Lue keskustelun säännöt.
Millä pystyy elämään ylikontrolloivan miehen kanssa kun pää hajoaa? Neuvoja?
Äsh
08.01.2017 |
Mies on pohjimmiltaan kiltti ja huomaavainen, mutta nuorempana saanut ilmeisesti jotain traumoja siitä kun isänsä oli vanhanajan kunnollinen, mutta jäärä perheenpää joka väheksyi muita ja odotti pojastaan kovaa vastuunkantajaa ja poika oli erityisherkkä ja huomionkipeä. Sai myös kaiketi hylkäämistraumoja kun vanhempansa laittoivat mummon luo asumaan pidemmäksi aikaa nuoruudessa. Syytä en tiedä miksi.
Äitinsä pitää poikaansa kylmänä ja kovana. Miehellä siis huono itsetunto.
No kotioloissa miehellä on järjetön kontrolloinnin tarve aivan kaikesta. Pöydät ja lavuaarit hinkataan monta kertaa päivässä, tai mies tulee kärttyisäksi. Sama siivoamisen kanssa. Miehellä on myös pakkorutiineitaan, jotka on pakko suorittaa, tai jälleen ilkimys tulee esiin. Minulla ei saa olla omia menoja, tai kavereiden tapaamisia, koska muuten olen itsekäs (kaiketi hylkäämispelkoja ja -traumoja) ja / tai ryyppäämässä. Juon siis todella harvoin ja vielä harvemmin käyn viihteellä ja olen siis aikuinen nainen.
Miehen täytyy tietää kaikki mitä teen ja mitä jopa ajattelen ja olen oppinut mm. olemaan liian kauan hautautumatta ajatuksiini, ettei mies ala kyselemään ja hätäänny. Kaikki ennalta arvaamattomat menot tai tekemiset (lähden yksin kauppaan, luen kirjaa, neulon), ovat myös hätäännyksen ja myös joskus hermostumisen aihe. Puhelintakin pidän äänettömällä, koska muuttuu oudoksi jos saan viestejä vaikka sanoisin keneltä...
Ilkeilyssä on jotain sadistisia överiksi meneviä piirteitä vällillä. Hyvinä hetkinään on todella huomaavainen ja kiltti, sekä kuunteleva kumppani. En usko että kävisi päälle, mutta jotenkin menettää kontrollin (hehe... sitäpä juuri...), ja raivonsa on jotenkin primitiivistä pelkoa ja myös sättimisensä vastaavaa ja todella henkilökohtaista. Panttaa myös tunteitaan ja hellyyttä jos kokee aitoa / kuviteltua väärin kohtelua. Tuota saattaa jatkua päiväkausia. Vähättelee myös naisia ja pitää typerinä, neuvoo ja opastaa ihan kaikessa, ihan typerissäkin jutuissa ja ei kestä jos tiedän jostain enemmän (varmaan jotain äitiinsä liittyvää).
Kuten kontrollifriikin kirjallisuudessa löytyvistä määritelmistäkin käy ilmi, mies ei ota vastuuta mistään ilkeyksistään, tekemisistään tai sanomisistaan. Ei edes tajua tekevänsä mitään ja usein myös käyttää siirto-taktiikkaa minuun ja syyttelee minua milloin mistäkin ja ennalta ihan varmuuden vuoksi. Luultavasti peilaa minuun omia huonoja puoliaan joita on joutunut piilottelemaan.
Mies on välillä aivan järjettömän kylmä ja itsekäs. Tänäkin viikonloppuna ilmoitti tuosta vaan ettei halua nähdä, piste, ja jos kerrankin mainitsen kuinka kallista autolla ajelu on, saan luvan pysyä siellä missä asun ja luuri korvaan. Tämä ilman mitään riitaa, kärhämää tai huonoja fiiliksiä ennalta. Olen vieläkin ymmälläni että mitä hittoa...
Millä te muut olette saaneet ylikontrolloivaan ja itsekkääseen kumppaniinne jotain otetta ja saaneet elämänne siedettäväksi? Mies ei pohjimmiltaan tarkoita pahaa, sen tiedän ja osaa olla todella kiltti hyvinä hetkinään. Minä taas en jaksa katsoa sitä kamalaa itsekkäämpää käytöstä enää. Tahtoisin vielä koittaa löytää jonkun keinon ennen kuin heitän pyyhkeen kehään. Puhuminen ei auta, koska mies hermostuu heti. Jos pidän omasta kannastani kiinni, mies saattaa olla vaikka viikkokausia hiljaa ollakseen oikeassa.
