Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paskaa on arki, jos siitä pitää jatkuvasti tehdä irtiottoja?
29.12.2016 |
Otsikossa se kysymys tulikin, että miksi sitä arkea pitää jatkuvasti paeta minilomille tai pitkiksi ajoiksi ulkomaille? Mekin matkustetaan noin kerran vuodessa perheen kanssa, ja se on kyllä aika ihanaa saada yhteisiä muistoja lasten kanssa. Työkin on niin mielenkiintoista, että vuodessa sekaan ei mahdu montaa muuta reissua, liekö se sitten se juttu miksi arki ei tunnu "arjelta". Työ ei vaadi jatkuvaa heräämistä aikaisin ja työ ei määrittele arjen rytmiä ja etäpäivän voi tehdä kun siltä tuntuu.
Sitten on hyvän päivän tuttuja jotka tuntuvat joka kuukausi pariinkin otteeseen hakeutuvat irti arjesta ja hästägeistä päätellen (Instagram) irtiotot ovat henkireikä. MISTÄ?! Kaunis koti, vakituinen työpaikka, terve lapsi ja kaksi koiraa, silti pitää irti päästä arjesta harvase viikonloppu. Kylpyläreissuja, extemporehotelliviikonloppuja, kaksi pitkää ulkomaan matkaa vuodessa ilman lapsia, irtiottoja vuokramökille/naapurikaupunkiin/risteilylle. Joidenkin ihmisten irtioton tarve suorastaan hengästyttää, itse väsyisin tuollaisesta reissutahdista. Jatkuvasti etsitää koira/lastenhoitajaa Facebookissa ja koko elämä tuntuu olevan paikasta paikkaan matkustamista.
Tässä aloituksessa ei ole kyse kateudesta, koska rahallisestihan nämä irtiotot eivät maksa paljoa, lähinnä hengästyttää se jatkuva tarve ylipäätään päästä arkea pakoon.. Kuinka paskaa se teidän arki on, kun sitä ei jaksa elää ilman näitä "irtiottoja"?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 43v kirjoitti:
Elämä nyt on vähän tylsää ja ahdistavaa. Tekisi mieli periaatteessa olla koko ajan vain sekaisin ja shoppailla. Velvollisuudet kuitenkin painaa. Työt on tehtävä, laskut maksettava ja lapsi hoidettavana jne. Eli paetaan sitten tätä ulkomaille muutaman kerran vuodessa.
Miksi olet päätynyt elämään tavalla, johon et ole ollenkaan tyytyväinen? -14
Minä ainakin päädyin aikanaan kun ensin kuoli mies, sitten sairastui äitini, vammaisen sisaruksen huolehtiminen jäi minulle, oma lapsi oireili rakkaan mummon sairautta ja kuolemaa.
Oli ihanaa päästä pois.
Nykyään taas olen rakastunut eri maiden kulttuureihin täysillä ja on eri asia kokea niitä paikan päällä kuin kotoa. Myös lapsi(teini) on kiittänyt että saa matkustaa.
Enkä nyt ollut hän jolle kysymys esitettiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavapiirissäni on yksi jota oma perhe ja tavan arki ahdistaa kivasti. Lapsistaan hän ei oikeesti osaa välittää. Ne lähinnä hämmentää ja ärsyttää loputtomilla vaatimuksillaan. Kuulen korvissani kun hän huutaa alle kouluikäiselleen, joka tarvi apua ihan pienessä mutta lapselle isossa asiassa " kuulitko, mä en jaksa sua, kuuleksä, en jaksa". Ja tämä ei ollut yksittäinen väsyminen vaan hän on sitä lapsillen aina.
Matkat, kylpylät, risteilyt, ksupunkilomat täyttää lomat ja viikonloput. Mihin tahansa että voi "hetken hengähtää". Lapset jää mummolaan.
Miehensä tekee töitä 24/7. Eivät juuri näe toisiaan eikä sen niin väliksikään.
Rahaa on ja kulissit tosiaankin juuri niitä tavaroita väärällään mitää just "kuuluukin" olla.
