliasta palvelua. Vanhemmissa asiakaspalvelijoissa on jo enemmän hajontaa, eli löytyy sekä niitä helmiä että sikoja. Sekä paras että huonoin asiakaspalvelu on tullut noin viisikymppisiltä.
Ei ole kysymys iästä, vaan vuorovaikutus-, viestintä- ja ammattitaidoista!
Itse varasin akuuttiin tilanteeseen aikaa.. nuori nainen oli kieputtamassa "palveluvalikon" kautta! :D
Kiitin ja suljin. Soitin uudeelleen ja kerroin hätäni. Vastaaja oli toinen, äänen perusteella aikuisempi nainen, arvioni n. 55v. Hän ymmärsi heti hätäni ja sain akuuttiajan seuraavalle päivälle!
Jos olisin suostunut kieppumaan "palveluvalikossa" olisi aikani ollut tammikuun lopussa! Ja koko joulun aika olisi mennyt hirvittävässä stressissä! Nuori vastaaja oli täysin kaavoihinsa kangistunut, eikä lainkaan tajunnut hätääntyneen potilaan psyykkistä kuormitusta!
Terveydenhuollossa on oltava riitävän kypsä, jotta kuulee ihmistä, eikä
Vierailija kirjoitti:
Eli kaupan kassat ja esim puhelinpalvelussa olen nykyään saanut todella hyvää palvelua nuorilta ihmisiltä. Käy jotenkin luontevasti ja miellyttävästi. Ja tulee vielä hyvä mieli.
Kun taas soitin varatakseni ajan hammaslääkärille (pojan hammas lohjennut) niin 55+ ajanvaraushenkilö sanoi suurinpiirtein näin "miksi soitat kun lapsellesi tulee 6 kk päästä kutsu hammaslääkäriin" ja lopuksi vielä sanoi "minäpä kerron miten tämä ajanvaraus toimii" ja että "nyt ei voi varata aikaa - soita huomenna uudestaan" - ja ajan olisi voinut varata.
Kyllä nuori on ihan kiva mutta usein tieto ei riitä kaikkeen.
Pankki on hyvä esimerkki ja apteekki, siinä sormi menee nopeasti suuhun ja pyydetään asiantuntijaa paikalle joka yleensä on jo ns harmaahapsu.
Raha-asioissa en halua keskustella nöösin kanssa. Vakuutusasioissa en myöskään. Nuori juristi on kuolemaksi kuten myös lääkäri. Vtutus on armoton kun sellainen osuu kohdalle.
Muuten nuoruus on ihailtavaa
Nuoret on kuulleet koko ikänsä siitä miten vittumaisia ja käytöstavattomia kaikki nuoret on. Siinä on vähän pakko olla mukava niille inhottavillekin asiakkaille, ettei joku Pirkko 60v mene valittamaan siitä miten joku nuori pullamössökakara ei antanut hänen palauttaa avattua käsirasvapurkkiaan.
Ei voi mitenkään yleistää.
Moni nuori nirppanokka kuvittelee että yritän iskeä kun vain hymyilen ja katson silmiin.
Aikuinen voi hoitaa aikuisten asiat, nuoret nuorten.
Uskon, että iällä on merkitystä. Ratkaisevin tekijä kuitenkin on motivaatio ja tyytyväisyys työhönsä. Nuoret hankkivat noissa työtehtävissä rahan lisäksi työkokemusta. Opiskelulle ja työuralle jollain muulla alalla on vielä rutkasti aikaa. Jos yli 45-vuotias on vielä kaupan kassa tai puhelinpalvelussa, niin onko se tosiaan hänen unelma-ammattinsa, josta on haaveillut nuoresta lähtien? Vai onko se vain duuni, joka oli pakko ottaa vastaan, kun oman alan firmassa oli yt-neuvottelujen jälkeen lappu kourassa ja muutakaan duunia ei enää saanut? Tai urahaaveet olivat ihan muuta, mutta nuorena tuli otettua mies, pyöräytettyä mukuloita, opinnot jäivät kesken ja nyt 45-vuotiaana ei ole muuta duunia tarjolla kuin nuo?
Jep 40+ paistaa usein tympääntyminen asiakaspalveluun. Nuoret jaksaa vielä innostua.