Miksi erosit parisuhteestasi?
Kommentit (21)
Mies oli seksuaalisesti haluton useita vuosia eikä halunnut hakea ongelmaan apua.
Emme vielä ole eronneet kun mies on matkoilla, enkä jaksa käydä eroa läpi puhelimessa. Mutta ei ole enää sama mies johon tutustuin, on todella itsekeskeinen, luulee että minä olen joku palvelija, kavereiden edessä esittää kovaa jätkää vaikka muuten on todella herttainen kahden kesken. Ei enää huomioi minua samalla tavalla ja on alkanut itsekkin puhumaan meistä erillisinä ei enää me. Joten vaikka meillä on kahden kesken aika ollut ihan super ihanaa niin en jaksa enää parisuhdetta jossa seinien ulkopuolella minua kohdellaan paskasti.
Mies kritisoi ja vähätteli sekä työtäni että harrastustani x 3 . Olen hyvässä työssä, jossa tienaan enemmän kuin nuo miehet, joiden kanssa seurustelin (palkkaani eivät tienneet, mutta ammatin perusteella voi päätellä). Yksi oletti myös, että maksan hänen elämisensä, koska häntä nyt ei kiinnostanut tehdä töitä, vaikka niitä olisi ollut hänen alaltaan paljonkin tarjolla.
Mitä harrastukseen tulee, niin olen siinä yksi Suomen parhaimpia. Ongelma taisi näillä miehillä olla huono itseluottamus, ei suinkaan se, mitä teen.
nuukis kirjoitti:
Mies oli seksuaalisesti haluton useita vuosia eikä halunnut hakea ongelmaan apua.
Täällä täysin sama. Muuten oli oikein fiksu ja ihana.
Mies oli kunnianhimoton työttömyyskorvausloinen, jolla ei ollut mitään mielenkiintoa kouluttautua tai mennä töihin. Halusi vaan lorvia kotona pelaamassa.
Vuosikaudet olin jo ollut tyytymätön ja jämähtänyt, ja sitten sattumalta tapasin miehen, jonka kanssa loksahti kaikki se mitä silloisen miehen kanssa ikävä kyllä ei. Mm. avoimuus, kunnioitus, vahva seksuaalisuus, aito läheisyys,...
Kun vaimon rahat loppu, mä nostin kytkintä.
Vierailija kirjoitti:
Mies kritisoi ja vähätteli sekä työtäni että harrastustani x 3 . Olen hyvässä työssä, jossa tienaan enemmän kuin nuo miehet, joiden kanssa seurustelin (palkkaani eivät tienneet, mutta ammatin perusteella voi päätellä). Yksi oletti myös, että maksan hänen elämisensä, koska häntä nyt ei kiinnostanut tehdä töitä, vaikka niitä olisi ollut hänen alaltaan paljonkin tarjolla.
Mitä harrastukseen tulee, niin olen siinä yksi Suomen parhaimpia. Ongelma taisi näillä miehillä olla huono itseluottamus, ei suinkaan se, mitä teen.
Tuolla itsetunnolla istut kohta Mäntyniemessä.
Miehellä oli todella paljoa omia menoja ja harrastuksia eikä hän halunnut joutua vähentämään niitä. Tuntui, että suunnitteli kaikkea kivaa ennemmin kavereidensa kanssa ja minä olin viimeisenä listalla. Istuin monet lauantai-illat putkeen yksin kotona kun mies oli millon missäkin ja mietin että mitä minä saan tästä? Miksi istua yksin kotona, kun voisi istua jonkun sellaisen kainalossa joka haluaa oikeasti viettää aikaa kanssani.
Mies oli umpijuoppo ja holtiton rahankäyttäjä ja muutenkin vastuuton tapaus. Itsekin ihmettelen, miten oikein päädyin seurustelemaan hänen kanssaan. Mitä oikein näin hänessä?
Mies napanuoralla kiinni vanhemmissaan. Onneksi löysi toisen naisen lopulta.
Olin ollut jo vuosia onneton ja yksinäinen suhteessamme. Lopullinen niitti oli kun tapasin miehen, joka sai ajattelemaan, että "tuolla jossain voi olla vielä joku minuakin varten".
En ollut enää tyytyväinen. Koin olevani yksinäinen parisuhteessa, kun "miehellä" meni kaverit minun edelle.
