Lue keskustelun säännöt.
Miten rakastaa lapsessa olevia toiselta vanhemmalta perittyjä piirteitä, joita ei voi sietää!!??
01.01.2017 |
Hirveän ristiriitainen tilanne! Voisitteko neuvoa, miten pystyisin rakastamaan lapsiani kokonaisuudessaan, myös niitä piirteitä, joita en heidän isässään edelleenkään todellakaan arvosta enkä rakasta.
Olen omalla esimerkilläni koettanut näyttää kunnollisen ihmisen mallia ja se on osin onnistunutkin. Toisen vanhemman malli puskee kuitenkin näköjän ihan väkisin läpi etenkin hänen kanssaan samaa sukupuolta olevista lapsista. Ja se on kaikilla mittapuilla huono malli: alkoholismia ja epäluotettavuutta muunmuassa, joita en vaan mitenkään pysty rakastamaan ja hyväksymään, edes omissa lapsissani.
Tietenkin haluaisin rakastaa lapsiani sellaisina kuin he ovat, mutta en vaan pysty.
Oletan, että muutkin ovat havainneet jälkikasvussaan ikäviä piirteitä, joissa on otettu mallia toiselta vanhemmalta. Miten olette niihin suhtautuneet? Miten oppineet rakastamaan? Tai mitä tässä pitäis tehdä?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisten kavereiden kanssa lapset liikkuvat? Jos lapset ovat nyt teini-ikäisiä, eiköhän kavereilta tule taipumus alkoholiin.. tuossa iässä ihan normaalia, en huolestuisi jos ei ihan rappiolle ala painumaan.
No alkoholi ei varsinaisesti ole se ongelma, lapset inhoavat alkoholia, koska ovat nähneet miten typeräksi ihmiset muuttuvat, eivätkä sitä käytä.
Ongelma on luonteenpiirteet ja käytösmallit, jotka ovat isältä peruja, alkoholin vaikutuksesta johtuvat tai ei, joita lapset ovat selkeästi omaksuneet. Asenne, epäterve suhtautuminen tiettyihin asioihin (alkoholia lukuunottamatta), ymmärrys siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei, arvomaailma...
Vaikea usko et kaikki on miehen syytä. Katso peiliin kasvattajana! Sieltä löytyy varmasti vaikka mitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini "olet niin kuin isäs", lämmittää vieläkin. Yleensä vastasin, että ... ai, älykäs? Sain vihaisen tuhahduksen.
Lapsi on syytön syntymäänsä ja vanhempien riitoihin.
t. 50 v. DI nainenJep. Äitini uhkailu että 'sinusta tulee alkoholisti niin kuin isäsi koko suku on', ei mieltä lämmittänyt. Mieluummin olisin ehkä halunnutkin niin olisin vähänkuin kuulunut sukuun jolla ei ole mitään tekemistä sekopää-äitini kanssa. Nyt aikuisena en ole tekemisissä äitini kanssa, enkä ole alkoholisti. Ja mikä säikäyttää on jos minulle sanotaan että yhtään muistutan äitiäni.
Kasva ap aikuiseksi. Lapsesi piirteet ovat hänen eikä keneltäkään perittyjä. Sulla on vikaa päässä, ehkä yrität tuolla lailla vierittää huonon kasvatustyösi tulokset lasten isän syyksi.
Joo, äiti voi tehdä todella pahaa jälkeä lapselleen haukumalla katkerana koko miehen suvun lapselleen. Kyllä se lapsi myöhemmin oppii itse ajattelemaan ja silloin äiti joutuu vastuuseen sanoistaan. Varsinkin jos on katkeruuttaan ladellut mitä sylki suuhun tuo. Pienelle lapselle se on vielä helppoa, pieni ei osaa kyseenalaistaa vaan uskoo mitä sanotaan.
No mun mielestä tätä keskustelua vois laajentaa siihen suuntaan, että miten ylipäätään oppia sietämään ja hyväksymään lapsessaan ei-toivottuja ja epämieluisia luonteenpiirteitä ja käyttäytymismalleja, koska niitähän meillä kaikilla joka tapauksessa on. Ei kukaan lapsi ole mikään täydellinen ja virheetön olento missään oloissa, eikä pointtina pitäisi olla se, keneltä ne huonot piirteet on peritty. Itseäni esim. ärsyttää lapsessani (12 v.) jopa hieman yllättäen eniten eräs itseläni oleva luonteen heikkous, että on se mahdollista niinkin.
