Lue keskustelun säännöt.
Kamalaa, olen ihastunut potilaaseen työpaikaltani ja hän on ihastunut minuun.
29.12.2016 |
Kertoi itse tunteistaan, mutta en tietenkään voinut myöntää, että tunnen samoin.
Todella vaikeaa olla töissä kun näen häntä joka päivä ja vaikka kuinka yritän vältellä niin silti joudun olemaan tekemisissä.
Miten tästä tunteesta pääsee eroon?
Kunpa olisimme tavanneet jossain muualla:(
Kommentit (74)
Ja sitten vaan naimisiin ku hyvä sauma koittaa. Ei kai siitä tunteesta tarvi eroon päästä jos kerran molemmat ootte ihastuneita toisiinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikä tässä on nyt niin kamalaa ja miksi sun pitäisi häntä vältellä?
Vierailija kirjoitti:
No mikä tässä on nyt niin kamalaa ja miksi sun pitäisi häntä vältellä?
No meillä se on ihan itsestään selvää, että potilaiden kanssa ei saa syntyä mitään ystävyyttä kummempaa ja ystävystyessäkin täytyy miettiä miten toimia.
Ap
Muista virkavelvollisuus, työmoraali, etiikka. Työsi teet varmasti hyvin ja huolella. Tarkkaile, ettet anna tunteiden vaikuttaa mitenkään työhösi. Se on ammattitaitoa.
Mutta vapaa-ajallasi olet ihminen siinä missä me muutkin. Hoitosuhteen päätyttyä (en tiedä, onko mahdollista että siirrät tehtäväsi toiselle hoitajalle?) voit mielestäni asiallisesti ilmaista ihastuksesi. Mikäli ihastuminen todella alkaa haitata työtäsi hoitajana, on nostettava kissa pöydälle. Kirjoita vaikka vanhanaikainen kirje, missä kerrot hankalan tilanteesi. Ihastumisen tunteille ei aina voi mitään, mutta nyt on mahdollisimman huono aika ja paikka. Tilannetajun muistaminen tärkeää!
Muista vielä eräs seikka: silloin kun ihminen on hoidettavana jonkin sairauden takia, niin yleensä ei ole ihan täysissä voimissaan henkisesti. "Ruumin ja järjen voimissa" siis. En väitä, että ihastuksesi kohde olisi jotenkin "pihalla ja ulalla", mutta silti hän keskellä toipumisprosessia. Kuvio on monimutkainen, ja tilanne uusi potilaalle, joka elää sairaalassa. Joten, nauti ihastumisen tunteesta salaa, mutta anna ajan kulua. Potilaan on parannuttava, päästävä pois sairaalasta ennenkuin todella voi ajatella mitään enempää.
On aika tavallista, että hoidettava voi ihastua hoitajaansa - sota-ajalta runsaasti esimerkkejä.
Olette hoitaja-potilassuhteessa, joten et saa tehdä mitään. Psykiatriassa jos potilas (omahoidettava) ihastuu hoitajaan ja ilmoittaa tunteistaan tälle, niin ensinnäkin, tietysti ammattilainen osaa palauttaa suhteen ammattilaistasolle ja myöhemmin voidaan ottaa toinen hoitaja tilalle, koska ihastumiset, varsikin julkituodut, vaarantavat ns. neutraalin hyvän potilastyön. Yleensäkin nämä asiat otetaan myöhemmin tarvittaessa potilaan kanssa esille ja kerrotaan tällöin asioiden oikea laita.
Somatiikan puolella ensisijaisesti tehdään hoitotyötä jossa ei välttämättä olla ns. sen mielen kanssa tekemisissä ja hoidettava saattaa olla varsin toimintakykyinen eikä hänen arviointikykynsä ole välttämättä alentunut. Mutta etiikan kannalta kun katsotaan, on tilanne varsin epäilyttävä. Potilaat ovat aina ns. heikommassa asemassa, joten on tuomittavaa lähteä mukaan ihastumisiin, vaikka sen tuntuisi kuinka ikävältä.
Ammattilaiset pysyvät potilaista aina erossa. Sitten kun tällaista valtavääristymää ei enää ole, niin sitten tilanne voidaan ehkä katsoa toisenlaiseksi, mutta muuten ollaan kyllä ammattiroolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhimillisesti katsoen tilanne on herttainen, kaksi onnellista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko hoitaja vai lääkäri?
eI KYLLÄ VAIKUTA MILTÄÄN LÄÄKÄRILTÄ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sääntö on typerä. Jos potilas ihastuu hoitajaansa, se todennäköisesti jollain tavalla edistää hänen parantumistaan tai ainakin täyttää jonkin senhetkisen emotionaalisen tarpeen. Miksi se pitäisi kieltää? Jos hoitajakin tuntee ihastuksentunteita, mitä haittaa siitä todellisuudessa voi olla? Kyllä täyspäinen ihminen silti pystyy työnsä tekemään, vaikka vähän ihastunut olisikin. Tietenkin osapuolten pitää sopia, että käytös pysyy asiallisena, eikä kuhertelu jossain sairaalassa välttämättä onnistu muita ihmisiä kunnioittavalla tavalla, mutta sen makeammaltahan läheisyys tuntuu kunhan potilas joskus pääsee laitoksesta ulos.
