Sukupuolen kokemisesta

Vierailija kirjoitti:

Mua vähän häiritsee, jos puhutaan naisista joukkona. Ihan kuin siinä mukana tulisi jotain ominaisuuksia. Riippuu kyllä puhujasta. Kuitenkin oma kokemus on se, ettei itsellä ole erityisemmin mitään yhteistä muiden naisten kanssa, vain joidenkin.

Puhut kuitenkin itse "muista naisista" joukkona?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kirjoittaja antoi esimerkin, jotta ymmärtäisin: meikatessaan itsensä ja pukeutuessaan mekkoon ja korkokenkiin hän kokee itsensä erityisen naiselliseksi. Mutta eihän kokemus naisellisuudesta ole sama asia kuin kokemus sukupuolesta! Voin korkeintaan kokea ilmentäväni tuolloin onnistuneesti tietynlaista naisellisuuden määritelmää, mutta mitään kokemusta sukupuolestani se ei minussa herätä.

Referoit sen viestini nyt hieman yksipuolisesti. Sanoin, että minulla on jatkuvasti taustalla sellainen vahva käsitys siitä, että olen nainen. Kun teen tiettyjä (mainitsemiasi) asioita, kokemukseni siitä, että olen naisellinen ja nainen, vahvistuu ennestään. Sen sijaan kun teen asioita, joita yhteiskunta mieltää miehekkääksi, en koskaan tunne oloni mieheksi tai miehekkääksi, vaan aina naiseksi, joka nyt sattuu tekemään normaalisti miehisiksi tarkoitettuja asioita. Valitettavasti tämän parempaa keinoa en keksi selittämään jotain niin abstraktia käsitettä kuin tietty tunne tai tuntemus.

Anteeksi, en tehnyt sitä tarkoituksella. En varmaankaan ymmärtänyt viestiäsi oikein - enkä ymmärrä vieläkään.

Minäkin nimittäin tunnen oloni naiseksi silloin, kun teen "miehisiksi tarkoitettuja asioita", mutta tämä tunne syntyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että minulla on naisen ruumis. Kun meikkaan ja pukeudun mekkoon, tunnen oloni naiselliseksi (yhteiskunnan määrittämien standardien mukaan), mutta mitään varsinaista kokemusta omasta sukupuolestani (gender) tämä ei herätä. Korostamalla vaikkapa vyötäröä tai meikkaamalla saatan toki tulla tietoisemmaksi biologisesta sukupuolestani (sex).

Toivoisinkin, että kuvailisit tarkemmin sitä tunnetta ja sisäistä kokemusta omasta sukupuolestasi, joka sinulla säilyy vaatteista ja meikeistä riippumatta. Jos heräisit huomenna miehen ruumiissa ja pukeutuisit mieheksi, millainen olisi se sisäinen kokemuksesi tai tunteesi, josta tietäisit olevasi sukupuoleltasi (gender) kuitenkin nainen? Koita riisua tästä kokemuksesta pois ympäristön, kuten kasvatuksen, vaikutus sekä muistosi aiemmasta elämästäsi naisen ruumiissa, ja jättää jäljelle vain puhdas tietoisuus omasta sukupuolesta (gender).

Ap

Kun minä taas en ymmärrä laisinkaan sitä, miten jonkun kokemus omasta naiseudesta voi tulla siitä ruumiista. Jos menettäisit rintasi rintasyövälle, tuntisitko olevasi silloin vähemmän nainen? Jos sen lisäksi joku psykopaatti silpoisi sukuelimesi niin, ettei sitä enää vaginaksi voisi tunnistaa, et mielestäsi olisi enää nainen? Entä jos lääkäri ottaisi dna-testin ja toteaisi, että itse asiassa olet kromosomeiltasi mies, mutta puuttuvan testosteronituotannon vuoksi sinulle kehittyi kohdussa naisen elimet, tuntisitko sitten olosi mieheksi?

Minä vain tunnen oloni naiseksi. Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei sitä tunne, samoin kuin muitakin tunteita ja tuntemuksia. Sama kuin yrittäisi selittää vaikka surua jollekulle, joka ei sitä ole koskaan tuntenut. Voisin sanoa, että suru on kuin vääntävä möykky mahanpohjassa, ja sinä sanoisit, että ei, kun tuo on suolisto-ongelma. Voisi kai tavallaan sanoa, että tunnen jotain kehodysforian vastakohtaa: kun ajattelen vaikka niitä rintojani, tunnen, että niissä on jotain oikeaa, kun kehodysforiaa kokeva tuntisi vääryyden tunnetta. Se, että muuttuisin mieheksi, saisi minut tuntemaan oloni vääräksi. Jo se, että netissä joskus englanniksi puhuvat käyttävät minusta pronominia "he", särähtää korvaani vääränä ja tekee mieli korjata se.

Kai voisi sanoa, että minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiä, samalla tapaa kuin jollekulle toiselle vaikka suomalaisuus tai tietty ihonväri saattaa olla. Minä taas en usko, että kokisin mitään ristiriitaa, jos olisinkin syntynyt afrikkalaiseksi naiseksi, mutta kokisin, jos olisin syntynyt suomalaiseksi, valko-ihoiseksi mieheksi.

Kyllähän monet rintansa tai vaikka kohtunsa esim. syövän takia menettäneet kokee ittensä vähemmän naisiksi. Just saying.

En kiellä, etteikö sukupuolen kokemus jollekulle voisi tulla nimenomaan oikeanlaisesta kehosta. En vain koe, että se on näin minun kohdallani.

Se taitaa vaihdella, kuinka voimakkaasti ihminen kokee olevansa jotain sukupuolta. Mitä voimakkaammin kokee olevansa jotai sukupuolta niin sen isompi ristiriita, jos keho ei vastaa koettua sukupuolta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vähän häiritsee, jos puhutaan naisista joukkona. Ihan kuin siinä mukana tulisi jotain ominaisuuksia. Riippuu kyllä puhujasta. Kuitenkin oma kokemus on se, ettei itsellä ole erityisemmin mitään yhteistä muiden naisten kanssa, vain joidenkin.

Puhut kuitenkin itse "muista naisista" joukkona?

Ap

Puhun yleensä ihmisistä, tyypeistä, työkavereista, opiskelukavereista jne. aika vähän käytän nainen-sanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kirjoittaja antoi esimerkin, jotta ymmärtäisin: meikatessaan itsensä ja pukeutuessaan mekkoon ja korkokenkiin hän kokee itsensä erityisen naiselliseksi. Mutta eihän kokemus naisellisuudesta ole sama asia kuin kokemus sukupuolesta! Voin korkeintaan kokea ilmentäväni tuolloin onnistuneesti tietynlaista naisellisuuden määritelmää, mutta mitään kokemusta sukupuolestani se ei minussa herätä.

Referoit sen viestini nyt hieman yksipuolisesti. Sanoin, että minulla on jatkuvasti taustalla sellainen vahva käsitys siitä, että olen nainen. Kun teen tiettyjä (mainitsemiasi) asioita, kokemukseni siitä, että olen naisellinen ja nainen, vahvistuu ennestään. Sen sijaan kun teen asioita, joita yhteiskunta mieltää miehekkääksi, en koskaan tunne oloni mieheksi tai miehekkääksi, vaan aina naiseksi, joka nyt sattuu tekemään normaalisti miehisiksi tarkoitettuja asioita. Valitettavasti tämän parempaa keinoa en keksi selittämään jotain niin abstraktia käsitettä kuin tietty tunne tai tuntemus.

Anteeksi, en tehnyt sitä tarkoituksella. En varmaankaan ymmärtänyt viestiäsi oikein - enkä ymmärrä vieläkään.

Minäkin nimittäin tunnen oloni naiseksi silloin, kun teen "miehisiksi tarkoitettuja asioita", mutta tämä tunne syntyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että minulla on naisen ruumis. Kun meikkaan ja pukeudun mekkoon, tunnen oloni naiselliseksi (yhteiskunnan määrittämien standardien mukaan), mutta mitään varsinaista kokemusta omasta sukupuolestani (gender) tämä ei herätä. Korostamalla vaikkapa vyötäröä tai meikkaamalla saatan toki tulla tietoisemmaksi biologisesta sukupuolestani (sex).

Toivoisinkin, että kuvailisit tarkemmin sitä tunnetta ja sisäistä kokemusta omasta sukupuolestasi, joka sinulla säilyy vaatteista ja meikeistä riippumatta. Jos heräisit huomenna miehen ruumiissa ja pukeutuisit mieheksi, millainen olisi se sisäinen kokemuksesi tai tunteesi, josta tietäisit olevasi sukupuoleltasi (gender) kuitenkin nainen? Koita riisua tästä kokemuksesta pois ympäristön, kuten kasvatuksen, vaikutus sekä muistosi aiemmasta elämästäsi naisen ruumiissa, ja jättää jäljelle vain puhdas tietoisuus omasta sukupuolesta (gender).