Ap:ta kehoittaisin työskentelemään sen eteen, että oppisi hyväksymään ja rakastamaan lapsiaan virheineen ja puutteineen päivineen. Toki täytyy itse toimia hyvänä ja kannustavana esimerkkinä ja yrittää kaikin keinoin ohjata lasta oikealle tielle (mutta vain jos se väärä tie on laiton tai lapselle vaarallinen, muilta osin pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia). Siis kärjistäen ja yksinkertaistaen: jos itse rakastat vaalenapunaista, mutta miehesi (ex?) ja lapsesi rakastaakin vihreää, niin se pitää vaan oppia hyväksymään.
Vai onko lapset sittenkin normaaleja teinejä?!
Se on vaikeaa hyväksyä muiden piirteitä, kun kokee itsensä täydelliseksi. Kaiken oppimisen ja ymmärtämisen ja hyväksymisen lähtökohta on nöyrtyminen ja omien heikkouksien ja vajavaisuuksien myöntäminen. Tuskin ap on täydellinen itsekään, muut joutuvat sietämään vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro tarkemmin millaisista malleista, arvoista, tavoista yms on kyse. Uskon että monen kääntöpuolena voi olla hyviä asioita. Ehkä sinä et kykene niin näkemään...
Eiköhän ne lapset vihaa ennen pitkää sinua ja sinun piirteitä itsessään. Joten ihan sama rakastatko. Tärkeintä ehkä olisi ettet ikinä näytä tunteitasi lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä tätä keskustelua vois laajentaa siihen suuntaan, että miten ylipäätään oppia sietämään ja hyväksymään lapsessaan ei-toivottuja ja epämieluisia luonteenpiirteitä ja käyttäytymismalleja, koska niitähän meillä kaikilla joka tapauksessa on. Ei kukaan lapsi ole mikään täydellinen ja virheetön olento missään oloissa, eikä pointtina pitäisi olla se, keneltä ne huonot piirteet on peritty. Itseäni esim. ärsyttää lapsessani (12 v.) jopa hieman yllättäen eniten eräs itseläni oleva luonteen heikkous, että on se mahdollista niinkin.
Ap:ta kehoittaisin työskentelemään sen eteen, että oppisi hyväksymään ja rakastamaan lapsiaan virheineen ja puutteineen päivineen. Toki täytyy itse toimia hyvänä ja kannustavana esimerkkinä ja yrittää kaikin keinoin ohjata lasta oikealle tielle (mutta vain jos se väärä tie on laiton tai lapselle vaarallinen, muilta osin pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia). Siis kärjistäen ja yksinkertaistaen: jos itse rakastat vaalenapunaista, mutta miehesi (ex?) ja lapsesi rakastaakin vihreää, niin se pitää vaan oppia hyväksymään.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Sitä tässä just opiskelenkin, hyväksyntää.. Erilaisuus on ok, ei todellakaan tarvitse minunkaanlainen olla. Kaikissa meissä on virheitä, en itsekään ole täydellinen. Mutta tosiaan semmoiset tavat ja asenteet, jotka ovat heidän isänsä ajaneet todella huonoon jamaan, niitä ei päinvastainen esimerkkini näköjään ole kumonnut. Näistä on lasten kanssa keskusteltu ihan hyvässä hengessä realistisesti, ei mitenkään ketään haukkuen. Ymmärtävät kyllä, ettei sellainen käytös ole suotavaa ja pyrkivät just esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen tekemään toisin kuin isänsä, mutta jotenkin ne asenteet sitten kuitenkin tulevat heidän käyttäytymiseensä ja ovat ilmeisesti ihan luonteenpiirteitä. Esimerkiksi mainittakoon taipumus tehdä kaikista asioista hankalia ja hanttiinlaittaminen ihan periaatteellisesti kaikessa ja armoton jääräpäisyys. Lapset ovat itse havainneet mm. nämä piirteet alkoholismin ohella isänsä heikkouksiksi ja perikadon aiheuttajiksi. Silti heissä on paljon sitä samaa, jolle eivät kai voi mitään.. Miten oppisin hyväksymään sen ja rakastamaan heidän niitäkin piirteitä? Siitä huolimatta, että pelkään heille käyvän samoin kuin isälleen (merkkejä havaittavissa..)?