Säälittävää ja tyhjyyttään kumisevaa elämää. Lapset täysin laiminlyötyjä henkisesti. Tulevat varmaan oireilemaan viimeistään murrosiässä.
Mä ainakin kyllästyn helposti. Joo, arki on ihan jees mutta en mä saa mitään kicksejä herätä aamulla aikaisin että ehdin viedä lapsen hoitoon, siitä töihin, töistä hakemaan lasta, ehkä kauppaan, ruoanlaittoa, ym.ym.ym. pakollista.
Mulla pitää olla koko ajan jotain mitä odottaa tai ahdistun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä he eivät pidä sitä pakenemisena, vaikka sinä pidätkin?
Toiset rentoutuvat matkustelemalla, näkemällä uusia paikkoja ja olemalla aktiivisia. Ehkäpä toiset myös rentoutuvat patemmin esim. lomamatkoilla, jolloin aamulla pääsee valmiiseen aamupalapöytään, eikä siivouksestakaan tarvitse huolehtia.
En ymmärrä miksi harvemmin matkustelevat usein näkevät matkustelun nimenomaan pakenemiaena. Yhtä hyvin voisi ajatella, että kotona viihtyt pelkäävät elämää.
Taisin kirjoittaa epäselvästi. Siis nämä irtiotto-termit ovat juurikin näiden irtiottajien omasta somesta. Joka viikonloppuinen pakomatka arjesta kuvaillaan saatesanoilla ja sitten on kuvia maanantaisesta masennuksesta, kun ei millään jaksa herätä. Kun on kuvia uima-altaan reunalta lomalta niin huokaillaan, miten nyt kelpaa olla poissa arjen aherruksesta ja kun loma on ohi niin kirjoitetaan, että nyt jaksaa taas hetken ahertaa arkea. Sitten seuraavana viikonloppuna kaukoloman jälkeen ollaan taas irtiottamassa kylpylässä. Ihan tämän ketjun aloittamisen jälkeen laskin erään tuttavan Instagramin parin kuukauden aikaiset kuvat, niin lähes jokainen kuva liittyy matkan odottamiseen/matkaan/irtiottoon/arjen aherruksesta pakenemiseen. Tätä nimeomaan haluaisin ymmärtää.
En tiedä näistä arjen pakoilijoista, mutta itsellä pitkän ulkomaanmatkan jälkeen nimenomaan se kotona oleminen on aivan ihanaa ja kotiin palaaminen. Saattaa mennä pari kuukautta, että edes mietin kotoa lähtemistä viikonloppuna. Tuntuu luonnottomalta haluta jatkuvasti pois kotoa ja arjen keskeltä, mikä siinä on niin vastenmielistä? En väitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia, mutta neuvoisin silti ihmisiä luomaan siitä omasta arjesta sellaista, että sitä jaksaa ilman vääntämistä.
Miksi? Miksi ei vaan voi matkustaa ihan helkkaristi jos siitä tulee hyvä mieli?
Jos jatkuvasti haluaa matkustaa jonnekin, ei se perimmäinen tyhjyys täyty millään maailman matkalla.. jotkut ihmiset ovat levottomia ja pakenevat koko ajan itseään. On ihan eri asia matkustella ja palata sitten onnellisesti levänneenä kotiin, kun ahdistua jo paluulennolla Suomeen ja sen jälkeen vihata arkea viikon ajan ja paeta taas ensimmäisten vapaiden turvin. Loman pitäisi rentouttaa ja sen jälkeen pitäisi olla levollinen olo, eikä sellainen, että hampaat irvessä pitää jaksaa pari päivää ja sitten paeta taas. Elämä suoritetaan kuin pidätettäisiin hengitystä pinnan alla ja noustaisiin lomamatkan ajaksi hengittämään pintaan. Eikö ihmiset haluaisi opetella nauttimaan meren syvyyksistä mieluummin??
Eiköhän jokainen määrittele itse mikä on loman tarkoitus. Jos oikeasti kuvittelet, että ulkomailla pääsee jotenkin pakoon itseään niin olet kyllä hakoteillä. Saman mielen ja kehon kanssa sitä kuitenkin on liikkeellä.