Ei elämässä ole liikaa iloa koskaan. Jos kumpikin on täysi-ikäisiä ja suht täyspäisiä, miksi ihastumisessa olisi jotain väärää? Taitaa taas joku protestantismin haamu kummitella tosikkojen alitajunnassa kun haluavat kieltää ihmisiltä pienen arjen onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen hoitosuhden kysymyksessä? Missä olet töissä? Eipä silti, ei sillä väliä, hoitaja-potiassuhde on epäeettinen, ainakin niin kauan kuin hoitosuhden kestää.
Onko tämä jossain kroonikko-osastolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaisko joku sanoa mitä epäeettistä tuollaisessa ihastuksessa on? Siis jos potilas on täysi-ikäinen ja vaiva ei ole päässä?
Mikä sairaus sillä potilaalla on, jos näette joka päivä? Taitaa olla ainakin melko vakava sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Osaisko joku sanoa mitä epäeettistä tuollaisessa ihastuksessa on? Siis jos potilas on täysi-ikäinen ja vaiva ei ole päässä?
Ei ilmeisesti osaa. Mutta koska Suomessa ollaan, paras kieltää kaikki kiva varmuuden vuoksi.
No minä osaan, jos ette oikeasti tiedä.
mm.
1) työntekijällä on hoidettavaan potilaaseen ns. henkinen ylivalta, jonka takia suhde ei pysty olemaan tasavertainen
2) jos suhde muodostuisi ja päätyisi eroon kesken hoitosuhteen, hoito luultavasti kärsisi ja jälkipuinti koskisi myös työyhteisöä
3) sairas ihminen ei välttämättä tiedä mitä haluaa, olo voi tuntua jälkeenpäin hyväksikäytetyltä vaikka siinä hetkessä se tuntuisi oikealta
4) hoitovirheiden käsittelyissä ja vastaavissa on asioista enää vaikea saada puolueetonta kuvaa, jos suhteet ovat kiemuraiset. Myös riidat suhteessa voivat heijastua esim. valituksiin hoidon laadusta. Näitä ei halua kukaan selvitellä --> kielletty.
Ihan yleensäkin suhteiden muodostus tasavertaistenkin kollegojen välille ei ole suositeltavaa. Suhde ja työ sekoittuvat, ja asiat monimutkaistuvat. Myös puolueettomuus kärsii.
Entäs, jos AP onkin töissä vankilassa..? ;)
Vierailija kirjoitti:
No minä osaan, jos ette oikeasti tiedä.
mm.
1) työntekijällä on hoidettavaan potilaaseen ns. henkinen ylivalta, jonka takia suhde ei pysty olemaan tasavertainen
2) jos suhde muodostuisi ja päätyisi eroon kesken hoitosuhteen, hoito luultavasti kärsisi ja jälkipuinti koskisi myös työyhteisöä
3) sairas ihminen ei välttämättä tiedä mitä haluaa, olo voi tuntua jälkeenpäin hyväksikäytetyltä vaikka siinä hetkessä se tuntuisi oikealta
4) hoitovirheiden käsittelyissä ja vastaavissa on asioista enää vaikea saada puolueetonta kuvaa, jos suhteet ovat kiemuraiset. Myös riidat suhteessa voivat heijastua esim. valituksiin hoidon laadusta. Näitä ei halua kukaan selvitellä --> kielletty.
Ihan yleensäkin suhteiden muodostus tasavertaistenkin kollegojen välille ei ole suositeltavaa. Suhde ja työ sekoittuvat, ja asiat monimutkaistuvat. Myös puolueettomuus kärsii.
1) mikä ihmeen 'henkinen ylivalta' hoitajalla on potilaaseen? Ellei potilas ole henkisesti vajaakuntoinen tai vammainen?
2) olen itse eronnut montakin kertaa, eikä kertaakaan ole käynyt niin, että jos olisin ollut kyseisen miehen hoitaja, olisin jättänyt hänet hoitamatta. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä käyttää järkeään, toisin kuin ilmeisesti oletetaan.
3) jos potilas itse ilmoittaa ihastuneensa hoitajaan, tämä on siis vastaajan mielestä hyväksikäyttöä hoitajan puolelta. En vaan ymmärrä. Kyllä torjunta varmasti tuntuu vielä ikävämmältä.
4) pitää olla tosi monimutkainen hoitolaitos, että työt jotenkin monimutkaistuvat ihastuksentunteista.
Jos hoitsuhde on lyhyt niin voitte pitää yhteyttä jälkeenpäin. Mutta älä vaaranna työpaikkaasi tekemällä mitään.