Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paskaa on arki, jos siitä pitää jatkuvasti tehdä irtiottoja?
29.12.2016 |
Otsikossa se kysymys tulikin, että miksi sitä arkea pitää jatkuvasti paeta minilomille tai pitkiksi ajoiksi ulkomaille? Mekin matkustetaan noin kerran vuodessa perheen kanssa, ja se on kyllä aika ihanaa saada yhteisiä muistoja lasten kanssa. Työkin on niin mielenkiintoista, että vuodessa sekaan ei mahdu montaa muuta reissua, liekö se sitten se juttu miksi arki ei tunnu "arjelta". Työ ei vaadi jatkuvaa heräämistä aikaisin ja työ ei määrittele arjen rytmiä ja etäpäivän voi tehdä kun siltä tuntuu.
Sitten on hyvän päivän tuttuja jotka tuntuvat joka kuukausi pariinkin otteeseen hakeutuvat irti arjesta ja hästägeistä päätellen (Instagram) irtiotot ovat henkireikä. MISTÄ?! Kaunis koti, vakituinen työpaikka, terve lapsi ja kaksi koiraa, silti pitää irti päästä arjesta harvase viikonloppu. Kylpyläreissuja, extemporehotelliviikonloppuja, kaksi pitkää ulkomaan matkaa vuodessa ilman lapsia, irtiottoja vuokramökille/naapurikaupunkiin/risteilylle. Joidenkin ihmisten irtioton tarve suorastaan hengästyttää, itse väsyisin tuollaisesta reissutahdista. Jatkuvasti etsitää koira/lastenhoitajaa Facebookissa ja koko elämä tuntuu olevan paikasta paikkaan matkustamista.
Tässä aloituksessa ei ole kyse kateudesta, koska rahallisestihan nämä irtiotot eivät maksa paljoa, lähinnä hengästyttää se jatkuva tarve ylipäätään päästä arkea pakoon.. Kuinka paskaa se teidän arki on, kun sitä ei jaksa elää ilman näitä "irtiottoja"?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
Minulle tulee aina yllätyksenä, että jotkut eivät tee näin. -14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuollaisen pakonomaisen matkustajan lähipiiristäni. Hn on minulle rakas ystävä, mutta olen aina ihmetellyt sitä, miten syvästi hän vihaa Suomea. Suomi on hänen puheissaan "kämäinen", tyhmä, pimeän keskiaikainen, naurettava, jälkeenjäänyt. Hän on kouluttautunut ammattiin, jossa matkustelee tämän tästä, on itse asiassa poissa enemmän kuin kotona. Hänen kohdallaan puhuisin kyllä jo traumasta, joka juontuu johonkin lapsuuteen.
On siis niitä, jotka harrastavat irtiottoja, tai tykkäävät matkustella ja sitten taas näitä "levottomia sieluja", jotka pakenevat itseään ja menneisyyttään.
Juuri tätä jälkimmäistä tarkoitan... jos lomamatkan jälkeen on positiivinen ja pirteä, kyllä se matka sitten on tehnyt tehtävänsä ja sille on paikkansa. Mutta se marmatus alkaa usein heti kotiin palaamisen jälkeen ja Suomi on paska maa, kylmä ja kolkko, pimeä. Mikään maailman irtiotto ei ole riittävä, jos on sisältä levoton.
Jos aidosti ajattelisin niin, että asun kammottavassa maassa, muuttaisin pois. Suomeen on lämpimistä maista tulijoita vaikka millä mitalla ja siellä Thaimaassa vaihtaisivat sen ikuisen auringon kyllä Suomen kaamokseen, jos saisivat sen elintason mitä meillä on. Ehkä nämä levottomat sielut tietävät, ettei itseään pääse pakoon muuttamalla maasta..