Ap

Kun minä taas en ymmärrä laisinkaan sitä, miten jonkun kokemus omasta naiseudesta voi tulla siitä ruumiista. Jos menettäisit rintasi rintasyövälle, tuntisitko olevasi silloin vähemmän nainen? Jos sen lisäksi joku psykopaatti silpoisi sukuelimesi niin, ettei sitä enää vaginaksi voisi tunnistaa, et mielestäsi olisi enää nainen? Entä jos lääkäri ottaisi dna-testin ja toteaisi, että itse asiassa olet kromosomeiltasi mies, mutta puuttuvan testosteronituotannon vuoksi sinulle kehittyi kohdussa naisen elimet, tuntisitko sitten olosi mieheksi?

Minä vain tunnen oloni naiseksi. Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei sitä tunne, samoin kuin muitakin tunteita ja tuntemuksia. Sama kuin yrittäisi selittää vaikka surua jollekulle, joka ei sitä ole koskaan tuntenut. Voisin sanoa, että suru on kuin vääntävä möykky mahanpohjassa, ja sinä sanoisit, että ei, kun tuo on suolisto-ongelma. Voisi kai tavallaan sanoa, että tunnen jotain kehodysforian vastakohtaa: kun ajattelen vaikka niitä rintojani, tunnen, että niissä on jotain oikeaa, kun kehodysforiaa kokeva tuntisi vääryyden tunnetta. Se, että muuttuisin mieheksi, saisi minut tuntemaan oloni vääräksi. Jo se, että netissä joskus englanniksi puhuvat käyttävät minusta pronominia "he", särähtää korvaani vääränä ja tekee mieli korjata se.

Kai voisi sanoa, että minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiä, samalla tapaa kuin jollekulle toiselle vaikka suomalaisuus tai tietty ihonväri saattaa olla. Minä taas en usko, että kokisin mitään ristiriitaa, jos olisinkin syntynyt afrikkalaiseksi naiseksi, mutta kokisin, jos olisin syntynyt suomalaiseksi, valko-ihoiseksi mieheksi.

En usko, että tuntisin itseäni vähemmän naiseksi ilman toista rintaa, mutta tämä johtuisi siitä, että minut on kasvatettu identifioimaan itseni naiseksi, minua on aina kohdeltu naisena, ja olen elänyt viimeiset 30 vuotta naisena. Samasta syystä minunkin korvaani särähtäisi, jos minuun viitattaisiin miehenä, koska identifioidun naiseksi. Mutta syy siihen, miksi identifioidun naiseksi, on kehoni, saamani kasvatus, tottumus jne.

Samoin, kun ajattelen rintojani, koen, että niissä on jotain oikeaa, koska naisen ruumiiseen tyypillisesti kuuluu kaksi rintaa, ja olen naisen ruumiissa. Tietenkin myös minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiäni, koska olen kasvanut pitämään itseäni naisena, mutta mitään sisäistä, näistä tekijöistä irrallista kokemusta omasta sukupuolestani minulla ei ole.

Ap

Miten erotat sen, että tunnet itsesi naiseksi, koska sinut on siksi kasvatettu, ja sen, että tunnet itsesi naiseksi, piste?

Minä olen vasta kahdenkymmenen vuoden puolella, ja en koe, että minua on erityisesti naiseksi kasvatettu. Sain tehdä lapsena ihan mitä tahdoin, ja leikinkin yleensä dinosauruksilla ja pikkuautoilla, rymysin metsässä ja pyörin naapurin poikien kanssa. Silti, kun teini-iässä kaverini kertoi minulle olevansa transsukupuolinen ja pohdin asiaa ymmärtääkseni kaveriani, jouduin toteamaan, että kyllä minulla oli ihan yhtä vahva, automaattinen kokemus itsestäni naisena, kuin kaverillani oli itsestään miehenä. En ollut kiinnittänyt siihen huomiota, kun se ei millään tapaa haitannut elämääni, mutta kun ikään kuin osoitin valon siihen, niin siellä se käsitys oli, yhtä vahvana kuin käsitys siitä, että olen olemassa. Muistan, kun joskus ylä-asteella kirjoitin itsepäisesti historian vihkoni nimeksi aina "Herstoria", koska kuvittelin, että se oli feminististä ja feminismi oli se tapa ilmentää sitä, kuinka tunsin oloni naiseksi. Muistan nimenomaan, että se sai minussa saman tunteen aikaan kuin se, kun nykyään vedän korolliset talvisaappaani jalkaan.

Pidät mahdollisena, että joku voi tuntea fyysisen sukupuolensa olevan väärä. Miksi sinusta on niin vaikea uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea?

Tarkoitin tuolla kasvatuksella sitä, että minuun on esimerkiksi vauvasta asti viitattu tyttönä. Koska minua on lapsesta asti kutsuttu tytöksi, olen myös itse oppinut mieltämään itseni tytöksi. Koska minulla on ollut esimerkiksi tytön kehoon tyypillisesti kuuluvia piirteitä, minulla ei ole ollut syytä epäillä, että olisinkin poika. Vaikka olen myös leikkinyt dinosauruksilla ja milloin milläkin, olen pitänyt itseäni tyttönä, koska sellaiseksi minut on aina luokiteltu.

Ei minusta ole millään tavalla vaikeaa uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea, olet ymmärtänyt minut väärin. Syy tämän aloituksen tekemiseen ei ollut se, ettenkö voisi uskoa jonkun kokevan sukupuolensa oikeaksi, vaan se, että minulla itselläni ei (eikä miehelläni) ole minkäänlaista "sisäistä" kokemusta sukupuolesta, ja halusin tietää, miltä kyseinen kokemus tuntuu tai miten se ilmenee.

Ap

Transmies tulee kuittaamaan, että minä lapsesta asti koin nämä tytöksi ryhmittelyt vääriksi. Siis ei istu, ei sovi. Podin kamalaa kikkelikateutta ja selitin vanhemmille, että minulla on sellainen olo, että minulla kuuluisi olla pippeli ja minä olen poika. Sitten kun rinnat kasvoivat, niin aloin kokemaan niistä ahdistusta. Siitä iski masennuspiraali ja syrjäytyminen, koska suihkussa vierastin kehoa ja ahdistuin rintakehästä hyperventilaation kautta paniikkikohtauksiin ja lopulta en uskaltanut enää suihkuun. Minulla on myös haamuraaja jalkovälissä. Koko ikäni olen tuntenut haamuraajana peniksen, mikä minua on häirinnyt jo vuosikymmeniä. Muistan myös aktuaalisia hämmennyksiä koulussa, kun on tullut jakoja tytöt tänne ja pojat tuonne. Vaikka joka paikassa toitotettiin, että olen tytär ja prinsessa, en vain kokenut termejä omaksi ja menin aina lukkoon, kun tuli jako sukupuolien perusteella. Automaationa meinasin lähteä poikien sekaan ja sitten muistin, että niin joo, pillu. Mun pitää mennä noiden perään. Näiden sukupuolettomien kokemuksista en oikeastaan osaa mitään sanoa, kun ei omakohtaista kokemusta ole. Miten tätä yleisesti selitän kaapista tullessa " Ajattele *aseta tähän keskustelukumppanin vastakkaista sukupuolta oleva perheenjäsen/tyttö- tai poikaystävä jne* jos heräisit sen kehossa joku kaunis aamu ja joutuisit elämään sillä tavalla lopun ikääsi ja törmäisit kaikkiin niihin odotuksiin mihin x. Saisit saman kohtelun julkisilla paikoilla. Kaikki muut näkisivät jotain aivan muuta ja joutuisit todistelemaan, että ulkokuori ja sisin menee ristiin ja murtamaan muiden ennakkoluuloja itsestäsi päivästä toiseen". Tällä mielikuvitusharjoituksella olen useimmiten saanut itseni ymmärretyksi. Toki poikkeuksiakin löytyy ja näitä, jotka ovat haluttomia uskomaan minusta mitään transsukupuolista. Että olen vain hullu tai sekaisin päästäni. Näille nyt ei voi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kirjoittaja antoi esimerkin, jotta ymmärtäisin: meikatessaan itsensä ja pukeutuessaan mekkoon ja korkokenkiin hän kokee itsensä erityisen naiselliseksi. Mutta eihän kokemus naisellisuudesta ole sama asia kuin kokemus sukupuolesta! Voin korkeintaan kokea ilmentäväni tuolloin onnistuneesti tietynlaista naisellisuuden määritelmää, mutta mitään kokemusta sukupuolestani se ei minussa herätä.

