Rumat naiset - avaudutaan tänne kokemuksistamme

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Olekerrankinmies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako rumat miehetkin tulla itkemään tänne ?

Johan sulla on monta vaikerrusketjua auki. Teepä nyt miehen työ ja hanki kivoja rättejä ja siisti hiukset, mene salille ja hoida ihosi kuntoon. Miehen ei tarvitse nätti olla kunhan se ei ole pystyyynpaskannettu lapamato joka itkee sääliä.

Punttisali on auki maanantaina. Siellä tapahtuu muuttumisen klo osa 1

Ihan samalla tavalla nuo pätee naisillakin. Myös nainen voi ostaa rakkautta rahalla kuten mieskin. Myös nainen voi opetella naurattamistaitoja ja iloita siitä, kun yksi mies sadasta lähtee matkaan. 

Rumat naiset ja tavismiehet ovat samalla tasolla, mutta ruman naisen osaa pidetään tragediana, koska tätä verrataan toisiin naisiin eikä tavallisiin miehiin. 

Miksi vain nainen saa surra sitä miten paskaa yksinäisyys ja huomiotyhjiössä olo on ja vain naisella on lupa vain raapia peppua huonot kortit saatuaan, mutta miehen pitää vaan kiristää vyötä ja yrittää kovemmin?

Itse en tarvitse muita naurattamistaitoja kuin että luen näitä sun "mestariteoksia" Vauva-palstalta. Mieheni nauraa ihan katketakseen niitä kuunnellessaan 😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Olekerrankinmies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako rumat miehetkin tulla itkemään tänne ?

Johan sulla on monta vaikerrusketjua auki. Teepä nyt miehen työ ja hanki kivoja rättejä ja siisti hiukset, mene salille ja hoida ihosi kuntoon. Miehen ei tarvitse nätti olla kunhan se ei ole pystyyynpaskannettu lapamato joka itkee sääliä.

Punttisali on auki maanantaina. Siellä tapahtuu muuttumisen klo osa 1

Ihan samalla tavalla nuo pätee naisillakin. Myös nainen voi ostaa rakkautta rahalla kuten mieskin. Myös nainen voi opetella naurattamistaitoja ja iloita siitä, kun yksi mies sadasta lähtee matkaan. 

Rumat naiset ja tavismiehet ovat samalla tasolla, mutta ruman naisen osaa pidetään tragediana, koska tätä verrataan toisiin naisiin eikä tavallisiin miehiin. 

Miksi vain nainen saa surra sitä miten paskaa yksinäisyys ja huomiotyhjiössä olo on ja vain naisella on lupa vain raapia peppua huonot kortit saatuaan, mutta miehen pitää vaan kiristää vyötä ja yrittää kovemmin?

Ihan samalla tavalla mieskin voi surra.

Älä aloita naisten haukkumista tästäkin.

Ruma nainen kelpaa tavismiehelle vain "kassien tyhjennykseen", jos parempaa ei ole saatavilla. Vaikka nainen olisi miten ihana luonteeltaan, keskustelutaitoinen, kuunteleva, huumorintajuinen, miehen huomaavainen, niin nainen ei ikinä kelpaisi miehelle parisuhteeseen, jos on ruma. Toisinpäin on eri asia, jos mies olisi tarvis tai ruma ja o.aise em luonteen, niin naisia olisi jonossa.

Höpsis. Esim. minä olen pitkässä suhteessa kuvailemasi kaltaisen huippuluonteisen ruman naisen kanssa. Ja huomaa: ruma ei ole edes lainausmerkeissä. Ihmisenä hän on kaunis.

Itse en ole luonteeltani puoliksikaan yhtä hyvä, mutta ulkoisesti olen oikeasti komea. Tämän olen kuullut niin usein, että pakko se on uskoa. Eli kyllä ruma nainen voi kelvata komeallekin miehelle saati sitten tavallisen näköisille. Toisin päin onkin paljon epätodennäköisempää.

Kommentoin vain, koska huomasin kommentissasi sanan -ikinä-.

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään, joka olisi niin ruma, ettei pienellä laittautumisella saisi ulkonäköään siihen kuntoon, että kelpaisi suhteeseen.