Mäkin muuttaisin pois, mutta en halua jättää perhettäni. Niin itsekäs en voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
No jaa....jos mä joisin lasillisen punaviiniä aina, kun imuroin, tiskaan, pesen pyykkiä, pesen lattioita, pyyhin pölyjä, kolaan lumia, haravoin pihaa jne, niin maksa olisi sanonut poks jo aikaa sitten ja todennäköisesti olisi tullut alkoholiongelman vuoksi kenkää töistäkin jo sitä ennen. Mutta olet oikeassa, asennekysymys. En vaan saa mitään kicksejä siitä, että ensin menee päivästä 10 tuntia työnantajalle ja sen jälkeen 2 tuntia kotitöihin. Nukkumiseen 8 tuntia, joten vuorokaudessa on 4 tuntia, jolloin voi tehdä jotain muuta. Ja tuostakin 1 tunti menee aamulla ennen töihinlähtöä eli oikeastaan vuorokaudessa on 3 tuntia elämistä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
Minulle tulee aina yllätyksenä, että jotkut eivät tee näin. -14
Kyllä ottaisi varmaan hoitolapseni mukaansa pois hoidosta jos alkaisin tuollaisen performanssin pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuollaisen pakonomaisen matkustajan lähipiiristäni. Hn on minulle rakas ystävä, mutta olen aina ihmetellyt sitä, miten syvästi hän vihaa Suomea. Suomi on hänen puheissaan "kämäinen", tyhmä, pimeän keskiaikainen, naurettava, jälkeenjäänyt. Hän on kouluttautunut ammattiin, jossa matkustelee tämän tästä, on itse asiassa poissa enemmän kuin kotona. Hänen kohdallaan puhuisin kyllä jo traumasta, joka juontuu johonkin lapsuuteen.
On siis niitä, jotka harrastavat irtiottoja, tai tykkäävät matkustella ja sitten taas näitä "levottomia sieluja", jotka pakenevat itseään ja menneisyyttään.
Mun levoton sielu tuttavani sai lapsen, ja puolitoista viikkoa synnyttämisen jälkeen oli Facebookissa liittynyt ryhmään: Äitikin tarvitsee omaa aikaa. Ja sitten tuli status, missä kertoi tulevansa hulluksi kotiäitinä.. Kotona oli ollut siis vauvansa kanssa reilun viikon, ja isä oli kotona auttelemassa ja isovanhemmat ottivat lapsen viikonlopuksi hoitoon kahden viikon ikäisenä. Sama ihminen on pakonomainen reissaaja, just tällainen irtiottaja ja sen elämä vaikuttaa hengästyttävältä. Kun lapsensa oli vuoden ikäinen kertoi tää tuttava somessa, että on sopeutunut niin paljon olemaan hoidossa, että potee koti-ikävää mummolaan...Vuoden ikäinen lapsi..
Sanomattakin selvää, että kun lapsi kasvoi, tämä tuttava reissaa pari kuukautta vuodesta ilman lasta ja isovanhemmat hoitavat muksua. Sen päälle kaikki kissanristiäiset ja työpaikan virkistysmatkat, tuttujen tuparit, hotelliviikonloput kylpylässä, laivaristeilyt ja jokaisena juhlapyhänä lapsi viedään hoitoon. Ei ole vaikeaa arvata, etteikö sen lapsestakin tulisi levoton sielu kun kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
No jaa....jos mä joisin lasillisen punaviiniä aina, kun imuroin, tiskaan, pesen pyykkiä, pesen lattioita, pyyhin pölyjä, kolaan lumia, haravoin pihaa jne, niin maksa olisi sanonut poks jo aikaa sitten ja todennäköisesti olisi tullut alkoholiongelman vuoksi kenkää töistäkin jo sitä ennen. Mutta olet oikeassa, asennekysymys. En vaan saa mitään kicksejä siitä, että ensin menee päivästä 10 tuntia työnantajalle ja sen jälkeen 2 tuntia kotitöihin. Nukkumiseen 8 tuntia, joten vuorokaudessa on 4 tuntia, jolloin voi tehdä jotain muuta. Ja tuostakin 1 tunti menee aamulla ennen töihinlähtöä eli oikeastaan vuorokaudessa on 3 tuntia elämistä varten.
