Lue keskustelun säännöt.
Miksi lopetit yhteydenpidon?
30.12.2016 |
Miksi lopetit yhteydenpidon jonkun henkilön kanssa, jonka kanssa tulit aiemmin toimeen? Eikö olisi ollut kaikille osapuolille reilumpaa puhua asiat halki eikä jättää toista ihmistä ihmettelemään mikä sinulle tuli? Kaikki ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita.
Mistä syystä olet lopettanut yhteydenpidon toisen ihmisen kanssa?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Halusi aina olla huomion keskipiste. Hänen juttunsa olivat tietysti aina tärkeämpiä kuin muiden. Arvosteli muita. Juoruili ja oli kaksinaamainen. Oli herkkä loukkaantumaan, vaikka itse jatkuvasti käyttäytyi epäkunnioittavasti muita kohtaan. Piti itseään muita parempana. Koki itse olevansa suurinpiirtein pyhimys. Jaksoi muistella toisten ihmisten virheitä ja mokia. Oman huonon käytöksensä käänsi aina muiden syyksi. Vertaili jatkuvasti itseään muihin. Oli todella kateellinen kaikille. Sai usein pilattua toisten ilon. Nosti itsensä jalustalle vähättelemällä toisia. Koki muiden olevan jatkuvasti ilkeitä hänelle, vaikka oli sitä itse. Laitoin välit poikki ja nyt varmasti kiertää ympäri kyliä mustamaalaamassa minua.
Mulla myös kokemusta vastaavasta ihmisestä ja tosi helpottavaa on ollut kun vähensin yhteydenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusi aina olla huomion keskipiste. Hänen juttunsa olivat tietysti aina tärkeämpiä kuin muiden. Arvosteli muita. Juoruili ja oli kaksinaamainen. Oli herkkä loukkaantumaan, vaikka itse jatkuvasti käyttäytyi epäkunnioittavasti muita kohtaan. Piti itseään muita parempana. Koki itse olevansa suurinpiirtein pyhimys. Jaksoi muistella toisten ihmisten virheitä ja mokia. Oman huonon käytöksensä käänsi aina muiden syyksi. Vertaili jatkuvasti itseään muihin. Oli todella kateellinen kaikille. Sai usein pilattua toisten ilon. Nosti itsensä jalustalle vähättelemällä toisia. Koki muiden olevan jatkuvasti ilkeitä hänelle, vaikka oli sitä itse. Laitoin välit poikki ja nyt varmasti kiertää ympäri kyliä mustamaalaamassa minua.
Mulla myös kokemusta vastaavasta ihmisestä ja tosi helpottavaa on ollut kun vähensin yhteydenpitoa.
Itsellänikin oli helpottava olo, kun vähensin yhteydenpitoa. Mutta lopulta jouduin katkaisemaan kokonaan välit ja se on oikeastaan aiheuttanut stressiä, kun mietin, että mitä hän minusta muille puhuu.
Lopetin erään kanssa joka muutti jo vuosikymmen sitten toiselle paikkakunnalle,mutta piti minuun yhteyttä lähinnä vain yösijan toivossa ja kun toi tavaransa tänne ja jätti autonsa opihalleni lähti heti 'vanhojen ystäviensä luokse' saunaan (ja ryyppäämään) ja sitten kaupungille ravintolaan ja tuli sitten sieltä joskus puolenyön jälkeen kännissä luokseni haukkumaan minua lähes kaikesta ja vaati lopuksi hiljaisuutta ,että saisi nukkua koska aamulla olisi hänellä aikainen lähtö. (aamulla sitten sanoi olleensa eilen kännissä ,ja että mitä minä vanhoista, jo olleista puhun - kun yritin vähän käytöksestään huomauttaa...)Aamiaiseni ei kelvannut vaan söi omia ruokiaan ja lähti käymään ABC:llä syömän ja sitten starttasi autonsa kohti kotiaan Helsingissä päin.(asun keskisuomessa) Olipa todella antoisa" jälleennäkemisen riemu ". Kertoi sitten tulevansa ensi vuonna taas tapaamaan. (nyt voi kyllä olla etten silloin ehdi vastaamaan puheluun)
Ihan tekee mieli kysyä tota samaa! Senkin skitso akka, miksi lopetit? Oltiin 20 v kavereita.
Koska en jaksa olla aina se joka otti yhteyttä ja vastapuolella kiinnosta olla yhtään aktiivinen keskusteluissa. Esim exän kanssa sovittiin että ollaa yhteydessä niin sen kanssa viestittely oli mun osalta tyyliin 100 sanaa ja takasin tyyliin ok, en tai joo. Ei kauaa jaksanut moista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lopetin koska hän jäi kiinni vuosia kestäneestä valehtelusta. Samoin koko ystävyys oli minun varassa, en nähnyt mitään todellista ystävyyttä tai kiinnostusta minua kohtaan, ei suruissa, ei iloissa. Ennen oltiin parhaita ystäviä, mutta hän muuttui joksikin ihan tuntemattomaksi.