En tunne minäkään, enkä haluakaan tuntea.

Silti heitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Olekerrankinmies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako rumat miehetkin tulla itkemään tänne ?

Johan sulla on monta vaikerrusketjua auki. Teepä nyt miehen työ ja hanki kivoja rättejä ja siisti hiukset, mene salille ja hoida ihosi kuntoon. Miehen ei tarvitse nätti olla kunhan se ei ole pystyyynpaskannettu lapamato joka itkee sääliä.

Punttisali on auki maanantaina. Siellä tapahtuu muuttumisen klo osa 1

Ihan samalla tavalla nuo pätee naisillakin. Myös nainen voi ostaa rakkautta rahalla kuten mieskin. Myös nainen voi opetella naurattamistaitoja ja iloita siitä, kun yksi mies sadasta lähtee matkaan. 

Rumat naiset ja tavismiehet ovat samalla tasolla, mutta ruman naisen osaa pidetään tragediana, koska tätä verrataan toisiin naisiin eikä tavallisiin miehiin. 

Miksi vain nainen saa surra sitä miten paskaa yksinäisyys ja huomiotyhjiössä olo on ja vain naisella on lupa vain raapia peppua huonot kortit saatuaan, mutta miehen pitää vaan kiristää vyötä ja yrittää kovemmin?

Ihan samalla tavalla mieskin voi surra.

Älä aloita naisten haukkumista tästäkin.

Ruma nainen kelpaa tavismiehelle vain "kassien tyhjennykseen", jos parempaa ei ole saatavilla. Vaikka nainen olisi miten ihana luonteeltaan, keskustelutaitoinen, kuunteleva, huumorintajuinen, miehen huomaavainen, niin nainen ei ikinä kelpaisi miehelle parisuhteeseen, jos on ruma. Toisinpäin on eri asia, jos mies olisi tarvis tai ruma ja o.aise em luonteen, niin naisia olisi jonossa.

Höpsis. Esim. minä olen pitkässä suhteessa kuvailemasi kaltaisen huippuluonteisen ruman naisen kanssa. Ja huomaa: ruma ei ole edes lainausmerkeissä. Ihmisenä hän on kaunis.

Itse en ole luonteeltani puoliksikaan yhtä hyvä, mutta ulkoisesti olen oikeasti komea. Tämän olen kuullut niin usein, että pakko se on uskoa. Eli kyllä ruma nainen voi kelvata komeallekin miehelle saati sitten tavallisen näköisille. Toisin päin onkin paljon epätodennäköisempää.

Kommentoin vain, koska huomasin kommentissasi sanan -ikinä-.

Ahahahaaa. Salli mun nauraa. Sinä olet komea mies ja pitkässä suhteessa ruman naisen kanssa ja olet vielä itse semi- p@ska luonteeltani. Joo, ei ollut uskottava yhtään. Mikähän mahtaa olla motiivisi kirjoittaa in paksua soopaa? Se, että taas pääset haukkumaan miten naiset on kranttuja, ja kyllä baisetaiba saa, mutta entäs ne miehet. Juupajuu, joopa joo

T. Vierestä seurannut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi on yhdelle kaunis, toinen toiselle. Harva on kaikkien mielestä ruma. Saattaa olla sanottu jo, mutta en viitsinyt kaikkea lukea.

-Ikämies

Jos ihminen on esteetikko, niin silloin häntä häiritsevät kasvoissa epäsuhtaisuus: kohtuuttoman suuri nenä, pienet silmät, liian pitkät kasvot, liian ohuet huulet, pienen pieni suu, terrävä leuka, kropasa naisilla rotevuus, suhteeton ylä- ja alavartalon ero jne. Se on kamalan pinnallista. Näin on.

Minua esim. Sarah Jessica Parkerin kasvoissa ovat aina häirinneet kohtuuttoman pitkät posket ja pienet lähekkäin syvällä olevat silmät. Hän osaa pukeutua ja meikata niin, että näyttää viehättävältä, mutta kaunista ei hänestä minun silmissäni saa.