En jaksaisi stressata asiaa, kun kyseessä on teini-ikäiset. teini-ikäiset osaavat olla todella mustavalkoisia,ärsyttäviä kaikkitietäviä. Sanoisin, että suurin esimerkki ja käytöstavat opitaan kavereilta eikä niinkään vanhemmilta.
Selkeät rajat teineille niin eiköhän ne muutaman vuoden päästä rauhoitu. Teineillä on oikeus yksityiselämään ja kaikkia ei tarvitse kertoa vanhemmille. Ja viimeisenä virheitä tekemällä oppii.
Tietysti teinejä kiinnostaa alkoholi ym kielletty.
En ymmärrä, mitä tarkoitat sanalla luotettavuus. Olen aika varma, että jokainen joutuu välillä perumaan tapaamisia, vähän suurentaa tilannetta (valehtelee), käyttää lasten kasvatukseen uhkailee, kiristää, lahjoo -tyyliä aina välillä. Toiset tekevät sitä isommin ja näyttävämmin kuin toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin millaisista malleista, arvoista, tavoista yms on kyse. Uskon että monen kääntöpuolena voi olla hyviä asioita. Ehkä sinä et kykene niin näkemään...
Kaksinaamaisuus: esittää yhdelle yhtä ja toiselle toista. Isänsä tekee siis sen ihan tietoisesti ja hämmästyttävän laskelmoidusti. Tekee sitä siis myös lapsille, josta sen ovat huomanneetkin.
Epäluuloisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan, taipumus riidan haastamiseen ihan tietyistä asioista, tietyntyyppinen uhkailu, periaatteessa hanttiin laittaminen ihan naurettavuuksiin saakka, tietyntyyppinen kiristäminen, tietyn tyyppinen vastuunvälttely, tietyntyyppinen valehtelu, passiivisagressiivisuus, etc.. isoja ja pieniä juttuja, listaa voisi jatkaa..... Lapset osittain tunnistavat itsessään näitä, mutta mitä he niille voivat?
Sinun ei tarvitse rakastaa lapsiasi. Voit luovuttaa heidät lastensuojelun hoiviin. Lastensuojelu kyllä huolehtii lapsista, jos sinua ei kiinnosta. Lapsesi pääsevät hyvään sijaiskotiin, jossa lapsia rakastetaan sellaisina kuin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin millaisista malleista, arvoista, tavoista yms on kyse. Uskon että monen kääntöpuolena voi olla hyviä asioita. Ehkä sinä et kykene niin näkemään...
Kaksinaamaisuus: esittää yhdelle yhtä ja toiselle toista. Isänsä tekee siis sen ihan tietoisesti ja hämmästyttävän laskelmoidusti. Tekee sitä siis myös lapsille, josta sen ovat huomanneetkin.
Epäluuloisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan, taipumus riidan haastamiseen ihan tietyistä asioista, tietyntyyppinen uhkailu, periaatteessa hanttiin laittaminen ihan naurettavuuksiin saakka, tietyntyyppinen kiristäminen, tietyn tyyppinen vastuunvälttely, tietyntyyppinen valehtelu, passiivisagressiivisuus, etc.. isoja ja pieniä juttuja, listaa voisi jatkaa..... Lapset osittain tunnistavat itsessään näitä, mutta mitä he niille voivat?
Ei mitään, kun sinäkin olet jo tuomiosi antanut. Jos olisit fiksumpi, et olis leimannut niitä alun alkaen samanlaiseksi kuin isänsä.
Millaisia malleja sinä käytät? Onko mikään noista voinut tulla itseltäsi? Usein ihmiset syyttää muita just niistä asioista, joissa itsellään on paljon petrattavaa...