En ole oikein varma, mitä mieltä olen tästä. Yhtäältä jaan aloittajan ajatuksen siitä, että elämän pakollisista pahoista kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman mukavia, jos niistä ei pääse eroon tai saa ulkoistettua. Kellään ei ole ihmisen elämänlaatuun niin suurta vaikutusta kuin ihmisellä itsellään. Toisaalta taas on pakko myöntää, etten itsekään kykenisi olemaan onnellinen, jos minulla olisi vuorokaudessa vain kolme tuntia varsinaista elämistä varten. Olisin itsekin reissussa varmaan joka viikonloppu. -14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä nyt on vähän tylsää ja ahdistavaa. Tekisi mieli periaatteessa olla koko ajan vain sekaisin ja shoppailla. Velvollisuudet kuitenkin painaa. Työt on tehtävä, laskut maksettava ja lapsi hoidettavana jne. Eli paetaan sitten tätä ulkomaille muutaman kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
No jaa....jos mä joisin lasillisen punaviiniä aina, kun imuroin, tiskaan, pesen pyykkiä, pesen lattioita, pyyhin pölyjä, kolaan lumia, haravoin pihaa jne, niin maksa olisi sanonut poks jo aikaa sitten ja todennäköisesti olisi tullut alkoholiongelman vuoksi kenkää töistäkin jo sitä ennen. Mutta olet oikeassa, asennekysymys. En vaan saa mitään kicksejä siitä, että ensin menee päivästä 10 tuntia työnantajalle ja sen jälkeen 2 tuntia kotitöihin. Nukkumiseen 8 tuntia, joten vuorokaudessa on 4 tuntia, jolloin voi tehdä jotain muuta. Ja tuostakin 1 tunti menee aamulla ennen töihinlähtöä eli oikeastaan vuorokaudessa on 3 tuntia elämistä varten.
Totta, olen ehkä jäävi sanomaan, koska tosiaan mun ei tarvitse herätä kolaamaan heti aamusta, että saan auton ajettua pois ja sillä töihin. Varmaan se on sitten se arjen rytmi ja säännölliset työajat jotka ihmisiä todellisuudessa stressaa, kun ei esimerkiksi saa tehdä töitä omaan luontaiseen rytmiin! Esko Valtaojahan sanoi hyvin, että aamuheräämiset on vastoin ihmisluontoa ja pitäisi lopettaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuollaisen pakonomaisen matkustajan lähipiiristäni. Hn on minulle rakas ystävä, mutta olen aina ihmetellyt sitä, miten syvästi hän vihaa Suomea. Suomi on hänen puheissaan "kämäinen", tyhmä, pimeän keskiaikainen, naurettava, jälkeenjäänyt. Hän on kouluttautunut ammattiin, jossa matkustelee tämän tästä, on itse asiassa poissa enemmän kuin kotona. Hänen kohdallaan puhuisin kyllä jo traumasta, joka juontuu johonkin lapsuuteen.
On siis niitä, jotka harrastavat irtiottoja, tai tykkäävät matkustella ja sitten taas näitä "levottomia sieluja", jotka pakenevat itseään ja menneisyyttään.
Juuri tätä jälkimmäistä tarkoitan... jos lomamatkan jälkeen on positiivinen ja pirteä, kyllä se matka sitten on tehnyt tehtävänsä ja sille on paikkansa. Mutta se marmatus alkaa usein heti kotiin palaamisen jälkeen ja Suomi on paska maa, kylmä ja kolkko, pimeä. Mikään maailman irtiotto ei ole riittävä, jos on sisältä levoton.
Jos aidosti ajattelisin niin, että asun kammottavassa maassa, muuttaisin pois. Suomeen on lämpimistä maista tulijoita vaikka millä mitalla ja siellä Thaimaassa vaihtaisivat sen ikuisen auringon kyllä Suomen kaamokseen, jos saisivat sen elintason mitä meillä on. Ehkä nämä levottomat sielut tietävät, ettei itseään pääse pakoon muuttamalla maasta..
Moni kyllä muuttaakin, mutta ei sitä nyt ihan sokkona viitsi muuttaa. Täytyy ensin vähän katsella että löytää paikan jossa viihtyy. Onko se nyt ihan mahdotonta kuvitella että kaikille ei se Suomi sovi, vaikka hieno maa onkin? Se muutto on kuitenkin aika iso asia järjesteltäväksi jos on lapsiakin. Oma haaveeni on että päästäisiin perheellä esim. vuoden kestävälle matkalle, mutta nykyisessä asuinmaassamme se ei näytä onnistuvan lasten koulun takia. Koti on meillä ihan mukava, mutta itselläni ainakin on ihan kyltymätön elämän jano. Kun ei tiedä milloin tämä kaikki on ohi ja haluaisin nähdä niin paljon. Ja ihmisetkin on niin erilaisia eri puolilla maailmaa. On ihan huikeaa tutustua uusiin ihmisiin eri paikoista.
Mies 43v kirjoitti:
Elämä nyt on vähän tylsää ja ahdistavaa. Tekisi mieli periaatteessa olla koko ajan vain sekaisin ja shoppailla. Velvollisuudet kuitenkin painaa. Työt on tehtävä, laskut maksettava ja lapsi hoidettavana jne. Eli paetaan sitten tätä ulkomaille muutaman kerran vuodessa.
