Lue keskustelun säännöt.
Millä pystyy elämään ylikontrolloivan miehen kanssa kun pää hajoaa? Neuvoja?
Äsh
08.01.2017 |
Mies on pohjimmiltaan kiltti ja huomaavainen, mutta nuorempana saanut ilmeisesti jotain traumoja siitä kun isänsä oli vanhanajan kunnollinen, mutta jäärä perheenpää joka väheksyi muita ja odotti pojastaan kovaa vastuunkantajaa ja poika oli erityisherkkä ja huomionkipeä. Sai myös kaiketi hylkäämistraumoja kun vanhempansa laittoivat mummon luo asumaan pidemmäksi aikaa nuoruudessa. Syytä en tiedä miksi.
Äitinsä pitää poikaansa kylmänä ja kovana. Miehellä siis huono itsetunto.
No kotioloissa miehellä on järjetön kontrolloinnin tarve aivan kaikesta. Pöydät ja lavuaarit hinkataan monta kertaa päivässä, tai mies tulee kärttyisäksi. Sama siivoamisen kanssa. Miehellä on myös pakkorutiineitaan, jotka on pakko suorittaa, tai jälleen ilkimys tulee esiin. Minulla ei saa olla omia menoja, tai kavereiden tapaamisia, koska muuten olen itsekäs (kaiketi hylkäämispelkoja ja -traumoja) ja / tai ryyppäämässä. Juon siis todella harvoin ja vielä harvemmin käyn viihteellä ja olen siis aikuinen nainen.
Miehen täytyy tietää kaikki mitä teen ja mitä jopa ajattelen ja olen oppinut mm. olemaan liian kauan hautautumatta ajatuksiini, ettei mies ala kyselemään ja hätäänny. Kaikki ennalta arvaamattomat menot tai tekemiset (lähden yksin kauppaan, luen kirjaa, neulon), ovat myös hätäännyksen ja myös joskus hermostumisen aihe. Puhelintakin pidän äänettömällä, koska muuttuu oudoksi jos saan viestejä vaikka sanoisin keneltä...
Ilkeilyssä on jotain sadistisia överiksi meneviä piirteitä vällillä. Hyvinä hetkinään on todella huomaavainen ja kiltti, sekä kuunteleva kumppani. En usko että kävisi päälle, mutta jotenkin menettää kontrollin (hehe... sitäpä juuri...), ja raivonsa on jotenkin primitiivistä pelkoa ja myös sättimisensä vastaavaa ja todella henkilökohtaista. Panttaa myös tunteitaan ja hellyyttä jos kokee aitoa / kuviteltua väärin kohtelua. Tuota saattaa jatkua päiväkausia. Vähättelee myös naisia ja pitää typerinä, neuvoo ja opastaa ihan kaikessa, ihan typerissäkin jutuissa ja ei kestä jos tiedän jostain enemmän (varmaan jotain äitiinsä liittyvää).
Kuten kontrollifriikin kirjallisuudessa löytyvistä määritelmistäkin käy ilmi, mies ei ota vastuuta mistään ilkeyksistään, tekemisistään tai sanomisistaan. Ei edes tajua tekevänsä mitään ja usein myös käyttää siirto-taktiikkaa minuun ja syyttelee minua milloin mistäkin ja ennalta ihan varmuuden vuoksi. Luultavasti peilaa minuun omia huonoja puoliaan joita on joutunut piilottelemaan.
Mies on välillä aivan järjettömän kylmä ja itsekäs. Tänäkin viikonloppuna ilmoitti tuosta vaan ettei halua nähdä, piste, ja jos kerrankin mainitsen kuinka kallista autolla ajelu on, saan luvan pysyä siellä missä asun ja luuri korvaan. Tämä ilman mitään riitaa, kärhämää tai huonoja fiiliksiä ennalta. Olen vieläkin ymmälläni että mitä hittoa...