Referoit sen viestini nyt hieman yksipuolisesti. Sanoin, että minulla on jatkuvasti taustalla sellainen vahva käsitys siitä, että olen nainen. Kun teen tiettyjä (mainitsemiasi) asioita, kokemukseni siitä, että olen naisellinen ja nainen, vahvistuu ennestään. Sen sijaan kun teen asioita, joita yhteiskunta mieltää miehekkääksi, en koskaan tunne oloni mieheksi tai miehekkääksi, vaan aina naiseksi, joka nyt sattuu tekemään normaalisti miehisiksi tarkoitettuja asioita. Valitettavasti tämän parempaa keinoa en keksi selittämään jotain niin abstraktia käsitettä kuin tietty tunne tai tuntemus.

Anteeksi, en tehnyt sitä tarkoituksella. En varmaankaan ymmärtänyt viestiäsi oikein - enkä ymmärrä vieläkään.

Minäkin nimittäin tunnen oloni naiseksi silloin, kun teen "miehisiksi tarkoitettuja asioita", mutta tämä tunne syntyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että minulla on naisen ruumis. Kun meikkaan ja pukeudun mekkoon, tunnen oloni naiselliseksi (yhteiskunnan määrittämien standardien mukaan), mutta mitään varsinaista kokemusta omasta sukupuolestani (gender) tämä ei herätä. Korostamalla vaikkapa vyötäröä tai meikkaamalla saatan toki tulla tietoisemmaksi biologisesta sukupuolestani (sex).

Toivoisinkin, että kuvailisit tarkemmin sitä tunnetta ja sisäistä kokemusta omasta sukupuolestasi, joka sinulla säilyy vaatteista ja meikeistä riippumatta. Jos heräisit huomenna miehen ruumiissa ja pukeutuisit mieheksi, millainen olisi se sisäinen kokemuksesi tai tunteesi, josta tietäisit olevasi sukupuoleltasi (gender) kuitenkin nainen? Koita riisua tästä kokemuksesta pois ympäristön, kuten kasvatuksen, vaikutus sekä muistosi aiemmasta elämästäsi naisen ruumiissa, ja jättää jäljelle vain puhdas tietoisuus omasta sukupuolesta (gender).

Ap

Kun minä taas en ymmärrä laisinkaan sitä, miten jonkun kokemus omasta naiseudesta voi tulla siitä ruumiista. Jos menettäisit rintasi rintasyövälle, tuntisitko olevasi silloin vähemmän nainen? Jos sen lisäksi joku psykopaatti silpoisi sukuelimesi niin, ettei sitä enää vaginaksi voisi tunnistaa, et mielestäsi olisi enää nainen? Entä jos lääkäri ottaisi dna-testin ja toteaisi, että itse asiassa olet kromosomeiltasi mies, mutta puuttuvan testosteronituotannon vuoksi sinulle kehittyi kohdussa naisen elimet, tuntisitko sitten olosi mieheksi?

Minä vain tunnen oloni naiseksi. Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei sitä tunne, samoin kuin muitakin tunteita ja tuntemuksia. Sama kuin yrittäisi selittää vaikka surua jollekulle, joka ei sitä ole koskaan tuntenut. Voisin sanoa, että suru on kuin vääntävä möykky mahanpohjassa, ja sinä sanoisit, että ei, kun tuo on suolisto-ongelma. Voisi kai tavallaan sanoa, että tunnen jotain kehodysforian vastakohtaa: kun ajattelen vaikka niitä rintojani, tunnen, että niissä on jotain oikeaa, kun kehodysforiaa kokeva tuntisi vääryyden tunnetta. Se, että muuttuisin mieheksi, saisi minut tuntemaan oloni vääräksi. Jo se, että netissä joskus englanniksi puhuvat käyttävät minusta pronominia "he", särähtää korvaani vääränä ja tekee mieli korjata se.

Kai voisi sanoa, että minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiä, samalla tapaa kuin jollekulle toiselle vaikka suomalaisuus tai tietty ihonväri saattaa olla. Minä taas en usko, että kokisin mitään ristiriitaa, jos olisinkin syntynyt afrikkalaiseksi naiseksi, mutta kokisin, jos olisin syntynyt suomalaiseksi, valko-ihoiseksi mieheksi.

En usko, että tuntisin itseäni vähemmän naiseksi ilman toista rintaa, mutta tämä johtuisi siitä, että minut on kasvatettu identifioimaan itseni naiseksi, minua on aina kohdeltu naisena, ja olen elänyt viimeiset 30 vuotta naisena. Samasta syystä minunkin korvaani särähtäisi, jos minuun viitattaisiin miehenä, koska identifioidun naiseksi. Mutta syy siihen, miksi identifioidun naiseksi, on kehoni, saamani kasvatus, tottumus jne.

Samoin, kun ajattelen rintojani, koen, että niissä on jotain oikeaa, koska naisen ruumiiseen tyypillisesti kuuluu kaksi rintaa, ja olen naisen ruumiissa. Tietenkin myös minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiäni, koska olen kasvanut pitämään itseäni naisena, mutta mitään sisäistä, näistä tekijöistä irrallista kokemusta omasta sukupuolestani minulla ei ole.

Ap

Miten erotat sen, että tunnet itsesi naiseksi, koska sinut on siksi kasvatettu, ja sen, että tunnet itsesi naiseksi, piste?

Minä olen vasta kahdenkymmenen vuoden puolella, ja en koe, että minua on erityisesti naiseksi kasvatettu. Sain tehdä lapsena ihan mitä tahdoin, ja leikinkin yleensä dinosauruksilla ja pikkuautoilla, rymysin metsässä ja pyörin naapurin poikien kanssa. Silti, kun teini-iässä kaverini kertoi minulle olevansa transsukupuolinen ja pohdin asiaa ymmärtääkseni kaveriani, jouduin toteamaan, että kyllä minulla oli ihan yhtä vahva, automaattinen kokemus itsestäni naisena, kuin kaverillani oli itsestään miehenä. En ollut kiinnittänyt siihen huomiota, kun se ei millään tapaa haitannut elämääni, mutta kun ikään kuin osoitin valon siihen, niin siellä se käsitys oli, yhtä vahvana kuin käsitys siitä, että olen olemassa. Muistan, kun joskus ylä-asteella kirjoitin itsepäisesti historian vihkoni nimeksi aina "Herstoria", koska kuvittelin, että se oli feminististä ja feminismi oli se tapa ilmentää sitä, kuinka tunsin oloni naiseksi. Muistan nimenomaan, että se sai minussa saman tunteen aikaan kuin se, kun nykyään vedän korolliset talvisaappaani jalkaan.

Pidät mahdollisena, että joku voi tuntea fyysisen sukupuolensa olevan väärä. Miksi sinusta on niin vaikea uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea?

Tarkoitin tuolla kasvatuksella sitä, että minuun on esimerkiksi vauvasta asti viitattu tyttönä. Koska minua on lapsesta asti kutsuttu tytöksi, olen myös itse oppinut mieltämään itseni tytöksi. Koska minulla on ollut esimerkiksi tytön kehoon tyypillisesti kuuluvia piirteitä, minulla ei ole ollut syytä epäillä, että olisinkin poika. Vaikka olen myös leikkinyt dinosauruksilla ja milloin milläkin, olen pitänyt itseäni tyttönä, koska sellaiseksi minut on aina luokiteltu.

Ei minusta ole millään tavalla vaikeaa uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea, olet ymmärtänyt minut väärin. Syy tämän aloituksen tekemiseen ei ollut se, ettenkö voisi uskoa jonkun kokevan sukupuolensa oikeaksi, vaan se, että minulla itselläni ei (eikä miehelläni) ole minkäänlaista "sisäistä" kokemusta sukupuolesta, ja halusin tietää, miltä kyseinen kokemus tuntuu tai miten se ilmenee.

Ap

Voisin sanoa, että kokemukseni tuosta "olen tyttö koska minut on luokiteltu tytöksi"-asiasta oli aika samantyyppinen, ennen kuin jouduin tekemään itsetutkiskelua transsukupuolista ystävääni ymmärtääkseni. En siksi tahtonut ymmärtää, miksi ystäväni ei vain voinut elää tyttönä, kunnes olisi tarpeeksi vanha käydäkseen leikkauksissa ja vaihtaakseen sukupuolensa mieheksi, vaan halusi yrittää näyttää vähintäänkin mahdollisimman angrogyyniltä, ja netissä ilmoitti sukupuolekseen pojan. Mutta kun oikein rupesin ajattelemaan omia tuntemuksiani, sitä mikä minusta tekee naisen, minkä takia olen nainen, niin tuntui, että siellä pohjalla oli jotain muutakin, ikään kuin jotain alkukantaisempaa ja voimakkaampaa, kuin vain se, että minua kutsuttiin naiseksi. On minua kutsuttu myös etunimelläni koko ikäni, mutta se, että minua kutsutaan väärällä etunimellä, särähtää korvaani paljon vähemmän kuin se, että viitataan väärällä pronominilla.