Lisäksi oli kai jollakin tavalla luonnevikainen. Itsetuntonsa oli pohjamudissa, pelkäsi koko ajan että minä löydän toisen miehen ja kontrolloi sen vuoksi minua. Jos en kävisi missään tai olisi kenenkään kanssa tekemisissä, en löytäisi uutta kumppania.
Suuttuessaan oli todella aggressiivinen, käsiksi ei käynyt mutta huusi, itki, parkui, haukkui ja raivosi aivan mielipuolena. Huusi solvauksia, pahin varmaan "tapa ittes". Ja hänhän suuttui vaikka mistä, riidan aloitukseen riitti ihan vain se että katsoin häntä "väärällä tavalla" tai sanoin jotain "huonolla äänensävyllä" tai "en käyttänyt tarpeeksi hellittelynimiä". Lisäksi minun piti aina korvata nämä hänen suuttumisensa jollakin. Esimerkiksi kertomalla 20 asiaa, mistä pidin hänessä, tai haukkumalla yhteisen miespuolisen tuttumme, tai ostamalla jotain herkkuja.
Noh, kuinkas kävikään niin hassusti että löysin uuden kivan miehen ja vaihdoin lähes lennossa häneen. Sekuntiakaan en ole katunut. Ei tuollainen jatkuva nöyristely ole kunnon elämää.
Vierailija kirjoitti:
En ollut enää tyytyväinen. Koin olevani yksinäinen parisuhteessa, kun "miehellä" meni kaverit minun edelle.
Lisäksi oli kai jollakin tavalla luonnevikainen. Itsetuntonsa oli pohjamudissa, pelkäsi koko ajan että minä löydän toisen miehen ja kontrolloi sen vuoksi minua. Jos en kävisi missään tai olisi kenenkään kanssa tekemisissä, en löytäisi uutta kumppania.
Suuttuessaan oli todella aggressiivinen, käsiksi ei käynyt mutta huusi, itki, parkui, haukkui ja raivosi aivan mielipuolena. Huusi solvauksia, pahin varmaan "tapa ittes". Ja hänhän suuttui vaikka mistä, riidan aloitukseen riitti ihan vain se että katsoin häntä "väärällä tavalla" tai sanoin jotain "huonolla äänensävyllä" tai "en käyttänyt tarpeeksi hellittelynimiä". Lisäksi minun piti aina korvata nämä hänen suuttumisensa jollakin. Esimerkiksi kertomalla 20 asiaa, mistä pidin hänessä, tai haukkumalla yhteisen miespuolisen tuttumme, tai ostamalla jotain herkkuja.
Noh, kuinkas kävikään niin hassusti että löysin uuden kivan miehen ja vaihdoin lähes lennossa häneen. Sekuntiakaan en ole katunut. Ei tuollainen jatkuva nöyristely ole kunnon elämää.
Voi luoja mikä mies
Avioliitosta erosin kun huomasin vasta lapsia saatuani että mies halusikin äidin eikä minua. Ja siis ihan tasan äitinsä, yritti saada minut värjäämään hiukseni saman väriseksi kuin äitinsä.
Seuraavassa suhteessa meni hyvin kunnes sillekin miehelle ilmestyi aivoihin jokin lista millainen minun pitäisi olla ja mitä tehdä. Esim minun olisi pitänyt olla ikuisesti pirteä ja perfektionisti. Kiva se hänelle jos voi laiskoitella kun toinen tekee parisuhteessa kaiken, matkoilla varaukset ja suunnitelmat ja myös sängyssä piti olla ykskaks ihan erilainen.
Onko jokainen mies oikeasti sellainen että teeskentelee olevansa tietynlainen ja pitävänsä kaikesta kunnes suhde on vakaa niin sitten vasta todellinen luonne paljastetaan? Nainen on sitten sekopää kun ei ymmärrä myös muuttua. Mutta kun minä olin oma itseni, harmi vaan, koko ajan.
Ei oltu onnellisia. Oltiin liian erillään ja erilaisia. Toinen taivaanrannanmaalari, puhui, muttei toiminut, jossittelija ja ei halunnut mihinkään ehdotettuun ryhtyä, varsinkaan yhdessä. Liian erilaiset tavat, toiveet, halut. Kyllä kirveli erota, kun paljon vastoinkäymisiä yhdessä selätettiin, mutta hyvä parisuhde on minusta sellainen, että pääpiirteittäin mennään erillään samaan suuntaan ja halutaan yhdessä tehdä asioita. Parempi siis yksin, kun yhdessä yksinäinen.
Juoppous.