Millä te muut olette saaneet ylikontrolloivaan ja itsekkääseen kumppaniinne jotain otetta ja saaneet elämänne siedettäväksi? Mies ei pohjimmiltaan tarkoita pahaa, sen tiedän ja osaa olla todella kiltti hyvinä hetkinään. Minä taas en jaksa katsoa sitä kamalaa itsekkäämpää käytöstä enää. Tahtoisin vielä koittaa löytää jonkun keinon ennen kuin heitän pyyhkeen kehään. Puhuminen ei auta, koska mies hermostuu heti. Jos pidän omasta kannastani kiinni, mies saattaa olla vaikka viikkokausia hiljaa ollakseen oikeassa.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
Kiitos tästä ja allekirjoitan kaiken. Terapiaa mies tarvitsisi, mutta hänen se pitäisi huomata. Mies on jatkuvasti varpaillaan etsien kaiken maailman piilomerkityksiä, hylkäämisen ennusmerkkejä,tai hyväksymättömyyttä ja vaikea saada tuota menemään läpi, kun mies pelkää kuollakseen katsoa itse itseään ja vikojaan...
Kun koitan puhua hänelle, rakastavalla ja ystävällisellä tavalla ja korostan sitä että ymmärrän hänen tunteitaan tai pelkojaan, on tuloksena "niin mutta kun sinä teet pahemmin" tai joku vastaava kommentti, tai hänen lempparinsa "kun puhut näitä juttuja, minä hermostun, koska en tiedä mitä haluat ja minä en kelpaa"..... Ei ole helppoa. Tosin keskustelun yrityksetkin on jääneet enää satunnaisiksi muutaman kuukauden välein tapahtuviksi tuhoon tuomituiksi yrityksiksi. Lopputuloksena on järjetön riita.
Mitä enemmän mies vaistoaa, etten enää välitä niin paljoa, sen ilkeämmäksi käytöksensä muuttuu. Koittaa kaiketi peloissaan / vihoissaan häätää minut ennenkuin itse lähden. Huoh...
Hei, tulen huutelemaan väliin, kun oma tilanne on kovin samanlainen. Olen itse päätynyt samantapaisiin kotikutoisiin päätelmiin, piirteinä pohjalla erityisherkkyyttä ja päällä säkillinen epäherkkää ja ymmärtämätöntä kasvatusta ja huonosti tukevaa kasvuympäristöä. Nämä ihmiset kasvavat kieroon "karaisemisesta".
Kaikki keskusteluyritykset päätyvät, ei riitaan, vaan miehen vihamelttariin ja mykkäkouluun, jota jatkuu monta päivää. Rauhallinen puhe, hiljainen ympäristö ja pehmeä valaistus ei auta mihinkään, kun puheenaihe on se, joka ei miellytä. Niin tyyntä naamaa ei voi ottaakaan, ettei siitä jotain piilomerkityksiä löytyisi, meilläkin etsitään niitä. Muutenkin on kyllä tarinallinen tyyppi, versioidaan ja sitten uskotaan niihin omiin versioihin, mihin milloinkin. Joku puhui aspergerista, tuttu juttu, mutta mielestäni tämä ei ole sitä, vaan jokin paljon ihmiskeskeisempi persoonallisuustyyppi.
Kävin oman terapian ja sain sillä oman pään selväksi. Ehdotin miehellekin omaa terapiaa, jolloin hän ehdotti pariterapiaa, joka aiemmin siis ei ole kelvannut. En tiedä, mikä mielenmuutokseen on siellä taustalla syynä. Jotenkin motivaatio on itsellä aika alhaalla, kun olen omassa keskusteluterapiassa saanut oman näkemykseni suhteen asioista siistiin pakettiin ja pois kuormittamasta päivittäistä elämää ja ajatuskin uusista räjähdysherkistä keskusteluista lennättää aykkeen tappiin. Ehkä voisin käydä yhden kerran katsomassa, vaikka olen ihan varma, että melttari siitäkin tulee. Joko mies vetää käynnin samalla pokerinaamalla kuin lasten hoitopalaverit ja raivoaa vasta kotona tai sitten pamahtaa paikanpäällä.
