Lue keskustelun säännöt.
Olenko sittenkään niin kovin erilainen? Ainakin siltä tuntuu, mutta..
30.12.2016 |
Kaikkihan me kuvittelemme olevamme niin uniikkeja lumihiutaleita, aloin miettiä, onko tämä vain oma, miellyttävä harhani. Tosin voisin kuvitella, että maailma olisi aika erilainen paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä.
Ensinnäkään, en ole kovin tavoitteellinen. Luulen, että se johtuu aikaperspektiivistäni. En pidä mitään muuta niin naurettavana, kuin ihmistä, joka pelkää että 100 vuoden päästä olisimme muslimeja Suomessa. Mitä sitten? 100 vuoden päästä me olemme kaikki kuolleita. Onko 1800-luvun ihmiset kovin aktiivisesti ahdistuneita elämästämme, tuolla hautuumaalla montuissaan? Lisäksi, on ollut aika jolloin kaikkia pelotti, että suomalaisista tulee *gasp* kristittyjä. Nykyinen maailman meno vielä perustuu järjestelmään, joka on ollut kaikkien suurien sivilisaatioiden romahduttaja; eliitin ja kansan väliset erot muodostuvat kiihtyvällä tahdilla liian suureksi. Nykyinen maailmamme, arvomme, tavaramme ja elämämme meno on vain silmänräpäys kaiken keskellä. En siksi jaksa suhtautua siihen kovin egoistisen ylimielisesti. Pitäen hienona tai tavoiteltavana siis.
Toisekseen, ensimmäinen kohta vaikuttaa tietenkin jotenkin henkilökohtaiseen elämääni. Voin kai sanoa itseäni vielä nuoreksi ja nätiksi, mutta en koe että tästä elämäni jatkuu jotenkin lineaarisesti perhe-elämään tai johonkin suuntaan. On jotenkin kurjaa, että ei ole mitään vielä kovin luontaista suuntaa ihmisille, jotka haluaisivat elää lapsetonta elämää, tai sellaista jonka keskiössä ei ole kiire, suorittaminen, muskari, paskavaipat, työ, kiire, kiire, työ. Käyn toki itsekin töissä, ja minulla ei ole mitään lapsiperheitä vastaan, päinvastoin oikeastaan. Jotenkin vain tuntuu, että 30 vuoden jälkeen hukkuu johonkin vorteksiin, vuosikausiksi.
Jos sanoisin jollekin ammattilaiselle, että elämä ei ole minusta kovin kiinnostavaa, niin saisin varmaan napit kouraan. Se ei vaan koskaan ole ollut, vaikka minulla on ollut iloa, juhlia, jännitystä, rakkautta jne. niin pohjalla kaikki on aina ollut jokseenkin yhdentekevää. Lohdullisellakin tavalla.
Nykyään tuntuu vaan pahalta katsoa ihmisten ahneutta, toisten päähän potkimista ja itsekkyyttä. Luulen, että olisin onnellisin yhteiskunnassa, jossa kaikilla oisi hyvä olla. Olen onnellinen veronmaksaja, teen mielelläni töitä sekä itseni että naapurin mummon hyvinvoinnin takia. Nykypolitiikka on katkaisemassa tämän yhtälön, joten en saa työstäni edes veronmaksamisen iloa. Hyväntekeväisyys on taas anekauppaa, ja kenenkään perusturvan ei pitäisi olla sen varassa, jaksaako joku nousta norsunluutornistaan tarjoamaan köyhälle apetta, motiivinaan ottaa kuva facebookkiin oletetusta hyvyydestään. Se ei ole vaihtoehto.
No tämäpä oli vuodatus. Jos koet jotain tarttumapintaa ajatuksiini, niin kommentoi toki.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitenkää yhdentekevä ajatus että sadan vuoden päästä maassamme oltaisiin tuhottu kaikki se mihin niin paljon on nähty vaivaa.
Naisten, homojen ja lasten asema, heitettäisiin huit hait hevon vittuun, samoin uskon vapaus.
Ei saisi olla ateisti, eikä kristitty.
Vaikka minulta ei jälkeläisiä jää kärsimään, niin harmittaa muiden puolesta.
Varmaan tällä elämällä voisi yhtenä tarkoituksena olla se, että oman elämänsä jälkeen jäisi jäljelle aina pikkuisen parempi maailma, kuin mihin itse on syntynyt.
Sitä paitsi, pidän erittäin mahdollisena sielunvaellusta.
Se oma välinpitämättömyys tulevista sukupolvista, voi kosahtaa omaan nilkkaan.
