Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että aina pilaan kaiken sairaudellani :(
31.12.2016 |
Uuden vuoden aatto. Mulla oksettava olo, paha ahdistus ja pelko päällä. Kärsin siis ahdistuneisuushäiriöstä ja oksentamispelosta. Välillä hyviä kausia ja välillä näitä huonoja.
Taas meni mönkään suunnitelmat että olis lasten kans ollu kivaa puuhastelua luvassa, mutta ei. On heillä toki isä, mutta eihän se oo sama ku ei koko perheenä voida touhuta. Mä makaan sohvalla ja itku herkässä ja hirvee pelko, jos tää olo mahatautia eikä "vaan" paniikkia.
Miten te muut, joilla jotain sairauksia/vaikeuksia? Miten pärjäätte? Miten selitätte lapsille?
Kommentit (54)
Voi sinua :( Aina ei vain pysty kaikkeen, ihan ymmärrettävää sinun tilanteessasi. Lapset tekee tilanteesta tietysti paljon hankalamman, voin vain kuvitella kun minulla ei lapsia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sairaus, jonka takia liikkuminen on rajoitettua ym. Eipä muuta kun eletään sitten sen ehdoilla. Läheisiä sairaus risoo ja ahdistaa ja osin onkin piirit vaihtuneet sen myötä. Lapsi kai on tottunut, ei valita kun ei muusta tiedä... Mulle sairaus aiheuttaa turhautumista ja syyllisyyttä. Pakko vaan jaksaa silti jotenkin.
Siis mitä et tajua? Kun ihmisellä on kova ahdistustila päällä niin se vaan on vaikeaa silloin yrittää olla kuin ei mitään. Ja rauhottavia kyllä pahimpiin oloihin otan ja oon muutenkin avohoidon piirissä, mutta ei oo tällasen olon jälkeen vaikka rauhottava vaikuttaiskin niin kovin voittajafiilis vähään aikaan.
T. Aloittaja
Mulla vähän vastaavaa ollut aina. Viimeksi joululoman ekana päivänä, heti noustuani alkoivat vatsanväänteet ja maha oli sekaisin. Usein noihinbtilanteisiin liittyy myös kuolemanpelko. Minulla siihen auttaa ihan tavallinen vatsalääke. Kun maha rauhoittuu, pelko hellittää.
Ei siinä voi muuta kuin selittää, että taas tuli tällainen olo. Äiditkin sairastavat välillä.
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sairaus, jonka takia liikkuminen on rajoitettua ym. Eipä muuta kun eletään sitten sen ehdoilla. Läheisiä sairaus risoo ja ahdistaa ja osin onkin piirit vaihtuneet sen myötä. Lapsi kai on tottunut, ei valita kun ei muusta tiedä... Mulle sairaus aiheuttaa turhautumista ja syyllisyyttä. Pakko vaan jaksaa silti jotenkin.
Minulla sama juttu eli sairaus karkoitti "kaverit". Kaipa he pelkäsivät sitä, että pyydän heiltä apua? En ole sitä tyyppiä, joka viitsii valittaa kavereilleen sairaudesta eli siitä ei ainakaan ole etääntymisessä kyse.
Antaisit nyt vain lasten puuhailla isänsä kanssa jotain kivaa tekemättä olostasi ahdistusta entisestään lisäävää numeroa tuolla "tämä on kamalaa kun molemmat vanhemmat ei ole mukana leikkimässä tähtisädetikuilla" jutulla. Kaikilla ei ole vanhempia lainkaan, joidenkin vanhemmat on jotain narkkareita ja varmaan kohta puolet Suomen perheistä on jotain eroperheitä, elämää se vain on ja tulee se uusi vuosi sittenkin. Lapsiasi pahiten tulee vaurioittamaan se jos teillä tuon ahdistuksesi annetaan alkaa hallita koko perheesi elämää.
Silloin lapsille kehittyy sisälleen nimeämätön pelko ja tarve alkaa jatkuvasti monitoroimaan ympäristöään että onko siinä jotain mikä voisi aiheuttaa äidille ahdistusta ja sitä kautta heille turvattomuutta ja sillä on loppuelämään vaikuttavat seuraukset, todennäköisesti heistä tulee ylikilttejä suorittajia jotka antavat kohdella itseään kuin roskaa jotta vain ympäristö pysyisi "normaalina ja turvallisena".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin vaan kuvitella, että syyllisyys on kahta kauheampi kun on lapsia, joille pitäisi näyttää maailmaa mahdollisimman monelta kannalta. Itse olen lapseton ja koen syyllisyyttä ja häpeää joutessani perumaan suunnitelmia viime hetkillä ym. Koen olevani pelkkä taakka lähipiirilleni. En ole enää aikoihin kokenut eläväni, ihan sama kuolenko vai en. Ei ole itsesääliä, vaan paljas totuus. Jos olisi lapsia, olisi pakko koittaa jaksaa, nyt on se ylellisyys ettei tarvitse ja tavallaan se on helpottavaa. Voimia sinulle ap!
