Ennen kauniit, nyt rupsahtaneet naiset - avaudutaan tänne kokemuksistamme!

Vierailija kirjoitti:

Onhan se jännä kokemus muuttua näkymättömäksi. Toisaalta vapauttavaa mutta toisinaan ärsyttävää. Ihan kuin olisi lakannut olemasta,tai menettänyt ihmisarvonsa.

Kyllä sen huomaa että kohtelu on muuttunut tylymmäksi. Asiallista se edelleen on eikä tylytystä ole tullut , mutta hymyjä näkee vähemmän.

Syksyllä aloitin kuntokuurin ja se näkyy jo ulkonäössä positiivisesti. Sen seurauksena olen saanut vähän näkyvyyttäni takaisin. Ensin ihmettelin että mistä on kyse mutta tajusin kun kun huomasin kuntokuurin vaikutukset.

En kuitenkaan pidä siitä että ihmisarvoni on ulkonäöstä riippuvainen.

Silloin, kun sait päät kääntymään olemuksellasi, niin mietitkö silloin ihmisarvoasi?

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä pannut merkille, että kenenkään mielenkiinto mua kohtaan olisi mitenkään vähentynyt. Asiakaspalvelijat on yleensä hyvinkin kohteliaita. Viimeksi viime viikolla asioidessani rautakaupassa sain todella ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua nuorelta mieheltä, samana päivänä hakiessani apteekista äitini lääkkeitä, miehet penkillä tekivät tilaa, että "kaunis rouva mahtuu istumaan", miehet olivat n. 40-50 v. Viime kesänä olin ystäväni seurana lavatansseissa, en tainnut istua yhdenkään laulun ajan, paitsi kahvitauolla. Tanssittajia oli kaikenikäisiä, joku olisi halunnut tarjota kahvit ja pari treffikutsuakin tuli. Jouluostoksilla ollessani joku tuntematon mies tarjoutui kantamaan kauppakassini autoon, hän oli ehkä n. 10 v minua nuorempi. Ihan normaalia mulle. Ja olen siis 48-v.

En koe myöskään olevani mitenkään näkymätön, ei ole kukaan törmännyt vielä. Mulle puhutaan kuten ennenkin, asiakaspalvelijat palvelevat, perhe ja työyhteisö osoittaa arvostustaan. En tiedä mistä puhutte. Eiköhän se ole asenne ja hymy, jotka ratkaisevat. Suosittelen molempien petraamista erityisesti yli 50-v miehille, ei se elämä ole vielä teiltäkään ohitse!

Vai oletko käynyt kauneusleikkauksissa tai laittanut täytettä naamaasi...näillä kyllä saa jatkettua aikaa olla näkyvä miehille;)..

Vierailija kirjoitti:

Miesten huomio riippuu meikistä ja vaatteista ja kävelytyylistä. Jos puen jotkut kotirötkyt, laitan pipon päähän ja lähden asioille, ei takuulla kukaan huomaa. Jos taas meikkaan, laitan hiukset, korkkarit ja hyvännäköiset vaatteet, päät kääntyy edelleen. Itsevarmana kun kävelee ja hymyilee ihmisille, niin saa huomiota. Ikää 45.

Näin se yleensä menee. Ikä ei ole este huomion saamiseksi, ei harmaantuneet hiuksetkaan, jos hiukset on kauniisti ja siistit, väriensä puolesta toisiinsa sopivat vaatteet yllä ja yleinen olemus reipas, niin kyllä vaan pitkiä katseita saa niin nuoremmilta kuin vanhemmilta miehiltä. Ihan kivaahan se on, piristääkin, mutta todellisuudessa huomiota en hae tai siihen pyri, en kuitenkaan koe oloani oikein omaksi "verkkarityylissä" kaupungilla kulkiessani. Pikkulähikaupassa saatan joskus lenkkitamineissa käydä, kun yritän yhdistää lenkkeilyt ja ostokset samaan reissuun, mutta muuten tulee kyllä tarkemmin katseltua, mitä laittaa päälle, meikkaa en, joskus huulipunaa hiukka.

N. 40-vuotiaana muutuin näkymättömäksi. Koin itseni lihavaksi, väsyneeksi ja rupsahtaneeksi.

Näin jälkikäteen epäilen, että se ei niinkään johtunut ulkonäöstä kuin luovuttamisesta ja huonosta liitosta, jossa en ollut haluttu.

