Lue keskustelun säännöt.
Naisten nirsoilusta: Nainen, minkälaisen miehen olet ottanut, minkälaisia on jäänyt taakse?
08.01.2017 |
Itselläni oli aika pitkäkestoinen sinkkuus, enkä koskaan pelännyt jääväni yksin. Siis siinä mielessä, että yksinjääminen olisi ollut pelottavaa. Opiskelin korkeakoulussa ja matkustelin, eikä elämäni tarkoitus koskaan ollut pariutua.
Tykkäsin (tykkään) puhua paljon politiikasta, taloudesta, tieteestä jne. Aika monasti tuli juteltua enemmän miesten kanssa, koska harvaa hyvää ystävääni lukuun ottamatta en koe, että naiset haluaisi jotenkin laaja-alaisesti näistä puhua. Minulle kyseessä ei ollut mikään parinvalintatilanne, mutta koska laajimmat kokemukset eri miehistä liittyy näihin keskusteluihin, niin olen kokenut että tosi moni mies menee siilipuolustukseen, jos nainen tietää häntä enemmän jostain. Jos mies tiesi jostain aiheesta enemmän kuin minä, niin minulle tilanne oli mahdollisuus oppia jotain uutta. Tykkään pohtia asioita monipuolisesti ja argementoida hyvin. Mutta hyvin, hyvin moni mies ärsyyntyi ("joo en jaksa tollasta yliopistopaskaa, tervetuloo todellisuuteen"), vähätteli ("äläpä ny viitti ku et näistä jutuista mitää tiiä") tai vaan hämmentyi ja häipyi paikalta.
Myöhemmin löysin itselleni miehen, joka sanoo heti, jos ei jostain jotain tiedä, mutta on aina innokas puhumaan asioista. Ei vähättele ketään tai isottele turhia. Ei hän mielipiteetön ole, väännetään joskus kovastikin. Mutta hänelle ei tee pahaa huomata olevansa "väärässä", kuten ei minullekaan. Hänen osaamisen kohteensa ovat todella spesifejä ja suurimmalle osalle ihmisistä (siis jopa yliopistossa) todella hankalia. Silti hän ei tuo itseään esiin ja paukuttele henkseleitään ympäriinsä, vaan on vaan normaali ja mukava kaveri.
En usko, että tämä on mikään koulutuksella ratkaistava ongelma, sillä parhaalla ystävälläni on amispohjainen mies, joka on hyvin samanlainen, kuin omani. On laaja-alaisesti kiinnostunut asioista, etenkin kirjallisuudesta ja musiikista. Hänen kanssaan voisi keskustella vaikka kuinka pitkään. Ei loukkaannu lapsellisesti tai ala vähätellä/räyhätä, jos joku on perustellusti eri mieltä hänen kanssaan.
Oman kokemukseni mukaan nirsoilu kannatti. Ja että monella miehellä on vaan liian iso ego ja liian vähän kykyjä laajentaa omaa perspektiiviä sekä hyväksyä muiden ihmisten näkemyksiä. Lisäksi tämän palstan perusteella on myös miehiä, jotka kokevat ikään kuin oikeudekseen saada naisen. Nostakaa omaa rimaanne, jos koette että naiset ei kykene laskemaan omaansa. Kehittäkää itseänne, olkaa avoimia ja kestäkää pettymykset. Kaikenlaiset. Sellaisetkin, ettet kelpaa.
Kommentit (26)
Otin ensimmäisen, jonka sain kiinni. Sen jälkeen tulleet luonnollisesti eivät ole kiinnostaneet (olen uskollinen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyinen on rakastava, hellä, tekee kotona oman osansa (eikä kuvittele olevansa minulle joku taivaan lahja, kun siivoaa OMAA kotiaan ja hoitaa OMIA lapsiaan, vaan menee ihan sanomatta) ja osaa keskustella.
Muutama entinen lösähti sohvalle puolen vuoden jälkeen kalja kädessä, tai petti. Että sellaista nirsoilua, olisi varmaan pitänyt Jumalaa niistä ihmeistä kiittää :D
Taakse on jäänyt juuri näitä miehiä, joilla on tarve olla parempi kaikessa. Eivät pysty kestämään sitä, että olen hyvässä työssä ja hyvä siinä, sekä yksi Suomen parhaimpia eräässä urheilulajissa. Hassuinta on se, että nämä ovat ne asiat, joista miehet ensin minussa kiinnostuvat, mutta seurustelun alun huuman jälkeen alkaa se vähättely ja kaikesta kritisointi. Sitten ihmetellään, kun lopetan suhteen.