Ei liity estetiikantajuun. Myös muuten estetiikantajuttomat katsovat ulkonäköä. On ajateltu, että ihmisaivoihin on kehittynyt synnynnäinen malli keskivertoisista kasvoista samalla lailla kuin aivoissa on esim. taipumus oppia kieltä. Ihminen ei ole syntyessään tabula rasa, ja koska kasvojen hahmottaminen on tärkeää, sille on aivoissa paikka valmiina. Jos jokin on liikaa "väärin" siitä tulee epämiellyttävä olo, koska aivot joutuvat tekemään työtä päättää onko kyseessä kasvot vaiko ei. Kaunista ihmistä katsoessa aivot lepäävät. Pikkulapset erottavat jo kuka on viehättävä.

1/3. Tämä on ollut yhtä aikaa sekä eheyttävä että rikkova ketju. Kuten joku tuolla edellä kirjoittikin, niin minullakin on ruman naisen identiteetti. Tai, oikeastaan nykyisemmin, en tiedä ollenkaan, miltä näytän, sillä koko elämäni olen saanut niin ristiriitaisia tulkintoja ulkonäöstäni.

Olen aina ollut pitkä, aikuisiällä nyt melkein 190 cm, mikä on jo päiväkodista asti ollut miessukupuolelle punainen vaate numero yksi. Silmälasit, hammasraudat, ei rintoja, ei peppua, ja lisäksi yhtä aikaa androgyynit ja "vanhat" kasvot (googlettakaa vaikka Florence Welch). Tähän kun yhdistetään suomalainen äärimmäisen kielteinen ulkonäkökulttuuri ("rumat ne vaatteilla koreilee", "mikä tuokin luulee olevansa"), massasta poikkeavuus (tuo pituuteni) sekä oman äitini äärimmäisen estynyt ja häpeilevä kasvatus kaikessa, mikä liittyy naiseuteen, niin sinänsä on pieni ihme että olen edes jotakuinkin järjissäni. En oikein edes haluaisi katsella kuvia ikävuosilta 6-25, sillä niiltä ajoilta on alle parikymmentä aidosti hyvää muistoa.

Eräs viiltävimmistä ironioista on se, että äitini oli ja on aina ollut kaunis, nytkin 80:ä lähestyessään kävisi toisesta Ritva Oksasesta. Ja tämä lienee ollut äitini kirous; olen lähes satavarma, että äiti on kauneuttaan ja viattomuuttaan joutunut aikanaan ahdistelluksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, ellei peräti raiskatuksi, mikä on sitten heijastunut kaikessa suhteessa minuun. Toinen ironia on siinä, että kauniin äitini ja honkkelin isäni tekotarpeista ehdottomasti parhaat sai siskoni, jota yhä luullaan minua nuoremmaksi, vaikka hän on minua 18 vuotta vanhempi. (Vrt. yllä mainitsemani vanhat kasvot.) Ilmeisesti minua tehdessä ainekset olivat jotenkin härskiintyneet, niin että lopputuloskin oli jotenkin ennenaikaisesti vanhentunut. Ainoa "siunaus" tässä tilanteessa on ollut se, ettei perheeni ole koskaan ikinä arvostellut ulkonäköäni.

Niin. Eivät arvostellet. Mutta eivätpä tehneet paljon muutakaan. Oli aivan kuin äidin kaikki energia olisi kulunut aikanaan siskoni naiseksi saattamiseen, niin ettei minulle jäänyt mitään. Nyt jo keski-ikää hätyyttelevänä ämmänä minua itkettää yhä, kun katson vanhoja virstanpylväskuviani. En voi käsittää, miten yksin minut on jätetty niin peruskoulun päättyessä, ripille pääsyssä kuin ylioppilaaksi kirjoittaessani niin lohduttoman yksin: olen kaikissa kuvissa yksiselitteisesti laittamattoman, suorastaan laiminlyödyn näköinen. Ero minun ja siskoni kuvissa ei voisi olla räikeämpi.

2/3. Sitten kun useampi on täällä ihmetellyt, että voivatko ihmiset muka oikeasti olla niin ilkeitä. Kyllä voivat. Kaikki päiväkodin parileikkien yökkimiset, peruskoulun avoimet hyivituttelut, vanhojentansseissa välttelyt, täysin satunnaiset kommentit julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä, kollegojen avoin närkästys ristiriitatilanteissa työpaikoilla... Lista on pitkä. Toivottavasti ei loputon.

