Onko ihan normaalia ettei enää 45-vuotiaana kumppanin hankinta kiinnosta?

Aivan normaalia. Tervetuloa oikeaan maailmaan :)

Tämän palstan perusteella täysin normaalia. Paljon harvinaisempaa on se jos joku sanoo että haluaisi parisuhteen ja olisi valmis näkemään vaivaa toisen ihmisen eteen, saati sellainen että haluaisi joskus jopa vielä asua saman katon alla. Se on suurimmalle osalle täysin mahdoton ajatus. 

Itse rakastuin, itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni, vasta 46-vuotiaana. Se lienee paljon epänormaalimpaa. 

On tilanteita joissa on mahdotonkin olla kumppani tai löytää sopiva. Vaikka ottaisi jonkun turvaksi mielellään. Ja osa ei jaksa väärää ainakaan tai asua samassa.

On joillekin normaalia. Mä halusin vielä viiskymppisenä parisuhteen. Tapasin hyvän miehen kun olin 51v.

Totta kai on normaalia. Se on itse asiassa täysin normaalia ihan missä iässä tahansa. Itse en ole koskaan nuorenakaan halunnut parisuhteita. Ja nykyään kun ei enää kiinnosta seksikään, niin tarvin miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää :D

Samoja mietteitä, ikää 46. 21-vuotiaana alkanut parisuhde päättyi tänä keväänä, enkä ainakaan näillä näkymin aio enää koskaan hakeutua suhteeseen.

Osittain kyse on kivusta ja pelosta, että minua satutetaan taas. Mutta iso osa on myös ihan totaalista mielenkiinnon puutetta muita ihmisiä kohtaan. Kontrasti on melkoinen, kun ex juoksee pitkin kyliä panemassa kaikkia, jotka siihen suostuu.

Aion rakentaa 100% luottamussuhteen jatkossa vain itseeni. Olen jopa pyöritellyt omasuhteisen / itsesuhteisen / self-partnered-käsitteen käyttöönottoa vähintäänkin omissa ajatuksissani osoitukseksi siitä, että minä riitän ihan yksinkin.

Kiinnostaisi kyllä. En vain löydä mitään sanoja kenenkään kanssa. Mieheltä.

On.

M54

Lastentekoikä mennyt jo ohi, joten nyt odotat vain kuolemaa. Ihan normaalia. Ei kuoleva halua jakaa elämäänsä toisen kanssa. Ei ole mitään syytä. Et tarvitse siihen ketään.

Mulla ainakin esivaihdevuosioireet niin pahat ettei jaksa tuollaista ajatellakaan. Teoriassa ehkä, käytännössä ei. 

Ei kaikkia kiinnosta parisuhde. Aina on ollut ihmisiä jotka ovat naimattomia/seurustelemattomia omasta tahdostaan, ei tämä ole mitenkään uutta. Jos olet tyytyväinen asiantilaan  niin turha vaivata päätä sillä. Keskity muihin asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

Lastentekoikä mennyt jo ohi, joten nyt odotat vain kuolemaa. Ihan normaalia. Ei kuoleva halua jakaa elämäänsä toisen kanssa. Ei ole mitään syytä. Et tarvitse siihen ketään.

Höpö höpö, elämässä on vaikka mitä mielenkiintoista ja mukavaa. Luuletko, että parisuhde on ainoa asia elämässä? 

Siihen liittyy sekä positiivisia, että negatiivisia asioita niin kuin kaikkeen muuhunkin. 

Parisuhde houkuttaa omissa romanttisissa mielikuvitusleikeissä. Sen sijaan elävässä elämässä ajatus siitä, että kuuntelet koko ajan toisen tunne-elämän vuoristorataa ja saat osaksesi jatkuvaa arvostelua ja kritiikkiä? Ei mikään ole sen arvoista.