Kommentit (56)
Tiedätkö kuule mitä? Ne hyvät hetket eivät ole mitään erityisen hienoja ja hyviä. Ne ovat tavallisia, sellaista kuin normaalisti suhteessa on. Ne hienot ja huiput hetket on sitten ihan muuta. Sinulla on nyt kontrastiharha. Koska ne huonot hetket on noin pahoja, se normaali alkaa sinusta tuntua hienolta.
Hankkiudu eroon siitä ihmisestä, hän syö kaiken energiasi ja lopulta minuutesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe mitään syytä olla tuollaisen miehen kanssa. Nähdäkseni parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen, molemminpuoliseen kiintymykseen ja kunnioitukseen. Vähempään ei tarvitse tyytyä.
Voivoi. Mun eksä oli tuollainen ruutitynnyri. Onneks ei ehditty tehdä lapsia. Toinen ihminen joutuu uhraamaan oman elämänsä, tunteensa ja tahtonsa toisen ihmisen epävakaan tunne-elämän vuoksi. Kognitiivinen terapia auttaisi noihin ongelmiin, jos ihmisellä olisi tahtoa muuttua. Mutta niin kauan kun mitään ei menetä ja kaikki menee kuin hän haluaa, ihmiset ympärillä on varpaillaan ja ymmärtää hänen tunteitaan ensin, omiaan toissijaisena, niin kauan tämä ihminen jatkaa linjaansa eikä hae apua.
Analysoit miehen käytökselle selityksiä ihan liikaa. Minusta diagnoosi on kuvailun perusteella lyhyesti sanottuna kusipää väkivaltainen naisvihaaja. En olisi missään tekemisissä. Lopeta miehen analysointi ja analysoi itseäsi, miksi olet noin läheisriippuvainen.
Osaisiko joku selittää minulle, millaisia ovat ne erityisen hyvät hetket joiden vuoksi monet sietävät kontrolloivia tai väkivaltaisia puolisoja.
Omissa suhteissani hyvät hetket ovat olleet esimerkiksi erityinen läheisyydentunne rakasteltaessa, sitä, että mies tekee lempiruokaani, hieroo hartioitani tai hemmottelee kun kärsin vatsakivuista. Tai kun mies kertoo rakastavansa ja mitä asioita minussa rakastaa, tulee vastaan bussipysäkille kun palaan matkalta, erilaisia pieniä ja isoja asioita.
Ovatko ap:n kokemat hyvät hetket vielä tästä ihanampia? Jotain niin mullistavaa ettei kukaan toinen voi sellaista tarjota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää luettavaa Ap. Mitkä on ne hyvät asiat miehessä joiden takia haluat jatkaa hänen kanssaan?
Minkä ikäinen olet?
Järkiinnyin ja jätin tuollaisen miehen. Tee sinäkin niin ennen kuin on liian myöhäistä 😐
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä saa haaskaamaan aikaasi tähän mieheen?
Ehkäpä nämä kommentit ovat sitä shokkihoitoa jota tarvitsen. Tekee hyvää nähdä millainen typerys sitä oikeasti on. Siinä olen samaa mieltä, että jotenkin sitä sopeutuu rooliinsa ja kyllä, ei niitä hyviä hetkiä niin paljoa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi mikä ääliö tuo mies. Eksäni oli myös aika kontrollifriikki. Muutettiin erilleen kun en enää jaksanut sitä kilvoittelua ja kiukuttelua, mutta ollaan tapailtu nyt vuosi eri asunnoista käsin, ja tämä toimii ihan hyvin. Yhteen en enää tuon kanssa muuta ennen kuin lapset on muuttaneet omiin koteihinsa, koska lapset saavat tuollaiset hermoheikot aspergerit aivan tolaltaan.
Samasta syystä me asutaan erillään. Asuttiin aikaisemmin yhdessä, mutta mies oli niin mahdoton, että näemme enää vain viikonloppuisin. Sama juttu myös lasten suhteen. Vaikka ovat omia lapsiaan, miehestä tulee ruutitynnyri ylimäärisen mölyn, velvollisuuksien ym. myötä.
Onnittelut, nämä provot paranevat ja kehittyvät, nyt jo n. 2/5! Näissä on kuitenkin toistuvasti samat jutut, jotka paljastavat kirjoittajan.
Minä hoitaisin ongelman vaihtamalla miestä. Kaikki hälytysmerkit ilmassa, ota etäisyyttä NYT ennen kuin on myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tule hyvä ihminen järkiisi, äläkä selittele miehen käytöstä parhain päin! Hän on luonnehäiriöinen, tavalla tai toisella ja piste. Ei tule homma jatkossa ainakaan paranemaan. Lähde, kun ei vielä ole myöhäistä!