Oikeastaan on vain muutama asia, joka on saanut minut pysymään jotakuinkin järjissäni, ja sinulle rumalle naissukupuoliselle, jolla on vielä vähän rahaa ja aikaa käytettävissäsi, tee kuten minä: lähde pois. Jo pelkästään siksi, että et voi parantua siinä ympäristössä, jossa aikanaan sairastuit.

Yksi näistä asioista oli lukion vaihto-oppilasvuosi Yhdysvaltojen syvässä etelässä. Sillä, niin hirveää kuin tätä on sanoakin, niin siellä ylipainoisessa punaniskakylässä minä olin normaanipainoiseina ja kaikki hampaat tallella jos en kaunis, niin en sentään niin viheliäisen rumakaan. En ikinä unohda sitä, miten erään kerran kyseisen osavaltion kansallisnähtävyydelle kiipesi isäntäperheeni kanssa heidän mikä lie cousin, ikäiseni tyttö, joka sairaalloista ylipainoaan kinkkasi kahdella kyynärsauvalla ja jolla varovaisesti arvioiden oli ehkä kymmenen hammasta tallella. (En kehdannut tuijottaa.) Tuo vuosi oli minulle ulkonäöllisesti kuin keidas keskellä erämaata, vaikka hyvin surullisesti sainkin kokemukseni vain ja ainoastaan sen perusteella, että joillakuilla muilla meni vielä huonommin kuin minulla.

Sen jälkeen olinkin edelleen miehille joko ilmaa, ärsytyksen kohde tai, kuten ensimmäiselle vakavalle seurustelusuhteelle, äiti jota voi panna, alistaa ja pettää. Juuri ja juuri selvisin hengissä pois. Sitten siinä 25 vuoden tienoilla kävi niin hämmästyttävästi, että nykyinen mieheni rakastui minuun ja halusi kanssani perheen. (Mitä sitten sillä lienee ollut osuutta asiaan, että mieheni on ulkomaalainen ja huomattavan likinäköinen tiedemies.) Olen toki onnellinen, mutta en suhteessamme koskaan täysin rentoutunut enkä tule olemaan, enkä tule koskaan ajattelemaan ettei mieheni pettäisi minua, jos olosuhteet olisivat otolliset.

3/3. Olen myös saanut kaksi tytärtä, ja heidän kohdallaan pidän kyllä huolen että kohtelen heitä niin valokuvaus- kuin muissakin tilaisuuksissa tasapuolisesti. Onneksi eivät näytä minulta. Onneksi näyttävät aivan äidiltäni nuorena. Enkä lopeta helpolla, jos he alkavat saada väärää viestiä ulkonäöstään ikätovereiltaan. Vaihdamme koulua. Vaihdamme paikkakuntaa. Vaihdamme vaikka maata, jos on pakko. Sillä vaikka mikä olisi, niin vähintään neutraali-itsetuntoisena on elämän luoviminen paljon helpompaa. Samoin itsetunnon heikkeneminen tai vankistuminen on raivostuttavan itse itseään ruokkiva ilmiö. On niin paljon asioita, joita en koskaan saa kokea tai joita minun pitää vasta nyt kovin vaivalloisesti tavoitella itselleni. Pääskööt tyttäreni helpommalla!

Olen myös paljon pohtinut plastiikkakirurgiaa ja päätynyt siihen, että aion turvautua siihen pienimuotoisesti. Olen elämäni ensimmäisen puolen elänyt lähes kokonaan paitsiossa. Haluan kokea sen, miltä tuntuu, kun pääsisikin pelikentälle. Tai kuten joku edellä tiivisti: En halua kokea olevank kaunis - haluan tulla jätetyksi rauhaan.

Kaiken tämän seurauksena on myös se, että suomalainen mies (kollektiivina) on minulta periaatepäätöksellä kokonaan pois suljettu. Neutraalit välit työpaikalla on ainoa kanssakäymisen muoto, johon hänen kanssaan suostun. Vaikka muutama asiallinen suomalainen mies on elämässäni esiintynyt, niin pari virvoittavaa sadepisaraa ei riitä elvyttämään karrelle palanutta metsää. Ei sillä, että itseäni imartelisin ja luulisin tämän olevan suomalaismiehille mikään suurempi menetys...