Me elämme aikamoista hyvän elämän harhaa täällä pohjoisessa, jos sielusi vaeltaa niin on suuri todennäköisyys että se tipahtaa paskakasaan, eikä tänne sosiaalidemokratiaan, kun palaat. Tosin en ymmärrä, mitä eroa on uskoa tuommoiseen höpönlöpöön kuin siihen Islamiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On jotenkin kurjaa, että ei ole mitään vielä kovin luontaista suuntaa ihmisille, jotka haluaisivat elää lapsetonta elämää, tai sellaista jonka keskiössä ei ole kiire, suorittaminen, muskari, paskavaipat, työ, kiire, kiire, työ.
Ensin ajattelin, että kirjoitat ihan fiksusti, mutta tuo ylläoleva osoitti, että olet stereotypioiden uhri. Avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Moni elää ilman parisuhdetta, lapsia tai kiirettä, eikä heitä pidetä kummajaisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jotenkin kurjaa, että ei ole mitään vielä kovin luontaista suuntaa ihmisille, jotka haluaisivat elää lapsetonta elämää, tai sellaista jonka keskiössä ei ole kiire, suorittaminen, muskari, paskavaipat, työ, kiire, kiire, työ.
Ensin ajattelin, että kirjoitat ihan fiksusti, mutta tuo ylläoleva osoitti, että olet stereotypioiden uhri. Avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Moni elää ilman parisuhdetta, lapsia tai kiirettä, eikä heitä pidetä kummajaisina.
Ymmärsit väärin. Ei kummajaisina, mutta onko meillä yhteisöjä? Jos viettää sosiaalisesti aktiivista elämää, niin "pitkittää nuoruuttaan". Jos vetäytyy, niin on "yhteiskunnasta syrjäytynyt".
Vierailija kirjoitti:
Väsyttävän tavanomaista.
Jokainen osaa sanoa noin kuin sinä sanot.
Njääh.. taas näitä pseudoälykkäitä. Njääh toi on vaan tommosta angstia.
Mjeh, onko vähän taas jollain 30-kriisi. Pah! mitä maailmantuskaa.
Voitteko tuhahtelijat kertoa sitten itse, mikä on mielenkiintoista, erilaista ja oivaltavaa?
Vai osaatteko ainoastaan tuhahdella ja halveksia muita?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitenkää yhdentekevä ajatus että sadan vuoden päästä maassamme oltaisiin tuhottu kaikki se mihin niin paljon on nähty vaivaa.
Naisten, homojen ja lasten asema, heitettäisiin huit hait hevon vittuun, samoin uskon vapaus.
Ei saisi olla ateisti, eikä kristitty.
Vaikka minulta ei jälkeläisiä jää kärsimään, niin harmittaa muiden puolesta.
Varmaan tällä elämällä voisi yhtenä tarkoituksena olla se, että oman elämänsä jälkeen jäisi jäljelle aina pikkuisen parempi maailma, kuin mihin itse on syntynyt.
Sitä paitsi, pidän erittäin mahdollisena sielunvaellusta.
Se oma välinpitämättömyys tulevista sukupolvista, voi kosahtaa omaan nilkkaan.
Me elämme aikamoista hyvän elämän harhaa täällä pohjoisessa, jos sielusi vaeltaa niin on suuri todennäköisyys että se tipahtaa paskakasaan, eikä tänne sosiaalidemokratiaan, kun palaat. Tosin en ymmärrä, mitä eroa on uskoa tuommoiseen höpönlöpöön kuin siihen Islamiin?
Sielunvaelluksessa on juuri se idea, että on joku vastuu teoistaan. Islamissahan pääset neitsyitä hässimään jos räjäytät ihmisiä kappaleiksi.
En ole olettanutkaan että saisin syntyä seuraavassa elämässäni juuri Suomeen. Älä viitsi laittaa omia luulojasi ja olkiukkojasi minun suuhuni.
No sinä olet ymmärtämätön, niin en sinun kanssasi enää keskustele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liian helppo elämä jos tommossii on aikaa miättiä.
Vierailija kirjoitti:
liian helppo elämä jos tommossii on aikaa miättiä.
Sinä et tiedä toisten elämästä mitään.
Itselläni on ainakin ollut ihan oikeita vaikeuksia elämässäni, ja ehkä juuri siksi olenkin alkanut tosissaan pohtimaan asioita ja elämää syvällisemmin.