En ole löytänyt itselleni miestä, jonka kanssa voisi vain rennosti seurustella. Kaikki ovat olleet näitä vinkujia ja oman egon pönkittäjiä.
Akateeminen matkustelija, joka tykkää puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuulostaa jotenkin tutulta.
Kaikki on kelvanneet, petturit, väkivaltaiset, ne joiden kanssa "oleminen" ei edes eroa yksinolosta, höylätä voi mutta muu ei kiinnosta, ovat jääneet sitten taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvän otin ja yhdessä olemme olleet 20 vuotta. Miestäni ennen seurustelin viitisen kertaa vakavasti ja muutamia lyhyempiä juttuja oli myös. Tottakai minulla oli ajatuksia minkälaisen miehen haluaisin, ei minua ole kasvatettu alunperinkään ihmiseksi, jolla ei olisi toiveita ja päämääriä.
Olen itse pärjäävä ja tekevä, sosiaalinen ja rauhallinen. Sellaista etsin myös miehessä, sillä en halunnut hänen oleva mikään itseni vastakohta, eli vässykkä tumpelo ja ihmisiä pelkäävä erakko. Sellaisia ei ollut myöskään yksikään seurustelukumppaneistani, vaan kaikki he olivat upeita ihmisiä, mutta ei loppuiäksi. Valitsin hyvin ja myös mieheni on valintaansa tyytyväinen. Rima pitää olla korkealla tai sitten on parempi olla yksin. Sekään ei ole missään tapauksessa huono asia. N42
Hyväksyin itseäni parikymmentä vuotta vanhemman miehen, koska tämä oli muuten mukava. Taakseni jätin seksinvonkaajat.
Minusta on aika leuhkaa sanoa, ettei pelännyt jäävänsä yksin. En minäkään yksinolemista pelkää, mutta kyllä mä pelkäsin, etten kelpaa kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen matkustelija, joka tykkää puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuulostaa jotenkin tutulta.
Tässä hyvä ja "originaali" malliesimerkki niistä kommenteista :)
ap
Olin sinkku keski-ikäiseksi asti, kun en vaan kohdannut miestä, josta olisin kiinnostunut. Olin onnellinen ja koen sinkkuuden olevan luonnollinen olotilani, olen erakkoluonne.
Sitten tapasin.miehen, josta tiesin heti ensi sekunnissa, että tuon minä haluan ja sukat alkoivat pyöriä jaloissa. Menin tekemään aloitteen ja ollaan nyt naimisissa. On ollut vaikea sopeutua elämään toisen ihmisen kanssa, mutta sujunut toistaiseksi. Miehellä oli onneksi kokemusta seurustelusta, kun on ollut monissa pitkissä suhteissa naisten kanssa.
Näin jatkuu, kunnes jompi kumpi haluaa erota. En ole sitä mieltä, että pitäisi olla koko elämän väkisin yhdessä vanhaksi asti. Näen itseni hyvinkin sinkkuvanhuksena istumassa mukavasti sohvannurkassa ja lukevan rauhassa hyvää kirjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen edelleen nyt keski-ikäisenä yhdessä teiniaikojen ekan poikaystäväni kanssa. On ollut ylä- ja alamäkiä. Kaipaisin mieheltäni enemmän omalta mukavuusalueeltaan pois tulemista, avoimempaa ja uteliaampaa asennetta. Myös hienotunteisuutta kaipaisin enemmän. Toisaalta hän on ahkera ja pitää omalla tavallaan huolta perheestään ja yhteisiäkin mielenkiinnonkohteita löytyy. Ihan jees. Mutta ymmärrän niitäkin jotka syynää mua tarkemmin miestä valitessa. Mutta on tässäkin oma viehätyksensä, yhdessä ollaan aikuistuttu, tuettu toisiamme ja kasvettu yhteen. Tunnetaan toisemme läpikotaisin.