Aiempi kommentoija, joka sanoi sukupuolen kokemuksen olevan voimakkaampi joillakin ja vähemmän voimakas joillain, kuulostaa minusta oikealta. Minulla sattuu olemaan voimakas käsitys siitä, että sukupuoleni on kehoni kanssa oikea. En sitten tiedä, onko tämä se normaali vai eikö. Voi olla, että monella muullakin on, mutta he eivät ole vain tajunneet sitä, kun eivät ole joutuneet pohtimaan sitä, mikä heistä tekee naisen. Tai sitten minä vain olen kummallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kirjoittaja antoi esimerkin, jotta ymmärtäisin: meikatessaan itsensä ja pukeutuessaan mekkoon ja korkokenkiin hän kokee itsensä erityisen naiselliseksi. Mutta eihän kokemus naisellisuudesta ole sama asia kuin kokemus sukupuolesta! Voin korkeintaan kokea ilmentäväni tuolloin onnistuneesti tietynlaista naisellisuuden määritelmää, mutta mitään kokemusta sukupuolestani se ei minussa herätä.

Referoit sen viestini nyt hieman yksipuolisesti. Sanoin, että minulla on jatkuvasti taustalla sellainen vahva käsitys siitä, että olen nainen. Kun teen tiettyjä (mainitsemiasi) asioita, kokemukseni siitä, että olen naisellinen ja nainen, vahvistuu ennestään. Sen sijaan kun teen asioita, joita yhteiskunta mieltää miehekkääksi, en koskaan tunne oloni mieheksi tai miehekkääksi, vaan aina naiseksi, joka nyt sattuu tekemään normaalisti miehisiksi tarkoitettuja asioita. Valitettavasti tämän parempaa keinoa en keksi selittämään jotain niin abstraktia käsitettä kuin tietty tunne tai tuntemus.

Anteeksi, en tehnyt sitä tarkoituksella. En varmaankaan ymmärtänyt viestiäsi oikein - enkä ymmärrä vieläkään.

Minäkin nimittäin tunnen oloni naiseksi silloin, kun teen "miehisiksi tarkoitettuja asioita", mutta tämä tunne syntyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että minulla on naisen ruumis. Kun meikkaan ja pukeudun mekkoon, tunnen oloni naiselliseksi (yhteiskunnan määrittämien standardien mukaan), mutta mitään varsinaista kokemusta omasta sukupuolestani (gender) tämä ei herätä. Korostamalla vaikkapa vyötäröä tai meikkaamalla saatan toki tulla tietoisemmaksi biologisesta sukupuolestani (sex).

Toivoisinkin, että kuvailisit tarkemmin sitä tunnetta ja sisäistä kokemusta omasta sukupuolestasi, joka sinulla säilyy vaatteista ja meikeistä riippumatta. Jos heräisit huomenna miehen ruumiissa ja pukeutuisit mieheksi, millainen olisi se sisäinen kokemuksesi tai tunteesi, josta tietäisit olevasi sukupuoleltasi (gender) kuitenkin nainen? Koita riisua tästä kokemuksesta pois ympäristön, kuten kasvatuksen, vaikutus sekä muistosi aiemmasta elämästäsi naisen ruumiissa, ja jättää jäljelle vain puhdas tietoisuus omasta sukupuolesta (gender).

Ap

Kun minä taas en ymmärrä laisinkaan sitä, miten jonkun kokemus omasta naiseudesta voi tulla siitä ruumiista. Jos menettäisit rintasi rintasyövälle, tuntisitko olevasi silloin vähemmän nainen? Jos sen lisäksi joku psykopaatti silpoisi sukuelimesi niin, ettei sitä enää vaginaksi voisi tunnistaa, et mielestäsi olisi enää nainen? Entä jos lääkäri ottaisi dna-testin ja toteaisi, että itse asiassa olet kromosomeiltasi mies, mutta puuttuvan testosteronituotannon vuoksi sinulle kehittyi kohdussa naisen elimet, tuntisitko sitten olosi mieheksi?

Minä vain tunnen oloni naiseksi. Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei sitä tunne, samoin kuin muitakin tunteita ja tuntemuksia. Sama kuin yrittäisi selittää vaikka surua jollekulle, joka ei sitä ole koskaan tuntenut. Voisin sanoa, että suru on kuin vääntävä möykky mahanpohjassa, ja sinä sanoisit, että ei, kun tuo on suolisto-ongelma. Voisi kai tavallaan sanoa, että tunnen jotain kehodysforian vastakohtaa: kun ajattelen vaikka niitä rintojani, tunnen, että niissä on jotain oikeaa, kun kehodysforiaa kokeva tuntisi vääryyden tunnetta. Se, että muuttuisin mieheksi, saisi minut tuntemaan oloni vääräksi. Jo se, että netissä joskus englanniksi puhuvat käyttävät minusta pronominia "he", särähtää korvaani vääränä ja tekee mieli korjata se.

Kai voisi sanoa, että minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiä, samalla tapaa kuin jollekulle toiselle vaikka suomalaisuus tai tietty ihonväri saattaa olla. Minä taas en usko, että kokisin mitään ristiriitaa, jos olisinkin syntynyt afrikkalaiseksi naiseksi, mutta kokisin, jos olisin syntynyt suomalaiseksi, valko-ihoiseksi mieheksi.

En usko, että tuntisin itseäni vähemmän naiseksi ilman toista rintaa, mutta tämä johtuisi siitä, että minut on kasvatettu identifioimaan itseni naiseksi, minua on aina kohdeltu naisena, ja olen elänyt viimeiset 30 vuotta naisena. Samasta syystä minunkin korvaani särähtäisi, jos minuun viitattaisiin miehenä, koska identifioidun naiseksi. Mutta syy siihen, miksi identifioidun naiseksi, on kehoni, saamani kasvatus, tottumus jne.

Samoin, kun ajattelen rintojani, koen, että niissä on jotain oikeaa, koska naisen ruumiiseen tyypillisesti kuuluu kaksi rintaa, ja olen naisen ruumiissa. Tietenkin myös minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiäni, koska olen kasvanut pitämään itseäni naisena, mutta mitään sisäistä, näistä tekijöistä irrallista kokemusta omasta sukupuolestani minulla ei ole.

Ap

Miten erotat sen, että tunnet itsesi naiseksi, koska sinut on siksi kasvatettu, ja sen, että tunnet itsesi naiseksi, piste?

Minä olen vasta kahdenkymmenen vuoden puolella, ja en koe, että minua on erityisesti naiseksi kasvatettu. Sain tehdä lapsena ihan mitä tahdoin, ja leikinkin yleensä dinosauruksilla ja pikkuautoilla, rymysin metsässä ja pyörin naapurin poikien kanssa. Silti, kun teini-iässä kaverini kertoi minulle olevansa transsukupuolinen ja pohdin asiaa ymmärtääkseni kaveriani, jouduin toteamaan, että kyllä minulla oli ihan yhtä vahva, automaattinen kokemus itsestäni naisena, kuin kaverillani oli itsestään miehenä. En ollut kiinnittänyt siihen huomiota, kun se ei millään tapaa haitannut elämääni, mutta kun ikään kuin osoitin valon siihen, niin siellä se käsitys oli, yhtä vahvana kuin käsitys siitä, että olen olemassa. Muistan, kun joskus ylä-asteella kirjoitin itsepäisesti historian vihkoni nimeksi aina "Herstoria", koska kuvittelin, että se oli feminististä ja feminismi oli se tapa ilmentää sitä, kuinka tunsin oloni naiseksi. Muistan nimenomaan, että se sai minussa saman tunteen aikaan kuin se, kun nykyään vedän korolliset talvisaappaani jalkaan.

Pidät mahdollisena, että joku voi tuntea fyysisen sukupuolensa olevan väärä. Miksi sinusta on niin vaikea uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea?

Tarkoitin tuolla kasvatuksella sitä, että minuun on esimerkiksi vauvasta asti viitattu tyttönä. Koska minua on lapsesta asti kutsuttu tytöksi, olen myös itse oppinut mieltämään itseni tytöksi. Koska minulla on ollut esimerkiksi tytön kehoon tyypillisesti kuuluvia piirteitä, minulla ei ole ollut syytä epäillä, että olisinkin poika. Vaikka olen myös leikkinyt dinosauruksilla ja milloin milläkin, olen pitänyt itseäni tyttönä, koska sellaiseksi minut on aina luokiteltu.

Ei minusta ole millään tavalla vaikeaa uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea, olet ymmärtänyt minut väärin. Syy tämän aloituksen tekemiseen ei ollut se, ettenkö voisi uskoa jonkun kokevan sukupuolensa oikeaksi, vaan se, että minulla itselläni ei (eikä miehelläni) ole minkäänlaista "sisäistä" kokemusta sukupuolesta, ja halusin tietää, miltä kyseinen kokemus tuntuu tai miten se ilmenee.