Jos sinun elämäsi on vaikeaa, ja niin kauhean haastavaa, ettet pysty edes ajattelemaan mitään. Niin kannattaisiko ehkä tehdä asioille jotain ja miettiä mistä vaikeudet johtuvat.
Elämän vaikeudella ei pitäisi olla mitää tekemistä sen kanssa, oletko pohdiskeleva luonne vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kehtaa enää kirjoittaa mitään, koska tänään on taas lähtenyt ketjuja poistoon ilman syytä.
Turhauttaa jos postaat pitkän pohdinnan tänne, niin se heitetään hevon vattuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa enää kirjoittaa mitään, koska tänään on taas lähtenyt ketjuja poistoon ilman syytä.
Turhauttaa jos postaat pitkän pohdinnan tänne, niin se heitetään hevon vattuun.
Oon huomannut että modet on siinä määrin laiskoja, että eivät poistele yksittäisiä kommentteja pois, vaan koko ketjun, vaikka olisi ihan asiallinen ketju muuten. Kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me kuvittelemme olevamme niin uniikkeja lumihiutaleita, aloin miettiä, onko tämä vain oma, miellyttävä harhani. Tosin voisin kuvitella, että maailma olisi aika erilainen paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä.
Ensinnäkään, en ole kovin tavoitteellinen. Luulen, että se johtuu aikaperspektiivistäni. En pidä mitään muuta niin naurettavana, kuin ihmistä, joka pelkää että 100 vuoden päästä olisimme muslimeja Suomessa. Mitä sitten? 100 vuoden päästä me olemme kaikki kuolleita. Onko 1800-luvun ihmiset kovin aktiivisesti ahdistuneita elämästämme, tuolla hautuumaalla montuissaan? Lisäksi, on ollut aika jolloin kaikkia pelotti, että suomalaisista tulee *gasp* kristittyjä. Nykyinen maailman meno vielä perustuu järjestelmään, joka on ollut kaikkien suurien sivilisaatioiden romahduttaja; eliitin ja kansan väliset erot muodostuvat kiihtyvällä tahdilla liian suureksi. Nykyinen maailmamme, arvomme, tavaramme ja elämämme meno on vain silmänräpäys kaiken keskellä. En siksi jaksa suhtautua siihen kovin egoistisen ylimielisesti. Pitäen hienona tai tavoiteltavana siis.
Toisekseen, ensimmäinen kohta vaikuttaa tietenkin jotenkin henkilökohtaiseen elämääni. Voin kai sanoa itseäni vielä nuoreksi ja nätiksi, mutta en koe että tästä elämäni jatkuu jotenkin lineaarisesti perhe-elämään tai johonkin suuntaan. On jotenkin kurjaa, että ei ole mitään vielä kovin luontaista suuntaa ihmisille, jotka haluaisivat elää lapsetonta elämää, tai sellaista jonka keskiössä ei ole kiire, suorittaminen, muskari, paskavaipat, työ, kiire, kiire, työ. Käyn toki itsekin töissä, ja minulla ei ole mitään lapsiperheitä vastaan, päinvastoin oikeastaan. Jotenkin vain tuntuu, että 30 vuoden jälkeen hukkuu johonkin vorteksiin, vuosikausiksi.
Jos sanoisin jollekin ammattilaiselle, että elämä ei ole minusta kovin kiinnostavaa, niin saisin varmaan napit kouraan. Se ei vaan koskaan ole ollut, vaikka minulla on ollut iloa, juhlia, jännitystä, rakkautta jne. niin pohjalla kaikki on aina ollut jokseenkin yhdentekevää. Lohdullisellakin tavalla.
Nykyään tuntuu vaan pahalta katsoa ihmisten ahneutta, toisten päähän potkimista ja itsekkyyttä. Luulen, että olisin onnellisin yhteiskunnassa, jossa kaikilla oisi hyvä olla. Olen onnellinen veronmaksaja, teen mielelläni töitä sekä itseni että naapurin mummon hyvinvoinnin takia. Nykypolitiikka on katkaisemassa tämän yhtälön, joten en saa työstäni edes veronmaksamisen iloa. Hyväntekeväisyys on taas anekauppaa, ja kenenkään perusturvan ei pitäisi olla sen varassa, jaksaako joku nousta norsunluutornistaan tarjoamaan köyhälle apetta, motiivinaan ottaa kuva facebookkiin oletetusta hyvyydestään. Se ei ole vaihtoehto.
No tämäpä oli vuodatus. Jos koet jotain tarttumapintaa ajatuksiini, niin kommentoi toki.