Olen pahoillani, että koet elämän noin..? :( Voisitko vaikuttaa arkeesi jotenkin, että ei tulisi tunnetta paeta? Onko sulla liian iso vastuu taloudesta ja koetko että lapsi vie kaiken energian?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 43v kirjoitti:
Elämä nyt on vähän tylsää ja ahdistavaa. Tekisi mieli periaatteessa olla koko ajan vain sekaisin ja shoppailla. Velvollisuudet kuitenkin painaa. Työt on tehtävä, laskut maksettava ja lapsi hoidettavana jne. Eli paetaan sitten tätä ulkomaille muutaman kerran vuodessa.
Miksi olet päätynyt elämään tavalla, johon et ole ollenkaan tyytyväinen? -14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheen kiireinen arki keskellä ruuhkavuosia on ilmeisesti aika monesta tosi epätyydyttävää ja raskasta, vaikka kuinka olisi "kaunis koti, terve lapsi" -kulissit pystyssä.
Itse en vapaaehtoisesti lapsettomana suoraan sanottuna ymmärrä, miten monet työkavereistani jaksavat tuollaista elämäntapaa. Jatkuva säätäminen, vaatimusten kohteena oleminen, organisointi, kiire ja oman ajan puute päivätyön päälle olisivat minulle ihan liikaa. Kitos äitimyytin, tuota ei vain saisi sanoa ääneen, vaan lasten täytyy olla parasta ikinä, tai muuten olet huono nainen.
Toisaalta "irtiotto arjesta" on osittain myös tyhjä fraasi, jolla tällaisia lyhyitä matkoja on tapana kuvailla. Useimmat ihmiset eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä aina ymmärrä käyttämiensä ilmausten konnotaatioita kuten tässä tapauksessa sitä, että "päästä irti" antaa ymmärtää irtipäästämisen kohteen olevan jotakin negatiivista.
Itsekin teen lyhyitä reissuja aika usein, mutta ei niissä ole kyse arjen pakenemisesta vaan ihan vain sellaisesta jutusta, jota tykkään tehdä. Arkeni on oikeinkin mukavaa, niin kuin hedonistilta voisi odottaakin. Ei reissaaminen ole aina merkki siitä, että pitäisi päästä jotakin karkuun, vaikka käytetty kieli niin antaisikin ymmärtää.
Ymmärrän tämän kielellä leikittelyn hyvin. Se varmasti voisi olla niin, jos vastaavasti sitä "arkea" ei itsessään haukuttaisi koko ajan. Mitä se arki edes on, jos ei perheen kanssa olemista.. Liekö kyseessä sitten samat ihmiset, jotka suhtautuvat lumen kolaamiseen pakollisena pahana sen sijaan, että asennoituisivat siihen niin, että se on kevyttä lisäkuntoilua ulkoilmassa. Ehkä se olenkin minä joka on vinksallaan, kun saan kiksit jostain lumen kolaamisesta. :P
Kyllä. Mulle lumien kolaaminen on pakollinen paha aivan kuten imuroiminen, pölyjen pyyhkiminen, lattioiden pesu, pyykinpesu, tiskaaminen jne jne. Ainoastaan ruuanlaitosta pidän, mutta en siitäkään joka päivä. Jos olisin rikas, mulla olisi siivooja, pyykkäri, puutarhuri, hieroja, autonkuljettaja ja hovimestari sekä osa-aikainen kokki. Työssäni viihdyn, mutta en viihtyisi, jos siitä ei maksettaisi palkkaa.
Niin, asennekysymyksiä kai.. Psykoterapeutti sanoi, että manasi aina kun joutui laittamaan ruokaa vaikkei halunnut. Alkoi sitten tehdä ruuanlaitosta tilanteen, missä halusi olla. Laittoi hyvää musiikkia,maistoi ehkä vähän viiniä samalla ja osti kauniin esiliinan, joka päällä tanssahteli. Sanoi, että mies alussa nauroi tälle arjen spektaakkelille, mutta hän oikeasti oppi nauttimaan ruuanlaitosta ja siihen liittyvistä rituaaleista. :D
No jaa....jos mä joisin lasillisen punaviiniä aina, kun imuroin, tiskaan, pesen pyykkiä, pesen lattioita, pyyhin pölyjä, kolaan lumia, haravoin pihaa jne, niin maksa olisi sanonut poks jo aikaa sitten ja todennäköisesti olisi tullut alkoholiongelman vuoksi kenkää töistäkin jo sitä ennen. Mutta olet oikeassa, asennekysymys. En vaan saa mitään kicksejä siitä, että ensin menee päivästä 10 tuntia työnantajalle ja sen jälkeen 2 tuntia kotitöihin. Nukkumiseen 8 tuntia, joten vuorokaudessa on 4 tuntia, jolloin voi tehdä jotain muuta. Ja tuostakin 1 tunti menee aamulla ennen töihinlähtöä eli oikeastaan vuorokaudessa on 3 tuntia elämistä varten.