Ap

Voisin sanoa, että kokemukseni tuosta "olen tyttö koska minut on luokiteltu tytöksi"-asiasta oli aika samantyyppinen, ennen kuin jouduin tekemään itsetutkiskelua transsukupuolista ystävääni ymmärtääkseni. En siksi tahtonut ymmärtää, miksi ystäväni ei vain voinut elää tyttönä, kunnes olisi tarpeeksi vanha käydäkseen leikkauksissa ja vaihtaakseen sukupuolensa mieheksi, vaan halusi yrittää näyttää vähintäänkin mahdollisimman angrogyyniltä, ja netissä ilmoitti sukupuolekseen pojan. Mutta kun oikein rupesin ajattelemaan omia tuntemuksiani, sitä mikä minusta tekee naisen, minkä takia olen nainen, niin tuntui, että siellä pohjalla oli jotain muutakin, ikään kuin jotain alkukantaisempaa ja voimakkaampaa, kuin vain se, että minua kutsuttiin naiseksi. On minua kutsuttu myös etunimelläni koko ikäni, mutta se, että minua kutsutaan väärällä etunimellä, särähtää korvaani paljon vähemmän kuin se, että viitataan väärällä pronominilla.

Aiempi kommentoija, joka sanoi sukupuolen kokemuksen olevan voimakkaampi joillakin ja vähemmän voimakas joillain, kuulostaa minusta oikealta. Minulla sattuu olemaan voimakas käsitys siitä, että sukupuoleni on kehoni kanssa oikea. En sitten tiedä, onko tämä se normaali vai eikö. Voi olla, että monella muullakin on, mutta he eivät ole vain tajunneet sitä, kun eivät ole joutuneet pohtimaan sitä, mikä heistä tekee naisen. Tai sitten minä vain olen kummallinen.

Pystyisitkö antamaan joitain esimerkkejä niistä asioista, jotka saavat sinut kokemaan, että olet nainen? Sellaisista asioista, jotka pätevät kohdallasi aina ja kaikkialla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Transmies tulee kuittaamaan, että minä lapsesta asti koin nämä tytöksi ryhmittelyt vääriksi. Siis ei istu, ei sovi. Podin kamalaa kikkelikateutta ja selitin vanhemmille, että minulla on sellainen olo, että minulla kuuluisi olla pippeli ja minä olen poika. Sitten kun rinnat kasvoivat, niin aloin kokemaan niistä ahdistusta. Siitä iski masennuspiraali ja syrjäytyminen, koska suihkussa vierastin kehoa ja ahdistuin rintakehästä hyperventilaation kautta paniikkikohtauksiin ja lopulta en uskaltanut enää suihkuun. Minulla on myös haamuraaja jalkovälissä. Koko ikäni olen tuntenut haamuraajana peniksen, mikä minua on häirinnyt jo vuosikymmeniä. Muistan myös aktuaalisia hämmennyksiä koulussa, kun on tullut jakoja tytöt tänne ja pojat tuonne. Vaikka joka paikassa toitotettiin, että olen tytär ja prinsessa, en vain kokenut termejä omaksi ja menin aina lukkoon, kun tuli jako sukupuolien perusteella. Automaationa meinasin lähteä poikien sekaan ja sitten muistin, että niin joo, pillu. Mun pitää mennä noiden perään. Näiden sukupuolettomien kokemuksista en oikeastaan osaa mitään sanoa, kun ei omakohtaista kokemusta ole. Miten tätä yleisesti selitän kaapista tullessa " Ajattele *aseta tähän keskustelukumppanin vastakkaista sukupuolta oleva perheenjäsen/tyttö- tai poikaystävä jne* jos heräisit sen kehossa joku kaunis aamu ja joutuisit elämään sillä tavalla lopun ikääsi ja törmäisit kaikkiin niihin odotuksiin mihin x. Saisit saman kohtelun julkisilla paikoilla. Kaikki muut näkisivät jotain aivan muuta ja joutuisit todistelemaan, että ulkokuori ja sisin menee ristiin ja murtamaan muiden ennakkoluuloja itsestäsi päivästä toiseen". Tällä mielikuvitusharjoituksella olen useimmiten saanut itseni ymmärretyksi. Toki poikkeuksiakin löytyy ja näitä, jotka ovat haluttomia uskomaan minusta mitään transsukupuolista. Että olen vain hullu tai sekaisin päästäni. Näille nyt ei voi mitään. 

On todella mielenkiintoista (toki myös myötätuntoa herättävää), miten joillekin herää jo lapsena hyvin voimakkaana se kokemus, että on väärässä kehossa. Itselle kun ei ole herännyt minkäänlaista kokemusta. Sukupuoli tuntuu olevan minulle nimenomaan jonkinlainen "tottumiskysymys": peniskateudet ym. meni aikanaan ohi, kun kävi selväksi, että tytön keho on toisenlainen. Mutta en tosiaan vähättele kokemustasi enkä ajattele, että olisit sekaisin päästäsi.

Ap

Tähän aiheeseen kommentteja kellään?

Mäkin olen miettinyt teemaa usein lukiessani Facebookista erään tuttavani mietintöjä. Hän ei koe myöskään olevansa biologista sukupuoltaan, ja hänen päivityksiään seurattuani olen alkanut miettiä, koenko itsekään olevani mitenkään erityisesti nainen. Miltä sen naisena olon pitäisi sitten tuntua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kirjoittaja antoi esimerkin, jotta ymmärtäisin: meikatessaan itsensä ja pukeutuessaan mekkoon ja korkokenkiin hän kokee itsensä erityisen naiselliseksi. Mutta eihän kokemus naisellisuudesta ole sama asia kuin kokemus sukupuolesta! Voin korkeintaan kokea ilmentäväni tuolloin onnistuneesti tietynlaista naisellisuuden määritelmää, mutta mitään kokemusta sukupuolestani se ei minussa herätä.

Referoit sen viestini nyt hieman yksipuolisesti. Sanoin, että minulla on jatkuvasti taustalla sellainen vahva käsitys siitä, että olen nainen. Kun teen tiettyjä (mainitsemiasi) asioita, kokemukseni siitä, että olen naisellinen ja nainen, vahvistuu ennestään. Sen sijaan kun teen asioita, joita yhteiskunta mieltää miehekkääksi, en koskaan tunne oloni mieheksi tai miehekkääksi, vaan aina naiseksi, joka nyt sattuu tekemään normaalisti miehisiksi tarkoitettuja asioita. Valitettavasti tämän parempaa keinoa en keksi selittämään jotain niin abstraktia käsitettä kuin tietty tunne tai tuntemus.

Anteeksi, en tehnyt sitä tarkoituksella. En varmaankaan ymmärtänyt viestiäsi oikein - enkä ymmärrä vieläkään.

Minäkin nimittäin tunnen oloni naiseksi silloin, kun teen "miehisiksi tarkoitettuja asioita", mutta tämä tunne syntyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että minulla on naisen ruumis. Kun meikkaan ja pukeudun mekkoon, tunnen oloni naiselliseksi (yhteiskunnan määrittämien standardien mukaan), mutta mitään varsinaista kokemusta omasta sukupuolestani (gender) tämä ei herätä. Korostamalla vaikkapa vyötäröä tai meikkaamalla saatan toki tulla tietoisemmaksi biologisesta sukupuolestani (sex).

Toivoisinkin, että kuvailisit tarkemmin sitä tunnetta ja sisäistä kokemusta omasta sukupuolestasi, joka sinulla säilyy vaatteista ja meikeistä riippumatta. Jos heräisit huomenna miehen ruumiissa ja pukeutuisit mieheksi, millainen olisi se sisäinen kokemuksesi tai tunteesi, josta tietäisit olevasi sukupuoleltasi (gender) kuitenkin nainen? Koita riisua tästä kokemuksesta pois ympäristön, kuten kasvatuksen, vaikutus sekä muistosi aiemmasta elämästäsi naisen ruumiissa, ja jättää jäljelle vain puhdas tietoisuus omasta sukupuolesta (gender).

Ap

Kun minä taas en ymmärrä laisinkaan sitä, miten jonkun kokemus omasta naiseudesta voi tulla siitä ruumiista. Jos menettäisit rintasi rintasyövälle, tuntisitko olevasi silloin vähemmän nainen? Jos sen lisäksi joku psykopaatti silpoisi sukuelimesi niin, ettei sitä enää vaginaksi voisi tunnistaa, et mielestäsi olisi enää nainen? Entä jos lääkäri ottaisi dna-testin ja toteaisi, että itse asiassa olet kromosomeiltasi mies, mutta puuttuvan testosteronituotannon vuoksi sinulle kehittyi kohdussa naisen elimet, tuntisitko sitten olosi mieheksi?