Ammattilainen vastaa: olet keskiverto fiksu, ja thats it. Normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me kuvittelemme olevamme niin uniikkeja lumihiutaleita, aloin miettiä, onko tämä vain oma, miellyttävä harhani. Tosin voisin kuvitella, että maailma olisi aika erilainen paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä.
Ensinnäkään, en ole kovin tavoitteellinen. Luulen, että se johtuu aikaperspektiivistäni. En pidä mitään muuta niin naurettavana, kuin ihmistä, joka pelkää että 100 vuoden päästä olisimme muslimeja Suomessa. Mitä sitten? 100 vuoden päästä me olemme kaikki kuolleita. Onko 1800-luvun ihmiset kovin aktiivisesti ahdistuneita elämästämme, tuolla hautuumaalla montuissaan? Lisäksi, on ollut aika jolloin kaikkia pelotti, että suomalaisista tulee *gasp* kristittyjä. Nykyinen maailman meno vielä perustuu järjestelmään, joka on ollut kaikkien suurien sivilisaatioiden romahduttaja; eliitin ja kansan väliset erot muodostuvat kiihtyvällä tahdilla liian suureksi. Nykyinen maailmamme, arvomme, tavaramme ja elämämme meno on vain silmänräpäys kaiken keskellä. En siksi jaksa suhtautua siihen kovin egoistisen ylimielisesti. Pitäen hienona tai tavoiteltavana siis.
Toisekseen, ensimmäinen kohta vaikuttaa tietenkin jotenkin henkilökohtaiseen elämääni. Voin kai sanoa itseäni vielä nuoreksi ja nätiksi, mutta en koe että tästä elämäni jatkuu jotenkin lineaarisesti perhe-elämään tai johonkin suuntaan. On jotenkin kurjaa, että ei ole mitään vielä kovin luontaista suuntaa ihmisille, jotka haluaisivat elää lapsetonta elämää, tai sellaista jonka keskiössä ei ole kiire, suorittaminen, muskari, paskavaipat, työ, kiire, kiire, työ. Käyn toki itsekin töissä, ja minulla ei ole mitään lapsiperheitä vastaan, päinvastoin oikeastaan. Jotenkin vain tuntuu, että 30 vuoden jälkeen hukkuu johonkin vorteksiin, vuosikausiksi.
Jos sanoisin jollekin ammattilaiselle, että elämä ei ole minusta kovin kiinnostavaa, niin saisin varmaan napit kouraan. Se ei vaan koskaan ole ollut, vaikka minulla on ollut iloa, juhlia, jännitystä, rakkautta jne. niin pohjalla kaikki on aina ollut jokseenkin yhdentekevää. Lohdullisellakin tavalla.
Nykyään tuntuu vaan pahalta katsoa ihmisten ahneutta, toisten päähän potkimista ja itsekkyyttä. Luulen, että olisin onnellisin yhteiskunnassa, jossa kaikilla oisi hyvä olla. Olen onnellinen veronmaksaja, teen mielelläni töitä sekä itseni että naapurin mummon hyvinvoinnin takia. Nykypolitiikka on katkaisemassa tämän yhtälön, joten en saa työstäni edes veronmaksamisen iloa. Hyväntekeväisyys on taas anekauppaa, ja kenenkään perusturvan ei pitäisi olla sen varassa, jaksaako joku nousta norsunluutornistaan tarjoamaan köyhälle apetta, motiivinaan ottaa kuva facebookkiin oletetusta hyvyydestään. Se ei ole vaihtoehto.
No tämäpä oli vuodatus. Jos koet jotain tarttumapintaa ajatuksiini, niin kommentoi toki.
Ammattilainen vastaa: olet keskiverto fiksu, ja thats it. Normaali.
Minkä ammattilainen?
Kyllähän jokainen on uniikki lumihiutale. Eihän se nyt sitä tarkoita, että olisi jotenkin parempi kuin muut. Olipa joo "tosi syvällistä" pohdintaa, not.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jokainen on uniikki lumihiutale. Eihän se nyt sitä tarkoita, että olisi jotenkin parempi kuin muut. Olipa joo "tosi syvällistä" pohdintaa, not.
Väittikö joku näin?
Esittäkääs nyt sitten oma esimerkkinne syvällisestä pohdinnasta, niin ei jää vain länkytyksen tasolle tuo teidän pätemisenne?
Niin ja aloittaja ei tainnut edes väittää että hän olisi joku erityisyys tai syvällinen.
Niinkö? ei heti huomaisi, tavallisessa elämässä.