N. 50-vuotiaana erosin ja pilke palasi silmään. Olen paljon rupsahtaneempi mutta minussa on uutta elämäniloa. Tapasin uuden miehen joka sanoo minua kauniiksi. nyt yllättäen olen huomannut että joskus miehet taas katsovat perääni. Luulen että se vetovoima (sellaisina päivinä kun sitä on) tulee nyt sisältä, kun se nuorena tuli ulkoa.

Toisilla ei vain ole sitä tyylitajua, ikä ei siinä ratkaise. Esim. Anopillani on todella paksut, luonnonkiharaiset hiukset, täysin harmaat. Kyllähän niistä saisi vaikka kuinka tyylikkään näköisen kampauksen, mutta ei. Joko nyhtää ne kampaajalla siilitukaksi tai sitten räväyttää ja ottaa jonkun ruskeanmustan raidan keskelle päätä. Sitten kysyy, onko hieno? Vaatteiden värit riitelevät keskenään ja niiden istuvuudella ei ole mitään väliä. Sitten hän kysyy, että kehtaanko minä kävellä hänen kanssaan...tottakai kehtaan, ei se minun itsetuntoani vähennä, mutta kun naisesta stailaamalla saisi esiin hänen hyvät puolensa, nyt ne peittyvät välinpitämättömyyteen, väsymykseen tai ymmärtämättömyyteen. On sen verran jääräpäinen luonne, että ihan turha hänelle mitään vinkkejä on antaa ja varmaan ottaisi ne loukkauksena.

Jos kaunis nainen muuttuu " näkymättömäksi" alle 50 vuotiaana vika on jossain muussa kuin ikääntymisessä eli vika on elämäntavoissa.

Tunnen useita yli 50v naisia jotka edelleen kiinnittää huomioni kauneudellaan. Nämä naiset ovat pitäneet itsestään huolta.

Luulen myös että syy 'näkymättömyyteen' on enemmänkin sisäistä kun ulkoista. Kun elämänilo loppuu, ihmiset ei enää kiinnostu. Vaikka olisit miten kaunis ulkoisesti, mutta sisältä hukassa, niinkuin monet meidän (itse 48v) ikäiset on, muutut näkymättömäksi.

Mutta otsikon kysymykseen,

poliisi katsoi ajokorttia ja tokaisi, onpas rouva OLLUT kaunis joskus!

Sukujuhlissa kätellessä siskonmies lausahti, jotkut vanhenee rumemmaksi kuin toiset ja kyllä, hän tarkoitti minua.

Enemmänhän nuo naurattaa kuin loukkaa. Tiedän että olin nuorempana kaunis, ulkonäöllä todella sai ovet aukeamaan ja parempaa, nopeampaa palvelua. Koskaan ei tarvinnut olla yksin tai miettiä miten jostain tilanteesta selviää, apua löytyi aina, usein kysymättä! Muttamutta, aikansa kaikkea...

Edelleenkin saan päät kääntymään jos haluan, siihen täytyy (täytyisi) vaan jaksaa olla paljon aktiivisempi kuin vielä esim 40-vuotiaana.. Ja suoraan sanoen en enää oikein jaksa... Elämässä on niin paljon muuta...

Ollaan ylpeitä itsestämme siskot, ei kai kenenkään itsetunto voi olla miesten katseiden varassa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tosiasia on se, että miesten osoittamalla mielenkiinnolla ei vaan ole enää mitään merkitystä. Pukeudun ja meikkaan miten huvittaa, en siksi, että saisin miesten huomiota, elämässä on niin paljon muuta paljon mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää.

Sepä. Mitä sillä huomiolla oikeasti tekee? Mitä hyötyä siitä on, noin niin kuin konkreettisesti?

Tulee hyvä olo, kun joku huomaa.