Jaa-a. No minä en käy töissä. Mies taas matkustaa töiden puolesta paljon. Lapset ovat aikuisia. Mitäpä minä täällä kotonakaan hatkuvasti tekisin? Talo on aina siisti ja puhdas, kiitos siivoojan, eikä 2 aikuista paljon sotke ja lemmikkejäkään ei ole. Lenkkeilen ja käyn salilla, luen ja teen käsitöitä, mutta niitä kaikkia voin tehdä missä vain.
Eli mitä minä teen? Matkustan miehen mukana hänen työmatkoillaan vähän väliä. Tykkään myös pelata golfia ja Pohjoismaissa se on vähän kylmää puuhaa talvisaikaan, joten käyn useaan otteeseen vuoden aikana yhdestä kolmeen viikkoa Espanjan asunnollamme ja pelailen golfia sekä opiskelen espanjaa. Kylpylöissä en tykkää lillua, joten ne irtiotot jätän väliin. Ensi viikolla olen lähdössä Bangkokiin ja Singaporeen miehen työn puitteissa. Sen jälkeen lähden Espanjaan pariksi viikoksi. Kuten myös pääsiäisenä pariksi viikoksi. Norjassa käymme varmaankin tuttaviemme mökillä hiihtelemässä joskus maaliskuussa. Portugalissa asuvia ruotsalaisia ystävikäkin pitäisi käydä moikkaamassa. Jne.
Arki ei ole ollenkaan paskaa, päinvastoin oikein mukavaa. Sanotaanko sitten niin, että minun arkeeni kuuluvat nämä reissut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kyllä pakene yhtään mitään, arki on ihan ok ja hyvä.
Mutta reissaaminen on ihanaa ja se on miehen kanssa yhteinen "se juttu".
Matkalla ei tarvi tehdä ruokaa, ei lukea sähköposteja, en vastaa edes puheluihin ( ellei joku läheinen soita ) , ei tarvi siivota jne.
Eli se on Loma.
Jos istun lomalla himassa, koko ajan tuntuu että pitäisi tehdä jotain, vähintään pestä ikkunat ja matot ja siivota kaapit ja komerot.
Kyllä loma on meillä irtiotto arjesta.
En ymmärrä mitä vikaa tässä on?
Ollaan lapseton pari ja meillä hyvät työpaikat joissa viihdymme.
Arki on ihan hyvää eikä me arkisin matkustella. Me tehdään pieniä reissuja silloin tällöin viikonloppuisin ja lomilla. Siten me päästään paremmin irti työasioista ihan jo pelkästään siinä mielessä että molempien työpaikat on lähellä. Se on arkea ajatellen hyvä mutta joskus on kiva unohtaa työt kokonaan. Ja kun lomalla/reissussa saa olla vailla huolia esim tekemättömistä kotitöistä. Mua ne yleensä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen hakeutunut työpaikkaan, jossa viihdyn. Ellen viihtyisi ja työ olisi minulle kärsimystä, jättäytyisin jollakin verukkeella työttömäksi. Arki on ihanaa. Siivota ja tiskatakaan ei tarvitse jatkuvasti, sitä voi näin lapsettomana tehdä niin harvoin kuin tahtoo, silloin kun kiinnostaa ja nauttia siitä, kun se ei ole pakko. Matkustelu ja kylpyläviikonloput kuulostavat stressaavilta ja ahdistavilta.
Useat ystäväni ovat aivan päinvastaisia. Odottavat koko ajan vapaapäiviä ja viikonloppua, lomia, aina on suunnitelmia tulevaisuuteen, kaipaavat irtiottoja arjesta, työ ei anna heille muuta iloa kuin palkan, jolla rahoittaa vapaa-ajan matkustelua ja elämyksiä. Meitä on moneksi.