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just... Tiedätkö olevasi läheisriippuvainen? Tekstisi paljastaa sen. Kukaan muu ei ota vastuuta toisen ihmisen tunteista kuin läheisriippuvainen.
Alapa tutustunaan tommy hellsteeniin muuhun kirjallisuuteen. Paranna ensin itsesi.
Jos tarkoitat Virtahepo olohuoneessa, niin olen lukenut sen. Kuten myös lähemmäs 50 muuta self help -kirjaa. Tunnustan oman heikkouteni, hyvässä ja pahassa. En silti jäisi väkivaltaisen tai hullun miehen armoille, tai olisin epätoivoinen että tämä mies olisi jotenkin parempi kuin on, tai ainoa mies maailmassa.
Tiedostan hänen kamalat taipumuksensa oikein hyvin. Itse asiassa jätin hänet jo 3 kk:ksi aikaisemmin, mutta ne hyvät asiat ajoi takaisin yhteen.
Minun elämäni ei siihen kaadu jos tämä suhde päättyisi, mutta ne hyvät hetken on sen verran hyviä, että olen jaksanut. Mietin vaan maksaako vaivaa, koska jokaisen pitäisi itse haluta muuttua tai koittaa ymmärtää omaa käytöstään. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu siltä.
Näinhän se menee. Minäkin elin 20 v dominoivan miehen kanssa. Koska uskon hyvään toisessa ihmisessä, koska ne hyvät puolet kannattelivat, koska olen hyvä antamaan anteeksi.
Sitten aloin pikkuhiljaa toipumaan läheisriippuvuudesta. Nykyään tajuan, että minä olin se, joka mahdollisti miehessä sen käytöksen.
Mitä tapahtui, erositteko vai muuttuiko miehen käytös kasvamisesi myötä?
Mies rakastui työkaveriinsa. Syyllisti minua siitä, että en arvosta häntä ja minusta on tullut etäinen. Kun kysyin, milloin olin muuttunut, niin ajankohta paikantuu siihen, kun aloin tekemään töitä itseni kanssa.
Erossa kävi ilmi, että minun suurimmat syyt olivat, etten tykkää metsässä kävelemisestä niin paljoa kuin hän, enkä musiikista, ja olen teoreettisempi kuin hän. Selvää, että tuo toinen nainen oli samanlainen kuin mies itse...
Kontrollifriikeille on tärkeää, että kaikki menee niin kuin itse haluaa. Toinen ihminen on sellainen kuin itse haluaa. Se ei ole aitoa rakkautta. Aito rakkaus hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin on. Vaatimukset tappavat rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just... Tiedätkö olevasi läheisriippuvainen? Tekstisi paljastaa sen. Kukaan muu ei ota vastuuta toisen ihmisen tunteista kuin läheisriippuvainen.
Alapa tutustunaan tommy hellsteeniin muuhun kirjallisuuteen. Paranna ensin itsesi.
Jos tarkoitat Virtahepo olohuoneessa, niin olen lukenut sen. Kuten myös lähemmäs 50 muuta self help -kirjaa. Tunnustan oman heikkouteni, hyvässä ja pahassa. En silti jäisi väkivaltaisen tai hullun miehen armoille, tai olisin epätoivoinen että tämä mies olisi jotenkin parempi kuin on, tai ainoa mies maailmassa.
Tiedostan hänen kamalat taipumuksensa oikein hyvin. Itse asiassa jätin hänet jo 3 kk:ksi aikaisemmin, mutta ne hyvät asiat ajoi takaisin yhteen.
Minun elämäni ei siihen kaadu jos tämä suhde päättyisi, mutta ne hyvät hetken on sen verran hyviä, että olen jaksanut. Mietin vaan maksaako vaivaa, koska jokaisen pitäisi itse haluta muuttua tai koittaa ymmärtää omaa käytöstään. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu siltä.
Näinhän se menee. Minäkin elin 20 v dominoivan miehen kanssa. Koska uskon hyvään toisessa ihmisessä, koska ne hyvät puolet kannattelivat, koska olen hyvä antamaan anteeksi.
Sitten aloin pikkuhiljaa toipumaan läheisriippuvuudesta. Nykyään tajuan, että minä olin se, joka mahdollisti miehessä sen käytöksen.
Mitä tapahtui, erositteko vai muuttuiko miehen käytös kasvamisesi myötä?