Olin todella kaunis vielä pari vuotta sitten, miehet tulivat kirjaimellisesti ovelleni, tuputtivat lahjoja ja tunnustivat rakkauttaan. Olin kuulemma kaunein nainen maailmassa ja he kaikki halusivat parisuhteen kanssani. Olin todella hoikka, kiinteä ja erittäin muodokas, perseeni oli timmi, pyöreä ja iso. Tunsin itseni halutuksi, kuin prinsessaksi josta alati taistellaan. Minut valittiin myös missifinaaliin, johon en silloisen poikaystäväni mustasukkaisuuden vuoksi päässyt osallistumaan. Hiukseni oli todella pitkät ja pukeuduin naisellisesti. Suurin osa tapaamistani miehistä halusi olla kanssani juurikin ulkonäköni vuoksi.

Sitten sairastuin viime vuonna anoreksiaan ja menetin kaiken. Siis aivan kaiken. Peppua ei enää ole, hiukset ohenivat. Hoitojen jälkeen paisuin isommaksi kuin koskaan. Nyt olen siis iso ja muodoton, kuin aave entisestä. Ja ikuisesti katkera itselleni.

N24

Tämä on ollut suunnattoman vapauttavaa. Ensimmäiset seksuaaliset ahdistelut sain isän kavereilta ollessani 14v. 16v mennessä minua oli pokannut sänkyyn seinänaapurin keski-ikäistä ukkoa myöten kaikenlaiset äijät lähisukulaisia lukuun ottamatta. Kun aloitin ensimmäisen vakavan parisuhteen, olin pelkkä reikä. Tai kai minun persoonastakin välitettiin, mutta seksuaalinen halu ja pakkomielle vei suhdetta varmaan ensimmäisen kymmenen vuotta. Kun ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olin enää vain "hyvän näköinen" eikämiehen kaverit enää olleet niin kateellisia, aloin kuulla ensi kerran miten olisi hyvä varmaan "vähän kiinteyttää". Pidin itsestäni huolta ja olin objektiivisesti katsoen hyvän näköinen vaimo ja äiti. Kunnes paljastui jotain miehestä jonka takia en enää viitsinyt. Tuohon asti törmäsin miesten puristeluun,ahdisteluun, tuijotukseen, nipistelyyn, outoon ujouteen jne. Tuon jälkeen olen ollut miehille näkymätön. Ja se on loistavaa! Minä saan olla minä. Ihminen, ihan itse, ilman kenenkään himoja ja toiveita, omat kykyni ja tavoitteeni mukana. Suosittelen!

Mua sanottiin parikymppisenä usein jopa hätkähdyttävän kauniiksi ja kuvista päätellen sitä olinkin, vaikka silloin en osannut ajatella niin. Kuitenkin jotain minussa oli, että kauneudesta ei ollut koskaan juuri mitään hyötyä. Iskemään tulivat vain humalaisimmat juntti-ukot tai katuoja-narkkarit. Kuulin miehiltä usein huorittelua ja halveksuntaa. Olin sinkku pitkästi yli kolmekymppiseksi, en vain löytänyt miestä koska itse en osannut heihin ottaa kontaktia eivätkä he ottaneet kontaktia minuun ystävällisessä mielessä vaan ainoastaan huuteluin, ahdisteluin ja lähentelyin.

Nyt nelikymppisenä olen näkymätön, ja suunnattoman kiitollinen siitä, koska kaikki tuo esineellistävä, ilkeä ja kova suhtautuminen miehiltä on loppunut. Saan olla rauhassa, ja rakastan sitä. Mieskin löytyi - ei baarista vaan yhteisestä tuttavapiiristä. En kaipaa kauniita vuosiani ollenkaan, nykyään en esimerkiksi meikkaa kuin todella harvinaisiin tilaisuuksiin ja pidän hiuksia käytännöllisesti ponnarilla tai letillä melkein aina.

Vierailija kirjoitti:

Mua sanottiin parikymppisenä usein jopa hätkähdyttävän kauniiksi ja kuvista päätellen sitä olinkin, vaikka silloin en osannut ajatella niin. Kuitenkin jotain minussa oli, että kauneudesta ei ollut koskaan juuri mitään hyötyä. Iskemään tulivat vain humalaisimmat juntti-ukot tai katuoja-narkkarit. Kuulin miehiltä usein huorittelua ja halveksuntaa. Olin sinkku pitkästi yli kolmekymppiseksi, en vain löytänyt miestä koska itse en osannut heihin ottaa kontaktia eivätkä he ottaneet kontaktia minuun ystävällisessä mielessä vaan ainoastaan huuteluin, ahdisteluin ja lähentelyin.