Minulla valitettavasti on paljon järjesteltävää, kun on lapsia ja sama osoite. Kuuntelen mielelläni kokemuksia, jos joku on yrittänyt olla pariterapiassa tällaisen ihmisen kanssa.
Tsemppiä sinne terapiaan jos sinne asti saat miehen suostumaan. Omani ei lähtisi mihinkään vaikka mikä olisi. Tokaisi jossain vaiheessa ettei ole eläissään keneltäkään anteeksi pyydellyt, tai selitellyt tekosiaan kun ei ole kokenut siihen mitään tarvetta. Samaan syssyyn sanoi, ettei ole myöskään itseään ns. joutunut katsomaan peilistä koskaan ja se ärsyttää kun minä "loruilen" kaikenlaista.
Oma mörököllini on myös samanlainen. Ulkopuolisten aikana oikeinkin charmantti ja hurmaava, ystävällinen ja seurallinen, mutta haukkuu aivan kaikki selän takana ystävistään lähtien. Kukaan muu ei osaa mitään ja kaikki vaan sössii asiat jne. Miespuolisia kavereitaan mielistelee, vaikka kokee sosiaalisuuden rasitteena.
Toivottavasti teillä muuttuu asiat parempaan suuntaan. Auttaa varmasti tuo oman pään selvittäminenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa Ap. Mitkä on ne hyvät asiat miehessä joiden takia haluat jatkaa hänen kanssaan?
Minkä ikäinen olet?
Ikä 40 hujakoilla, joten en ole ihan tyttönen enää.
Hyvät asiat on lähinnä arjen jakamista, kun mies vain tajuaa minua, vaativaa työtäni ja mutkikasta ajatuksenjuoksuani. Molemmat ollaan kaiketi erityisherkkiä, eristäytyviä ja introvertteja selaisia, mutta miehellä kuitenkin ihan järjettömät muurit koko ajan pystyssä myös kotona. Jollain kummalla tavalla ymmärrän hänen pelkotilojaan, mutta siinä menee hieno raja ruokkiiko läheisriippuvuus kontrollointia ja mikä on syy ja mikä seuraus.
Olen todella äärimmäisen harvoin kohdannut ketään kuka jaksaa ajatusmaailmani näin yleisellä tasolla ja se on tuonut jollain oudolla tavalla seesteisyyttä (juu tiedän kuinka hullulta tuo kuulostaa....) elämääni, mitä tulee tosiaan kaikkeen muuhun paitsi näihin tiettyihin parisuhdeasioihin.
[/quote]....jaksaa ajatusmaailmani [/quote]
Siis jakaa ajatusmaailmani....
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
Kiitos tästä ja allekirjoitan kaiken. Terapiaa mies tarvitsisi, mutta hänen se pitäisi huomata. Mies on jatkuvasti varpaillaan etsien kaiken maailman piilomerkityksiä, hylkäämisen ennusmerkkejä,tai hyväksymättömyyttä ja vaikea saada tuota menemään läpi, kun mies pelkää kuollakseen katsoa itse itseään ja vikojaan...
Kun koitan puhua hänelle, rakastavalla ja ystävällisellä tavalla ja korostan sitä että ymmärrän hänen tunteitaan tai pelkojaan, on tuloksena "niin mutta kun sinä teet pahemmin" tai joku vastaava kommentti, tai hänen lempparinsa "kun puhut näitä juttuja, minä hermostun, koska en tiedä mitä haluat ja minä en kelpaa"..... Ei ole helppoa. Tosin keskustelun yrityksetkin on jääneet enää satunnaisiksi muutaman kuukauden välein tapahtuviksi tuhoon tuomituiksi yrityksiksi. Lopputuloksena on järjetön riita.