Mies rakastui työkaveriinsa. Syyllisti minua siitä, että en arvosta häntä ja minusta on tullut etäinen. Kun kysyin, milloin olin muuttunut, niin ajankohta paikantuu siihen, kun aloin tekemään töitä itseni kanssa.
Erossa kävi ilmi, että minun suurimmat syyt olivat, etten tykkää metsässä kävelemisestä niin paljoa kuin hän, enkä musiikista, ja olen teoreettisempi kuin hän. Selvää, että tuo toinen nainen oli samanlainen kuin mies itse...
Kontrollifriikeille on tärkeää, että kaikki menee niin kuin itse haluaa. Toinen ihminen on sellainen kuin itse haluaa. Se ei ole aitoa rakkautta. Aito rakkaus hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin on. Vaatimukset tappavat rakkauden.
Nojoo tismalleen sama kokemus nyt minulla. Kun mies heittäytyi riittävän kamalaksi, lakkasin pikku hiljaa välittämästä kaiken maailman kitinöistä. Lopulta en noteerannut enää hänen kiukkukaan ja kerran jopa erehdyin nauramaan sille.
Minä olen kuulemma myös kylmä, etäinen ja myös epäluotettava. Hän kuulemma joutuu kanssani elämään varpaillaan (koska on menettänyt kontrollin minuun siis, olisi voinut sanoa...). Kuulemma periaatteessa teen asiat oikein, mutta hän ajattelee, että hän ei ole vielä nähnyt kaikkea. Keskiössä siis hän ja hänen pluspistejärjestelmänsä... :P
Jätä mies, oman itsesi takia. Löydät jonkun jonka kanssa saat olla oma itsesi, tavata ystäviäsi ja nauttia elämästä. Ja jonka kanssa elämä on hyvää ja tasaista. Älä hukkaa itseäsi tuollaiseen suhteeseen, tuo kuulostaa aivan kauhealta. Mies tarvitsee henkistä apua mutta sinä et häntä pysty parantamaan.
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
On kaksi eri asiaa ymmärtää, mistä joku käytös johtuu ja suvaita kyseistä käytöstä. Sinä itse määrittelet sen, miten sinua saa kohdella ja toisaalta kaikki ovat kykeneväisiä muuttamaan omaa käyttäytymistään.
Miehen pettäminenkin oli siis sinun syy? Kumpi teistä lopulta pyysi pettämistä anteeksi? Mies on aikuinen ihminen joka on itse vastuussa teoistaan, oli niiden taustalla minkälaisia traumoja tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
Kiitos tästä ja allekirjoitan kaiken. Terapiaa mies tarvitsisi, mutta hänen se pitäisi huomata. Mies on jatkuvasti varpaillaan etsien kaiken maailman piilomerkityksiä, hylkäämisen ennusmerkkejä,tai hyväksymättömyyttä ja vaikea saada tuota menemään läpi, kun mies pelkää kuollakseen katsoa itse itseään ja vikojaan...
Kun koitan puhua hänelle, rakastavalla ja ystävällisellä tavalla ja korostan sitä että ymmärrän hänen tunteitaan tai pelkojaan, on tuloksena "niin mutta kun sinä teet pahemmin" tai joku vastaava kommentti, tai hänen lempparinsa "kun puhut näitä juttuja, minä hermostun, koska en tiedä mitä haluat ja minä en kelpaa"..... Ei ole helppoa. Tosin keskustelun yrityksetkin on jääneet enää satunnaisiksi muutaman kuukauden välein tapahtuviksi tuhoon tuomituiksi yrityksiksi. Lopputuloksena on järjetön riita.
Mitä enemmän mies vaistoaa, etten enää välitä niin paljoa, sen ilkeämmäksi käytöksensä muuttuu. Koittaa kaiketi peloissaan / vihoissaan häätää minut ennenkuin itse lähden. Huoh...
Alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaat tulkita ja lukea miestä aivan oikein, pisteet siitä. Eli pystyt tosiaan näkemään, mistä nuo kohtuuttomat reaktiot kumpuaa ja millainen mies voisi oikeasti olla, jos olisi siihen saanut jonkun mahdollisuuden.
Muutapa et voi sitten tehdäkään - sinä itse siis. Loppu on miehen ja hänen, toivottavasti hyvän ja paneutuvan terapeuttinsa välinen työ. Nimenomaan työtä se vaatii ja rankkaa on.
Miehellä aika kova kielto päällä puhua mistään lapsuudestaan tai mistä mikäkin voisi johtua, päättelin tuosta että jos sinä yrität puhua, mies suuttuu. Mistä hän silloin sinulle tarkkaan ottaen suuttuu? Etkö saa puhua mitään omia ajatuksiasi vai mistä?