Nyt nelikymppisenä olen näkymätön, ja suunnattoman kiitollinen siitä, koska kaikki tuo esineellistävä, ilkeä ja kova suhtautuminen miehiltä on loppunut. Saan olla rauhassa, ja rakastan sitä. Mieskin löytyi - ei baarista vaan yhteisestä tuttavapiiristä. En kaipaa kauniita vuosiani ollenkaan, nykyään en esimerkiksi meikkaa kuin todella harvinaisiin tilaisuuksiin ja pidän hiuksia käytännöllisesti ponnarilla tai letillä melkein aina.

Minulla hyvin samanlaisia kokemuksia, tein mallin töitäkin ja sain paljon huorittelua osakseni miehiltä. Raiskausyrityksiä ym. Ventovieraiden miesten lähentelyt alkoivat ollessani 11 v.

Nykyään sama kuin sinulla, tukka ponnarilla eikä juuri meikkiä.

Terv. se jonka painoindeksi 35 nykyään (silti ahdistellaan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua sanottiin parikymppisenä usein jopa hätkähdyttävän kauniiksi ja kuvista päätellen sitä olinkin, vaikka silloin en osannut ajatella niin. Kuitenkin jotain minussa oli, että kauneudesta ei ollut koskaan juuri mitään hyötyä. Iskemään tulivat vain humalaisimmat juntti-ukot tai katuoja-narkkarit. Kuulin miehiltä usein huorittelua ja halveksuntaa. Olin sinkku pitkästi yli kolmekymppiseksi, en vain löytänyt miestä koska itse en osannut heihin ottaa kontaktia eivätkä he ottaneet kontaktia minuun ystävällisessä mielessä vaan ainoastaan huuteluin, ahdisteluin ja lähentelyin.

Nyt nelikymppisenä olen näkymätön, ja suunnattoman kiitollinen siitä, koska kaikki tuo esineellistävä, ilkeä ja kova suhtautuminen miehiltä on loppunut. Saan olla rauhassa, ja rakastan sitä. Mieskin löytyi - ei baarista vaan yhteisestä tuttavapiiristä. En kaipaa kauniita vuosiani ollenkaan, nykyään en esimerkiksi meikkaa kuin todella harvinaisiin tilaisuuksiin ja pidän hiuksia käytännöllisesti ponnarilla tai letillä melkein aina.

Minulla hyvin samanlaisia kokemuksia, tein mallin töitäkin ja sain paljon huorittelua osakseni miehiltä. Raiskausyrityksiä ym. Ventovieraiden miesten lähentelyt alkoivat ollessani 11 v.

Nykyään sama kuin sinulla, tukka ponnarilla eikä juuri meikkiä.

Terv. se jonka painoindeksi 35 nykyään (silti ahdistellaan)

Luin ensimmäisen viestisi keskusteluun mutten jaksa nyt kaivaa sitä esiin. Ymmärrän muuten että helppoa ei ole ollut, mutta minusta oli vähän julmaa sinulta tulkita teinipoikien kännykänkuorijutustelu jonkinlaiseksi ahdisteluksi.

Olen melkein 40 ja saan ihailevia katseita kymmenen vuotta nuoremmilta miehiltä ilman meikkiäkin. Se tuntuu mukavalta koska olen huomattavan( en tosin sellainen amerikanlihava)ylipainoinen. Ehkä syynä katseisiin on varmaankin se että asun nykyään eri maassa jossa lihavuus ei ole niin suuri negatiivinen tekijä kuin Suomessa. Sinänsä outoa koska täällä kuitenkin suuri osa kolmekymppisistä miehistä ovat hyvin urheilullisia ja huomattavasti omasta mielestäni komeampia kuin monet suomalaiset miehet. Nuoret naiset ovat hoikkia ja kauniita mutta heillä on paljon meikkiä. Kyse on toisesta pohjoismaasta.

Suomessa olin monille kuin ilmaa vaikka ulkomaalaisilta sain jatkuvasti netissä kommenttia kauneudestani jopa omasta mielestä rumista kuvista.

Kun olin nuori, olin kaunis myös suomalaisten miesten mielestä ja koin jatkuvasti ahdistelua ja kourimista. Kun sitten masennuksen myötä lihoin, lakkasivat miehet ihailemasta ja baarissa olin ilmaa taikka paheksuvien katseiden kohde. Joskus joku sanoi että jos et olisi tuollanen läski niin voisit olla ihan hyvännäköinen.

