Ihmiset jotka ei onnittele kuullessaan vauvauutiset?

Ohjeet mykäksi painuville small talkiin:

 tuttu ihminen kertoo sinulle, että hänelle läheinen ihminen on kuollut= sanon "olen pahoillani" ja halaan, jos tuntuu sopivalta.

tuttu ihminen kertoo, että saa lapsen = sanon "ihanaa, onneksi olkoon!" ja halaan, jos tuntuu sopivalta.

jne. Onko vaikeeta? Oletteko kasvaneet tunnekylmissä perheissä, joissa ei onnitella eikä käydä tilaisuuksisa, kun tuntuu olevan niin helvetin vaikeaa pieninkin huomionosoitus?

Minä en kenellekkään puolisoa lukuunottamatta edes kertonut tulevasta vauvasta. Tai työpaikalla oli pakko, mutta muuten en siitä turhia sitten ilmoitellut, kun ensimmäinen meni kesken ja sen jälkeen oli aika ikävää kenellekkään sanoa, ettei mitään vauvaa tulekkaan. 

Sitten ensimmäinen syntyi keskosena ja tuntui, että siinäkin oli ihan riittävästi huolta.

Joku tietysti arvasi ja onnitteli, mutta kolmatta odottaessani alkoi tulla sitä: Tyttöäkö tekemään rupesitte..johon vastasin joka  kerta, että ei lasta tehdään ja poika tulee. Eihän se varmaa ollut, mutta poika syntyi. 

Neljännestä kaikki alkoi jo ottamaan osaa..seitsemäs oli jo hirveän huonoa tuuria.. Kaikista seitsemästä ylpeä äiti kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa, millaisilla ihmisillä on aikaa olla täällä av:lla nyt välipäivinä eli aikana jonka ihmiset yleensä omistaa rentoutumiseen, matkailuun, liikuntaan, alennusmyynteihin ja yhdessäoloon läheisten kanssa. Elämään.

Näiden kyseisten ihmisten taloudellinen ja sosiaalinen pääoma ei salli yllämainittuja asioita, joten sitten kirjoitellaan ihmisvihaa pulppuavia kommentteja. Surullista.

Itse olen täällä, koska olen vuodelevossa odottamassa synnytystä,

Heh. Taas tämä retorinen kuvio. "Se, että olette täällä, tarkoittaa teidän olevan tyhmiä ja huonoja. Itsekin olen täällä, mutta olen vain kääntymässä, ja minulla on hyvä syy, toisin kuin teillä luusereilla. Te kaikki roikutte täällä monta tuntia päivässä, minä vain käväisin kahdeksi minuutiksi, ja nyt onkin jo kiire olla taas parempi ihminen. Heippa!"

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä on kyse enimmäkseen osallistumisesta toisen iloon/suruun/mihin tahansa. Hän on päättänyt jakaa asian kanssasi ja odottaa reaktiota. Reaktion tulisi olla synkassa hänen tunteidensa kanssa. Raskaana ja iloinen > iloinen onnittelu. Raskaana ja kauhuissaan > lohduttelu. Empatiaa.

Ei tuo ole empatiaa vaan sympatiaa. Aivan eri juttu.

Ellei ihminen olisi mulle läheinen, jonka erityisesti odottaisin uutisesta ilahtuvan (mies, molempien vanehmmat, veli, paras kaveri, tms.) niin tuskin edes ajattelisin asiaa. En nyt kuitenkaan varmaan olisi hankkiutunut raskaaksi vain, että saisin kuulla onnitteluja muilta xD

Vierailija kirjoitti:

Minä en kenellekkään puolisoa lukuunottamatta edes kertonut tulevasta vauvasta. Tai työpaikalla oli pakko, mutta muuten en siitä turhia sitten ilmoitellut, kun ensimmäinen meni kesken ja sen jälkeen oli aika ikävää kenellekkään sanoa, ettei mitään vauvaa tulekkaan. 

Sitten ensimmäinen syntyi keskosena ja tuntui, että siinäkin oli ihan riittävästi huolta.

Joku tietysti arvasi ja onnitteli, mutta kolmatta odottaessani alkoi tulla sitä: Tyttöäkö tekemään rupesitte..johon vastasin joka  kerta, että ei lasta tehdään ja poika tulee. Eihän se varmaa ollut, mutta poika syntyi. 

Neljännestä kaikki alkoi jo ottamaan osaa..seitsemäs oli jo hirveän huonoa tuuria.. Kaikista seitsemästä ylpeä äiti kuitenkin.

Onnea katraallesi! Olet kuitenkin hyvin harvinaisessa perheessä, kun  synnytykset vähenevät jatkuvasti ja lapsiluku jää yhteen tai kahteen. Jokainen äiti ansaitsee onnittelunsa, kun iloitsee raskaudestaan. t. yksilapsinen äiti ja tyytyväinen tilanteeseen ( ei sisällä ironiaa, vittuilua eikä muuta mielensäpahoittavaa kenellekään:)

No ei raskaus todellakaan ole syy onnitteluihin. Niiden paikka on vasta lapsen syntymän jälkeen. Etenkin jos molemmat jää henkiin. Nämä etukäteenonnitelut lienee jotain nykyjenkkihapatusta, ei ollenkaan suomalainen tapa.