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei tarvitse rakastaa lapsiasi. Voit luovuttaa heidät lastensuojelun hoiviin. Lastensuojelu kyllä huolehtii lapsista, jos sinua ei kiinnosta. Lapsesi pääsevät hyvään sijaiskotiin, jossa lapsia rakastetaan sellaisina kuin ovat.
No ompa todella avuliasta, kiitos vaan. Haluan oppia hyväksymään ja rakastamaan lapsissani näitäkin piirteitä, miten ajattelit tuon vastauksesi edistävän sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin millaisista malleista, arvoista, tavoista yms on kyse. Uskon että monen kääntöpuolena voi olla hyviä asioita. Ehkä sinä et kykene niin näkemään...
Kaksinaamaisuus: esittää yhdelle yhtä ja toiselle toista. Isänsä tekee siis sen ihan tietoisesti ja hämmästyttävän laskelmoidusti. Tekee sitä siis myös lapsille, josta sen ovat huomanneetkin.
Epäluuloisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan, taipumus riidan haastamiseen ihan tietyistä asioista, tietyntyyppinen uhkailu, periaatteessa hanttiin laittaminen ihan naurettavuuksiin saakka, tietyntyyppinen kiristäminen, tietyn tyyppinen vastuunvälttely, tietyntyyppinen valehtelu, passiivisagressiivisuus, etc.. isoja ja pieniä juttuja, listaa voisi jatkaa..... Lapset osittain tunnistavat itsessään näitä, mutta mitä he niille voivat?
Ei mitään, kun sinäkin olet jo tuomiosi antanut. Jos olisit fiksumpi, et olis leimannut niitä alun alkaen samanlaiseksi kuin isänsä.
Millaisia malleja sinä käytät? Onko mikään noista voinut tulla itseltäsi? Usein ihmiset syyttää muita just niistä asioista, joissa itsellään on paljon petrattavaa...
Itsetutkiskelua olen harjoittanut paljon tämän asian tiimoilta, mutten voi parhaalla tahdollanikaan löytää itsestäni tuollaista käytöstä. Samaa sanovat lapset. Isänsä on välillä hoidossa ja hänellä on todennäköisesti jopa diagnoosi jostakin persoonallisuushäiriöstä.
Olen pyrkinyt huomioimaan ja vahvistamaan lapsissa hyviä ja kunnollisia piirteitä, joita heillä myös paljon on, mutta nuo edellä luettelemani ovat voimallisia..
Sun pitää opettaa käyttämään ominaisuuksia hyvään eikä tuomita niitä omaa vanhempaa esimerkkinä käyttäen (todella törkeää lapsiasi kohtaan!) Mainitsit yhtenä ominaisuutena "jääräpäisyyden" ehkä voisit opettaa lapsia kuinka "taistelut" kannattaa valita. Opeta, ettei ole mitään vikaa olla jääräpäinen, kunhan osaa hyödyntää ominaisuutta oikein. Jääräpäisyys voi merkitä myös sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, mutta kannattaa kohdentaa se oikein.
Se, et joku teini valehtelee ei ole mikään uutinen sekään. Älä anna lastesi luulla että niissä on jotain vikaa, jolle ei mitään voi. Silloin teet enemmän tuhoa kuin mikään muu malli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin millaisista malleista, arvoista, tavoista yms on kyse. Uskon että monen kääntöpuolena voi olla hyviä asioita. Ehkä sinä et kykene niin näkemään...
Kaksinaamaisuus: esittää yhdelle yhtä ja toiselle toista. Isänsä tekee siis sen ihan tietoisesti ja hämmästyttävän laskelmoidusti. Tekee sitä siis myös lapsille, josta sen ovat huomanneetkin.
Epäluuloisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan, taipumus riidan haastamiseen ihan tietyistä asioista, tietyntyyppinen uhkailu, periaatteessa hanttiin laittaminen ihan naurettavuuksiin saakka, tietyntyyppinen kiristäminen, tietyn tyyppinen vastuunvälttely, tietyntyyppinen valehtelu, passiivisagressiivisuus, etc.. isoja ja pieniä juttuja, listaa voisi jatkaa..... Lapset osittain tunnistavat itsessään näitä, mutta mitä he niille voivat?
