Siskopuoli tappoi itsensä. Haluan mennä perässä.

Mene perässä, paskaako sitä kitumaan.

Pelottaa vähän vastata sinulle. Haluaisin löytää oikeat sanat. Kerron oman tarinani.

Siskoni teki itsemurhan 10 v sitten. Aluksi en osannut surra vaan samat ajatukset painoivat mieltäni kuin sullakin.

Olimme siskon kanssa läheisiä ja leikimme pienenä yhdessä.

En minäkään pelastanut siskoani. Aluksi oli ihan hirveää - siskolta jäi lapsia. Pakko oli vain jaksaa ja yrittää. Itsellä myös vauva kun sisko kuoli.

Soitin kaikki auttavat puhelimet ja muut läpi. Toivoa löytyi pienistä sanoista.

Musta olisi hyvä, että jaksaisit siskosi muiston vuoksi. Hän tuskin haluaa, että et jaksaisi eteenpäin.

Voimia ja haleja!

-Minna-

Vierailija kirjoitti:

Niin ja vanhemmat ei oikeen välitä musta, kaverit toki surisivat mutta ne pääsis kyllä yli. En usko varsinaisesti kuoleman jälkeiseen elämään, mutta mulla on silti sellanen irrationaalinen tunne että jos tappaisin itseni pääsisin heti siskoni luokse

Minulla on tuo sama tunne, mutta muista että aika kuluu nopeasti.

Itse aion odottaa sitä että aika tekee tehtävänsä.

Ja meillä molemmilla on täällä vielä tekemistä.

Sinulla varsinkin jos olet lääkäriksi päätymässä.

Morsimeni valmisteli minua tulevaan tilanteeseen sanomalla usein tarpeettomastikin "kyllä se siitä".

Laiha lohtuhan se "kyllä se siitä" on, mutta hiukan se pitää myös paikkaansa.

Voi myös ajatella asiat päivän kerrallaan.

Kunhan selviää tästä päivästä.

Vähitellen tilanne tasoittuu.

Ja vanhempasi luultavasti välittävät sinusta enemmän kuin sinä tiedät tai itse tajuavat.

Vasta menetyksen tapahduttua tajuaa menetyksen todellisen mittavuuden.

Niin se olisi sinunkin kohdallasi, eli pysy hengissä.

Siskopuoles olisi kuollut viimeistään vanhuuteen. Jossain vaiheessa olisit menettänyt hänet tai jonkun muun tärkeän ihmisen. Et ei tuon takia kannata itseään tappaa. Varmaan ihan sama mitä sanon, mutta kannattaa nyt elää yli noi tunnepuuskat. Huomaat jossain vaiheessa että elämää on ilman siskopuoltasikin. Sinne manan majoille kerkeää myöhemminkin vaikka elämä ei menis putkeen. Ei tänne kukaan ikuisesti jää. Toisekseen jos munaat itsemurhayrityksen niin saatat vammautua ja olla ikuisesti julkisen terveydenhuollon kidutettavana jossain laitoksessa. On tietenkin ihan hyviäkin paikkoja, mutta ei se hääviä oo. Aika usein käy noinkin. Tai sit toivut vaikka myrkytyksestä ja ymmärrät itsariyrityksen jälkeen että haluat elää, mutta sisäelimet on melkein poks tai muita vammoja yrityksen seurauksena.

Olet nyt kriisissä ja et osaa käsitellä asioita.

Olen kokenut saman.

Missäpäin asut - Tampereelta löytyy kriisiapua itsemurhan tehneille omaisille ja varmasti muualtakin.

Itse kävin siellä. Ja mun sisaruksista 2 on tehnyt itsemurhan.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja vanhemmat ei oikeen välitä musta, kaverit toki surisivat mutta ne pääsis kyllä yli. En usko varsinaisesti kuoleman jälkeiseen elämään, mutta mulla on silti sellanen irrationaalinen tunne että jos tappaisin itseni pääsisin heti siskoni luokse

Et "usko" kuolemanjälkeiseen elämään. Uskotko kuitenkin johonkin, vai ajattelitko ihan arvan ostaa, ton sun tuntees perusteella?

popin kirjoitti:

Susta on tehty ihme pelkuri ja siskostas myös. Nyt kun oot aikuinen kuitenkin, niin ala tehdä ite itestäs ja elämästäs sellasta kuin haluut. Ette syntynyt maailmaan noin säälittävinä ja miksi sinä kun nyt vielä elossa olet, antaisit pilata koko elämäsi juuri kun olet alkanut itsekin päästä ymmärryksen ikään ja vastuulliseksi. Voit syyttää ihan estoitta sielus haavoista niitä, joiden siitä olis pitänyt pitää huolta, mutta samalla tiedosta jo tänään se, että nyt se oot sinä joka on vastuuseen jo siirtynyt. Se oot nyt sinä joka pidät huolta itestäs. Jos sä et sitä tee, niin kukapa sen tekis? Ihan turha odottaa keltään ihmiseltä mitään apua. Jos sua ei oma isä suojellut, niin että olisit pystynyt kasvamaan mieheksi, sitten valitat ylemmälle taholle, siellähän se on se kaikkien Isä. Ehkä hänellä sitten onkin hellyyttä ja lämpöä sulle varattuna moninkerroin. 

Turha on omaa katkeruuttaan muille jakaa ja varsinkin ohjeilla jotka näköjään omalla kohdallasikin ovat toimineet huonosti.

Yhdessä täällä ollaan ja kaveria sekä naapuria autellaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja vanhemmat ei oikeen välitä musta, kaverit toki surisivat mutta ne pääsis kyllä yli. En usko varsinaisesti kuoleman jälkeiseen elämään, mutta mulla on silti sellanen irrationaalinen tunne että jos tappaisin itseni pääsisin heti siskoni luokse

Uskon että vanhempasi sisimmissään rakastavat ja surisivat sinua enemmän kuin yksikään kaverisi. Totuus on että ihminen ei usein hyvällekään kaverille merkitse paljoa mitään, mutta vanhemman ja lapsen välinen yhteys on aina uniikki. Jopa silloin kun lapsi ei itse tunnista sitä tai usko olevansa vanhemmilleen erityinen. Veri on vettä sakeampaa. Minusta ihmiset nykyään antavat liikaa painoa kavereilleen ja kaveripiirilleen ja tämän asian ikävät seuraukset sitten näkyvätkin joskus kun ongelmien kohdatessa kaverit haihtuu yksitellen.

Mieti vähän kavereita jotka sua nyt auttaa. Haluatko heille saman fiiliksen joka sulla on nyt? Älä ajattele vain itseäsi. Opintoja voit jatkaa kun voimasi palaavat. Hae sairauslomaa.

Mun pikkuveli tappoi itsensä, kun olin 18. Vanhemmat eivät oikein pitäneet meistä huolta, ja uskoin kauan, että hänen kuolemansa oli minun syytäni.

Hae apua itsellesi, niin kuin täällä on neuvottu! Tuska kyllä väistyy aikanaan, ja kauniit muisot jäävät.