Onko tää nykyajan ilmiö, vai onko teitä ahdistuneita ollut aina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia aloittajalle ja muille samasta vaivasta kärsiville. Olen myös äiti ja oksennustaudin pelko saa usein vallan ja olen paniikissa sen takia ja siihen liittyy fyysiset oireet. Haluaisin jutella jonkun samasta kärsivän kanssa, onko muita, jotka haluaisi jutella tästä?
Uskon rehellisyyteen. Kertoisin lapsille ihan suoraan, että tänään äidin ei ole hyvä olla, että äidillä on sairaus, jolloin joskus alkaa tuntua ihan kauhean pahalta. Se ei ole mitään vakavaa eikä tarttuvaa ja saat siihen apua ja sinulla on siihen lääkkeet, mutta tänään tarvitset hieman enemmän tilaa ja omaa aikaa. Kerro, että sinua harmittaa, että tämä osui juuri tälle päivälle.
Lasten isä ottakoon tänään enemmän vastuuta lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Huoh, ne psyykkiset sairaudet ovat ihan oikeita sairauksia, ei mitään tahdonalaisia juttuja. Sanoisitko noin syöpäsairaallekin?
Eipä tuohon auta mikään muu kuin siedätyshoito ja ahdistuksen hallinta.
Itse lietsot itsesi tuohon tilaan,vaikka voisit vaikuttaa asiaan.
Ahdistus voi tulla päälle, mutta voit tietoisesti opetella olemaan pelkäämättä sitä. Mitä sitten, vaikka ahdistaa? Keskity muihin asioihin. Mitä sitten,vaikka oksentaisit? Maailma ei siihen lopu. Otapa nyt vastuuta vähän ja älä vaan ajelehdi marttyyrina ahdistuksen aalloilla, lapsesi kärsivät.
Valitettavasti on ihan totta että esim.sodan syttyminen,nälänhätä tms.OIKEA huoli saisi tuollaiset turhat ahdistukset paranemaan. Ahdistut koska sulla on varaa siihen eikä oikeita,tarpeeksi isoja huolia.
T. Ex-ahdistushäiriöinen,nykyään vain lieviä oireita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Huoh, ne psyykkiset sairaudet ovat ihan oikeita sairauksia, ei mitään tahdonalaisia juttuja. Sanoisitko noin syöpäsairaallekin?
Turha kuvitella koskaan parantuvansa,jos luulee ettei voi omalla tahdonvoimalla tai ajatuksillaan vaikuttaa psyykkisiin sairauksiin. Positiivinen asenne tutkitusti edistää myös fyysisistä sairauksista paranemista tai toipumista, vaikka ei niitä estäkään tai kokonaan paranna.
Monet mt-ongelmat nimenomaan ovat sellaisia, että itse on se työ tehtävä jos haluaa parantua.
Muuttaa tietoisesti omia ajattelumalleja ja käytöstään.
Apua voi saada, mutta kukaan muu ei voi sinua parantaa kuin sinä itse. Ahdistushäiriöissäkin lääkkeet helpottavat/turruttavat oireita,eivät paranna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Huoh, ne psyykkiset sairaudet ovat ihan oikeita sairauksia, ei mitään tahdonalaisia juttuja. Sanoisitko noin syöpäsairaallekin?
En. Ei tommonen ahdistuneisuushäiriö mikään oikea sairaus ole koska sen saa hakattua ihmisestä ulos. Jos tulee joku oikea hätä niin se sohvalla kyyryssä uliseminen unohtuu. Siksi. Paljonko luulet että on ahdistuneisuusHÄIRIÖN esiintyvyys Aleppossa? Ap:lla on vaan liikaa aikaa. Toivottavasti joku sanoo tuollaisille että viedää sit nuo sun lapset pois kun et kykene toimimaan kun pelottaa jos huomenna ehkä joutuu oksentamaan. Vois unohtua ahdistus ja ap:n kaltainen leipoisi vaikka pullaa ja kävis kattomassa raketteja ja olis iloinen että on hengissä.
Yritä olla syyllistymättä.
Lepää ja rauhoitu silloin kun se on tarpeen. Toivut paremmin kun et stressaa siitä että tautisi pilaa suunnitelmat.
Itse kärsin ms-taudista ja on pakko ollut opetella hyväksymään ettei aina pysty eikä jaksa. Mies osaa onneksi lähteä lasten kanssa ulos, vaikka uimaan tai vaikka pelaamaan silloin kun minusta ei ole mihinkään.