Vierailija kirjoitti:

Nillin nillin. Tietenkin se on miesten vika etteivät pidä rumista naisista, eikä oma vika kun ette tee mitään ulkonäkönne eteen.

No mitä tässä voi muka tehdä kun on pienet siansilimät ja perunanenä,nykerö semmonen,ja mikko alatalokin on kauniimpi!

No nyt on pitkä ulina- ja uhriutumisketju! 🤭

Vierailija kirjoitti:

1/3. Tämä on ollut yhtä aikaa sekä eheyttävä että rikkova ketju. Kuten joku tuolla edellä kirjoittikin, niin minullakin on ruman naisen identiteetti. Tai, oikeastaan nykyisemmin, en tiedä ollenkaan, miltä näytän, sillä koko elämäni olen saanut niin ristiriitaisia tulkintoja ulkonäöstäni.

Olen aina ollut pitkä, aikuisiällä nyt melkein 190 cm, mikä on jo päiväkodista asti ollut miessukupuolelle punainen vaate numero yksi. Silmälasit, hammasraudat, ei rintoja, ei peppua, ja lisäksi yhtä aikaa androgyynit ja "vanhat" kasvot (googlettakaa vaikka Florence Welch). Tähän kun yhdistetään suomalainen äärimmäisen kielteinen ulkonäkökulttuuri ("rumat ne vaatteilla koreilee", "mikä tuokin luulee olevansa"), massasta poikkeavuus (tuo pituuteni) sekä oman äitini äärimmäisen estynyt ja häpeilevä kasvatus kaikessa, mikä liittyy naiseuteen, niin sinänsä on pieni ihme että olen edes jotakuinkin järjissäni. En oikein edes haluaisi katsella kuvia ikävuosilta 6-25, sillä niiltä ajoilta on alle parikymmentä aidosti hyvää muistoa.

Eräs viiltävimmistä ironioista on se, että äitini oli ja on aina ollut kaunis, nytkin 80:ä lähestyessään kävisi toisesta Ritva Oksasesta. Ja tämä lienee ollut äitini kirous; olen lähes satavarma, että äiti on kauneuttaan ja viattomuuttaan joutunut aikanaan ahdistelluksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, ellei peräti raiskatuksi, mikä on sitten heijastunut kaikessa suhteessa minuun. Toinen ironia on siinä, että kauniin äitini ja honkkelin isäni tekotarpeista ehdottomasti parhaat sai siskoni, jota yhä luullaan minua nuoremmaksi, vaikka hän on minua 18 vuotta vanhempi. (Vrt. yllä mainitsemani vanhat kasvot.) Ilmeisesti minua tehdessä ainekset olivat jotenkin härskiintyneet, niin että lopputuloskin oli jotenkin ennenaikaisesti vanhentunut. Ainoa "siunaus" tässä tilanteessa on ollut se, ettei perheeni ole koskaan ikinä arvostellut ulkonäköäni.

Niin. Eivät arvostellet. Mutta eivätpä tehneet paljon muutakaan. Oli aivan kuin äidin kaikki energia olisi kulunut aikanaan siskoni naiseksi saattamiseen, niin ettei minulle jäänyt mitään. Nyt jo keski-ikää hätyyttelevänä ämmänä minua itkettää yhä, kun katson vanhoja virstanpylväskuviani. En voi käsittää, miten yksin minut on jätetty niin peruskoulun päättyessä, ripille pääsyssä kuin ylioppilaaksi kirjoittaessani niin lohduttoman yksin: olen kaikissa kuvissa yksiselitteisesti laittamattoman, suorastaan laiminlyödyn näköinen. Ero minun ja siskoni kuvissa ei voisi olla räikeämpi.