Yhden ystävän kanssa sovittiin aina välillä yhteistä tekemistä, aloitteentekijänä oli jompi kumpi mutta hän perui ne jatkuvasti viime tipassa. Saattoi sitten pyytää ulos johonkin konserttiin "ettei tarvitse mennä yksin".
Toinen ystävä suutahteli ja osoitti mieltään silloin tällöin enkä ymmärtänyt syitä. Jos kysyin mikä on, ei halunnut koskaan puhua asiasta. Yhden mukavaksi tarkoitetun illan aikana tyyppi sai käsittämättömän raivokohtauksen ja haukkui minut lyttyyn monista kummallisista pienistä asioista ja luonteenikin sai kovaa kritiikkiä. Hän ei halunnut sopia asiaa vaan piti haukkuryöpyn päälle mieluummin mykkäkoulua pari kuukautta. Minulla meni siinä ajassa maku häneen täysin.
En halua pitää yhteyttä enää kumpaankaan eikä kiinnosta, mutta vastailen jos laittavat itse viestiä. Tuolle jälkimmäiselle hyvin lyhyesti kylläkin, harmittaa että luotin häneen ja pidin ystävyyttämme arvossa, sillä hän polki sen kyllä maahan tehokkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä otin yhteyttä, mutta muhun ei ottanut yhteyttä kukaan. Sen jälkeen tajusin, että minua vihattiin ja inhottiin. Tapahtui myös tekoja, jotka ovat niin törkeitä, ettei niistä uskalla edes puhua kenellekkään. Toisen omaisuuden tuhoaminen on jo tavallaan pahoinpitelyä.
Kun puhutaan maineesta, niin minkä maineen firma jättää työntekijälleen jota on kohdellut julmasti. Pitäisi vaieta, mutta väistämättä julmat teot jäävät syvästi mieleen. En haluaisi vihata ketään, mutta en ymmärrä miksi kukaan ei puuttunut. Voisin lähettää laskun siitä, että kun pitäisi mennä työpaikkahaastatteluihin, niin avokkaat on hävitetty, samoin jakut yms. Millä rahalla hankin uudet?
Jos ottaisin yhteyttä firman ylimpään johtoon, niin uskoisin, että tälläistä mainetta he eivät olisi firmalleen toivoneet. Ja kun mulle on opetettu että juoruta ei saa. Mitä sitten teen?
Mun isäni on jopa istunut aikoinaan baarissa ja jutellut yhden omistajan kanssa silloin kun en ollut edes tuossa firmassa töissä. Isäni piti heitä hyvinä tyyppeinä.
Se mitä alempana tehdään ei ole ehkä firman arvojen mukaista.
Viimeisin yhteydenotto oli tarve lainasta. Ilmoitin, että pitää maksaa vanhat velat ensin pois. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut. Kyllähän se ketuttaa, mutta onneksi on aina ollut periaate, että lainaa vain sen verran mitä on varaa menettää.
Joten toisen on ihan turha ihmetellä, miksi en ota yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska tuntui etten ole tärkeä ollenkaan. Tunsin yksinäiseksi ystävyydessämme. Tuntui että kaikessa pitää kilpailla, eikä mistään voi olla aidosti onnellinen.
Vastavuoroisuuden puute.
Välimatkaa 200 kilometriä ja se olin aina minä joka ajoi tapaamisiin toiseen kaupunkiin. Keskustelujen aiheet olivat myös varsin yksipuolisia, ystävä puhui vain omista asioistaan eikä ollut kiinnostunut minun tekemisistäni. Kun kerroin vaihtaneeni työpaikkaa, ei kysynyt missä työskentelen, eikä varmasti tiennyt edes missä työnskentelin ennen. Kun tulin kuukauden reppureissusta Aasiasta, ei häntä kiinnostanut matkani vaan aina käänsi puheen itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kirjoittanut sitä seuraavaa tekstiviestiä/sähköpostia enää, kun ei ollut mitään sanottavaa. Kyllä minulle edelleen olisi saanut kirjoittaa, mutta ehkä toisellakaan osapuolella ei ollut mitään asiaa. Näin on käynyt useamman kerran.
Minä en ainakaan viitsi "ahdistella" toista ihmistä pommittamalla toista viesteillä. Olen odottanut kohteliaasti toisen vastausta ja kun sitä ei ole kuulunut niin olen olettanut että toinen on vetänyt herneen nenään jostain tai seurani ei kiinnosta.
Ei ole pommittamita, jos laittaa toisen viesti vaikka muutaman viikon kuluttua. Joskus esimerkiksi tekstiviestit eivät edes tule perille itsestä riippumattomista syistä (esim. verkkovirhe)! Jos aidosti pitää henkilöstä, jättää ystävyydessä aika paljon sattuman varaan, jos olettaa liikaa asioita!