Et voi omalla käytökselläsi suoraan muuttaa miehen sellaisia reaktioita ja käytösmalleja, jotka on hän pienenä lapsena oppinut selviytyäkseen silloin. Ne jatkuu yhä.
Niiden huomaaminen, ymmärtäminen ja sitten toimintamallien muuttaminen ei onnistu itsekseen tai jollain self-help-soopalla. Tarvitaan ammattilainen.
Huokuttele mies terapiaan mukaan eka kerran vaikka sillä perusteella, että sinulla itselläsi on niin huono olo että pitää mennä terapiaan. Ei varmaan tarvita kuin yksi käynti niin asia on selvä sekä miehelle että terapeutuille; hän on se joka tarvii apua. Tsemppia jos meinaat jaksaa mukana.
Kiitos tästä ja allekirjoitan kaiken. Terapiaa mies tarvitsisi, mutta hänen se pitäisi huomata. Mies on jatkuvasti varpaillaan etsien kaiken maailman piilomerkityksiä, hylkäämisen ennusmerkkejä,tai hyväksymättömyyttä ja vaikea saada tuota menemään läpi, kun mies pelkää kuollakseen katsoa itse itseään ja vikojaan...
Kun koitan puhua hänelle, rakastavalla ja ystävällisellä tavalla ja korostan sitä että ymmärrän hänen tunteitaan tai pelkojaan, on tuloksena "niin mutta kun sinä teet pahemmin" tai joku vastaava kommentti, tai hänen lempparinsa "kun puhut näitä juttuja, minä hermostun, koska en tiedä mitä haluat ja minä en kelpaa"..... Ei ole helppoa. Tosin keskustelun yrityksetkin on jääneet enää satunnaisiksi muutaman kuukauden välein tapahtuviksi tuhoon tuomituiksi yrityksiksi. Lopputuloksena on järjetön riita.
Mitä enemmän mies vaistoaa, etten enää välitä niin paljoa, sen ilkeämmäksi käytöksensä muuttuu. Koittaa kaiketi peloissaan / vihoissaan häätää minut ennenkuin itse lähden. Huoh...
Hei, tulen huutelemaan väliin, kun oma tilanne on kovin samanlainen. Olen itse päätynyt samantapaisiin kotikutoisiin päätelmiin, piirteinä pohjalla erityisherkkyyttä ja päällä säkillinen epäherkkää ja ymmärtämätöntä kasvatusta ja huonosti tukevaa kasvuympäristöä. Nämä ihmiset kasvavat kieroon "karaisemisesta".
Kaikki keskusteluyritykset päätyvät, ei riitaan, vaan miehen vihamelttariin ja mykkäkouluun, jota jatkuu monta päivää. Rauhallinen puhe, hiljainen ympäristö ja pehmeä valaistus ei auta mihinkään, kun puheenaihe on se, joka ei miellytä. Niin tyyntä naamaa ei voi ottaakaan, ettei siitä jotain piilomerkityksiä löytyisi, meilläkin etsitään niitä. Muutenkin on kyllä tarinallinen tyyppi, versioidaan ja sitten uskotaan niihin omiin versioihin, mihin milloinkin. Joku puhui aspergerista, tuttu juttu, mutta mielestäni tämä ei ole sitä, vaan jokin paljon ihmiskeskeisempi persoonallisuustyyppi.
Kävin oman terapian ja sain sillä oman pään selväksi. Ehdotin miehellekin omaa terapiaa, jolloin hän ehdotti pariterapiaa, joka aiemmin siis ei ole kelvannut. En tiedä, mikä mielenmuutokseen on siellä taustalla syynä. Jotenkin motivaatio on itsellä aika alhaalla, kun olen omassa keskusteluterapiassa saanut oman näkemykseni suhteen asioista siistiin pakettiin ja pois kuormittamasta päivittäistä elämää ja ajatuskin uusista räjähdysherkistä keskusteluista lennättää aykkeen tappiin. Ehkä voisin käydä yhden kerran katsomassa, vaikka olen ihan varma, että melttari siitäkin tulee. Joko mies vetää käynnin samalla pokerinaamalla kuin lasten hoitopalaverit ja raivoaa vasta kotona tai sitten pamahtaa paikanpäällä.
Minulla valitettavasti on paljon järjesteltävää, kun on lapsia ja sama osoite. Kuuntelen mielelläni kokemuksia, jos joku on yrittänyt olla pariterapiassa tällaisen ihmisen kanssa.
Mitä tapahtui, erositteko vai muuttuiko miehen käytös kasvamisesi myötä?