Tutulta kuulostaa. Ensimmäinen mieheni oli kouluttamaton, mikä ei minua haitannut mutta hänelle oma koulutukseni oli aina kynnyskysymys. Sain kuulla juuri noita juttuja "todellisesta maailmasta" jne. mistä en muka ymmärtänyt mitään kun en ollut istunut baarissa yhtä paljon kuin hän. Tämä mies myös ilmeisesti koki tyytyneensä minuun, ja kaipasi toisenlaista naista, jonkinlaista kodinhengetärtä kai, joka siivoaisi hänen oksennuksensa. Itse asiassa en kuitenkaan jättänyt häntä, vaan otin onkeeni kun hän kymmenettä kertaa kännissä valitti, että haluaa erota. Itse hän ei näitä kännipuheitaan edes muistanut, ja tietääkseni on katkera edelleen kun "jätin" hänet.
Seuraavaksi oli tapailuyritys, jonka aikana miehellä paljastui vakavia mielenterveysongelmia ja hyvin rasistisia, ilkeitä mielipiteitä. Kyllä, tässä tilanteessa nirsoilin.
Sitten toinen tapailuyritys, jossa mies suhtautui lähes aina sanomisiini vähättelevästi, huvittuneesti ja ironisesti. Miehellä ei myöskään ollut aikaa minulle, mutta roikkui koko ajan deittipalstalla jossa olimme tavanneet. Hän oli korkeasti koulutettu, hyvätuloinen ja varsin hyvännäköinen. Lopetin tapailun, koska en halua miestä joka ei halua minua vaan joutuisi tyytymään. Jäi kuitenkin stalkkaamaan ja lähettelemään välillä ilkeitä, välillä kaipaavia viestejä lähes vuodeksi.
Nyt olen löytänyt sitten onneksi miehen, josta olen kiitollinen joka päivä. Suhde alkoi nimenomaan ystävyydestä, tutustuimme yhteisen kaverin kautta, etsiydyimme samoihin tapaamisiin ja pian aloimme tavata kahden kesken, koska meillä vain oli niin paljon puhuttavaa. Seksi tuli kuvaan myöhemmin ja sen jälkeen parisuhde ja yhteenmuutto. Myös nykyisellä miehelläni on matala koulutus ja tällä hetkellä hän on työtön. Hän on kiinnostunut asioista, lukee ja kyselee, käyttää aikaansa itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen. Hän arvostaa minun koulutustani ja tietojani, ja tykkää keskustella kanssani alani tutkimuksesta. Myös minä arvostan hänen näkemyksiään ja hänen itse hankkimaansa sivistystä.
Olen kiitollinen sekä miehestäni että aiemmasta nirsoilustani. Kyllä, rima kannattaa pitää korkealla ja jos haluaa tietyntyyppisiä suhteita, on myös itsellä oltava niihin jotain annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen matkustelija, joka tykkää puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuulostaa jotenkin tutulta.
Parasta on kyllä, kun joku tulee ihan tarjottimella tarkoamaan vahvistuksen ap:n viestiin eikä todennäköisesti edes ymmärrä sitä itse :D
On jäänyt taakse useampi masentunut mies. Masennus sinänsä ei haittaisi, mutta kun se on tarkoittanut samalla myös viinan vetämistä, jatkuvaa äkäisyyttä ja pikkuasioista suuttumista, kaikki päivät sängyssä makaamista ja puhumattomuutta. Ymmärrän, että nämä ovat masennussairauden oireita ja ehkä olen paha nainen kun en ole jaksanut sitä, että mies vain makaa ja valittaa ja äkäilee tai sitten ryyppää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt taakse useampi masentunut mies. Masennus sinänsä ei haittaisi, mutta kun se on tarkoittanut samalla myös viinan vetämistä, jatkuvaa äkäisyyttä ja pikkuasioista suuttumista, kaikki päivät sängyssä makaamista ja puhumattomuutta. Ymmärrän, että nämä ovat masennussairauden oireita ja ehkä olen paha nainen kun en ole jaksanut sitä, että mies vain makaa ja valittaa ja äkäilee tai sitten ryyppää.