Kaveri sairastui masennukseen. En jaksanut enää ottaa yhteyttä, kun hän ei jaksanut mennä minnekään tai puhua mistään. Päätin jatkaa omaa elämääni ettei hän vedä minuakin alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin yhteydenpidon entiseen parhaaseen ystävääni sen jälkeen kun hän sai lapsia. Meillä ei vain ollut enää mitään yhteistä. Ensin ajattelin, että tämä on luonnollinen vaihe, mutta kun vielä kolmen vuoden jälkeenkään minun kuulumiseni eivät kiinnostaneet yhtään ja aina olisi pitänyt puhua lasten asioista, niin en vaan jaksanut laittaa aikaani tuohon ihmissuhteeseen enää. Mainittakoon vielä, että omassa elämässäni tapahtui tuona aikana isoja muutoksia, joista olisin halunnut keskustella ystäväni kanssa. En ole katkera, joskus ystävätkin vain kasvavat erilleen. Olen huomannut, että tällä henkilöllä on nykyään kavereina vain toisia äitejä ja jutut näyttää pyörivän edelleen vain lasten ympärillä, vaikka nuorimmainenkin on jo yli kolme vuotias.
Hän haukkui silloisen poikaystäväni minulle "tuollainen ei ole mies ollenkaan" yms. Meni maku koko ihmisestä. Päti myös kaikissa asioissa, tiesi kaiken muka paremmin kuin minä. Emme myöskään olleet tervetulleita heidän uuden vuoden juhlintaansa silloin muutama vuosi sitten tämän epämies poikaystäväni kanssa, vaikka kaikkia muita ystäviään oli kutsunut. Ja kehtasi vielä kertoa minulle suoraan, että heillä on juhlat, mutta meille ei ole tilaa. Yhteydenpito sitten vain jäi.
Vierailija kirjoitti:
Koska tuntui etten ole tärkeä ollenkaan. Tunsin yksinäiseksi ystävyydessämme. Tuntui että kaikessa pitää kilpailla, eikä mistään voi olla aidosti onnellinen.
Olen kokenut tämän saman muutaman ihmisen kanssa. Ystävyys on muuttunut kilpailuksi ja kateudeksi. Todella ikävää, mutta tuntui mahdottomalta enää olla yhteydessä. Puhuminen ei auta, olen yrittänyt.
Yksi kaveri, jonka kanssa ollaan oltu aiemmin paljon tekemisissä ei ilmeisesti halua olla yhteydessä minun kanssani. On perunut useita tapaamisia 10 min. ennen tapaamista, ei pahoitteluja tai anteeksipyyntöjä. Eikä ole ehdottanut uutta tapaamista. En minäkään jaksa siis enää olla yhteydessä.
Muutaman vanhan opiskelukaverin kanssa yhteydenpito on vain jäänyt. Ei ole enää oikein mitään yhteistä, vaikka mitään ikävää ei ole välillämme tapahtunut.
Joidenkin ystävien tarkoitus on olla elämässä ehkä vain tietyn ajan, näin olen näistä tilanteista ajatellut. Onneksi olen saanut uusia ystäviä ja muutamia vanhoja ystäviä on myös jäljellä.
Ex-ystävä jäi kiinni valheistaan. Oli haukkunut minua törkeästi, levitellyt yksityisasioitani muille ja valheita levittämällä yrittänyt sabotoida elämääni esittäen samalla ystävää minulle - tosiasiassa urkki vain lisätietoa, jolla satuttaa entistä pahemmin. Liki 20 vuoden ystävyys ei painanut enää vaakakupissa, vaan katkeruus omista valinnoista piti kääntää väkisin vaikka valheilla ystävän syyksi. Ikävä ei ole tullut, ja ainoastaan harmittaa se, etten ymmärtänyt aiemmin millaiseen ihmiseen tuhlasin aikaani.
Omassa elämässäni tapahtui isoja ja vaikeita asioita. Sairastuin masennukseen. En jaksanut pitää yhteyttä ystäviini. Ja yllätys yllätys kukaan näistä ystävistäni ei ole ottanut minuun millään tavalla yhteyttä. He eivät tiedä ongelmistani ja masennuksestakin mitään. Olivatko he oikeasti ystäviäni?
koska "ystävyys" oli muuttunut väkinäiseksi ja tyhjäksi tavaksi. ei ollutkaan mitään jaettavaa enää.
Koska toinen järjesti minut jatkuvasti omaa etuaan tavoitellen ikäviin tilanteisiin, joista erityisesti näin jälkikäteen tajuaa, miten törkeästi hän minua on kohdellut. Oon niin tossu, etten halua riidellätai lyödä välejä dramaattisessa kohtauksessa poikki, joten nyt vain en enää ota yhteyttä häneen, ja koitan vältellä vastaamista, jos hän koittaa ottaa yhteyttä.