Mitä enemmän mies vaistoaa, etten enää välitä niin paljoa, sen ilkeämmäksi käytöksensä muuttuu. Koittaa kaiketi peloissaan / vihoissaan häätää minut ennenkuin itse lähden. Huoh...
Hei, tulen huutelemaan väliin, kun oma tilanne on kovin samanlainen. Olen itse päätynyt samantapaisiin kotikutoisiin päätelmiin, piirteinä pohjalla erityisherkkyyttä ja päällä säkillinen epäherkkää ja ymmärtämätöntä kasvatusta ja huonosti tukevaa kasvuympäristöä. Nämä ihmiset kasvavat kieroon "karaisemisesta".
Kaikki keskusteluyritykset päätyvät, ei riitaan, vaan miehen vihamelttariin ja mykkäkouluun, jota jatkuu monta päivää. Rauhallinen puhe, hiljainen ympäristö ja pehmeä valaistus ei auta mihinkään, kun puheenaihe on se, joka ei miellytä. Niin tyyntä naamaa ei voi ottaakaan, ettei siitä jotain piilomerkityksiä löytyisi, meilläkin etsitään niitä. Muutenkin on kyllä tarinallinen tyyppi, versioidaan ja sitten uskotaan niihin omiin versioihin, mihin milloinkin. Joku puhui aspergerista, tuttu juttu, mutta mielestäni tämä ei ole sitä, vaan jokin paljon ihmiskeskeisempi persoonallisuustyyppi.
Kävin oman terapian ja sain sillä oman pään selväksi. Ehdotin miehellekin omaa terapiaa, jolloin hän ehdotti pariterapiaa, joka aiemmin siis ei ole kelvannut. En tiedä, mikä mielenmuutokseen on siellä taustalla syynä. Jotenkin motivaatio on itsellä aika alhaalla, kun olen omassa keskusteluterapiassa saanut oman näkemykseni suhteen asioista siistiin pakettiin ja pois kuormittamasta päivittäistä elämää ja ajatuskin uusista räjähdysherkistä keskusteluista lennättää aykkeen tappiin. Ehkä voisin käydä yhden kerran katsomassa, vaikka olen ihan varma, että melttari siitäkin tulee. Joko mies vetää käynnin samalla pokerinaamalla kuin lasten hoitopalaverit ja raivoaa vasta kotona tai sitten pamahtaa paikanpäällä.
Minulla valitettavasti on paljon järjesteltävää, kun on lapsia ja sama osoite. Kuuntelen mielelläni kokemuksia, jos joku on yrittänyt olla pariterapiassa tällaisen ihmisen kanssa.
Tsemppiä sinne terapiaan jos sinne asti saat miehen suostumaan. Omani ei lähtisi mihinkään vaikka mikä olisi. Tokaisi jossain vaiheessa ettei ole eläissään keneltäkään anteeksi pyydellyt, tai selitellyt tekosiaan kun ei ole kokenut siihen mitään tarvetta. Samaan syssyyn sanoi, ettei ole myöskään itseään ns. joutunut katsomaan peilistä koskaan ja se ärsyttää kun minä "loruilen" kaikenlaista.
Oma mörököllini on myös samanlainen. Ulkopuolisten aikana oikeinkin charmantti ja hurmaava, ystävällinen ja seurallinen, mutta haukkuu aivan kaikki selän takana ystävistään lähtien. Kukaan muu ei osaa mitään ja kaikki vaan sössii asiat jne. Miespuolisia kavereitaan mielistelee, vaikka kokee sosiaalisuuden rasitteena.
Toivottavasti teillä muuttuu asiat parempaan suuntaan. Auttaa varmasti tuo oman pään selvittäminenkin.