Ison avun olen saanut kuntoutuksesta, oireitahan se ei paranna mutta opettaa hyväksymään oman vajavaisuuden ja sitä kautta antaa lisää voimaa arkeen.
On parempi että huonona hetkenä voi käyttää kaiken energiansa toipumiseen.
Tsempit ap.
Suosittelen vertaistukiryhmään hakeutumista.
Siihenkin pitää sopeutua että kaikki eivät vain ymmärrä. Minulle äitini sanoo usein mm tällaisia "miten sä oot tommonen, ei ees tavarat pysy käsissä, ihmeellinen höpläkynsi, kipaseppas hakemaan vintiltä sitä ja tätä, älä nyt tulleen tärise ihmiset kattoo " ja kaikkea muuta mahtavaa.
Onneksi mies sentään ymmärtää. En tiedä miten tätä muuten jaksais.
Itsellä on psykiatrin diagnosoima yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olen siis lähes jatkuvasti kaikesta huolestunut ja pelkään kaikenlaisia tauteja itselleni ja muille. Toistaiseksi pystyn lasten edessä olemaan normaali ja puin ahdistuksiani ja pelkojani eri sairauksista, kun he ovat jo nukkumassa tai koulussa. Koen siis myös noita voimakkaita ahdistuskohtauksia, mutta osaan peittää ne lapsilta. Eli jos vain pystyt, niin älä näytä tota lapsille. Mene vaikka sänkyyn, kun "tuli migreeni" tai lähde autoajelulle tai kävelylle yksin. Tai "tee töitä koneella" toisessa huoneessa. Pahinta on, jos oikein voivottelet sohvalla kuinka ahdistaa - lasten kuullen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Huoh, ne psyykkiset sairaudet ovat ihan oikeita sairauksia, ei mitään tahdonalaisia juttuja. Sanoisitko noin syöpäsairaallekin?
En. Ei tommonen ahdistuneisuushäiriö mikään oikea sairaus ole koska sen saa hakattua ihmisestä ulos. Jos tulee joku oikea hätä niin se sohvalla kyyryssä uliseminen unohtuu. Siksi. Paljonko luulet että on ahdistuneisuusHÄIRIÖN esiintyvyys Aleppossa? Ap:lla on vaan liikaa aikaa. Toivottavasti joku sanoo tuollaisille että viedää sit nuo sun lapset pois kun et kykene toimimaan kun pelottaa jos huomenna ehkä joutuu oksentamaan. Vois unohtua ahdistus ja ap:n kaltainen leipoisi vaikka pullaa ja kävis kattomassa raketteja ja olis iloinen että on hengissä.
Nimenomaan. Pahinta mitä ap.lle voi sanoa on hyysätä ja suurennella asiaa että "voivoi kun nyt ilman syytä ahdistaa ja et mitään sille voi,voivoivoi on se kamalaa,peiton alla makaat nyt hyvällä omallatunnolla".
Nyt jumalauta otat itseäsi niskasta kiinni,ahdisti tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää toivon että tämmönen saa jonkun oikean murheen niin unohtuis se sohvalla hinkuminen ja 6pelkääminen. Varmaan jossain Aleppossa ei oo kauheasti ahdistuneita jos mahdollisesti tulee mahatauti. Muutan sinne.
Huoh, ne psyykkiset sairaudet ovat ihan oikeita sairauksia, ei mitään tahdonalaisia juttuja. Sanoisitko noin syöpäsairaallekin?
En. Ei tommonen ahdistuneisuushäiriö mikään oikea sairaus ole koska sen saa hakattua ihmisestä ulos. Jos tulee joku oikea hätä niin se sohvalla kyyryssä uliseminen unohtuu. Siksi. Paljonko luulet että on ahdistuneisuusHÄIRIÖN esiintyvyys Aleppossa? Ap:lla on vaan liikaa aikaa. Toivottavasti joku sanoo tuollaisille että viedää sit nuo sun lapset pois kun et kykene toimimaan kun pelottaa jos huomenna ehkä joutuu oksentamaan. Vois unohtua ahdistus ja ap:n kaltainen leipoisi vaikka pullaa ja kävis kattomassa raketteja ja olis iloinen että on hengissä.
Olen tämän kanssa samaa mieltä, että vaikka ahdistus on todellista ja ihan helvetillinen olotila, sen pystyy lujalla tahdolla peittämään esim. just lapsilta. Heidän ei tartte tuollaista katsoa yhtään. Aiheuttaa vaan heille sit sitä ahdistusta.
En kyllä tajua, eikä riitä ymmärrystä.
Ota joku pilleri?