Ei tarvitse loputtomiin katsoa, jos paranemisyritystä ei löydy ikinä. Oma mieheni oli pahasti masentunut, mutta meni silti lääkäriin, söi lääkkeitä, meni terapiaan ja etsi jatkuvasti keinoja, jolla päästä asiasta yli. Esim. tajusi, että kannattaa nousta sängystä, syödä normaalia ruokaa ja liikkua silloin tällöin. Koska muuten se masennus vaan syvenee. Ei hän hetkessä parantunut (meni 4 vuotta), mutta koko ajan oltiin hitaassa nousussa parempaan. Se riitti minulle. Se, että ei edes yritä, vaikka kaiken avun tarjoaa... Silloin ei ole enää kyse parisuhteesta, vaan sinusta tulee hoitaja. Sairastuttaa kaikki muutkin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen matkustelija, joka tykkää puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuulostaa jotenkin tutulta.
Parasta on kyllä, kun joku tulee ihan tarjottimella tarkoamaan vahvistuksen ap:n viestiin eikä todennäköisesti edes ymmärrä sitä itse :D
Parasta on kyllä, kun jokubon tyytyväinen ja onnellinen nirsoillessaan juuri niin paljon kuin itsestään hyvältä ja oikealta tuntuu. Mutta sinä et todennäköisesti tule koskaan ymmärrämään sitä :D
Taakse on jäänyt tällaisia:
- nuori mies, joka ehdottomasti halusi lapsia; minä en niitä missään tapauksessa halunnut, mutta hän olisi jäänyt odottamaan mieleni muuttumista
- nuori mies, jolla oli kihlattu, josta hän ei huomannut mainita minulle mitään
- nuori mies, jonka mielestä yliopisto-opinnot ovat ajanhukkaa, koska esimerkiksi LVI-asentajalla on lyhyt koulutus ja heti pääsee isoille liksoille
- mies, joka luuli vakiinnuttaneensa minut, päästi itsensä repsahtamaan ja lihoi parikymmentä kiloa alle vuodessa; oli myös sitä mieltä, että kyllä minä nyt yhden lapsen voisin tehdä, kun ei semmoinen niin vaivaksi ole
- mies, joka aina alkoholia saatuaan alkoi ensin vihjaillen ja sitten suoraan ruikuttaa entisen vaimonsa perään ja suuttui siitä, kun minä suhtauduin ruikutukseen väärällä tavalla
Tällaisia olen pitänyt:
- en siis minkäänlaisia, koska havaitsin aikoja sitten viihtyväni oikein hyvin myös ilman miestä enkä ole tavannut yhtään sellaista, jonka seurassa viihtyisin paremmin kuin omassa seurassani
Hirveää nirsoilua on tosiaan näköjään naisilla, siis ihan kamalaa. Miesrassut. Ennen naiset olivat tunteellisia ja pitivät huolta juopoista pettäjäläskimiehistään. Nykyään ollaan niin itsellisiä. Ei yhtään söpöä ja feminiinistä, ei sitten yhtään.
Olen ollut aika anteeksiantavainen miesten huonojen puolien suhteen, mutta ylitsepääsemättömiksi vioiksi ovat osoittautuneet aloittajankin mainitsema kyvyttömyys myöntää olevansa väärässä, jatkuva valittaminen ja vikiseminen jokaisesta pikkuasiasta, kaiken päivää nukkuminen, ja kyvyttömyys puhua tunteista. Kuulostavat luultavasti pikkujutuilta siihen nähden, että minua eivät niinkään haitanneet miehissä työttömyys, liika juominen, mielenterveysongelmat tai rahattomuus. Mutten yksinkertaisesti kestä kaikkitietäviä lyttääjiä, negatiivisia nössöjä, mykäksi heittäytyjiä kun pitäisi puhua ongelmista, tai miehiä, jotka eivät osaa mennä nukkumaan ennen kello neljää aamulla. Olenko nirso?
Hmmh, ensiseni ovat joko pettäneet, eivät ole kiinnostaneet tarpeeks, omanneet haluja jotka eivät sovi tulevaisuuden suunnitelmiini (eli nyt nykyhetkeen) jne. Nykyiseni on hyvin rakastava, pitää minusta huolta ja minä hänestä, on hyvin auttavainen, luotettava, hauska, hänen seurassaan voi olla niin oma itsensä kun vain haluaa, on yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia jne.
Täh. Mikä neuvo? Nostaa rimaa. Jos vielä nostan rimaani niin jää vain missikisat voittaneita tohtorinunnia. Niitä on aika harvassa.