Niin meitä on tosiaan moneksi, toiset kiilottavat sädekehäänsä toisten kustannuksella ja toiset ymmärtävät, että meitä on moneksi. Se että tänä päivänä saa tehdä työtä, josta nauttii ja joka on mielekästä on etuoikeus. Monet joutuvat tyytymään vähemmän kivaan työhön, koska muuten olisivat työttömiä. Onko se sitten väärin jaksaa työtä sillä ajatuksella, että saa säästettyä rahaa harrastuksiin, matkoihin ym.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. No minä en käy töissä. Mies taas matkustaa töiden puolesta paljon. Lapset ovat aikuisia. Mitäpä minä täällä kotonakaan hatkuvasti tekisin? Talo on aina siisti ja puhdas, kiitos siivoojan, eikä 2 aikuista paljon sotke ja lemmikkejäkään ei ole. Lenkkeilen ja käyn salilla, luen ja teen käsitöitä, mutta niitä kaikkia voin tehdä missä vain.
Eli mitä minä teen? Matkustan miehen mukana hänen työmatkoillaan vähän väliä. Tykkään myös pelata golfia ja Pohjoismaissa se on vähän kylmää puuhaa talvisaikaan, joten käyn useaan otteeseen vuoden aikana yhdestä kolmeen viikkoa Espanjan asunnollamme ja pelailen golfia sekä opiskelen espanjaa. Kylpylöissä en tykkää lillua, joten ne irtiotot jätän väliin. Ensi viikolla olen lähdössä Bangkokiin ja Singaporeen miehen työn puitteissa. Sen jälkeen lähden Espanjaan pariksi viikoksi. Kuten myös pääsiäisenä pariksi viikoksi. Norjassa käymme varmaankin tuttaviemme mökillä hiihtelemässä joskus maaliskuussa. Portugalissa asuvia ruotsalaisia ystävikäkin pitäisi käydä moikkaamassa. Jne.
Arki ei ole ollenkaan paskaa, päinvastoin oikein mukavaa. Sanotaanko sitten niin, että minun arkeeni kuuluvat nämä reissut.
Apua! Nyt rehellisesti sanottuna : Olen vihreä kateudesta :)! Paitsi golf jäisi minulta väliin :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun elämä jatkuvasta tekemisestä ja suorittamisesta huolimatta on tyhjää, ei sielussa olevaa aukkoa saa umpeen vaikka kuinka pakenisi arkeaan ja elämäänsä.
Kun ihminen on sovussa itsensä ja elämänsä kanssa, ei niitä kumpaakaan tarvitse paeta jatkuvalla hötkyilemisellä. Matkustamisella, harrastamisella tai muulla sijaistoiminnolla. Olemme vain käymässä täällä ja elämämme on siinä mielessä turhaa, että kukaan ei meitä muista 150 vuoden kuluttua ja vain promillesta meistä jää pysyviä jälkiä maailmaan. Kannattaa nauttia siitä oman elämänsä pienuudesta. Elämä on tässä ja nyt, ei kaukaisissa maissa tai seuraavassa lomanpätkässä.
Vierailija kirjoitti:
Olen hakeutunut työpaikkaan, jossa viihdyn. Ellen viihtyisi ja työ olisi minulle kärsimystä, jättäytyisin jollakin verukkeella työttömäksi. Arki on ihanaa. Siivota ja tiskatakaan ei tarvitse jatkuvasti, sitä voi näin lapsettomana tehdä niin harvoin kuin tahtoo, silloin kun kiinnostaa ja nauttia siitä, kun se ei ole pakko. Matkustelu ja kylpyläviikonloput kuulostavat stressaavilta ja ahdistavilta.
Useat ystäväni ovat aivan päinvastaisia. Odottavat koko ajan vapaapäiviä ja viikonloppua, lomia, aina on suunnitelmia tulevaisuuteen, kaipaavat irtiottoja arjesta, työ ei anna heille muuta iloa kuin palkan, jolla rahoittaa vapaa-ajan matkustelua ja elämyksiä. Meitä on moneksi.