Kiitos tsempeistä! Ne tulevat tarpeeseen. Toi haukkuminen selän takana, siltä ei tosiaan säästy edes ne miehen harvat ystävät, ei sen omat perheenjäsenet, ei tietenkään minun perhe tai kaverit, ei varsinkaan hoitokontaktit. Kaikkia lasten hoitotahoja tasapuolisesti halveksuu, ei tykännyt työpsykologista, joka nyt kuitenkin oli ihan kunnollinen, ei lapsuudessa hoitaneesta psykologista... pariterapeutille on siinä uuden inhokin paikka vapaana. Mielestäni tarvitsisi pitkän terapian todella hyvähermoisen ja pätevän ihmisen hoidossa, jota sitäkin käy jo etukäteen sääliksi, kuka sitten tulisi olemaankin.
Se peiliin katsominen on tosiaan vaikeata, kauhea kielto päällä, vaikka toistaisi sanasta sanaan niitä juttuja, mitä se on sanonut tai näyttäisi juttuja, mitä on hajottanut. Tähän viimeistään, pelkään, voi kaatua terapian yritykset, jos ei ihmisviha tee tehtäväänsä jo sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
Kiitos tästä ja allekirjoitan kaiken. Terapiaa mies tarvitsisi, mutta hänen se pitäisi huomata. Mies on jatkuvasti varpaillaan etsien kaiken maailman piilomerkityksiä, hylkäämisen ennusmerkkejä,tai hyväksymättömyyttä ja vaikea saada tuota menemään läpi, kun mies pelkää kuollakseen katsoa itse itseään ja vikojaan...
Kun koitan puhua hänelle, rakastavalla ja ystävällisellä tavalla ja korostan sitä että ymmärrän hänen tunteitaan tai pelkojaan, on tuloksena "niin mutta kun sinä teet pahemmin" tai joku vastaava kommentti, tai hänen lempparinsa "kun puhut näitä juttuja, minä hermostun, koska en tiedä mitä haluat ja minä en kelpaa"..... Ei ole helppoa. Tosin keskustelun yrityksetkin on jääneet enää satunnaisiksi muutaman kuukauden välein tapahtuviksi tuhoon tuomituiksi yrityksiksi. Lopputuloksena on järjetön riita.
Mitä enemmän mies vaistoaa, etten enää välitä niin paljoa, sen ilkeämmäksi käytöksensä muuttuu. Koittaa kaiketi peloissaan / vihoissaan häätää minut ennenkuin itse lähden. Huoh...
Hei, tulen huutelemaan väliin, kun oma tilanne on kovin samanlainen. Olen itse päätynyt samantapaisiin kotikutoisiin päätelmiin, piirteinä pohjalla erityisherkkyyttä ja päällä säkillinen epäherkkää ja ymmärtämätöntä kasvatusta ja huonosti tukevaa kasvuympäristöä. Nämä ihmiset kasvavat kieroon "karaisemisesta".
Kaikki keskusteluyritykset päätyvät, ei riitaan, vaan miehen vihamelttariin ja mykkäkouluun, jota jatkuu monta päivää. Rauhallinen puhe, hiljainen ympäristö ja pehmeä valaistus ei auta mihinkään, kun puheenaihe on se, joka ei miellytä. Niin tyyntä naamaa ei voi ottaakaan, ettei siitä jotain piilomerkityksiä löytyisi, meilläkin etsitään niitä. Muutenkin on kyllä tarinallinen tyyppi, versioidaan ja sitten uskotaan niihin omiin versioihin, mihin milloinkin. Joku puhui aspergerista, tuttu juttu, mutta mielestäni tämä ei ole sitä, vaan jokin paljon ihmiskeskeisempi persoonallisuustyyppi.
Kävin oman terapian ja sain sillä oman pään selväksi. Ehdotin miehellekin omaa terapiaa, jolloin hän ehdotti pariterapiaa, joka aiemmin siis ei ole kelvannut. En tiedä, mikä mielenmuutokseen on siellä taustalla syynä. Jotenkin motivaatio on itsellä aika alhaalla, kun olen omassa keskusteluterapiassa saanut oman näkemykseni suhteen asioista siistiin pakettiin ja pois kuormittamasta päivittäistä elämää ja ajatuskin uusista räjähdysherkistä keskusteluista lennättää aykkeen tappiin. Ehkä voisin käydä yhden kerran katsomassa, vaikka olen ihan varma, että melttari siitäkin tulee. Joko mies vetää käynnin samalla pokerinaamalla kuin lasten hoitopalaverit ja raivoaa vasta kotona tai sitten pamahtaa paikanpäällä.