En ole oikein varma, mitä mieltä olen tästä. Yhtäältä jaan aloittajan ajatuksen siitä, että elämän pakollisista pahoista kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman mukavia, jos niistä ei pääse eroon tai saa ulkoistettua. Kellään ei ole ihmisen elämänlaatuun niin suurta vaikutusta kuin ihmisellä itsellään. Toisaalta taas on pakko myöntää, etten itsekään kykenisi olemaan onnellinen, jos minulla olisi vuorokaudessa vain kolme tuntia varsinaista elämistä varten. Olisin itsekin reissussa varmaan joka viikonloppu. -14
Minäkin myönnän, että varmasti haluaisin paeta arjesta jos tosiaan jäisi tuo muutama hassu tunti elämästä mieluista aikaa... Mulla on se tilanne, että työ jota teen ei tunnu työltä. Lomia en ole pitänyt vuosiin lukuunottamatta niitä ulkomaan reissuja kerran vuodessa, siis lähden lomalle, että en pala loppuun työssä. Työpsykologi oli sitä mieltä, että on pakko mennä lomalle vaikka kuinka tykkäisi työstään, koska burn outiin sairastuvat kuulema ihmiset jotka nauttivat työstään (eivät älyä lomailla).
Lomamatkan jälkeen olenkin supervirkistynyt ja into piukeana. Pitäisi ajatella enemmän asioita laajemmin, onneksi tein tän ketjun, niin saa vähän ymmärrystä enemmän.
¨Tuon tekstin kirjoittajalle mitä boldasin, haluatko elää lopun elämääsi tuossa oravanpyörässä vai pääsetkö siitä pois..? Vaikuttaa raskaalta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
"Työpsykologi oli sitä mieltä, että on pakko mennä lomalle vaikka kuinka tykkäisi työstään, koska burn outiin sairastuvat kuulema ihmiset jotka nauttivat työstään (eivät älyä lomailla)."
Tässä on kyllä totta takana. -14
Siis uudehkolla autolla, koska en halua huolto-ongelmia ym. lisää ongelmia autostakin. Mahdollisella auton tatus-arvolla ei ole niinkään merkitystä.
Mies 43v kirjoitti:
No kun haluan kuitenkin asua omakotitalossa ja ajaa uudella autolla. Tämä maksaa -> joudut tekemään työtä -> elämään rutinoituneessa arjessa -> vastailemaan opettajan paska wilma-viesteihin ja tekohymyilemään vanhempain-illassa. Haluaisin kuitenkin vain olla ja himailla kuten eläkeläiset tekee. Tämä edessä vasta noin 25 vuoden työrupeaman jälkeen.
Elämä on valintoja. Minulla ei ole mielenkiintoa lapsia, autoja tai omakotiasumista kohtaan, ja tämä on säästänyt kohdallani valtavasti rahaa, aikaa ja etenkin hermoja. Olen niin itsekäs, etten suostuisi elämään parhaita vuosiani tavalla, joka ei ollenkaan minulle sovi.
Mieti, jos vaikka sairastuisit syöpään ensi vuonna, ja saisit kuulla, ettet välttämättä elä enää kauaa. Olisitko silloin tyytyväinen siihen, miten elämäsi elät? Kun kunnolla stressaa ja uhraa terveytensä keskiluokkaisten unelmien eteen, ei sitä päivää, kun uhrauksista pääsee nauttimaan, välttämättä tule koskaan. -14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä he eivät pidä sitä pakenemisena, vaikka sinä pidätkin?
Toiset rentoutuvat matkustelemalla, näkemällä uusia paikkoja ja olemalla aktiivisia. Ehkäpä toiset myös rentoutuvat patemmin esim. lomamatkoilla, jolloin aamulla pääsee valmiiseen aamupalapöytään, eikä siivouksestakaan tarvitse huolehtia.