Ööööö. Et osannut itse laittautua??? XDDDDDDD

Reps XDDDDDDDDDDDDDDD Öööööö siis ensinnäkin minä olen aina miekkosille pelkkä pìłde, eivät ikävä kyllä ymmärrä, että jos harrastan šekșuaałisia toimenpiteitä, teen sen saadakseni, en antaakseni. Oli miten oli, olen aina ollut pelkkä ulkokuori miekkosille XD Että mitä víttuą ułisette täällä, minäkin olen kaukana rumasta.

Minua haukuttiin ulkonäöstäni koko ala-ja yläasteen ajan. Murkkuiässä yritin muiden kavereideni tapaan ottaa kontaktia poikiin, mutta sain osakseni ivaa ja tulin nöyryytetyksi muiden silmissä. Tämän seurauksena minusta tuli varautunut samanikäisten miesten seurassa. En ottanut ensimmäisenä kontaktia enkä enää yrittänyt flirttailla. Löysin nykyisen puolisoni nuorena aikuisena, joten olen onneksi välttänyt entistä ulkonäkökeskeisemmäksi menneet parisuhdemarkkinat. Kokonaan en ole parinkymmenen vuoden aikana kuitenkaan välttänyt törmäämässä moukkiin. Nuo muutamat tilanteet ovat tulleet jotenkin yllättäen ja olen jotenkin jäätynyt. Vielä kun osaisin olla yhtä ilkeä takaisin.

Itsetuntoni on kaikesta huolimatta aika hyvä. Jo kiusaamisen pahimpina vuosina n.13-vuotiaana olen kirjoittanut päiväkirjaani listan hyvistä puolestani. Suhtaudun elämään pääasiassa positiivisesti, mutta tietysti nuo kipeät muistot aina silloin tällöin tulevat mieleen.

Olen pitkä ja läski. Ja vaikka laihtuisinkin, on ruumiinrakenteeni ruma' isoluinen päärynä väärillä säärillä. Pääni on laatikko, nenä iso, huulet etiparia ja silmät pienet ja hailakat lurppauomilla. Lisäksi olen älykäs. Eli punainen vaate miehille. Aloitin baareissa käymisen 18- vuotiaana ja lopetin nelikymppisenä. Tuona aikana minua diskoissa pyydettiin tanssimaan 2 kertaa, ja toisella kerralla mies perääntyi, kun nousin seisomaan. Minulla on 2x 10 vuotta vanhempaa ystävää, joita molempia miehet piirittävät aina, kun silloin harvoin käyn baareissa, ja toinen istä vielä on lesbo. Minua ei lähesty kuin vapaa-ajalla häiriköt jotka alkavat seksuaalisesti ahdistelemaan, kuten tässä joku sika sitten bussipysäkillä

Eipä tuo parisuhteen löytäminen rumana miehenäkään ole helppoa. Itse olen kaikki ns. helpot keinot jo tehnyt. Pukeudun ihan tyylikkäästi, käyn 4viikon välein parturissa, jne. Olen yrittänyt parantaa ulkonäköä siis. 5kg on ylipainoa, mutta en usko, että 5kg laihdutus muuttaa asiaa. Perusjutut kunnossa vakiduuni (amk-inssi). Tinderit, nettideitit, täysin kuollutta. Kuvia on useita, profiilissa kerron mitä haen ja minkälainen olen. Baareista ei mun ulkonäöllä saa seuraa ja tuskin siellä parisuhdetta monikaan etsii. Minulla on koira, joka tietty kyllä karsii hirveästi naisia.

M38

Tässä yhden miehen vastaus: Itsestään huolen pitäminen ainakin itselleni huomattavasti tärkeämpää kuin jotkut kasvonpiirteet. Voihan jollakulla olla vaikka onnettomuus pilannut kasvot, olla proteesiraaja, jokin ihosairaus.

Mutta. Jos ihminen huolehtii itsestään, eli yleisilme on siisti, "minä välitän itsestäni", ja luonne aurinkoinen ja rehellinen, en kiinnittäisi toissijaisiin asioihin mitään huomiota.

Älkää rumat itkekö. Paljon rankempaa on olla todella kaunis nainen.