Minulla valitettavasti on paljon järjesteltävää, kun on lapsia ja sama osoite. Kuuntelen mielelläni kokemuksia, jos joku on yrittänyt olla pariterapiassa tällaisen ihmisen kanssa.
Tsemppiä sinne terapiaan jos sinne asti saat miehen suostumaan. Omani ei lähtisi mihinkään vaikka mikä olisi. Tokaisi jossain vaiheessa ettei ole eläissään keneltäkään anteeksi pyydellyt, tai selitellyt tekosiaan kun ei ole kokenut siihen mitään tarvetta. Samaan syssyyn sanoi, ettei ole myöskään itseään ns. joutunut katsomaan peilistä koskaan ja se ärsyttää kun minä "loruilen" kaikenlaista.
Oma mörököllini on myös samanlainen. Ulkopuolisten aikana oikeinkin charmantti ja hurmaava, ystävällinen ja seurallinen, mutta haukkuu aivan kaikki selän takana ystävistään lähtien. Kukaan muu ei osaa mitään ja kaikki vaan sössii asiat jne. Miespuolisia kavereitaan mielistelee, vaikka kokee sosiaalisuuden rasitteena.
Toivottavasti teillä muuttuu asiat parempaan suuntaan. Auttaa varmasti tuo oman pään selvittäminenkin.
Kiitos tsempeistä! Ne tulevat tarpeeseen. Toi haukkuminen selän takana, siltä ei tosiaan säästy edes ne miehen harvat ystävät, ei sen omat perheenjäsenet, ei tietenkään minun perhe tai kaverit, ei varsinkaan hoitokontaktit. Kaikkia lasten hoitotahoja tasapuolisesti halveksuu, ei tykännyt työpsykologista, joka nyt kuitenkin oli ihan kunnollinen, ei lapsuudessa hoitaneesta psykologista... pariterapeutille on siinä uuden inhokin paikka vapaana. Mielestäni tarvitsisi pitkän terapian todella hyvähermoisen ja pätevän ihmisen hoidossa, jota sitäkin käy jo etukäteen sääliksi, kuka sitten tulisi olemaankin.
Se peiliin katsominen on tosiaan vaikeata, kauhea kielto päällä, vaikka toistaisi sanasta sanaan niitä juttuja, mitä se on sanonut tai näyttäisi juttuja, mitä on hajottanut. Tähän viimeistään, pelkään, voi kaatua terapian yritykset, jos ei ihmisviha tee tehtäväänsä jo sitä ennen.
Voi miten valitettavan tuttua. Todella empatiseeraan sinua ja tilannettasi, mutta kun tuo kuulosti niin tutulta, niin alkoi väkisin hymyilyttämään kauheudessaan. Juuri nuo, että hänen seurana ja ihmisvihansa tekee kyllä tehtävänsä.
Minä myös olen koittanut kertoa hänelle tekemisistään sanatarkasti. Tänäkin viikonloppuna lähettämäni viesti "minua loukkaa ja tuntuu pahalta, miten tahdot viettää aikaasi yksin, vaikka näemmä harvoin." muutti muotoaan "hyvä ettei olemassaoloni rajoita seuraelämääsi", kun juteltiin puhelimessa. Hän oli suorastaan närkästynyt minulle (!), kun olin valinnut muut hänen edelleen. Niin ketkä muut.... Joskus tuntuu että jos hän suutuspäissään vaikka löisi minua joskus, niin varmaan päätyisi syyttämään että minä tein hänen nyrkin kipeäksi kun kävelin eteen....