No enpä minäkään jaksa enää olla mitenkään ihastuksissani kun sisaruksen perheeseen on tulossa kolmas lapsi. Onnittelin toki,koska niin kuuluu tehdä, mutta muuten ei jaksa enää kiinnostaa raskaus, synnytys tai vauvajutut.

Kyllähän niitä onnitteluja tuli kun raskaana olin. Sitten kun se raskaus päättyi kohtukuoleman niin akateeminen hiljaista oli eräältä tahoilta

Onnittelen sitten siitä vauvasta. Panemisesta en vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puolustellaan omaa moukkamaista käytöstä ja toistenkin viimeiseen asti eli sitä, ettei tarvitse noudattaa enää pienimpiäkään hyvän käytöksen tapoja. Olette yksinkertaisesti narsisimiin taipuvaisia idiootteja. Onnittelen totta kai, jos työkaveri tai ystävä kertoo saavansa lapsen. Se on jo merkki siitä, että haluaa jakaa asian julkisesti ja on sinut asian kanssa. Samalla tavalla annan vanhukselle paikan bussissa, lähetän joulukortteja ja  muuta teidän mielestä naurettavaa toimintaa. 

Ja kun jonkun läheinen kuolee niin otatko osaa ja sitten onnittelet myös mahdollisesta tulevasta perinnöstä? Aivan.

Mutta todellisuudessa se perintö voi pelastaa jonkun ihmisen vaikeasta taloudellisesta kurimuksesta. Onnittelisitko sitten?

Kun joku jää työttömäksi, otatko osaa ja sitten onnittelet lisääntyneestä vapaa-ajasta?

Aivan.

Todellisuudessa henkilö voi olla aivan loppuunpalanut ja töistä pois jääminen saattaa pelastaa jopa hänen henkensä. Onnittelisitko sitten?

Kun joku kertoo olevansa raskaana onnitteletko ja sitten pahoittelet tulevia valvottuja öitä ja hormonimyrskyjä?

Aivan.

Lapsi saattaakin syntyä vaikeasti vammaisena. Onnittelisitko sitten? Ottaisitko osaa? Sanoisitko mitään? Osallistuisitko tämän ihmisen elämään jos hän apua tarvitsisi? Työkaverinkin?

Tässä on se ero pelkkien kohteliaisuuksien ja aidon empatian välillä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että näitä ah niin kohteliaita onnittelijoita ja osanottajia on riittämiin, mutta jos tarvitsisi oikeasti välittää niin se onkin jo vaikeampi juttu. Siinä mielessä tämä keskustelu on naurettavaa lillukanvarsiin takertumista.

Lillukanvarsia ei ole siinä, että onnittelee päivänselvässä tapauksessa aivan yleisen kohteliaisuuden perusteella! Ei tarvitse olla sylvällisempi ystävä edes, kuten jos annan työkaverille onnitteluja ja joulukortteja. Miten helvetissä yksinkertiset asiat väännetään niin vaikeiksi tällä palstalla!!!!  lainaamasi

Aiiivan niin, eli onnitellaan kun se kuuluu tapoihin. Ei siksi että oltaisiin aidosti yhtään mitään mieltä asiasta, saatikka todella iloisia toisen puolesta. Niinpä.

-Lainaamasi

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän niitä onnitteluja tuli kun raskaana olin. Sitten kun se raskaus päättyi kohtukuoleman niin akateeminen hiljaista oli eräältä tahoilta

Ikävää, että sinulle kävi niin.Sain itse alkuvaiheen keskenmenoa ennen tervettä lasta. En puhunut raskauksista enkä keskenmenoista muille kuin miehelleni. Olivat niin alkuvaiheessa. Vanhemmilleni kerrtoin vasta paljon myöhemmin, kun kaikki oli mennyt hyvin. Onneksi meni loppuun asti. 

Vierailija kirjoitti:

Onnitella asiasta jonka on tehnyt 100 miljardia ihmistä ennen sinua....ja kyllä....luku on TÄYSIN oikein...siis 100 miljadia ennen sinua

Onnitella syntymäpäivän, koulusta valmistumisen, työpaikan saamisen, naimisiin menon, ylennyksen, hiihtokilpailun voiton johdosta... näitähän on tapahtunut 10 000 miljardia kertaa ennen sinua - mitäpä näistä. Eihän ihmisen tunteita tarvitse huomioida eikä kunnioittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän niitä onnitteluja tuli kun raskaana olin. Sitten kun se raskaus päättyi kohtukuoleman niin akateeminen hiljaista oli eräältä tahoilta

Tämä juuri. Mikään ei ole inhottavampaa kuin tunteettomat onnentoivotukset yleisen kohteliaisuuden nimissä mutta sillä siunaaman hetkellä kun joku asia meneekin pieleen niin nämä samat onnittelijat kääntävät selkänsä. Se oikein alleviivaa sitä, että ei niitä loppupeleissä sun elämän suuret muutokset niin kauheasti kiinnostaneetkaan. Siinä ei silloin juuri latteudet lohduta.