Kaikki tuntemani irtiottajat ja stressaajat ovat työssä, joka ei tuota mielihyvää.. on ymmärrettävää, että jos 8h päivässä vietät aikaasi sellaisen asian parissa joka on vastenmielistä, niin sitä uupuu ja kaipaa irtiottoa. Tuttavani joka on juuri tällainen jatkuva lomasta haaveilija on työssä puhelinfirman asiakaspalveluvastaavana.. teleoperaattorimarkkinoija taitaa olla titteli, tai kyseisen osaston joku päällikkö.. en tiedä mitä työnsä pitää sisällään, mutta ilmeisesti rasittavaa se on, kun sitä arkeaan niin paljon parjaa.. Itse toivon sydämestäni että en päädy opintojen jälkeen töihin, minkä tarkoitus on vaan antaa minulle palkkaa. Haluan saada työstäni kiksejä ja itselleni nautintoja ilman, että tarvii paeta koko ajan sitä työtä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 43v kirjoitti:
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
Elämä on valintoja. Minulla ei ole mielenkiintoa lapsia, autoja tai omakotiasumista kohtaan, ja tämä on säästänyt kohdallani valtavasti rahaa, aikaa ja etenkin hermoja. Olen niin itsekäs, etten suostuisi elämään parhaita vuosiani tavalla, joka ei ollenkaan minulle sovi.
Mieti, jos vaikka sairastuisit syöpään ensi vuonna, ja saisit kuulla, ettet välttämättä elä enää kauaa. Olisitko silloin tyytyväinen siihen, miten elämäsi elät? Kun kunnolla stressaa ja uhraa terveytensä keskiluokkaisten unelmien eteen, ei sitä päivää, kun uhrauksista pääsee nauttimaan, välttämättä tule koskaan. -14
Mikä sinulle sitten on tärkeää? Koetko asiat vain nautinnon kautta?
Vierailija kirjoitti:
Mies 43v kirjoitti:
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
Elämä on valintoja. Minulla ei ole mielenkiintoa lapsia, autoja tai omakotiasumista kohtaan, ja tämä on säästänyt kohdallani valtavasti rahaa, aikaa ja etenkin hermoja. Olen niin itsekäs, etten suostuisi elämään parhaita vuosiani tavalla, joka ei ollenkaan minulle sovi.
Mieti, jos vaikka sairastuisit syöpään ensi vuonna, ja saisit kuulla, ettet välttämättä elä enää kauaa. Olisitko silloin tyytyväinen siihen, miten elämäsi elät? Kun kunnolla stressaa ja uhraa terveytensä keskiluokkaisten unelmien eteen, ei sitä päivää, kun uhrauksista pääsee nauttimaan, välttämättä tule koskaan. -14
Olisin oikein tyytyväinen. Jos en olisi mitään saavuttanut elämässä, niin en voisi katsoa itseäni edes peilistä. Eli olisin joku lapseton luuseri vuokra-luukussa, jos nyt saa vähän kärjistää. Jos olisi vuosi aikaa, niin ottaisin vähän lunkimmin. Kävisin myös etelässä ja vielä enemmän, koska Suomen ilmasto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hakeutunut työpaikkaan, jossa viihdyn. Ellen viihtyisi ja työ olisi minulle kärsimystä, jättäytyisin jollakin verukkeella työttömäksi. Arki on ihanaa. Siivota ja tiskatakaan ei tarvitse jatkuvasti, sitä voi näin lapsettomana tehdä niin harvoin kuin tahtoo, silloin kun kiinnostaa ja nauttia siitä, kun se ei ole pakko. Matkustelu ja kylpyläviikonloput kuulostavat stressaavilta ja ahdistavilta.
Useat ystäväni ovat aivan päinvastaisia. Odottavat koko ajan vapaapäiviä ja viikonloppua, lomia, aina on suunnitelmia tulevaisuuteen, kaipaavat irtiottoja arjesta, työ ei anna heille muuta iloa kuin palkan, jolla rahoittaa vapaa-ajan matkustelua ja elämyksiä. Meitä on moneksi.