Kiinnostaisiko sinua kirjoitella? Kuulostaa että tilanteessasi on jotain saman kaltaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, nyt ei lainaaminen onnistu, mutta vastaan ilman. Joo, kirjoittelen ihan mielelläni, joko tänne ketjuun tai sitten voin tehdä sähköpostilootan. :)
Ja ei haittaa, jos huvittaa, arvostan mustaa huumoria ja se auttaa potkimaan eteenpäin. Tuo kuvailemasi voi olla todella hämäävää, jos ei ole törmännyt siihen aikaisemmin, siis ettei riitä, että tulkinta muuttuu, vaan faktatkin voi vaihtaa paremmin sopiviksi. Mutta niin se jotenkin vain näillä menee.
Perustin tuossa iltapuhteinani uuden sähköpostitilin pihapuroa@gmail.com.
Musta huumori on ihan parasta! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, huomasin, että olet kerennyt vastaamaan. Teen boxin tänään myöhemmin, kun pääsen koneelle taas. :)
Muistuttaisin vain mieliin sen asian ettei parisuhde ole hoitosuhde. Miksi luopua omasta oikeudestaan hyvään tasapainoiseen elämään ja parisuhteeseen jonkun toisen, häröilevän ihmisen vuoksi? Minä en luopuisi omasta ehjästä elämästäni, ja en ole luopunutkaan. Kaksi miestä passitin jatkamaan elämäänsä omalla tyylillään ja omaan suuntaansa, omilla avuillaan. Kolmannen kanssa olen onnellinen, tasapainoisessa suhteessa, arvostettu ja terveellä tavalla huolehdittu. Niin paljon parempi elämä näin, oikeilla päätöksillä. En kysynyt lupaa enkä mielipidettä, tein omat valintani, itseni parhaaksi.
Ei siinä huumori auta kun tietää sisimmässään, että oma elämä menee tavallaan hukkaan. Se on omat ratkaisut, jotka auttavat. Ja tietysti valinnan kanssa on elettävä. Idea onkin elääkö huonoa vai hyvää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuperäinen kirjoitti:
Perustin tuossa iltapuhteinani uuden sähköpostitilin pihapuroa@gmail.com.
Musta huumori on ihan parasta! :)
Nyt sain boxin pystyyn ja laitoin aivan lyhyen viestin (tyyliin haluatko kirjoitella...). Toivottavasti tuli perille. :)
Miksi haluat vapaaehtoisesti elää ylikontrolloivan miehen kanssa? Missä on itsetuntosi? Oletko masokisti?
En ymmärrä miksi alistut moiseen mielivaltaan vapaaehtoisesti - rakkaudesta ei ole kyse vaan tunnekoukusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat vapaaehtoisesti elää ylikontrolloivan miehen kanssa? Missä on itsetuntosi? Oletko masokisti?
En ymmärrä miksi alistut moiseen mielivaltaan vapaaehtoisesti - rakkaudesta ei ole kyse vaan tunnekoukusta.
Saattaahan se jotain sellaista olla. Sillä on vaan todella paljon merkitystä, kun kerrankin löytää ihmisen kuka ymmärtää omaa ajatuksenjuoksua, kun tässä on tallustellut jo tarpeeksi kauan maan päällä tehdäkseen sen havainnon, ettei sellaisia ihmisiä vaan ole.
Ehkäpä sitä omassa ajatuksenjuoksussakin on siis jotain vialla, realisesta näkökulmasta ja idolisoimatta ketään. Asioissa on aina eri puolia ja ihmiset erilaisia... Ehkäpä vakka on valinnut kantensa, tai sitten minä mietin mikä on järkevää ja mikä ei, tai lähtemisen / jäämisen arvoista. Herännyt olen ainakin todellisuuteen jo joku aika sitten.