Minä aina kyllä onnittelen. Heti sen jälkeen kun olen möläyttänyt jotain niin muka hauskaa. Tajuan myös pyytää möläytystäni anteeksi, mutta se vie vähän siltä onnittelulta pohjan. En tykkää lapsista, ja jos hyvä ystäväni saa lapsen, ensimmäinen tunne on suru, koska tiedän että se ystävyys kuolee. Surun jälkeen ymmärrään että hän haluaa lapsen ja yritn iloita hänen puolestaan. Mutta kyllä se ystävyys siihen helposti loppuu, varsinkin kun kiinnostuksen kohteen vaihtuu. Ei minua kiinnosta touhottaa vauvoista, mutta ymmärrettävää on se että tuore äiti on asiasta innoissaan. Ja yritän, mutta ei se aina toimi niin. Ja minulla on myös hyvä ystävä joka on muuttanut ulkomaille, ja enemmän häneen pidän yhteyttä kun lapselliseen ystävääni. Eikä lapsellinen ystäväni pidä minunkaan yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnitella asiasta jonka on tehnyt 100 miljardia ihmistä ennen sinua....ja kyllä....luku on TÄYSIN oikein...siis 100 miljadia ennen sinua

Onnitella syntymäpäivän, koulusta valmistumisen, työpaikan saamisen, naimisiin menon, ylennyksen, hiihtokilpailun voiton johdosta... näitähän on tapahtunut 10 000 miljardia kertaa ennen sinua - mitäpä näistä. Eihän ihmisen tunteita tarvitse huomioida eikä kunnioittaa.

No se syntymäpäivä onkin melko tyhjänpäiväinen mutta koulusta valmistuminen, työpaikan saaminen, ylennys, jonkun kilpailun voitto jne on yleensä merkkejä siitä, että on erityisen lahjakas jossain lajissa tai on panostanut asiaan poikkeuksellisella pieteetillä, ehkä lukenut alaa vuosia ja todella tehnyt töitä.

Jos tulet raskaaksi olet osannut vain panna ilman ehkäisyä

;) Tämä oli langan keskustelusuunnan johdosta liian herkullinen trolli jättää tekemättä

Vierailija kirjoitti:

Kateuden häivähdys. Ymmärrys siitä että minulle ei enää koskaan (vaikka olisikin saanut toivomansa märän lapsia).

Itse onnittelen, mutta samalla tunnistan pienen kateuden. Vaikka minulla on kuitenkin kolme lasta eikä lisää tule :D

Minä myös tunnistan itsessäni kateuden. Onnittelen kyllä = toivotan onnea, koska sitä tarvitaan. En silti puhkea mihinkään epäaitoihin hihkumisiin. Eikä se mitään moukkamaisuutta ole, jos ei osaa onnitella. Se on vanha perinne, että vasta lapsen synnyttyä onnitellaan, koska sitä ennen voi tapahtua mitä vain. Näin varsinkin ennen vanhaan.

Olisiko mun pitänyt onnitella? Olin ihan ymmälläni ja jopa kauhuissaan kun kuulin kaverini vauvauutisista. Teki melkein mieli alkaa itkemään hänen puolesta ja sen jälkeen saarnaamaan ehkäisystä. Tämä tapahtui siis viikko sitten joten ajankohtainen keskusteluketju mulle.

Kaveri saamassa vauvaa alle puolen vuoden TUNTEMISEN jälkeen jonkun randomin kanssa. Miehen ensiesittelyllä tosiaan sitten kertoi olevansa raskaana. :D Joo, vauvakuumetta ollut tällä kaverilla jo pitkään (kaveri 26 v ja mies 28 v), sekä vakiduuni kummallakin ei siinä mitään, mutta tämä kaverini erosi edellisestä (väkivaltaisesta) parisuhteestaan alle vuosi sitten. Luulisi, että siitä suhteesta olisi oppinut ettei toista noin lyhyen tuntemisen jälkeen OIKEASTI tunne toista.

Ps. Vauva oli jo aluillaan ennen yhteenmuuttoa...

Mitä tarkoitat onnittelulla? Riittääkö, jos toteaa "hieno uutinen!" -tyyppistä, vai pitääkö nimenomaan sanoa "onneksi olkoon"? Itse en välttämättä osaa onnittella, mutta sanon jotain muuta myönteistä tilanteessa ja hymyilen, riittääkö se? Jotenkin varsinaiset onnittelut kuuluvat mielestäni ennemmin lapsen syntymään.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä ihmisistä, jotka ei lainkaan onnittele kuullessaan, että jollekin on tulossa vauva? Osalla tietenkin voi olla aiheeseen liittyen vaikeaa (esim. oma lapsettomuus) mutta tuskin kuitenkaan kaikilla. Esim. keski-ikäisillä perheellisillä tai parikymppisillä sinkuilla.

Miksi onnitella jotakin joka ylikansoittaa maailmaa. Ennemminkin halveksin.