Ikävää että kokemusteni mukaan monet suomalaiset miehet(ja naisetkin) ovat ilkeitä jos jollakin on ylipainoa tai joku muu huomattava piirre ulkonäössä. Myös kauniille ihmisille sanotaan rumasti. Usein pitää pahoittaa toisen ihmisen mieli. Mistähän tämä johtuu? En tiedä ovatko muut tämän maakohtaisen eron huomanneet.

En ole vielä kovin rupsahtanut jos ei ylipainoa lasketa. Minulla on syhteellisen tasainen iho eikä juurikaan ryppyjä. Monet täälläbovat hämmästyneitä kuullessaan ikäni ja että luulivat minun olevan korkeintaan kolmekymmentä. Minulla on pitkät paksut hiukset enkä pidä sellaisista tätimäisistä telttavaatteista joita monet ikäiseni ylipainoiset tuntuvat käyttävän. Minulla on suuret rinnat ja sellainen löysä pusero saa minut näyttämän vain lihavammalta.

Mutta saan tosiaan täällä huomiota kivannäköisiltä nuorilta miehiltä ja se piristää vaikka olenkin naimisissa ja rakastan miestäni yli kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te naiset pillitätte, aina te miehen saatte, vaikka olisitte kuinka rumia tai vanhoja! toista meillä miheillä, kun ei saa naista vaikka on vielä nuori ja kohtuullisen hyvännäköinenkin. Sellasta naista ookkaan, joka ei kelpais ihan normaalille miehelle, melkoset suohirviötki saa miehen. Miehen pitää olla tosi ihme vekotin,e ttä saa naisen. Ja kun miehellä on ikää yli 40 v ei kelpaa edes vanhalle lihavalle mummolle. Voi vittu tätä elämää.

Jos teille miehille kelpaisi joku muukin, kuin se 16-19-vuotias laiha, pitkäsäärinen, timmi, finnitön, kaunispärstänen, tyhmä, tiukkapilluinen, ruskettunut, isotissinen, keimaileva ja pitkätukkainen sugar baby, niin voisitte ehkä saadakin jonkun. Noita tyttöjä kiinnostaa vain oman ikäiset pojat, siinä syy, kun eivät kiinnostu teistä

Jaa oon aina katellu suurinpiirtein ikäistäni kumppaniksi, ei oo parinkympin jälkeen kiinnostanu alaikäiset. Ei tarvi olla laiha, tissien koolle ihan sama,s amoin jollekin rusketukselle ja parempi jos ei oo mikään keimailija. Järkee sais oll apäässä ainaki normaalin verran. Mutta ruma tavallinen mies ei ketään kiinnosta ja mitä vanhempi mies on, sitä vähempi kiinnostusta. Oisin ikionnellinen, jos ees kerran joku nainen osoittais kiinnostusta, vaan ei. Itse en enää uskalla.

Sama täällä. Olisin ikionnellinen, jos ees kerran joku mies, vaikka ruma ja vanhempi sellainen osoittaisi kiinnostusta. Itse en valitettavasti enää uskalla, liian monta kertaa saanut pahasti siipeensä.

T: ruma 43-v nainen.

Vierailija kirjoitti:

Olin todella kaunis vielä pari vuotta sitten, miehet tulivat kirjaimellisesti ovelleni, tuputtivat lahjoja ja tunnustivat rakkauttaan. Olin kuulemma kaunein nainen maailmassa ja he kaikki halusivat parisuhteen kanssani. Olin todella hoikka, kiinteä ja erittäin muodokas, perseeni oli timmi, pyöreä ja iso. Tunsin itseni halutuksi, kuin prinsessaksi josta alati taistellaan. Minut valittiin myös missifinaaliin, johon en silloisen poikaystäväni mustasukkaisuuden vuoksi päässyt osallistumaan. Hiukseni oli todella pitkät ja pukeuduin naisellisesti. Suurin osa tapaamistani miehistä halusi olla kanssani juurikin ulkonäköni vuoksi.