Perkele, että miehenä joskus suututtaa tällaiset ketjut, kun itse ei ole mikään tuollainen hullu ja parisuhteet päättyvät ihan naurettavien pikkuseikkojen takia. Sitten tuollaisilla psykopaateilla pysyy kumppani rinnalla, vaikka elämä on jatkuvaa ja epänormaalia paskamyrskyä. Ei tässä ole mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hgfhgfh kirjoitti:
Perkele, että miehenä joskus suututtaa tällaiset ketjut, kun itse ei ole mikään tuollainen hullu ja parisuhteet päättyvät ihan naurettavien pikkuseikkojen takia. Sitten tuollaisilla psykopaateilla pysyy kumppani rinnalla, vaikka elämä on jatkuvaa ja epänormaalia paskamyrskyä. Ei tässä ole mitään järkeä.
Kontrolloivuus ei välttämättä näy suhteen alussa vaan vasta vähitellen sitoutumisen kasvaessa. Jos kumppani ei pysyisi kontrolloivan miehen kanssa, niin haluaisitko sinä eronneen naisen lapsineen rinnallesi, siis niinku miehenä?
Vierailija kirjoitti:
hgfhgfh kirjoitti:
Perkele, että miehenä joskus suututtaa tällaiset ketjut, kun itse ei ole mikään tuollainen hullu ja parisuhteet päättyvät ihan naurettavien pikkuseikkojen takia. Sitten tuollaisilla psykopaateilla pysyy kumppani rinnalla, vaikka elämä on jatkuvaa ja epänormaalia paskamyrskyä. Ei tässä ole mitään järkeä.
Kontrolloivuus ei välttämättä näy suhteen alussa vaan vasta vähitellen sitoutumisen kasvaessa. Jos kumppani ei pysyisi kontrolloivan miehen kanssa, niin haluaisitko sinä eronneen naisen lapsineen rinnallesi, siis niinku miehenä?
Joo just tämä, niin kuin yh sitä ja yh tätä ja usein miehet vielä syyllistää, että on naisen vika jotenkin, että on päätynyt a) sinkuksi b) yh:ksi, tai vielä pahempaa, tehnyt sen muuten niin pyhimyksenkaltaisen luomakunnan kruunun (miehen) hulluksi tempuillaan. Sen jälkeen sitä on damaged goods.
Niin että "pakkoko sitä on lapsia moisen kanssa tehdä, surkimus? Eikö sinulla ole itsekunnioitusta?". Sitä on hyvä kysyä sen vuoden parin jälkeen, kun ihana unelmien prinssi, herkkä ja hellä, oivaltava kumppani muuttuu ilman mitään ennakkovaroitusta jatkuvasti murjottavaksi diktaattoriksi ihan omien epävarmuuksiensa takia. Kontrollifriikistä kun on kirjallisuudessakin määritelmiä, missä kontrolloivan ominaisuuden saattaa laukaista esim. lapsen syntymä, naisen uusi työpaikka, rahaongelmat tms., ilman mitään sen suurempaa dramatiikkaa parisuhteessa. Siinä on niin kauhean kiva lähteä 45-vuotiaana yksin sinne yksiöön lapsen kanssa asustelemaan, kun nyt vaan ei huvita fiksata, tai yrittää fiksata, sitä olemassa olevaa suhdetta, "kappas, et käyttäydy enää kuten minä haluan, minäpä lähden ja vien lapsenkin....".
Siinä tilanteessa sitä saattaa miettiä jopa kerran tai kaksi sitä lähtöä ja sitä, onko tilanne jotenkin korjattavissa. Etenkin jo kyseessä ei ole alkoholisti tai väkivaltainen kumppani. Parisuhde on nimenomaan kahden ihmisen suhde, eikä omaan ajatusmalliini ainakaan kuulu heittää toista nurkkaan kuin rikkinäistä kinnasta, heti kun joku asia ei miellytä.
Trollipojan toiveuni, joita kehittelee pilkunviilaustyyliin. Ei vain pääse koskaan yrittämään käytännössä, aika kuluu sukkelaan...