Minä vain tunnen oloni naiseksi. Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei sitä tunne, samoin kuin muitakin tunteita ja tuntemuksia. Sama kuin yrittäisi selittää vaikka surua jollekulle, joka ei sitä ole koskaan tuntenut. Voisin sanoa, että suru on kuin vääntävä möykky mahanpohjassa, ja sinä sanoisit, että ei, kun tuo on suolisto-ongelma. Voisi kai tavallaan sanoa, että tunnen jotain kehodysforian vastakohtaa: kun ajattelen vaikka niitä rintojani, tunnen, että niissä on jotain oikeaa, kun kehodysforiaa kokeva tuntisi vääryyden tunnetta. Se, että muuttuisin mieheksi, saisi minut tuntemaan oloni vääräksi. Jo se, että netissä joskus englanniksi puhuvat käyttävät minusta pronominia "he", särähtää korvaani vääränä ja tekee mieli korjata se.

Kai voisi sanoa, että minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiä, samalla tapaa kuin jollekulle toiselle vaikka suomalaisuus tai tietty ihonväri saattaa olla. Minä taas en usko, että kokisin mitään ristiriitaa, jos olisinkin syntynyt afrikkalaiseksi naiseksi, mutta kokisin, jos olisin syntynyt suomalaiseksi, valko-ihoiseksi mieheksi.

En usko, että tuntisin itseäni vähemmän naiseksi ilman toista rintaa, mutta tämä johtuisi siitä, että minut on kasvatettu identifioimaan itseni naiseksi, minua on aina kohdeltu naisena, ja olen elänyt viimeiset 30 vuotta naisena. Samasta syystä minunkin korvaani särähtäisi, jos minuun viitattaisiin miehenä, koska identifioidun naiseksi. Mutta syy siihen, miksi identifioidun naiseksi, on kehoni, saamani kasvatus, tottumus jne.

Samoin, kun ajattelen rintojani, koen, että niissä on jotain oikeaa, koska naisen ruumiiseen tyypillisesti kuuluu kaksi rintaa, ja olen naisen ruumiissa. Tietenkin myös minulle sukupuoleni on tärkeä osa identiteettiäni, koska olen kasvanut pitämään itseäni naisena, mutta mitään sisäistä, näistä tekijöistä irrallista kokemusta omasta sukupuolestani minulla ei ole.

Ap

Miten erotat sen, että tunnet itsesi naiseksi, koska sinut on siksi kasvatettu, ja sen, että tunnet itsesi naiseksi, piste?

Minä olen vasta kahdenkymmenen vuoden puolella, ja en koe, että minua on erityisesti naiseksi kasvatettu. Sain tehdä lapsena ihan mitä tahdoin, ja leikinkin yleensä dinosauruksilla ja pikkuautoilla, rymysin metsässä ja pyörin naapurin poikien kanssa. Silti, kun teini-iässä kaverini kertoi minulle olevansa transsukupuolinen ja pohdin asiaa ymmärtääkseni kaveriani, jouduin toteamaan, että kyllä minulla oli ihan yhtä vahva, automaattinen kokemus itsestäni naisena, kuin kaverillani oli itsestään miehenä. En ollut kiinnittänyt siihen huomiota, kun se ei millään tapaa haitannut elämääni, mutta kun ikään kuin osoitin valon siihen, niin siellä se käsitys oli, yhtä vahvana kuin käsitys siitä, että olen olemassa. Muistan, kun joskus ylä-asteella kirjoitin itsepäisesti historian vihkoni nimeksi aina "Herstoria", koska kuvittelin, että se oli feminististä ja feminismi oli se tapa ilmentää sitä, kuinka tunsin oloni naiseksi. Muistan nimenomaan, että se sai minussa saman tunteen aikaan kuin se, kun nykyään vedän korolliset talvisaappaani jalkaan.

Pidät mahdollisena, että joku voi tuntea fyysisen sukupuolensa olevan väärä. Miksi sinusta on niin vaikea uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea?

Tarkoitin tuolla kasvatuksella sitä, että minuun on esimerkiksi vauvasta asti viitattu tyttönä. Koska minua on lapsesta asti kutsuttu tytöksi, olen myös itse oppinut mieltämään itseni tytöksi. Koska minulla on ollut esimerkiksi tytön kehoon tyypillisesti kuuluvia piirteitä, minulla ei ole ollut syytä epäillä, että olisinkin poika. Vaikka olen myös leikkinyt dinosauruksilla ja milloin milläkin, olen pitänyt itseäni tyttönä, koska sellaiseksi minut on aina luokiteltu.

Ei minusta ole millään tavalla vaikeaa uskoa, että joku voisi tuntea sukupuolensa olevan oikea, olet ymmärtänyt minut väärin. Syy tämän aloituksen tekemiseen ei ollut se, ettenkö voisi uskoa jonkun kokevan sukupuolensa oikeaksi, vaan se, että minulla itselläni ei (eikä miehelläni) ole minkäänlaista "sisäistä" kokemusta sukupuolesta, ja halusin tietää, miltä kyseinen kokemus tuntuu tai miten se ilmenee.

Ap

Voisin sanoa, että kokemukseni tuosta "olen tyttö koska minut on luokiteltu tytöksi"-asiasta oli aika samantyyppinen, ennen kuin jouduin tekemään itsetutkiskelua transsukupuolista ystävääni ymmärtääkseni. En siksi tahtonut ymmärtää, miksi ystäväni ei vain voinut elää tyttönä, kunnes olisi tarpeeksi vanha käydäkseen leikkauksissa ja vaihtaakseen sukupuolensa mieheksi, vaan halusi yrittää näyttää vähintäänkin mahdollisimman angrogyyniltä, ja netissä ilmoitti sukupuolekseen pojan. Mutta kun oikein rupesin ajattelemaan omia tuntemuksiani, sitä mikä minusta tekee naisen, minkä takia olen nainen, niin tuntui, että siellä pohjalla oli jotain muutakin, ikään kuin jotain alkukantaisempaa ja voimakkaampaa, kuin vain se, että minua kutsuttiin naiseksi. On minua kutsuttu myös etunimelläni koko ikäni, mutta se, että minua kutsutaan väärällä etunimellä, särähtää korvaani paljon vähemmän kuin se, että viitataan väärällä pronominilla.

Aiempi kommentoija, joka sanoi sukupuolen kokemuksen olevan voimakkaampi joillakin ja vähemmän voimakas joillain, kuulostaa minusta oikealta. Minulla sattuu olemaan voimakas käsitys siitä, että sukupuoleni on kehoni kanssa oikea. En sitten tiedä, onko tämä se normaali vai eikö. Voi olla, että monella muullakin on, mutta he eivät ole vain tajunneet sitä, kun eivät ole joutuneet pohtimaan sitä, mikä heistä tekee naisen. Tai sitten minä vain olen kummallinen.

Pystyisitkö antamaan joitain esimerkkejä niistä asioista, jotka saavat sinut kokemaan, että olet nainen? Sellaisista asioista, jotka pätevät kohdallasi aina ja kaikkialla.