Puhumattakaan, että joka ikinen tulo, meno ja tekeminen pitää sopia ja sovitella yhteen toisen ihmisen kanssa? Pitkässä suhteessa elävät ovat siihen kasvaneet. Mutta itselle olisi aika moinen elämänmuutos. Mahdollinen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde houkuttaa omissa romanttisissa mielikuvitusleikeissä. Sen sijaan elävässä elämässä ajatus siitä, että kuuntelet koko ajan toisen tunne-elämän vuoristorataa ja saat osaksesi jatkuvaa arvostelua ja kritiikkiä? Ei mikään ole sen arvoista.

Puhumattakaan, että joka ikinen tulo, meno ja tekeminen pitää sopia ja sovitella yhteen toisen ihmisen kanssa? Pitkässä suhteessa elävät ovat siihen kasvaneet. Mutta itselle olisi aika moinen elämänmuutos. Mahdollinen kyllä.

Niinpä. Romantiikan tarpeen voi tyydyttää vaikkapa lukemalla romanttisen kirjan, mutta en jaksaisi olla ihastunut 24/7. Se vie niin paljon energiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Samoja mietteitä, ikää 46. 21-vuotiaana alkanut parisuhde päättyi tänä keväänä, enkä ainakaan näillä näkymin aio enää koskaan hakeutua suhteeseen.

Osittain kyse on kivusta ja pelosta, että minua satutetaan taas. Mutta iso osa on myös ihan totaalista mielenkiinnon puutetta muita ihmisiä kohtaan. Kontrasti on melkoinen, kun ex juoksee pitkin kyliä panemassa kaikkia, jotka siihen suostuu.

Aion rakentaa 100% luottamussuhteen jatkossa vain itseeni. Olen jopa pyöritellyt omasuhteisen / itsesuhteisen / self-partnered-käsitteen käyttöönottoa vähintäänkin omissa ajatuksissani osoitukseksi siitä, että minä riitän ihan yksinkin.

Kyseessä saattaa miehesi kohdalla olla 50 kympin villitys. Se voi luonnollisesti olla myös naisella. 50 villityksellä tarkoitetaan 50 ikävuoden molemmin puolin tilannetta kun ihminen kokee tulevansa pian vanhaksi ja tulee kiire olla nuorekas tai nauttia vielä nuoruudesta ja tehdä kaikkea ennen tuota rajaa. Vanhuus ei ala 50 vuotiaana, mutta onhan se tietynlainen ikä. Sitä on turha pelätä ja siinä pitäisi osata harkita tekemisiään sillä voi helposti tehdä virheitä, jotka kaduttavat myöhemmin. 

Luovuin toivosta jo teini-iässä. Usein naiset vaativat että pitäisi pystyä seksiin . Sairas maailma. Tehty vaan kultalusikka persauksessa syntyneille . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastentekoikä mennyt jo ohi, joten nyt odotat vain kuolemaa. Ihan normaalia. Ei kuoleva halua jakaa elämäänsä toisen kanssa. Ei ole mitään syytä. Et tarvitse siihen ketään.

Höpö höpö, elämässä on vaikka mitä mielenkiintoista ja mukavaa. Luuletko, että parisuhde on ainoa asia elämässä? 

Siihen liittyy sekä positiivisia, että negatiivisia asioita niin kuin kaikkeen muuhunkin. 

Itteään voi koittaa huojata, mutta biologia määrää.

Vierailija kirjoitti:

Lastentekoikä mennyt jo ohi, joten nyt odotat vain kuolemaa. Ihan normaalia. Ei kuoleva halua jakaa elämäänsä toisen kanssa. Ei ole mitään syytä. Et tarvitse siihen ketään.

Minä en ole koskaan ollutkaan lastentekoiässä, enkä tule koskaan olemaankaan. Elämäni olen kuitenkin jo 16 vuotta jakanut toisen ihmisen kanssa. Elämä on parasta juuri näin. 

Aloin seurustella 45-vuotiaana. Sitä ennen olin 10 vuotta sinkkuna.

Muutettiin yhteen muutaman kk kuluttua ja tässä sitä elellään yhdessä edelleen.