Sitten sairastuin viime vuonna anoreksiaan ja menetin kaiken. Siis aivan kaiken. Peppua ei enää ole, hiukset ohenivat. Hoitojen jälkeen paisuin isommaksi kuin koskaan. Nyt olen siis iso ja muodoton, kuin aave entisestä. Ja ikuisesti katkera itselleni.

N24

Älä masennu,hiuksesi palautuvat kyllä. Se ottaa vähän aikaa. Tärkeintä on että pidät itsestäsi huolta,niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen varma että olet edelleen kaunis, ja entinenkin hehkusi palaa kun saat terveytesi takaisin. Maltillinen liikunta,normaali ruokavalio ja elämänilo ovat ne avaimet joita tarvitset. Älä missään nimessä vaivu katkeruuteen,tuo on ihan varmasti väliaikaista kunhan et anna syömishäiriön ottaa valtaa,Voimia sinulle, toivottavasti olet hyvässä hoidossa!

t:kohtalotoveri

Asiakaspalvelu huononi, ovia ei avata enää, minua ei viitota ensimmäisenä bussiin muiden jonottajien puolesta. Siis ihan tämä, että ihmiset eivät enää ole kohteliaita. Ei minun eteeni ennenkään punaisia mattoja levitetty, mutta kohtelu oli aina kohteliasta ja sain paljon enemmän mukavaa kanssakäymistä tuntemattomien kanssa. Nyt sitä on joku kummitus katukuvassa.

Mulla on niin että ihmiset väittää minun olevan kaunis, harvemmin olen itse sitä mieltä, joskus kuitenkin. Mutta olen ollut koko ikäni enemmän tai vähemmän masentunut ja ahdistunut ja häiriintynyt joten miehet lähinnä kysyy esim baarissa että miksi en ole iloisempi tai ei lähesty ollenkaan, ja palvelu ja muu ollut aina ihan tavallista tai tylyä. Ilme kadulla kulkiessani on useimmiten ahdistunut kun joskus vahingossa vilkaisee johonkin heijastavaan pintaan; en ole ikänäni saanut yhtään viheltelyä tai lähestymisiä kaupungilla tms. Koen olevani siis täysin näkymätön jo nytkin. Toki minua ei nyt kuitenkaan pidetä minään suuren luokan kaunottarena.

Vierailija kirjoitti:

Urheilulla ja kasvispainotteisella ruokavaliolla saa nuoruutta "jatkettua.". Täytän kohta 45, mutta saan edelleen paljon huomiota miehiltä - ja tosiaan en pukeudu minihameeseen kuin joskus kesälomalla. Oikea ravinto ja säännöllinen hikiliikunta saavat ihon hehkumaan edelleen, hiukset kiiltämään ja kropan pysymään muodokkaan hoikkana.

Itse asiassa olen nykyään paremman näköinen kuin nuorena - kasvojen luusto on tullut esiin, eivätkä pyöreät lapsenposket enää ole se näkyvin piirre. Urheilu on muokannut kropan paremmaksi, ja oma pukeutumis- ja meikkityyli on löytynyt. On ihanaa olla aikuinen!

Joo joo, tottakai hyvä ravinto ja hikiliikunta on hyväksi, mutta ihan turha väittää, että 45+ naisen iho enää hehkuu. Itse olen nyt 48, pitkä, hoikka ja edelleen kamppailulajeja harrastava, syön terveellisesti. Silti iho on sellainen vanhenevan ihmisen pintarupsahtanut. EN polta, en juo, en ota aurinkoa, mutta iho lösähtää silti.

Sitten alkuperäiseen kysymykseen: minua huomion väheneminen on helpottanut. Olin nuorena todella kaunis, siis sellainen missikaunis. Minlle tultiin sanomaan kauneudestani kadulla, ratikassa, kahviloissa jne. Siis myös naisia tuli sanomaan, että olen kaunein nainen mitä he ovat nähneet tms. Olen introvertti ja huomio oli minulle kiusallista. Kun ylenpalttinen huomioiminen loppui, olin helpottunut. Kyllä mua edelleen joskus katsotaan, mutta se on entiseen verrattuna pientä. Itsetuntoni ei ole koskaan perustunut kauneuteen, joten en ole joutunut prosessoimaan asiaa sen isommin. Olen eronnut vuosia sitten, enkä ole tapaillut sen jälkeen ketään, koska en etsi mitään. Siksikin ihan sama jos mua katsotaan tai ei.