Ap

Hmm. Miten tätä nyt kuvailisi. Se on vain sellainen pohjatunne, joka siellä taustalla on. Teen jotain tietoisia valintoja, koska haluan sillä ilmaista tätä naiseuttani. Vaikka se, millaisia valintoja teen ilmaistakseni tätä pohjatunnetta, on pitkälti yhteiskunnan määrittämää, niin se minun sisäinen paloni -- se, että haluaisin käyttää niitä jotain juttuja, joilla ilmaista naiseuttani vaikka asuisin yksin jossain luolassa enkä näkisi ketään muuta koskaan -- on se, joka saa minut haluamaan niitä asioita. Ei siihen niin hirveästi asiat vaikuta. Jos joku seikoittaa minut mieheksi vaikka siellä netissä, tuntuu nimenomaan siltä, että se sisäinen naiseuteni loukkaantuu, ja siksi tekee vaikka netissä mieli kommentoida, että käyttäkää nyt sitä "she"tä, kiitos. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin vaikka se väärän etunimen käyttäminen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transmies tulee kuittaamaan, että minä lapsesta asti koin nämä tytöksi ryhmittelyt vääriksi. Siis ei istu, ei sovi. Podin kamalaa kikkelikateutta ja selitin vanhemmille, että minulla on sellainen olo, että minulla kuuluisi olla pippeli ja minä olen poika. Sitten kun rinnat kasvoivat, niin aloin kokemaan niistä ahdistusta. Siitä iski masennuspiraali ja syrjäytyminen, koska suihkussa vierastin kehoa ja ahdistuin rintakehästä hyperventilaation kautta paniikkikohtauksiin ja lopulta en uskaltanut enää suihkuun. Minulla on myös haamuraaja jalkovälissä. Koko ikäni olen tuntenut haamuraajana peniksen, mikä minua on häirinnyt jo vuosikymmeniä. Muistan myös aktuaalisia hämmennyksiä koulussa, kun on tullut jakoja tytöt tänne ja pojat tuonne. Vaikka joka paikassa toitotettiin, että olen tytär ja prinsessa, en vain kokenut termejä omaksi ja menin aina lukkoon, kun tuli jako sukupuolien perusteella. Automaationa meinasin lähteä poikien sekaan ja sitten muistin, että niin joo, pillu. Mun pitää mennä noiden perään. Näiden sukupuolettomien kokemuksista en oikeastaan osaa mitään sanoa, kun ei omakohtaista kokemusta ole. Miten tätä yleisesti selitän kaapista tullessa " Ajattele *aseta tähän keskustelukumppanin vastakkaista sukupuolta oleva perheenjäsen/tyttö- tai poikaystävä jne* jos heräisit sen kehossa joku kaunis aamu ja joutuisit elämään sillä tavalla lopun ikääsi ja törmäisit kaikkiin niihin odotuksiin mihin x. Saisit saman kohtelun julkisilla paikoilla. Kaikki muut näkisivät jotain aivan muuta ja joutuisit todistelemaan, että ulkokuori ja sisin menee ristiin ja murtamaan muiden ennakkoluuloja itsestäsi päivästä toiseen". Tällä mielikuvitusharjoituksella olen useimmiten saanut itseni ymmärretyksi. Toki poikkeuksiakin löytyy ja näitä, jotka ovat haluttomia uskomaan minusta mitään transsukupuolista. Että olen vain hullu tai sekaisin päästäni. Näille nyt ei voi mitään. 

On todella mielenkiintoista (toki myös myötätuntoa herättävää), miten joillekin herää jo lapsena hyvin voimakkaana se kokemus, että on väärässä kehossa. Itselle kun ei ole herännyt minkäänlaista kokemusta. Sukupuoli tuntuu olevan minulle nimenomaan jonkinlainen "tottumiskysymys": peniskateudet ym. meni aikanaan ohi, kun kävi selväksi, että tytön keho on toisenlainen. Mutta en tosiaan vähättele kokemustasi enkä ajattele, että olisit sekaisin päästäsi.

Ap

Minun kohdalla se kokemus sattui olemaan voimakas ja aloin asiasta toitotella heti, kun opin puhumaan. Tunnen kyllä muita transhenkilöitä, jotka ovat vasta 30-40 puolella äkisti saaneet jonkun oivalluksen sukupuolisuudestaan. Koen itse päässeeni "helpolla", kun en itse joutunut vahvan kokemuksen vuoksi miettimään teenkö oikein lähtemällä korjausprosessiin. En joutunut viettämään vuosia itsetutkiskelun parissa, että olenko väärässä kehossa vai en. Minä vain jotenkin tiesin, etten voi olla oma itseni tässä kehossa. Ihan jo rintojen löllähdys rappusia pinkaistessa sai parhaimmillaan sydämentykytyksen aikaiseksi. Toisaalta se, että "sai" kasvaa sukupuoliristiriidassa kasvatti minulle kohtalaisen paljon toleranssia ja paksua nahkaa maailmaa kohtaan, jos vertaa sitten myöhemmin havahtuneisiin transihmisiin. Ei näissä arpajaisissa oikeastaan voittajia ole, jos kokee olevansa korjauksen tarpeessa. Omasta mielestä olen kohtalaisen onnekas, koska satuin kasvamaan 175 cm pitkäksi ja ruumiinrakennekkin on rujo naiseksi. En joudu ihan niin monesta kehokompleksista kärsimään kuin lyhyemmät ja sirommat transmiehet.

Up

Vierailija kirjoitti:

Transmies tulee kuittaamaan, että minä lapsesta asti koin nämä tytöksi ryhmittelyt vääriksi. Siis ei istu, ei sovi. Podin kamalaa kikkelikateutta ja selitin vanhemmille, että minulla on sellainen olo, että minulla kuuluisi olla pippeli ja minä olen poika. Sitten kun rinnat kasvoivat, niin aloin kokemaan niistä ahdistusta. Siitä iski masennuspiraali ja syrjäytyminen, koska suihkussa vierastin kehoa ja ahdistuin rintakehästä hyperventilaation kautta paniikkikohtauksiin ja lopulta en uskaltanut enää suihkuun. Minulla on myös haamuraaja jalkovälissä. Koko ikäni olen tuntenut haamuraajana peniksen, mikä minua on häirinnyt jo vuosikymmeniä. Muistan myös aktuaalisia hämmennyksiä koulussa, kun on tullut jakoja tytöt tänne ja pojat tuonne. Vaikka joka paikassa toitotettiin, että olen tytär ja prinsessa, en vain kokenut termejä omaksi ja menin aina lukkoon, kun tuli jako sukupuolien perusteella. Automaationa meinasin lähteä poikien sekaan ja sitten muistin, että niin joo, pillu. Mun pitää mennä noiden perään. Näiden sukupuolettomien kokemuksista en oikeastaan osaa mitään sanoa, kun ei omakohtaista kokemusta ole. Miten tätä yleisesti selitän kaapista tullessa " Ajattele *aseta tähän keskustelukumppanin vastakkaista sukupuolta oleva perheenjäsen/tyttö- tai poikaystävä jne* jos heräisit sen kehossa joku kaunis aamu ja joutuisit elämään sillä tavalla lopun ikääsi ja törmäisit kaikkiin niihin odotuksiin mihin x. Saisit saman kohtelun julkisilla paikoilla. Kaikki muut näkisivät jotain aivan muuta ja joutuisit todistelemaan, että ulkokuori ja sisin menee ristiin ja murtamaan muiden ennakkoluuloja itsestäsi päivästä toiseen". Tällä mielikuvitusharjoituksella olen useimmiten saanut itseni ymmärretyksi. Toki poikkeuksiakin löytyy ja näitä, jotka ovat haluttomia uskomaan minusta mitään transsukupuolista. Että olen vain hullu tai sekaisin päästäni. Näille nyt ei voi mitään. 

Juuri tuota "ulkokuori ja sisin menee ristiin"-juttua en pysty ymmärtämään. Minulla ainakin sisin sopisi ihan hyvin naisen tai miehen ulkokuoreen. Jos siis jonain päivänä heräisin miehenä niin se ei haittaisi yhtään. Miksi ihminen ei muka voisi olla sellainen kuin haluaa sukupuolielimistä riippumatta? Minusta se, että oma keho inhottaa on mielisairauden oire. Yhteiskunnan ei pitäisi tukea moista sairautta leikkauksilla, jossa silvotaan rinnat tai sukupuolielimet. Yhtä hyvin voisi sitten tehdä rasvaimuja anorektikoille.

Mä olen transsukupuolinen, enkä todellakaan ymmärrä, mistä sukupuolikokemukseni tulee. Vaatteilla, kiinnostuksen kohteilla tai seksuaalisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Hormonihoidon aloitettuani olen ymmärtänyt vielä vähemmän, mutta elämä on nyt parempaa joka tavalla. Ennen kärsin ties mistä henkisen puolen ongelmista, eikä mikään kiinnostanut. Tuntui masentavalta ajatella, miten pitkään mun ehkä pitäisi vielä elää. Koitin vaan olla hiljaa ja selvitä, mutta se oli aika helvetillistä. Enkä tiedä, miksi.

Asian selittäminen tuntuu vähän samalta kuin koittaisi selittää punavihersokealle, miltä punainen ja vihreä näyttävät. Kun en käsitä kunnolla itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Transmies tulee kuittaamaan, että minä lapsesta asti koin nämä tytöksi ryhmittelyt vääriksi. Siis ei istu, ei sovi. Podin kamalaa kikkelikateutta ja selitin vanhemmille, että minulla on sellainen olo, että minulla kuuluisi olla pippeli ja minä olen poika. Sitten kun rinnat kasvoivat, niin aloin kokemaan niistä ahdistusta. Siitä iski masennuspiraali ja syrjäytyminen, koska suihkussa vierastin kehoa ja ahdistuin rintakehästä hyperventilaation kautta paniikkikohtauksiin ja lopulta en uskaltanut enää suihkuun. Minulla on myös haamuraaja jalkovälissä. Koko ikäni olen tuntenut haamuraajana peniksen, mikä minua on häirinnyt jo vuosikymmeniä. Muistan myös aktuaalisia hämmennyksiä koulussa, kun on tullut jakoja tytöt tänne ja pojat tuonne. Vaikka joka paikassa toitotettiin, että olen tytär ja prinsessa, en vain kokenut termejä omaksi ja menin aina lukkoon, kun tuli jako sukupuolien perusteella. Automaationa meinasin lähteä poikien sekaan ja sitten muistin, että niin joo, pillu. Mun pitää mennä noiden perään. Näiden sukupuolettomien kokemuksista en oikeastaan osaa mitään sanoa, kun ei omakohtaista kokemusta ole. Miten tätä yleisesti selitän kaapista tullessa " Ajattele *aseta tähän keskustelukumppanin vastakkaista sukupuolta oleva perheenjäsen/tyttö- tai poikaystävä jne* jos heräisit sen kehossa joku kaunis aamu ja joutuisit elämään sillä tavalla lopun ikääsi ja törmäisit kaikkiin niihin odotuksiin mihin x. Saisit saman kohtelun julkisilla paikoilla. Kaikki muut näkisivät jotain aivan muuta ja joutuisit todistelemaan, että ulkokuori ja sisin menee ristiin ja murtamaan muiden ennakkoluuloja itsestäsi päivästä toiseen". Tällä mielikuvitusharjoituksella olen useimmiten saanut itseni ymmärretyksi. Toki poikkeuksiakin löytyy ja näitä, jotka ovat haluttomia uskomaan minusta mitään transsukupuolista. Että olen vain hullu tai sekaisin päästäni. Näille nyt ei voi mitään. 