Niin meitä on tosiaan moneksi, toiset kiilottavat sädekehäänsä toisten kustannuksella ja toiset ymmärtävät, että meitä on moneksi. Se että tänä päivänä saa tehdä työtä, josta nauttii ja joka on mielekästä on etuoikeus. Monet joutuvat tyytymään vähemmän kivaan työhön, koska muuten olisivat työttömiä. Onko se sitten väärin jaksaa työtä sillä ajatuksella, että saa säästettyä rahaa harrastuksiin, matkoihin ym.
Tekee hampaat irvessä paskaa työtä, että saa harrastaa ja matkustaa. Harrastaminen ja matkustus ovat "pakollisia" että jaksaa tehdä paskaa työtään. Kuulostaa umpikujalta. Mutta tapa tuokin on haaskata elämänsä. Odottaa koko ajan lomaa, että jaksaa paskaa arkeaan.
Pienillä eväillä saa arjesta miellyttävän paljon vähemmällä työnteolla. Ei sitten tarvitse paeta jatkuvaa arjen ahdistusta kun tekee arjestaan mukavaa. Nimim. Reippaasti downshiftannut
Vierailija kirjoitti:
Kun elämä jatkuvasta tekemisestä ja suorittamisesta huolimatta on tyhjää, ei sielussa olevaa aukkoa saa umpeen vaikka kuinka pakenisi arkeaan ja elämäänsä.
Kun ihminen on sovussa itsensä ja elämänsä kanssa, ei niitä kumpaakaan tarvitse paeta jatkuvalla hötkyilemisellä. Matkustamisella, harrastamisella tai muulla sijaistoiminnolla. Olemme vain käymässä täällä ja elämämme on siinä mielessä turhaa, että kukaan ei meitä muista 150 vuoden kuluttua ja vain promillesta meistä jää pysyviä jälkiä maailmaan. Kannattaa nauttia siitä oman elämänsä pienuudesta. Elämä on tässä ja nyt, ei kaukaisissa maissa tai seuraavassa lomanpätkässä.
Olipa kaunis kirjoitus...
Olisko ap liikaa vaadittu, et ymmärtäisit et ihmisiä ja heidän käsityksiään hyvästä elämästä on yhtä paljon kuin ihimisiä...? Se mikä sulle on hyvä, ei välttämättä ole toiselle. Mä rakastan irtiottoja, sekä ystävien et kumppanin kanssa ja yksinkin. Nehän ovat elämän suola. Joku kurssi, matka, hemmottelu jne. Läheskäan aina ei ole rahaa eikä aikaakaan, mut heti jos on...
Ja mun arki on tosi hyvää, työelämä mielenkiintoista ja haastavaa, tylsää päivää ei ole näkynyt. Haluan- samoin kuin kumppanini, nauttia elämästä monin tavoin. NIitä haasteita ja kurjuuksiakin on riittänyt. Ja jonakin päivänä ei enää jaksa, terveys menee tai koko elämä loppuu yhtäkkiä. Olen opettanut myös lapseni nauttimaan elämästä. Ovat ahkeria koulussa, ja korostan, että sitten pitää myös levätä ja sallia itselleen hemmottelua. Ihmettelen muutenkin tätä suomalaista mentaliteettia. Maissa joissa ihmisillä on kurjaa, köyhää jne osataan yleensä ottaa niitä irtiottoja, juhlia, musiikkia jne tuosta vain. Ja me täällä murjotetaan- ja niinkuin ap kyylätään ja arvostellaan jos joku yhtään osaa iloita elämästään. Ja korostan; arki ja sen rutiinit ovat hyvinvoinnin perusta ja sellaisenaan tuottavat iloa. Mut ihmisessä on niin paljon muutakin kuin toistuvat rutiinit. Siksi erilaiset irtiotot. Ja maailman ja erilaisten ihmisten ja kultuurien kohtaaminen ei tee pahaa kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tykkää matkustella ja viettää aktiivista elämää? Ihmiset on tosiaan erilaisia...
Jos te matkustelette paljon ja olette aktiivisia, niin eikö silloin voi jo sanoa, että se kaikki kuuluu teidän arkeenne? Miksi teidän pitää kutsua kyseisiä, teille mieluisia asioita "irtiotoiksi"?