Mä en enää tiedä olenko ruma, tavis vai ihan ok. Olen ollut koko ikäni vakuuttunut siitä että olen hirviömäisen ruma - eniten tämä asia ahdisti teininä ja alle 25 v:nä. Olin mielestäni suorastaan jotenkin epämuodostuneen ja hirviömäisen ruma, en vain tavallinen tylsän näköinen. Mutta nyt 45 v:nä jos katson vaikka ylioppilaskuvaani, niin taivas kun olin KAUNIS. Pitkä tumma tukka, vaaleanvihreät silmät, rauhallisella tavalla kauniit kasvot - ei niinkään seksikkäät kuin klassisen kauniit. Ilme kuvassa oli epävarma ja arka, asento alistuva ja ns.vaikean näköinen, jotenkin köyryssä hartiatkin. Nyt ihmetyttää että miten saatoin nähdä itseäni mitenkään rumana silloin.

Tai jos katson työpaikkani henkilökortissa olevaa kuvaa, jokaon otettu 15 vuotta sitten. En kyllä ymmärrä miten sen näköistä ihmistä voisi pitää rumana. Jos näkisin sen näköisen toisen ihmisen, pitäisin aika hyvänkin näköisenä. Mutta kun näytin siltä, olin mielestäni hävettävä hirvitys. No nyt sitten, edelleen koen olevani kammottavan ruma. Ikääntymismuutokset on luonnollisesti lisänneet omissa silmissäni kammottavaa ulkomuotoani. Mutta nyt ymmärrän sen, että voi olla etten näe itseäni ollenkaan oikein, koska kerran olen aina ennenkin kokenut olevani ruma ja myöhemmin havainnut että eihän tuo tyyppi ole ollenkaan pahan näköinen. Ehkä 10 vuoden päästä katson jostain kuvaa itsestäni nykyisessä iässä ja totean, että ikäisekseen oikein jees. Harmi kun en saa millään uskottua siihen nyt.

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuo parisuhteen löytäminen rumana miehenäkään ole helppoa. Itse olen kaikki ns. helpot keinot jo tehnyt. Pukeudun ihan tyylikkäästi, käyn 4viikon välein parturissa, jne. Olen yrittänyt parantaa ulkonäköä siis. 5kg on ylipainoa, mutta en usko, että 5kg laihdutus muuttaa asiaa. Perusjutut kunnossa vakiduuni (amk-inssi). Tinderit, nettideitit, täysin kuollutta. Kuvia on useita, profiilissa kerron mitä haen ja minkälainen olen. Baareista ei mun ulkonäöllä saa seuraa ja tuskin siellä parisuhdetta monikaan etsii. Minulla on koira, joka tietty kyllä karsii hirveästi naisia.

M38

Kehitä luonnettasi sillä saat naisia. Jos olet oikeasti mukava, sosiaalinen ja keskustelutaitoinen ja naiset huomioiva, niin löydät naisen.Naisilla tämä ei toimi koska ulkonäkö pitää olla kunnossa, miehille on ihan yksi ja sama, minkälainen nainen on luonteeltaan, pitää olla pantava. Koira ei ole miinus naisille, itseasiassa suurin osa naisista pitää lemmikkieläimistä. Miehille kissa tai koira on miinus

Vierailija kirjoitti:

Tässä yhden miehen vastaus: Itsestään huolen pitäminen ainakin itselleni huomattavasti tärkeämpää kuin jotkut kasvonpiirteet. Voihan jollakulla olla vaikka onnettomuus pilannut kasvot, olla proteesiraaja, jokin ihosairaus.

Mutta. Jos ihminen huolehtii itsestään, eli yleisilme on siisti, "minä välitän itsestäni", ja luonne aurinkoinen ja rehellinen, en kiinnittäisi toissijaisiin asioihin mitään huomiota.

Ihan täyttä soopaa. Vaikka kuinka huolehtisit itsestäsi ja olisit ihana ja aurinkoinen luonne, mutta susiruma nainen niin yksin jäät. Ei miehet sinua huomaa tai huomio. Its olen aina ollut tämmöinen mutta yksin olen jäänyt. Ystävät kyllä löysivät seuraa ympäriltä vaikka olivat vaativia ja ilkeitä, mutta kun olivat nättejä ja kauniita, niin seuraa riitti. Minä olin aina se seuraneiti ja miesten viihdyttäjä, mutta tyttöystäväksi en kelvannut.