En ymmärrä miksi harvemmin matkustelevat usein näkevät matkustelun nimenomaan pakenemiaena. Yhtä hyvin voisi ajatella, että kotona viihtyt pelkäävät elämää.
Taisin kirjoittaa epäselvästi. Siis nämä irtiotto-termit ovat juurikin näiden irtiottajien omasta somesta. Joka viikonloppuinen pakomatka arjesta kuvaillaan saatesanoilla ja sitten on kuvia maanantaisesta masennuksesta, kun ei millään jaksa herätä. Kun on kuvia uima-altaan reunalta lomalta niin huokaillaan, miten nyt kelpaa olla poissa arjen aherruksesta ja kun loma on ohi niin kirjoitetaan, että nyt jaksaa taas hetken ahertaa arkea. Sitten seuraavana viikonloppuna kaukoloman jälkeen ollaan taas irtiottamassa kylpylässä. Ihan tämän ketjun aloittamisen jälkeen laskin erään tuttavan Instagramin parin kuukauden aikaiset kuvat, niin lähes jokainen kuva liittyy matkan odottamiseen/matkaan/irtiottoon/arjen aherruksesta pakenemiseen. Tätä nimeomaan haluaisin ymmärtää.
En tiedä näistä arjen pakoilijoista, mutta itsellä pitkän ulkomaanmatkan jälkeen nimenomaan se kotona oleminen on aivan ihanaa ja kotiin palaaminen. Saattaa mennä pari kuukautta, että edes mietin kotoa lähtemistä viikonloppuna. Tuntuu luonnottomalta haluta jatkuvasti pois kotoa ja arjen keskeltä, mikä siinä on niin vastenmielistä? En väitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia, mutta neuvoisin silti ihmisiä luomaan siitä omasta arjesta sellaista, että sitä jaksaa ilman vääntämistä.
"En väitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia"
Etkö? Silti edellinen lause menee näin: " Tuntuu luonnottomalta haluta jatkuvasti pois kotoa ja arjen keskeltä, mikä siinä on niin vastenmielistä?"
Kuulostaa siltä, että sinulla on aika vähän ymmärrystä muuta kuin omaa elämäntapaa kohtaa. Ihmisiä ja elämäntarinoita on erilaisia. On henkilöitä, jotka elävät kiireisiä ruuhkavuosia ja töissä käydään lähinnä rahan takia, koska ei ole silä hetkellä mahdollisuutta vaihtaa alaa. Itsestäni tuntuisi siinä kohtaa aika kamalta, jos joku tuttava kyseenalaistaisi, että miksi en vain tee omasta arjestani rentouttavaa, kun arkeni olisi siinä kohtaa lähinnä selviytymistä. Mutta tietäisin kuitenkin itse vaiheen olevan väliaikaista. Siinä kohtaa varmasti lomamatkat tuntuisivat irtiotolta.
Itse elän alle kolmekymppisenä lapsettomana tällä hetkellä aika seesteistä arkea mutta kyllä silti löytyy ymmärrystä näitä ihmisiä kohtaan, joilla on kiireinen elämänvaihe tai jostakin muusta syystä elämä tuntuu raskaalta. Aina se "rentouttava arki" ei ole omissa käsissä.
Olen hakeutunut työpaikkaan, jossa viihdyn. Ellen viihtyisi ja työ olisi minulle kärsimystä, jättäytyisin jollakin verukkeella työttömäksi. Arki on ihanaa. Siivota ja tiskatakaan ei tarvitse jatkuvasti, sitä voi näin lapsettomana tehdä niin harvoin kuin tahtoo, silloin kun kiinnostaa ja nauttia siitä, kun se ei ole pakko. Matkustelu ja kylpyläviikonloput kuulostavat stressaavilta ja ahdistavilta.
Useat ystäväni ovat aivan päinvastaisia. Odottavat koko ajan vapaapäiviä ja viikonloppua, lomia, aina on suunnitelmia tulevaisuuteen, kaipaavat irtiottoja arjesta, työ ei anna heille muuta iloa kuin palkan, jolla rahoittaa vapaa-ajan matkustelua ja elämyksiä. Meitä on moneksi.
En usko että koskaan tulen niin levolliseksi että haluaisin olla vaan kotona ja töissä. Kotona oloa tulee joka tapauksessa aina tarpeeksi.