Mies43v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 43v kirjoitti:
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
Elämä on valintoja. Minulla ei ole mielenkiintoa lapsia, autoja tai omakotiasumista kohtaan, ja tämä on säästänyt kohdallani valtavasti rahaa, aikaa ja etenkin hermoja. Olen niin itsekäs, etten suostuisi elämään parhaita vuosiani tavalla, joka ei ollenkaan minulle sovi.
Mieti, jos vaikka sairastuisit syöpään ensi vuonna, ja saisit kuulla, ettet välttämättä elä enää kauaa. Olisitko silloin tyytyväinen siihen, miten elämäsi elät? Kun kunnolla stressaa ja uhraa terveytensä keskiluokkaisten unelmien eteen, ei sitä päivää, kun uhrauksista pääsee nauttimaan, välttämättä tule koskaan. -14
Olisin oikein tyytyväinen. Jos en olisi mitään saavuttanut elämässä, niin en voisi katsoa itseäni edes peilistä. Eli olisin joku lapseton luuseri vuokra-luukussa, jos nyt saa vähän kärjistää. Jos olisi vuosi aikaa, niin ottaisin vähän lunkimmin. Kävisin myös etelässä ja vielä enemmän, koska Suomen ilmasto.
Jos ankea ja stressaava arki on sinulle hyväksyttävä kustannus sellaisesta elämästä, jota todella haluat itsellesi, sittenhän asiasi ovat niin hyvin kuin kellään on lupa odottaa. En voi väittää jakavani mitään arvoistasi, mutta tärkeintä on, että sinä koet eläväsi niiden mukaan. -14
Mies43v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 43v kirjoitti:
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
Elämä on valintoja. Minulla ei ole mielenkiintoa lapsia, autoja tai omakotiasumista kohtaan, ja tämä on säästänyt kohdallani valtavasti rahaa, aikaa ja etenkin hermoja. Olen niin itsekäs, etten suostuisi elämään parhaita vuosiani tavalla, joka ei ollenkaan minulle sovi.
Mieti, jos vaikka sairastuisit syöpään ensi vuonna, ja saisit kuulla, ettet välttämättä elä enää kauaa. Olisitko silloin tyytyväinen siihen, miten elämäsi elät? Kun kunnolla stressaa ja uhraa terveytensä keskiluokkaisten unelmien eteen, ei sitä päivää, kun uhrauksista pääsee nauttimaan, välttämättä tule koskaan. -14
Olisin oikein tyytyväinen. Jos en olisi mitään saavuttanut elämässä, niin en voisi katsoa itseäni edes peilistä. Eli olisin joku lapseton luuseri vuokra-luukussa, jos nyt saa vähän kärjistää. Jos olisi vuosi aikaa, niin ottaisin vähän lunkimmin. Kävisin myös etelässä ja vielä enemmän, koska Suomen ilmasto.
"Saavuttanut mitään"?
Koska luultavasti et kuitenkaan rakenna uutta Taj Mahalia tai Gizan pyramideja, ei saavutuksiasi kukaan muistele parin sukupolven päästä. Uutta korealaista autoasi, kertakäyttöistä omakotitaloasi tai mullistavaa tapaa järjestellä klemmarit avokonttorin pöytälaatikkoon, niitä ei kukaan jaksa jälkeesi ajatella. "Saavutuksesi" ovat yhtä tyhjän kanssa ja hukkaat elämäsi tyhjillä tavoitteillasi. Elämän tarkoitus on olla sovussa itsensä ja sielunsa kanssa. Ei paeta omaa sisäistä ääntään.
Minä ainakin päädyin aikanaan kun ensin kuoli mies, sitten sairastui äitini, vammaisen sisaruksen huolehtiminen jäi minulle, oma lapsi oireili rakkaan mummon sairautta ja kuolemaa.
Oli ihanaa päästä pois.
Nykyään taas olen rakastunut eri maiden kulttuureihin täysillä ja on eri asia kokea niitä paikan päällä kuin kotoa. Myös lapsi(teini) on kiittänyt että saa matkustaa.