Juuri tuota "ulkokuori ja sisin menee ristiin"-juttua en pysty ymmärtämään. Minulla ainakin sisin sopisi ihan hyvin naisen tai miehen ulkokuoreen. Jos siis jonain päivänä heräisin miehenä niin se ei haittaisi yhtään. Miksi ihminen ei muka voisi olla sellainen kuin haluaa sukupuolielimistä riippumatta? Minusta se, että oma keho inhottaa on mielisairauden oire. Yhteiskunnan ei pitäisi tukea moista sairautta leikkauksilla, jossa silvotaan rinnat tai sukupuolielimet. Yhtä hyvin voisi sitten tehdä rasvaimuja anorektikoille.

Itseasiassa kyseessä on mantelitumake, joka mieltää nämä kehoon kuulumattomiksi asioiksi ja siitä nousee stressihormoni ja ahdistukset. Neurobiologinen aivojen käsitys asiasta. Käytännössä vertauksesi osuu toisaalta totuuspohjaankin. Se, että itse olisit tyytyväinen kummassa tahansa kehossa tarkoittaa vain, ettei sinun sukupuolikokemuksesi ole vahva vaan kykenet elämään niissä sosiaalisissa rooleissa mihin nyt olet sattunut syntymään ja kasvamaan kaipaamatta mitään muuta. Todella hyvä sinulle (ei sarkasmia tai vittuilua). Käytännössä taaseen sitten minulla esimerkiksi rintojen kanssa tulee todellinen hämmennys ja lievä säikähdys, kun vaikka käsivarrella osun rintamukseen. Kun ne laittaa binderillä (rintakehän litistävä urheilurintsikoiden tapainen vaatekappale) niin kaikki tämmöiset negatiiviset yllätykset poistuvat pelistä. Siksi ihmiset itseään silvotuttavat. Cisnaisella (Cis tarkoittaa vain ei trans. kemian vai fysiikan puolelta lainattu termi kun erotellaan ihmisten sukupuolikokemuksia) voi olla samaa ahdinkoa rintakehän koosta vastaiseen suuntaan ja kokee tarvivansa silikonit vaikka paremman itsetunnon vuoksi. Sitä voi kukatahansa spekuloida kuinka tärkeitä nämä asiat ovat ja onko se tervettä vai ei. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä ja tietenkin pidät minua mielenvikaisena kun et löydä samaistuttavaa pinta-alaa. Näen mistä tulet mielipiteesi kanssa enkä koe tarvetta käännyttää. Saat jatkossakin ajatella, että olen päästäni pimeä. Nyt sentään vähän tiedät mitä siellä pimeässä päässä liikkuu :)

Ero on myös siinä, että anorektikko ei ole koskaan valmis ja mikään ei anorektikon oireita paranna paitsi sairaudesta toipuminen verrattaen transihminen, joka "menee läpi (syntymäsukupuoli unohtuu ympäristöltä)" niin paranee elämänlaatu. Useimmiten prosessiin ajaa se, että on tämä sisäinen ristiriita, aivot antavat signaaleja, että kehossa on jotain kuulumattomia asioita ja haluaisi vain olla kuin kaikki muutkin. Jos nyt vaikka kuvitellaan, että olet syntynyt kyttyrän kanssa, joka herättää huomiota niin tietenkin haluat kyttyrästä eroon, jos se on mahdollista. En minäkään siihen kuolisi, jos olisi aivan pakko elää naisena loput elinkaaresta, mutta miksi kiusaisin itseäni, kun voin omilla päätöksillä tehdä mitä koen pakolliseksi? Eräs tuttava vertasi kokemustani, että hän tietää miltä tuntuu olla väärässä kehossa, kun on koko ikänsä ollut lihava. Tarkoitti sitä, että hänet kategorisoidaan läskiksi= laiska, tyhmä, saamaton ja muita negatiivisia ylipainoon liitettäviä stigmoja ja joutui erikseen todistamaan itseään, ettei paino nyt laiskuudesta ole kiinni tai tee automaattisesti tyhmäksi. Eroitus on siinä, että tuttavani voisi laskea kaloreita ja hankkiutua siihen kokemaansa oikeaan kokoon, kun minä käyn vuoden tutkimuksissa missä selvitetään tämä mielenterveydenlaita ja sen jälkeen olen pari vuotta leikkausjonoissa ja loput elämästäni hormonikorvauksessa. Varmaan sinustakin on jossain vaiheessa elämää vedetty johtopäätöksiä naaman tai vaatetuksen puolesta, josta voisit löytää samaistuttavaa pintaa tähän muiden todisteluun ja vakuutteluun ja stereotypioiden purkamiseen?- lainattu

Uppaan vielä, koska kaipaisin lisää cis-naisten ja -miesten ajatuksia asiasta. Siis niiden, jotka todella kokevat olevansa jotakin sukupuolta riippumatta kehostaan. Toki kaikkien ajatukset kiinnostaa!

Ap

Sukupuoltaan ei voi kokea jollain maagisella henkisellä tasolla, koska sukupuoli on vain nisäkkäiden lisääntymismekanismi joka jakaa lajimme naisiin ja miehiin.

Mites sukupuolentaudin kokemisesta?

Vierailija kirjoitti:

Sukupuoliristiriitaa on todella vaikea ymmärtää, jos sitä ei koe. Olen transsukupuolinen mies ja voin yrittää avata asiaa.

Ap, jos olet nainen ja viihdyt kehossasi, rintasi tuskin tuottavat sinulle vastenmielisyydentunnetta? Siis ei muoto tms, vaan spesifisti niiden olemassaolo. Todennäköisesti voit soittaa puheluita ilman, että mahdollisesti kaikuva ääni suuremmin häiritsee. F-merkintä passissa ei varmaankaan tunnu perustavanlaatuisesti väärältä?

*

Itkin suunnattomasti sinä päivänä, kun tajusin, että minulle kasvaa rinnat, etten voisi juosta ulkona ilman paitaa niin kuin veli (minulla oli todella vapaamielinen kasvatus, kumpaakin lasta tuettiin siinä mitä halusi harrastaa jne. ). Rinnat omassa kehossani ovat olleet minulle vähän kuin paha gynekomastia. Nyt minulta on rinnat leikattu pois, ja olen ottanut kaiken ilon irti siitä, että voin edes kotona olla ilman paitaa ja tuntea ilmavirran. Tunne on vaikea kuvata. Päällekin voi pukea kauluspaidan ilman että näyttää kamalalta.

Vierastin ääntäni silloin kun puhuin tai lauloin, se tuntui liian korkealta (ääniala kontra-altto ennen testoja). Nyt ääni tuntuu paremmalta. Madaltunut se on vain vähän, mutta se särö ja varmuus puhua on ihan erilainen, kun ei vierasta ääntään.

F-merkintä minulla on toistaiseksi passissa ja sen näyttäminen hävettää. On hävettänyt jo ennen nimenvaihtoa.

*

Sukupuolen ilmaisu ei ole sama asia kuin sukupuoli. Voit siis olla nainen ja ilmaista sukupuoltasi maskuliinisesti. Esimerkiksi. Minäkin olen sinut sen kanssa, että tykkään käyttää koruja ja värejä keskivertomiestä enemmän.

*

Identiteetti on perustavanlaatuista,m. Ap, sanoit että olet nainen vaikka ilmaisisit sukupuolta (vaatteet, tekeminen yms) miten. Tässä kohdassa sinä puhut identiteetistä.

Ei minustakaan saatu naista, vaikka 25 vuotta yritin opetella. Hyvän draq show'n ehkä 😂😂😂

Hyi että miten seksististä :x