Ei mitään, kun sinäkin olet jo tuomiosi antanut. Jos olisit fiksumpi, et olis leimannut niitä alun alkaen samanlaiseksi kuin isänsä.
Millaisia malleja sinä käytät? Onko mikään noista voinut tulla itseltäsi? Usein ihmiset syyttää muita just niistä asioista, joissa itsellään on paljon petrattavaa...
Itsetutkiskelua olen harjoittanut paljon tämän asian tiimoilta, mutten voi parhaalla tahdollanikaan löytää itsestäni tuollaista käytöstä. Samaa sanovat lapset. Isänsä on välillä hoidossa ja hänellä on todennäköisesti jopa diagnoosi jostakin persoonallisuushäiriöstä.
Olen pyrkinyt huomioimaan ja vahvistamaan lapsissa hyviä ja kunnollisia piirteitä, joita heillä myös paljon on, mutta nuo edellä luettelemani ovat voimallisia..
Kai ne lapset nyt sulle puhuu pahaa isästään kun olet ne itse siihen mukaan vetänyt. Opeta niille lapsille nyt ensisijaisesti sitä ettei syytellä muita kaikesta ja kuvitella ettei itsessä olisi vikaa. Sun kanssa ne saa selvän selityksen kaikelle mitä ne tekee ja on: isän vika. Ja ovat vastuusta kätevästi vapaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei tarvitse rakastaa lapsiasi. Voit luovuttaa heidät lastensuojelun hoiviin. Lastensuojelu kyllä huolehtii lapsista, jos sinua ei kiinnosta. Lapsesi pääsevät hyvään sijaiskotiin, jossa lapsia rakastetaan sellaisina kuin ovat.
No ompa todella avuliasta, kiitos vaan. Haluan oppia hyväksymään ja rakastamaan lapsissani näitäkin piirteitä, miten ajattelit tuon vastauksesi edistävän sitä?
Musta on sairasta et sä edes kysyt tuollaista miten rakastaa lapsia ja niiden piirteitä. Lapsesi ovat kokonaisuuksia. Sinä joko rakastat tai et. Ei siinä valita ku palapelin palasista et tuota osaa rakastan (joko muuten muistuttaakin sopivasti itseäni!) ja tuota (miestä muistuttavaa) en!
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavampi kysymys on se, miksi valitsit lapsillesi isän, jonka ominaisuuksiin kuuluvat alkoholismi ja epäluotettavuus.
Nokkela kysymys. Koska minulla ei ole ennustajan lahjoja...
Mistä olisin voinut tietää, millaiseksi ihminen vuosien saatossa muuttuu?
Siis miehessäsi ei ollut noita piirteitä tavatessanne, mutta näet niitä lapsissanne? Outoa...
Niin, mies ei alkuaikoina ollut ainakaan huomiotaherättävissä määrin huikentelevainen, valehteleva, kieroileva, alkoholiin menevä ja huonokäytöksinen. Nämä piirteet tulivat hänessä esiin vasta myöhemmin.
Lapset ovat nähneet sellaista käytöstä häneltä nyt jo monta vuotta, eivätkä itsekään arvosta moista, mutta näemmä sellaiseen käytökseen sortuminen tulee heiltä varsin helposti..
Siis mitä vit...? Sun lapset on vielä ihan pieniä, ja sä vedät tälläisiä analyyseja!!
Et ole todellakaan ihan terve, jos olet tosissasi!!!
Vierailija kirjoitti:
Vai onko lapset sittenkin normaaleja teinejä?!
Nii, ja mamma inhoaa teinejään kun tullut ero juoposta isästä..
Mä näin aikanaan suvussani tällaisen tapauksen. Poika oli todella röyhkeä jo pienenä, matki isänsä sanontoja yms. Veikkaan että häpeää itsekin käytöstään nyt vanhempana. En tiedä mitä voisit tehdä. Toisaalta, kun lapsesi ovat jo teinejä, voisiko heille puhua suoraan asioista? Kertoa ihan rehellisesti, ettet pidä joistain asioista joista ovat ottaneet mallia toiselta vanhemmalta... Hyvässä hengessä, tietenkin. En tiedä.